HENRY T. LAURENCY
Tieto todellisuudesta

 

 

 

Suomenkielisen painoksen alkusanat

Tieto todellisuudesta ilmestyi ensimmäisen kerran ruotsinkielisenä vuonna 1961. Vuonna 1979 ilmestyi englanninkielinen käännös ja vuonna 1982 toinen ruotsinkielinen painos. Käsillä oleva suomenkielinen käännös rakentuu viimeksi mainitulle.

Kirjassa on seitsemän osaa. Ensimmäinen näistä – Todellisuuden ongelmat, 1. osa – on kaikista näkökohdista katsoen tärkein. Siinä kirjailija esittää tietojärjestelmän, joka muodostaa pohjan kirjan muiden osien esitykselle. Kaikki perusteelliset oppisanat selitetään ensimmäisen ja ainoan kerran tässä osassa.

Laurencyn teoksia varten on otettu käyttöön numeroille rakentuva viitejärjestelmä. Tässä järjestelmässä merkitään osat, luvut ja kappaleet mainitussa järjestyksessä pisteillä erotetuin numeroin. Tekstiin sisältyvä taulukko luetaan edelliseen kappaleeseen, jos tämä päättyy kaksoispisteeseen.

Lukijaa kehotetaan panemaan merkille ne erityiset oppisanat, jotka on otettu käyttöön kirjassa välitetylle tietojärjestelmälle. Osaksi ne ovat samoja sanoja, joita esiintyy myös arkisessa kielenkäytössä, mutta jotka järjestelmässä ovat saaneet erityismerkityksen, esim. syy ja vaikutus, peruste ja seuraus, taju, järki, verho. Osaksi ne ovat suomen kielen sivistyssanastoon sisältyviä sanoja, jotka joskus ovat saaneet pitää merkityksensä (esim. induktio) ja joille joskus on annettu osittain toinen merkitys (esim. mentaalinen).

Lisäksi mainittakoon, että sanoilla ideologia ja idiologia on eri merkitys (katso kappale 3.1.17!) ja että teksti ei selitä sanoja juurirotu (2.7.2), alempi kausaaliverho (2.7.13), elementaali (3.4.8 ja 15, 5.33.7, 7.19.13) ja triadi (7.11.11) vaan ne selitetään Viisasten kivessä.

Toiveemme on, että Tieto todellisuudesta herättäisi suomalaisten lukijoiden mielenkiinnon myös Laurencyn muita teoksia kohtaan. Laurencyn ruotsinkielisiä alkuperäisiä teoksia käännetään yhtäjaksoisesti muille kielille, myös suomen kielelle. Ajankohtaisia tietoja erikielisistä painoksista antaa Kustannussäätiö Henry T. Laurency. Kustannussäätiölle voi kirjoittaa niillä kielillä, joilla teoksia on julkaistu.

 

Skövdessä, tammikuussa 1991

 

Irmeli Adelskogh    Lars Adelskogh

suomentaja              tomittaja


 

Mitä kirja käsittelee

Edellisessä teoksessa, Viisasten kivi, kirjailija on yrittänyt antaa kuvauksen sekä kulttuurieliitin maailman- ja elämänkatsomuksesta että esoteeristen tietokuntien näkemyksen samasta todellisuudesta.

Esillä oleva teos antaa kansantajuisen kuvauksen pytagoralaisten tieto-opista, lyhyen yleiskatsauksen tiedon ja fiktioiden historiaan ja kriittisen tutkimuksen eurooppalaisen filosofian historiasta, Steinerin antroposofiasta ja intialaisesta joogafilosofiasta.

Todellisuuden ongelmien kahdessa osassa on annettu pohja tulevaisuuden tieteelle (tulevalle näkemykselle olemassaolosta, todellisuudesta ja elämästä). Kirjan muut viisi osaa sisältävät tarpeellisen selvityksen filosofian, teosofian, antroposofian ja joogan fiktioista.

Kyseessä on orientoituminen todellisuuteen niiden opastamiseksi, jotka ovat jääneet etsijöiksi eivätkä ole voineet hyväksyä yhtäkään vallitsevista idiologioista.

Eri aineet ovat alun perin olleet esitelmiä. Siten niissä on täytynyt ottaa huomioon ne, joille esoteriikka on ollut tuntematon. Tästä johtuu, että tietyt edellisissä aineissa käsitellyt tosiasiat kertautuvat myöhemmissä. Aiheeseen perehtymättömille tämä lienee mieleistä. Tästä seuraa myös, että jokaista ainetta voi tutkia erillisenä kokonaisuutena ilman erityistä viittausta siihen, mitä edellisissä on esitetty.

Tiedon ongelmien käsittelyssä täytyy erottaa neljä lukijaryhmää: ne, joilla esoteerinen tieto on piilevänä ja jotka ensimmäisen tutustumisen yhteydessä välittömästi oivaltavat sen yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa; ne, jotka kuuluvat kulttuurieliittiin ja ovat kaikkien aikojen ajattelijoita askarruttaneiden todellisuusongelmien tuntijoita; ne, jotka muodostavat sivilisaatioasteen älymystön ja omaavat edellytykset käsittää mentaalisia ongelmia ja lopuksi ne, joita kiinnostaa kaikenlainen ”populaarifilosofia”.

Vaikka teos on kirjoitettu ensiksi mainittua ryhmää ajatellen, voivat kenties myös muut löytää siitä jotakin mielenkiintoista, jotakin, mikä voi huokutella kaikista kiehtovimman ongelman, todellisuusongelman jatko-opintoihin.

Ne, jotka ylipäätään ovat alkaneet pohtia olemassaolon tarkoitusta ja päämäärää, yrittävät parhaansa mukaan orientoitua äärimmäisen vaikeaselkoisessa maailmassa. Jos tämä kirja voi olla siinä jonkinlaiseksi avuksi, on se täyttänyt tehtävänsä.

Niin tiivis kun sisältö onkin, on kirjailija yrittänyt muotoilla jokaisen lauseen aforismiksi: tiedoksi niille, jotka tahtovat lukea hyödykseen ja osaavat ajatella lukiessaan. Kirja ei ole mitään niille, jotka jo tietävät ja käsittävät kaiken: meidän päiviemme auktoriteeteille.

Mitä ideoiden ja tosiasioiden sisältöön tulee, ei kirjailija ole sallinut omien päähänpistojensa, olettamustensa, arveluidensa tai omien ajatusrakennelmiensa ilmaisua.


 

1  TODELLISUUDEN ONGELMAT, 1. OSA

 

1.1  Mitä useimmat eivät tiedä

1Kysymykseen, onko ihmiskunta tähän mennessä onnistunut tutkimaan pro­­sentin verran todellisuudesta, vastasi eräs aikamme etevä tiedemies: "Ei, ei edes prosentin kymmenestuhannesosaa."

2Siis ei edes yhtä miljoonasosaa! Sellaista tutkijaa kieltämättä kunnioittaa. Kukaan ei tee suurempaa vaikutusta kuin se, joka oival­taa, miten äärettömän tietämätön ihmiskunta on elämän suhteen. Sillä onhan ilmeistä kaikille, jotka ovat hyödyntäneet sen, mitä teologia, filosofia ja tiede esittävät todellisuudesta, että vedetyt johtopää­tök­set ovat pelkkiä hypoteeseja (kaunisteleva sana arvailuille ja olettamuksille!). Tai kuten professori Whittaker asian ilmai­see: "Me tiedämme, että on jotakin, mitä kutsumme aineeksi, mut­ta emme tiedä, mitä se on; tiedämme, että se liikkuu, mutta emme tiedä miksi, ja tämä on kaiken tietomme summa." Näin on. Tiede ei kykene vas­taamaan kysy­myk­­siin Mitä? ja Miksi?, minkä jo Newton oival­si. Vapautu­akseen tämän aivan liian kiusallisen tietämättömyy­den osoituk­sista, pyrkivät nyky­ajan filosofit hylkäämään kaikki todelli­suuskäsit­teet kut­­sumalla juuri niitä fiktioiksi!

3Teologian, filosofian ja tieteen piireissä on runsaasti auktoriteet­teja, jotka osaavat arvostella kaikkea ja jotka antavat vuo­ren­varmo­ja lausun­toja sellaisesta, mitä he eivät ole edes tutkineet. He tietä­vät ennakolta, että "tämä" ei voi olla totta, sillä se on "ris­ti­­rii­das­­­sa luon­non­lakien kanssa". Niin kuin heidän paperipaavinsa olisi rat­­kais­sut heille olevaisuuden ongelmat ja tarjonnut maailmankatsomuk­sen, joka selittää todellisuuden ja ratkaisee perusluonteiset tiedonon­gel­mat! Niin kuin tiede voisi määrätä, mikä on "ristiriidassa luonnon­la­kien kanssa", kun se ei ole tutkinut edes prosenttiakaan niistä!

4On tärkeää, ettemme rajoitu siihen, mitä on tutkittu, emmekä torju ainoatakaan aatetta syystä, että se vaikuttaa meistä vieraalta, epäto­den­näköiseltä tai turhalta. On tärkeää tarkastella jokaista uutta tie­don mahdollisuutta. Me tiedämme liian vähän, joten meillä ei ole varaa laiminlyödä pienintäkään mahdollisuutta laajentaa tietämystämme. Ensi katsannolla kaikki uusi tuntuu useimmista epätodennäköiseltä. Omasta mielestään arvostelukykyiset hyväksyvät vain sen, mikä sopii heidän ajatusjärjestelmäänsä. Mutta heidän pitäisi oivaltaa, että jos tämä ker­ran on totta, niin heidän pitäisi olla lähes kaikki­tietäviä.

5Tiedemiehet näyttävät alituisesti unohtavan, että heidän hypotee­sinsa ja teoriansa ovat vain tilapäisiä. He kehuvat olevansa dogmaat­tisuudesta vapaita, ajattelevansa vapaasti ja oikein. Mutta tieteen historia on aina todistanut päinvastaista. Yhä vieläkin on aivan liian yleistä, että tieteen auktoriteetit hylkäävät näennäisesti epätodennä­köisen, vieraan ja tuntemattoman (jollainen jokainen mullistava aate on ollut). Tutkimatonta tiedemiehet kutsuvat huiputukseksi, kun taas uskovaiset nimittävät sitä jumalaksi.

6On jotakin ilmeisen parantu­matonta, syvälle juurtunutta typeryyt­tä siinä, että kieltäydytään tutkimasta.

7Todellinen etsijä, joka on oivaltanut ihmiskunnan täydellisen pereh­­tymättömyyden ja älyllisen avuttomuuden olemassaolon ongelmien suhteen, ottaa selvää kaikesta, eikä välitä vallitsevien auktoriteettien katego­risesta torjunnasta tai jäljittelevän yleisen mielipiteen ivailusta ja halveksunnasta kaikkea sellaista kohtaan, mitä se ei tiedä tai ei voi käsittää.

8On nähtävästi toivoton tehtävä selvittää täysin tuntematonta pereh­tymättömille, varsinkin, jos tämä tuntuu vieraalta, epätodennäköi­seltä ja epätodelliselta.

9Ihmiskuntaa on niin kauan ruokittu niin monilla uskonnollisilla, filosofisilla ja tieteellisillä sekä viime vuosikym­meninä myös okkult­tisilla yrityksillä selittää olemassaoloa, että useimmat ihmiset kiel­täytyvät tutustumasta todelliseen tietoon, kun sitä tarjotaan. He tyy­­tyvät tutkimaan heille näkyvää maailmaa. Yleinen epäily jonkun toisen todellisuuden olemassaolosta voittaa yhä enemmän alaa.

10Mutta kuvitellaanpa, että todellisuudesta onkin olemassa sellaista tietoa, joka oppineista näyttää hulluuden huipulta. Oletetaanpa, että filosofi Kant erehtyi väittäessään, ettemme tule koskaan tietämään mitään luonnon sisäisestä todellisuudesta. Otaksutaanpa, että intialai­set rishit, egyptiläiset hierofantit, gnostiset teurgit ja alkuperäi­set, aidot rosenkreuzilaiset eivät olisikaan sellaisia mystagoogeja, puos­kareita ja pettureita, jollaisiksi oppineet ovat yrittäneet heidät tehdä.

11Tämän päivän oppineisuudelle on tunnusomaista halveksunta kaikkea isiltä perittyä kohtaan, aivan kuin kaikki ihmiskunnan tähänastiset kokemukset olisivat mielettömiä ja elinkelvottomia.

12Luonnontiede on kehittynyt pitkälle rajoitetuilla aloillaan. Mutta ainoastaan näiden tieteiden eliitti alkaa aavistaa, kuinka vähän ihmis­kunta tietää kokonaisuudesta.

13Mitä tietävät paleontologit ihmiskunnan iästä? Senkö, että täysin kehittyneitä ihmisiä on esiintynyt planeetallamme 21 miljoonan vuoden ajan?

14Mitä tietävät geologit molemmista puolipallomantereista, Lemuriasta ja Atlantiksesta, jotka nykyisin lepäävät Tyynen meren ja Atlantin pohjalla, ja muinaistut­kijat näiden mantereiden sivilisaatioista?

15Mitä tietävät arkeologit kulttuureista, jotka ovat meidän aikaamme paljon lähempänä kuin edellä mainitut: intialaisesta kulttuurista noin 50.000 vuotta sitten, egyptiläisestä 40.000 vuotta sitten, perulaisesta 15.000 vuotta sitten tai edes muinaiskreikkalaisesta noin 12.000 vuotta sitten?

16Mitä tietävät oppineet eri salaisista tietokunnista, joita on esiin­tynyt monissa maissa? Mitä he tietävät siitä tietokunnasta, jonka Vjaa­sa perusti Intiassa noin 45.000 vuotta sitten, Hermes Trismegis­tos Egyptissä noin 40.000 vuotta sitten, ensimmäinen Zoroaster Persiassa noin 30.000 vuotta sitten tai Pytagoraan vain noin 2700 vuotta sitten perustamasta tietokunnasta?

17Mitä tietävät oppineet olemassaolosta, maailmankaikkeuden raken­teesta, muista ainelajeista ja maailmoista kuin fyysisestä tai siitä, että on olemassa viides luomakunta?

18Mitä tietävätkään nämä suunnattoman oppineet edes yksilön elämän jatkuvuudesta hänen jätettyään kuluneen organisminsa?

19Sekin vähäinen, mitä he ehkä sattumalta ovat onnistuneet kuulemaan tästä tiedosta, on niin vääristeltyä, että sitä voidaan lähinnä pitää karkeana taikauskona.

20Ajatus tiedon salassapitämisen tarpeellisuudesta on länsimaiselta näkökannalta jotenkin suorastaan liikuttava tai joka tapauk­sessa vas­ten­mielinen, mikä taas yllyttää olettamaan, että on kysymys "humpuukimestareiden henkisestä puoskaroinnista".

21Intialaiset sitä vastoin ilman muuta hyväksyvät, että vaiteliaisuus on tarpeen. Heillä on monituhatvuotinen kokemus siitä, ettei saa "heit­­­tää helmiä", eivätkä he sitä tee.

22Ja näin niistä yksinkertaisista syistä, että täsmällinen ymmärtämi­nen vaatii huomattavia edellytyksiä ja että kaikkea valtaa-antavaa tietoa väärinkäyttävät ne, jotka kykenevät käyttämään valtaa omaksi hyväkseen.

23Intiassa on monenlaisia joogeja. Korkeimman lajin joogit ovat vain erityisten vihittyjen tuntemia. Joogit, joihin länsimaalaiset saa­vat tutustua, ovat useimmiten ramakrishnalähetystön jäseniä. He opet­tavat saankhja- ja veedaantafilosofiaa Ramakrishnan kaavan mukaan. Korkeimmat joogit ovat vihittyjä ja jättävät tietonsa perin­nöksi vain harvoille valituille oppilaille ja mitä ankarimman vaiti­olovelvolli­suuden ehdol­la. He pitävät kaikkia länsimaalaisia barbaa­reina ja katsovat tiedon häpäisyksi ilmaista siitä jotakin näille tietämättö­mille, auttamattoman epäileville, ivallisen ja röyhkeän ylimielisille urkkijoille, jotka väärinkäyttävät tiedon niin pian kuin olettavat ymmärtäneensä sen. Sitä paitsi länsimaalaiset asettavat kaiken tietämyk­sensä bar­baari­suuden palvelukseen ja pahantekijöiden käytettäväksi.

24Intialaisen elämänasenne on länsimaalaisen asenteen suoranainen vas­takohta. Fyysisen maailman ollessa länsimaalaisille ainoa olemassaoleva maailma, on ylifyysinen todellisuus taas intialaisille olennai­nen tosi­asia. Korkeammat ainemaailmat ovat fyysisen aineen aineellinen perusta ja syyt luonnonprosesseille ovat löydettävissä näistä korkeam­mista maa­ilmoista.

25Todellinen joogi, joka on onnistunut kokeiluissaan, on kehittänyt elimiä, jotka toisilla ovat yhä vielä kehittymättömiä. Nämä elimet on tarkoitettu järjestäytymään ja elävöitymään vastaisuudessa, jolloin ne luovat edellytyksiä tutkia korkeampia molekyylilajeja, kokonaista sarjaa korkeampia aggregaatiotiloja, mikä on kaukana atomifysiikan tut­kimusmah­dollisuuksien ulottuvilta.

26Näistä taipumuksista länsimaalaisilla ei ole minkäänlaista mieliku­vaa. Heidän mahtavat auktoriteettinsa torjuvat ivaten ja halveksuen aja­tuksen senkaltaisista mahdollisuuksista. He omaavat nimittäin eri­nomaisen kyvyn arvostella sellaista, mistä he eivät mitään tiedä.

27Intialainen maailmanselitys onkin paljon länsimaista etevämpi. Se opettaa kehityksestä, sielun ennaltaolosta, jälleen­syntymi­sestä ja kar­masta eli kylvön ja korjuun laista. Se vakuuttaa, että on ole­massa mui­takin maailmoja kuin fyysinen maailma ja ottaa tehtäväkseen tämän todis­tamisen vakaville ja vilpittömille etsijöille, jotka ovat valmii­ta antautumaan sen menetelmille kehit­tääkseen ihmisessä piileviä korke­­ammanlaatuisen objektiivisen tajunnan taipumuksia. Siten se osoit­taa, että agnostikot ja skeptikot ovat väärässä kieltäessään yli­fyysi­sen tiedon, olemassaolon lainmukai­suuden, kehityksen jne. ja raivaa näin tietä esoteriikalle.

28Kuinka länsimaalaiset sitten voivat tietää mitään ylifyysisistä maa­ilmoista, kun heiltä puuttuu kyky todeta niiden olemassaolo? He toteavat tosiasioita fyysisessä aineessa soveltamalla fyysistä tajua (objektiivista fyysistä tajuntaa). Varman tiedon toteaminen korkeam­missa maailmoissa vaatii vastaavanlaatuista tajua. Näille korkeamman­laatuisille tajuille on annettu epäonnistunut nimitys selvänäköisyys.

29Tiedemiehiä ei voi moittia siitä, että heiltä puuttuu emotionaali­nen tai mentaalinen taju. Mutta on oikein vaatia, etteivät he jyr­kästi kieltäisi sellaisen olemassaoloa, josta heillä ei ole mitään loogista oikeutta lausua mielipiteitä.

30Filosofia ei opeta ihmistä ajattelemaan yhdenmukaisesti todellisuu­den kanssa. Sen sijaan se opettaa, että ihminen pelkästään erehtyy yrittäessään ajatella ilman vaadittavia tietoja. Sitä filosofit eivät ole vieläkään oivaltaneet. Sitä paitsi he ovat epäonnistuneet mitä sel­vimmän tiedonongelman ratkaisemisessa.

31Länsimaisen psykologian arvostelu luovutetaan mieluiten seuraavan selonteon ymmärtäväiselle lukijalle.

32Ajatusjärjestelmiinsä tyytyväiset (varsinkin skeptikot) pitäkööt ne mielellään. Jokainen meistä saa oppia uudel­leen tulevien elämien aikana. Mutta on olemassa etsijöiden luokka, joka vaistomaisesti aavistaa, että täytyy olla jotakin muuta, jotakin enemmän, että asiat eivät voi olla siten kuin oppineet sanovat niiden olevan. Juuri nämä etsijät esoteerikko tahtoo saavuttaa, ei suostutel­lakseen, vaan pyytäkseen hei­tä tutkimaan esoteriikkaa loogisesti. Jos oppi on erheelli­nen, täytyy olla mahdollista kumota se loogisesti. Mutta sitä ei kumota tavallisel­­la pötypuheella, jota tarjoavat aina ne, jotka eivät ole koskaan asiaa tutkineet.

33Ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella esoteerinen tieto jää pelkäk­si työhypoteesiksi useimmille ihmisille. Mutta mitä pitemmälle ihmis­kunta kehittyy, sitä kiistattomammaksi käy hypoteesin verraton ylivoi­maisuus.

34Järjestelmät ovat ajattelun orientoitumistapoja. Tosiasiat ovat suu­relta osalta arvottomia, ennen kuin järki osaa sovittaa ne oikei­siin yhteyksiinsä (historiallisiin, loogisiin, psykologisiin tai kausaali­siin). Kaikki mielekäs ajattelu perustuu periaatteille ja järjestelmil­le. Jokainen ajatteleva ihminen on tehnyt itselleen järjestelmiä, olipa hän siitä tietoinen tai ei. Järjestelmä antaa oikean käsityksen ajatte­lun perusteesta ja seurauksesta sekä objektii­visten ilmiöiden syistä ja vaikutuksista. Ajatusjärjestelmän laatu osoittaa yksilön kehitysta­son, arvostelukyvyn sekä asiatiedon. Useim­pien järjestelmät ovat tunne­ajattelun uskonjärjestelmiä, joita mitkään tosiasiat eivät voi horjut­taa. Niin ollen yksilö on saavuttanut kypsyyspisteensä, rajan vastaan­ottokyvylleen ja istuu oman ajatus­vanki­lansa kahlitsema­na.

35Niin suuri on tietämättömyys olemassaolosta, että teologian dogmi­järjestelmät, filosofian spekulaatiojärjestelmät ja tieteen alkeelli­set hypoteesijärjestelmät on voitu hyväksyä tyydyttävinä selityksinä.

36Totuuden etsijät tutkivat vallitsevien järjestelmien lähtötosiasiat tai perushypoteesit, järjestelmän sisäiset vastakohtaisuudet, sen seuraukset sekä mahdollisuudet järkeviin selityksiin.

37Monet havaitsevat esoteriikan välittömästi itsestään selväksi pääs­tessään ensimmäistä kertaa kosketuksiin sen kanssa. Asia on nimit­täin siten kuin Platon väitti, että tieto on uudelleenmuistamis­ta. Kaiken, minkä voimme välittömästi oivaltaa, käsittää ja ymmärtää, olem­me edel­li­sissä inkarnaatioissa hyödyntäneet. Myös kerran hankitut ominaisuu­det ja kyvyt jäävät piileviksi, kunnes ne uudessa inkarnaatiossa saa­vat tilaisuuksia kehittyä. Ymmärtämys vanhaa kohtaan säilyy, samoin kuin taipumukset valmiuksiin, mistä nerouden muuten käsit­tämätön ilmiö on yhtenä esimerkkinä monien joukossa.

38Esoteerikko kääntyy järjestelmällään niiden puoleen, jotka ovat jää­neet etsijöiksi eivätkä ole voineet tyytyä vallitseviin järjestelmiin. Hän odottaa rauhallisesti päivää, jona tiede on todistanut niin monta siihen saakka esoteerista tosiasiaa, ettei se voi enää kieltäytyä hyväk­­symästä esoteriikkaa ainoana todella pitävänä työhypoteesina.

39Esoteerisen tiedon korvaamaton arvo on muun muassa siinä, että se vapauttaa tietämättömyyden taikauskosta ja näennäistiedosta, illuu­si­oista ja fiktioista (kuvitelmista, joille ei löydy vastaavuutta todellisuudessa) ja aiheuttaa kaikkien elämänarvojen täydellisen uudelleen­arvioinnin elämän tarkoituksen ja päämäärän tuntemuksen välttämättömä­nä seuraamuksena.

 

1.2  Esoteeriset tietokunnat

1Emotionaaliasteella ihminen tarvitsee jotakin kiinteää tunteelle ja mentaaliasteella jotakin kiinteää ajatukselle, jotta hän ei olisi kuin ruoko tuulessa, kuin alus rannattomalla merellä, eikä luulisi vaelta­vansa pohjattomalla hyllyvällä suolla. Tähän mennessä tämä jokin ei ole ollut yhtäpitävää todellisuuden kanssa.

2Koska ihmiskunta ei voi koskaan omin avuin hankkia tietoa olemassa­olosta, sen tarkoituksesta ja päämäärästä tai tietoa kosmisesta todel­li­suudesta ja elämästä, se on aina saanut tämän tiedon lahjaksi; kenel­­­­­­tä, osoitetaan myöhemmin.

3Tämä ei suinkaan ole ollut vaaratonta. Tietoa, joka antaa valtaa, tietoa luonnonlaeista, luonnonvoimista ja niiden käytöstä, on aina vää­rinkäytetty itsekkäisiin tarkoituksiin. Ja ne, jotka eivät ole voineet käsittää tietoa todellisuudesta, ovat aina vääristäneet sen taikauskok­si ja harhaopeiksi.

4Tieto tuo mukanaan vastuun tiedon oikein käyttämisestä. Väärinkäy­tetty tieto johtaa tiedon menetykseen ja kokonaisten kansojen ollessa kyseessä näiden hävittämiseen.

5Kaksi kertaa on kokonaiset mantereet, Lemuria ja Atlantis, täytynyt upottaa meren syvyyteen.

6Näiden kahden epäonnistumisen jälkeen päätettiin, että tietoa saisi antaa ainoastaan salaisissa tietokouluissa ja vain niille, jotka olivat saavuttaneet vaadittavan kehitysasteen, jotta he voisivat ymmärtää tie­­don oikein eivätkä tulkitsisi sitä väärin, vaan soveltaisi­vat sitä oikein elämän palvelukseen. He saivat oppia ajattele­maan oikein. Jo noin 45.000 vuotta sitten on esoteerisia tietokuntia perustettu niiden kansojen keskuudessa, jotka olivat saavuttaneet riittävän korkean tason. Koska tieto on uudelleenmuistamista, esote­riikan todenmukaisuut­ta eivät voi ymmärtää ne, jotka eivät ole koskaan olleet vihitty­jä.

7Tietokunnat olivat moniasteisia. Alimmalla asteella annettiin huo­lel­­lisesti valmisteltuja symboleja, jotka jokaisella korkeammalla asteel­la voitiin tulkita uudella tavalla, joten vain korkeimman asteen saavuttaneet saattoivat ymmärtää kaiken täydellisesti. Menettelytaval­la oli omat hankaluutensa, koska ne, jotka eivät korkeinta astetta saavuttaneet, tekivät joskus itselleen omia ja virheellisiä ajatus­järjes­telmiä.

8Niille, jotka eivät näihin tietokuntiin päässeet, perustet­tiin uskontoja, jotka vastasivat eri kansojen ymmärtämismahdollisuuk­sia ja tarkoituksenmukaiseen toimintaan liittyvää normien tarvetta.

9Nopeasti lisääntyvä yleinen valistus ja tieteen aluevaltaukset teki­vät toisenlaiset toimenpiteet välttämättömiksi. Jo 1700-luvulta lähtien on uskon ja tiedon (joita ne, jotka luulevat tietävänsä, käsittävänsä ja ymmärtävänsä, eivät kykene erottamaan) välinen kiista jatku­vasti kär­jistynyt. (Kaikki, joilta puuttuu täsmällinen tieto todelli­suu­desta, ovat uskovia, myös ne, jotka eivät sano uskovansa mihinkään.) Tämä kiis­ta alkoi uskonnonvastaisella ja antimetafyysi­sellä valistusfiloso­fialla ja kärjistyi yhä edelleen 1800-luvulla luonnontutkimuksen edis­tymisen myötä. Laplace Système du monde-teok­sineen, Lamarck, Dar­win, Spencer ja Haeckel kehitysoppeineen, Lange Materialismin historia-teok­­sineen ja monet muut vakuuttivat luonnon­tutkijoille, että he "eivät tarvinneet hypoteesia mistään henkisestä maailmasta". Heidän hyökkäyk­sensä vanhempia elämänkatsomuk­sia vastaan johti yhä villiinnyttävämpään harhautumiseen, niin että ihmiset lopulta "tunsivat itsensä yhä epävar­memmiksi sen suhteen, mikä on oikein ja mikä on väärin. He ovat epä­tietoisia jopa siitä, ovatko oikea ja väärä mitään muuta kuin vanhaa tai­ka­uskoa." On olemassa vaara, että ihmis­kunta hulluudessaan tuhoaa itsen­­sä sukupuuttoon.

10Tuli tarpeelliseksi ryhtyä toimenpiteisiin tämän mielettömyyden vas­tustamiseksi ja siksi tehtiin päätös sallia eksoteeriseksi esoteerisen tiedon harmiton osa, jonka ihmiskunta kykenee nykyään käsittä­mään, jos­kaan ei vielä ymmärtämään sen merkitystä. Ihmiskunta sai siten mahdol­li­suuden muodostaa itselleen mielekkään käsityksen todelli­suudesta ja elämästä sekä olemassaolon tarkoituk­sesta ja pää­määräs­tä.

11Esoteerisissa tietokunnissa ei uskoa sallittu. Tärkeintä oli käsit­tää ja ymmärtää, ei uskoa. Alimmalla asteella he saivat oppia erotta­maan uskon ja otaksuman. Usko on ehdoton ja peräänantamaton emotionaa­linen vakaumus, oikaisuihin ja järkisyihin myöntymätön. Jokaisella on pikku uskonsa melkeinpä mistä mielettömyydestä tahansa juuri siksi, että ihmiseltä puuttuu mahdollisuus saada todellista tietoa muusta kuin näkyvässä maailmassa lopullisesti todetuista tosi­asioista. Otaksuma sitä vastoin on jotakin toistaiseksi, kunnes on saatu tietää. Se on jär­­kisyille altis ja toivoo oikaisua. Auktoritee­teilla saa mielellään olla merkitystä elämän eri aloilla. Mutta heidän olettamuksensa eivät ole mikään lopullinen porras terveelle järjelle, mikä, joskin erilai­nen jokaisella (yksilön inkarnaatioiden kuluessa hankkima, synteetti­nen elämänvaisto), kuitenkin on ylin järki, jota jokaisen pitää pyrkiä kehittämään.

12Kahden viimeisen vuosituhannen aikana on eri idiologioiden välillä riehunut hellittämätön taistelu; taistelu teologian ja filosofian, teo­logian ja tieteen sekä filosofian ja tieteen välillä.

13Eurooppalaisen filosofian historiassa tulee näkyviin pääasiassa teologian ja filosofian välinen taistelu. Tässä kiistassa teologia on useimmiten saanut tukea poliittisilta vallanpitäjiltä. Sanoinkuvaamat­tomasti ponnistellen ja miljoonia marttyyreja uhraten filosofia on saa­nut taistellen vähä vähältä saavuttaa ajatuksenvapauden, sanan­vapauden, suvaitsevaisuuden ja humaanisuuden. Tätä saavutusta uhkaa sen sijaan marxistinen idiologia, joka kieltää yksilöä ajattelemasta toisin kuin vallanpitäjät määräävät. Tämä on uutta ajatustyranniaa. Jopa yksinker­taisen älyn pitäisi kyetä oivaltamaan, että mentaalinen kehitys estyy tällä uudenlaisella idiotisoinnilla.

14Teologian ja tieteen välinen kiista alkoi Galileista ja jatkuu yhä vieläkin.

15Kiista filosofian ja tieteen välillä on ainakin toistaiseksi päätty­­nyt, sen jälkeen kun filosofeista lopullisesti tuli joko ylifyysisten tosiasioiden toteamismahdollisuuden kieltäviä agnostik­koja tai ylifyy­sisen todellisuuden olemassaolon kieltäviä antimetafyy­sikkoja.

16Filosofian historiassa, joka itse asiassa alkaa sofisteilla, voimme seurata inhimillisen järjen yrityksiä ratkaista olemassaolon ongelmia omin päin, ilman esoteerista tietoa, pelkästään fyysisen tajun avuin.

17Tämä oli tuomittu epäonnistumaan, mikä käy ilmi seuraavasta. Mutta vasta meidän aikanamme aletaan yleisesti oivaltaa, että tämä on mahdo­tonta. Tieteeltä puuttuu käsityselimet, jotka tätä varten tarvittai­siin. Ja tiedemies kieltäytyy puuttumasta sellaiseen, jota ei voi tut­kia luonnontutkimuksen apuvälinein. Tämä on loogisesti katsoen täysin puolus­tettavissa.

18On aihetta huomauttaa, ettei intialainen joogafilosofia ole yhden­mukainen esoteerisen tiedon tosiasioiden kanssa, vaan perustettu sel­laisten väärintulkinnoille. Jälleensyntymisestä tehtiin tarkoitukseton sielunvaellus, jonka mukaan ihmisen otaksutaan voivan jälleen­syntyä eläimenä, ymmärtämättä, että takaisinpaluu alempaan luomakun­taan on mahdoton. Evoluution läpi kivi-, kasvi-, eläin- ja ihmiskunnan otaksu­taan lakkaavan, kun ihminen yhtyy ja sammuu nirvaanaan, ymmärtä­mättä, ettei nirvaana ole loppu vaan alku. Intialainen tulkinta manaas­ta, budd­hista, nirvaanasta, aatmasta ja karmasta on harhaanjoh­tava, kuten advaitan absoluuttinen subjektivismi, joka tekee tiedon ole­mas­saolon aine- ja liikeaspektista mahdottomaksi.

 

1.3  Todisteet hylozoiikalle

1Kun ihmiset saavat käyttöönsä jonkun uuden sanan, menettää se ennem­min tai myöhem­min alkuperäisen merkityksensä. Ihmiset uskovat aina tie­tävän­sä, mihin käsitteeseen sana kuuluu. On ennustettavissa, että sana esoteerinen tulee joukkojen sanavaraston osasena merkitse­mään samaa käy­­tännöllisesti katsoen minkä kanssa tahansa.

2Valitetta­vasti on myös olemassa vaara, että esoteriikka joutuu huo­noon huutoon kvasio­kkultis­min alati kasvavan suosion vuoksi. Yhä useam­mat epäpäte­vät kirjailijat, joilla on tarkka vainu sen suhteen, mikä kannattaa, ovat kiireh­tineet tuottamaan kaikenlaista joutavaa roskaa, sillä sellaisella on mainio menekki, kuten kaikella muulla pohjakirjal­li­suu­della. Kaiken fiktiona­lismin tärvelemällä todellisuusaistillaan ihmi­set valitsevat valheen todellisuuden asemesta.

3On myös Swedenborgin kaltaisia selvänäkijöitä, jotka todistavat­ "sisäi­sessä maailmassa" näkemästään. Heidän pitäisi harkita esoteerista selviötä, jonka mukaan "ei kukaan itseoppinut näkijä nähnyt koskaan oikein", sillä vaikka seuraava maailma on tosin näennäisesti maailmam­me kaltainen, on se itse asiassa täysin erilai­nen. Ilman eso­teerista tietoa näistä seikoista kaikki tulkitaan väärin.

4Hylozoiikan oikeellisuudesta (yhdenmukaisuudesta todellisuuden kans­sa) todisteita tarvitseville on viisi todistetta, jokai­nen erikseen täy­sin riittävä ja vailla vertaistaan loogisessa kestä­vyydessä. Nämä viisi ovat:

 

looginen todiste

selitystodiste

ennustustodiste

selvänäköisyystodiste

kokeellinen todiste

 

5Looginen todiste on siinä, että hylozoiikka muodostaa ristiriidat­toman ja kumoamattoman ajatusjärjestelmän. Sellaista ei voi raken­taa inhi­millisellä älyllä eikä ilman tietoa todellisuudesta. Se ei voi kos­kaan joutua ristiriitaan tieteen lopullisesti toteamien tosiasioi­den kanssa. Kaikki uudet tosiasiat tulevat löytämään paikkansa järjestel­mäs­sä. Mitä pitemmälle tutkimus etenee, sitä ilmeisemmin hylozoiik­ka tulee osoittautumaan ainoaksi kestäväksi työhypoteesiksi. Useimmil­le ihmisille se ei voi olla mitään muuta ihmiskunnan nykyi­sellä kehitys­asteella.

6Selitystodiste: Hylozoiikka selittää yksinkertaisimmalla, yhtenäi­simmällä, yleisimmällä, ristiriidattomimmalla ja kumoamattomimmalla tavalla tuhansia muuten täysin selittämättömiä ilmiöitä.

7Ennustustodiste: On jo olemassa joukko todistettavissa olevia ennus­teita (riittävän monta täyttämään nidoksen) inhimil­lisesti katso­en ei-ennustettavista havainnoista, keksinnöistä ja tapahtumista, jot­ka ovat saaneet vahvistuksensa.

8Selvänäköisyystodiste: Niin kuin intialaiset raadzha-joogitkin koros­tavat, voi jokainen, joka on halukas antautumaan tarpeelliselle harjoituk­selle, kehittää ihmisessä piileviä taipumuksia, joista kerran tulee kai­kille ominaisia kykyjä: nimittäin mahdolli­suutta hankkia objek­tiivinen tajunta yhä korkeammissa, tällä hetkellä näkymättömissä molekyy­lila­jeissa eli aggregaatiotiloissa.

9Kokeellinen todiste (magia) sisältää, että tähän kuuluvi­en luonnon­lakien ja näiden soveltamiseen tarkoitetun menetelmän tunte­muksella saadaan aikaan muutoksia myös fyysisessä aineessa fyy­sis-eetteristen aine-energioiden avulla. Magia on kuiten­kin useista syistä kielletty. Se antaisi aseet ihmiskunnan kaikkien mahdol­listen pahanteki­jöiden käsiin ja houkuttelisi heidät kaiken­näköi­siin rikok­siin. Tiede­miehet ovat leimanneet maagikot huijareiksi ja pitäneet kaik­kia sellaisia ilmiöitä mahdottomina, koska ne ovat "ristiriidassa luonnonlakien kanssa". Maagikoista on tullut marttyy­reita myös toisella tavalla. Sensaationhaluiset vaativat yhä enemmän sensaatioi­ta. Apua tar­vitsevat piirittävät uhrinsa avunpyynnöillään. Uteliaat tahtovat saada valmiin ratkaisun jokaiseen omaan ongelmaansa.

 

1.4  OLEMASSAOLON PERUSTEKIJÄT

1Seuraavaksi annetaan ensimmäistä kertaa nykyaikaisessa asussa yleis­tajuinen esitys pytagoralaisten salaisen tieto-opin olennaisimmasta. Pytagoras antoi maailmankatsomukselle nimen hylozoiikka (henkinen materialismi). Kaikella aineella on henkeä eli tajuntaa. Kaikki maail­mat ovat henkisiä maailmoja, alempia ja korkeampia.

2Luvut 1.4-1.41 käsittävä selonteko antaa vain perusluonteisimmat tosiasiat elämän tar­koituksen ja päämäärän ymmärtämistä varten. Tuhan­sia jo julkaistuja tosiasioita on täytynyt jättää pois, jotta esitykses­tä ei tulisi ras­kas. Seikkaperäisempi selvitys annetaan Laurencyn teoksessa Viisas­ten kivi.

3Tietoteoreettisessa suhteessa kaikki on ennen kaikkea sitä, mitä se näyttää olevan, nimittäin fyysisaineellista todellisuutta, mutta sen ohella jotakin täysin muuta ja suunnattoman paljon enemmän.

4Olemassaolo on kolmen samanarvoisen aspektin kolmiyhteisyys: aine, liike ja tajunta. Mikään näistä kolmesta ei voi olla olemassa ilman kahta muuta. Kaikella aineella on liikettä ja tajuntaa.

5Aine on koostunut ikiatomeista, joita Pytagoras kutsui monadeiksi. Ikiatomi on pienin mahdollinen ikiaineen osa ja pienin yksilöllisen tajunnan kiintopiste.

6Liikkeen perussyy on ikiaineen dynaaminen energia.

7Ikiatomien tajunta on aluksi potentiaalinen (tiedostamaton), herä­tetään manifestaatioprosessissa asteittain aktuaalistuneeksi, passii­viseksi tajunnaksi ja tulee sen jälkeen yhä aktiivisemmaksi yhä korkeampien luomakuntien yhä korkeammissa maailmoissa.

8Pytagoras oivalsi, että kreikkalaisilla oli edellytyksiä objektii­viseen todellisuuden käsittämiseen, tieteelliseen menetelmällisyyteen ja järjestelmälliseen ajatteluun. Tajunnanaspektin kehittäminen itä­maa­lais­ten tapaan, ennen kuin on luotu perusta aineellisen todelli­suu­den ymmärtämiselle, johtaa subjektivismiin ja mieli­kuvituk­sen hillit­tömään käyttöön. Voimme kiittää Pytagorasta useim­mista perusluontei­sista todellisuuskäsitteistämme, joita aikamme (todel­lisuudesta tie­tämättömät) käsiteanalyytikot vaivautuvat karsi­maan pois tehden todel­lisuuden käsittämisen siten lopullisesti mahdottomaksi. Pytago­rasta monadioppeineen ja Demokritosta eksoteeri­sine atomioppeineen voidaan pitää kahtena ensimmäisenä tiedemiehenä länsimaisessa merki­tyksessä. He oivalsivat, että aineaspekti on välttämätön perusta tieteelliselle katsomustavalle. Ilman tätä pohjaa ei saada mitään täsmällisyyttä ilmiöiden luonteen ja suhteiden tutkimukseen. Yksi­lölli­selle tajunnalle ei ole mitään hallittavia rajoja, vaan sillä on taipumus hukkua tajunnan­mereen.

9Seuraavaksi selvitetään lähemmin olemassaolon kolmea todellisuus­aspektia, tajunnankehitystä eri luomakunnissa sekä suurta Lakia (kaik­ki luonnonlait ja elämänlait sisältävä käsite). Elämänaspektien tunte­minen on välttämätön edellytys luomakuntien evoluution ymmärtämiselle.

 

 

AINEASPEKTI

 

1.5  Ikiaine

1Ikiaine, kreikkalaisten kaaos, on samanaikaisesti rajaton tila.

2Tässä manifestoitumattomassa ikiaineessa, "tilan ja ajan tuolla puo­len", on rajaton määrä kosmoksia kaikissa eri rakentumis- tai purkautu­misvaiheissa.

 

1.6  Kosmos

1Kosmos on pallo ikiaineessa. Aluksi se on pieni kooltaan, mutta iki­­aineen ehtymättömän varaston täyttäessä sitä ikiatomeilla se kasvaa tau­koamatta, kunnes se on saavuttanut tarpeellisen koon. "Tila" on siis ainetta.

2Täydellisesti rakentunut kosmos, kuten meidän kosmoksemme, muodostuu katkeamattomasta eri tiheysasteen omaavien ainemaailmojen sarjas­ta,­ kor­­­keampien maailmojen läpäistessä jokaisen alemman maailman. Korkein maailma läpäisee siis kaiken kosmoksessa.

3Maailmat rakennetaan ylhäältäpäin korkeimmasta maailmasta, jokaisen korkeamman maailman luovuttaessa ainesta seuraavaksi alemmalle maa­il­malle, joka muodostuu korkeammasta ja sisäisesti siinä.

4Kosmisia ainemaailmoja on yhteensä 49, ja ne jakautuvat seitsemään sarjaan, kunkin sarjan sisältäessä seitsemän maailmaa (1-7, 8-14, 15-21, 22-28, 29-35, 36-42, 43-49) ja noudattaessa vakiojakoa seitsemään departementtiin. Nämä atomimaailmat vievät saman tilan kosmoksessa. Kaikki korkeammat maailmat ympäröivät alempia maailmoja ja läpäisevät ne.

5Luvuille kolme ja seitsemän, jotka niin kutsuttu asiatieto kuittaa tavanomaisella ivalla, on hyvin yksinkertainen selitys. Luku kolme joh­tuu olemassaolon kolmesta aspektista (kolmiyhteisyydestä!!) ja luku seitsemän siitä, että seitsemän on enin määrä erilaisia tapoja, joilla kolme voidaan yhdistellä (järjestyksessä; katsokaa luku 2.2). Ivailu "pytagoralaista luku­mystiikkaa" kohtaan tulee myös vaikenemaan, kunhan ihmiset käsittävät vähän enemmän.

6Maailmat numeroidaan ylhäältäpäin korkeimman maailman ollessa ensim­­mäinen, mikä osoittaa, että ne muodostuvat ylhäältäpäin. Siten on help­po ratkaista, kuinka monta korkeampaa maailmaa täytyy vielä saa­vut­taa oleskelipa yksilö missä alemmassa maailmassa tahansa.

7Kaikki 49 atomimaailmaa eroavat toisistaan ulottuvuuden, kestoajan, aineen koostumistavan, liikkeen ja tajunnan suhteen, mikä johtuu erois­ta ikiatomitiheydessä.

8Seitsemään alimpaan kosmiseen maailmaan (43-49) sisältyy miljardeja aurinkokuntia. Alin maailma (49) on fyysinen maailma.

9Meidän kosmoksemme on täydellinen organisaatio.

 

1.7  Atomiaine

1Kosmos muodostuu ikiatomeista, joita Pytagoras nimitti monadeiksi. Nämä koostetaan 49:ksi yhä karkeammaksi atomilajiksi seitsemässä kat­kea­mattoma­ssa sarjassa jokaisen sarjan sisältäessä seitsemän atomila­jia. Nämä atomilajit muodostavat 49 kosmista maailmaa.

2Jokainen alempi atomilaji rakentuu sitä lähinnä korkeammasta (2-laji 1-lajista, 3-laji 2-lajista, 4-laji 3-lajista jne.). Alin atomi­laji (49-laji) sisältää siten kaikki 48 korkeampaa lajia. Yhden atomi­lajin hajotessa saadaan lähinnä korkeampi atomilaji; fyysisestä ato­mista saadaan 49 48-lajin atomia.

3Kaikki aine (atomilajit, molekyylilajit, aggregaatit, maailmat jne.) muodostuu ja hajoaa. Ainoastaan ikiatomit ovat ikuisia ja häviämättö­miä. Prosessia, jossa korkeammat ainelajit koostuvat alemmiksi ainela­jeiksi, kutsutaan involvoitumiseksi, vastaavaa hajoa­misprosessia evol­voitumiseksi. Mitä alempi ainelaji, sitä involvoitu­neempia ikiatomit ovat.

4Atomiaine on luonteeltaan dynaamista.

 

1.8  Tila ja aika

1Tila, joka absoluuttisessa merkityksessä ei ole mikään tila, on iki­aine ilman rajoja.

2Kosmisessa merkityksessä tila on aina pallo. Kosmos on pallo. Aurin­kokunnat ovat palloja. Planeetat ovat palloja. Maailmat pla­nee­­toissa ovat palloja. Kosmiset atomimaailmat vievät saman "tilan" kuin fyysinen maailma, ovat kaikkialla kosmisessa pallossa. Planetaarisilla molekyy­li­maailmoilla on eri säteet alkaen planeetan keskipisteestä. Atomimaa­ilmojen suhteen ei "korkeampaa ja alempaa" saa käsittää tilamerki­tyk­ses­sä, molekyylimaailmojen suhteen ovat "ulkoinen ja sisäinen" täsmäl­lisempiä.

3Molekyylimaailmojen pallomuoto johtuu siitä, että eri ainelajit ryh­mittyvät aina tiheysasteensa mukaan samakeskisesti alkuperäisen voima­keskuksen ympärille.

4Jokaisella atomilajilla on oma ulottuvuutensa. Siten kosmok­sessa on kaiken kaikkiaan 49 ulottuvuutta. Kosmisessa merkityksessä ulottuvuus tarkoittaa tilan lajia. Fyysisellä aineella on yksi ulottuvuus (suoraa ja pintaa ei oteta lukuun), korkeimmalla aineella 49. 49:nnen maailman myötä kosmoksesta tulee piste ikiatomitajunnalle.

5Aika tarkoittaa ainoastaan olemassaolon keskeytymättä jatkumista, jatkuvaa olemassaoloa. Aika on erilaisia tapoja mitata liikettä, eri­laatuisia manifestaatioprosesseja. Fyysisen ajan määräävät maan pyöri­minen ja kiertoliike auringon ympäri.

 

1.9  Aurinkokunnat

1Aurinkokuntien pallot ovat kosmoksen suunnattoman alasmitoitettuja jäljennöksiä kaikkine sisältyvine rajoi­tuksi­neen, eri­tyisesti tajunnan suhteen.

2Miljoonat aurinkokunnat eivät ole vielä saavuttaneet fyysistä kaa­sumaista molekyyliastetta. Miljoonat ovat lopullisesti purkaneet fyysi­sen maailman. Miljoonat muut oleskelevat "pralajassa" hajonneine aurin­koineen, odottaen uutta "Brahmaan päivää", jolloin uusi aurinko tulee syttymään. Auringot ovat muuntajia, jotka muuntavat atomiaineen mole­kyy­liaineeksi. Me näemme ainoastaan ulkoisen fyysisen kaasuverhon.

3Aurinkokunnilla on seitsemän maailmaa, jotka koostuvat seitsemästä alimmasta kosmisesta atomiaineesta (43-49). Aurinkokuntien korkein maa­ilma muodostuu 43:nnesta atomilajista, alin (fyysinen) maailma 49:nnes­tä atomilajista. Näille seitsemälle maailmalle ovat eri tieto­kunnat antaneet eri nimityksiä. Useimmat näistä ovat vanhoja, tietä­mättömyy­den väärinkäytön vuoksi epäselviä, moniselittei­siä, merkityk­settömiä ja siten sopimattomia. Meidän on korkea aika omaksua yhteinen kansain­välinen nimistö, ja siinä mielessä matemaattinen nimistö­ on tie­tenkin ainoa tarkoituksenmukainen ja täsmällisin. Tässä kirjassa sitä myös johdonmukaisesti sovelletaan. Vertailun helpottamisek­si annetaan kiin­nostuneille kuitenkin Intiassa käytetty sanskritin­kielinen nimistö ja Henry T. Laurencyn Viisasten kivessä käyt­tämä nimistö.

4Seitsemää aurinkokuntamaailmaa nimitetään sanskritin kielellä:

 

   43  satja                                                  43  aadi eli mahaaparanirvaana

   44  tapas                                                 44  anupaadaka eli paranirvaana

   45  dzhana                                               45  nirvaana eli aatma

   46  mahar praadzhaapatja                        46  buddhi

   47  maheendra                                         47  manas

   48  antariksha                                          48  kaama

   49  bhuu                                                  49  sthuula

 

5Laurency on ottanut käyttöön seuraavat länsimaiset nimitykset:

 

                      43  manifestaalimaailma

                      44  submanifestaalimaailma

                      45  superessentiaalimaailma

                      46  essentiaalimaailma

                      47  kausaali-mentaalimaailma

                      48  emotionaalimaailma

                      49  fyysinen maailma

 

1.10  Molekyyliaine

1Molekyylit koostuvat atomeista. Mitä alhaisempi molekyylilaji, sitä useampia atomeja molekyyliin sisältyy.

2Atomit koostuvat ikiatomeista. Mitä alhaisempi atomilaji, sitä use­ampia ikiatomeja atomiin sisältyy.

3Nämä määritelmät ovat ainoat esoteerisesti pitävät.

4Aurinkokuntien ainetta kutsutaan molekyyliaineeksi erotukseksi kos­misesta atomiaineesta. Aurinkokuntien sisällä muuntuvat seitsemän alin­ta atomilajia molekyylilajeiksi.

5Jokainen atomilaji antaa ainesta kuudelle yhä koostuneemmalle mole­kyylilajille, jolloin jokainen alempi muodostuu lähinnä korkeam­masta. Siten näistä seitsemästä atomilajista saadaan 42 molekyylilajia ja nämä muodostavat aurinkokunnan. Nämä 49 atomilajia ovat olemassa kaikissa maailmoissa vieden saman tilan.

6Jokaisen aurinkokuntamaailman kuudelle molekyylilajille on annet­tu analoogiset nimitykset ja matemaattiset merkinnät:

 

                        (1  atominen)

                         2  subatominen

                         3  supereetterinen

                         4  eetterinen

                         5  kaasumainen

                        6  nestemäinen

                         7  kiinteä

 

7Molekyylilajeja tarkoittavat numerot asetetaan atomimerkinnän jäl­keen. Niinpä fyysinen kaasumainen molekyylilaji kirjoitetaan 49:5.

8Tieteen kemiallinen nk. atomi on fyysinen eetterimolekyyli (49:4). Kaikkien muiden molekyylilajien tavoin tämä molekyylilaji sisältää 49 erilaista ainekerrosta. Tavoittaakseen todellisen fyysisen atomin (49:1) täytyy atomifyysikoiden ponnistella työllään 147:n yhä korkeam­man ainelajin läpi. Mikään fyysinen tiede ei tavoita sitä.

9Tässä yhteydessä voitaneen mainita, että muinaisten opettajien "ele­mentit" (joille kemistit hymyilevät): maa, vesi, ilma, tuli ja quinta essentia, tarkoittivat juuri näitä viittä alinta molekyylilajia eli aggregaatiotilaa.

 

1.11  Planeetat

1Kolme ylintä aurinkokuntamaailmaa (43-45) ovat yhteisiä kaikille, jotka ovat aurinkokunnassa hankkineet objektiivisen tajunnan näiden kolmen maailman ainelajeissa. Sellaiset yksilöt ovat jättäneet inhi­millisen eli neljännen luomakunnan ja siirtyneet korkeampiin luomakun­tiin.

2Neljää alinta aurinkokuntamaailmaa (46-49) kutsutaan myös planeet­tamaailmoiksi. Täten lähestymme ihmisen maailmoja, joita ihmisen on välttämättä opittava käsittämään, jos hän ei halua jäädä tietämättö­mäksi omasta olemassaolostaan, muunlaatuisesta olemassaolosta puhumat­takaan. Jos hän ei tiedä mitään maailmoistaan, hän jää tietämättömyy­den kaikkien idiologioiden, illuusioiden ja fiktioiden avuttomaksi uhriksi uskonnon, filosofian ja tieteen aloilla. Ilman tätä tietoa hänellä ei ole mahdollisuutta ajatella todellisuuden mukaisesti.

3Monadien tajunnankehityksen helpottamiseksi näissä alimmissa maa­ilmoissa on kolme alinta atomimaailmaa (47-49) jaettu viiteen erityi­seen molekyylimaailmaan. Maailma 47 on jaettu korkeampaan (eli kausaa­liseen, 47:2,3) ja alempaan (47:4-7) mentaalimaailmaan. Maailma 49 on jaettu fyysiseen eetterimaailmaan (49:2-4) ja ihmiselle näkyvään maail­­maan (49:5-7), johon kuuluu kolme aggregaatiotilaa (kaasumainen, neste­­mäinen ja kiinteä).

4Neljän alimman luomakunnan tajunnankehitys etenee näissä viidessä molekyylimaailmassa.

5Tajunnan suhteen voidaan näkyvää maailmaa (49:5-7) kutsua mineraa­lien maailmaksi, fyysistä eetterimaailmaa (49:2-4) kasvien maailmaksi, emotionaalimaailmaa (48) eläinten maailmaksi ja mentaalimaailmaa (47:4-7) ihmisten erityiseksi maailmaksi. Korkeampi mentaalimaailma eli kausaalimaailma (47:1-3), Platonin ideain maailma, on ihmisen pää­määrä ihmiskunnassa. Jotkut jakavat mentaalimaailman kolmeen osaan: kausaa­limaailma (47:1-3), korkeampi mentaalimaailma (47:4,5) ja alempi men­taalimaailma (47:6,7). Tätä selvitellään lähemmin tajunnan aspektia koskevassa luvussa.

 

1.12  Monadit

1Monadit ovat kosmoksen ainoa sisältö. Monadi on pienin mahdollinen ikiaineen osa ja pienin mahdollinen yksilöllisen tajunnan kiinto­piste. Jos monadia ylipäätään yritetään kuvitella, päästäisiin ehkä lähimmäk­si kuvittelemalla se voimapisteeksi.

2Kaikki kosmoksessa olevat ainemuodot koostuvat eri kehitysasteilla olevista monadeista. Kaikki nämä monadien koostumat muodostuvat, muut­tuvat, hajoavat ja muodostuvat uudelleen lukemattomina muunnelmi­na. Mutta monadien aineaspekti pysyy ikuisesti samana.

 

1.13  Monadiverhot

1Monadien tajunnankehitys tapahtuu verhoissa ja niiden kautta. Hank­kimalla tajunnan verhoissaan ja näiden verhojen yhä korkeammissa mole­kyylilajeissa monadi saavuttaa yhä korkeampia luomakuntia.

2Kaikki luonnon muodot ovat verhoja. Jokaisessa atomissa, molekyy­lissä, organismissa, maailmassa, planeetassa, aurinkokunnassa jne. on yksi monadi korkeammalla kehitysasteella kuin muut monadit tässä luon­nonmuodossa. Kaikki muodot paitsi organismit ovat aggregaattiver­hoja, vastaavien maailmojen ainelajien sähkömagneettisesti koossapysy­viä molekyyleja.

3Meidän aurinkokunnassamme on organismeja ainoastaan meidän planee­tallamme. Muilla planeetoilla on jopa alin verho (49:5-7) aggregaatti­verho.

 

1.14  Ihmisen viisi verhoa

1Fyysiseen maailmaan inkarnoituneella ihmisellä on viisi verhoa:

 

organismi näkyvässä maailmassa (49:5-7)

verho fyysisestä eetteriaineesta (49:2-4)

verho emotionaaliaineesta (48:2-7)

verho mentaaliaineesta (47:4-7)

verho kausaaliaineesta (47:1-3)

 

2Näistä viidestä verhosta neljä alinta uusiutuu jokaisessa inkarnaa­tiossa, ja inkarnaation päättyessä ne hajoavat yksi toisensa jälkeen. Kausaaliverho on ihmisen ainoa pysyvä verho. Sen monadi on hankkinut siirtyessään eläinkunnasta ihmiskuntaan. Kausaaliverho on "varsinai­nen" ihminen ja inkarnoituu aina ympäröimänsä ihmismonadin kanssa.

3Suluissa olevat numerot ilmoittavat eri verhoissa esiintyvät mole­kyy­lilajit, korkeampien verhojen ympäröidessä ja läpäistessä kaikki alimmat verhot.

4Mainitut neljä aggregaattiverhoa ovat muodoltaan soikeita ja ulottu­vat 30-45 cm organismin ulkopuolelle, muodostaen nk. auran. Organismi vetää puoleensa noin 99 prosenttia näiden verhojen aineesta, minkä vuok­si aggregaattiverhot ovat organismin täydellisiä jäljennök­siä.

5Näillä verhoilla on oma erityinen tehtävänsä. Ilman fyysistä eette­riverhoa ihmiseltä puuttuisivat aistimukset, ilman emotionaali­verhoa puuttuisivat tunteet ja ilman mentaaliverhoa puuttuisi ajatte­lukyky. Näiden verhojen läsnäolo inhimillisessä organismissa mahdol­listaa sen, että organismin eri elimet suorittavat tehtäväänsä niin kauan kuin ne ovat toimintakykyisiä. On ehkä tähdennettävä, että jokainen organismin solu, jokainen solun molekyyli sisältää fyysisiä atomeja, jotka sisäl­tävät kaikki 48 korkeampaa atomilajia.

6Kaikilla korkeammilla verhoilla on kuten organismillakin erityiset elimet (muodostuneet atomeista), paikkansa erilaatuisille tajunnalli­sille ja liikunnallisille toiminnoille. Nämä atomielimet eetteri-, emo­tionaali-, mentaali- ja kausaaliverhoissa ovat toisiinsa yhtey­dessä.

7Koska ihmisellä on aina taipumus samastaa minänsä (monadinsa, iki­minänsä) verhoon, jossa hän kullakin hetkellä oleskelee, hän pitää itse­­ään fyysisenä minänä fyysisessä maailmassa, emotionaaliminänä emo­tionaalimaailmassa, mentaaliminänä mentaalimaailmassa ja kau­saali­minä­nä kausaalimaailmassa - aavistamatta, että hän on monadi, ikiminä.

8Tietämättömyyden asteella onkin väistämätöntä, että tunneihmisenä ihminen pitää subjektiivisesti tuntei­taan varsinaisena olemuksenaan tai ajattelevana ihmisenä katsoo ajatustensa olevan varsinainen olemuk­sensa. Hän luulee olevansa sitä, mihin hän kullakin hetkellä samas­tuu.

9Minä tietää ainoastaan sen, mitä se itse on kokenut, muokannut ja toteuttanut, sen, mitä sen verhoissa on, mitä se on voinut hankkia maailmoissaan.

                                                                        

 

TAJUNNANASPEKTI

 

1.15  Monaditajunta

1Monaditajunta voi olla potentiaalinen, aktuaalistunut, passiivinen, aktivoitunut, itseaktiivinen, piilevä, subjektiivinen, objektiivinen.

2Monadin potentiaalinen tajunta herätetään eloon (aktuaalistetaan) kosmoksessa. Kerran aktuaalistettuna tajunta on aluksi passiivinen, aktivoidaan evoluutioprosessissa, muuttuakseen yhä aktiivisemmaksi kas­vi- ja eläinkunnassa, tullakseen itseaktiiviseksi ihmiskunnassa ja hank­kiakseen täten tietoisuuden itsestään omana minänä.

3Monadi-sanalla tarkoitetaan yksilöä ikiatomina ja minä-sanalla yksi­lön tajun­nanaspektia.

4Nimitys minä annetaan myös niille verhoille, joissa monadi on hank­ki­­nut itsetietoisuuden, joihin minä samastuu, pitää kullakin het­kellä oikeana minänään. Minä on keskus kaikissa minäaistimuksissa. Tarkkaa­vaisuus ilmoittaa minän läsnäolon.

 

1.16  Tajunnan eri lajit

1On erotettava toisistaan minätietoisuus (yksilöllinen tajunta, itsetietoisuus verhoissa), kollektiivitajunta ja ikiminätajunta. (Tek­nisesti katsoen voidaan erottaa kosminen, aurinkokunnallinen ja plane­taarinen tajunta.)

2Koska universumin äärimmäiset aineosaset ovat ikiatomeja, on kosmi­nen totaalitajunta kaikkien ikiatomien tajuntojen yhteensulauma, niin kuin valtameri on kaikkien vesipisaroiden yhdiste (lähin mahdolli­nen analogia).

3Tärkeintä on tietää, että kaikki tajunta on samanaikaisesti kollek­tiivitajuntaa. Se johtuu siitä, että henkilökoh­taista erilli­syyttä ei ole, vaikka vain essentiaalisen tajunnan (46) saavut­taneet voivat elää kollektiivitajunnassa.

4On olemassa lukemattomia kollektiivitajunnan lajeja: atomi-, mole­kyyli-, aggregaatti-, maailman-, planeetta- ja aurinkokuntatajunta ja näiden jälkeen kosmisen tajunnan eri lajeja. Mitä korkeamman luoma­kun­nan monadi saavuttaa, sitä laajempi on kollektiivitajunta, jossa minä säilyneellä minätietoisuudellaan kokee toiset minät omana suurem­pana minänään.

5Asia voidaan ilmaista myös siten, että kaikki tajunta koko kosmok­sessa muodostaa yhteisen, väistämättömän, erottamattoman ykseyden, jossa jokaisella yksilöllä on joko pienempi tai suurempi osa saavute­tusta kehitystasosta riippuen.

6Niin kuin korkeampi ainelaji läpäisee alemmat ainelajit, niin myös korkeampi tajunnanlaji tajuaa alempaa tajuntaa. Sitä vastoin alempi tajunnanlaji ei voi käsittää korkeampaa tajuntaa, jonka olemassaolo onkin aina tuntematon.

7Tajunnan suorituskyky kasvaa jokaisen korkeamman atomilajin myötä etenevässä sarjassa, jossa tulo kertautuu itsellään (siis 2x2=4, 4x4=16, 16x16=256, 256x256 jne).

8Kun monadi on saavuttanut korkeimman jumaluuskunnan ja hankkinut siten täydellisen kosmisen kollektiivitajunnan, se ei tarvitse enää mitään verhoja tajunnankehitystä varten. Vasta silloin se oppii tun­temaan itsensä sinä ikiminänä, joka se aina on ollut. Siihen saakka monadi on samaistunut johonkin verhoistaan. Niinpä ei ole kovin ihmeel­listä, jos tietämättömät etsivät turhaan minäänsä ja monet suorastaan kieltävät sellaisen olemassaolon.

9Kaikki muodot koko kos­moksessa, myös korkeimmissa jumaluuskunnissa, ovat vain verhoja iki­atomeille - minuuk­sille. Muodot, joita kutsumme sieluksi, hengeksi, jumalaksi jne., ovat minän eri kehitysasteilla käyttämiä verhoja.

10Eri tajunnanlajeihin voidaan lukea myös subjektiivinen ja objektii­vinen tajunta, minätietoisuus yksilön eri verhoissa, yli- ja alitajun­ta, muisti ja yksilön elämykset tahdonilmaisuista.

 

1.17  Subjektiivinen ja objektiivinen tajunta

1Tajunta on subjektiivista. Aistimukset, tunteet ja ajatukset ovat subjektiivisia. Kaikki, mitä tajunta käsittää itsensä ulkopuolella, on aineellista ja niin ollen objektiivista.

2Taju on objektiivista tajuntaa, tajunnan käsitys objektiivisesta, aineellisesta todellisuudesta kaikissa maailmoissa. Objektiivinen tajun­­ta on (subjektiivinen) käsitys aineellisesta kohteesta. On erotet­tava toisistaan fyysinen, emotionaalinen, mentaalinen, kausaali­nen jne. taju.

3Järki on kykyä kuvitella, abstrahoida, muodostaa käsitteitä, harki­ta, arvostel­la, päätellä jne. Järki on väline tajun sisällön muokkaa­mista varten. Järki voi havaita värähtelyt subjektiivisesti ("aavistus" jne.) jo kauan ennen kuin taju voi johdattaa ne aineelliseen todel­li­suuteen. Mutta vasta sitten, kun taju on alkanut toimia, voidaan puhua tiedos­ta.

4Ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella voivat useimmat ihmiset olla organismissaan objektiivisesti tietoisia vain kolmessa alimmassa aggre­gaatiotilassa (49:5-7). Objektiivinen tietoisuus korkeampien molekyyli­la­­jien ainemuodoista on saanut epäselvän nimityksen selvänä­köi­syys.

5Kaikella subjektiivisella on objektiivinen vastineensa. Jokainen tunne vastaa tajuntaa emotionaalimolekyylissä, jokainen ajatus tajuntaa mentaalimolekyylissä, jokainen intuitio tajuntaa kausaali­molekyy­lissä jne. Ainelaji ilmoittaa tajunnanlajin.

 

1.18  Fyysinen tajunta

1Fyysinen tajunta on alimmanlaatuista tajuntaa, niin kuin fyysinen aine on alimmanlaatuista ainetta ja fyysinen energia alimmanlaatu­ista voimaa.

2Fyysisen tajunnan päälajeja (lukuunottamatta fyysistä atomitajun­taa) on kuusi, ja ne vastaavat subjektiivisia ja objektiivisia elämyk­siä kuudessa fyysisessä molekyylilajissa.

3Vastaava koskee kaikkia korkeampia maailmoja.

4Ihmisen fyysistä tajuntaa edustavat osaksi organismin erilaatui­set aistimukset, osaksi eetteriverhon useimmille ominainen vain subjektii­vinen käsitys värähtelyistä kolmessa korkeimmassa fyysisessä molekyy­li­lajissa (49:2-4).

 

1.19  Emotionaalinen tajunta

1Ihmisen emotionaalitajunta on hänen monadinsa tajunta hänen emotio­naaliverhossaan.

2Ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella rajoittuu useimpien ihmisten emotionaalitajunta fyysisen inkarnaation aikana emotionaaliverhon väräh­telyjen aiheuttamiin subjektiivisiin elämyksiin.

3Emotionaalitajunta on luonteeltaan yksinomaan halua tai sitä,­ minkä yksilö emotionaaliasteella kokee dynaamisena tahtona. Barbaari­asteella, ennen kuin yksilö on aktivoinut tajuntansa mentaaliverhossa, halu ilme­­nee enemmän tai vähemmän hillittöminä yllykkeinä. Kun mentaa­li­verho emo­­­tionaaliverhon värähtelyjen vaikuttamana vetäytyy emotionaa­­liverhoon ja punoutuu yhteen sen kanssa, herätetään mentaalitajunta eloon, jol­loin halu ja ajatus sulautuvat yhteen. Jos halu on voimak­kaampi, on seu­­­rauksena tunne, joka on ajatuksen värittämää halua. Jos ajatus voit­­taa, on seurauksena mielikuvitus, joka on haluperäinen aja­tus.

4Ihmisen emotionaalielämä on suurelta osalta emotionaalisten illuusi­­oiden elämää. Hän on halun toiveajattelun, tunneajattelun illuusioiden uhri. Vasta kausaalitajunnan hankittuaan yksilö vapautuu illuusioista täydellisesti.

5Kolmen alimman emotionaalisen molekyylilajin värähtelyt (48:5-7) ovat suu­reksi osaksi poistyöntäviä, kolmen korkeimman (48:2-4) luokse­vetäviä. Jalot tunteet ovat vetovoiman ilmaisuja.

 

1.20  Mentaali-kausaalitajunta

1Ihmisen mentaali-kausaalitajunta on hänen monadinsa itsehankkima tajunnankyky osaksi hänen mentaaliverhossaan (47:4-7), osaksi hänen kausaaliverhossaan (47:1-3).

2Mentaaliverhon tajunta on neljää eri lajia, jotka vastaavat mah­dollisuutta käsittää värähtelyjä neljässä alimmassa mentaalisessa molekyylilajissa (47:4-7).

3Suurin osa ihmiskuntaa on kehittänyt (aktivoinut) vain alimman tajunnanlajin (47:7): diskursiivisen päätelmä-ajattelun perusteesta seuraukseen.

4Seuraavaksi alin tajunnanlaji (47:6), filosofinen ja tieteellinen periaateajattelu, on edelleen korkein ajattelutapa kaikille muille paitsi erittäin harvinaiselle eliitille.

5Alhaaltapäin laskettuna kolmas ajattelunlaji (47:5), eliittiajatte­lu, on toisin kuin enimmäkseen absolutisoiva periaateajattelu osaksi johdonmukaista suhteellisuus- ja prosenttiajattelua, osaksi perspektiivi- ja systeemiajattelua.

6Mentaaliverhon korkein tajunnanlaji (47:4) on edelleen ihmiskun­nan saavuttamatto­missa. Sen ilmaisuja ovat mm. kausaali-ideoiden konkreti­sointi, mikä samanaikaisesti merkitsee ajattelua systeemeillä käsit­tei­den sijaan.

7Myös eliittiajattelun sisältö muodostuu suurimmaksi osaksi fikti­oista (kuvitelmista ilman todellista vastinetta), mikä johtuu puutteel­lisesta tiedosta olemassaolon suhteen. Vain esoteriikan tosiasiat mahdollistavat todellisuuden kanssa yhdenmukaisen ajattelun.

8Kausaalitajunta (47:1-3) on mahdollinen vain niille, jotka ovat niin paljon muuta ihmiskuntaa kehityksessä edellä, että he voivat määrätietoisesti valmistaa siirtymistään lähinnä korkeampaan maailmaan. He ovat omaksuneet taidon seurustella kaikkien kanssa kausaali­maailmassa, joka on kohtaamispaikka niin neljänteen kuin viidenteenkin luomakuntaan kuuluville yksilöille.

9Kausaalitajunta on subjektiivisesti intuitiota, kausaali-ideoiden kokemista, ja antaa mahdollisuuden tutkia objektiivisesti fyysisiä, emotionaalisia ja mentaalisia maailmoja ja näiden maailmojen kaikkitietävyyttä.

10Kausaalitajunnalle ei ole planetaarisessa suhteessa (ihmisen maail­mat 47-49) etäisyyttä eikä mennyttä aikaa. Kausaaliminä kykenee tutki­maan kaikkia edellisiä elämiään ihmisenä, kykenee itsenäisesti ja nope­asti omaksumaan tarpeelliset tiedot ymmärtääkseen kaikkia ilmiöi­tä inhimillisissä maailmoissa ja saa tunnin kuluessa (47:1-ssä) aikaan enemmän kuin mitä tehokkaimmin työskentelevä mentaalinen ajattelija ehtii sadassa vuodessa. Fiktiot eivät ole mahdollisia.

 

1.21  Korkeammat tajunnanlajit

1Seuraava yleiskatsaus aurinkokunnan eri tajunnanlajeihin auttanee ymmärtämään, että yhä korkeampia ainelajeja, aineverhoja ja ainemaail­moja vastaavat yhä korkeammat tajunnanlajit.

 

49  fyysinen (eetterinen mukaanluettuna) tajunta

48  emotionaalinen tajunta

47  mentaalis-kausaalinen tajunta

46  essentiaalinen tajunta

45  superessentiaalien tajunta

44  submanifestaalinen tajunta

43  manifestaalinen tajunta

 

2Näistä yhä korkeampien tajunnanlajien nimityksistä käynee ilmi, että kaikki muut paitsi kolme alinta tajunnanlajia (47-49) ovat käsittämät­tö­miä ihmiskunnalle sen nykyisellä kehitysasteella.

3Yksilön minä-nimitys osoittaa korkeimman maailman, jossa hän on omak­­sunut täydellisen subjektiivisen ja objektiivisen itsetietoisuuden sekä toimintakyvyn, esim. kausaalitajunnan omaksunut on nimeltään kau­saaliminä, essentiaalitajunnan omaksunut on essentiaaliminä eli 46-minä, superessentiaalitajunnan omaksunut on 45-minä, submanifestaali­minä on 44-minä ja manifestaaliminä on 43-minä.

4Kansainvälisesti katsoen lienee sopivinta korvata minä-nimitys "mona­dilla", siis 43-monadi, 44-monadi, 45-monadi jne.

 

1.22  Minän tiedostamaton

1Ihmisen tajunta jaetaan valvetajuntaan, alitajuntaan ja ylitajun­taan.

2Organismin omaavan ihmisen valvetajunta muodostuu aistimuksista, tunteista, ajatuksista ja tahdonilmaisuista.

3Monadin alitajunta sisältää piilevänä kaikki monadin elämykset ja muokatut kokemukset aina siitä lähtien, kun monadin tajunta herätettiin eloon. Jokainen inkarnaatio ikään kuin saostaa oman tajunnankerroksen. Kaikki tämä säilyy taipumuksina ominaisuuksiin ja kykyihin ja ilmenee yleensä ymmärtämisen mahdollisuutena. Jotta taipumukset aktuaalistui­sivat, on välttämätöntä, että ne kehittyvät jokaisessa inkarnaatiossa, mikä ajan mittaan käy kaiketi helpommin.

4Ylitajuntaan kuuluvat kaikki vielä itseaktivoitumattomat tajunnan­alueet yksilön eri verhojen molekyylilajeissa. Kehittyminen merkitsee tajunnan itseaktivoitumista ja niin ollen itsetietoisuuden hankkimista näissä molekyylilajeissa.

5Ihminen ottaa alituisesti vastaan virikkeitä alitajunnastaan, har­vemmin inspiraatioita ylitajunnastaan.

6Valvetajunta on siis häviävä murto-osa monadin mahdollisuu­desta tajuntaan.

7Joka hetki virtaavat lukemattomat ulkoapäin tulevat värähtelyt yksilön kaikkien verhojen läpi. Emotionaaliverhoon virtaavat ympäris­tön tunteet, mentaaliverhoon globaaliset mentaalivärähtelyt. Valvetajunta käsittää vain aniharvoja näistä värähtelyistä.

 

1.23  Yksilön muistit

1Yksilön jokaisella verholla on oma tajuntansa, muistinsa, eri mole­kyylien alitajuinen kollektiivitajunta. Nämä hajoavat verhojen myötä. Ihmisasteella pysyvä kausaaliverho säilyttää muiston kaikesta, mitä se on kokenut muodostumisestaan saakka.

2Uudelleenmuistaminen on kykyä elvyttää verhojen vastaanottamat tai lähettämät värähtelyt.

3Tajunnanilmaisut aktivoivat verhoissa olevan aineen. Vakiovärähtelyt (tavat, pyrkimykset jne.) pidättelevät "pysyviä atomeja" (sanskritiksi: skandhoja). Verhojen hajoamisen yhteydessä ne yhtyvät kausaaliverhoon ja seuraavat sitä reinkarnaatioon muodostaen piilevän kokemuspääoman (taipumukset, kyvyt jne.).

4Ikiatomin muisti on häviämätön, mutta piilevä. Uudelleenmuistamista varten on välttämätöntä uusia kosketus aiemmin koettuun todellisuuteen. Kausaaliminä ja korkeammat minuudet kykenevät tähän ottamalla yhteyden planetaarisiin ja kosmisiin pallomuisteihin.

 

 

LIIKEASPEKTI

 

 1.24  Liike määriteltynä

1Liikeaspektiin kuuluu kaikki tapahtuminen, kaikki luonnon- ja elä­mänprosessit, kaikki muutokset. Kaikki on liikkeessä ja kaikki, mikä liikkuu, on ainetta.

2Liikkeellä on vanhastaan monia nimityksiä: voima, energia, toimin­ta, värähtely jne. Liikkeeksi pitää lukea myös ääni, valo ja väri.

3Hylozoiikassa erotetaan kolme toisistaan eroavaa liikkeen syiden päälajia: dynamis, aine-energia ja tahto.

 

1.25  Dynamis

1Liikkeen alkuperäinen syy, kaiken voiman lähde, ainoa ikivoima, maa­ilmankaikkeuden totaalienergia on ikiaineen dynaaminen energia, jolle Pytagoras antoi nimen dynamis. Se on ikuisesti toimiva, ehtymä­tön, tie­­dos­tamaton, ehdoton kaikkivalta.

2Dynamis toimii jokaisessa ikiatomissa ja vain ikiatomeissa, jotka läpäisevät kaiken aineen.

3Dynamis on alkusyy maailmankaikkeuden perpetuum mobilelle.

 

1.26  Aine-energia

1Sanan tieteellisessä merkityksessä energia on liikkeessä olevaa ainet­ta. Kaikki korkeammat ainelajit (atomilajit, molekyylilajit) ovat energiaa suhteessa kaikkiin alempiin ainelajeihin.

2Aine ei hajoa energiaksi vaan korkeammaksi aineeksi.

3Kun aine lakkaa liikkumasta, se lakkaa olemasta energiaa.

4Kaikki luonnonvoimat ovat ainetta. Aurinkokunnassa on yli 2400 eri­laatuista luonnonvoimaa. Jokainen molekyylilaji sisältää 49 erilaista ainekerrostumaa, jotka voivat vaikuttaa energiana.

 

1.27  Kosminen liike

1Kosminen liike (49:ssä atomilajissa) syntyy siten, että korkeim­masta atomimaailmasta virtaa tasainen ikiatomien virta (primaariaine) kaikkien maailmojen atomien läpi alimpaan maailmaan saakka. Sen jälkeen nämä ikiatomit palaavat korkeimpaan maailmaan jatkaakseen uudel­leen kiertokulkuaan, niin kauan kuin alempien maailmojen olemassaolo on välttämätön. Atomeja on kahta lajia: positiivi­sia ja negatiivisia. Positiivisissa (liikkeellepanevissa) atomeissa aine-energia virtaa kor­keammista atomilajeista alempiin, negatiivisissa (vastaanottavissa) atomeissa alemmista korkeampiin. Tämä virta pitää atomit, molekyylit ja aineaggregaatit paikallaan niille ominaisissa muodoissa. Tästä seu­raa, että kaikki atomit kaikissa maailmoissa ja siten kaikki molekyy­lit ja aggregaatit säteilevät aine-energiaa, jolloin aggregaatti aina jossakin suhteessa välittää jotakin omalaadustaan. Niinpä jokainen aggregaatti säteilee erikoistunutta energiaa.

2Värähtelyt syntyvät korkeampien ainelajien läpäistessä alempia ainelajeja. Tämä on aiheuttanut sanonnan, että kaikki on värähtelyä.

 

1.28  Tahto

1Tahto on dynamiksen vaikutusta aktiivisen tajunnan kautta. Aktiivi­nen tajunta on siis tajunnan kykyä antaa dynamiksen vaikuttaa kauttan­sa. "Tahto" on energian yksilöitynyt tapa vaikuttaa tajunnan kautta, jolloin yhä korkeammanlaatuisille maailmoille olennainen on tajunnan­sisällön lainmukaisuus, suunnitelmallisuus, tarkoituk­senmukai­suus ja määrätietoisuus.

2Esoteerinen selviö, jonka mukaan "ajatusta seuraa energia", ilmoit­taa, että aktiivisen tajunnan ilmaisut vaikuttavat aineeseen saaden sen toimimaan energiana.

3Magia on tieto menetelmästä, jota käyttäen voidaan mentaalisella aine-energialla vaikuttaa fyysis-eetterisiin aine-energioihin siten, että ne aikaansaavat muutoksia näkyvissä molekyylilajeissa. Tämä mene­telmä jää esoteeriseksi, koska ihmiskunta on aivan liian toivotto­man tietämätön ja liian itsekäs, jotta sille voitaisiin uskoa tämä kauhis­tuttava voima. Kun kerran kaikkea valtaa väärinkäytetään (parhaimmassa tapauksessa yksinomaan tietämättömyyden vuoksi), saa ihmiskunta tyytyä olemaan vailla tietoa kaikista muista luonnonvoimis­ta, paitsi niistä, jotka se itse onnistuu keksimään. Sellainen tieto uskotaan vain niille, joille vallan väärinkäyttö on mahdotonta.

4Kolmessa alimmassa luomakunnassa tajunnan aktivoituminen on tiedos­tamaton ja itsestään tapahtuva prosessi, joka ajan mittaan tulee tie­toiseksi ihmiskunnassa. Korkeammissa maailmoissa se on oma-aloitteisen tajunnanaktiivisuuden tulosta.

5Ihmisen tahto on emotionaaliasteella halu ja mentaaliasteella mie­le­käs vaikutin. Alkuperäisen filosofisen määritelmän mukaan tahto on tajunnan suhde tarkoitusperään.

 

1.29  Energian ja tahdon eri lajit

1Yhdenmukaisesti aine- ja tajunnanaspektin kanssa on olemassa myös seitsemän eri liikkeen lajia, siis:

 

49  fysikaalienergiat

48  emotionaalienergiat

47  mentaali-kausaalienergiat

46  essentiaalienergiat

45  superessentiaalienergiat

44  submanifestaalienergiat

43  manifestaalienergiat

 

2Sanan energia voi halutessa korvata sanalla tahto. Tietty tahdon laji hankitaan samanaikaisesti täydellisen subjektiivisen ja objek­tii­visen itsetietoi­suuden kanssa vastaavassa maailmassa eli yhdessä minän kyvyn kanssa keskittää itsensä vastaavaan verhoon.

3Ilmenevät energiat ovat lähinnä korkeamman molekyylilajin vaikutus­ta seuraavaksi alempaan molekyylilajiin jokaisessa maailmassa. Atomi­energiat vaikuttavat maailmasta maailmaan atomilajien kautta.

 

1.30  OLEMASSAOLON TARKOITUS JA PÄÄMÄÄRÄ

1Olemassaolon tarkoitus (teologeille, filoso­feille ja tiedemie­hille ratkaisematon ongelma) on ikiatomien tajunnankehitys: iki­aineessa ole­­­vien tiedosta­mattomien ikiatomien on herättävä tajuntaan ja sen jälkeen opittava yhä korkeammissa luomakunnissa omaksumaan tietoi­suus elämästä ja kaikinpuolinen ymmärtämys sitä kohtaan.

2Olemassaolon päämäärä on kaikkien kaikkitietävyys ja kaikkivalta koko kosmoksessa.

3Tiedon suhteen prosessi merkitsee kehittymistä tietämättö­myydestä kaikkitietävyyteen, tahdon suhteen voimattomuudesta kaikkivaltaan, vapau­den suhteen epävapaudesta lainsoveltamisen sallimaan valtaan, elämän suhteen erillisyydestä ykseyteen kaiken elämän kanssa.

4Minä kehittyy verhoissa ja niiden avulla aina alimmasta fyysis-eet­te­risestä verhosta korkeimpaan kosmiseen maailmaan. Se hankkii jatku­vasti uusia verhoja maailmassa toisensa jälkeen. Vähitellen se saavut­taa itsetietoisuuden verhonsa yhä korkeammissa molekyylilajeissa oppi­malla aktivoimaan näiden tajunnan. Täten siitä lopulta tulee verhonsa herra. Siihen saakka se elää harhautuneena tämän verhon sekavassa tajun­nassa ollen ulkoapäin tulevien värähtelyjen uhri.

5Vanhat nimitykset, sielu, henki, jumala jne., jotka tietämättömyys on aina väärintulkinnut, viittasivat minän verhoihin korkeammissa maa­ilmoissa. Nimitys sielu tarkoitti ihmisen pysyvää kausaaliverhoa (47-verhoa), henki hänen tulevaa 45-verhoaan ja jumala 43-verhoa.

6Atomitajunta on maailmantajunta. Tajunnan kollektiiviin osallisena yksilö on kuin solu organismissa. Organismi on korkeampaan luomakun­taan kuuluvan yksilön verho. Kun yksilö kehittyy maailmansa kollektii­vitajunnassa siten, että hän voi ottaa haltuunsa tämän ainemaa­ilman omana verhonaan, on hän tämän maailman "jumala".

7Atomitajunta, maailmantajunta, kaikkitietävyys (tuossa maailmassa) eivät tarkoita, että yksilö tietää kaiken kaikesta olevaisesta tai tapahtuvasta. Mutta hänellä on mahdollisuus ottaa joko nopeammin tai hitaammin selkoa kaikesta, mitä hän tahtoo tietää, riippumatta mää­rä­tyn maailman tilasta tai menneestä ajasta, todetakseen varmaa tietoa tämän maailman kolmen aspektin (aineen, liikkeen ja tajunnan) kaikista suhteista.

 

1.31  Kaiken "uudestisyntyminen"

1Kaikki ainemuodot (atomit, molekyylit, aggregaatit, maailmat, pla­nee­tat, aurinkokunnat, aurinkokunta-aggregaatit jne.) ovat muuntumisen lain alaisia. Ne muodostuvat, muuttuvat, hajoavat ja muodos­tuvat uudel­leen. Tämä on välttämätöntä, koska mitkään ainemuodot eivät voi ajan oloon kestää kosmisten voimien kulutusta.

2Ikiatomit, jotka muodostavat kaikki nämä ainekoostumukset, saavat siten alituisesti tilaisuuksia uuden kokemiseen uusissa muodoissa. Kaik­ki oppivat kaikesta.

3Kaikki organismit (kasvit, eläimet, ihmiset) saavat muodon uudistu­misen aikana edellisen kaltaisen elämänmuodon, kunnes niiden tajunnan­kehitys vaatii laadultaan eroavan korkeamman muodon, tarkoituksenmukai­semman mahdollisuuden kartuttaa kokemusta.

4Ihminen syntyy uudelleen ihmisenä (ei koskaan eläimenä), kunnes hän on oppinut kaiken, mitä ihmiskunnassa voi oppia ja hankkinut kaikki tar­vittavat ominaisuudet ja kyvyt voidakseen jatkaa tajuntansa ekspan­siota viidennessä luomakunnassa. Uudestisyntyminen selittää sekä elä­män näennäiset epäoikeudenmukaisuudet (koska uusissa elämissä jokai­nen saa korjata, mitä edellisissä on kylvänyt) että synnyn­näisen piilevän ymmärtämyksen ja kerran itsehankitut taipumukset. Se selittää enemmän­kin. Se kumoaa 99 prosenttia kaikesta, minkä ihmis­kunta on hyväksynyt totuutena.

 

1.32  LUOMAKUNNAT

1Monadien tajunnankehitys etenee yhä korkeampien luomakuntien sar­jassa: kuudessa aurinkokuntaan kuuluvassa ja kuudessa kosmisiin maa­ilmoihin kuuluvassa luomakunnassa. Aurinkokuntaan kuuluvat kuusi luo­ma­kuntaa ovat:

 

kivikunta                                                                        49:7 – 49:5

kasvikunta                                                                     49:7 – 48:7

eläinkunta                                                                      49:7 – 47:7

ihmiskunta                                                                     49:7 – 47:4

essentiaalikunta                                                              49:7 – 45:4

manifestaalikunta,

ensimmäinen eli alin jumaluuskunta                                  49:7 – 43

 

2Monaditajunta aktivoituu verhoissa. Se oppii käsittämään värähtely­jä näiden yhä korkeammissa molekyylilajeissa, hankkii näissä mahdollis­ta kokemusta ja tietoa aine- ja liikeaspekteista sekä kyvyn hyödyntää omaksumaansa ymmärrystä. Monadi viettää yleensä seitsemän aionia jokai­­sessa neljässä alimmassa luomakunnassa.

3Edellä sanotusta käy ilmi, että jokaisella ainelajilla on erityinen tajuntansa ja erityinen energiansa, että jokainen luonnonmuoto on kol­lektiivisen tajunnan omaava elävä olento ja verho monadille, joka kuu­luu korkeampaan luomakuntaan kuin muut verhon monadit.

 

1.33  Kolme alinta luomakuntaa

1Monadien siirtymistä kivikunnasta kasvikuntaan ja siitä eläin- ja ihmiskuntaan nimitetään transmigraatioksi. Tämä ei voi tapahtua taak­sepäin. Paluu ylemmästä luomakunnasta alempaan on ehdottomasti mahdo­ton. Organismien ja ylipäänsä kaiken muunkin aineen "rappeutumi­nen" on ainekoostumuksen hajoamisprosessi, kuten "radioaktiivisuus", eikä sillä ole tekemistä monadien evoluution kanssa. Metallitutki­joilla on koke­mus­ta ilmiöstä, jota he nimittävät metallien "väsymisek­si".

2Monaditajunnan aktivoituminen alkaa kivikunnassa. Alimmassa fyysi­ses­sä molekyylilajissa (49:7) monadit oppivat erottamaan paine- ja läm­pötilaeroja. Tässä luomakunnassa värähtelyt tulevat tarpeeksi voi­mak­kaiksi aiheuttaakseen ensimmäisen käsityksen sisäisestä ja ulkoises­t­a. Siten alkaa tajunnan objektivoitumisprosessi, joka saavuttaa täydellis­tymisensä eläinkunnassa. Vähitellen monadit oppivat tajuamaan ulkoisia tosioita. Äärettömän hitaasti kolmen alimman luomakunnan kautta monadit tulevat tiedostamaan itsensä jonakin kaikesta muusta erillisenä. Mei­dän, joille vastakohtaisuus tajunnan ja aineellisen ulkomaailman välil­lä on itsestään selvä asia, on tietenkin vaikea käsittää, minkä usko­mat­toman vaivan tämä prosessi on maksanut. Tämän objektivoitumisproses­sin tuloksen filosofit yrittävät riistää ihmis­kunnalta.

3Ihmiskunnassa vastakohtaisuusprosessi jatkuu, mutta tällä kertaa vastakohtana itsetietoisen minän ja ulkomaailman (muut minät mukaan­luettuna) välillä. Tämä prosessi on välttämätön, jotta yksilö voittaisi itseluottamuksen ja itsemäärämiskyvyn, sillä ilman näitä omi­naisuuksia hän ei voi koskaan saavuttaa vapauden valtaa. On kuitenkin olemassa vaa­ra, että itsetehostuksesta tulee ehdoton ja niin myös erillisyydes­tä. Tämä voi johtaa häntä olemassaoloon yhdistävän siteen katkaisemi­seen. Vain yhdessä toisten kanssa yhä suuremmaksi minäksi tulemalla yksilö saavuttaa kosmisen kaikkitietä­vyyden. Yksilön täytyy oppia voit­­ta­maan muun elämän kustannuksella tapahtuva itse­tehostus ja oivaltamaan elämän palvelemisen välttämättömyys. Silloin hän myös huomaa, että sii­­nä on ainoa mahdollisuus onneen, iloon ja autuuteen.

4Siirtyäkseen alemmasta luomakunnasta ylempään monadin on opittava vastaanottamaan yhä korkeampien molekyyli­lajien värähtelyjä ja sopeutu­maan niihin. Aluksi nämä värähtelyt toteuttavat tarpeellisia elävöit­tä­mistoimintoja monadien verhoissa.

5Kivikunnassa tajunta ilmenee vähitellen taipumuksena toistoon muut­­tu­en lukemattomien kokemusten jälkeen järjestyneeksi tavaksi eli luon­­teeksi. Tajunnan kasvaessa syntyy vaistomainen pyrkimys sopeutumiseen.

6Joutumalla kasvien imemiksi ja kokemalla näissä tapahtuvan elävöi­ty­misprosessin mineraalitajunta oppii vastaanottamaan eetteri­värähte­lyjä ja sopeutumaan niihin (asteittain yhä korkeampiin 49:4:7:7­:stä 49:4:1:een), edellytys kasvikuntaan siirtymiselle. Tässä luoma­kunnassa monadi omaksuu kyvyn erottaa luoksevetäviä ja poistyöntäviä väräh­tely­jä, jolloin yhteys emotionaalimaailmaan (48:7) on saavutettu. Kasvi­monadit kehittyvät nopeimmin eläinten ja ihmisten syödessä kasveja ja asettaessa siten monadit emotionaaliverhojensa voimakkaiden värähtely­jen alaisiksi. Oppimalla käsittämään näitä värähtelyjä ne kykenevät vähi­tellen saavuttamaan korkeampia tasoja luomakunnassaan. Transmigraa­tio tapahtuu alemmissa luomakunnissa melkein huomaamatta. Inkarnaatioi­den välillä eläinmonadit ovat yhteisen mentaaliaineesta muodostu­van verhon ympäröimiä. Mitä korkeammalla jokin eläin kehityksen asteikolla on, sitä vähemmän monadeja sen ryhmään kuuluu. Niinpä kvadril­joona kärpästä muodostaa oman ryhmäsielun, miljoona rottaa omansa, sadattu­hannet varpuset omansa, tuhannet sudet omansa ja sadat lampaat omansa. Vain apina, norsu, koira, hevonen ja kissa, jotka kuuluvat hyvin harva­lukuisiin ryhmäsieluihin, voivat kausalisoitua. Kun korke­ammat eläimet syövät alempia eläimiä, siirtyvät alempien eläinten mona­dit korkeampi­en eläinten ryhmäsieluun. Näin ei kuitenkaan tapahdu ihmi­sen syödessä eläimiä. Ihmisen kausaaliverho ei ole mikään ryhmäsie­lu eikä siirtymi­nen korkeampiin luomakuntiin ylipäänsä tapahdu tällä tavalla, vaan on yksilön oman tajunnanaktiivisuuden seuraus. Eläinmonadit eivät siis kul­je inhimillisen organismin läpi, vaan palaavat omaan ryhmä­sieluun­sa. Sen sijaan evoluutio ehkäistyy, kun ihminen syö eläimiä. Eläinten liha nimittäin karkeuttaa inhimillistä organismia, jonka tehtävä on pyrkiä "eetteri­soitumista" kohti.

7Kun luonnontutkimus kerran perehtyy näihin tosiasioihin, se tulee havaitsemaan tajunnanaktivoitumisen syyt ja vaikutukset. Tämä koskee erityisesti tutkijoita, joilla on synnynnäinen eetterinen objektiivi­nen tajunta, ilmiö, joka tulee olemaan yhä yleisempi.

8Jokaisen luomakunnan kehitystasot tulevat parhaiten näkyviin eläin­kunnassa sen kaikkine luokkineen alimmasta eläin­lajista korkeimpaan. Luokat ovat luonnon järjestys kaikissa luomakunnissa. Luonto­luokat tar­koittavat eri ikäluokkia, monadien transmigraation ajan­kohdasta riip­pu­en.

9Jokaisen korkeamman luomakunnan myötä (ja vieläpä saman luomakunnan jokaisen korkeamman tason myötä), kasvaa monadin kyky saada vaikut-tei­ta yhä laajemmilta värähtelysarjoilta yhä korkeammissa molekyyli­laje­issa. Jokaisessa molekyylilajissa on 343 sellaista sarjaa.

10Kun monadi on saanut olla mentaalivärähtelyjen vaiku­tuksen alaisena pitemmän aikaa ja saavuttanaut siten korkeimman eläinlajin, sillä on mahdollisuus siirtyä ihmiskuntaan.

 

1.34  Neljäs luomakunta

1Hankittuaan kausaaliverhon monadi siirtyy eläinkunnasta ihmiskun­taan. Kausalisoituminen on parempi nimitys tälle prosessille kuin yksi­löistyminen, koska monadi on yksilö kaikissa luomakunnissa.

2Kausaaliverho on ihmismonadin pysyvä verho, kunnes monadi essentia­lisoituu ja siirtyy viidenteen luomakuntaan. Tämä verho inkarnoituu ja involvoituu siten neljään alempaan pian hajoavaan verhoon.

3Ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella ihminen aktivoi tajuntaansa pääasiassa emotionaali- ja mentaaliverhossaan.

4Ihmiskunnan tajunnankehitys voidaan jakaa viiteen pääasteeseen, jot­ka sisältävät yhteensä 777 kehitystasoa. Seuraava taulukko osoittaa, mitkä molekyylitajunnat täten aktivoituvat.

 

                                               5molekyylilajit   

   asteet:                       emotionaaliset     mentaaliset

barbaari-                             48:5-7                47:7

sivilisaatio-                          48:4-7                47:6,7

kulttuuri-                             48:3-7                47:6,7

humaniteetti-                       48:2-7                47:4-7

idealiteetti-                          48:2-7                47:2-7   

          

6Laurencyn Viisasten kivessä selvitetään yksityiskohtaisemmin eri kehitysasteita.

7Meidän planeettamme ihmiskuntaan kuuluvien täällä kausalisoitunei­den tai tänne tuotujen yksilöiden lukumäärä nousee noin 60.000 miljoo­naan. He oleskelevat planeetan fyysisessä, emotionaalisessa, mentaali­sessa ja kausaalisessa maailmassa, useimmat kausaaliverhois­saan nukku­en - koska heiltä puuttuu mahdollisuus kausaaliseen tajun­taan - uutta inkarnaatiota odottaen.

8Näiden monadien siirtyminen eläinkunnasta ihmiskuntaan tapahtui vii­tenä eri aikakautena, viimeinen noin 18 miljoonaa vuotta sitten. Neljän varhaisemman aikakauden yksilöt siirrettiin myöhemmin toiselta planee­talta. Ihmisten kausaaliverhot ovat siis mitä suurimmassa määrin eri-ikäisiä ja tämä selittää eri kehitysasteet. Korkeimman asteen saavutta­neilla on takanaan noin 150.000 inkarnaatiota, alemman asteen saavutta­neilla noin 30.000. Tässä yhteydessä on pantava merkille, että tajun­nan ­kapasiteetti kaksinkertaistuu jokaisen korkeamman molekyyli­lajin myötä, joten itse inkarnaatioiden lukumäärää ei voi vertailla.

9Länsimainen julistus, jonka mukaan "jumala loi kaikki ihmiset saman­laisiksi", on siten yhtä suuri erehdys kuin intialaisten filoso­fien fiktio, jonka mukaan "kaikki ovat jumalia". Jumala ei voi luoda ainoaakaan monadia, ainoastaan tarjota monadeille tilaisuuden päästä mukaan kosmiseen manifestaatioon. Kaikki monadit tulevat tosin aika­naan saa­vut­tamaan korkeimman jumaluusasteen, mutta sitä ennen niiden pitää involvoitua alas fyysiseen maailmaan ja kiivetä sen jälkeen näennäises­ti loputon asteikko kehitystasoja kivikunnasta korkeimpaan jumaluuskun­taan.

10Tästä pitäisi ilmetä, että moraaliset arvostelut, joita ihmiset toi­sistaan lau­suvat, ovat tietämättömyyden kritiikkiä ja vihan epä­oikeu­tet­tuja tuomioita. Ihmiset eivät ole hyviä eivätkä pahoja. He ovat tie­tyllä kehitystasolla eivätkä ymmärrä paremmin. Tähän on lisät­tävä koh­ta­­lon lain ja korjuun lain vaikutus. Tämän ymmärtämiseksi on myös tär­keä tietää, että korkeimmilla asteilla olevat klaanit eivät inkarnoidu suurin joukoin mullistavina aikoina. Yli 85 prosenttia tällä hetkellä inkarnaatiossa olevista oleskelee kahdella alimmalla asteella. Muista 15 prosentista useimmat kuuluvat "maan hiljaisiin". Mikäli he eivät ole saaneet erityistehtäviä, he inkarnoi­tuvat etupäässä sellai­sis­sa maissa, joissa heillä on suurimmat mahdol­lisuudet löytää muita samalla tasolla olevia. Humaniteetti­asteella olevat yksilöt, jotka eivät ole saaneet tilaisuutta opiskella esote­riikkaa, tuntevat vieraan­tunei­suu­tensa, ymmärtämättä miksi ja syyttä­vät siitä itseään. Tämä on valitet­tavasti yleistä. He ovat kerran olleet vihittyjä ja jääneet sen jäl­keen etsimään "kadotettua mestarin sanaa" (esoteriikkaa). Tieto on heissä vaistona, eivätkä he tiedä sen syytä, mikä tekee heidät epävar­moiksi.

11Fyysisessä maailmassa ihminen on eetteriverhon omaava organismi. Hänellä on kahdenlaista fyysistä tajuntaa. Organismin aistimukset sal­li­vat hänen käsittää objektiivisesti aineelliset muodot kolmessa alimmas­sa molekyylilajissa. Eetteriverhon molekyylilajien värähtelyis­tä ovat useimmat ihmiset toistaiseksi vain subjektiivisesti tietoisia. Näkyvät ilmiöt ovat ainoat ihmisen tuntemat, ja ne ovat hänelle ainoat todelli­set. Hän tulkitsee tunteensa ja ajatuksensa ainoastaan subjek­tiivisina aistimuksina aavistamatta, että ne vastaavat korkeam­pien maailmojen molekyylilajien värähtelyjä. Hän ei ole tietoinen korkeam­mista verhois­taan eikä tiedä, että kun hän kokee tunteita, hänen tarkkaavaisuutensa (monadi) siirtyy emotionaaliverhoon, ja kun hän ajattelee, monadi siir­­tyy mentaaliverhoon. Hän ei tiedä, että hän on monadi kausaaaliverhos­sa.

12Barbaariasteen yksilö pelkästään fysikaaliminänä, ilman mainittavaa emotionaalista ja mentaalista tajuntaa, kuuluu barbaariasteen kaikista alimmille tasoille. Välittömästi kausalisaation jälkeen hän on tuskin enemmän kuin eläin, useimmiten ei edes yhtä älykäs. Hänen elämänsä emo­tionaalimaailmassa inkarnaatioiden välillä on hyvin lyhytaikainen. Hän vaipuu pian unettomaan uneen kausaaliverhossaan ja on kykenemätön käyt­tämään mentaaliverhonsa tajuntaa. Barbaariasteen korkeammilla tasoil­la hänen mentaalitajuntansa aktivoituu siinä määrin, että hän kykenee tekemään yksinkertaisia johtopäätöksiä.

13Emotionaaliminänä (sivilisaatio- ja kulttuuriasteilla) yksilön ajat­telua ja toimintaa määräävät emotionaaliset vaikuttimet. Emotio­naali­aste on vaikein kehitysaste. Ihmisen täytyy itse hankkia tajunta emo­tio­naaliverhonsa jokaisessa kuudessa ja mentaaliverhonsa kahdessa alim­massa molekyylilajissa. Emotionaaliasteelle kuuluu melkein kaikki, mitä nykyihminen pitää sivilisaationa ja kulttuurina.

14Emotionaaliaste jaetaan sivilisaatio- ja kulttuuriasteisiin. Molem­milla asteilla on lukuisia tasoja.

15Sivilisaatioyksilön emotionaalitajunta ulottuu harvoin yli kolmen tai neljän alimman molekyylilajin, hänen mentaalitajuntansa harvoin yli kahden alimman. Tällä vähäisellä mentaalisella kyvyllään hän älyllistää halunsa sellaisiksi tunteiksi, joita tavallisimmin esiintyy emo­tionaalimaailman alimmissa piireissä. Ne ovat yleensä poistyöntävää laatua.  

16Kulttuuriasteella aktivoituvat emotionaaliverhon kolme korkeinta molekyylilajia. Nämä emotionaalimaailman värähtelyt ovat pääasiassa luoksevetäviä. Saavutettuaan kerran nämä piirit yksilö voi vähitel­len vapautua kauan sitten omaksumastaan taipumuksesta asennoitua pois­työn­tävästi ympäröivään maailmaan ja itseensä. Hänen tunteensa jalostu­vat jokaisen korkeamman tason myötä ja korvaavat hänen aikaisemman vas­taan­ottavuutensa poistyöntävien värähtelyjen lukemattomille vihanilmai­suil­le. Sillä vihaa on kaikki, mikä ei ole rakkautta.

17Ylimmillä kulttuuritasoilla yksilöstä tulee mystikko. Hän saavut­taa emotionaalisia tajunnanalueita, joilla hänellä ei ole enää käyttöä siihen mennessä hankkimalleen älyllisyydelle. Hurmiotilassa hän kokee usein elämän ykseyden kaiken järjen tuolla puolen. Hänen voimakkaaksi kehittyvä mielikuvituksensa saa hänet häviämään näennäiseen äärettö­myy­teen. Hänen emotionaalinen kehityksensä päättyy ja huipentuu pyhi­mys­inkarnaatioon. Seuraavissa inkarnaatioissa hän tavoittelee men­taa­li­minäksi tulemista.

18Mentaaliaste jaetaan humaniteetti- ja idealiteetti- (eli kausaali-) asteisiin. Humanisti aktivoi tajunnan neljässä alimmassa mentaalisessa molekyylilajissa, idealisti aktivoi kaikki kuusi tajunnanlajia. Huma­nisti on mentaaliminä, idealisti kausaaliminä.

19Humanistille on tunnusomaisinta, että hän tavoittelee tervettä jär­keä, mikä on välttämätön edellytys kausaalisen intuition saavutta­mi­sel­le. Hän ei voi enää mystikon tavoin hukkua sanoinkuvaamattomaan hurmioon, vaan vaatii ennen kaikkea selvyyttä kaikessa ja tosiasiatie­toa kaikesta. Hänen lannistumaton tahtonsa käsittää todellisuutta ja ymmärtää elämää, kaikesta huolimatta, pakottaa hänet aina jatkamaan etsintäänsä. Yhä pitempiaikainen oleskelu mentaalimaailmassa inkarnaa­ti­oiden välillä, jolloin hänellä on tilaisuus muokata rauhassa aattei­taan, vaikuttaa osaltaan tähän hänen pyrkimykseensä. Hän tulee yhä alttiimmaksi viidennessä luomakunnassa olevien vanhempien veljien lähet­tämälle inspiraatiolle. Päädyttyään sokraattiseen oivallukseen, jonka mukaan ihminen ei voi tietää mitään tietämisen arvoista, hän on kypsä vastaanottamaan esoteerisen tiedon.

20Aikaisemmin hänet silloin valittiin vihkiytymään johonkin salaiseen tietokuntaan. Nykyisin hän saa tiedon lahjaksi olemassaolon perustosi­asiat käsittävänä mentaalijärjestelmänä, jonka hänen järkensä pakottaa hänet hyväksymään ainoana pätevänä työhypoteesina. Saavuttamansa tie­don avulla hänen on mahdollista aktivoida yhä korkeampia tajunnanlaje­ja, kunnes intuition maailma jonakin päivänä avautuu hänelle, ja hän saa mahdollisuuden itse todeta varmoja tietoja todellisuu­desta ja elä­mästä sekä tutkia edellisiä inkarnaatioitaan ihmisenä.

21Silloin hän myös oivaltaa, kuinka toivotonta ihmisen on hankkia tätä tietoa omin riittämättömin keinoin, ja kuinka useimpien ihmisten on suorastaan mahdotonta edes käsittää sitä. He käyttävät lähtökohtana omaa pientä uskon- tai ajatusjärjestelmäänsä ja kuvittele­vat siten kykenevänsä arvostelemaan kaikkea. Hän oivaltaa, että lukuun ottamatta tosiasioiden toteamista näkyvässa maailmassa ihmisten tajun­nanelämä muodostuu emotionaalisista illuusioista ja men­taa­lisista fikti­oista. Hän oivaltaa myös, miten turhaa on antaa viitteitä ihan­teiden maailman olemassaolosta Platonin tapaan. Nyt hän tietää, että se on olemassa.

22Kausaaliminänä hän hankkii tietoa elämänlaeista ja kyvyn soveltaa tätä tietoa mielekkäästi kärjistyneellä määrätietoisuudella. Hän oival­taa, että tietämättömyyden erehdykset näiden lakien suhteen eivät ole rikoksia jumaluutta vastaan, että kaikki ihmistä kohtaava hyvä ja paha on hänen omaa aikaansaannostaan.

23Hän asettuu yhteyteen korkeammissa luomakunnissa olevien kanssa ja vastaanottaa tarvitsemansa lisätiedot, joita hän ei voi itse todeta. Vähitellen hän omaksuu ne kaksitoista essentiaalista ominaisuutta, jotka mahdollistavat hänen siirtymisensä viidenteen luomakuntaan. Ne on lueteltu esoteerisessa tarinassa Herakleen (Herkuleksen) kahdesta­toista urotyöstä, jotka ovat täydellisesti vääristeltyjä eksoteeri­ses­sa legendassa.

24Ihmisen viidellä verholla on kullakin oma tajuntansa ja omat taipu­muksensa. Organismi on perintöä vanhemmilta. Niitä ominaisuuk­sia ja­ kyky­jä jne., joita minä hankkii emotionaali- ja mentaaliver­hossa, vas­taa nippu atomeja (sanskritinkielellä: skandhoja), jotka kausaali­verho tallentaa ja joita käytetään reinkarnaatiossa. Minän tehtävänä on oppia hallitsemaan verhoja niin, että ne mukautuvat sen tahtoon. Se ei ole helppo tehtävä, koska verhojen taipumukset ovat tuhansien inkar­naati­oi­den tottumusten tulosta. Ihmiskunnan nykyisellä kehitys­asteel­la emotionaalisuus hallitsee kaikkea fyysistä. Ihmisen on vielä opittava hallitsemaan emotionaalisuutta mentaalisuu­della, ja tähän vaaditaan enemmän kuin hyviä päätöksiä. Oppiminen voi viedä monta elämää sen jäl­keen, kun ihminen on nähnyt tämän tarpeelli­seksi.

25Kun yksilö on jättänyt loppuunkuluneen organisminsa eetteriverhoi­neen, hän jatkaa elämäänsä emotionaaliverhossa, kun tämä hajoaa, men­taaliverhos­sa, ja kun mentaaliverho vielä lopulta hajoaa, yksilö odot­taa kau­saa­liverhossaan nukkuen jälleensyntymistä fyysiseen maailmaan, joka on verrattomasti tärkein, koska kaikki inhimilliset ominaisuudet täytyy omaksua tässä maailmassa ja koska vain täällä hänellä on mah­dollisuus vapautua emotionaalisista illuusioista ja mentaalisista fik­tioista. Elämä inkarnaatioiden välillä on lepokausi, jonka aikana ihmi­nen ei opi mitään uutta. Mitä pikemmin minä voi inkarnaatio­verhoistaan vapautua, sitä nopeammin se kehittyy.

26Samanaikaisesti kun eetteriverho vapautuu organismista nk. kuolin­prosessissa, vapautuu emotionaaliverho eetteriverhosta, joka jää orga­nismin läheisyyteen ja hajoaa sen kanssa.

27Ihmisen elämä emotionaalimaailmassa voi osoittautua täysin erilai­seksi eri yksilöille heidän kehitystasostaan riippuen.

28Kuten fyysisessä maailmassa on emotionaalimaailmassakin kuusi yhä kor­keam­paa piiriä. Useimmat ihmiset ovat nykyisin alusta alkaen objek­tii­visesti tietoisia niissä kolmessa piirissä, jotka vastaavat fyysisen maailman kolmea alinta piiriä. (Mentaalitajunta jää kuitenkin edelleen subjektiiviseksi.) Näiden piirien esineet ovat aineellisia vastineita fyysisen maailman ainemuodoille, mikä saa uuden tulokkaan usein ajatte­lemaan, että hän elää edelleen fyysisessä maailmassa. Ensimmäisen vai­heen aikana yksilö voi olla myös yhtey­dessä fyysisessä maailmassa ole­viin ystä­viinsä näiden nukkuessa. Jos hän on vailla eso­teerista tietoa, hän luulee muiden tavoin, että korkein piiri tässä hänen uudessa maa­il­massaan on "taivas ja hänen lopullinen päämääränsä iäisyydessä".

29Emotionaaliverho hajoaa vähitellen: ensiksi sen alin molekyylilaji, sen jälkeen seuraavaksi alin jne. Kun kolme alinta molekyylilajia ovat hajonneet, ei yksilöllä ole mahdollisuutta olla yhteydessä näkyvään fyysiseen maailmaan. Tietyt yksilöt kykenevät jo fyysisessä kuolinpro­sessissa vapautumaan emotionaaliverhonsa kolmesta alimmasta molekyyli­lajista.

30Emotionaalimaailman kolmessä ylimmässä piirissä esiintyvät ainemuo­dot ovat näiden piirien yksilöiden aikaansaamia mielikuvituksellisia luomuksia. Emotionaaliaine muotoutuu nimittäin vähäisimmänkin tajunnan vihjauksen mukaan, eivätkä asiaan perehtymättömät ymmärrä syytä, ei­vät­­kä käsitä, kuinka kaikki tapahtuu. Emotionaalimaailmassa yksilö har­voin oppii mitään todella uutta, mentaalimaailmassa ei koskaan.

31Emotionaaliverhon elinikä voi vaihdella yhtä paljon kuin organismin ikä.

32Emotionaaliverhon hajoamisen jälkeen yksilö elää mentaaliverhossaan ehdottoman subjektiivista ajatuselämää aavistamatta, ettei hänellä ole mahdollisuutta käsittää mitään objektiivisia ilmiöitä kyseisessä maail­massa. Mutta elämys todellisuudesta, autuudesta, täydellisyy­destä, kaik­kitietävyydestä ja kaikkivallasta on ehdoton. Kaikki hänen kuvitel­mansa ovat hänelle ehdottomia tosioita. Kaikki, mitä hän toivoo, on siinä silmänräpäyksessä siellä, ja kaikki hänen ystävänsä, kaikki ihmis­kunnan "suuret" ovat hänen luonaan, yhtä täydelli­sinä.

33Mentaaliverhon itsenäinen ikä voi vaihdella muutamasta minuutista (barbaareilla) tuhansiin vuosiin. Kaikki riippuu yksilön fyysisen elä­män aikana keräämien aatteiden lukumäärästä ja niiden elinvoimasta. Saadun tiedon mukaan olisi Platonilla muokattavaa ainesta kymmeneksi- tuhanneksi vuodeksi.

34Mentaaliverhon hajotessa yksilö vaipuu kausaaliverhossaan unettomaan uneen, joka jatkuu siihen saakka, kunnes jälleensyntymisen aika koit­taa, jolloin häntä varten on muodostettu sikiö fyysisen äidin kohdussa. Hän herää haluten uutta elämää ja muodostaa vaistomaisesti kausaali­verhon avulla tarpeelliset yhdyssiteet, uuden mentaali- ja emotionaa­liverhon. Kasvavan lapsen tehtävänä on käyttää piileviä taipumuksiaan kehittääkseen näiden verhojen tajuntaa.

35Tietoinen kausaalinen elämä ei ole mahdollista, jollei kausaali-ide­oiden intuitiota ole omaksuttu fyysisen olemassaolon aikana. (Muu­tenkin kaikki on omaksuttava fyysisessä elämässä.) Monadin tajunnan­jatkuvuus, jonka mahdollisti nyt hajonneiden inkarnaatioverhojen muis­ti, on kadonnut. Kausaaliverho sitä vastoin säilyttää muiston kaikis­ta inhimillisistä inkarnaatioista, saaduista kokemuksis­ta, omak­sutusta tiedosta ja ymmärtämyksestä, ominaisuuksista ja kyvyistä. Kaikki on olemassa taipumuksina uusissa inkarnaatiossa. Kuinka paljon tai oikeam­min kuinka vähän kaikesta aktuaa­listuu uudelleen, riippuu yksilön uudelleenmuistamiseen saa­mista tilaisuuksista ja piilevien ominaisuuk­sien kehittämi­ses­tä.

 

1.35  Viides luomakunta

1Vain niillä yksilöillä, jotka ovat saavuttaneet korkeimman kosmisen maailman, on ehdotonta (100-prosenttista) tietoa koko kosmoksesta ja kolmesta aspektista (aineesta, liikkeestä ja tajunnasta).

2Samalla tavoin kuin ihmisten täytyy saada tietoa korkeammista maa­il­moista viidennen luomakunnan yksilöiltä, täytyy näiden vuorostaan saada tietoa yhä korkeammista maailmoista ja olemassaolosta kokonai­suudessaan kuudennen luomakunnan yksilöiltä. Näin tapahtuu läpi koko korkeampien maailmojen sarjan. Mutta kaikki saavat vain sen tiedon, jota he tarvitsevat todellisuuden ymmärtämistä ja edelleen kehitty­mistään varten, tiedon, jota he eivät voi itse hankkia. Kaikki korke­ampien luomakuntien yksilöt ovat tutkijoita omissa maailmoissaan. Hei­dän on hankittava omaa tietoa kaikesta näissä maailmoissa ja opittava sovel­tamaan kitkattomasti tietoa niistä luonnon- ja elämänlaeista, jot­ka ovat vakioita heidän maailmoissaan.

3Essentialisoituessaan kausaaliminä hankkii essentiaaliaineesta koos­tu­­van verhon ja siirtyy siten neljännestä luomakunnasta viiden­teen.

4Viidennen luomakunnan muodostavat osittain 46-minät (essentiaali­minät­), joiden verhot ja tajunta ovat planeetan essentiaalimaail­­massa, osittain 45-minät, joiden verhot ja tajunta ovat aurinko­kunnan super­essentiaalimaailmassa.

5Essentiaaliverhon tajunta on ykseystajuntaa. Yksilö tietää olevansa ainutlaatuinen minä, jolla on häviämätön itsetietoisuus, mutta sen lisäksi suurempi minä yhdessä viidennen luomakunnan kaikkien monadien kanssa ja toivoessaan hän kokee toisten tajunnan omanaan. "Pisaratajun­ta on yhtynyt valtameritajuntaan." Yksilö "yhtyy jumalaan", kun hän saavuttaa ykseystajunnan.

6Kaikissa alempien maailmojen (47-49) atomeissa on essentiaaliatome­ja, joilla on passiivinen tajunta ja joita ulkoapäin tulevat värähte­lyt voivat aktivoida (jumala immanentti). Vasta korkeammalla emotionaaliasteella yksilö on tarpeeksi kehittynyt kyetäkseen edes joskus havaitsemaan näitä värähtelyjä.

7Gnostikkojen salainen tietokunta nimitti 46-tajuntaa pojaksi eli Christokseksi ja 43-tajuntaa isäksi eli suureksi kirvesmieheksi.

846-minä on kaikkitietävä maailmoissa 46-49. Kaikkitietävyys ei tar­koita, että yksilö tietää kaiken kaikesta, vaan että hänellä on kyky ottaa tarpeen vaatiessa nopeasti selvää kaikesta, mitä tahtoo tietää maailmoissaan, paikasta ja kuluneesta ajasta riippumatta.

9Vasta essentiaalitajunta voi tulla tietoiseksi fyysisissä, emotio­naalisissa ja mentaalisissa atomeissa. Siihen saakka subatominen mole­kyylitajunta on korkein tajunnanlaji eri maailmoissa. Hankittuaan tämänlaatuiset atomitajunnat monadi voi samaistua näiden maailmojen kokonaistajuntaan ja väärentämättömiin muisteihin menneestä ajasta.

10Essentiaaliminänä yksilön täytyy itse hankkia oman tutkimuksen avulla täydellinen tieto kaikesta olennaisesta inhimillisissä maail­moissa (47-49).

11Essentiaalimonadit muodostavat oman kollektiiviolennon ja heillä on yhteinen kokonaistajunta.

12Essentiaaliminän ei tarvitse syntyä uudelleen, koska hänellä ei ole enempää opittavaa ihmiskunnassa. Usein hän kuitenkin inkarnoituu aut­taakseen kaikin tavoin ja henkilökohtaisen yhteyden avulla niitä, jot­­ka valmistautuvat siirtymään korkeampaan luomakuntaan. Kiitokseksi hän voi odottaa väärinymmärtämystä, parjausta ja vainoa, varsinkin niiden taholta, jotka tavallisessa omahyväisyydessään yliarvioivat itseään ja luulevat olevansa valmiita, mutta epäonnistuvat koettele­muksissa, joi­ta he mitään aavistamatta läpikäyvät.

13Kun ihmiskunta on tullut tietoiseksi lähes täydellisestä tietämättö­myydestään elämän suhteen ja oivaltanut kykenemättömyytensä ongelmien ratkaisemiseen ja kehityksen ohjaaamiseen, ovat jopa 45-minät ja sitä­kin korkeammat avataarat valmiita inkarnoitumaan siinä tapauksessa, että heidän apuaan vaatii ainakin prosentuaalisesti huomattava osa ihmiskuntaa. Sitä ennen se olisi tarkoitukseton uhraus.

14Essentiaaliminän omakohtainen tehtävä ei ole vain oppia kaikissa suhteissa uudelleen, vaan hankkia myös vähitellen tajunta verhonsa kuu­dessa molekyylilajissa ja korvata siten alempi aine korkeam­malla, kun­nes verho muodostuu yksinomaan essen­tiaalisesta atomiaineesta. Kun tämä on saatettu päätökseen, aloittaa yksilö aktiivisuus- ja tajunta­proses­sin 45-maailmassa tullakseen 45-minäksi.

15Hän saa alituisesti kokea uudelleen, kuinka alempien maailmojen valo on korkeampien maailmojen pimeys, ei vain kirjaimellisesti vaan myös vertauskuvallisesti. Tajunnallisessa suhteessa 45-minä on ihmiselle sitä, mitä ihminen on kasville.

16Joissakin esoteerisissa teoksissa essentiaalisuutta nimitetään "rak­kaudeksi ja viisaudeksi" ja superessentiaalisuutta "tahdoksi". Tuonkal­taiset nimitykset ovat lievimmin sanoen erehdyttäviä. Kykenemät­tömyys uusien nimitysten keksimiseen on merkittävä, kun otetaan huomi­oon, että vähäisinkin tekninen uutuus voi saada oman nimityksen.

17Asiaan ei tuo selvyyttä se, että essentiaalisuudesta käytetään sanaa rakkaus ja samanaikaisesti sanotaan, ettei ihminen tiedä, mitä rakkaus on. Mutta käsitesekaannus on vielä paljon suurempi, niin että ihmiset ovat heti valmiita väittämään, että ihminen on kykenemä­tön rakastamaan. Inhimillinen rakkaus on vetovoimaa (fyysistä, emotio­naalista ja mentaa­lista). Valitettavasti se voi muuttua pois­työn­täväk­si, jos se ei ole aitoa. Essentiaalitajunta ei koe vetovoimaa eikä poistovoimaa, vaan ainoastaan erottamatonta kaiken käsittävää ykseyttä ja ykseyden tahtoa.

18Yhtä avutonta on nimittää superessentiaalisuutta "tahdoksi". Sanalla voi olla korkeintaan vanha filosofinen merkitys, jonka mukaan tahto on tajunnan suhde tarkoitusperään. Mutta sen voi kyllä sanoa olevan keh­nonlainen tiedonanto.

19Tajunnanlajeja nimitetään sopivimmin seuraavasti:

 

46-tajunta: maailmantajunta

45-tajunta: planetaarinen tajunta

44-tajunta: interplanetaarinen tajunta

43-tajunta: aurinkokuntatajunta

 

20Essentiaaliminä on tietoinen Lain järkkymättömyydestä ja vääjäämät­tömästä oikeudenmukaisuudesta, elämän jumalallisuudesta ja kaikkien monadien häviämättömyydestä. Se tietää, että elämä on onnea ja että kärsimystä esiintyy vain fyysisen ja emotionaalisen maailman kol­mes­sa alimmassa molekyylilajissa (48:5-7, 49:5-7) ja silloinkin vain huonon kylvön huonona korjuuna.

 

1.36  Kuudes luomakunta eli ensimmäinen jumaluuskunta

1Alimpaan jumaluuskuntaan lasketaan yksilöt, jotka ovat hankki­neet verhot ja tajunnan kahdessa korkeimmassa aurinkokunta­maailmassa (43 ja 44). Heidän käytettävissään ovat aurinkokunnan kaksi korkeinta kollek­tii­vitajuntaa. He ovat kaikkitietäviä aurinkokunnassa, riippu­matta­ tilas­ta tässä pallossa ja siinä kuluneesta ajasta. On ymmär­rettä­vää, että he hallitsevat täydellisesti aine- ja liikeaspek­tit ja Lain maa­il­moissa 43-49.

 

1.37  Kosmiset luomakunnat

1Näistä kuudesta yhä korkeammasta jumaluuskunnasta, jotka sisältyvät 42 korkeimpaan atomimaailmaan, tiedämme, että ne ovat olemassa ja että ne muodostavat täydellisen kosmisen organisaation, joka toimii erehty­­­mättömällä tarkkuudella kaikkien olemassaolon luonnon- ja elämänlakien mukaan.

2Kosmoksessa yksilö ei hanki omia verhoja. Hän edistyy johonkin kor­ke­ampaan toimeen ja lopulta korkeimpaan toimeen kollektii­vi­tajunnan omaavassa maailmassaan ja samastuu tähän maailmaan kuin omaan verhoon­sa.

3Toisen jumaluuskunnan yksilöt tavoittelevat kaikkitietävyyttä maa­il­moissa 36-42 (vasta nyt "kosmista tajuntaa") ja kolmannen jumaluus­kunnan yksilöt maailmoissa 29-35 jne.

4Korkeimman maailman saavuttaneet ovat vapautuneet kaikesta involvoi­tumisesta aineeseen ja vapaina monadeina (ikiatomeina) oppineet tunte­maan itsensä niinä ikiminuuksina, joita he aina ovat olleet. Heidän auransa on kuin kosminen jättiläisaurinko, ja he säteilevät ener­giaa niin kuin kaiken voiman alkulähde.

5Jos he toivovat, he voivat kollektiivina astua ulos kosmoksestaan ja aloittaa uuden kosmoksen rakentamisen ikiaineen äärettömässä kaaokses­sa.

 

1.38  Planeettahierarkia

1Viidennen ja kuudennen luomakunnan yksilöt muodostavat meidän pla­neettamme hierarkian. He ovat hankkineet atomita­junnan planeettamaail­moissa 46 ja 45 sekä maailmoissa 44 ja 43.

2Hierarkia on jaettu seitsemään departementtiin. Kukin departementti työskentelee omalla erikoistuneella energiallaan, joka toimii aurinko­kunnallisen jaksoittaisuuslain mukaan.

3Hierarkia valvoo alempien luomakuntien evoluutiota, ottaen erityi­sesti huomioon humaniteetti­asteella olevat, jotka kärjistyneellä määrä­tietoisuudella koettavat omaksua 12 essentiaalista ominaisuutta voidakseen paremmin palvella elämää. Näin tehdessään he pätevöityvät viiden­teen luomakuntaan.

 

1.39  Planeettahallitus

1Tähän voivat kuulua yksilöt, jotka ovat saavuttaneet toisen juma­luuskunnan. Planeettahallituksen päällikkö kuuluu kolmanteen jumaluus­kuntaan.

2Kuten kaikki hallitukset vielä korkeammissa valtakunnissa, on plane­taarinen hallituskin jaettu kolmeen päädepartementtiin, jotka hoitavat kolmea perusluonteista tehtävää koskien aine-, liike- ja tajunnan­aspekteja. Niillä on ylin vastuu siitä, että kaikki näihin kuuluvat luonnonprosessit toimivat erehtymättömällä tarkkuudella. Ne huolehtivat siitä, että kaikki saavat sen, mitä heidän tajunnankehityksensä vaatii,  ja että kaikkien osaksi tulee leppymätön oikeuden­mukaisuus kylvön ja korjuun lain mukaan.

3Ollessaan kosketuksissa ihmisiin, jumalat omaksuvat inhimillisen ihannemuodon, pysyvän verhon fyysisestä atomiaineesta, ankkuriksi myös fyysiselle tajunnalleen, verhon, jonka voi helposti muuttaa kaikille näkyväksi.

 

 

 

1.40  Aurinkokuntahallitus

1Välttämätön edellytys aurinkokuntahallituksen jäsenyydelle on, että yksilö on saavuttanut kolmannen jumaluuskunnan. Tämä hallitus valvoo tietenkin kaikkea aurinkokun­nassa, ottaa vastaan ohjeita korkeammilta hallituksilta ja antaa ohjeita planeettahallituksille.

2Se välittää myös kosmosta ja Lakia koskevaa vastaanotettua tietoa siinä määrin kuin tämä on tarpeellista toimintojen täyttämiseksi.

3Itsensä toteuttamisen laki pätee kaikissa luomakunnissa, ja kaikkien yksilöiden on tutkittava maailmojaan mahdollisuuksiensa mukaan ja opit­­­tava soveltamaan saavutettua tietoa ja ymmärtämystä.

 

1.41  LAKI

1Laki on kaikkien luonnon- ja elämänlakien summa: aineen, liikkeen ja tajunnan vakiosuhteet - ilmentäen ikiaineen olemusta sekä kaikkivoi­­van, ehtymättömän ja ikuisesti dynaamisen ikivoiman sokeaa tapaa vaikut­taa luonnon ja elämän järkkymättömissä ja väistämättömissä vakiosuhteissa.

2Tätä Lakia tiede ei ole vielä tutkinut enempää kuin häviävän murto-osan verran.

3Lakeja esiintyy kaikessa ja kaikki on lain ilmausta. Itse jumalatkin on saatettu Lain alaisiksi. Kaikkivalta on mahdollinen vain kaikkien lakien ehdottoman virheettömän soveltamisen kautta.

4Ikiaineessa (muinaisten opettajien kaaoksessa) ei ilmene mitään lake­ja. Niitä ilmenee ainoastaan atomien koostumisien yhteydessä kos­moksessa.

5Mitä enemmän subjektiivisen ja objektiivisen tajunnan rajat laaje­nevat, sitä useampia lakeja löydetään. Ainoastaan korkeimman jumaluus­kunnan monadeilla on tietoa kaikista universumin laeista ja kykyä sovel­­taa niitä oikein pettämättömällä tarkkuudella.

6Luonnonlait koskevat ainetta ja liikettä, elämänlait koskevat tajun­nanaspektia.

7Tärkeimmät ihmiskuntaa koskevat elämänlait ovat: vapauden laki, ykse­y­den laki, kehityksen laki, itsen laki (itsensä toteuttamisen laki), kohtalon laki, korjuun laki ja aktivoimisen laki.

8Vapauden laki sanoo, että jokainen monadi on oma vapautensa ja oma lakinsa, että vapaus saavutetaan lain kautta, että vapaus on oikeus omalaatuun ja aktiivisuuteen kaikkien yhtäläisen oikeuden rajoissa. (Uteliaisuus toisten sielunelämän suhteen on kohtalokas erehdys.)

9Ykseyden laki sanoo, että kaikki monadit muodostavat ykseyden ja että jokaisen monadin on itse toteutettava ykseytensä kaiken elämän kanssa yliyksilöllistä tajunnanekspansiota varten.

10Kehityksen laki sanoo, että kaikki monadit kehittävät tajuntaansa ja että on olemassa voimia, jotka vaikuttavat eri tavoin elämän lopul­lista päämäärää kohti.

11Itsen laki sanoo, että jokaisen monadin on itse hankittava kaikki kaikkitietävyydelle ja kaikkivallalle tarpeelliset ominaisuudet ja­ kyvyt. Ihmiskunnasta lähtien se merkitsee: lakien ymmärtäminen ja vas­­tuu, joka siitä seuraa.

12Kohtalon laki osoittaa, mitkä voimat tarpeelliset kokemukset huo­mioon ottaen vaikuttavat yksilöön.

13Korjuun laki sanoo, että kaiken hyvän ja pahan, jonka olemme ajatuk­silla, tunteilla, sanoilla ja teoilla aiheuttaneet, saamme samal­la­ mital­la takaisin. Jokainen tajunnanilmaisu vaikuttaa monella tavalla ja aiheuttaa joko hyvää tai huonoa kylvöä, joka kerran kypsyy sadoksi.

14Aktivoimisen laki sanoo, että yksilöllinen kehitys on mahdollinen ainoastaan oma-aloitteisen tajunnanaktiivisuuden kautta.

15Tarkemman selvityksen elämänlaeista antaa Laurencyn teos Viisasten kivi. Tärkeimmät yksilöä koskevat lait ovat vapauden laki, ykseyden laki, itsen laki ja aktivoimisen laki, erityisesti kaksi ensimmäistä.

16Elämänlait mahdollistavat jokaiselle suurimman mahdollisen vapauden ja erehtymättömän oikeudenmukaisuuden. Vapaus eli valta on yksilön juma­lallinen, luovuttamaton oikeus. Se saavutetaan Lain tuntemuksella ja lakien virheettömällä soveltamisella. Vapaus (valta) ja laki edel­lyt­tävät toisiaan. Kehitys edellyttää tarkoituksenmukai­sesti sovellet­tua Lain mukaista toimintaa. Muutoin kosmos rappeutuisi kaaokseen.

17Poistyöntävän perustaipumuksen omaavien monadien kehitys voi ottaa väärän suunnan ja osoittautua jo kasvikunnan loiselämässä ja eläinkun­nan (ja ihmiskunnan) petoelämässä. Tiedostamaton ja vielä suuremmassa määrin tietoinen kajoaminen monadin ikuisesti luovuttamatto­maan, louk­kaamattomaan jumalalliseen vapauteen, jota rajoittaa kaiken elävän yhtäläinen oikeus, johtaa taisteluun olemassaolosta ja elämän julmuu­teen.

18Elämä on iloa, onnea, autuutta mentaalimaailmassa ja kaikissa kor­ke­ammissa maailmoissa. Kärsimystä esiintyy vain fyysisten ja emotio­naa­listen maailmojen kolmessa alimmassa piirissä.

19Pahaa ovat kaikki erehdykset Lain suhteen, erityisesti poistyöntävä taipumus (viha) kaikissa lukuisissa muodoissaan.

20Kaikki hyvä ja paha, mikä ihmistä kohtaa, on hänen omaa aikaansaan­nostaan, seurausta siitä, että hän on soveltanut omaa rajallista käsi­tystään oikeasta ja väärästä. Kaikki saavat korjata sen, mitä ovat edel­lisissä elämissä ja usein samassa elämässä kylväneet. Yksilölle ei voi tapahtua mitään, mitä hän ei ole Lakia uhmaamalla ansainnut.

21"Inhimillinen kaksoisluonne" näyttäytyy "korkeamman ja alemman minän" välisessä ristiriidassa, kausaalitajunnan välttämättömien kau­saalisten ihanteiden, jotka yksilö ennemmin tai myöhemmin kykenee tote­uttamaan, ja inkarnaatioverhoissa oleskelevan "epätäydellisen persoo­nal­lisuuden" (ominaisuuksien, jotka minä on hankkinut alemmilla tasoil­la) välillä. Täydelliseen elämänkokemukseen kuuluu, että minällä on kerran ollut kaikki huonot ominaisuudet ja että hän on saanut kor­jata seuraukset.

22Ihminen oppii, joskin uskomattoman hitaasti, omista kokemuksistaan ja korjaamalla sitä, mitä on kylvänyt. Ihminen inkarnoituu, kunnes on oppinut kaiken, mitä opittava on, ja korjannut viimeistä jyvää myöten kylvämänsä. Mitä korkeamman kehitysasteen yksilö on saa­vuttanut, sitä suurempi vaikutus sen erehdyksillä Lain suhteen on, ja sitä suurempi vaikutus yksilöä kohdanneella loukkauksella on. Kaikenlainen epäoikeu­denmukaisuus on ehdottomasti mahdo­tonta, ja puhe siitä johtuu tietämättömyydestä ja kateudesta.

23Tietämättömyys, laittomuus ja ylivoimainen mielivalta seuraavat toi­siaan. Siinä määrin kuin ihminen saavuttaa yhä korkeampia tasoja, hän näkee lain välttämättömyyden ja tarkoituksenmukaisuuden, yrittää omak­sua tietoa luonnon- ja elämänlaeista ja pyrkii myös hankkimaan kyvyn soveltaa tietämäänsä mielekkäästi. Kun ihminen kykenee tähän, hän ei ole vain oppinut vaan myös viisas.

24Tietämättömyys luulee voivansa olla laiton, voivansa kieltäytyä hank­kimasta tietoa luonnon- ja elämänlaeista ja soveltamasta niitä oikein. Luonnonlaki syystä ja vaikutuksesta, elämänlaki kylvöstä ja korjuusta, opettavat tietämättömälle ja eniten elämää uhmaavalle vähi­tellen, lukemattomien tuskallisten kokemusten kautta, mikä on mielekäs­­tä ja tarpeellista. Tietämättömälle täytyy antaa tietoa lain välttämättömyydestä ja haluttomalle täytyy opettaa kaikkien yhtäläisen oikeu­den loukkaamattomuutta.

25Kaikki moralistit (evankeliumien farisealaiset) rikkovat vapauden ja ykseyden lakeja loukkaamalla alinomaa yksilön henkilökohtaista kos­ke­mattomuutta (juoruamishalullaan, holhoojantavoillaan, kajoamalla yksi­­tyiselämän pyhyyteen). Yksilöllä on elämän jumalallinen oikeus olla juu­ri sellainen kuin on kaikkine puutteineen, virheineen ja pahei­­neen, oikeus ajatella, tuntea, sanoa ja tehdä kuten parhaaksi näkee niin kauan, kun hän ei siten loukkaa toisten yhtäläistä oikeutta samaan louk­­kaamattomaan vapauteen.

26Ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella ihmisiltä puuttuu ymmärtämys yksilön ehdotonta koskemattomuuden oikeutta kohtaan. Toisten elämän­tapa ei koske meitä, ja kaikki tuomiot ovat kohtalokkaita erehdyksiä. Ainakin nk. esoteerikkojen pitäisi ymmärtää tämä, mutta näyttää vievän aikaa, ennen kuin he oppivat olemaan puuttumatta toisten asioihin. Se kuuluu vaikenemisen taitoon.

27Inhimillisiä oikeus- ja yhteiskuntajärjestelmiä tullaan alituisesti muuttamaan, kunnes lopullisesti muotoiltu lakijärjestelmä on yhden­mu­kainen elämänlakien, elämän kehittymisen ja elämän tarkoituksen kanssa.

 

1.42  Tulevaisuuden tiede

1Hylozoiikka, 46-minän Pytagoraan muotoilema mentaalinen tieto­jär­jestelmä, on ainoa esoteerinen järjestelmä, joka antaa selvityksen ole­massaolon kolmiyhteisyydestä ja siten planeettahierarkian olemassaoloa koskevasta perusnäkemyksestä. Saamme kiittää Pytagorasta niistä todel­li­suuskäsitteistä, jotka ovat välttämätön perusta tieteelliselle kat­santotavalle. Hänen aikomuksensa olikin luoda henkisestä materialismis­ta vakaa pohja tulevaisuuden tieteelle.

2Aineaspekti on olemassaolon kolmesta aspektista ainoa, joka mahdol­listaa tieteellisen tarkkuuden. Tajunnanaspekti ja liike­aspekti eivät voi antaa yhtä loogisia selitysperusteita. Siitä ovat sekä joogafilosofia että vanhat ja uudet "okkultiset" järjestelmät parhaita todistei­ta.

3Useimmat meidän aikanamme päivänvalon nähneet "ylifysiikan" järjes­telmät sopivat parhaiten emotionalisteille, jotka eivät tarvitse eivät­­­kä edes toivo selkeyttä, koska selkeys ehkäisee emotionaalisen tajun­nan estotonta, ääretöntä mielikuvituksen laajenemista, jonka mystikko kokee tarpeena.

4On selvää, ettei filosofiaan ja tieteeseen koulutettu älymystö uhraa aikaa ja vaivaa epäselviin järjestelmiin, varsinkin kun kaikki uskonnolliset, filosofiset ja tieteelliset auktoriteetit ovat julista­neet esoteriikan mystagoogien henkiseksi keitokseksi, minkä kaikki ihmi­set ovat jo kauan sitten kaiketi tienneet.

5Tämän kirjoituksen sisällöstä hyötyneen ei ole sitten vaikea huoma­ta vanhempien järjestelmien mentaalisia puutteita. Esoteerisesti kou­lut­tamattoman ei pidä kuitenkaan kiirehtiä vertaile­maan ennen kuin hän hallitsee hylozoiikan perusteellisesti, muutoin on käsitesekaannus hel­­posti seurauksena. Sen välttämiseksi ei kukaan saanut kuulua kahteen tietokuntaan menneinä aikoina.

6Luvut 1.4-1.41 ovat hylozooikon "pieni katekismus".

 

1.43  Loppusanat

1Uskonnon emotionaalinen tehtävä on ollut vapauttaa ihminen pelosta ja rauhattomuudesta, antaa hänelle uskoa elämään ja hyvyyden voimaan. Mystiikan tehtävänä kaikissa uskonnoissa on ollut suoda pysyvä autuus ja "kaiken järjen ylittävä rauha".

2Tieteen tehtävänä on tutkia fyysistä, mutta ei ylifyysistä todelli­suutta. Ilman esoteerisia tosiasioita jää 49:stä kosmisesta maailmasta 46 ihmiskunnalle tuntemattomiksi, tiede kykenee tutkimaan ainoastaan maa­il­maa 49.

3Filosofia, esoteriikka ja antroposofia ovat puuhailleet olemassa­olon ongelmien parissa. Filosofien ja esoteerikkojen välinen suuri ero on siinä, että filosofit ovat suureksi osaksi olleet subjektivisteja ja luottaneet spekulaatioidensa paikkansapitävyyteen, kun taas esotee­ri­kot ovat olleet objektivisteja ja rakentaneet järjestelmänsä tosiasi­oille.

4Siinä tapauksessa antroposofi Steiner oli esoteerikko. Steinerin ja esoteerikkojen välinen ero oli siinä, että esoteerikot hyväksyivät yli-inhimillisiä tosiasioita vain planeettahierarkialta, kun taas Steiner luuli voivansa itse todeta myös sellaisia tosiasioita, mikä on sulaa järjettömyyttä. Niitä ei ole myöskään "akashakronikassa".

5Teosofeille huomautettakoon, että heiltä on puuttunut tarpeellinen filosofinen ja tieteellinen koulutus ja että heidän kuvauksensa esote­riikasta ovat useimmiten olleet epä-älykkäitä ja joka tapauksessa epätyydyttäviä, minkä vuoksi ne ovat vaikuttaneet "kvasilta". Teosofit eivät myöskään ole selvittäneet joogafilosofian ja esoterii­kan välistä olennaista ja periaatteellista eroa. Ei ole oikein sanoa, kuten Blavatsky väitti, että kaikki ylifyysinen tieto on tullut "Intiasta". Se on tullut planeettahierarkialta, ja sen esotee­risia tietokuntia on esiin­tynyt kaikkien niiden kansojen keskuudessa, jotka ovat saavutta­neet riittävän korkean tason osatakseen mielekkäästi kysellä elämän tarkoi­tusta ja päämäärää.

6Esoteerikko on lopullisesti jät­tänyt illuusioiden ja fiktioiden maailman, jossa ihmiskunta näkee parhaaksi elää, astuakseen todelli­suuden maailmaan.


 

2  TODELLISUUDEN ONGELMAT, 2. OSA

 

2.1  Johdanto

1Todellisuuden ongelmien ensimmäinen osa selvittelee olemassa­olon kolmea aspektia. Se sisältää mm. muutamia olennaisia tosi­asioita kosmoksen aineellisesta rakenteesta, kosmisesta kokonais­tajunnasta, ikiaineen dynaamisesta energiasta sekä kosmisesta organisaa­tiosta.

2Tässä osassa annetaan vielä joitakin tosiasioita näiden kolmen ole­massaolon aspektin saattamiseksi yhä laajempaan perspektiiviin. Selvyy­­den lisäämiseksi on osittainen ensimmäisen osan kertaus katsottu sopi­vaksi.

3Näissä kahdessa osassa on pyritty selvittämään välttämättömiksi kat­sottuja perustosiasi­oita, jotka lahjoittavat ihmiskunnalle riittävän olemassaolon pers­pek­tiivin, jota ilman har­hau­tuminen on väistämätön.

4Tulevaisuuden maailmankatsomukselle on luotu perusta, ensimmäistä kertaa käsitteiden suhteen täsmällinen (jollainen sen täytyy olla men­ta­listeille), symboliikan epäselvyydestä vapautettuna.

 

2.2  OLEMASSAOLON AINEASPEKTI

1Meidän kosmoksemme, yksi lukemattomista palloista ikiaineessa, muo­dostuu ikiatomeista. Näistä on muodostettu 49 yhä koostuneempaa atomi­lajia, jokaisen alimman lajin sisältäessä yhä useampia ikiatome­ja. Nämä 49 eri atomilajia muodostavat 49 yhä korkeamman tiheysasteen omaa­­­vaa kosmista maailmaa. Koska aine täten koostetaan, voivat kaikki kor­keammat maailmat läpäistä kaikki alemmat maailmat. Kaikki 49 atomimaa­ilmaa vievät saman tilan kosmoksessa ja täyttävät kosmisen pallon.

2Nämä 49 atomimaailmaa on jaettu seitsemään sarjaan, joissa kussakin on seitsemän maailmaa. Seitsenjako riippuu siitä, että olemassaolon kol­­me aspektia on voitu liittää yhteen seuraavalla seitsemällä eri  tavalla.

 

3Taulukko helpottaa aineen koostumuksen, aspektien suhteiden, seit­se­­män tyypin ja departementin analyysia.

 

 

                                             

 

                                              1                       1    2         3

                                              2                       1                2         3

                                              3                       1                 2       3

                                              4                        1                 2           3

                                              5                         1                 2     3

                                              6                          1                 2          3

                                              7                          1                 2           3

 

 

 

                                              1 = tahdonaspekti (liikeaspekti)

                                              2 = tajunnanaspekti

                                              3 = aineaspekti

 

 

                                

                              

                                

4Kosmiset maailmat rakennetaan "ylhäältäpäin". Kosmos, joka on aluk­si vähäpätöinen laajuudeltaan, kasvaa jatkuvasti, kunnes raja 49 kos­misen ulottuvuuden kapasiteetille on saavutettu. Ensiksi muodostetaan seitsemän korkeinta maailmaa. Nämä ovat kaiken perusta kosmok­sessa. Ne ovat kosminen pohjapiirustus, kaava atomimaailmojen toistu­valle seitsenjaolle. Alemmat seitsensarjat ovat siis lähinnä korkeam­pien alasmitoitettuja jäljennöksiä. Tämä alasmitoittaminen on lisääntyneen ikiatomitiheyden seurausta ja on eri­tyisen havaittava tajunnan- ja liikeaspektin suhteen.

5Tämä jäljentymisjärjestelmä tuo mukanaan, että seitsensarjat suh­tau­­tuvat toisiinsa analogisesti. Sen vuoksi alemmissa maailmoissa on mahdol­lista tehdä ainakin monessa suhteessa mielenkiintoisia analogioita korkeampien maailmojen suhteen.

6Analogisesta koostamisperiaatteesta seuraa, että vastaavat maailmat seit­sensarjoissa osoittavat mitä suurinta mahdollista yhtäläisyyttä jokai­sen kolmen aspektin suhteen. Maailmalle 1 luonteenomainen toistuu siis maailmoissa 8, 15, 22, 29, 36 ja 43. Maailmalle 7 ominainen löy­tyy jälleen maailmoista 14, 21, 28, 35, 42 ja 49 (tietenkään ei oteta lukuun kaikkia väistämättömiä muunnelmia). Vastaava koskee myös mui­ta sarjojen maailmoja.

7Kosmisten maailmojen seitsensarjat muodostavat yhtä monta kosmista luomakuntaa, jumaluuskuntaa, kuin sarjoja on. Korkein eli seitsemäs luomakunta muodostuu maailmoista 1-7, alin eli ensimmäinen luomakunta maailmoista 43-49.

8Yksilön, joka on maailmassa 43 omalla työllään hankkinut tajunnan maailmassa 42 (tullut siis 42-minäksi), sanotaan astuneen toiseen "jumaluuskuntaan".

9Kosmoksen on rakentanut kollektiivi monadeja, jotka ovat hankkineet tietoisuuden kosmoksessa ja ponnistelleet omin avuin sen jokaisen 49 maailman halki. He tahtovat vuorostaan herättää ikiaineessa tiedosta­mattomat ikiatomit tajuntaan ja mahdollistaa niille kaikkitietävyyden ja kaikkivallan hankkimisen kosmoksessa.

10Meidän kosmoksessamme on jo kaikki seitsemän kosmisen luomakunnan 49 atomimaailmaa täytetty yksilöillä, jotka muodostavat jokaisen kor­keamman maailman myötä yhä avaramman kollektiivitajunnan.

 

2.3  OLEMASSAOLON TAJUNNANASPEKTI

Tässä luvussa annetaan joitakin tosiseikkoja seuraavista asioista:

 

kollektiivitajunta

tajunnan seitsemän perustyyppiä

planeettahierarkian seitsemän departementtia

inhimilliset tajunnantyypit

muutamia tulevaisuuden psykologian ongelmia

telepatia

 

2.4  Kollektiivitajunta

1Olennainen tieto olemassaolon tajunnanaspektin ymmärtämiseksi on,  että kosmoksessa on vain yksi tajunta, kosminen kokonaistajun­ta, jossa jokaisella monadilla on luovuttamaton osa. Tämä tajunta on kaikkien kosmoksessa olevien monadien tajuntojen yhteensulauma.

2Tästä seuraa, että kaikki tajunta on luonteeltaan sekä yksilöllistä että kollektiivista. Kollektiivinen tajunta on ensisijainen ja yhtei­nen. Yhä korkeampien luomakuntien kautta yksilön täytyy itse hankkia yksilöllinen minätietoisuus, minkä mahdollistaa juuri kollektiivita­juntaan osallistuminen.

3Jokainen aineaggregaatti kosmoksessa atomista planeettamaailmaan, aurinkokuntaan tai kosmiseen maailmaan on viime kädessä koostunut iki­atomeista. Jokaisella aggregaatilla on kollektiivitajunta.

4Aurinkokunnan seitsemän atomimaailmaa muodostavat kollektiivisen maailmantajunnan seitsemän peruslajia. Jokaisen atomilajin kuusi mole­kyylimaailmaa muodostavat kuusi kollektiivitajunnan alaryhmää jokai­sessa päälajissa. Kaikkien kollektiivisen tajunnan lajien luettelemi­nen on käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Kaikki, mikä voi jonkin­laisen yhteenkuuluvuuden perusteella muodostaa kollektiivisen tajun­nan, muodostaa luonnostaan sellaisen.

5Aggregaattiin sisältyvät monadit voivat olla ja ovatkin useimmiten eri tajunnantasoilla, ja siten niillä on mitä erilaisin kyky osallis­tua kollek­tiivitajuntaan. Usein aggregaattiin sisältyvät mona­dit kuu­luvat eri luomakuntiin. Usein yksi aggregaatin mona­deista on paljon toisia edellä tajunnankehityksessä ja voi silloin tietyllä oikeudella pitää aggregaattia omana verhonaan.

6Kosminen kokonaistajunta vastaa muinaisten opettajien "universaalis­ta sielua" tai "jumalaa immanenttia". Muutamat puhuvat "sielun sulau­tumisesta maailmansieluun". Ei voi sulautua siihen, mistä on jo osa. Kun minä on saavuttanut korkeimman kosmisen maailman, se on jät­tänyt taakseen yli 50 erilaista asteittain yhä korkeammanlaa­tuista ainever­hoa vastaavine tajuntoineen. "Jumala immanentti" ilmoittaa, että jokai­nen monadi on potentiaalinen jumala, syntymässä oleva jumala (sitä paitsi osallinen kosmiseen "jumaluuteen"). "Jumala transsen­dent­ti" on kaikki korkeammat yli-inhimilliset luomakunnat, jotka teke­vät yhteis­työtä evoluution hyväksi. Mitä "persoonalliseen juma­laan" tulee, koros­taa planeettahierarkia kärkevästi, että korkeam­missa luomakun­nissa kaik­ki kiittäen kieltäytyvät sellaiselta pilakuvalta. Juutalaisuus on tuonut uskontoon monoteismin, ja sen vääjäämä­tön seuraus on ollut antropomorfismi.

 

2.5  Seitsemän perustyyppiä

1Monadien vieminen kaaoksesta kosmokseen tapahtuu jonkun seitsemän korkeimman kosmisen maailman kautta. Tämä painaa monadeihin heti alkuun tietyn leiman, joten erotettavissa on seitsemän monadi­tyyppiä.

2Kolme ensimmäistä tyyppiä seitsensarjassa ovat selvimpiä ilmaisuja kolmelle aspektille. Ensimmäinen tyyppi on äärimmäinen voimatyyppi (liikeaspekti), toinen tyyppi edustaa tajunnanaspektia ja kolmas aineaspektia. Muut neljä ovat kolmen ensimmäisen eriytymiä koos­tuneemmassa aineessa.

3Tyypit 1, 3, 5 ja 7 ilmaisevat pikemminkin olemassaolon objektii­vista puolta, tyypit 2, 4 ja 6 subjektiivista puolta.

4Jokaisen alemman kosmisen luomakunnan (atomimaailmojen seit­sensar­jan) myötä tyypit läpikäyvät aineellisesta koostumuksesta johtuvia muun­noksia. Tyypit näyttävät siis erilaisilta eri maail­moissa. Etenkin atomi- ja molekyylimaa­ilmojen tyyppien välinen ero on suuri, vaikka jota­kin alkuperäistyypeille luonteenomaista onkin jäljellä.

5Siksi onkin kysyttävä, eikö olisi sopivinta jakaa kosmiset maailmat analogisen seitsenjakoperiaatteen mukaan, niin että maail­mat 1-7 mer­kit­täisiin luvuilla 11-17, maailmat 8-14 luvuilla 21-27, maailmat 15-21 luvuilla 31-37 jne. ja maailmat 43-49 luvuilla 71-77. Maailma ja departementti liitettäisiin näin toisiinsa, niin että aina tie­det­täi­siin, mihin departementtiin eri maailmat kuuluvat.

6Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että tyypit määräytyvät kolmen eri aspektin mahdollisuudesta vaikuttaa eri ainelajeissa. Jokainen atomila­ji ilmentää helpoimmin jotakin tiettyä kolmesta aspektista. Tämä tuo mukanaan, että jokainen atomilaji suo mahdollisuuden kehittää erityi­sesti tietynlaisia ominaisuuksia ja kykyjä.

7On totta, että monadit ovat alun pitäen tietyntyyppisiä. Mutta evo­luution kuluessa yksilö saa eri verhoissaan tilaisuuksia hankkia kaik­kien tyyppien ominaisuudet kehittääkseen tarvittavaa kaikinpuolisuut­ta. Hän saa myös tilaisuuden määrätä itse, mitä tyyppiä hän lopulli­sesti katsoo parhaimmakseen edustaa. Sitä ennen hän on saanut samastaa tajun­tansa kosmoksessa eri maailmoihin kuuluviin erilaatui­siin kollektiivi­­siin tajunnan tyyppeihin.

8Tyyppijako vaikuttaa perusteellisesti, monin tavoin ja lukematto­missa yhdistelmissä. Tuntuu ehkä omituiselta, että jokainen aurinko­kunta, jo­kainen planeetta, jokainen aggregaatti ilmentää erityisesti jotakin seitsemästä tyypistä. Jokainen yksilö kuuluu johonkin tyyppiin, kaikki ihmisen verhot voivat olla eri tyyppiä.

9Myös omalaatu pääsee oikeuksiinsa, niin että jokainen yksilö tyy­pistä huoli­matta on jossain määrin ainutlaatuinen, mikä osaltaan myö­tävaikuttaa ymmärtämyksen kasvamiseen ja tekee kosmisen ykseyden täysi­sointuisem­maksi.

 

2.6  Planeettahierarkian seitsemän departementtia

1Seitsemän alinta atomimaailmaa (43-49) ovat alin eli ensimmäinen kosminen luomakunta. Aurinkokunnassamme ne kuuluvat aurinkokuntahalli­tukseen, planeetassamme ne muodostavat planeettahallituksen kollektii­vitajunnan.

2Meidän planeettahierarkiamme (ei hallituksemme) on jaettu seitse­mään departementtiin. Jokaisessa departementissa on neljä astetta, jotka koostuvat 43-minuuksista, 44-minuuksista, 45-minuuksista ja 46-minuuksista.

3Viimeksi neljännestä luomakunnasta viidenteen siirtyneet yksilöt ovat 46-minuuksia. Yhdessä 45-minuuksien kanssa he muodostavat viiden­nen luomakunnan. Planeetassa olevat kaksi korkeimmanlaatuista minuutta (43- ja 44-minät) muodostavat kuudennen luomakunnan, jota nimitetään myös alimmaksi juma­luuskunnaksi.

4Planeettahierarkian tehtävänä on valvoa evoluutiota neljässä alim­massa luomakunnassa.

5Planeetan seitsemän departementtia ovat aurinkokunnan seitsemän departementin jäljennöksiä ja tietyssä määrin myös kosmisten luomakun­tien seitsemän yleisen tyypin jäljennöksiä. Näiden tyyppien kuvailemi­seksi tai selittämiseksi on tehty monia yrityksiä, jotka ovat tieten­kin epäonnistuneet ja johtaneet vain koko asian idiotisoimiseen.

6Matemaattinen merkitsemistapa olisi ehkä edullisin, siis: ensimmäi­sestä seitsemänteen departementtiin.

7Seitsemän alimman atomimaailman (43-49) yhteydessä nämä voitaisiin kokeeksi ja analogisesti nimetä seuraavasti:

 

1.  manifestalisti - dynaamikko

2.  submanifestalisti - kaikenyhdistäjä

3.  superessentialisti - kaikentietäjä

4.  essentialisti - sopusoinnuttaja

5.  mentalisti - teknikko

6.  emotionalisti - liittäjä

7.  fysikalisti - järjestäjä

 

8Nämä nimitykset ovat vain suuntaa-antavia. Kaikki yritykset rinnas­taa edelliset tyypit inhimmillisiin taipumuksiin ja kykyihin ovat täy­del­lisesti epäonnistuneet ja johtaneet vain lukuisiin taikauskoihin, jotka ovat tyyppillisiä parantumattomalle inhimilli­selle ylimieli­syy­delle, joka luulee osaavansa arvostella kaikkea.

9Toisen tyypin suhteen on puhuttu "jumalallisesta rakkaudesta". Mutta tälläinen (kaikesta huolimatta) ylen inhimillinen käsite voi olla vain harhaanjohtava sellaisen suhteen, joka on osa planeetan yhteisyystajun­taa ja kokee erottamattoman ykseytensä kaiken kanssa.

10Ensimmäinen departementti edustaa liikeaspektia (tahtoa, energi­oi­ta), toinen departementti tajunnanaspektia ja kolmas aineaspektia. Muut neljä departementtia ovat edellisten tarkoituksenmukaisia muun­nel­mia.

 11"Parittomissa" departementeissa 1, 3, 5, 7 ja "parittomissa" maail­moissa 43, 45, 47, 49 tajunta on objektiivisempaa ja suuntautuu enem­män ulospäin. "Parillisissa" departementeissa 2, 4, 6 ja maail­moissa 44, 46, 48 tajunta on subjektiivisempaa ja suuntautuu enemmän sisään­päin.

12Ihmisen verhotajunnoissa parhaiten vaikuttavat departementti­ener­giat ovat:

 

1, 4, 5       mentaalitajunnassa

    2, 6       emotionaalitajunnassa

    3, 7       fyysisessä tajunnassa

 

2.7  Inhimilliset tajunnantyypit

1Seitsemän planetaarista tyyppiä esiintyy ainoastaan planeetta­hie­rar­­kian maailmoissa (43-46).

2Aidot inhimilliset tyypit eivät esiinny ihmiskunnassa sen nykyisel­lä kehitysasteella. Ne tulevat näkyviin vasta viimeisessä eli seit­se­män­nessä juurirodussa.

3Joka tapauksessa on vaikeaa selvitellä myös näitä tyyppejä. Yrityk­set ovat vain omiaan antamaan uutta ainesta kaiken idiotisoivan inhi­millisen mielikuvituksen perusteettomalle spekulaatiolle. Aitoja tyyppejä on kut­suttu päätyypeiksi ja todella esiintyviä alatyypeiksi.

4Ihmisen viisi verhoa voivat kuulua viiteen eri departement­tiin. Inkarnaatioverhot vaihtavat yleensä departementtia jokaisessa uudessa elä­­mässä, joten yksilö vaihtaa alituisesti "tyyppiä". Hänessä voi olla jotakin jokaisesta viidestä tyypistä.

5Mies vaikuttaa naiselliselta, jos hän on juuri päättänyt pitkän sar­jan naisinkarnaatioita ja nainen vaikuttaa miehiseltä päättäessään pit­kän sarjan miesinkarnaatioita.

6Miehellä organismi ja emotionaaliverho ovat positiivisia, eetteri­verho ja mentaaliverho negatiivisia; naisella päinvastoin: organismi ja emotionaaliverho negatiivisia ja eetteriverho ja mentaaliverho posi­­tiivisia. Tämä selittää, miksi nainen kestää helpommin kipua ja on men­taalisesti varmempi, miksi mies on emotionaalisesti aggressiivi­nen jne.

7Ainoastaan 46-minät voivat ratkaista, mihin departementteihin viisi eri verhoa kuuluvat. On siis tarkoituksetonta pohtia, mihin tyyppiin yksilö kuuluu.

8Jonkinlaisen viitteen antamiseksi seitsemästä ihmillisestä tyypistä tehtäköön kuitenkin seuraava yritys, edellä mainittuihin varauksiin vedoten, osoittamaan tiettyjä seitsemälle tyypille luonteenomaisia piir­teitä.

9Ensimmäiselle tyypille on tunnusomaista vahva nk. tahto, joka tekee yksilöstä sopivan johtajan, todellisen johtajan ja sellaisena yleises­ti tunnustetun. Tämä tyyppi kulkee usein "omin aalloin meren halki" seurauksista ja toisten mielipiteistä välittämättä.

10Toinen tyyppi edustaa viisautta, hänellä on tietoa, tuntemusta ja ymmär­­tämystä. Hän on synnynnäinen opettaja, kykenevä ja halukas yhdis­tämään erilaisia ristiriitaisia näkemyksiä, yksilöitä jne.

11Kolmas tyyppi on ajattelija, filosofi ja matemaatikko (usein epä­käytännöllinen teoreetikko), joka tutkii asioita joka puolelta jne.

12Neljäs tyyppi on kaikessa sopusointua tavoitteleva muotoilija, ark­kitehti, asemakaavoittaja, taiteellinen rakentaja jne., jolla on ilmet­ty muoto- ja väriaisti.

13Viides tyyppi on tiedemies, yksityiskohtaisen tarkka tutkija, löy­täjä, keksijä jne. On mielenkiintoista havaita, että myös 6-4-2-tien kulkijoilla täytyy tietyn inkarnaatiosarjan ajan olla vii­des departe­mentti alemmassa kausaaliverhossaan (inkarnoi­tuva osa).

14Kuudes tyyppi on uskonnon, kirjallisuuden jne. aloilla vaikuttava tunnevoittoinen mielikuvitusihminen, silmiinpistävine sympatia-anti­patia- ja kiihko­mie­lisyyden piirteineen.

15Seitsemäs tyyppi on järjestysihminen, joka herkästi aistii kaiken menettelyyn, seremoniaan, rituaaliin jne. kuuluvan. "Rituaalin" ver­tauskuvallinen merkitys tukea aineenmuodostamis­prosessin eri vaiheita jää esoteeriseksi.

16Inhimilliset tyypit ovat pikemminkin esimerkkejä reaktiotavoista, jotka aiheutuvat tiettyjen kiinteiden energialajien (värähtelyjen) vakinaisesta vaikutuksesta.

17Missä määrin tyypit ilmenevät, riippuu suurelta osalta mm. saavute­tusta kehitystasosta, jo aiemmin hankittujen piilevien, helpommin tai vaikeammin herätettävien ominaisuuksien ja kykyjen prosentuaalisesta määrästä.

18Samanlaatuisuus on täysin mahdotonta. Kaikki olemassaoleva on yksi­löllistä ja ainutlaatuista, ja saavuttaessaan ykseystajunnan se on ai­na tervetullut avustus lisäämään kosmisen sopusoinnun täydellisyyttä.

 

2.8  Muutamia tulevaisuuden psykologian ongelmia

1Tajunta on kosminen valtameri. Inhimillisellä tajunnalla on mah­dollisuus tutkia kolmea alinta sen 49:stä eri kerroksesta. Muut kuulu­vat ihmisen ylitajuntaan. Koska ihmisellä on niin vähäinen osalli­suus olemassaolon tajunnanaspektiin, puuttuu häneltä tietenkin myös edel­lytys tajunnan varsinaisen luonteen arvioimiseen.

2Sama voidaan sanoa ihmisen mahdollisuudesta rakentaa todellisuuden kanssa yhdenmukainen ajatusjärjestelmä, joka tekee mahdolliseksi sel­vittää olemassaolon kolmea aspektia, olemassaolon tarkoitusta ja pää­määrää, luonnon tapahtumainkulun syitä jne.

 3Saamme lahjaksi kaikki tosiasiat, joita tarvitsemme välttämätöntä orien­toitumista varten maailmassa ja elämässä. Meidän huoleksemme jää aset­taa nämä tosiasiat oikeisiin yhteyksiinsä.

4Psykologian alalla voimme odottaa yhä enemmän tosiasioita seuraa­vista seikoista:

 

§         inhimilliset tajunnantyypit

§         inhimilliset kehitysasteet

§         eri molekyylilajien tajunta

§         ihmisen viiden erilaisen aineverhon tajunta

§         kuinka voimme hankkia aktiivisuuden kyvyn verhojen eri tshakroissa

§         kuinka voimme hankkia yhä korkeampia tajun lajeja (objektiivisen tajunnan korkeammissa verhoissamme)

 

5Psykologien pitäisi yrittää selvittää, mistä johtuu, että "hyvillä aikomuksilla" on täysin vastakkainen vaikutus, osoittaa, että ihmisen eri­laatuiset tajunnat sijaitsevat eri aineverhoissa, että näiden eri ver­hojen välillä vallitsee usein jännite, ja että alitajunta melkein aina voittaa taistelussa valvetajuntaa vastaan.

6Eräs tärkeä asia kaikenlaisille tutkijoille on oivaltaa, että kai­kella on omalaatu. Jokainen ikiatomi (monadi) on jotenkin ainutlaatu­inen. Jokainen monadien yhdistelmä, olipa se minkälaatuinen tahansa, on jotakin ainutlaatuista. Jokainen muutos (johtuen aggregaatin jatku­vasta atomien vaihdosta) on ainutlaatuinen.

7Yhteistä kaikessa ovat vakiosuhteet (lait) aineaspektin suhteen ja alituisesti avartuva kollektiivitajunta tajunnanaspektin suhteen.

 

2.9  Telepatia

1Tietenkin meidän mahtavat, tieteellisesti koulutetut psykologimme kieltävät ja saattavat naurunalaiseksi kaiken sellaisen kuin tele­pa­tia. Sen toteaminen ylittää nimittäin heidän kykynsä.

2Ihmisen viidestä verhosta - organismi (aivot ja hermosto), fyysis-eetterinen, emotionaalinen, mentaalinen ja kausaalinen verho - palvelee neljä (ei organismi) elävinä vastaanottoko­jeina. Ne koos­tuvat nimittäin passiivi­sen tajunnan omaavasta elementaaliainees­ta. Niiltä puuttuu mahdolli­suus omaan aktiivisuuteen, mutta ne ovat verrattoman herkkiä kaikenlaisille värähtelyille, täydellisiä robot­teja.

3Ihmisen kehitystasosta riippuu, kuinka paljon hän näistä värähte­lyis­tä voi havaita. Kuinka paljon hän itse asiassa havaitsee siitä, mitä hän kykenisi havaitsemaan, riippuu hänen tarkkaavaisuudestaan ja saman­aikaisesta tarkkaavaisuudestaan jokaisessa neljässä verhossa.

4Kaikki yksilön tason yläpuolella olevat värähtelyt mene­vät melkein aina huomaamatta ohi. Ne kuuluvat ihmisen ylitajuntaan, josta hänellä ei ole aavistustakaan.

5Ihmisen emotionaaliset ja mentaaliset tajunnanilmaisut voidaan jakaa kahteen ryhmään:oma-aktiivisuuteen ja robottiaktiivisuuteen (mukaan luettuna "tapa-ajattelu": automatisoituneet, alunperin omat tunne- ja ajatusassosiaatiot).

6Yli 80 prosenttia useimpien ihmisten tajunnanaktiivisuudesta on emo­tionaalista ja mentaalista robottiaktiivisuutta.

7Robottien vastaanottamat värähtelyt ovat suurimmalta osalta toisten ihmisten tunteiden ja ajatusten toisintovärähtelyjä, joita ihminen vas­taanottaa ja lähettää tarkkaavaisuutensa vahvistamina takaisin emotio­naali- ja mentaalimaailmoihin.

8Yksilö havaitsee yleensä ja ylipäätään vain sellaista, mikä koskee hänen tietämyksensä alueita ja harrastuksiaan ja sellaista, mitä hän on viimeksi kuullut tai lukenut jne. Muu kulkee huomaamatta ohi.

9Inhimillinen ajattelu on yleensä joukko-ajattelua: ryhmä-, klaani-, luokka- ja kansallisajattelua, joihin yksilö aavistamattaan osallis­tuu luullessaan ajattelevansa "itsenäisesti", tiedostamatta, mistä kaikki on peräisin.

10Lichtenberg tajusi tämän idean välähdyksenomaisesti kirjoittaessaan 1700-luvulla: "Ei pitäisi sanoa: "Minä ajattelen", vaan sen sijaan "jo­kin ajattelee minussa". On merkittävää, ettei tälle totuudelle vielä 200 vuoden jäl­keen anneta arvoa.

11Tiedemiehet ovat tehneet suunnattoman työn. Tämä asia auliisti myön­­nettäköön. Sitä paljon valitettavampi on heidän yhä vielä dogmaattinen asenteensa, joka vaikeuttaa ja ehkäisee tutkimusta kerrassaan uskomat­­tomasti. Uskovatko he tosiaan, että he ovat tutkineet kaiken, että mitään uusia mullistavia löytöjä ei ole jäljellä? Silloin eso­teerikko voi kertoa heille, että sellaisia löytöjä tullaan tekemään vielä monien vuosituhansien ajan. Niin kuin nykyiset tiedemiehet hymyilevät sata vuotta sitten vaikuttaneille tiedemiehille, tulevat tiedemiehet sadan vuoden kuluttua ihmettelemään nykyistä yksinkertaisuuteen rajoit­­tavaa esoteeristen tosiasioiden ymmärtämisen puutetta. Mutta niin suuri on vastustus, niin on ihmiskunta lukuisten idiologi­oiden harhaanjohtama teologian, filosofian ja tieteen aloilla, että yli miljoona nykyisin elävää esoteerikkoa, etevät tiedemiehet mukaan­luet­tuina, ovat pakotet­tuja pitämään tietonsa ominaan.

12Yksinkertaisin selitys telepatialle on tosiasia, että kaikki tajun­ta on kollektiivista ja kaikille yhteistä siinä määrin kuin yksi­löillä on kykyä havaita sitä. Olemme kaikki osallisia kollektiivi­tajuntaan.

 

2.10  OLEMASSAOLON LIIKEASPEKTI

Tässä luvussa annetaan joitakin tosiasioita seuraavista aiheista:

 

manifestaatioprosessi

seitsemän perusenergiaa

aurinkokunta- ja planeettaenergiat

"Ideat hallitsevat maailmaa"

 

2.11  Manifestaatioprosessi

1Suuresta mani­festaatioprosessista, jonka kautta kosmos kaikkine sisäl­töineen syntyy, antaa Laurencyn Viisasten kivi yksityiskohtaisem­man selonteon.

2Suuret pääprosessit ovat seuraavat:

 

involvoitumis- ja evolvoitumisprosessi

involuutio- ja evoluutioprosessi

ekspansioprosessi

 

3Involvoitumisprosessissa tiedostamattomat ikiatomit (monadit) vie­dään kaaoksesta kosmokseen ja involvoidaan yhä koostuneemmaksi aineek­si, kos­misiksi ainemaailmoiksi sekä aurinkokunniksi ja planeetoiksi.

4Involuutio- ja evoluutioprosesseissa herätetään tiedostamattomat monadit tajuntaan, minkä jälkeen niiden tajunnankehitys jatkuu yhä korkeammissa luomakunnissa.

5Ekspansioprosessissa yksilöllinen tajunta avartuu yhä enemmän käsit­täväksi kollektiivitajunnaksi, kunnes kaikkien monadien päämäärä on saavutet­tu: yhteinen kosminen kokonaistajunta.

6Seitsemän korkeinta kosmista maailmaa (1-7) ovat kaiken perusta kosmoksessa. Ne koostuvat monadeista, jotka ovat läpikäyneet mani­fes­taa­tioprosessin toisessa kosmoksessa, oppineet käsittelemään dyna­mista (ikiaineen ikuisesti sokeaa kaikkivoimaa, kaiken voiman lähdet­tä) ja rakentavat nyt vuorostaan kosmosta ja ohjaavat manifestaatio­prosessia.

7Näistä seitsemästä maailmasta virtaavat kaikki aine-energiat, jotka muovaavat aineen ja maailmat ja tekevät kosmoksesta elävän ali­tuisesti muuttuvan kokonaisuuden.

8Koko manifestaatioprosessin perustana on suurpiirteinen suunnitel­maluonnos, jossa ainoastaan päämäärä (kaikkien osaaottavien monadien kaikkitietävyys) on vahvistettu. Prosessin edistyminen riippuu enemmän tai vähemmän kaikkien monadien myötävaikutuksesta. Ne eivät tosin voi estää prosessin päätökseen saattamista, mutta niillä on mahdollisuus viivyt­tää sitä hidastelemalla tai tekemällä vastarintaa.

9Kaikki tapahtuminen, kaikki luonnonprosessit, aineen muodostaminen, muuttuminen ja hajoaminen, saavat viime kädessä alkunsa seitsemästä korkeimmasta kosmisesta maailmasta. Ne ovat siten olemassaolon liike­aspektin perusta.

10Nämä alkuperäisenergiat välitetään aurinkokuntiin viiden välillä sijaitsevan kosmisen ekspansioluomakunnan läpi (viiden seitsensarjan läpi, maailmasta 8 maailmaan 42), jolloin lähinnä korkeampi maailma muuntaa aine-energiat ja alasmitoittaa niitä toimittaakseen ne edelleen seuraavaksi alempaan maailmaan.

11Siitä, mitä olemmassaolon kolmesta aspektista on tähän mennessä sanottu, ilmenee seuraavaa:

12Kolmen aspektin suhteellinen merkitys toisilleen muuttuu alitui­ses­ti manifestaatioprosessissa. Alemmissa luomakunnissa aineaspekti vai­kut­taa ainoalta olemassaolevalta. Jokaisen korkeamman luomakunnan myö­tä tajunnanaspekti saa yhä suuremman merkityksen, jopa niin suuren, että aineaspekti (joka tietenkin aina jää pysyväksi perustaksi) näyt­tää tajunnasta täysin merkityksettömältä. Mutta koska dynamiksen sokea kaikkivalta ilmenee yhä selvemmin jokaisen korkeamman atomitajunnan lajin myötä, tulee liikeaspektista (myös tahtoaspektiksi nimitetystä) lopullisesti kaikkea hallitseva.

13Dynamis vaikuttaa rajattomana kaaoksessa ja voi sokeana voimana aikaansaada vain kaaosta. Kaikkitietävyyden ja kaikkiviisauden ohjaa­mana se aikaansaa täydellistä tarkoituksenmukaisuutta, joka perustuu tiedolle aineaspektin vakiosuhteista. Dynamis tekee maa­ilman­kaikkeu­desta perpetuum mobilen ja saa korkeamman aineen vaikut­tamaan energiana alempaan aineeseen.

 

2.12  Seitsemän perusenergiaa

1Kuten jo edellä huomautettiin, ovat seitsemästä korkeimmasta kosmi­sesta maailmasta virtaavat aineenergiat kaikkien energioiden lähde kosmoksessa. Ikivoima on tosin dynamis, mutta energioiden alku­peräinen aines ovat ikiatomit. Kaikki energiat ovat aineellisia.

2Seitsemän perusenergiaa ovat erilaisia ilmaisuja omalaadull­e, joka saa ne vähimmän vastuksen lain mukaan noudattamaan numeerista periaa­tetta seitsensarjassa (esim. seitsemäs energia maailmojen 7, 14, 21 jne. kautta).

3Näitä seitsemää perusenergiaa koostetaan ja alasmitoitetaan yhä enem­män jokaisen alemman kosmisen luomakunnan myötä, kun­nes ne saavut­tavat alimman luomakunnan (43-49), aurinkokuntien sfäärit, joissa aurin­kokuntahallitukset niitä hyödyntävät.

4Kosmiset energiat ovat keskeytymättä toimivia. Mutta aurinkokun­nissa niiden aktiivisuus lisääntyy tai vähenee näissä tapahtuville aineellisille prosesseille väistämättömän jaksoittaisuuden mukaan (nk. jaksoittaisuuden laki), jonka rytmi vaihtelee jokaisen maailman, jo­kai­sen ainelajin ja kaikenlaisten aineverhojen myötä.

5Tämä jaksoittaisuuden laki saa kaiken aurinkokunnissa ja aurinko­kuntien keskinäisissä suhteissa sujumaan säännöllisesti toistuvina aikakausina eli sykleinä, jotka voidaan matemaattisesti määrätä.

6Elämän tasapaino, tasapaino ainekoostumissa ja aine-energiassa, vaatii erilaisten elämää ylläpitävien energioiden jatkuvaa vaihtu­mis­ta.

7Niinpä esim. organismin nk. elinvoima johtuu siitä, että viisi eri­laista energialajia korvaavat toisensa 24 minuutin väliajoin, palaten täten jaksoittaisesti joka toinen tunti.

8Kaikista laajimpia näistä sykleistä, aurinkokuntasyklejä, kutsu­taan aioneiksi (4320 miljoonaa vuotta).

9Syklinen aktiivisuus hallitsee kaikkea tapahtumista. Kun ihmiskun­nan kehityshistoria kerran julkaistaan, tulevat todelliset historial­liset ajanjaksot myös yleisön tietoisuuteen. Sitä odottaa yllätys: taivaallisen mekaniikan avulla astronomit kykenevät silloin täsmälli­sesti laskemaan menneen tapahtumainkulun määrättävissä olevat ajan­kohdat.

 

2.13  Aurinkokunta- ja planeettaenergiat

1Kosmiset voimat, jotka saavuttavat aurinkokunnat, tulevat toi­seksi alimman kosmisen luomakunnan seitsemän maailman (36-42) kautta.

2Aurinkokunnat ovat näiden energioiden monihaarainen jakeluverkosto.

3Jokainen aurinkokunta läpikäy kolme eri kehitysvaihetta, jotka vastaavat kolmea aspektia: aineen, tajunnan ja liikkeen aspekteja. Kun­kin kolmen vaiheen aikana aurinkokunta läpikäy täydellisen uudelleen­muotoilun.

4Tästä riippumatta aurinkokunnan planeetat läpikäyvät seitsemän eri kehitysprosessia, jotka on jaettu seitsemään aktiivisuus- ja passiivi­suuskauteen, joita kutsutaan aioneiksi (sanskritiksi: kalpa, johon sisältyy manvantara ja pralaja).

5Korkeamman asteen aurinkokunnat välittävät kosmisia energioita alem­man asteen aurinkokunnille. Meidän aurinkokuntamme edustaa toista astetta. Toisten aurinkokuntien energiat saavuttavat planeetat aurin­gon välityksellä, jonka tehtävänä on mm. atomienergioiden muuntaminen molekyylienergioiksi. Nämä seitsemän molekyylienergioiden päälajia voidaan kaikkien seitsenlukujen tapaan jakaa kolmeen korkeampaan ja neljän alempaan energialajiin. Edelliset kolme kiertävät interplane­taarisesti. Jälkimmäiset neljä jaetaan planeetoille, jolloin myös sovelletaan kierto­kulkuperiaatetta siten, että planeetat vastaanottavat energioita toisiltaan.

6Aurinkokunnat ja planeetat edustavat aina ensisijaisesti yhtä seit­semästä kosmi­sesta tyypistä, aina omalla erikoisella tavallaan, koska kaikki on kosmoksessa samanaikaisesti sekä tyypitettyä että omalaa­tuista.

7Tämän tyypityksen ja samanaikaisesti etenevän omalaaduksi eriyty­misen tuloksena yhä alemmat luomakunnat edustavat yhtäjaksoista tyyp­pien alajakoa, kunnes jokaisesta yksilöstä tulee jossain määrin oma­laatuinen, mutta samanaikaisesti kun hän on jotakin kaikista tyy­peis­tä, voidaan hänen kuitenkin jonkin aspektin suhteen sanoa edus­ta­van jotain tiet­tyä päätyyppiä.

8Energiat ovat aina tyyppienergioita ja vaikuttavat sen mukaan eri tyyppeihin eri aine- ja tajunnanlajeissa. Kun tietyn tyypin aktiivi­suus hallitsee, painaa tämä leimansa yksilöiden ja yhteisöjen oma­laa­tuun. Tämä aiheuttaa vuorosta­an, että jokainen prosessi on jossain määrin ainoa­laatuinen, eikä voi enää koskaan aikaansaada mitään täs­mäl­leen saman­la­ista, ei myöskään saavuttaa täsmälleen samaa tulosta. (Tämän vuoksi meidän on vaikea oppia historiasta, koska tyypillinen hukkuu oma­laa­tuun.) Herakleitos yritti viitata kaiken ikuiseen omalaa­tuu­n sano­essaan, ettemme voi koskaan astua kahta kertaa täsmäl­leen samaan virtaan. Siten romahtavat myös Nietzschen mielikuvat "ikui­­sesta paluusta" täsmälleen samaan. Se on mahdotonta, sillä kaikki on ainoa­laatuista.

9Tähän lisättäköön, että kaikki atomit kaikissa aineaggregaateissa vastaanottavat ja lähettävät vuorostaan energioita.

10Ulkoapäin tulevilla energioilla on oma tyyppinsä ja laatunsa. Edel­leen välitettyjen energioiden omalaatu värittyy aina tietyssä määrin uusissa aggregaateissa, joiden läpi ne virtaavat.

11Tieto meidän aurinkokuntamme ja meidän planeettamme suhteista mui­hin aurinkokuntiin, interstellaaristen ja interplanetaaristen energi­oiden vaihdosta, on ollut aikoinaan ihmiskunnan tärkeintä tiedet­tä. Kaldealaiset edistyivät pisimmälle näiden tietojen suhteen noin 30.000 vuotta sitten. Onneksi voimme odottaa aikaa, jolloin tämän tiedon Kal­deassa omaksuneet tulevat taas inkarnoitumaan lahjoittaak­seen ihmiskun­nalle uudelleen esoteerisen "astrologian" elvyttäen siten kauan sit­ten unohdetun tiedon. He tulevat saamaan planeettahierar­kialta tarpeel­li­set tosiasiat piilevien tietojensa uudelleen henkiin­herättä­mis­tä var­ten. Näin tapahtuu aina ja Lain mukaan. Ihmiskunnan on itse tehtävä se, minkä se kykenee suorittamaan. Ihmiskunnan huolena on muistaa uudel­leen kadonnut tieto.

12Täten olemmekin saapuneet alueelle, jota astronomit pitävät mitä karkeimpana taikauskon muotona: astrologiaan. Historiallisesti katsoen voidaan puhua neljästä eri astrologian lajista: kauan sitten unohdettu esoteerinen astrologia; antiikin ajoilta käytäntöön otettu, monella tavoin turmeltunut astrologia (ptolemaiolainen, jonka lähtökohtana on planeettamme maailmankaikkeuden keskuksena); keskiajan rappeutunut astrologia ja meidän aikamme empiirinen astrologia, joka tutkii tilas­tollisesti systemaattisesti koottuja horoskooppeja ja käyttää induk­tiivista tutkimusmenetelmää. Horoskoopilla tarkoitetaan kaikkia todet­tavissa olevia taivaallisia suhteita täsmälleen määrättyyn ajan­koh­taan, täsmälliseen maantieteelliseen pituuteen ja leveyteen planee­tal­lamme jonkin ilmiön "syntymähetkellä". Kyseessä oleva monadi (tai monadiryhmä) astuu siten uudelleen tilapäisesti keskeytyneeseen kau­saali­yhteyteen. "Laki voi odottaa." Siten saadaan tietoa niistä olen­naisista energioista, jotka vahvimmin vaikuttavat esim. henkilöön hänen elämänsä aikana. Jos astrologilla vielä on tuntemusta yksilön eri verhoista ja jos hän voi todeta värähtelyt, jotka vahvim­min tule­vat vai­kuttamaan näissä, hän voi vetää monia tärkeitä johtopäätök­siä niistä luonteenomaisista ongelmista, joiden kanssa yksilön on painis­keltava. Mutta tämä ei tarkoita, että yksilön kohtalot voitaisiin ennustaa. Se poistasi vapauden lain täydellisesti. Mitään ei ole yksi­tyi­skohtai­sesti ennalta määrätty. Uusi esoteerinen astrologia tulee lopullisesti lakkauttamaan fatalismin ja ennaltamääräysopin.

13Eksoteerinen astrologia ei ole täsmällistä. Siltä puuttuu edelleen tieto monista tarpeellisista tosiasioista. Se ei voi edes kahdentoista eläinratamerkkinsä eikä seitsemän planeettatyyppinsä opastuksella täs­mällisesti ilmoittaa näiden suhteita olemassaoleviin tyyppeihin. Se ei voi tulkita kaikkia horoskoopin mahdollisuuksia ja osaa laatia horo­skoopin vain yhdelle ihmisen viidestä verhosta.

14Astrologian kohtalo on yksi esimerkki monien joukossa siitä, mi­ten käy, kun esoteerinen tieto joutuu asiaan perehtymättömien käsiin. Sama voidaan sanoa hylozoiikasta filosofiassa ja gnostilai­suudesta (Chris­toksen salainen oppi) kristinuskossa. Tuloksena on joko lievempi tai karkeampi taikausko.

 

2.14  "IDEAT HALLITSEVAT MAAILMAA"

Mikä käynee ilmi seuraavasta:

 

"Ideat hallitsevat maailmaa"

Kosmiset ideat

Hierarkiset ideat

Ideat ihmiskunnassa

 

2.15  "Ideat hallitsevat maailmaa"

1Näillä sanoilla "jumalallinen" Platon on ilmaissut salaisuuden ja kavaltanut esoteerisen selviön. Hän uskalsi tehdä sen, koska hän oival­si, ettei kukaan käsittäisi selviötä. Tapahtumat ovat osoitta­neet hänen olleen oikeassa.

2Vain esoteerikko voi ymmärtää selviön. Tämän pitäisi ilmetä seuraa­vasta. Kukaan eksoteerikko ei ole ymmärtänyt edes, mitä Platon tarkoit­ti idealla tai ideain maailmalla. Mutta uskomattoman paljon terävä­-älyistä ja syvämietteistä hölynpölyä on tuhlattu selitysyrityk­siin, mikä on paras mahdollinen todiste tietämättömyyden parantumatto­masta omahyväisyydestä ja luottamuksesta omaan arvostelukykyyn: osataan arvos­tella ilman tietoa todellisuuden tosiasioista. Terve järki on inhimillisen kollektiivitajunnan välitön käsitys todellisuudesta jokai­­sessa maail­mas­sa erikseen. Meillä ei ole loogista oikeutta lausua mieli­piteitä meille tuntemattomista maailmoista, koska emme voi käsit­tää oikein nii­den todellisuutta. Olemassaolevista analogioista huoli­matta ne kaik­ki ovat täysin erilaisia kolmen aspektin muotou­tumisen suhteen.

3Tajunnanilmaisuna idea kuuluu tajunnanaspektiin. Mutta sen toteut­taminen kuuluu liikeaspektiin. Mitä olisi kaikkitietävyys ilman kaik­ki­valtaa?              

4"Ideat hallitsevat maailmaa", sillä koko manifestaatioprosessi ete­nee kosmisten ideoiden mukaan.

 

2.16  Kosmiset ideat

1Koko manifestaatioprosessi on etenevä ideaprosessi.

2On kosmisia ideoita, aurinkokunnallisia ideoita, planeetaarisia ide­­oita, yhtä monenlaisia ideoita kuin on atomitajunnan lajeja ja atomi­maailmoja kosmoksessa.

3Planeettamme hallitus huolehtii elämän ylläpitoa ja kehi­tystä koske­vista kosmisista ideoista planeetalla ja valvoo niiden lain­mukaista toteuttamista.

4Nämä ideat ovat syynä luonnonprosesseille, aineen muodostumiselle, muuttumiselle ja hajoamiselle, ja ne ovat edellytyksiä tajunnan­kehityk­­selle kaikissa luomakunnissa.

5Asia ei ole niin kuin fysikalistit uskovat, että luonnossa esiinty­vä tarkoituksenmukaisuus on tiedostamattoman aineen mekaanisesti vai­kut­ta­­vien voimien erikoistapaus. Asia on aivan päinvastoin: aurinko­kunnassa mekaanisesti vaikuttavat voimat ovat tarkoituksenmukaisesti vaikutta­vien voimien erikoistapauksia: automatisoituja tajuntarobot­teja, jotka pettämättö­mällä tarkkuudella suorittavat niille soveltuvat tehtävät.

6Planeettahallitus ja planeettahierarkia eivät anna lainkaan arvoa persoonallisuuden palvonnalle. He selittävät, että mihin tahansa pysy­vämpään kollektiivitajuntaan kuuluva korkeimmalle kehittynyt mona­di (esim. planeettahallitsija) jättää toimensa siirtyäkseen korkeam­piin tehtäviin, kun joku toinen monadi on riittävän kehittynyt ottaak­seen toimen haltuunsa.

7Jonkun täytyy olla hallitseva (tajunnankehityksessä ja tajunnan­ekspansiossa aioni edellä lähinnä seuraavia), koska lopullisten pää­tösten täytyy olla yksiselitteisiä ilman erimielisyyden mahdolli­suut­ta.

 

2.17  Hierarkiset ideat

1Planeettahallitus vahvistaa ja planeettahierarkia saattaa päätök­seen ne kosmiset tajunnankehitystä koskevat ideat, joiden on määrä toteutua ihmiskunnassa ja alemmissa luomakunnissa. Ihanteet voidaan hyväksyä tai hylätä. Mutta hierarkisten ideoiden täytyy toteutua, yhdentekevää kuinka kauan se vie aikaa.

2Niin kuin ihmiskunnalla on korkein maailmansa (kausaalimaailma), josta se voi hakea ideoita, on planeettahierarkiallakin oma ide­ain maailmansa, planeettahallituksen alin maailma.

3Planeettahierarkian työ voidaan lukea planetaarisesta historiasta, joka koskee neljän alimman luomakunnan fyysisessä maailmassa etenevää tajunnan­kehitystä. Tämä historia on kokonaisuudessaan taltioitu sub­manifestaalimaailman kollektiivimuis­tiin. "Akasha", josta Rudolf Stei­ner niin paljon puhui, ei ole emotio­naalimaailma (48), kuten hän otak­sui, vaan submanifestaali­maailma (44).

4Ihmisyksilön historia on taltioitu kausaalimaailman (47) kollektii­vimuistiin.

5Kausaalimaailma, platoninen ideain maailma, kuuluu planeettahierar­kialle, ollen niiden käytettävissä, jotka ovat hankkineet kausaali­tajunnan. Kausaali-ideat toisintavat todellisuuden sellaisena, kuin sen voi toisintaa tässä tajunnan lajissa. Kausaalimaailman ideasisäl­lölle antoi intialainen raadzha-jooga-järjestelmän kehittäjä, Patandzhali, nimen "tiedettävien asioiden sadepilvet".

6Ihmiskunta saa lahjaksi kaiken, mitä tarvitsee tajuntansa kehit­tä­miseen. Lukemattomattomissa inkarnaatioissa ihminen saa tilai­suuksia oppia tuntemaan todellisuutta omien kokemustensa kautta. Hänelle anne­taan tietoa kaikista niistä tosiasioista, joita hän tar­vitsee perehty­äkseen todellisuuteen ja elämään ja joita hän ei itse voi todeta. Hän saa kaikki mahdollisuudet. Mutta hänen on tehtävä itse, mitä voi, rat­kaistava kaikki omat ongelman­sa. Itsensä toteuttamisen laki on kosmi­nen laki ja pätee kaikissa luoma­kun­nissa.

 

2.18  Ideat ihmiskunnassa

1Fysikalistit uskovat, että ideat ovat inhimillisten aivojen subjek­tiivisia käsityksiä. Tämä onkin pääkohdittain oikein heidän ide­oidensa todellisuusarvon suhteen, sillä ne ovat emotionaalisia illuu­sioita ja mentaalisia fiktioita.

2Emotionaaliset illuusiot ovat emotionalisoituneita mentaalisia kuvi­telmia, joista emotionaalisten tarpeiden vuoksi on tullut pysyviä vakau­muksia (dogmit, uskonkappaleet). Esimerkkeinä näistä ovat kaikki poliittiset idiologiat ja uskonnolliset dogmit.

3Mentaalisiin fiktioihin kuuluvat kaikki mieleenjohtumat, päähänpis­tot, arvailut, otaksumat, olettamukset jne., samoin kuin tieteen hypo­teesit ja teoriat, kaikkien ollessa mentaalisia ajatusrakennelmia, joissa kaikkia tosiasioita ei ole asetettu oikeisiin yhteyksiinsä.

4Tieto sitä vastoin on välttämättömistä tosiasioista muodostuva täy­dellinen ajatusjärjestelmä. Ainoastaan planeettahierarkia voi rat­kais­ta, onko tosiasioita tarpeellinen määrä.

5Vie vielä pitkän ajan, ennen kuin ihmiskunta on oppinut erottamaan, mitä se tietää ja mitä se ei tiedä. Sokrates oli yksi niistä harvois­ta, jotka pysyttelivät varmalla puolella. Muut pettävät itseään terävä- älyisyydellään ja syvämietteisyydellään.

6On kuvaavaa, että vain harvat näistä yliälykkäistä yksi­löistä on vihitty esoteerisiin tietokuntiin, ja että ne, jotka ovat siinä onnis­tuneet, jäävät alemmille asteille. Kovin pahoin on myös niiden laita, jotka höpisevät intuitiostaan tai luulevat voivansa arvioida "ilmes­tyksiensä" tai selvänäköelämyksiensä todellisuusarvon.

7Jos ihminen ei tiedä, käsitä, oivalla ja ymmärrä, on sopiva annos tervettä epäilyä 45-minän, D.K.:n mukaan varmin asenne herkkäuskoisuu­den ja sokean auktoriteettiuskon ehkäisemiseksi.

8Ideat voidaan jakaa kahteen päälajiin:

 

hierarkiset ideat

kausaalimaailman ideat

 

9Hierarkiset ideat sisältävät ne tosiasiat, joita ihmiskunta tarvit­see muodostaakseen mielekkään käsityksen todellisuudesta ja elämästä, ole­massaolon tarkoituksesta ja päämäärästä, kaikesta, mitä se ei itse kykene toteamaan. Nämä tosiasiat ilmoitetaan vähä vähältä sitä mukaa kuin ihmiskunta kehittyy niitä oikein käsittämään ja asettamaan ne oikeisiin yhteyksiinsä eikä väärinkäytä niitä elämän vahingoksi ja itselleen turmioksi.

10Jotta nämä ideat voitaisiin tiedostaa, ne on alasmitoitettava alem­malle mentaaliselle tasolle. Ihmiset, jotka työsken­tele­vät näiden ongel­mien parissa ja ovat "oikealla aaltopituudella", voivat vastaan­ottaa näihin kuuluvia mentaalimolekyylejä. Tätä seuraa suhteel­lisen pitkäaikainen, useissa tapauksissa jopa viisitoista vuot­ta kes­tävä aine- ja tajuntaprosessi. Mentaali-idea syöpyy mentaaliver­hon tajun­taan, usein ylitajuntaan, usein "aavistuksena". Vähitel­len siitä tulee mentaalinen käsitys, joka sitten löytää tiensä aivo­solujen men­taali­molekyyleihin. Tässä vaiheessa sen voi muotoilla määri­­­­telmäksi.

11"Ideat hallitsevat maailmaa" merkitsee ihmiskunnan osalta, että ideat ovat kehityksen virstanpylväitä, että se, mitä me kutsumme histo­rialliseksi tapahtumainkuluksi, etenee planeettahierarkian alasmitoit­tamien kosmisten ideoiden mukaan. Ihmiskunta edistyy siinä määrin kuin nämä ideat voidaan tiedostaa ihanteina ja lopulta toteuttaa. Se, että näitä ihanteita edelleen pidetään utopioi­na, todis­taa ihmiskunnan kehitysasteesta.

12Tietenkin ryhdytään myös muihin toimiin. Niinpä sallitaan esim. kulttuuriasteella olevien klaanien inkarnoituminen, kun uusi kulttuuri on rakennettava ja barbaariasteella olevien klaanien inkar­noituminen, kun vanhat, lopulta elämälle kelpaamattomat tai elämänkieltei­set kult­tuu­rit on rappeutettava. Sama prosessi toistuu jokaisena eläin­rata-aikakautena (noin 2500 vuoden väliajoin).

13Diktatuuri, demokratia ja kommunismi ovat esimerkkejä turmeltuneis­ta ihanteista. Tähän mennessä ne on aina idiotisoitu ja raaistet­tu. Ne ovat yhden ja saman idean eri puolia, joiden on ennemmin tai myöhem­min historian kuluessa synteesin muodossa toteuduttava.

14"Ajatusta seuraa energia" on myös esoteerinen selviö, jota psykolo­­git eivät voi vielä käsittää.

 

 

 

3  TIEDON JA FIKTIOIDEN ALKUPERÄ

3.1  Esoteriikan historiaa

1Aurinkokuntien syntyvaiheet, oman aurinkokuntamme ja planeettamme muodostuminen sekä elämän kehittyminen planeetallamme sivuutetaan. Kiinnostuneet voivat tutkia näitä asioita olemassaole­vasta esotee­ri­sesta kirjallisuudesta. Seuraava luonnos antaa muutamia harvoja tosi­asioita ihmiskunnan tajunnankehityksestä planeetallamme nykyisen aio­nin aikana. Annetut tiedot rajoittuvat siihen, mikä on olennaista tie­­don alkuperän ymmärtämiseksi, ja siihen, kuinka tietä­mättömyyden fik­tiot ovat tulleet korvaamaan tämän tiedon, joka on ihmiskunnan perintö­osuus. Ihmiskunnan historiaa tarkastellaan vain siinä määrin kuin on välttämätöntä aikamme tilan­teen ymmärtämiseksi tiedollisessa suhteessa. Se on tärkeämpää kuin kaikki historia. Ihmis­kunta hapuilee pimeässä tuntematonta päämäärää kohti, ja tuskinpa sen harhautuminen elämän suhteen voi olla suurempi. Tarkoituksena on tar­jota etsijöille Ariadnen lanka heidän johdattami­sekseen ulos elä­män­tietämättömyyden labyrintista. Asia kiinnostanee vain niitä, joilla esoteerinen tieto on piilevänä alitajunnassa edellisten inkar­naatioi­den ajoilta. Toiset pitäytynevät, kuten aina ennenkin, tämän päivän "auktoriteetteihin" ja yleiseen mielipiteeseen tieteessä, filo­sofiassa ja uskonnossa. Se on ikään kuin turvallisinta.

2Ihmiskuntaan kuuluu kaiken kaikkiaan noin 60 tuhatta miljoonaa yksi­­löä, planeettamme fyysisessä, emotionaalisessa, mentaalisessa ja kau­saalisessa maailmassa. Näistä kausalisoitui (siirtyi eläinkun­nasta ihmiskuntaan hankkimalla oman kausaaliverhon) noin 24 miljardia yksilöä Lemu­riassa, ensimmäiset vuonna 21.686.420 e.Kr. Muut 36 miljardia yksi­­löä on siir­retty planeetallemme useassa vuorossa. Jälkimmäisten kausaa­li­verhot ovat mitä suurimmassa määrin eri ikäisiä. Tämä selit­tää, mik­si ihmiskunnan yksilöt ovat laajalti eri kehitysasteilla ja miksi monet ovat ehtineet siirtyä korkeampiin luomakuntiin.

3Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että ihmiskunnan nykyinen fyysinen tajunta kehittyi Lemuriassa, emotionaalinen tajunta Atlantiksessa ja mentaalinen tajunta meidän tuntemillamme mantereilla. Paljon on kui­tenkin vielä jäljellä, ennen kuin olemme kehittäneet täydellisen fyy­sisen, emotionaalisen ja mentaalisen tajunnan fyysis-eetterisessä, emo­­tionaalisessa ja mentaalisessa verhossamme. Kun tämä on tapahtunut ja olemme hankkineet täydellisen objektiivisen tajunnan kausaali­ver­hos­samme, siirrymme viidenteen luomakuntaan.

4Kun orgaaninen elämä noin 300 miljoonan vuoden jälkeen maapallon historian nykyisessä neljännessä aionissa oli ehtinyt kehittyä niin pitkälle, että apinaihmisen aivoja voitiin ruveta mentalisoimaan ja tajunnan kehittämisen voimaperäistäminen voitiin siten aloittaa, katsoi aurin­kokuntahallitus ajan tulleen sallia erityisen planeetta­hallituk­sen ottaa haltuunsa meidän planeettamme hoito. Tämä tapahtui siis noin 22 miljoonaa vuotta sitten. Planeettahallitus vuorostaan siirsi planee­tallemme viidennen luomakunnan saavuttaneita yksilöitä muodosta­maan planeettahierarkian, jonka oli määrä valvoa erityisesti inhimil­lisen tajunnan kehitystä. Ihmiskunnan keskuuteen inkarnoitui tämän planeet­tahierarkian jäseniä, jotka sittemmin muodostivat eso­teerisesta histo­riasta tutun "korkeamman papiston". Tämä tapahtui Lemurian man­tereel­la. Niin pian kuin ihmisten tajunta oli kehittynyt niin paljon, että he kykenivät oppimaan, heille annettiin tarpeellista opetusta ja tie­toa siitä todellisuudesta, jota he kykenivät käsittä­mään. Niin Lemuri­an kuin Atlantiksenkin mantereella perustettiin temp­pelikouluja, jois­sa ihmiskunnan eliitti sai käsittämismahdollisuuk­siaan vastaavan koulutuksen. Tämä eliitti koostui tietenkin neljänteen luomakuntaan kuuluvista yksilöistä, jotka olivat siirtyneet planeetal­le eri vuo­roissa ja olivat tajunnan suhteen muuta ihmiskuntaa edel­lä. Eliitti koulutettiin muun ihmiskunnan opettajiksi ja vähitellen siitä tuli "alempi papisto".

5Aluksi kaikki sujui suunnitelmien mukaan, ensin Lemuriassa ja myö­hemmin Atlantiksessa. Molemmilla puolipallomantereilla kukoisti niin sivilisaatioita kuin kulttuureitakin, jotka tietyissä suhteissa olivat tasoilla, joita me mantereillamme emme ole vielä saavuttaneet. Mutta niinpä heitä johtikin korkeampiin luomakuntiin siirtynyt korkein eliit­ti.

6Kuitenkin ilmeni, että valtaa-antava tieto, tieto luonnonvoimista, erityisesti mentaalisesti ohjatuista eetterienergioista, johtaa sii­hen, että valtaa väärinkäyttää jokainen, joka voidaan vietellä käyt­tämään sitä omaksi hyväkseen. Suuri osa "alempaa" papistoa, joka oli hankkinut tietoa magiasta, teki kapinan "korkeampaa" papistoa vastaan. Joukkojen opettajana alempi papisto tiesi, kuinka voittaa joukot puolelleen aina pettämättömällä kepposella, kohtuuttomilla lupauksilla ja uskotteluilla. Planeettahierarkia karkotettiin ensiksi Lemuriasta, myö­hemmin Atlantiksesta. Petetty kansa sai kokea, minkä arvoisia lupaukset olivat. Ovelat johtajat keksivät syntikäsitteen ja uskotte­livat joukoille saatanallisen opin synnistä rikoksena juma­luutta vas­taan, joka vihastui ja koetteli kansaa heidän pahojen tekojensa täh­den. Vain papisto saattoi vaikuttaa jumaluuteen ja suorittaa sovituk­selle välttä­mättömät uhrit. Ote, jonka se siten sai ihmisten sieluis­ta, alkoi hel­littää vasta Ranskan vallankumouksen yhteydessä.

7Seurauksena harhaanjohdetulle kansalle oli tyrannia, jota meidän aikamme olisi voinut paremmin ymmärtää, jos Hitler olisi onnistunut toteuttamaan suunnitelmansa. Tilanne johti siihen, että planeettahierarkian täytyi sekä Lemurian että myöhemmin Atlantiksen kysymykses­sä pyytää planeettahallitusta puuttumaan asiaan. Ja se katsoi tarpeel­li­seksi upottaa mantereet meren syvyyksiin. Hyökyaalto, joka Atlantik­sen viimeisessä tuhossa huuhtoi jäljellä olevia mantereita, on juuta­laisissa kirjoituksissa vääristetty niin kutsutuk­si vedenpai­su­muk­­seksi.

8Tiedon väärinkäyttö johtaa tiedon menetykseen, ja siitä lähtien kun planeettahierarkia karkotettiin Atlantiksesta, ihmiskunta on saanut "hoitaa omat asiansa". Nykyinen ihmiskuntamme siis korjaa sitä, mitä on kylvänyt. "Maailmanhistoria" on maailmantuomioistuin." Väki­valta, mie­li­­valta ja elämäntietämättömyys ovat saaneet hallita. Maa­ilman­histori­amme tunnettu osa onkin ollut sanoin kuvaamattoman kärsimyksen histo­riaa. Esoteeriset tilastot laskevat pelkästään Molokin ja jumalan kun­niaksi poltettujen lukumäärän 60 miljoonaksi. Kenties ei ole kovin ihmeellistä, jos monien alitajunta antaa vaistomaisen tunteen vanhasta syyllisyydestä.

9Kaikki eivät sentään olleet osallistuneet mustan papiston kapinaan korkeampaa papistoa vastaan. Kulttuuriasteen saavuttaneet ja hyvän puo­­lella olleet yksilöt eivät olleet menettäneet oikeutta muistaa uudel­leen vanhaa tietoansa. Heidän hyväkseen pla­neetta­hierarkia perus­ti salaisia tietokuntia kaikkien niiden kansojen keskuudessa, jotka oli­vat saavuttaneet sellaisen kehitysasteen, että kulttuuriyksi­löt saattoivat inkarnoitua niiden keskuuteen.

10Yleensä vain he ovat kykenemättömiä hyväksymään ainoatakaan luke­mattomista tietämättömyyden idiologioista, joihin ihmiskunta on hukku­maisillaan, ja vain he ovat jääneet etsimään "kadonnutta mestarin­sanaa" eli "viisasten kiveä".

11Tuntien ääretöntä myötätuntoa harhautunutta, kärsivää ihmiskuntaa kohtaan planeettahierarkia teki kaksi yritystä herättääkseen ihmiset tiedostamaan elämän mielekkyyden ja ehkäistäkseen ihmisten välistä kauhistuttavaa vihaa, joka saattoi vain lisätä kärsimystä maailmassa. Intiassa inkarnoitui Buddha silloisen älyllistyneimmän kansan keskuu­teen yrittääkseen opettaa sitä, mitä on nimitetty "viisauden uskon­noksi". Ja Christos inkarnoitui juutalaiskansan keskuuteen herät­tääk­seen ymmärtämyksen "rakkauden uskontoa" kohtaan.

12Juutalaisen kansan valitseminen johtui siitä, että sen vääjäämätön hajaantuminen oli ennakoitu. Tarkoituksena oli herättää henkiin juuta­laisten korkeampi emotionaalitajunta, jotta tämä kansa kykenisi lähe­tys­­työhön niiden kansojen keskuudessa, joiden pariin se joutuisi. Sadat vanhat vihityt inkarnoituivat valmistelemaan Christoksen työtä ja vapa­­uttamaan kansaa sen fysikalistisesta asennoitumisesta, mm. fikti­osta, jonka mukaan "messiaaninen valtakunta" on fyysisessä maa­ilmas­­sa.

13Kuten tiedämme, molemmat yritykset epäonnistuivat. Buddhan oppilaat karkotettiin Intiasta, ja yksilöt, jotka olivat kuuluneet mustaan papis­­­­­toon Atlantiksessa, ottivat haltuunsa Christoksen rakkaudensano­man.

14Planeettahierarkialla ei ollut mitään muuta keinoa kuin jat­kaa uusi­en tietokuntien perustamista ja yrittää muilla tavoin elävöit­tää ihmis­ten emotionaali- ja mentaalitajuntaa, jotta nämä voisivat kehittyä paremmin ymmärtämään todellisuutta.

15Intiassa, kuten kaikkialla muuallakin (ja yhä vieläkin), oli brah­mii­nien kasti, papit ja oppineet, sillä aikaa laskenut raskaan kätensä kansan päälle ja tukahduttanut kehityksen. Euroopassa sitä vastoin oli­vat "henget ruvenneet heräämään".

161700-luvun älymystö yritti vapautua teologisesta tyranniasta, joka kielsi ajatuksenvapauden. Englannissa oli mm. Hume (1711-1776) osoit­tanut teologisten ja filosofisten ajatusjärjestelmien fiktiivisyy­den. Ranskassa levisi yhä enemmän nk. valistusfilosofia, joka pyrki osoit­tamaan, että ihminen kykeni hankkimaan tietoa yksinomaan näky­väs­tä maail­masta. Kant (1724-1804) puuhaili Saksassa laatien uusia kah­leita ajat­telulle ja todistellen, että kaikki puhe ylifyysisestä todellisuu­desta oli järjetöntä. Luonnontutkimus edistyi pikavauh­tia tieteel­lis­ten keksintöjen seuratessa toinen toistaan. Teoksessaan "Système du monde" Laplace (1749-1827) rakensi universumin, joka ei tarvinnut hypoteesia jumalasta selitysperusteekseen. Lamarck (1744-1829) osoitti "Eläintie­teen filosofiassa", että korkeammat eläinmuodot ovat kehitty­neet alem­mista, minkä vuoksi juutalainen luomiskertomus, jonka mukaan jumala oli luonut jokaisen eläinlajin erikseen, oli perus­teeton. Tais­te­lu juutalaista maailmankatsomusta vastaan oli täy­dessä käynnissä kaikki­alla, joskin kesti pitkään 1800-luvulle, ennen kuin teologinen ajatus­tyrannia voitiin lopullisesti katsoa hylätyksi, vaikka uskonnol­liset dogmit pitivät sivistymättömiä joukkoja edelleen vallassaan. Filosofisesti ja tie­teelli­sesti koulute­tuista tuli yleensä "vapaa-ajattelijoita", kaikkeen ylifyysi­seen epäilevästi asennoituvia agnostikkoja.

17Lukutaitoisuuden leviäminen 1800-luvulla, kasvava harkintakyky ja oppineen maailman erimielisyydet useimmissa niin maailmankatsomusta kuin elämänkatsomustakin koskevissa kysymyksissä johtivat siihen, että yhä useammat alkoivat spekuloida omin päin ja hankkia itselleen omaa käsitystä elämästä ja sen tarkoituksesta. Ja koska monet pitivät omaa spekulatiivista fiktiojärjestelmäänsä niin suuressa arvossa, että se oli ilmoitettava muulle ihmiskunnalle, saatiin ajan oloon epä­lukuinen määrä idiologioita, uskonnollisia lahkoja ja filosofioita. (Idiologia, elämäntietämättömyyden ajatusrakennelma, sanasta idios = oma, erotuk­seksi ideologiasta, joka sisältää platonisia ideoita = todellisuuside­oita.)

18Jokainen uusi sukupolvi tutkii tarkoin uudelleen olemassa­olosta anne­tut selitykset, ja esitettyihin hypotee­seihin tyytymättömänä se etsii uusia ratkaisuja ratkaisemattomalle ongelmalle. Yhä useammat ihmi­set pääsevät tulokseen, että se vaikuttaa ratkaisemattomalta. Myös Buddha teki aikanaan selväksi, että ongelma on inhimilliselle järjelle ratkaisematon.

19Monet korkeamman kehitysasteen saavuttaneet yksilöt, jotka väsymättä pyrkivät eteenpäin, päätyvät joko uskonnolliseen mystiikkaan tai löytä­­vät lopulta jonkin ylifyysisen selityksen, joka vastaa heidän älyllisiä tarpeitaan ja vaikuttaa heistä riittävän mielekkäältä tullakseen työ­hypo­teesina hyväksytyksi.

20Vuosi 1775 oli merkittävä vuosi ihmiskunnan historiassa. Kaksi pla­neet­ta­hierarkian erityistä välikappaletta 1700-luvulla olivat olleet aktiivisia jo pitemmän aikaa. Saint Germain (45-minä, alias Proklos, "kreikkalaisen filosofian skolastikko", jonka teokset määräsivät vuosi­tuhannen ajan arabien ja keskiajan kristillisten ajattelijoiden tieteellisen menetelmän; alias Christian Rosencreutz; alias Francis Bacon; kolme viimeksi mainittua inkarnaatiota rosen­kreuzilaisen vel­jes­­kunnan päällikkö) oli yrittänyt kaikkialla Euroo­passa innostaa ihmisiä perustamaan salaisia yhteisöjä, joissa he kirkon ajatustyran­nialta rauhassa saivat "ajatella vapaasti". Sellai­sia seuroja olikin kasvanut kuin sieniä sateella. Useimmat niistä kuolivat itsestään. Monien joutuminen sittemmin kaiken­maailman puos­kareiden haltuun on asia erikseen. Cagliostro (kausaaliminä, alias Paracelsus) oli saanut tehtäväkseen, ei "valmistaa" Ranskan vallankumousta, vaan ryhtyä val­misteluihin sen rappeutumisen ehkäisemiseksi.

21Ihmiskunta oli korjannut loppuun huonon Atlantiksen aikaisen kyl­vönsä. Tieto todellisuudesta voitiin siis siinä suhteessa sallia ylei­seksi omaisuudeksi. Oli vain kysymys siitä, millä tavalla se ilmoitet­taisiin ihmiskunnalle, joka oli sotkeutunut emotionaalisuuteen ankku­roituihin fiktiojärjestelmiin. Kysymys oli vielä yhteydessä uuteen kyl­­vöön, joka ihmiskunnan oli korjattava pahanteoistaan Atlantiksen jäl­keisellä ajalla. Tämän kylvön korjaaminen kestää vielä noin viisi­sataa vuotta, jona aikana lukemattomat poliittiset, sosiaaliset, talou­­del­liset, uskonnolliset, filosofiset jne. idiologiat tulevat tais­telemaan katkeran kamppailunsa. Niin kauan vie aikaa, ennen kuin noin 60 pro­senttia ihmiskunnasta on tullut tiedostamaan, että hylozo­iikka on kai­kista työhypoteeseista järkevin. Muut 40 prosenttia ihmiskunnasta eivät tahdo luopua eivätkä kykene luopumaan emotionaalisista illuusi­oistaan.

22Ongelmasta, kuinka täysin harhautunut ihmiskunta voisi parhaiten omaksua tiedon, oli käyty kauan keskustelua planeettahierarkian piiris­sä ja laajoihin valmisteluihin oli ryhdytty. Yleinen käsitys kuitenkin oli, että kestäisi vielä kauan, ennen kuin suora toiminta olisi mah­dol­lista.

23Planeettahierarkian kokouksessa vuonna 1775 tarjoutui kaksi sen jäsenistä (silloiset 45-minät M. ja K.H.) ryhtymään välittömiin toi­menpiteisiin julkaistakseen sen osan olemassaolon aine- ja tajunnan­aspektia koskevasta tiedosta, jota siihen asti oli opetettu esoteeri­sissa tietokunnissa.

24Sivilisaatioasteella oleva ihmiskunta oli heidän mielestään siinä määrin mentaalisesti kehittynyt, että se voisi käsittää Pytagoraan hylozoistisen mentaalijärjestelmän. Täten päästäisiin vaikeudesta koo­ta ne, joilla tämä tieto oli piilevänä, tietokuntiin, joissa nämä ennes­tään vihityt saisivat muistaa uudelleen vanhan tietonsa. Sen lisäksi voitiin toivoa, että he vuorostaan auttaisivat näiden kau­saali­-ideoiden tunnetuksi tekemisessä ja sitä kautta ehkäisisivät leviävää agnostista asennoitumista, joka hylkäsi kaiken ylifyysisen.

25Kaikki muut planeettahierarkian jäsenet äänestivät ehdotusta vas­taan, koska heidän mielestään aivan liian harvat olivat saavuttaneet sellaisen mentaalisen kehitystason, että yrityksellä olisi toi­veita onnistua. Vallitsevien uskontojen emotionaaliset illuusiot ja filo­sofian mentaaliset fiktiot olivat niin kaukana oikeasta todelli­suus­käsityksestä, että jokainen yritys ilmoittaa nk. sivistyneille yli­fyysistä tietoa joko torjuttaisiin suoralta kädeltä tai se johtaisi uusiin mielikuvituksen liioitteluihin. Pitäisi odottaa, kunnes ainakin kehittyneimmät olisivat hankkineet fyysis-eetterisen objektiivisen tajunnan. Silloin he voisivat havaita vallitsevien idiologioiden fik­tii­visyyden ja osoittautuisivat halukkaammiksi ainakin tutkimaan esoteerisen mentaalijärjestelmän todellisuuspitoisuutta.

26Kun kerran yksimielisyyttä ei voitu saavuttaa, jätettiin asia hal­li­tuksen puheenjohtajan, planeettahallitsijan ratkaistavaksi, joka totesi: "Koska nämä meidän kaksi veljeämme ovat tarjoutuneet valmista­maan tiedon levittämistä ja selittäneet olevansa halukkaita kan­tamaan itse kaikki seuraukset ja tietävät, mitä se merkitsee, pitäisi heidän saada yrittää."

27Tiedon julkisuuteen saattamisen ajankohdaksi määrättiin vuosi 1875. Sillä välin tehtäisiin kaikki mahdollinen yleisen koulutustason kohot­tamisen ja lukutaitoisuuden leviämisen hyväksi.

28Kaikki lienevät kuulleet historiassa toisesta näistä kahdesta vel­jestä. Tunnetussa inkarnaatiossaan hän oli nimeltään Pytagoras. Hänet on myös nimitetty tulevaksi planeettahierarkian toisen departementin päälliköksi, kun sen nykyinen päällikkö, Christos-Maitreeja, jättää planeettamme jatkaakseen interstellaarista tajunnan ekspansiotaan. Toi­­nen veljistä on tuleva ensimmäisen departementin päällikkö. Intia­laisilla on jo kauan sitten ollut arvonimet näille kahdelle viralle: manu ja boodhisattva.

29Nämä kaksi veljeä ryhtyivät välittömästi toimeen. Oli tutkittava, ketkä entisistä esoteerikoista olisivat inkarnoituineina vuoden 1875 tienoilla, ja keille hyvä korjuu antaisi mahdollisuuden toimia uran­uurtajina, jotka tahtoisivat ottaa kannettavakseen marttyyriuden taa­kan totuuden puolesta. Oli ennustettavissa, että tämän "paljastuk­sen" seurauksena olisi raju ja katkera hyökkäys koko uskonnollisen, filoso­fisen ja tieteellisen maailman taholta. Pioneereja pidettäisiin puos­kareina ja pettureina tai parhaassa tapauksessa arvostelukyvyttö­minä naivisteina tai aistiharhoja potevina mentaaliipatologisina ilmiöinä.

30Näillä kahdella mainitulla planeettahierarkian jäsenellä ei kui­tenkaan ollut vapautta päättää, mitkä tosiasiat saisi julkaista. Hei­dän päällikkönsä, jonka oli määrä valvoa tapahtumien kulkua, liitti hei­­hin sen lisäksi useita samankaltaisen minätajunnan (45-maailman­tajun­nan­) omaavia veljiä. Esoteeristen tietokuntien toimintaa lisät­tiin ja niiden jäseniä innostettiin esittämään kirjallisia töitä, jotka valmistaisivat yleisöä tulevaan julistukseen ylifyysisestä todellisuu­desta.

311800-luvun puolivälissä syntyi Yhdysvalloissa uusi "liike", jota kannattajat nimittävät spiritismiksi; nimitys, joka sittemmin muutet­tiin spiritualismiksi. He vakuuttivat, että kuolleiden henkilöiden "astraalimaailmassa olevat henget" saattoivat keskustella fyysisen maailman ihmisten kanssa "meedioiden" välityksellä, sillä näillä oli kyky lai­nata organisminsa eetteriverhoineen (nämä kaksi verhoa ihminen jättää nukkuessaan, mikä mahdollistaa oikean unen) näille "hengille". Liike levisi laajalle ja loi siten vähitellen huomattavan kirjalli­suuden.

32Erityinen välikappale, Blavatsky (alias Paracelsus, alias Cagliost­ro), jonka planeettahierarkia oli valinnut julistamaan kaiken elämän universaalista veljeyttä ja lahjoittamaan maailmalle samanaikaisesti esoteerisen tiedon ensimmäiset tosiasiat, sai määräyksen liittyä spi­ritualistiseen liikkeeseen ja yrittää johtaa tämä urille, jotka teki­sivät siitä "uskonnollis-filosofisen yhteisön" ja perustan esotee­ri­selle julistukselle. Hän matkusti New Yorkiin ja sieltä edelleen lokakuussa 1874 Chittendeniin, Vermontiin, jossa maineikkaat Eddyn veljekset pitivät spiritistisiä istuntojaan. Aluksi kaikki näytti luon­tuvan toivomuksen mukaan. Mutta Blavatskyn kirjan "Isiksen" ilmes­tyttyä spiritistit katkaisivat yhteyden, ja koko muun maailman tavoin heistä tuli leppymättömiä vihamiehiä.

33Blavatsky vakuutti, etteivät kuolleiden "henget astraalimaail­massa" suinkaan olleet niin kaikkitietäviä kuin spiritualistit väit­tivät, ja että niiltä puuttui edellytyksiä lahjoittaa ihmiskunnalle tietoa ole­massaolosta. Emotionaalimaailmassa ei voi oppia ymmärtämään olemassa­oloa paremmin kuin fyysisessä maailmassa. Siinä maailmassa kaikki on petollista.

 

3.2  Esoteerisen tiedon julkaiseminen

1Kun planeettahierarkia vihdoin päätti, että sen olemassaolo saisi tulla tunnetuksi (ensimmäistä kertaa Atlantiksen jälkeen) ja salassa­pidetty tieto julkisuuteen saatetuksi, oli sen tätä julistusta varten valitsema välikappale lievimmin sanoen kiusallisessa asemassa. Blavat­sky velvoitettiin olemaan ilmoittamatta esoteerisia tosiasioita ilman erityistä lupaa kussakin erityisessä tapauksessa. Hän ei saanut mai­nita mitään planeettahierarkiasta. Yksilön verhojen suhteen hän sai aluksi pitäytyä gnostikkojen käyttämiin nimityksiin (ruumis, sielu ja henki). Jos tarvittiin auktoriteettia, johon jokaisen täytyy viitata tullakseen ihmiskunnan luottamuksen arvoisek­si, ihmiskunnan, joka ei omaa edes kykyä ratkaista, mikä on mahdollista ja todennäköistä, oli turvauduttava Intian "risheihin" tai Eliphas Leviin (tunnettuun kabba­listiin) tai "rosenkreuzilaisiin", joita romaanikirjailija Bulwer-Lytton oli mainostanut.

2Totuus eli tieto todellisuudesta on annettava vain vähä vähältä, niukoin tosiasioin, valmistautumattomalle ihmiskunnalle. On välttämä­tön­tä löytää kosketuskohtia vakiintuneisiin fiktioihin, joista ihmiset ovat kuulleet riittävästi luullakseen pystyvänsä käsittämään, mistä on kysymys. Uusi kumouksellinen ideajärjestelmä hylättäisiin muitta mut­kitta pelkkänä mielikuvituksellisena sepitelmänä. Ilman huolellista valmistelua sitä ei voitaisi käsittää, vielä vähemmän ymmärtää.

3Tärkein syy, jonka todennäköisesti vain esoteerikot kykenevät ymmär­­tämään, on ideoiden dynaaminen energia. Jokainen idea on energi­alla varautunut mentaaliatomi. Jos sellaiset atomit onnistuvat tunkeu­tumaan niille alttiisiin aivosoluihin, joita samankaltaiset mentaali­mole­kyylit eivät ole aikaisemmin elävöittäneet, ne voivat aiheuttaa tasapainohäiriöitä. Kokonainen järjestelmä voisi aiheuttaa mentaalisen kaaoksen. On usein luonnon suojatoimenpide, kun monet vaistomaisesti vastustavat aivan liian mullis­tavia ideoita. Katsantotavan muuttaminen ja kutoutuneiden mentaalimolekyylien hylkääminen merkit­see joka tapauk­­sessa aina koettelemusta, varsinkin jos rakkaiksi käy­neiden illuu­sioiden emotionaalimolekyylit täytyy "uhrata". Sekä mentaalinen että emotionaalinen kaaos voi silloin olla seurauksena.

4Blavatskyn kahta pääteosta samoin kuin hänen kolmen oppilaansa Sin­nettin, Judgen ja Hartmannin teoksia käsitellään erillisissä luvuissa. Hänen kaksi merkittävintä oppilastaan olivat Besant ja Leadbeater, jotka kykenivät itse suorittamaan tutkimustyötä ihmisen maailmoissa.

5Niin pian kuin esoteerisen tiedon julkaiseminen sallittiin, kävi vihkiytyminen vanhoihin tietokuntiin tarpeettomaksi, joten yhteenkään niistä ei ole vihitty ketään vuoden 1875 jälkeen. Edellisissä inkarnaa­­tioissa vihityt eivät tosin saaneet elvyttää vanhaa tietoaan koko­nai­suudessaan, mutta riittävän paljon tehtiin tunnetuksi, ja siihen vih­jailtiin muulla tavoin, niin että he saattoivat itse löytää olen­naisim­man.

6Seuraavaksi luodaan suppea yleiskatsaus tosiasioihin, jotka vähä vähältä ovat saaneet tulla yleisesti tunnetuiksi.

7Tärkeimmat esoteeriset tosiasiat, jotka löytyvät Sinnettin, Judgen ja Hartmannin teoksista ja jotka nämä kirjailijat ovat saa­neet pla­neettahierarkialta Blavatskyn välityksellä vuoteen 1891 men­nessä, ovat seuraavat:

 

§         reinkarnaatio

§         karma eli kylvön ja korjuun laki (korjuulaki)

§         yksilön ennaltaolo ja kuolemanjälkeinen elämä (siis kuolemattomuus)

§         maailmojen 45-49 olemassaolo

§         tieto yksilön verhoista korkeammissa maailmoissa

§         menneitten aikojen tietokunnat

§         suuri määrä historiallisia tosiasioita

 

8"Reinkarnaatiosta" annetut tosiasiat osoittivat virheellisyyden intialaisessa opissa "sielunvaelluksesta", jonka mukaan ihmisen usko­taan voivan syntyä uudelleen eläimenä. Esoteriikka tekee selväksi, että paluu korkeammasta luomakunnasta alempaan on täysin mahdoton. Kor­juun lakia koskevat tosiasiat osoittavat, että syyn ja vaikutuksen laki on universaalinen laki, joka pätee kaikissa maailmoissa koko kos­moksessa ja koskee olemassaolon kaikkia aspekteja.

9Koska Sinnettin, Judgen ja Hartmannin teoksia käytetään edelleen laa­jalti oppikirjoina, valistanee lyhyt selonteko näiden kirjailijoi­den vakavimmista virheistä niitä, jotka tahtovat tarkistaa teosofisen tietämyksen todellisuusarvon. Nämä virheet ovat myös selitys teosofien yleensä epäselville käsitteille. Kommentaarien tarkoitus on helpot­taa näiden ensimmäisten yritysten puutteiden ymmärtämistä ja osoittaa, kuinka ne olivat mahdollisia. Ne osoittavat myös kuinka jälkeenpäin lisä­­­tyt tosiasiat täydentävät alkuperäistä esitystä.

10Blavatskyn kuoleman yhteydessä, vuonna 1891, päättyi tämä esotee­risten tosiasioiden julkaisemisen ensimmäinen vaihe. Sinnett, Judge ja Hartmann eivät kyenneet itse toteamaan tosiasioita korkeammissa maail­moissa, vaan he olivat täysin riippuvaisia Blavatskylta henkilö­kohtai­sesti tai hänen kirjoituksistaan saamistaan tosiasioista.

11Seuraavaa vaihetta, joka ajoittui vuosille 1894-1920, luonnehti kahden esoteerisen kapasiteetin välinen läheinen yhteistyö. Nämä oli­vat Annie Besant (1847-1933) ja C. W. Leadbeater (1847-1934). Blavat­sky oli saattanut heidät yhteyteen opettajiensa kanssa, jotka il­moit­ti­vat heille, että kaikki voitava tosin tehtäisiin heidän vastai­sen työn­sä helpottamiseksi, mutta heillä molemmilla oli vanhoina gnostii­kan ylimpään asteeseen vihittyinä edellytyksiä hankkia itse kausaali­nen taju (objektiivinen tajunta kausaaliverhossa) ja siten mahdolli­suus harjoittaa omaa tutkimusta ihmisen maailmoissa.

12Aluksi koottiin ja systematisoitiin Blavatskyn teoksiinsa kokoamat tosiasiat. Sen jälkeen alkoi tutkimustyö, joka erityisesti Leadbea­terin osalta johti niin laadun kuin määränkin suhteen ainutlaa­tui­seen tuotantoon. Kukaan ei ole ennen häntä antanut niin monia uusia tosi­asioita. Hän oli esoteriikan etevin systemaatikko ja historioit­sija aina vuoteen 1920 saakka. Sen, että hän suunnattoman laajoja tut­ki­muksia tehdessään siihen saakka tutkimattomilla aloilla teki monia virheitä, on täytynyt olla väistämätöntä. On pikemminkin hämmästyttä­vää, ettei niitä ollut useampia ja vakavampia.

13Tämän esityksen puitteissa ei sovi lähemmin tarkastella näiden kah­den (essentiaalitajunnan 46:5-7 omaavan) kausaaliminän teoksia. Aikai­­semmin mainittujen kirjailijoiden referoiminen johtuu siitä, että heidän esityksensä ovat aivan liian harhaanjohtavia saadakseen jäädä kiistattomiksi.

14Tärkeimmät Leadbeaterin luettelemista uusista perusluonteisista tosi­asioista (todellisuuden ymmärtämiseksi välttämättömistä) ovat seuraavat:

 

§         aineen koostuminen

§         atomi- ja molekyyliaineen välinen ero

§         aurinkokunnan seitsemän atomimaailmaa

§         planeettajärjestelmän molekyylimaailmat

§         involuutioaine

§         luomakuntien evoluutio

§         tajunnan ekspansio yhä laajempaa kollektiivitajuntaa hankkimalla

§         ihmisen kolme atomimaailmaa ja viisi molekyylimaailmaa

§         ihmisen viisi aineverhoa ja näiden tajunta

§         ihmisen pysyvät atomit (triadi)

§         planeettahierarkia

§         planeettahierarkian jako seitsemään departementtiin

§         planeettahallitus

 

15Valitettavasti Leadbeater (alempien asteiden vihitty) ei ottanut koskaan huomioon pytagoralaista tietojärjestelmää (hylozoiikkaa), joka oli tarkoitettu länsimaisen tieteen tulevaksi tiedolliseksi pohjaksi. Tämä johtui mahdollisesti siitä, että hän tunsi vaistomaista vasten­mielisyyttä filosofien joutavia, todellisuusarvoa vailla olevia käsite­analyyseja kohtaan, filosofien, jotka fiktio­käsi­tteitä rikkijau­hamalla uskovat voivansa päätyä mihin tahansa todellisuustulokseen.

16Leadbeaterin teoksista puuttuu siis selvitys Pytagoraan hylozoisti­sesta todellisuusjärjestelmästä, johon sisältyvät:

 

§         olemassaolon kolme aspektia

§         ikiaineen dynaaminen energia

§         kosmisten maailmojen kuusi jumaluuskuntaa 1-42

§         monadi ikiatomina

§         ikiatomi minänä, yksilönä

§         ikiatomi ikiminänä kaikissa yksilön verhoissa kaikissa maailmoissa koko kosmoksessa. Minät ovat ikiatomeja. Kaikki muu on "verhoja".

 

17Aluksi Besant ja Leadbeater suorittivat tutkimuksia yhdessä, mutta vähitellen Besant kiinnostui enemmän Intiasta. Hän perusti yliopiston Benaresiin. Hän teki jonkin aikaa yhteistyötä Gandhin kanssa Intian itsenäistymisen hyväksi, vaikka hänellä oli eriävä mielipide lopulli­sen Iso-Britanniasta irrottautumisen suhteen.

18Esoteerisen tiedon kolmas ja viimeinen vaihe sattuu vuosille 1920-1950. Planeettahierarkin piirissä oli tapahtunut monia muutoksia. Muu­tamista ihmiskunnan yksilöistä oli tullut kausaaliminuuksia, kausaaliminuuksista oli tullut essentiaaliminuuksia (46), edellisistä vuoros­taan superessentiaaliminuuksia (45) jne., ja useat siihenastiset 43-minät olivat kyenneet omaksumaan 42-maailmantajunnan, alimman kosmisen tajunnan ja aloittaneet siten "kosmisen elämänuran".

19Planeettahierarkia oli nimittänyt "sihteerin", jonka tuli olla var­sinainen yhdysside esoteerikkojen ja planeettahierarkian välillä, sekä määrännyt, että uusia tosiasioita annettaisiin ainakin toistai­seksi vain hänen kauttaan: 45-minän D.K.:n kautta (alias Kleinias, alias Dharmadzhjooti, alias Aarjasangha). 

 

3.3  H. P. Blavatsky (1831-1891)

1Helena Petrovna von Hahn oli rikas venäläinen aatelisnainen, jonka elämä yleisesti ottaen oli yhtä marttyyriutta. Hän ei saanut koskaan minkäänlaista koulupohjaa. Synnynnäiset ylifyysiset taipumukset teki­vät hänestä omapäisen jo lapsena. Hän nauroi niille ranskalaisille ja englantilaisille kotiopettajattarille, jotka yrittivät opettaa hä­nel­le "länsimaista kulttuuria". Seitsemäntoista vuoden ikäisenä hän meni perhettään uhmaten naimisiin noin 50 vuotta vanhemman kuvernöörin, kenraa­li Blavatskyn kanssa, jonka luota hän hääyönä pakeni ja matkusti ulko­­maille. Rikkaana hän saattoi omistautua maailmanlaajuisille mat­koille kehittäen koko ajan piileviä taipumuksiaan ja hankkien uudel­leen niin mentaalisen kuin kausaalisenkin tajun (objektiivisen tajun­nan mentaa­li- ja kausaaliverhossa). Oleskellessaan kerran erään 45-minän luona hän tuli aivoissaan tietoiseksi siitä, että hän oli kausaali­minä.

2Hyviä hänestä kirjoitettuja elämäkertoja ovat Sinnettin "Incidents in the Life of Madame Blavatsky" (1886) sekä W. Kingslandin "The Real H. P. Blavatsky" (Lontoo 1928).

3Tämä harvinainen persoonallisuus sai kuulla hyvin paljon moitteita koko elämänsä ajan, koska hän vastusti kaikenlaista sovinnaisuutta, ulkokultaisuutta ja teeskentelyä, mikä kauhistutti kaikkia epäkypsän asenteen omaavia sovinnaisuuden orjia. Hän katui sittemmin sitä, että oli sillä tavalla työntänyt monia ihmisiä luotaan. Mutta todelliset etsijät ovat moraalifiktionalismista riippumattomia. Ihmiskunnan nk. pyhimykset ovat emotionaalisia neroja, joilla ei silti ole tietoa todellisuudesta. Todellisia "pyhimyksiä" on ainoastaan yli-inhimilli­sissä luomakunnissa. He eivät lainkaan vastaa moraalifiktionalistien pyhimysihannetta.

4Vähitellen Blavatsky joutui New Yorkiin, jossa hän v. 1875 osal­listui Teosofisen Seuran perustamiseen niiden monien älymystöön kuu­luvien pyynnöstä, joita hänen suunnaton tietämyksensä ja aidot maa­giset kokeensa olivat kiehtoneet.

5Näitä ylifyysisen tiedon näytteitä ei olisi koskaan pitänyt sallia. Ne, joilta puuttuvat edellytykset ymmärtää näitä ilmiöitä, ovat vain lauma epäluotettavia ja vastuukyvyttömiä suunsoittajia selittäessään sitä, mitä eivät voi käsittää. Tämä on vahingoittanut esoteerisen tiedon asiaa, mutta hyödyttänyt kaikenlaisia huijareita. Onneksi pla­neettahierarkia on kieltänyt nämä kokeilut siihen saakka, kunnes hylozoiikka on yleisesti hyväksytty ainoana järkevänä työhypoteesina. Olennaista on tieto, eivät ilmiöt.

6New Yorkissa Blavatsky kirjaili v. 1877 kaksiosaisen teoksen "Isis Unveiled". Ensimmäinen osa (628 sivua) on tieteen dogmien ja toinen osa (648 sivua) teologisten dogmien arvostelua. Tämän arvostelun aiheellisuus on käynyt yhä ilmeisemmäksi.

7Hän selitti ystävilleen, että työ toisi pelkkää väärinkäsitystä, panettelua ja leppymätöntä pahansuopuutta hänen osalleen. Tämä onkin väistämätöntä ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella. Mutta hän teki määräyksen mukaan.

8Isis Unveiled on jättimäinen teos. Vaikuttaa uskomattomalta, että yksi ihminen ilman koulupohjaa, ilman tieteellisiä opintoja tai muuta koulutusta, olisi kyennyt sellaiseen melkeinpä historiallisesta kaikkitietävyydestä todistavaan suoritukseen ja lisäksi vielä ilman vähäi­sintäkään käytettävissä olevaa käsikirjastoa.

9Oppineiden auktoriteettien väitteet, että Blavatsky olisi ottanut kaikki tyynni tieteen jo hyväksi käyttämistä lähteistä (Isiksessä on run­saasti lainauksia oppineiden kirjoituksista), raukenevat omaan kohtuuttomuuteensa. Kenelläkään heistä ei ole vielä tänä päivänäkään kykyä aikaansaada mitään vastaavaa. Isiksen suhteen sellaisista väit­teistä on tullut perinne (hänen Salaisen oppinsa he ovat katsoneet viisaimmaksi sivuuttaa vaikenemalla). Blavatskyn tieteen lyhyt­ikäisiin hypoteeseihin ja teologian terveen järjen puutteeseen suun­taama tuhoava arvostelu on ollut aivan liian paljastava. Kaikenlainen halpa­mai­nen inhimillinen mielikuvitus (aina todistettavissa oleva "ei savua ilman tulta"-periaatteen mukaan), huuhtoi voimallisena tämän nai­sen ylle, naisen, joka uskalsi uhmata kokonaisen maailman kuuluisimpia auktori­teetteja, joka uskalsi osoittaa heidän terävä-älyisyytensä ja syvä­mietteisyy­tensä arvottomuuden.

10Tiedemiehet, jotka kuvittelivat voivansa arvioida, mikä "on risti­riidassa luonnonlakien kanssa", julistivat tietenkin hänen aidot maa­giset kokeensa mahdottomiksi. Niille tiedemiehille, jotka mitä huolellisimman valvonnan jälkeen olivat vakuuttuneita, naurettiin siksi, että he olivat sallineet huiputtaa itseään tai kokeneet aistiharhoja. Koskaan ei saada vakuuttuneiksi niitä, jotka "tietävät, että sellainen on mahdotonta". Eivätkä he koskaan voi vakuuttua, ennen kuin he itse joskus tulevaisuudessa kykenevät suorittamaan samoja kokeita. He usko­vat enemmän dogmeihinsa kuin terveeseen järkeen ja omien aistiensa todistukseen. Blavatskyn lukemattomat todistukset sille, että men­taa­lienergia hallitsee fyysistä ainetta, kiellettiin, ja hänet julis­tet­tiin 1800-luvun suurimmaksi petturiksi. Niin sitä pitää. Sillä tavalla murhataan ihmisiä tieteellisesti tai sitten heidät teljetään mielisai­raaloihin harkitsemaan, kuinka käy, kun uskaltaa ehdottaa käsit­tämät­tömiä totuuksia auktoriteeteille. Inhimillisyys on lisäänty­nyt; ennen heidät poltettiin.

11Blavatsky oli tietenkin täydellinen arvoitus kaikille. Kuinka he voisivatkaan ymmärtää kausaaliminää? Hän ei ollut koskaan pääs­­syt osal­liseksi mistään opetuksesta eikä koskaan tutkinut ainoataan tieteellis­tä teosta (tarpeetonta, koska hän heti saattoi tietää teoksen sisällön, jos hän sitä toivoi). Ja kuitenkin hän saattoi antaa selviä tietoja kaikesta, mitä häneltä kysyttiin, ja ratkaisuja ongelmiin, jois­ta oppi­­neet edelleen kiistelevät.

12Kirjallisuuden tai psykologian jne. professorit työskentelevät niu­koilla tiedoilla, jotka voidaan lukea yksilön pian hajoavien inkarnaa­tio­verhojen tilapäisiksi ilmauksiksi, aavistamatta mitään minän kehitystasosta kausaaliverhossa.

13Blavatskyn puutteellinen koulutus merkitsi tuntuvaa haittaa. Hän oli aivoissaan kykenemätön menetelmälliseen ja järjestelmälliseen ajat­teluun, mikä vaikutti epäedullisesti hänen esitystapaansa. Hän kammosi kaikenlaisia mentaalijärjestelmiä, koska ne hänen mielestään olivat esteenä oikealle todellisuuskäsitykselle, eivätkä koskaan pitä­neet yhtä luon­non järjestyksen kanssa. Hän katsoi niiden lamauttavan ajattelua syys­tä, että jäykät järjestelmät ovat mentaalisesti liikku­mattomia. Siitä huolimatta nämä ovat tarpeellisia mentaalisilla tasoil­la kaikil­le, jotka eivät vielä ole kausaaliminuuksia. Ne ovat mentaali­nen takuu sille, että tosiasiat ovat joutuneet oikeisiin yhteyksiinsä. Ne selvit­tävät tietämyksen tietyllä tasolla ja helpottavat yleissilmäystä ja orien­toitumista. Ihmiskunnan koko mentaalinen kehitys kuvastuu mentaa­li­järjes­tel­mien sarjassa. Kausaaliminä ei tarvitse mitään mentaalisia järjes­tel­miä (välttämättömiä antamaan mentaali-ideoille niiden oikeat kehyk­set), koska itse kausaali-ideat ovat virheettömiä järjestelmiä, joissa tosiasiat on aina asetettu oikeisiin yhteyksiinsä.

14Hänen teoksensa nimi on harhaanjohtava. Kuten kaikki hänen muutkin nimityksensä, todistaa se hänen muodollisen koulutuksensa puutteelli­suutta.

15Isistä ei paljastettu. Jos hunnulla tarkoitetaan minän kausaalista tiedostamattomuutta kausaaliverhossa, niin ainoastaan minä itse voi kohottaa sen hunnun hankkimalla kausaalitajunnan. (Isis-patsaan kivi­­jalassa luki: "Kukaan kuolevainen ei ole kohottanut huntuani".) Jos hunnuttomalla Isiksellä tarkoitetaan todellista tietoa todellisuudesta, niin sitä ei löydy kirjasta. Mutta kuten eräs 45-minä sanoi: "Huntuun tehtiin riittävän suuria repeämiä tarjoamaan välähdyksiä", ja sehän oli tarkoituskin.

16Koska Blavatsky sai määräyksen olla luovuttamatta ainoaakaan uutta esoteerista tosiasiaa ilman lupaa jokaisessa erityisessä tapauksessa, hän sai tyytyä käyttämään historiallisesti tunnettuja nimityksiä, jot­ka tietämättömyys on idiotisoinut. Koska hänellä ei ollut lupaa kertoa suoraan, hän sai antaa kaikkien aikojen oppineiden auktoriteet­tien kumota toisensa ja vihjailla, että ainoastaan esoteerisiin tieto­kun­tiin vihityt saattoivat selittää sellaista, josta oppineiden täy­tyy aina kiistellä.

17Hän oli siis alusta alkaen suunnattoman epäedullisessa asemassa. Olihan mahdotonta selvittää sellaisia fiktioita kuin zoroasterilaisten henki-aine, gnostikkojen ruumis, sielu ja henki, jumalkäsitykset kaut­ta aikojen jne. täsmällisiä todellisuuskäsitteitä käyttämättä.

18Yrittäessään ilmaista sellaista, jolle länsimaisilla kielillä ei ollut sanoja, hän epäonnistui. Hänen terminologiansa (joka edelleen kummittelee) on ikävä tarina ja on valitettavasti estänyt tarkoituksenmukaisen länsimaisen terminologian kehittämistä.

19Itse sana teosofia on virheellinen, vaikka se onkin vanha aleksan­drialainen sana. Ihmisellä ei ole mahdollisuutta ymmärtää jumaluuden todellisuuskäsitystä. Teologian katsotaan olevan oppi juma­lal­­lisesta, mikä kuuluu teologiseen fiktionalismiin.

20Yhtä pahasti on asia kaiken ylifyysisen suhteen. Muutama esimer­kki riittäköön.

21Muinaiset opettajat tarkoittivat "astraalisella" fyysistä eetteri­maailmaa. Blavatskyn kirjoituksissa se sai merkitä kaikkea ylifyysis­tä. Hän käytti sitä kaikissa yhteyksissä: astraalimonadi, astraali-ego, astraalivalo jne. Hänen oppilaansa Judge joutui aivan ymmälleen sekoittaen fyysisen eetterimaailman (49:2-4) ja emotionaalimaailman (48:2-7) yhdeksi ainoaksi sekasotkuksi. Se, että korkeammat ainelajit ovat itsevalaisevia maailmoissaan, ei oikeuta kutsumaan niitä astraa­livaloksi.

22Koska hän ei saanut puhua useammista korkeammista maailmoista, sai "astraalimaailma" olla nimitys kaikille ja "astraalivalo" tuli nimeksi kaikille korkeammille aine- ja energialajeille.

23Toinen esimerkki on nimitys "aakaasha" (maailma 44), jota hän käytti melkeinpä mistä maailmasta tahansa.

24Tiedonanto minän "seitsemästä verhosta" on myös peräisin Blavatskyl­ta, joka perusti sen ihanteilleen, 45-minuuksille, jotka olivat hänen opettajiaan. Heillä on seitsemän verhoa, mutta he eivät kuulukaan nel­jänteen luomakuntaan.

25Esoteerikon on helppo ymmärtää, miksi Blavatsky ei koskaan tehnyt eroa fyysisen eetterimaailman ja emotionaalimaailman välillä. Häneltä puuttui emotionaaliverho, tai oikeammin sanottuna, hänen emotionaali­verhonsa oli sisällöltään tyhjä. (Siksi tupakoiminen ei voinut vaikut­taa emotionaaliverhoon.) Näin on aina niiden laita, jotka ovat hankki­neet kausaalisen tajun (omaavat objektiivisen tajunnan kausaali­verhos­sa). He eivät enää tarvitse emotionaalitajuntaansa ja verho on tällöin vain yhdysside eetteriverhoon. Vastaava koskee niitä, jotka ovat hank­kineet essentiaalitajunnan. Myös heidän mentaaliverhonsa on "tyh­jä", koska he eivät enää tarvitse mentaalitajuntaa. Tämä ei tar­koi­­ta, että heiltä puuttuisi ymmärtämys näiden värähtelyjen tajunnan­lajeja koh­taan. Korkeammat sisällyttävät alemmat. Tiettyä haittaa se kuiten­kin aiheuttaa niille, joiden pitäisi toimia ihmisten opettajina, kos­ka eläytyminen yleiseen ja yksilölliseen emotionaaliseen illusiivi­suuteen ja mentaaliseen fiktiivisyyteen merkitsee todellista uhrausta, koska sellainen on kaukana oikeasta todellisuuskäsityksestä.

26Koska Blavatsky sai ainoastaan vihjailla lähteisiin mainitsematta, että lähes viidenkymmenentuhannen vuoden ajan oli ollut olemassa salai­sia tietokuntia, oli hänellä tuskin muuta keinoa kuin vedota "Intian ikivanhaan salaiseen viisauteen" ja johtaa sieltä kaikki todellinen tieto ja tuntemus. Hän saattoi olla aivan liian aulis ylis­tysten suhteen, jos hänen tarvitsi käyttää ikivanhoja tieteen tuntemia "auktoriteetteja". Tämä on esoteerikolle joskus hieman liikaa. Hän saattoi sanoa, että gnostiikka oli essealaisten oppi toisella nimellä. Essealaiset olivat erikoislaatuisia kabbalisteja, ja heidän paperi­paa­vinsa oli kehno mukaelma kaldealaisten kabbalasta. Gnostilaisuus oli myöhäisemmän ajan muuttuneeseen maailmankäsitykseen sovi­tet­tu itsenäi­nen mukaelma hermetiikasta.

27Isiksen avoin pilkkaaminen ei ole estänyt tutki­joita ammentamasta tästä aikaisemmin tuntemattomien tosiasioiden kultakaivoksesta lähdettä nimeämättä, eikä julkaisemasta niitä omina löytöinään kun­niaa niittääk­seen. Schopenhauerin mukaan nero jakaa tämän kohtalon jäniksen kanssa: niin kauan kuin se elää, sitä ammutaan ja kun se on onnelli­sesti saatu päiviltä, sillä herkutellaan.

28Toinen Blavatskyn laajan kirjallisen tuotannon merkkiteos on "The Secret Doctrine" (Salainen oppi), joka selvittelee suurpiirteisesti joidenkin esoteeristen tietokuntien symboliikkaa. Sitä voidaan Isiksen tavoin pitää yli-inhimillisenä voimannäytteenä. Kirjoittelemisen aikoi­­­­hin Blavatsky oli vielä lisäksi vanheneva, kuoleman merkitsemä inva­lii­di, joka työskenteli mitä vaikeimmissa ulkoisissa olosuh­teissa.

29Teos valmistui vuosina 1885-88 ja, kuten aina, hänellä ei ollut käy­tettävänään pienintäkään käsikirjastoa. Se on Isiksen tavoin ahdettu täyteen lainauksia mitä harvinaisimmista kirjoista ja käsikirjoituk­sista, joita hän ei ollut milloinkaan nähnyt!! Esoteerikko ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Myös Salainen oppi koostuu kahdesta paksusta osas­ta. Ensimmäinen osa käsittelee kosmosta, toinen ihmistä. Molemmissa osissa on kolme yhdenmukaista osastoa: luominen, muinaisten opettajien symboliikka ja ajankohtaisen tieteen näihin liittyvien hypoteesien arvostelu.

30Besant julkaisi nk. kolmannen osan Blavatskyn kuoleman jälkeen. Se sisältää useita jäljelle jääneitä (keskeneräisiltä vaikuttavia) kir­joitelmia erilaisista esoteerisista aiheista.

31Salainen oppi ei ole helppolukuinen teos esoteerisesti kouluttamat­tomille, jotka ovat tähän kuuluviin symboleihin perehtymättömiä. Mitään järjestelmällistä yleiskatsausta esoteeriseen tietoon todellisuudesta ei pidä odottaa. Se sisältää "Dzyanin" symbolit (planeettahierarkian vanhimmat). Se selvittelee useiden tietokuntien erilaista symbolista kuvausta kosmoksesta ja elämän evoluutiosta sekä osoittaa näiden kes­ki­näisen yhtäpitävyyden.

32Vanhat esoteeriset kirjoitukset olivat täysin käsittämättömiä vih­kiytymättömille. Ulkopuolisista ne vaikuttivat pelkältä hölynpölyltä. Sitä ne ovat oppineille vielä tänäänkin. Tietyillä asioilla näyttää olevan jokin merkitys. Mutta jos ne tulkitaan kirjaimellisesti, on tuloksena taikausko. Esimerkkinä voidaan mainita tunnetut kreikkalai­set tarut, jotka ovat suurelta osalta peräisin mainitusta kirjallisuu­desta. Intialaiset kirjoitukset, upanishadit ja veedat voidaan useim­miten lukea näihin. Oppineimmat brahmiinit erehtyvät, jos he luulevat osaavansa tulkita niitä.

33Lisäksi Salainen oppi sisältää paljon historiallisia tosiasioita, jotka teke­­vät selväksi vallitsevien illuusioiden ja fiktioiden epä­luotetta­vuu­den ja ovat osoituksena oppineiden tietämättömyydestä.

34Tutkijoita varten on annettu monia arvokkaita vihjeitä, jotka hel­pottavat aatesisällön tulkintaa, kun vanhat hyvin säilyneet esoteeriset käsikirjoitukset saavat kerran tulevaisuudessa jälleen nähdä päivänvalon. Esoteerikoilla on tuskin mitään vaikeuksia ymmärtää, mitä tarkoi­tetaan, vaikkei heillä ole aiemmin ollutkaan tietoa kaikista eri symbo­likielistä. Se on heille myös todisteena (jos sellaiset ovat tarpeel­lisia) siitä, että Blavatskyn selonteot ovat luotettavia.

35On ehkä mainittava, että kirjoittaessaan Blavatsky tulkitsi enemmän kuin planeettahierarkia katsoi silloin sopivaksi, minkä vuoksi lähes puolet painovalmiista käsikirjoituksista oli uhrattava liekeille. Tämä on ehkä selityksenä sille, että monet tosiasiat ovat joutuneet vääriin yhteyksiin, ollen hajallaan molemmissa nidoksissa. Tästä johtuen teos antaa vaikutelman pikemminkin hakuteoksesta kuin järjestelmällisestä selonteosta.

36Tietenkin Blavatsky tiesi, millaisen vastaanoton hänen teoksensa saisi. Ja aivan oikein se tapettiin vaitiololla. Hän sanoi, että tiede­­mies, joka uskaltaisi tunnustaa, että hän oli ollut teoksen kanssa tekemisissä, tekisi asemansa mahdottomaksi. Täydellä syyllä hän sanoo­kin, ettei "mikään totuus ole koskaan saanut tunnustusta oppineelta yhteisöltä, mikäli se ei ole ollut yhdenpitävä sen jäsenten yleisten ennakolta omaksumien käsitysten kanssa", ja että "fiktiomme tekevät meistä sokeita oman tietämättömyytemme suhteen". Siihen saakka, kunnes yksilö on oivaltanut emotionaalisen ja mentaalisen tajunnan suunnatto­man rajoittuneisuuden, hän on emotionaalisten illuusioidensa ja men­taalisten fiktioidensa auttamaton uhri.

37Mutta niiden mielestä, jotka olivat kerran olleet vihittyjä ja jää­neet siksi etsimään "kadonnutta mestarinsanaa" eli "viisasten kiveä", hänen teok­sensa vaikutti ilmestykseltä. Sen verran he tunnistivat, että he tie­si­vät lopultakin löytäneensä sen, mitä olivat vaistomaisesti etsineet ja tiesivät, millä suunnalla heidän tulisi jatkaa etsintäänsä muis­taak­seen uudelleen kerran omaksumansa tiedon.

 

3.4  Sinnett

1Alfred Percy Sinnett (1840-1921) toimi monien vuosien ajan englan­nin­kielisen lehden Pioneerin päätoimittajana Intiassa. Hän tutustui H.P.B.:hen vuonna 1880 ja kutsui hänet kotiinsa. Oltuaan usean viikon ajan aitojen maagisten ilmiöiden todistajana ja opittuaan esoteerisia tosiasioita olemassaolon mielekkyydestä, hän sai H.P.B.:n välityksellä tilaisuuden olla kirjeenvaihdossa silloisen 45-minän K.H.:n kanssa. Hänen kokemuksensa H.P.B.:n kanssa hahmottuivat esikoisteoksessa "The Occult World", jota seurasi v. 1883 esoteriikan tutkielma, "Eso­teric Buddhism", joka koostuu hänen K.H.:n kanssa kirjeenvaihdossa saa­mas­taan aineistosta sisältäen tosiasiat, jotka planeettahierarkia tuona ajankohtana salli tehdä tunnetuiksi. Tämä teos on ensimmäinen julkais­tavaksi sallittu esoteerisen maailmankatsomuksen selitysyritys. Sekä Judge että Hartmann käyttivät suuressa määrin Sinnettin esittämiä tosi­­asioita.

2K.H.:n kirjeet vuosilta 1880-1884 julkaistiin kokonaisuudessaan  v. 1923 Sinnettin kuoleman jälkeen.

3Seuraavassa otetaan tarkasteltavaksi Sinnettin pääteos "Esoteric Buddhism", pääasiallisesti sen vuoksi, että hänen teostaan yhä vielä julkaistaan uusina painoksina, vaikka sen olisi pitänyt jo kauan sit­ten joutua kirjastojen arkistoihin. Monet teosofien keskuudessa säi­lyneet fiktiot ovat peräisin tältä teosofian ensimmäiseltä auktoritee­tilta. Kommentaarien tarkoituksena on huomauttaa virheis­tä. Ne ovatkin väistämättömiä, jos vastaavaa järjestelmää yritetään aikaan­saada niin vähin tosiasioin. Tämän huomioon ottaen Sinnet­tin teos oli hämmästyt­tävä saavutus, jota parempia ovat vastaisuu­dessa­kin vain Besantin ja Leadbeaterin teokset ja vain sen an­siosta, että hei­dän sal­littiin antaa lukuisia uusia tosiasioita. Hä­nen huomattavat sanomaleh­timiehen ominaisuutensa pääsivät täysiin oikeuk­siinsa. Myöhemmin hän oivalsi teoksensa puutteet ja myönsi viimeisen painoksen jälkikir­joi­tuksessa, että tämä hänen yrityksensä kuvata eso­teriikkaa herätti hil­peyttä hänessä itsessään hänen lukiessaan kirjaa toistamiseen. Siitä hetkestä se oli vain historiallinen asia­kirja myös hänelle. Vaarana on, että tietämättömät lukijat antavat sellaisille suuren arvon, jol­loin ne vastaisuudessa auttavat levittämään vanhoja väärinkäsityksiä.

4Sinnett aloittaa huomauttamalla, ettei hän buddhismilla tarkoitta­nut erityisesti Gautaman oppia vaan "viisasten oppia" (buddhi = vii­saus). Mitään ei ole vielä sallittu julkaista siitä, mitä Buddha ja Christos opettivat opetuslapsilleen. (Ruotsinkielisen käännöksen nimi on valaisevampi, "De invigdes lära".) On ehkä lisättävä, että Sinnettin tulkinta on vain tietyissä suhteissa yhtäpitävä vanhojen tietokun­tien opetusten kanssa. Planeettahierarkian täysin toisenlainen todel­lisuus­käsitys johtuu siitä, että jokainen korkeampi maailma tuo muka­naan koko­naan erilaisen käsityksen olemassaolon kolmesta aspek­tista.

5Kirjan ensimmäisessä luvussa Sinnett kirjoittaa opettajistaan jne. ja yrittää kuvata 45-minän suorituskykyä. Tuollaiset tempaukset ovat äärettömän tyypillisiä länsimaalaisille.

6Toinen luku käsittelee ihmisen rakennetta. Sinnett, kuten kaikki muutkin teosofit ja näiden kertaajat, varustaa ihmisen seitsemällä ver­­holla. Ihmisellä on kuitenkin vain viisi verhoa. Essentiaalimaail­man (46) ja superessentiaalimaailman (45) verhot yksilö hankkii viidennes­sä luomakunnassa.

7Emotionaaliverhosta Sinnett tekee "tahdon" keskuksen. Itse asiassa tämä kuitenkin tarkoittaa, että emotionaaliaine on aine, jossa monadi voi vaivattomimmin hyödyntää dynamista. Tämä ilmaisee ihmiskunnan ylei­sen kehityasteen ja osoittaa, että se on emotionaaliasteella. Kun mona­di lopulta kykenee keskittämään minätietoisuutensa mentaaliverhoon (47), tulee mentaalitajunnasta ihmisen "tahto".

8Kolmas luku käsittelee planeettaketjua. Tämä luku olisi huoleti voi­tu jättää pois. Se ei kuulu mukaan ensimmäiseen selitykseen esotee­ri­sista perustosiasioista, jotka on ensiksi hallittava. Planeetta­ketju jää käsittämättömäksi niille, jotka eivät tunne aurinkokunnan seitse­mää ulottuvuutta (tai yhdeksää, jos suora ja pinta lasketaan mu­kaan). Tässä on sekoitettu toisiinsa peruskäsitteet, joita olisi pitä­nyt käsi­­tellä erikseen: aineen koostumus, maailmojen rakenne, bio­logi­nen evo­luutio ja tajunnan evoluutio eri luomakunnissa, involuution elementaa­lit jne. Oikeat tosiasiat eivät sinänsä riitä. Ne on ase­tet­ta­va oikei­siin yhteyksiinsä. Mutta käytettävissä olleiden tosiasioiden määrä oli liian pieni mah­dollistaakseen vihkiytymättömille käsitettäviä yhteyk­siä.

9Vanha sanontatapa, joka edelleen löytyy esoteerisista kirjoituksis­ta, on "hengen laskeutuminen aineeseen". Se on symbolinen sanonta, joka on tietenkin väärinymmärretty ja jolla on monta eri merkitystä. Se tar­koittaa mm. involuutiota (aineen koostamista ikiatomeista) ja erilaa­tuisia involvoitumisia (kaiken alituista uudelleensyntymistä tai jat­ku­vaa involvoitumista ja evolvoitumista).

10Jos "hengellä" tarkoitetaan tajunnanaspektia, niin sekä sen että liikeaspektin merkitys vähenee jokaisen alemman maailman myötä (johtu­en lisääntyneestä ikiatomitiheydestä) samalla kun aineaspekti tulee yhä hallitsevammaksi. Tämä koskee erityisesti kolmea alinta atomimaa­ilmaa (47-49).

11Jo sana "henki" on antanut aihetta moniin epäselvyyksiin. Sen oikea mer­­kitys on monadin (ikiatomin, yksilön, minän) oma tajunta. Mutta koska kaikki tietävät, mitä henki on, ilman tietoa siitä, mitä henki on, se on saanut merkitä mitä tahansa. Useimmat teosofit näyttä­vät hyväksyneen, että sillä tarkoitetaan 45-minuuksien tajuntaa.

12Sinnettin kirjan neljäs luku on saanut otsikokseen maailmankau­det. Se käsittelee enimmäkseen eri rotuja ja osittain muita asioita niine vähine tosiasioineen, joita silloin oli saatavissa. Hänen suu­rin ereh­dyksensä oli kuitenkin hänen yrityksensä tulkita symbolista sanon­taa "777 inkarnaatiota". Sinnett ei koskaan käsittänyt symbolin sisäl­töä ja niinpä hän laski yksilölle tarpeellisten inkarnaatioiden luku­mää­räksi ihmiskunnassa noin 800. Vielä tänään voi kuulla teosofien tois­tavan tätä lukua. Symbolin tarkoituksena oli ilmaista kolmen eri tajun­nanla­jin aktivoitumiseen kuluvien aikamäärien keskinäistä suh­det­ta: 700 fyysistä varten, 70 emotionaalista varten ja 7 mentaalista var­ten. Se ei siis tarkoittanut inkarnaatioiden lukumäärää. Blavatsky vihjasi summittaiseen lukumäärään viitatessaan Salomon temppeliin, sym­­bolisen tarinan kausaaliverhoon, uhrattuihin työ­päiviin (2. Kron. 2:17,18).

13Sinnettin kirjan luvut viisi ja kuusi käsittelevät yksilöiden inkar­­­naatioiden välisiä emotionaali- ja mentaalimaailmassa oleskeluja, joi­den merkitystä yksilön kehitykselle suhteettomasti yliarvioidaan. Ne on aivan yksinkertaisesti tarkoitettu lepokausiksi uutta inkarnaa­tio­ta odoteltaessa. Yksilö ei opi mitään uutta näissä maailmoissa. Nii­den tutkiminen on normaaliyksilölle täysin mahdotonta. Hänellä ei ole mitään mahdollisuutta edes havainnoida emotionaalimaailman neljät­tä tai mentaalimaailman viidettä ulottuvuutta. Näissä maailmoissa hän yhä käyttää fyysisessä maailmassa hankkimaansa kolmiulotteista näkö­aistiaan eikä käsitä mitään ympärillään tapahtuvasta. Täten hänellä ei ole muuta keinoa kuin koettaa muokata olemassaoloa, todellisuutta ja elämää koskevia illuusioita ja fiktioita, joihin hän organismissa ol­les­saan uskoi, ollessaan kykenemätön huomaamaan niiden fiktiivisyyt­tä. Yksilöt vaikuttavat huomattavasti vähemmän järjellisiltä näissä maail­moissa kuin fyysisessä maailmassa. Mitä useammat opiskelevat esoteriikkaa fyysisessä elämässä vuoden 1875 jälkeen, sitä useammat tulevat epäile­mättä ymmärtämään ja julistamaan esoteriikkaa emotionaalimaail­massa.

14Sinnettillä näyttää spiritualisten tavoin olleen epäterveellinen mieltymys tällaisiin ilmiöhin, eikä hän ymmärtänyt, että yksilön elä­mykset ovat mitä korkeimmassa määrin henkilökohtaisia ja subjektiivi­sia. Erityisesti mentaalimaailmassa on kaikenlainen objektiivisuus mahdotonta. Yksilö elää loputonta autuuselämää kokiessaan mielikuvi­ensa näennäisesti objektiivisen toteutumisen. Ainoastaan emotionaalimaailmassa hän saattaa joutua kokemaan epämieluisuuksia, koska yhteys viha-asteella oleviin ihmisiin on siellä edelleen mahdollinen.

15Eräässä kohdassa Sinnett puhuu "elementaaleista, luonnonhengistä, noista astraalivalosta koostuvista puoliälykkäistä olennoista". Tämä osoittaa, ettei Sinnett selvästi ymmärtänyt, mitä näillä sanoilla tarkoitetaan. Elementaali kuuluu involuutioaineeseen, luonnonhenki deevaevoluutioon ja astraalivalo on sama kuin emotionaaliaine.

16Seitsemäs luku, nimeltään "inhimillinen elämänaalto", sisältää kak­si väärinkäsitystä, joista on aihetta huomauttaa. Ensimmäinen kos­kee Marsia ja Merkuriusta aurinkokunnassa. Toinen koskee ajanjaksoja ihmisen inkarnaa­tioiden välillä.

17Mars ja Merkurius ovat kukin omaan planeettaketjuun kuuluvia pla­neettoja, ainoat näkyvät planeetat vastaavissa seitsenpallosysteemeis­sä. Erehdys johtuu siitä, että muinaisten opettajien kirjoituksissa nimitettiin myös kahta Telluksen planeettaketjuun kuuluvaa eetteristä planeettaa Marsiksi ja Merkuriukseksi.

18Sinnett ilmoitti keskimääräiseksi tauoksi inkarnaatioiden välillä 8000 vuotta. Tämä on kokonaan väärin. Ilman tietoa ihmiskunnan eri kehitysasteista on mahdotonta ilmoittaa edes lähimain näiden jaksojen pituutta. On uskottu voitavan laskea, että barbaariasteella riittää useimmiten viisi vuotta, sivilisaatioasteella 300 vuotta, kulttuuri­asteella 1000 vuotta ja humaniteettiasteella 1500 vuotta. Mutta mitään sääntöä ei ole, vaan kaikki on yleensä yksilöllistä monista eri teki­jöistä riippuen. Kuka tahansa voi jälleensyntyä melkeinpä välittö­mäs­ti. Kuka tahansa voi saada odottaa miljoonia vuosia kausaaliverhossaan nukkuen. On nimenomaan sanottu, että kaikki vastaavat spekulaa­tiot ovat hyödyttömiä. Tiedetään vain, että yksilö inkarnoituu sar­joissa ja että inkarnaatioiden määrä sarjassa vaihtelee sekä yleisesti että yksilölli­sesti.

19"Ihmiskunnan edistymistä" käsittelevä kahdeksas luku, samoin kuin neljä seuraavaakin, jotka käsittelevät Buddhaa, nirvaanaa, maailman­kaik­keutta ja jälkikatsauksia, ovat aivan liian riittämättömiä ja erehdyttäviä, jotta niistä voisi tehdä edes yhteenvedon.

20Vain moraalifiktionalismin suhteen sanottakoon muutama sana: Hyvää on kaikki, mikä edistää niin yksilöllistä kuin kollektiivistakin tajun­nankehitystä, pahaa­ kaikki, mikä ehkäisee sitä. Suurimpiin ja kohtalok­kaimpiin erehdyksiin kuuluu tietämättömyyden emotionaalisten illuusi­oiden ja mentaalisten fiktioiden levittäminen, mikä on johtanut idio­tisointiin.

 

3.5  Judge

1William Quan Judge oli irlantilaissyntyinen New Yorkissa asunut ame­­rikkalainen asianajaja. Hän osallistui Teosofisen Seuran perustami­seen. Kuolemaansa saakka (vuoteen 1896) hän pyrki kirjoitelmin ja luen­­noin tekemään tunnetuksi Blavatskylta ja Sinnettiltä saamiaan tosiasi­oita. Lahko, jonka hän perusti, myöhemmin nk. tingleyaaneina tunnettu, piti hänen tärkeintä teostaan "The Ocean of Theosophy" huomattavimpana teosofisena teoksena, ainoana, joka antoi oikean kuvauk­sen opista. Seuraavasta käynee ilmi, kuinka epäoikeutettu tämä väite on. On aika huomauttaa asiavirheistä, joita yhä vielä toistetaan, nii­den eduksi, joilla ei ole tuoreempaa kirjallisuutta käytettä­vissään.

2Judge oli tunnetusti Blavatskyn oppilas ja oli luonnollisesti, kuten kaikki muutkin, jotka päivittäin useiden vuosien ajan kaikissa aja­teltavissa tilanteissa saattoivat todistaa hänen maagisia kokeitaan, vakuuttunut näiden aitoudesta ja Blavatskyn kapasiteetista esotee­ri­sen tiedon tuntijana.

3Jo kirjansa esipuheessa Judge esittää viisaasti varauksensa sen joh­­dosta, että Teosofinen Seura saatettaisiin vastuuseen sisällöstä. Teoso­fien käsitys teosofiasta ja aito alkuperäinen teoso­fia (esoteeri­nen tieto) ovat nimittäin monessa suhteessa kaksi aivan eri asiaa.

4Tarkoitus ei ole toistaa Judgea kokonaisuudessaan osoittamaan kuin­ka epäselvä, sekava ja löyhä koko sommitelma on, ja kuinka monet tosi­asiat ovat joutuneet vääriin yhteyksiin. Kuvaavaa on, että hän julke­si korvata useita Sinnettin tosiasioista omilla väärinkäsityk­sillään. Kai­kista ilmeisimmät kömmähdykset riittäkööt. Judge ei milloinkaan onnistu­nut tulemaan kausaaliminäksi.

5Hän sanontansa, että ihminen on "älykkäin olento maailman­kaikkeu­dessa", ei käy hyvin yksiin sen kanssa, mitä hän sanoo sitä ennen tai sen jälkeen.

6Vai mitä sanottaneen seuraavasta? Blavatskyn välittämä "merkittävä oppijärjestelmä on ollut kauan Looshin tuntema". Näin sanotaan planeet­tahierarkiasta, luomakunnasta, johon pääsy edellyttää kaikkitietävyyt­tä ihmisen maailmoista.

7Eräs hänen kohtalokkaimmista virheistään, joka on aiheuttanut aut­ta­matonta käsitesekaannusta kaikille "Judgelta oppineille" on, että hän sekoittaa keskenään kaksi täysin erillistä maailmaa: fyysis-eetterisen (49:2-4) ja emotionaalisen (48:2-7). Niinpä tulos onkin yhtä ainoaa sekasotkua. Niille molemmille Judge on antanut yhteisen nimityk­sen "astraalimaa­ilma". Muinaiset opettajat tarkoittivat edellisellä fyysistä eetterimaailmaa, koska siinä nähdään kolme kertaa enem­män tähtiä kuin normaaliyksilölle näkyvässä maailmassa. Emotionaa­li­maail­massa tähtiä ei nähdä ollenkaan.

8Toinen nimitys, jota Judge ei koskaan ymmärtänyt, oli "astraali­valo". H.P.B., jota terminologia ei huolestuttanut, otti sanan Eliphas Leviltä, joka antoi sen merkitä kaikenlaista ylifyysistä ainetta ja energiaa, joskus suorastaan "anima mundia" (maailmansielua). Ne, jotka tietävät, mistä puhuvat, eivät siis enää voi käyttää sitä nimitystä.

9Judge pahoinpiteli "ihmisen seitsenkertaista rakennetta" mahdolli­sesti vielä enemmän kuin Sinnett. Ihmisellä on vain viisinkertainen ra­kenne, nimittäin kaiken kaikkiaan viisi verhoa fyysisessä inkarnaatiossa. Seitsemän verhoa on niillä yksilöillä, joista on viidennessä luomakunnassa tullut 45-minuuksia, ja jotka inhimillisen kausaaliverhon lisäksi ovat hankkineet essentiaali- (46) ja superessentiaaliverhon (45). Ihminen ei tarvitse näitä kahta verhoa, koska hän ei ole vielä hankkinut tajuntaa edes kausaaliverhossaan.

10Intialaisten "linga shariiraa" Judge nimittää astraaliruumiiksi ja tarkoittaa siten sekä fyysis-eetteristä että emotionaalista verhoa. Oikea nimitys on kuitenkin eetteriverho. Judgen väite, että tälle ver­holle ei ole voitu löytää mitään sopivampaa nimitystä, koska "astraa­li­ruumis koostuu kosmisesta aineesta eli tähtiaineesta", on silkkaa hölynpölyä. Kaikki koostuu aineesta ja kaikella aineella on kosminen alkuperä.

11On ilmeistä, ettei Judge oivaltanut, että eetteriverho kuuluu orga­nismille ja hajoaa samanaikaisesti solu solulta organismin kanssa, joten haudan yllä leijuvasta eetteriverhosta voi nähdä organismin saavuttaman hajoamistilan. Näin ollen on väärin sanoa, että emotionaali­verho ottaa eetteriverhon haltuunsa kuoleman jälkeen. Ihmisen nukku­essa emotionaaliverho irrottautuu (korkeampien verhojen mukana) orga­nismista ja eetteriverhosta. Jos eetteriverho ajetaan ulos organismis­ta, seuraa katalepsia eli valekuolema. Kuolinprosessissa emotionaali­verho irrottautuu eetteriverhosta tämän jätettyä organismin.

12Yhtä sekava on Judgen selvitys ihmisen korkeammista verhoista ja tajunnoista.

13"Sielun" hän antaa koostua sekä "henkisestä sielusta" että "henges­tä" tarkoittaen "henkisellä sielulla" jotakin 46-tajuntaa vastaavaa ja "hengellä" 45-tajuntaa. Toisissa yhteyksissä "henki" on "jumalallinen minä" eli "säde Absoluuttisesta olemisesta".

14Ei ole ihme, jos teosofien aivoissa on epäselvyyttä.

15Tavallinen huomautus, jonka mukaan ihmisellä täytyy olla korkeampia verhoja, jotta hän pääsisi yhteyteen jumalallisten maailmojen kanssa, todistaa joko tietämättömyyttä tai ajattelemattomuutta. Alimpaan kos­miseen aineeseen (fyysiseen atomiin) sisältyvät kaikki muunlaiset kos­miset atomit. Kaikki korkeammat maailmat läpäisevät fyysisen maailman. Planeettahallitsijalla on verho fyysisestä atomiaineesta ja hänen mona­dinsa on hänen atomiketjunsa 28-atomissa.

16On suuri erehdys väittää, ettei planeettaketju muodostu seitsemästä erillisestä pallosta. Judgen väite, että sillä tarkoitetaan meidän pla­neettamme korkeampia maailmoja, on virheellinen.

17Taustalla vaikuttaa tietenkin intialaisen illuusiofilosofian (advai­tan) nimitys illuusio, joka on aina lamauttanut ajattelua. Niin­pä Judge toteaa esim.: "solu on illuusio eikä sitä ole olemassa aineel­­lisena. Atomit jättävät solun joka hetki ja sen tähden ei ole olemassa mitään fyysistä solua". Tosiasia, että ikiatomien vaihto tapahtuu kaikissa ato­meissa (jotka muodostavat molekyylejä), ei merkitse, ettei atomeja ole ole­massa.

18Luvut reinkarnaatiosta, karmasta, kaamalookasta (emotionaalimaa­il­mas­ta) ja devatshanista (mentaalimaailmasta) sekä yksilön tajunnan­ti­loista inkarnaatioiden välillä, eivät tuo asioihin selvyyttä.

19Judge oli erityisen kiinnostunut jaksoittaisuuden laista puhuen pal­jon kaikenlaisista sykleistä. Enimmäkseen hän selosti eri kansojen käsityksiä näistä.

20Kysymykseen, voiko tulevaisuutta ennustaa, on Judge ilmeisesti saa­nut Blavatskylta tyhjentävän selityksen. Kaikki, mitä tapahtuu, on vai­kutuksia syille, jotka voivat olla kuinka kaukana tahansa ajassa. Jotta tulevaisuutta voitaisiin ennustaa, täytyy olla tietoa sen men­­neisyyteen liittyvistä tekijöistä, jotka eivät ole vielä purkautuneet. Epätietoisuus johtuu siitä, ettei tunneta tekijöitä, joita voi ilmaan­tua ennustamisajankohdan ja lopullisen tapahtuman välille. Tule­vaisuus näyttäytyy useimmiten mahdollisuuksien runsautena. On epä­tie­toista, mikä niistä kaikista toteutuu.

 

3.6  Hartmann

1Franz Hartmann (1838-1912) oli saksalainen lääkäri, jolla alun pitä­en oli tavallinen fysikalistinen ja agnostinen asenne, joka suoral­ta kädeltä torjuu kaiken puheen ylifyysisestä tiedosta pelkkänä luulotteluna. Yhdysvalloissa, jonne hän siirsi praktiikkansa, hän sai tilai­suuden opiskella aitoa magiaa H.P.B.:n oppilaiden luona. Tämä johti siihen, että hän jätti praktiikkansa ja matkusti Intiaan, tar­kemmin sanoen Adyariin (Madrasiin), jonne H.P.B. oli sijoittanut pää­majansa.

2Opiskeltuaan siellä esoteriikkaa muutaman vuoden, jona aikana hänel­­lä oli useita tilaisuuksia havainnoida sekä M.:n että K.H.:n tila­päi­sesti fysikalisoituneita hahmoja, hän päätti palata takaisin Saksaan vuonna 1885. Siellä hän harjoitti ahkeraa kirjailijantointa kääntä­en intialaisia kirjoituksia. Vuodesta 1893 lähtien hän julkaisi nel­jän­nesvuosittain aikakauslehteä, "Lotusblüten" ja kirjoitti teoso­fisia teoksia. Teosofisen Seuran hajotessa vuonna 1895, hän vetäy­tyi eroon molemmista lahkoista syvästi eripuraisuutta valittaen ja perusti 1897 Saksassa oman seuran: "Internationale Theosophische Verbrüderung".

3Hänen ansiokseen ei voi lukea muita esoteerisia tosiasioita niiden lisäksi, jotka hän sai H.P.B.:n ja Sinnettin kirjoituksista. Häntä kiinnostivat enemmän elämän­kat­somuksen kuin maailman­katsomuk­sen ongel­mat. Aivan liian harvoja tosiasioita oli saata­villa, jotta hän olisi kyennyt tyydyttämään filosofeja ja tiede­miehiä. Hyvin pian hän oivalsi, että Steinerin julistus oli epäluotettava sillä tieto­teo­reettisella pohjalla, joka sillä oli. Siksi hän vetäytyi päättävä­s­ti eroon sen kan­nat­ta­jista, joita hän leikkisästi nimitti "die verstein­erten Theo­soph­en".

4Hartmannin mielenkiinto kohdistui pääasiassa elämisen taitoon. Se­hän on mystikolle olennaista. Toiset enemmän mentaalisesti suuntau­­tuneet tahtovat ennen kaikkea tietoa todellisuudesta voidakseen tie­toisina ole­massaolon todellisesta tarkoituksesta päättää, miten tulisi ajatel­la, sanoa ja tehdä.

5Tästä johtuu vanha vastakohtaisuus mystikon (emotionalistin) ja eso­teerikon (mentalistin) välillä. Mystikon mielestä inhimillinen järki ei voi selittää olemassaoloa, niin kuin ei voikaan. Esoteerikko tie­tää tämän eikä myöskään tyydy inhimillisen järjen mahdollisuuksiin yli­fyy­sisten tosiasioiden toteamisessa, vaan etsii korkeampaa tajua, joka voi saavuttaa yhteyden platoniseen ideain maailmaan. Siihen saakka hän ei hyväksy mitään muita ylifyysisiä ilmoituksia kuin pla­neettahie­rar­kian antamat tosiasiat. Todisteet sille, että "tosi­asiat" ovat todel­li­sia tosiasioita, hän saa siitä, että niillä on määrätyt paikat pyta­goralaisten hylozoistisessa mentaalijärjestelmässä ja siitä, että ne ovat yksinkertaisimpia ja yleispätevimpiä selityksiä ennen selittämät­tömille ilmiöille.

6Mystikko voi saavuttaa hetkellisen yhteyden essentiaalimaailmaan (46), tosin se on harvinaista, saaden esimakua sen autuudesta, mutta hän ei voi käsittää mitään tässä maailmassa, koska häneltä puuttuu välttämätön edellytys, kausaalisen tajunnan intuitio.

7Hartmannin saksankielisen toiminnan päätarkoitus oli osoittaa, että keskiajan ja uuden ajan mystikoilla, Meister Eckehardtilla, Böhmellä, Silesiuksella, Taulerilla, Gichtelillä, Saint Martinilla ym. oli sama elämänasenne kuin intialaisilla mystikoilla.

8Tietämättömyys on tuottanut niin paljon epäluo­tet­tavaa mystiikan suh­teen, ettei ole vahingoksi, jos kysymys lopullisesti selvi­tetään.

9"Mysteerit" oli alun pitäen nimitys "salaiselle tiedolle", jota ei saanut opettaa muille kuin erityisesti vihityille.

10Ei ole mitään muita "mysteereitä" kuin ratkaisemattomat ongelmat. Kun tarpeelliset tosiasiat on kerran saatu, on ongelma ja niin ollen "mysteeri" ratkaistu.

11Mystikot kutsuvat "mysteereiksi" sellaisia tosioita, joista yksi­löllä ei ole riittävää kokemusta käsittääkseen niitä kehitystasol­laan.

12Näin ollen "mysteeri" tarkoittaa joko sitä, ettei ole tosiasioita selittämistä varten tai, että on saavuttu yksilöllisen ymmärtämyksen (kaiken oman käsityskyvyn yläpuolella olevan) rajalle.

13Fysikalisteille, jotka eivät voi oivaltaa ylifyysisen todellisuuden olemassaoloa, on kaikki ylifysiikka mysteeriota.

14Planeettahierarkia tahtoo antaa meille kaiken tiedon. Useimmilla ihmisillä ei kuitenkaan ole edellytyksiä käsittää sitä ja niin me saamme "mysteereitä".

 

3.7  Teosofinen liike

1Teosofisen liikkeen historia on kokonaisuutena ottaen ikävä tarina, koska se on pääasiallisesti tuottanut enemmän harmia kuin hyötyä eso­teerisen tiedon asialle ja ollut suureksi pettymykseksi planeettahierarkialle. Veljeyden sijaan syntyi riitaa vallasta ja opista. Vie­lä­kään he eivät ole ymmärtäneet, että tämä katkaisi yhteyden pla­neet­ta­hierarkiaan.

2Teosofit ovat ehkä sitä mieltä, että pitäisi sanoa "Teosofinen Seura" "teosofisen liikkeen" sijaan, mutta se ei ole yksi seura vaan useita seu­­roja eli lahkoja, joista jokainen väittää julistavansa aino­aa oikeaa tietoa todellisuudesta.

3Valitettavasti teosofit ovat saattaneet esoteerisen tiedon niin huo­noon huutoon yleisön silmissä, että on katsottu suotavaksi selit­tää, mistä tämä johtuu.

4Planeettahierarkian mielipide, että kysymys tiedon antamisesta viri­­tettiin liian aikaisin, osoittautui oikeaksi. Ei edes se osa ihmiskun­taa (noin 15 prosenttia), joka oli saavuttanut kulttuuri- ja humaniteettiasteen, voinut vapautua emotionaalisista illuusioistaan tai men­taalisista fiktioistaan tutkiakseen ennakkoluulottomasti mysti­fioi­vaksi katsomansa idiologian paikkansapitävyyttä ja todellisuus­arvoa.

5Blavatsky hyökkäsi kaikkia teologian, filosofian ja tieteen aloilla vallitsevia käsityksiä vastaan. Ja kaikki näiden alojen auktoriteetit tunsivat itsensä loukatuiksi viisautensa omahyväisyydessä. Osoittaakseen, että hän tiesi, mistä puhui, hän suoritti lukemattomia maa­gi­sia ilmiöitä. Mutta nämä saivat tieteen edustajat vain julistamaan, että tämän täytyy olla petosta, koska sellainen oli mahdotonta, kun se oli "ristiriidassa luonnonlakien kanssa".

6Joukoittain uteliaita ja arvostelukyvyttömiä kerääntyi kuitenkin seu­raan siihen liittyäkseen. Niin pian kuin nämä jäsenet kuulivat jota­­­kin, he luulivat tietävänsä ja käsittävänsä kaiken. Näin saatiin tämä teosofien lauma, joka lavertelullaan herätti vain ivaa. Sen sijaan hei­­dän olisi pitänyt saada antaa vaitiololupaus sisäänpääsyn yhteydessä.

7Väärinkäsitysten välttämiseksi painotettiin vastuunalaiselta tahol­ta tiukasti, että jokaisella oli tosin oikeus omaan mielipiteeseen, mutta ei oikeutta kutsua sitä teosofiaksi. Mutta mitäpä se auttoi, kun useimmat suunsoittajat väärinkäsitystensä korostamiseksi vakuuttivat: "tämä on teosofiaa".

8Seura oli valinnut kaksi presidenttiä, eversti Henry Steel Olcottin (1832-1907), jonka tuli itse organisaation päällikkönä huolehtia sen käytännön ongelmista ja Blavatskyn, jonka tuli olla sen henkinen joh­taja. Olcottin kuusiosainen teos "Old Diary Leaves" antaa selostuk­sen seurasta ja Blavatskysta.

9Olcott, joka oli aina ollut ainoa määräävä vastaavissa kysymyksis­sä, päätti Blavatskyn kuoleman jälkeen, että Besant ottaisi Blavatskyn paikan seuran henkisenä johtajana (myöhemmin valitettavasti diktaat­tori­na). Tämä ei kuitenkaan sopinut Judgelle (eräälle perustajista), joka katsoi olevansa itseoikeutettu siihen tehtävään. Jokainen, joka vertaa Judgen suorituskykyä Besantin vastaavaan ymmärtää, kuinka perus­tee­ton­ hänen röyhkeytensä oli. Seurauksena oli välirikko, joka v.1895 hajotti "universaalisen veljeskunnan" kahtia: Judgen johtamaan amerik­kalaiseen seuraan ja pääseuraan, jonka päämajan Blavatsky oli siirtä­nyt Madrasin lähelle Adyariin, Intiaan.

10Judgella ei ollut paljoakaan iloa uudesta valta-asemastaan. Hän kuoli seuraavana vuonna (1896) ja hänen seuraajakseen tuli Mme Kathe­rine Tingley, jonka käsitys veljeydestä ilmeni siinä, että hän käytti hyväkseen jokaisen tilaisuuden saattaakseen Besantin seuran nauruna­laiseksi. Hän tukahdutti kaikki yritykset esittää uusia tosi­asioita ja aatteita lahkolleen, joten se on täysin tietämätön Besantin ja Leadbeaterin välityksellä tapahtuneesta tiedon huomattavasta edis­ty­mises­tä. Kylvetty hajaannuksen siemen johti siihen, että yhä useam­mat ero­sivat hänen lahkostaan ja muodostivat uusia lahkoja. Mentaalijärjes­telmä, jonka hän lopulta antoi muotoilla, on suoraan harhaanjoh­tava.

11Mutta myös besantilaisella seuralla oli vaikeutensa. Blavatsky oli yrittänyt perustaa sisäisen piirin, esoteric sectionin, jonka jäsenille ilmoitettaisiin sellaisia tosiasioita, joita ei vielä saanut julkaista. Blavatskyn kuoleman jälkeen tästä tuli "oikeaoppisuutta" vaativa piiri, joka ulkospäin komeili mielipiteenvapaudella. Mutta su­vait­se­mat­tomuus kävi ilmeiseksi, kun muut jäsenet eivät pitäneet "vihkiytymättömiä aitoina teosofeina", jos he eivät liittyneet eso­teric sectioniin. Uudet vihityille ilmoitetut tosiasiat osoittau­tuivat sittemmin täydellisen merkityksettömiksi. Teosofien väite, että esote­ric sectionin kautta pääsee yhteyteen planeettahierarkian kans­sa, on perätön.

12Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että todelliset esoteerikot eivät nykyisin vallitsevissa olosuhteissa liity mihinkään seuroihin, vaan ovat kaikenlaisten järjestöjen ulkopuolella. Heidät tuntee siitä, että he ymmärtävät kaikkea inhimillistä ja tavoittelevat kaikkien välisiä todellisia inhimillisiä suhteita rotuun, kansaan, sukupuoleen, uskon­toon, politiikkaan ja muuhun ihmisiä erottavaan katsomatta.

 

3.8  Harhauttavat lahkot

1Käytäntö on tietysti vahvistanut planeettahierarkian mielipiteen vuodelta 1775, että ehdotettu uusi yritys antaa tietoa johtaisi sii­hen, että epäkypsät haaveilijat vääristäisivät tiedon uudelleen.

2Keskenään kiistelevien teosofisten lahkojen lisäksi on ilmaan­tunut joukko okkultisia lahkoja, monia rosenkreuzilaisia lah­koja ja steine­rilainen antroposofia, joka myös väittää nojautuvansa rosenkreuzilaiseen veljeskuntaan, josta kukaan ei tiedä mitään.

3Tietoa todellisuudesta ei voi hankkia inhimillisissä maailmoissa, vaan vasta kausaalimaailmassa, korkeimmassa ihmisen saavutettavissa olevassa maailmassa. Niin kutsuttu selvänäköisyys ei anna mitään todel­­lista tietoa, koska ihmiseltä puuttuu edellytys arvioida emotio­naa­li- ja mentaalimaailmassa kokemansa todellisuuspitoisuutta. Se ilmenee myös sii­tä, että kaikilla selvänäkijöillä on erilaisia käsityksiä.

4Tietämättömät sekoittavat esoteerikot mystikkoihin (emotionalis­tei­hin). Edellisillä on valmiiksi muotoiltu maailmankatsomus (sellainen kuin se nyt on). Jälkimmäiset tyytyvät elämänkatsomukseen.

 

3.9  Loppusanat

1Tämän luonnoksen puitteissa ei voi käsitellä sitä, mitä planeetta­hierarkian sihteeri D.K. on suorittanut vuosina 1920-1950 antaakseen ihmiskunnalle mahdollisuuden hankkia oikeamman käsityksen todellisuudes­ta, korkeampien luomakuntien elämännäkemyksestä ja näiden yhteises­tä pyrkimyksestä aktivoida kaikkien tajuntaa. Sen verran voidaan sanoa, että planeettahierarkia tekee voitavansa uuden maailmansodan torjumiseksi ja käyttää jokaista halukasta välikappaletta auttaakseen ihmiskuntaa ratkaisemaan polttavimmat ongelmansa: kasvatusta, maail­man­taloutta, yleismaailmallista veljeyttä sekä maailmanuskontoja kos­kevat ongelmat. Se kääntyy kaikkien puoleen kehottaen työskentelemään yhdessä (ei erikseen) näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Kaikki, jotka haluavat ja voivat myötävaikuttaa, saavat myös kaiken mahdollisen "in­spiraation".

2D.K. huomauttaa, ettei yksilö ole saanut tietoa nauttiakseen siitä miellyttävällä etevämmyyden tunteella. Se tuo mukanaan vastuuta niin kuin kaikki tieto.

3Satanismin riemuvoitoksi voidaan kutsua sitä, että uskonnon, filo­sofian ja tieteen edustajat ovat onnistuneet vaitiololla tappamaan D.K.:n työn.


 

4  SFINKSIN KOLME KYSYMYSTÄ:

MISTÄ? MITEN? MIHIN?

                                                                                                       

4.1  Olemassaolon kolmiyhteisyys

1Tietoteoreettisessa suhteessa kaikki on ennen kaikkea sitä, mitä se näyttää olevan, mutta sen ohella aina jotakin aivan muuta ja suunnat­toman paljon enemmän.

2Olemassaolon kolmiyhteisyyden muodostaa kolme samanarvoista aspek­tia: aine, liike ja tajunta. Mikään näistä kolmesta ei voi olla olemas­sa ilman kahta muuta. Kaikki aine on liikkeessä ja kaikella aineella on tajuntaa. Tajunta on joko potentiaalinen (tiedostamaton) tai aktuaa­listunut, passiivinen (ei-aktiivinen) tai aktiivinen.

 

4.2  Kosmos 

1Esoteerisen hylozoiikan (Pytagoraan opin) mukaan ikiaine on rajoit­tamaton tila ja sisältää ehtymättömän varaston tiedostamattomia ikiato­­­­meja. Tässä ikiaineessa on tilaa rajoittamattomalle määrälle pallo­ja. Meidän kosmoksemme on sellainen pallo.

2Kosmos on koostunut ikiatomeista (monadeista). Ikiatomi on pienin mahdollinen ikiaineen osa ja pienin mahdollinen yksilöllisen tajunnan kiintopiste. Ikiatomit muodostavat jatkuvan sarjan yhä karkeampia agg­re­gaat­iotiloja, yhä karkeampia ainelajeja.

3Kosmos on täydellistynyt organisaatio ja muodostuu eri tiheysasteen omaavista, pitkänä sarjana toisensa läpäisevistä ainemaailmoista. Näky­­vä fyysinen maailma on karkeimmasta aineesta muodostunut alin maailma. Korkeampia maailmoja on kaikissa alemmissa. Fyysisessä maailmas­sa esiin­tyy siis kokonainen sarja atomimaailmoja. Jokaisen alemman maail­man aine koostuu yhä useammista ikiatomeista.

 

4.3  Involuutio

1Maailmat rakentuvat ylhäältä korkeimmasta maailmasta käsin. Ikiato­mit involvoituvat yhä karkeammiksi atomilajeiksi jokaisen alemman maa­ilman myötä. Kaikkia tähän liittyviä involvoitumisprosesseja kutsutaan yhtei­sellä nimityksellä involuutioksi.

2Jokaisella maailmalla on omalaatuisensa "tila" (ulottuvuus), "aika" (jatkuvuus, kesto), atomiaine ja siitä koostuneet aggregaatit, liike (voima, energia, värähtely, "tahto") ja tajunta. "Tilan ja ajan tuolla puolen" on siis ikiaine.

 

4.4  Elämänmuodot

1Kaikella elämällä on muoto, niin atomeilla, molekyyleilla, aggre­gaateilla, planeetoilla, aurinkokunnilla kuin kosmisilla maailmoil­la­kin. Nämä muodot ovat muuntumisen lain alaisia, muuttuvat alituisesti, hajoavat ja muotoutuvat uudelleen. Monadit (ikiatomit) muodostavat (fyy­si­sestä maailmasta laskien) nousevan sarjan yhä korkeampia elämän­muotoja, joten alemmat sisältyvät korkeampiin ja muodostavat verhoja niille. Koko kosmos muodostaa sarjan yhä hienostuneempia elämänmuo­to­ja, ja palvelee monadi­tajuntaa lahjoittamalla sille vähä vähältä "eli­­men", jota se tarvitsee vastaista kehitystään varten.

2Monadit ovat ainoat tuhoutumattomat osaset maailmankaikkeudessa. Mitään "kuolemaa" ei ole, ainoastaan monaditajunnalle tarkoitettuja uusia muotoja. Kun muoto on täyttänyt tilapäisen tehtävänsä monadin tajunnankehityksessä, se hajoaa.

 

4.5  Evoluutio

1Involuutio merkitsee monadien involvoitumista alimpaan kosmiseen maa­ilmaan, evoluutio niiden palaamista korkeimpaan kosmiseen maailmaan. Siten ne saavuttavat täydellisen aktiivisen itsetietoisuuden alimmassa maailmassa ja myöhemmin kaikkitietävyyden ja kaikkivaltiuden yhä korkeam­missa maailmoissa. Evoluutio muodostaa siis sarjan yhä korkeampia luo­makuntia, yhä korkeampia kehitysasteita. Jokainen monadi oleskelee jos­sakin tällä valtavalla kehityksen asteikolla; missä, riippuu sen iästä: ajankohdasta, jolloin se tuotiin ikiaineesta kosmokseen ja siir­rettiin alemmasta luomakunnasta korkeampaan luomakuntaan.

2Evoluutio jaetaan viiteen luomakuntaan ja seitsemään jumaluus­kun­taan. Planeettamaailmat sisältävät luomakunnat, aurinkokuntamaailmat alimman jumaluuskunnan ja kosmiset maailmat muut kuusi jumaluuskuntaa.

3Ihmiskunnalla, joka tähän mennessä on tutkinut noin miljoonasosan todellisuudesta, on mahdollisuus tutkia fyysisessä maailmassa noin pro­sentin verran koko olemassaolosta. Viidennen luomakunnan monadi voi tie­­tää noin 10 prosenttia, jumaluutena alimmassa jumaluuskunnassa noin 14, toisessa 28, kolmannessa 42, neljännessä 56, viidennessä 70, kuu­dennessa 85 ja korkeimmassa jumaluuskunnassa 100 prosenttia. Kaikki tieto olemassaolosta on auktoritatiivista läpi koko monadisarjan yhä korkeammissa maailmoissa, kunnes yksilö kykenee itse hankkimaan tarvit­tavat ensi käden tiedot oman kokemuksen kautta.

4Ennen kuin monadi on saavuttanut korkeimman jumaluuskunnan, se tekee eron immanentin ja transsendentin jumalan välillä. Immanentti jumaluus on aina tietoinen ykseydestään kaiken elämän kanssa. Ylitajunta kuuluu transsendentille jumaluudelle.

5Kun riittävän monet monadit ovat onnistuneet työllään kohoamaan alim­­masta luomakunnasta korkeimpaan jumaluuskuntaan, voi tämä kollek­tiiviolento jättää kosmisen pallonsa ryhtyäkseen rakentamaan ikiainees­­­sa omaa kosmista palloaan ikiaineen ehtymättömästä varastosta noutamis­taan ikiatomeista.

 

4.6  Manifestaatioprosessi

1Koko kosmos muodostaa yhden ainoan yhtenäisen manifestaatiopro­ses­sin, johon kaikki monadit osallistuvat tajunnanilmaisuillaan, tiedos­ta­mat­taan tai tiedostaen, vastentahtoisesti tai vapaaehtoisesti. Mitä korke­ampi maailma ja valtakunta, mitä korkeampi tajunnanlaji, sitä suu­rempi monadin panos manifestaa­tioprosessissa.

2Kun monadi on läpikäynyt manifestaatioprosessin involuution ja evo­luu­­tion, hankkinut ja jättänyt verhon maailmassa toisensa jälkeen sekä lopulta vapautunut involvoitumisesta aineeseen korkeimmassa kosmises­sa maailmassa, se tulee tietoiseksi itsestään monadina. Sii­hen saakka se samastaa itsensä johonkin niistä verhoista, joita se on hankkinut ja aktivoinut.

 

4.7  Tajunta

1Tajunta on yhtä. Koko kosmos muodostaa yhden ainoan kokonaistajun­nan, jos­sa jokaisella monadilla on korvaamaton osa. Universaalinen tajunta on ikään kuin kaikkien monadien tajuntojen summa, niin kuin valtameri on kaikkien vesipisaroiden muodostama ykseys. Siten kaikki tajunta on luon­teeltaan sekä kollektiivista että yksilöllistä, vaikka normaali­yksi­lö ei voi käsittää tätä suunnattoman rajoitetuilla voimava­roil­laan.

2On olemassa yhtä monta eri tajunnanlajia kuin on ainelajeja. Jokai­sella maailmalla on oma kokonaistajuntansa niin kuin jokaisella monadi­verholla on omansa. Jokainen korkeampi maailma osoittaa jokaiseen alem­paan maailmaan verraten valtavaa energian ja tajunnan lisäystä sekä voimaperäisyyden että laajuuden suhteen. Jokaisessa maailmassa on mona­ditajunnalla täysin erilainen käsitys todellisuudesta. Juuri tätä tar­koitettiin alunperin sanonnalla, että kaikki todellisuuskäsitys oli maajaa eli "illuusiota", koska ei ole olemassa ainoaa kaikille kaik­kialla pätevää yhteistä käsitystä ennen kuin korkeimmassa kosmisessa maailmassa.

3Jokaisella maailmalla, jokaisella planeetalla, aurinkokunnalla jne., on siis oma kollektiivitajuntansa, joka muodostaa yhtenäisen kollektii­vi­olennon, jossa yksi monadeista on hallitsevin. Mitä kor­keamman luoma­kunnan monadi on saavuttanut, sitä suurempi sen osal­lisuus kosmiseen kokonaisuustajuntaan on. Kun monadi on hankkinut planeeta­risen tajun­nan, se on planeettaolento. Kun se lopulta on aktuaalistanut potentiaa­lisen universaalitajuntansa, siitä on tullut yksilöllinen kokonaisuus kos­mises­sa kaikkitietävyydessä ja kaikkivaltiudessa. Siihen saakka se on ollut kehittynein monadi siinä yhä laajemmassa aineaggregaatissa, jota se on voinut pitää omana verhonaan. Jokaisessa maailmassa monadi pukeutuu asianomaisen maailman aineverhoon, joka entisestään laajenee.

4Monadi on katoamaton, alun pitäen potentiaalinen (tiedostamaton) yksilötajunta, joka alimman maailman alimmassa luomakunnassa (fyysi­sessä kivikunnassa) herätetään aktiiviseen tajuntaan ja joka vähi­tel­len hankkii tajunnan yhä korkeammissa maailmoissa. Vasta karkein aine tarjoaa riittävää vastarintaa, jotta subjektiivinen monaditajunta voisi oppia erottamaan vastakohtaisuuden sisäisen (subjektiivisen) ja ulkoi­sen (objektiivisen) todellisuuden välillä sekä hankkimaan aktii­visen tajun­nan edellytykseksi itsetietoisuudelle kaikenlaisissa todel­lisuuk­sissa. Sen jälkeen monadi voi itseaktiivisuudella hankkia tarvit­tavia ominaisuuksia ja kykyjä yhä korkeampien luomakuntien yhä kor­ke­am­missa maailmoissa.

5Tajunta alemmassa ainelajissa tai maailmassa ei tuota tajuntaa kor­keammassa maailmassa tai tietoisuutta sen olemassaolosta, joten sitä ei vaikuta olevan. Kaikki monadia ylempänä oleva kuulu sen ylitajun­taan. Monadin koko menneisyys kuuluu sen alitajuntaan, uusissa inkar­naatioissa välillisesti saavutettavissa vain muisteluina samanlaatuis­­ten elämysten yhteydessä.

6Evoluutio ei merkitse monadille vain yhä korkeampien tajunnanlajien itsehankintaa, vaan myös vapautumista samastumisesta alempiin tajunnan­lajeihin, jotka vaikuttavat aina olevan ainoat varmat ja luotettavat, koska ne ovat siihen mennessä ainoat koetut ja tunnetut.

7Niin kuin korkeampi aine läpäisee alemmat aineet, niin myös kor­keampi tajunta käsittää kaikki alemmat tajunnanlajit.

  

4.8  Luomakunnat

1Monaditajunta "nukkuu" kivikunnassa, "uneksii" kasvikunnassa, herää eläinkunnassa, hankkii itsetietoisuuden ihmiskunnassa ja tietoa olemas­saolosta viidennessä luomakunnassa jatkaakseen sen jälkeen tajunnan evoluutiotaan seitsemässä yhä korkeammassa jumaluuskunnassa ja hankki­ak­seen siten kaikkitietävyyden ja kaikkivaltiuden yhä korkeammissa maail­moissa.

2Planeetat edustavat viittä alimpaa maailmaa ja luomakuntaa. Näistä viidestä kivikunta kuuluu näkyvään fyysiseen maailmaan. Kasvikunta kuuluu osaksi myös fyysis-eetteriseen maailmaan, eläinkunta emotionaa­li­maailmaan (jota on virheellisesti nimitetty astraalimaailmaksi), ih­miskunta mentaalimaailmaan ja viides luomakunta kausaalimaailmaan.

3Kun mineraalimonadit ovat onnistuneet hankkimaan fyysis-eetterisen tajunnan, ne siirtyvät kasvikuntaan. Aluksi tajunta ilmenee taipumuk­sena toistoon, josta kehittyy taipumus järjestäytyneeseen tapaan tai "luonteeseen". Tajunnan kasvaessa syntyy pyrkimys sopeutumiseen. Kas­vimonadit tulevat eläinmonadeiksi hankkimalla emotionaalitajunnan. Riittävän aktiivisella mentaalitajunnalla eläinmonadit siirtyvät ihmiskuntaan, ja ihminen siirtyy viidenteen luomakuntaan hankittuaan täydellisen tajunnan kausaaliverhossaan.

4Kivikunnan monadeja ympäröi mineraaliryhmäsieluun kuuluva verho, kasvikunnan monadeja kasviryhmäsieluun ja eläinkunnan monadeja eläin­ryhmäsieluun kuuluva verho. Korkeammissa maailmoissa monadi saa itse pukeutua vastaavien maailmojen aineverhoihin. Kun eläinmonadi on kehit­tynyt siinä määrin, että se voi hankkia oman verhon kausaalimaailmassa, se siirtyy ihmiskuntaan. Siitä lähtien monadi on kausaali­ver­hoonsa suljettu koko ihmiskunnassa oleskelunsa ajan. Voidaan sanoa, että kau­saa­liverho inkarnoituu, sulkee sisälleen ja läpäisee alemmat verhot. Tästä ilmennee, ettei ihminen voi koskaan jälleensyntyä eläimenä, yhtä vähän kuin eläin voi syntyä kasvina tai kasvi mineraalina. Transmig­raa­tio ei voi tapahtua taaksepäin.

5Monadille ei ole suinkaan välttämätöntä kehittyä orgaanisten ver­hojen avulla. Itse asiassa useimmilla monadeilla ei ole koskaan ollut muita kehoja kuin aggregaattiverhot (esim. niillä, jotka seuraavat rinnakkaista deevaevoluutiota), jotka muodostuvat sähkömagneettisesti koossapysyvistä atomeista ja molekyyleista, jollaisia ihmisellä on kaikissa maailmoissa paitsi näkyvässä.

 

4.9  Ihmisen verhot ja maailmat

1Ihmiskuntaan kuuluvalla monadilla on fyysisen inkarnaation aikana käytettävänään kaiken kaikkiaan viisi verhoa, yksi verho jokaista viit­tä alinta maailmaa varten: organismi näkyvässä fyysisessä maailmas­sa, eetteriverho fyysisessä eetterimaailmassa, emotionaaliverho emotionaalimaailmassa, mentaaliverho mentaalimaailmassa ja pysyvä kau­saaliverho kausaalimaailmassa (Platonin ideain maailmassa). Näistä viidestä verhosta neljä alinta verhoa uusiutuu jokaisen inkarnaation yhteydessä, ja kun monadi vapautuu organismista, ne hajoavat suhteelli­sen nopeasti. Kaikki verhot organismia lukuunottamatta ovat aggregaat­tiverhoja. Eetteriaine ympäröi organismin jokaista yksityistä solua välittäen niitä erilaisia toiminnallisia energioita, joita mui­nai­set opettajat nimittivät elämänvoimaksi. Emotionaali-, mentaali- ja kau­­saa­liverhot ympäröivät ja läpäisevät kaikki alimmat verhot. Ne ovat soikion muotoisia ja ulottuvat noin 30-45 cm organismin ulkopuolelle muodostaen nk. auran. Organismi vetää puoleensa noin 99 prosenttia näiden verhojen aineesta ja pidättelee sitä kehällään, niin että näistä verhoista muodostuu organismin täydellisiä jäljennök­siä.

 

4.10  Ihmisen tajunta

1Ihmiskunnan nykyisellä yleisellä kehitysasteella on normaaliyksilö  inkarnaationsa aikana objektiivisesti tietoinen yleensä vain organis­mis­saan, subjektiivisesti tietoinen eetteri-, emotionaali- ja mentaali­verhoissaan ja tiedostamaton kausaaliverhossaan. "Näkyvä" fyysinen todellisuus, joka käsittää kolme alinta fyysistä aggregaatiotilaa (kiin­­­teän, nestemäisen ja kaasumaisen), on ainoa, jonka ihminen tuntee ja ainoa, jonka hän katsoo olevan olemassa. Hän käsittää emotionaali­verhonsa halut ja tunteet ja mentaaliverhonsa ajattelun vain jonakin subjektiivisena, ymmärtämättä, että objektiivisesti katsoen näitä ilmi­öitä vastaavat kyseisten maailmojen ainelajien värähtelyt.

2Kun yksilö on hankkinut objektiivisen tajunnan kaikissa inkarnaatio­­­verhoissaan sekä kausaali-intuition ja siten tietoisuuden kau­­saaliver­hossaan, hän siirtyy kausaaliminänä viidenteen luomakun­taan.

3Ennen kuin monadi on hankkinut pysyvän kausaalisen aktiivisuuden kyvyn, sen on päättämänsä inkarnaation jälkeen odotettava uutta syn­­tymää kausaaliverhossaan nukkuen. Siten sen tajunnanjatkuvuus häviää ja sen muistot menneestä jäävät piileviksi, kunnes se kykenee kausaali­seen tajuntaan.

4Inkarnaatioiden lukumäärä on jokaisessa luomakunnassa rajoittamaton, kunnes yksilö on hankkinut asianomaisissa luomakunnissa tarvittavat ominaisuudet ja kyvyt ja oman verhon lähinnä korkeammassa maail­massa. On kuitenkin huomautettava, että kaikki hankitut ominaisuudet jäävät uudessa inkarnaatiossa piileviksi, jos ne eivät saa tilaisuuk­sia kehit­tyä, mikä mahdollistuu kuitenkin kerta kerralta paremmin. Tavallisesti vain ymmärtämys on aktuaalinen.

 

4.11  Ihmisen kehitysasteet ym.

1Luokat ovat luonnon järjestys. Luonnonluokat merkitsevät eri ikä­luok­kia, niin ihmiskunnassa kuin kaikissa muissakin luomakunnissa, sekä alemmissa että ylemmissä.

2Ihmiskunnassa oleskelunsa aikana yksilö läpikäy viisi kehitys­astet­ta: barbaariasteen (alempana emotionaaliminänä), sivilisaa­tio­as­teen (alempana mentaaliminänä), kulttuuriasteen (korkeampana emotionaali­minänä), humaniteettiasteen (korkeampana mentaaliminänä) ja idealiteet­ti­asteen (kausaaliminänä).

3Monadi kehittyy omista kokemuksistaan oppimalla ja korjaamalla sitä, mitä on edellisissä inkarnaatioissa kylvänyt. Kaikki hyvä tai paha, mikä yksilöä kohtaa, on hänen omaa aikaansaannostaan. Hänelle ei voi tapahtua mitään, mitä hän ei ole ansainnut. Epäoikeudenmukaisuus ei voi missään suhteessa tulla kysymykseen, ja puhe siitä johtuu elämän­tietämät­tö­myydestä ja kateudesta.

4Poistyöntävän perustaipumuksen omaavien monadien kehitys voi ottaa väärän suunnan ja osoittautua jo kasvikunnan loiselämässä ja eläinkun­nan peto­elämässä. Alemmissa luomakunnissa monadit yleensä vastustavat kehitys­tä ja aiheuttavat epäjärjestystä, kaiken omalla vastuullaan. Tiedosta­maton ja vielä suuremmassa määrin tietoinen kajoaminen monadin luovut­tamattomaan, loukkaamattomaan, jumalalliseen vapauteen, jota rajoittaa kaiken elävän yhtäläinen oikeus, johtaa taisteluun olemassa­olosta ja elä­män julmuuteen.

5Kasvimonadit kehittyvät eläinten ja ihmisten syödessä niitä ja aset­­taessa ne siten alttiiksi näiden eläinkehojensa vahvoille emotionaali­värähtelyille.

6Yksilö ei voi syyttää elämää siitä, että hän alemmilla kehitys­ta­soil­la melkeinpä täydellisessä tietämättömyydessään tekee virheitä mil­teipä kaikkien luonnon- ja elämänlakien suhteen.

7Esoteriikan perusselviön mukaan lakeja esiintyy kaikessa ja kaikki on lain ilmausta. Kaikkitietävä on se, jolla on tietoa kaikkien maail­mojen kaikista laeista. Niin kaikkivalta kuin vapauskin ovat mahdolli­sia vain kaikkien lakien ehdottoman virheettömän soveltamisen kautta.

 

*  *  *  *  *  *  *

8Tietenkin esoteerinen maailman- ja elämänkatsomus tulee aina ole­maan vain työhypoteesi ihmiskunnalle. Mutta mitä pitemmälle ihmiskunta kehit­tyy, sitä ilmeisemmäksi käy hypoteesin verraton ylivoimaisuus. Kausaaliminä voi todeta sen yhtäpitävyyden ihmisen viiden maailman tosiasioiden kanssa.

 

5  ERÄÄN ESOTEERIKON NÄKEMYS EUROOPPALAISEN FILOSOFIAN HISTORIASTA

 

5.1  Johdanto

1Filosofian historia voidaan kirjoittaa eri tavoin. Se voidaan käsi­tellä historiana tai filosofiana. Paino voidaan asettaa eri yrityk­sille, joita on tehty käsitteiden erottelemiseksi, tai voidaan kertoa filosofien erilaisesta myötävaikutuksesta filosofisten näen­näisongel­mien näennäisratkaisuihin, tai tähdentää erityisesti erilai­sia peri­aatteita, tai arvostella osoittamalla ristiriitaisuuksia filo­sofisissa järjestelmissä tai poimia aatteet erilleen kehyksestään ymmärtämättä muuten filosofien maailman- ja elämänkatsomusta.

2Seuraava yleiskatsaus perustuu pytagoralaisen esoteerisen mentaali­järjestelmän kuvaukseen todellisuudesta (luvut 1.4-1.41) ja pyrkii osoit­tamaan ajattelijoiden kokonaisuutena ottaen epäonnistuneet yrityk­set tavoittaa jokunen häivähdys tästä todellisuudesta. Tässä yhteydessä on käytetty myös muita aatteita ja tosiasioita, joita vanhemmat vel­jemme ovat yhä enenevässä määrin asettaneet ihmiskunnan käytettäväksi. Ilman edellä sanottua seuraava esitys "häilyy ilmassa". Yleis­katsauk­sen tarkoituksena on vapauttaa ihmiskunta riippuvuudestaan filo­sofian kuvitteellisiin spekulaatioihin ja opettaa ihmisiä ajatte­lemaan itse.

 

5.2  Filosofian perusongelmat

1Niin kutsuttu teoreettinen filosofia (maailmankatsomus) jaetaan onto­logiaan, metafysiikkaan, kosmologiaan, psykologiaan ja tietoteori­aan ja niin kutsuttu käytännöllinen filosofia (elämänkatsomus) etiik­kaan, oikeus-, valtio- ja yhteiskuntafilosofiaan.

2Kaikesta tästä on kaikilla terävä-älyisillä ja syvämietteisillä filo­­sofeilla ollut eri mielipiteitä. Koska elämänkatsomuksen täytyy perustua maailmankatsomukselle, he eivät ole voineet päästä yksimieli­syyteen edes "käytännön" ongelmista.

3On väistämätöntä, että mielipiteet eroavat, koska filosofisia ongel­­mia ei voi ratkaista ilman tietoa olemassaolon tosiasioista, ja näistä on ollut puutetta. Ongelmia ei ole voitu muotoilla oikein, mikä on mah­dotonta, ennen kuin oikeat vastaukset tiedetään. Täytyy olla tietoa, jotta kysymykset voidaan asettaa järkevästi. Sellaisina, jollaisiksi ne on muotoiltu, ne ovat mielettömiä ja ratkaisemattomia näennäisongelmia.

4Esoteriikan vastine filosofian "ontologialle" (opille todellisuudes­ta) on oppi aineesta, sen alkuperästä ja koostumuksesta (esoteerinen kemia).

5Metafysiikka pyrkii selittämään liikettä (luonnontapahtumien kulkua, mani­festaatioprosessia) ja on esoteerisesti oppi energioista, niiden alku­perästä ja luonteesta (esoteerinen fysiikka). Yleisessä puhetavassa on nimitystä "metafysiikka" sovellettu kaikkeen ylifyysiseen. Filoso­fian "metafysiikka" on tietämättömyyden spekulaatiota eikä sitä saa sekoit­taa esoteriikan "ylifysiikkaan". Välitön ymmärtämys esote­riikkaa koh­taan on vain niillä, joilla tieto on piilevänä (uudelleen­muista­mista).

6Kosmologia on oppi maailmankaikkeudesta, maailmojen synnystä jne. (esoteerinen astronomia).

7Psykologia on oppi tajunnasta.

8Tietoteoria on kysymys tiedon mahdollisuudesta jne. Tähän liittyvä näennäisongelma, joka Locken, Humen ja Kantin ajoista saakka on ollut filosofian pääongelma, jää pois niin pian kuin ihminen saa tietoa todel­lisuudesta ja elämästä ja olemassaolon perustosiasioista.

9Etiikka (oikeuskäsitys) pyrkii vahvistamaan, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on oikeaa toimintaa ja mitkä oikeita toiminnan motiiveja. Nämä oikeusperusteet määräytyvät viime kädessä siitä, mikä käsi­tys yksilöllä on olemassaolon tarkoituksesta ja päämäärästä, sellai­sena kuin se ilmenee hänen näkemyksessään todellisuudesta ja elämästä. Filosofian etiikan historia on oppi kaikista eri oikeuskäsityksistä, joita elämästä tietämätön terävä-älyisyys on julistanut.

 

 

HYLOZOOINEN KAUSI

 

5.3  Pytagoras

1Mitä yksinkertaisimman tajunnan (jopa eläintajunnan) täytyy kyetä suoraan, välittömästi ja harkitsematta toteamaan kaikelle tajunnalle olemassaolevat kolme absoluuttia (aine, liike, tajunta: olemassaolon summa). Inhimillisen terveen järjen täytyy kyetä oivaltamaan ne itses­täänselvyyksinä, yksinkertaisimpana identtiteetin lain sovellu­tuksena: tämä on tätä. Tätä filosofian perusongelmaa, itsestäänsel­vintä kaikis­ta ongelmista, filosofit eivät ole vielä kyenneet ratkaise­maan. "Todel­li­suushan on minulle annettu" (Tegnér). Näin yksinker­taista on välitön, josta on tehty ratkaisematon ongelma.

2Pytagoras selitti, että todellisuudella on kolme aspektia, jotka toi­siinsa sekoittumatta tai muuntumatta ovat purkautumattomasti ja eroamattomasti toisiinsa yhtyneet, että kaikki kolme ovat välttämättö­miä oikeaa todellisuuskäsitystä varten.

3Olemassaolon kolminaisuuden muodostavat:

 

       aineaspekti

       liikeaspekti (energia-aspekti)

       tajunnanaspekti

 

4Tietoteoreettisen spekulaation yksipuolisuus ilmenee siinä, että kolme etevintä filosofista katsantotapaa ovat kukin onnistuneet löytä­mään vain yhden puolen todellisuudesta, mutta eivät pytagoralaista syn­­­teesiä.

5Tiedemiehet väittävät, että "kaikki on ainetta". Länsi- ja itämaiden filosofit korostavat, että "kaikki on tajuntaa". Ydinfyysikot eli nk. atomitutkijat puoltavat nykyisin kiihkeästi ajatusta, että "kaikki on energiaa". Havaittava fyysinen aine hajoaa heidän silmissään "olematto­­miin" tai energiailmiöiksi, jolloin he oitis päättelevät, että "aine hajoaa energiaksi". Vain esoteerikot tietävät, että se hajoaa fyysi­koille näkymättömäksi aineeksi, jonka energiavaikutus on huomat­tavasti suurempi siksi, että se kuuluu korkeampaan molekyylilajiin.

6Pytagoras kutsui tätä ainoaa oikeaa todellisuuskäsitystä hylozoii­kaksi (henkiseksi materialismiksi), jolloin hän kumosi hengen ja aineen välisen vastakohtaisuuden selittäen, että "henki" on atomien katoamaton tajunta.

7Pytagoras oivalsi, että jokaisen, joka tahtoo fyysisessä maailmassa hankkia mahdollisimman täsmällisen todellisuuskäsityksen, täytyy läh­teä olemassaolon aineaspektista, sen ollessa välttämätön pohja tieteel­liselle tutkimukselle. Tämä on myös loistavasti vahvistettu. Luon­­non­tiede on osoittanut etevämmyytensä, ei ainoastaan teknisessä suh­tees­sa vaan myös siinä, että se on osoittanut lukumääräisesti vähiten erehdyk­siä. Fyysisessä maailmassa terveen järjen todellisuustajun hank­­­­kinut ei joudu kovin helposti emotionaalisen mielikuvituksen illuu­­­sioiden, mentaalisen aktiivisuuden fiktioiden eikä tähänastisen elämäntietämät­tömyyden idiologioiden uhriksi.

8Länsimaalaiset lähtevät objektiivisesta aineaspektista, intialaiset subjektiivisesta tajunnanaspektista. Kosmos muodostuu eri tiheysasteen omaavien ainemaailmojen sarjasta. Kaikki korkeammat maailmat lävistävät ja sulkevat piirinsä kaikki alemmat maailmat. Todellisuuskäsitys (tajun­nan loogisesti absoluuttinen käsitys todellisuusaspekteista) ero­aa eri maa­­ilmoissa johtuen erilaisesta ikiatomitiheydestä, mistä seu­raa eroja ulottuvuudessa, kestoajassa, ainekoostumuksessa, liikkeessä, tajunnassa ja lainmukaisuudessa. Itämaalainen tekee loogisen kömmäh­dyksen kutsues­saan todellisuuskäsitystä "illuusioksi" siksi, että se muuttuu jokai­sen maailman myötä.

 

5.4  Muut esoteerikot

1Filosofian historian yleisesti käyttämien oppikirjojen mukaan filo­sofinen ajattelu alkaa noin 600 vuotta e.Kr. Tämä ajanjakso merkit­see sen sijaan kreikkalaisen kulttuurin ja siten myös niin kutsuttujen mysteerien ehdottoman avutonta rappeutumista. Ennustetun tuhon ehkäi­se­miseksi Pytagoras perusti (noin 700 e.Kr) Sisiliaan, Taorminan ulko­puolelle siirtokunnan (nimeltään Krotona), josta eräänä päivänä oli tuleva sen väestön tuhoama ja hänestä itsestään sen murhaama. Pytago­raasta on kolme eri legendaa. Kaikki hänestä kerrottu on virheellistä, kaukana totuudesta, koska Pytagoras oli essentiaaliminä ja esoteerisen tieto­kunnan perustaja.

2Kuten alkuperäisissä mysteereissä ilmoitettiin tämän tietokunnan jäsenille vaitiolovelvollisuuden ehdolla todellisuustieto, jota tie­­tä­mättömyys tulee aina vääristelemään ja vallanhalu aina väärinkäyttämään.

3Tietokunnassa oli useita asteita. Alimmalla asteella tieto ilmoitet­tiin myytin muodossa. Ylemmillä asteilla annettiin yhä useampia tulkin­­toja symboleille. Osa näistä myyteistä, nekin vääristeltyjä, on tullut jälkimaailman tietoon.

4Korkeammat vihityt saivat tietoa fyysistä maailmaa korkeampien aine­­­maailmojen olemassaolosta. Kaikki aine koostuu ikiatomeista, joita Pyta­goras nimitti monadeiksi (pienin mahdollinen ikiaineen osa ja pie­nin yksilöllisen tajunnan kiintopiste). Nämä monadit ovat häviämät­tö­miä, minkä vuoksi mitään kuolemaa ei ole, ainoastaan muodon hajoaminen. Sen jälkeen kun monadien potentiaalinen tajunta on herätetty hen­kiin, etenee niiden tajunnankehitys kautta luomakuntien sarjan yhä korkeam­missa maailmoissa, kunnes ne saavuttavat korkeimman jumaluus­kunnan.

5Pytagoralaiset tallensivat symbolisiin kirjoituksiin mestarinsa opin mm. olemassaolon kolmesta samanarvoisesta aspektista. He opetti-vat mm., että elämän tarkoitus on tajunnankehitys, että "tajunta nuk­kuu kivessä, uneksii kasvissa, herää eläimessä, tulee minätietoisuu­deksi ihmisessä, ykseystajunnaksi viidennessä luomakunnassa ja yhä laajemmak­si kaikkitietävyydeksi yhä korkeammissa jumaluuskunnissa".

6Siihen, mitä muuta he opettivat, viittaavat osittain seuraavat eso­teeriset (nk. esisokraattiset) filosofit.

7Kopernikus, Galilei, Giordano Bruno ja muut tunsivat pytago­ralais­ten käsikirjoitusten jäljennöksiä.

8Oli todennäköisesti väistämätöntä, että jotkut esoteeriset sanonta­tavat pääsivät vihkiytymättömän yleisön tietoon ja joutuivat mielikuvi­tuksellisen spekulaation kohteeksi. Kaikesta päätellen muutamat vihityistä osallistuivat tähän mielikuvitusleikkiin joh­taakseen kes­kuste­lun men­taalisen analyysin aloille (joka tietenkin rappeutui terä­vä-älyiseksi viisasteluksi) ja kehittääkseen siten "sivistymättömi­en" ajatteluky­kyä.

9Filosofian historia tekee selväksi, ettei näistä esisokraattisista filosofeista tiedetä paljoakaan enemmän kuin muutamien nimet, ei edes syntymäaikoja. Kaikki, mitä heistä tiedetään, on tarua sekä älykkään tietämättömyyden yrityksiä tulkita symbolisia runoja ja muita katko­naisia kirjoitelmia, joita heidän ansiokseen luetaan.

10Kaikki esisokraattiset filosofit olivat hylozooikkoja. Heidän väite­tystä viisaudestakaan ei ole jäljellä muuta kuin joitakin harvoja puut­­­teellisia lausuntoja. Yksinomaan tämän seikan olisi pitänyt kehot­taa varovaisuuteen niitä arvosteltaessa.

11Näillä viisailla miehillä oli todellisuustietoa, joka aikamme tie­de­­miehiltä vielä puuttuu. Perinteelliselle arvostelukyvyttömyydelle on kuvaavaa, että heidät mainitaan esimerkkeinä "ajattelun ensimmäi­sistä yrityksistä". Näin tehdään, vaikka heistä väitetään tiedettävän seu­raa­vaa:

12He opettivat, että kiintotähdet olivat aurinkoja. Planeetat kiersi­vät aurinkoa, loistivat lainatulla hohteella ja olivat kerran olleet nestemäisiä, auringosta erittyneitä massoja. He kuvailivat auringon ja kuun kiertoaikoja, ennustivat kuun- ja auringonpimennyksiä. He tiesi­vät, että maa on pyöreä, antoivat oikeita tietoja maapallon koosta. He antoivat lausuntoja mitä perusluonteisimmista käsitteistä ja mitä vaikeimmista ongelmista, esim. luonnontapahtumain mekaanisista tai tarkoi­­tuksenmukaisista syistä.

13Näiden miesten tilille jälkimaailma on lukenut mitä alkukantaisimman tietämättömyyden; heidän antamansa selitykset kaiken koostumisesta ja synnystä olisivat olleet järjettömiä. Näissä katkelmissa esiin vilah­­tava on kauttaaltaan symbolista ja todistaa näiden jäännösten kuuluneen "vihkiytyneille" tarkoitettuihin kirjoituksiin. (Todellista tietoa ope­tettiin vain salaisissa tietokunnissa.) He eivät myöskään yrittäneet har­joittaa terävä-älyisyyttä tai syvämielisyyttä. Siinä suhteessa logiik­ka ei ole lainkaan edistynyt 2500 vuoden aikana. Filo­sofit sovel­­tavat edelleen kontradiktorista "vastakkaisuuden lain" periaateajattelua, joskin perspektiiviajattelun tietoisuus suhteel­lis­ta­misen merki­tyk­sestä on viime aikoina voittanut alaa. He ovat yhtä etäällä korkeam­mista mentaalisista kyvyistä kuin heidän kaltaisensa oli­vat pari tuhat­ta vuotta sitten. Esoteerikko, joka "tietää, kuinka harvat ihmiset osaa­vat ajatella ja kuinka vielä harvemmat osaavat ajatella oikein", hymyilee lukiessaan, kuinka tietyt näistä viisaiden tilille luetuista lausunnoista on tulkittu ja vääristetty.

14"Kaikki on syntynyt vedestä" (Thales: ensimmäinen yleisesti tunnet­tu hylozooikko). Tämä viittaa siihen, että kiinteä aggregaatiotila on kristallisoitunut nestemäisestä aggregaatiotilasta. Tämä esoteerinen lause oli kaldealaisten vanhassa kabbalassa, jonka juutalaiset myö­hemmin muokkasivat uudelleen. Tämän vuoksi "Mooseksen mukaan" henki synnytti kaiken "liikkumalla vetten päällä".

15"Kaikki on syntynyt ilmasta" (Anaksimenes). Nestemäinen aggregaa­tiotila on saanut alkunsa kaasumaisesta.

16"Kaikki on syntynyt tulesta" (Herakleitos). Tulella tarkoitettiin eetteristä aggregaatiotilaa. Kaiken on täytynyt olla eetteriä ennen muuttumistaan kaasumaiseksi, nestemäiseksi ja kiinteäksi aineeksi. Pitemmälle kuin "tuleen" ei voitu päästä kavaltamatta salaisuuksia. Supereetterinen aggregaatiotila sai myöhemmin latinankielisen nimen "quinta essentia".

17Anaksimandros opetti, että kosmokset, joita on lukemattomia (!!), syntyvät kaaoksesta ja että jokainen kosmos kehittyy itsestään. Sillä tavoin hän lausui kaksi esoteriikan huomattavimmista totuuksista. Ja tätä kutsutaan alkukantaiseksi spekulaatioksi!

18Kun Ksenofanes symbolikielellään selittää, että maailmankaikkeus on jumala ja että jumaluus on pallonmuotoinen, hän antaa useita esoteeri­sia tosiasioita. Kosmos on pallo ikiaineessa, joka on todellakin raja­ton tila. Kosmos on samanaikaisesti kosminen kollektiivitajunta, joka on korkein jumaluus. Ei ole ihme, että hän arvosteli räikeästi antro­po­morfismia.

19Parmenides teki eron näkyvän (fainomenon) ja ajatellun (noumenon) välillä, nimityksiä, joita erityisesti Kant tuli myöhemmin väärinkäyt­tä­mään. Käsite esimerkiksi pöydästä mentaalisena käsitteenä on muuttu­ma­ton, kun se kerran on saanut määritelmänsä, kun taas sen fyysiset vas­taa­vuudet saattavat muuttua ja olla muodoltaan ja väriltään erilai­­sia. Tästä näkö­kulmasta katsottuna voidaan "käsitteiden maailma" tie­tenkin nähdä "tosiolevaisena". Parmenides osoitti terävä-älyisesti muo­toilluilla esi­merkeillä, kuinka me sotkeudumme ristiriitaisuuksiin ja päädymme mie­lettömyyksiin, jos yritämme käsittää todellisuutta sepit­te­­lemillämme käsitteillä. Jos Parmenideksen erottamat fainomenon (fyy­­sinen olemassaolo) ja noumenon (käsite) olisi ymmärretty oikein, niin käsitettä subjektiivisena todellisuutena ei olisi sekoitettu sen objek­tiiviseen fyysiseen vastaavuuteen ja ihmiset olisivat mm. oival­taneet eron loo­gisen käsityksen perusteen ja seurauksen sekä fyysisen todel­lisuuden syyn ja vaikutuksen välillä.

20Zenon selvitti kumoamattomin todistein mm., että "lentävä nuoli on levossa" ja että "Akilles ei saa kiinni kilpikonnaa, jos tällä on hie­man etumatkaa". Vielä ei ole ilmeisesti ymmärretty, mitä hän näillä todisteilla tarkoitti. Itse asiassa subjektiivinen järkemme pettää mei­tä, koska loogiset todisteet, joilla subjektivistien mukaan on todis­tusvoimaa, ovat todellisuudessa mielettömiä. Takana oli ajatus, että me emme voi selittää olemassaoloa järjen tavanomaisilla voimavaroilla, että eksoteerinen, fyysiseen todellisuuteen rajoittuva tietämys jää fiktio­nalismiksi.

21Herakleitos selitti, että kaikki on liikkeessä, ikuisen muutoksen ja vaihtelun alaista. Tämä on olemassaolon liikeaspektia koskeva eso­teerinen perusselviö. Hän opetti edelleen, että maailma kehittyy syk­leissä, että kaikki muuttuminen tapahtuu ikuisten luonnonlakien mukaan, jotka ovat ainoa järkähtämätön asia maailmankaikkeudessa. Kaikki tämä on esoteerista!

22Empedokles yhdisteli ja järjestelmällisti sen, mikä oli siihen saakka saanut olla eksoteerista. Hän opetti myös vetovoiman ja valin­nan käsitteitä, reinkarnaatioajatusta ja saarnasi lihansyömistä vas­taan.

23Demokritos oli ensimmäinen, joka korosti erityisesti aineaspektia.

24Pytagoras oli opettanut, että olemassaolon muodostaa sarja eri tiheys­asteen omaavia, toisensa läpäiseviä ainemaailmoja. Jokai­nen maailma rakentuu omasta atomilajistaan. Alempien maailmojen atomit sisältävät kaikki korkeampien maailmojen atomit. On siis olemassa koko­nainen sarja eri atomilajeja.

25Demokritos yritti luvallisuuden rajoissa rakentaa eksoteerisen teorian aineen luonteesta. Kyetäkseen tekemään tämän hän saattoi käy­täntöön käsitteet "tyhjiö" ja atomien "putoaminen". Selittääkseen aineen ominaisuuksia hän teki kohtalokkaan erehdyksen jakamalla nämä objektiivisiin (muoto, kiinteys, paino) ja subjektiivisiin ominaisuuk­siin. Tämä epäonnistunut näennäisselitys jäi sitten kummittelemaan filosofian historiaan. Demokritos opetti edelleen, että atomien liik­keet määräytyvät "sokeasta välttämättömyydestä" (ananke, s.o. mekaa­nisista syistä, ja että sielu on aineellista laatua (epäsuorasti: mona­din aineellinen verho).

26Demokritoksesta alkaa filosofia eli tuntemamme eksoteerinen speku­laatio, ja siksi on täysin oikeutettua sanoa, että "materialismi" (itse asiassa fysikalismi) on yhtä vanha kuin filosofia (subjektivismi).

 

5.5  ENSIMMÄINEN SUBJEKTIVISTINEN KAUSI

1Kulttuureita rakentavat kulttuuri- ja humaniteettiasteella olevat klaanit. Kun alemmilla asteilla olevat klaanit ottavat haltuunsa niiden työn alkaa enemmän tai vähemmän pikainen kulttuurin rap­peu­tuminen. Tämä­ ei tapahdu vain siksi, ettei näillä yksilöillä ole hankittua, pii­levää elämänkokemusta, joka on terveen järjen ja oikean elämän­vais­ton edellytys, vaan myös siksi, että väärämielisyys, joka ilmenee itsekkää­­nä kyltymättömyytenä (hyväksikäyttönä), epäinhimil­lisyytenä (orjuutuk­se­na) ja yleisenä lahjottavuutena, valtaa yhä enem­män alaa. Maailman­his­toriaa on kutsuttu maailmantuomioistuimeksi. Se on ikuinen esimerkki kylvön ja korjuun lain pätevyydestä.

2Kreikkalaisten ylivoimaisen kulttuurin salaisuus piili siinä, että kaikki heidän johtavat miehensä filosofian, tieteen ja taiteen aloilla olivat esoteerisiin tietokuntiin vihittyjä. Sofistit (kuten tämän päi­vän ihmiset) eivät olleet vain elämän tarkoituksesta ja päämäärästä tietämättömiä vaan myös kykenemättömiä ymmärtämään niitä.

3Jo ennen sofistien esiintymistä olivat mm. mysteerit oraakkeleineen joutuneet mitä syvimmin rappiolle. Opetetusta oli tullut pelkkä pin­nallinen uskonasia ja siten se oli epäilylle altis. Muussa tapauk­ses­sa olisi sellainen ilmiö kuin sofistiikka ollut täysin mahdoton.

4Sofisteista alkaa elämäntietämättömyyden mielikuvituksellinen spe­ku­­laatio, jota kutsutaan filosofiaksi. He olivat ensimmäisiä tieto­teoreetikkoja. Sofistit eivät olleet vihittyjä. He olivat hyödyntäneet saatavilla olleen eksoteerisen tietämyksen. Kiistattomalla terävä-älyi­syydellään he oivalsivat, ettei tämä tietämys antanut tietoa todelli­suu­desta. Ekso­tee­rinen tietämys ei ole siis voinut olla niin alku­kan­taista kuin filosofian historioitsijat väittävät. Sofistit uskoi­vat, kuten Locke myöhemmällä subjektivistisella kaudella, että oli menetel­ty väärin. Sen sijaan, että pyritään tutkimaan aineellista ulko­maai­l­maa, pitäisi aloittaa tutkimalla järjen mahdollisuutta tie­toon.

5Protagoras, sofisteista huomattavin, oli sitä mieltä, että "ihminen on kaiken mitta". Tieto on suhde käsittävän subjektin ja käsitetyn ob­jektin välillä. Objektin laatu riippuu käsittävästä subjektista (Kant). Tähän subjektivismiin lisättiin individualismi. Objektit näyt­tävät erilaisilta eri yksilöistä ja ovat aina sellaisia, miltä ne yksi­löstä näyttävät. Koko olemassaolo on yksilön henkilökohtainen käsi­tys. Emme voi tietää, onko olemassa tästä käsityksestä riippuma­tonta todellisuutta (Hume).

6Jo näissä lauseissa ilmenee nk. tietoteoreettinen todellisuusongel­ma, tämä filosofisen subjektivismin näennäisongelma, joka on edelleen selvittämättä. Jos ontologia (oppi olemassaolon aineaspektista) ja metafysiikka (oppi olemassaolon liikeaspektista) eivät yhdessä psyko­logian (oppi tajunnanaspektista) kanssa voi antaa tarpeellisia tieto­ja todellisuudesta, niin mikään tietoteoria ei auta. Tuloksena on korkeintaan epäonnistuneita yrityksiä päästä selittelyillä siitä todellisuu­desta, joka normaaliyksilölle on saavuttamaton. Esote­riikka väittää, että tajunta yksinään voi tutkia koko aineaspektia ilman kojeita ja apuvälineitä, että korkeampia maailmoja voi tutkia käsi­tyselimillä, jotka normaaliyksilöllä ovat edelleen kehittymättö­miä, että kaikella aineella on tajuntaa, ja tul­tuaan itseaktiiviseksi tämä tajunta voi tutkia omaa ainettaan. Se korostaa, että kaikki on ennen kaikkea sitä, mitä se "näyttää" olevan, mutta sen ohella aina jotakin aivan muuta ja äärettömän paljon enemmän, "suurta tutkimatonta". Tätä loogisesti abso­luuttista (identtiteetin lain "tämä on tämä"), erilaista eri maailmois­sa, eivät subjektivistit ole koskaan ymmärtäneet.

7Viisaat tahtoivat kohdistaa huomion fyysisen maailman moniin ongel­miin, sen ollessa ainoa maailma, josta normaaliyksilöllä on mahdol­li­suus hankkia tietoa. Hänen täytyy ensiksi mukautua tähän ja ratkaista fyysisen elämän ongelmat, ennen kuin hänellä on tarpeelli­nen kapasi­teetti korkeampien maailmojen verrattomasti vaikeampia ongelmia var­ten.

8On helppo ymmärtää, kuinka tietämättömyys on päätynyt subjektivis­tiseen käsitykseen olemassaolosta. Aistimme pettävät meitä joskus, koska organismi ja aivot eivät aina toimi täydellisesti. Jos viisaat sitten sanovat meille, että aineelliset esineet koostuvat atomeista, joita emme voi nähdä, on lähellä olettamus, että näiden esinei­den täytyy olla jotakin muuta, kuin mitä ne näyttävät olevan. Jos tätä aatetta kehitetään edelleen, tulee kaikesta lopulta vain näennäisyyttä. Ja jos ajatusta toistetaan riittävän usein, on lopulta mahdotonta oival­­taa, että ulkomaailman täytyy olla todellisuutta.

9Toisin kuin subjektivistit väittävät objektivistit, että tajunta voi olla sekä subjektiivinen (järki) että objektiivinen (taju), että ulkoista, aineellista todellisuutta tarkkaillessaan se on välittömästi ja suoraan objektiivisesti tämän todellisuuden määräämä ja että vain objektiivisessa tajunnassa todetut objektiivista aineellista todelli­suutta koskevat tosiasiat voivat antaa meille tietoa ulkomaailmasta. Ilman objektiivista tajuntaa hukumme subjektiiviseen tajuntaan. Tämä ilmenee erityisen selvästi niille, jotka kykenevät korkeammissa ver­hois­saan korkeammissa maailmoissa toteamaan saman objektiivisuuden.

10Sofistit olivat muinaisen Kreikan "valistusfilosofeja". He hylkäsi­vät kaiken perinteisesti opetetun, kaiken maailman- ja elämänkatsomusta kos­ke­van. He analysoivat kaikkea ajateltavissa olevaa, erityisesti todel­lisuuskäsitystä, uskontoa, oikeuskäsitteitä ja hallitusmuotoja. Kävi niin kuin käydä täytyy, kun normaaliyksilö rohkenee ratkaisemaan ole­massaolon arvoitusta suunnattoman rajoitetuilla mahdollisuuksillaan. Tuloksena on epäonnistuneita arvailuja kaikesta, mitä ei voi välittö­mästi fyysisessä todellisuudessa todeta. Levoton pohdiskelu aloittaa hävitystyönsä hajottaen kaikki esoteriikasta lainatut käsitteet eikä aavista, että niitä vastaa "tuntematon" todellisuus. Ei ymmärretä, että nämä apukäsitteet täyttävät tärkeän tehtävän. Ne mahdollistavat jatku­van mentaalisen muokkauksen, kunnes olemme kerran hankkineet täydelli­sen tiedon vastaavista todellisuuksista ja voimme asettaa täsmällisem­mät käsitteet apukäsitteiden sijaan.

11Esoteriikan mukaan näkyvä maailma muodostaa noin yhden prosentin koko todellisuuden aineaspektista. Normaaliyksilö voi olla mitä suurin mentaalinen nero. Hän on syvästi tietämätön olemassaolon suhteen. Hän ei voi tietää mitään elämän tarkoituksesta ja päämäärästä, mikä näiden suhteen on totta ja perätöntä, oikeaa ja väärää. Hänellä ei ole mahdol­­­lisuutta muodostaa todella järkevää maailman- ja elämänkatsomusta.

12Vaikka varhaiset sofistit olivat vakavia tutkijoita, kehittyi kaik­ki pian huonoon suuntaan. Koska kaikilla käsityksillä oli nk. oikeu­tuksensa, saattoi jokainen antaa neroutensa valon loistaa yhä kasva­van emotio­naalisen ja mentaalisen kaaoksen syvenevässä pimeydessä. Mitä erilai­sim­pia mielipiteitä tuli esiin, joten lopulta saatiin näytevali­koima kaikkia itseriittoisia, ylivoimaisen rikkiviisau­den mielivaltai­suuksia, sellaisina kuin ne ilmenevät nk. itsenäisissä ajattelijoissa heidän siirtyessään päätelmäajattelusta periaateajatteluun. Uutta kyky­änsä yliarvioiden he kuvittelevat voivansa ajatella yhden­mukaisesti todellisuuden kanssa, ollen kyvyttömiä huo­maa­maan hypo­tee­siensa fiktii­visyyttä.

13Muutamat, kuten myöhemmin Rousseau, ajoivat innolla aatteita, että inhimillinen luonne oli hyvä ja kulttuuri oli pahasta, että kaikki ihmi­­set syntyivät tasa-arvoisina ja että lait olivat vallanpitäjien sortotarkoituksessa säätämiä. Toiset taas arvelivat, kuten myöhemmin Nietzsche, että luonto oli jotakin hyvän ja pahan tuolla puolen, että moraali oli heikkojen keksintöä vahvojen aseistariisumiseksi, ja että ainoa järkevä hallitustapa oli aristokratia.

14Kaunopuheisuuden opettajina sofistit lupasivat opettaa kaikille poliittisille onnenetsijöille eli niin sanotuille yhteiskunnanparan­tajille puhetaidon ja saivartelun sananvääntelytemput, tietenkin kovaa rahaa vastaan. He kehittivät väittelytaidon, eristiikan, joka kaiken­lai­silla metkuilla teki vastustajat sanattomiksi. Ennen kaik­kea oli voitettava sanakiista. Mentiin niin pitkälle, että lopulta yritettiin todistaa musta valkoiseksi ja antaa huonomman asian osoit­tautua parem­maksi. Niinpä sanasta sofisti (= viisauden opettaja) tuli lopulta hauk­kumasana.

15Kaiken kasvava politisoituminen ja demokratisoituminen alensivat lakkaamatta aitouden, luotettavuuden ja pätevyyden vaati­muksia. Näiden sijaan tulivat puuhakkuus, auktoriteettihal­vek­sunta ja suulaus. Mikään ei ole sellaisenaan hyvä. Kaikki vanha on paheksutta­vaa. Rikkiviisaus tietää, kuinka kaikki on tehtävä. Muutos on samaa kuin parannus. Hajo­tetaan vain, jotta saadaan valoa ja ilmaa, niin kaikki rakentuu uudel­leen itsestään karussa autiomaassa. (Tästä ovat todistuksena aavikot ja rauniot.) Paras tapa luoda täydellinen kos­mos on panna toimeen kaaos. Paras tapa herättää henkiin kateus on kuvailla kuinka paljon paremmin toisten asiat ovat. Paras tapa herät­tää tyytymättömyys ja kapi­nahenki on luvata kyltymättömän itsekkyyden tyydytys. Koska vaati­mukset kasvavat samassa määrin kuin tarpeet tyy­dy­tetään, on vastuuton demagogia käynnistänyt sokean luonnonvoiman, jota ei voi pysäyttää ennen kuin kansallinen kurjuus on auttamaton tosi­asia, tai jollei dik­ta­tuuri estä hulluutta. Mutta asiahan on niin, että "köyhyys kannetaan tyynesti, kun kaikki ovat siihen osalli­sia". Olennaisinta vaikuttaa olevan, ettei kateuteen ole aihetta.

 

5.6  REAKTIO SUBJEKTIVISMIA VASTAAN

1Sofistit olivat periaatteettomilla ja järjestelmättömillä opeillaan aikaansaaneet yleisen käsitesekaannuksen. Kolme pelotonta miestä yritti puolestaan työskennellä tätä vastaan. He oivalsivat, että tämä kaikki johtaisi henkiseen pimeyteen, sosiaaliseen ja taloudelliseen romahduk­seen. Mut­ta reaktio tuli liian myöhään pysäyttääkseen tuhon. Henkinen rap­peutu­minen oli edennyt liian pitkälle. Kyky ymmärtää jotakin todella järke­vää kävi yhä harvinaisemmaksi. Jopa kyky käsittää heiken­tyi.

2Nämä kolme suurta miestä olivat Sokrates, Platon ja Aristoteles.

3Sokrates etsi niitä elämänkatsomuksen alkuperäisiä peruskäsitteitä, jotka olivat hänessä piilevinä, mutta ei onnistunut koskaan aktuaalis­tamaan niitä. Turhaan hän etsi järjestelmää, jossa käsitteet saavat lujuutensa ollessaan asetettuina oikeisiin yhteyksiinsä. Kunnioitetta­vista yri­tyksistä huolimatta hän onnistui vain poikkeuksellisesti ylet­­tymään periaateajattelun tasolle.

4Platon ja Aristoteles omasivat esoteerisen tiedon. Mutta kun heidät rajoitettiin käyttämään eksoteerisia tosiasioita ja ajatustapoja, he epäonnistuivat pyrkimyksessään, koska vain esoteriikan perustosiasioi­­­den ja aatteiden nojalla voidaan raken­taa todellisuuden kanssa yhden­mukainen, todella järkevä ja tarkoituk­sen­mukainen ajatus­järjes­telmä.

 

5.7  Sokrates

1Sofistien subjektivismi johti (niin kuin sen loogisesti täytyikin) kaiken epäilyyn. Heidän yksilöllisyytensä uhkasi rappeutua mielival­taan ja laittomuuteen. Heidän käsiteanalyysinsä hajotti kaikki oikeus­käsitteet, horjutti kaiken tietämisen ja toimimisen perustuksia. Kuu­lostaa melkein siltä kuin olisi kysymys meidän ajastamme.

2Tämän turmiollisen vaikutuksen vastustamiseksi esiintyi Ateenassa eräs tavattomien mittojen voimaluonne ja tahtoihminen, Sokrates, joka eheän persoonallisuutensa voimalla ja omavalintaiseen tehtä­väänsä koh­distamallaan innostuneisuudella veti luokseen joukon uskol­lisia oppi­laita. Nerokkaimmalla näistä kaikista, Platonilla (jota jäl­kimaa­ilma kutsui "jumalalliseksi"), tuli olemaan suurempi vaikutus­valta kuin kenelläkään muulla filosofilla, vaikutusvalta, joka tulee jäämään pysy­väksi. Hänen dialogeja lukiessaan voi kuvitella kuuntele­vansa aikamme älyllisiä keskusteluja. Käsitellyt aiheet ovat ajatto­mia.

3Sokrates asetti elämäntehtäväkseen pyrkimyksen tuoda selvyyttä ylei­seen käsitesekaannukseen. Hän oivalsi selkeästi sofistien näen­näisfi­losofian arvottomuuden, mikä johtui siitä, että hänellä oli oikeampi piilevä käsitys, jonka hän kuitenkin vain osittain onnistui aktuaalis­tamaan. Ylivoimai­sen dialektisen kykynsä ansiosta hän pystyi taistele­maan sofis­teja vas­taan heidän omilla aseillaan. Hänen menetelmänsä oli vaa­tia selitys sille, mitä tietyllä käsitteellä, esim. hyve, oikeamie­lisyys, rohkeus, viisaus jne., tarkoitettiin. Useimmat ovat myös val­mii­ta sallimaan tie­tämättömyytensä viisauden virtaamisen. Selityksinä olivat kuten aina tavalliset puheenparret ja iskusanat, joita ihmiset olivat sattuneet kuulemaan ja luulleet käsittäneensä. Taita­villa kysy­myksillä Sokrates opetti heidät vähitellen oivaltamaan, etteivät he tienneet, mistä puhui­vat. Siinä vaiheessa Sokrateen oli aika kummastel­la, voisiko "tämä selitys" ehkä kelvata. Tarkkasilmäisimmät käsittivät ironian.

4Joka on ottanut tehtäväkseen opettaa ihmisiä oivaltamaan, että hei­­­dän kuviteltu viisautensa on arvotonta, saa ottaa riskin, ettei ehein nahoin siitä seikkailusta selviä. Kaikki levottomuus ja mie­li­harmi, jota sofistit olivat yhteiskunnansäilyttäjien keskuudessa aiheuttaneet, kääntyi Sokratesta vastaan. Koko hänen elä­mäntyöstään ei tahdottu ymmär­tää enempää kuin, että häntä voitiin syyttää nuori­son viettelemisestä, yhteiskunnalle vahingollisten oppien levittämi­sestä ja siitä, että hän itse oli kaikista sofisteista vaarallisin. Tätä mies­tä, joka oli tahtonut vapauttaa ihmiset joutavasta tapa-ajattelusta ja epä- älyl­lisestä jäljittelystä, kansankokous syytti jumalattomuudesta ja tuomit­si hänet kuolemaan. Edelleen eräs räikeä esimerkki totuudelli­suudesta Vatikaanin iskulauseessa "kansan ääni on jumalan ääni".

5Aineellinen todellisuus ei kiinnostanut Sokratesta. Hän katsoi, että tiedämme aivan liian vähän kyetäksemme muotoilemaan oikean maailmankat­somuksen. Samoin hän oli vakuuttunut siitä, että suurten ajattelijoiden opettama elämänkatsomus oli todellista elämänviisautta. Mutta koska hän ei ollut vihitty eikä siis ollut saanut tilai­suutta muistaa vanhaa tie­tämystään uudelleen, hänen oli rajoituttava yksin­omaan siihen, mitä hänen elämänvaistonsa muinaisten opet­tajien opeista hyväksyi. Hän ei myöskään ymmärtänyt, että elämänkatsomus perus­tuu aina maailmankatso­muk­selle, että toiminnan normit perustuvat tie­tyille edellytyksille, että täytyy olla jonkin verran tietoa siitä, kuinka asiat ovat, jotta voi sanoa, kuinka niiden pitäisi olla.

6Sokrates ei tehnyt tarpeellista eroa käsittämisen ja ymmärtämisen välillä. Ymmärtävillä on tietämys piilevänä edellisistä in­k­arnaatiois­ta. He ovat jo muokanneet sen ja kyenneet ainakin osittain soveltamaan sitä käytäntöön. Ihminen voi toteuttaa sen, minkä hän ym­mär­­tää, mutta ei sitä, minkä hän kykenee vain käsittämään ja mikä on hänen kehitys­tasonsa yläpuolella. Sokrates kykeni toteuttamaan sen, mistä sai tietoa ja luuli, että toisetkin saattoivat ymmärtää ja toteut­taa sen, minkä hän vaivoin saattoi pakottaa heidät käsittämään. Niin pian kuin hänen mentaalivärähtelynsä olivat haihtuneet kuulijoi­den aivoista, hänen sano­mansa oli yhtä käsittämätön kuin ennenkin ja tietenkin mahdoton toteuttaa.

7Muinaisten opettajien sanontatavat hän oli ottanut omikseen. Niinpä hän esim. katsoi, että oli parempi kärsiä vääryyttä kuin tehdä vääryyt­tä, että meidän tulee luopua väärästä toiminnasta, ei pelosta, vaan velvol­lisuudesta, että joka elää viisaiden opetusten mukaan, nähden kai­kessa jumalten tahdon ja ollen tyytyväinen siihen, mitä elämä antaa, löytää onnen ja vapautuu pelosta ja levottomuudesta.

8Sokrates pyrki käsitteiden määrittelyyn. Näiden suhteen vallitsee edel­leen suuri epäselvyys. On objektiivisia ja subjektiivisia, konk­reetti­sia ja abstraktisia käsitteitä. Erikoislaatuisia, pelkästään subjektiivi­sia käsitteitä ovat tietämättömyyden kuvitteelliset, illuu­sioiksi ja fiktioiksi nimitetyt ajatusrakennelmat, nuo mielikuvi­tus­luomukset, joilta todellinen pohja puuttuu.

9Aineellisen esineen (esim. pöydän) kokeminen on objektiivinen elä­mys. Muistikuvana elämyksestä tulee konkreettinen mielikuva, kun esine visualisoidaan. Abstraktinen käsite pöytä sisältää kaikenlaisia pöytiä. Määritettäessä käsitettä pöytä mielikuvitus siis kutsuisi esiin kaiken­muotoisia ja -värisiä pöytiä muistista. Huonekalu on abs­trak­tim­pi käsi­te kuin pöytä. Se sisältää pöytiä, tuoleja, kaappeja, sänkyjä jne. Vie­lä abstraktimpi käsite on asuntoirtaimisto, johon mahtuu yhä useamman­laatuisia esineitä. Mitä abstraktimpi käsite on, sitä rik­kaampi se on sisällöltään ja sitä laajempi alaltaan. Mitä laajempi käsite on alal­taan, sitä pienempi visualisoitava sisältö on keski­ver­toyksilöillä, kos­ka heidän visualisointikykynsä on niin äärimmäisen rajoittunut ja heidän tietämättömyytensä suuri käsit­­teiden sisällön suhteen. Tästä johtuu myös yleisesti hyväksytyn logiikan erehdys sisällön ja laajuu­den, konkreettisen ja abstraktin suhteen.

10Aineaspektin objektiivisten käsitteiden määritys on kaikesta huoli­matta suhteellisen helppoa, koska kaikkien todettavissa oleva eli ob­jektiivisuus on olemassa. On huomattavasti vaikeampaa määrittää kaikki ne käsitteet, jotka kuuluvat subjektiiviseen tajunnanaspek­tiin. Useim­missa tapauksissa on rajoituttava yleisesti hyväksyttyi­hin, tie­­tyssä määrin mielivaltaisiin sovinnaiskäsitteisiin. Näin päädytään melkein aina subjektiiviseen arvioon.

11Toiminnan oikein arvioimiseksi täytyy olla mahdollista pelkistää vaikutin. Varsinaiset syyt voivat olla menneissä elämissä. Toteamalla, mitkä toiminnat ennemmin tai myöhemmin aiheuttavat hyviä tai huonoja seurauksia elämän suhteen, voi lopulta toivoa saatavan tietoa elämän­laeista sekä niiden olemuksenominaisuuksien merkityksestä, joista toi­minnat saavat alkunsa.

12Historiasta löytyy mitä erilaisimpia arvioita ja käsityksiä. Ihmis­kunnan nykyisellä kehitysasteella ei edes suurimpien kollektiivien arvi­oilla ole todistusvoimaa, vaan ne voivat olla yhtä mielivaltaisia kuin yksilölliset arviot.

13Esoteerisessa merkityksessä kulttuuri saavutetaan vain elämänlakeja tarkoituksen­mukaisesti joko tiedostaen tai tiedostamatta soveltamalla. Jotta elämänlait voitaisiin löytää, on niitä ensin täyty­nyt sovel­taa. Tämän tiedostamattoman pyrkimyksen Sokrates vaivautui tekemään tie­toi­­seksi.

14Koska Sokrates ei tuntenut olemassaolon laatua, tarkoitusta ja pää­­määrää, hänellä ei ollut henkilökohtaista varmuutta oikean toimin­nan suhteen asioissa, jotka eivät olleet ristiriidassa viisaiden oppien kanssa. Näissä erityistapauksissa hän oli riippuvainen "äänes­tä", dai­­­monionistaan (Augoeideestaan), jonka hän siis oletti olevan ulkoa­päin tulevaa innoitusta. Hän ei tuntenut esoteerista lausetta, että "enke­lit kuiskaavat vain valheita", että ihmisen pitäisi seu­rata vain oman terveen järkensä johdatusta. Erehdykset ovat sääntö ihmiskunnan nykyi­sellä kehitysasteella. Mutta erehdyksistä opimme. Jos erehdymme seu­raamalla toisten neuvoja vastoin omaa vakaumustamme, on se vielä suu­rempi erehdys eikä myöskään paras tapa oppia.

 

5.8  Platon

1Monien vuosien ajan Platonilla oli tilai­suus kuunnella Sokrateen kes­kusteluita sofistien ja muiden elämänongel­mista kiinnostuneiden kanssa. Monet Platonin dialogeista ovat näennäisesti selosteita sellaisista keskusteluista. On ilmeistä, että hän on etevällä tavalla paran­nellut kuulemaansa. Niin johdonmukaisesti ei käydä mitään val­mistele­mattomia keskusteluita. Niin tarkasti ei selos­teta mitään keskustelui­ta. Ksenofonoksen "Muistelmia Sokrateesta" antaa paremman kuvan siitä, mihin tyyliin keskustelut sujuivat. Sokra­teesta tuli nime­tön äänitorvi, jota Platon tarvitsi välttyäkseen vainolta. Pla­tonin ansiosta Sokra-teen murha tunnustettiin oikeusmurhaksi. Sokrates saat­toi siis jatkossa puhua vapaasti. Asettamalla mieli­piteensä joh­donmukai­sesti Sokrateen suuhun Platon vältti henkilö­koh­taisen huomion kohtee­na olemisen vaaran. Demokraattinen tasa-arvokompleksi ja kateus eivät nimit­täin suvain­­neet kenenkään eläväisen kohota rankaise­matta joukon ylä­puo­lel­le. ("Jos joku on suuri keskuu­dessamme, olkoon hän suuri jossain muu­alla.") Perikles välttyi kukis­tumisen kohtalolta, koska hän osasi taidon imarrella jouk­koja, pyysi anteeksi olemassa­oloaan ja itkien rukoili anteeksi­antoa nerou­del­leen. Häntä lukuun­ottamatta kaikkia Atee­nan suuria miehiä vai­not­tiin, heidät karkotet­tiin maasta tai murhat­tiin.

2Kukaan ei ole kyennyt asettamaan ongelmia keskuste­lun alaiseksi, analysoimaan sofistien illuusioita ja fikti­oi­ta niin kuin Platon. Salaa­malla usein ongelmien ratkaisun, tekemällä keskustelusta vastauk­sen kysymykseen ja jättämällä johtopäätöksen teon lukijalle itselleen, hän on osannut pitää mielenkiintoa yllä ja paremmin kuin kukaan muu kehittänyt ajattelutaitoa. On kieltämättä taito osata Platonin tavoin antaa vihkiytymättömmille niin puutteellisen aineiston turvin vaikka vaillinainenkin näkemys olemassaolosta ja vih­jailuin osoittaa elämän­vaistolle, miltä suunnalta totuutta pitäisi etsiä.

3Jokainen filosofi on turhaan yrittänyt tulkita Platonia omalla tavallaan. Paljon on haaskattu terävä-älyistä ja syvämietteistä ros­kapuhetta siihen, mitä Platonin oikeastaan olisi pitänyt tarkoit­taa. On selvää, että ne, joille näkyvä maailma on ainoa olemassaoleva ja "henkinen todellisuus" mielikuvituksen luomusta, kykenevät näkemään hänessä vain haaveksijan. Hän kirjoittaa niin yksinkertaisesti, että ihmiset luulevat käsittävänsä häntä. He eivät tiedä, että yksinkertai­sinta ei ole vain vaikeinta löytää, vaan jälkimaailman on jopa vai­kein­ta ymmärtää sitä, jolloin se menee aavistamatta ohi, ellei se ole välittömästi itsestäänselvää. Sellaiset harvinaiset kirjailijat otta­vat huomioon ainoastaan lukijat, joita Goethe ajatteli kirjoitta­es­saan: "Du gleichst dem Geist, den du begreifst" (Muistutat henkeä, jota ymmärrät). Kääntäjien tulkintayrityksiä sopii hyvinkin epäillä.

4Platon ei ollut vihkiytynyt vain orfilaisiin mysteereihin vaan myös pytagoralaisten tietokuntaan, jonka Pytagoraan oppilas Kleinias oli siirtänyt Ateenaan.

5Jotta Platonia voitaisiin ymmärtää, erityisesti hänen oppiaan ide­oista ja uudelleenmuistamisesta, on tunnettava pytagoralainen maailman­katsomus, jolle hänen kirjallinen tuotantonsa perustui. Platonin tarkoituksena oli antaa ihmisille vihje korkeammista maailmoista, jälleen­syntymisestä ja tajunnankehityksestä, kavaltamatta mitään eso­teriikas­ta. Tästä johtuivat vaikeudet, joiden kanssa hän painiskeli.

6Pytagoralaiset opettivat, että olemassaolo koostuu toisensa läpäise­vistä eri tiheysasteen omaavista ainemaailmoista. Monadit aloitta­vat tajuntansa kehittämisen kivikunnassa, jatkavat sitä sen jälkeen  kasvi-, eläin- ja ihmiskunnissa sekä korkeammissa luomakunnis­sa. Paluu ylem­mistä luomakunnista alempiin on mahdottomuus.

7Neljän alimman luomakunnan kehitys etenee kolmessa alimmassa pla­neet­tamaailmassa (oikeammin "ainepalloissa"): fyysisessä, emotionaali­sessa ja mentaalisessa maailmassa.

8Fyysisessä maailmassa ihmiskunta voi vähitellen hankkia omaa tietoa tästä maailmasta. Korkeammista maailmoista se voi itse omaksua tietoa vasta sitten, kun se on hankkinut korkeamman objektiivisen tajunnan. Siihen saakka sen on luotettava auktoriteettitietoon. Emotionaalimaa­ilma on illuusioiden maailma ja alempi mentaalimaailma on fiktioiden maailma. Näillä kahdella välialueella ei todellinen tieto ole mahdol­lista. Vasta korkeammassa mentaalimaailmassa eli ideain maailmassa yksilö voi hankkia tietoa todellisuudesta ja elämästä, olemassaolon tarkoituksesta ja päämäärästä, koska vain tässä maailmassa intuitio voi oikein ymmärtää todellisuutta ilmentäviä ideoita (mentaaliatomeja ja niiden olomuotoja).

9Jokaisen maailman aineella on erikoislaatuinen tajunnanlajinsa. Tunteet vastaavat värähtelyjä emotionaaliaineessa, ajatukset värähte­lyjä mentaalimaailman aineessa.

10Monadit kehittyvät omaksumalla kyvyn havaita värähtelyjä yhä kor­keam­missa piireissä maailmoissaan ja kyvyn päästä kosketuksiin yhä kor­­keampien maailmojen kanssa. Korkein kasvilaji voi saavuttaa yhteyden emotionaalimaailmaan ja korkein eläinlaji yhteyden mentaalimaailmaan. Ihminen pyrkii orientoitumaan alempaan mentaalimaailmaan. Hänen pää­määränsä on korkeampi mentaalimaailma, intu­ition maailma, Platonin ideain maailma.

11Ihmisen mentaalisessa kehityksessä ilmenee viisi päävaihetta: dis­kursiivinen eli perusteesta seuraukseen etenevä päättelytaito, peri­aateajat­telu, perspektiiviajattelu, systeemiajattelu ja lopuksi  intuitio eli platoninen idea-ajattelu.

12Tieto uudelleenmuistamisena on eräs Platonin peruslauseista. Eso­teriikka selittää tämän.

13Monadi ei unohda mitään. Kaikki sen kokema on säilynyt piilevänä sen alitajunnassa. Jotta tietty aiemmin hankittu tieto voisi herätä eloon uudessa inkarnaatiossa, on uusintakosketus kyseiseen tiedonalueeseen välttämätön. Muuten tieto jää piileväksi. Vastaava koskee aiem­min hankittuja kykyjä. Piileväksi jää kaikki, mitä ei kehitetä uudessa elämässä. "Lahjakkuus" johtuu erikoistumisesta usei­den elämien aikana: yleensä kolme elämää "kykyä" varten ja seitse­män elämää "neroa" varten (melkeinpä millä kehityksen tasolla tahansa). Kaikki monadin ihmiskun­nassa kokema ei ole saatavilla ennen kuin yksilö on omaksunut intuiti­on ja voi ideain maailmassa (mutta myöskin vasta siellä) tutkia kaikkia menneitä elämiään ihmisenä. Uudessa inkarnaa­tiossa ei monikaan ehdi saavuttaa uudelleen varsinaista, piilevää kehitystasoaan.

14Kaikki, minkä olemme oppineet ja muokanneet(!), on katoamatonta. Kaikki, minkä olemme tienneet ja osanneet, säilyy piilevänä. Myöhem­missä elämissä tiedosta tulee välitöntä ymmärtämistä. Hankitut omi­naisuudet ja kyvyt ovat olemassa taipumuksina. Ne voi nopeasti aktuaa­listaa, jos tarve vaatii, kiinnostusta riittää ja tilaisuuksia uuteen omaksun­taan tarjoutuu.

15Mitään ei voi omaksua vaivatta. Lukemattomat samankaltaiset elämyk­set elämässä toisensa jälkeen ovat tarpeellisia ennen kuin elämykset äärimmäisen hitaasti karttuvat käsitteiksi, jotka voidaan asettaa yhte­­yksiinsä ja muokata tiedoksi ja ymmärtämykseksi. Monadi viettää vuosi­miljoonia jokaisessa luomakunnassa, ennen kuin on oppinut kai­ken vas­tai­selle kehitykselleen välttämättömän kussakin luomakun­nassa.

16Kyky tajuta ulkoisia esineitä, kyky oppia lähemmin tuntemaan esinei­den omi­naisuuksia näiden värähtelyjen välityksellä on luomakun­nassa toisensa jälkeen tapahtuvan monimutkaisen prosessin tulosta. Jokaisen korkeamman maailman myötä käsityksestä tulee yhä täsmällisempi ja läpi­­tunkevampi. Monadi oppii tuntemaan kaiken "samastamalla" itsensä sen värähtelyihin.

17"Platonisia ideoita" ei voi ymmärtää ilman seuraavaa tietoa: Ide­ain maailman ideat ovat osin objektiivisia muotoja, osin subjektiivisia elämyksiä, ja täten ideat ovat pysyvien objek­tiivisten ja subjektiivis­­ten todellisuuksien luotettavia ilmentymiä. Jokainen intuitio vas­taa tosi-ideoista muodostuvaa mentaalijärjestel­mää. Alemmat maailmat ovat ideain maailman ideoissa ja niinpä tieto näistä alem­mista maa­ilmoista sisältyy intuitioiden ideajärjestel­mään. "Ideain maailman ideoiden näkeminen" merkitsi kausaali-ideaan sisältyvän tietojär­jes­telmän todel­lisuussisällön kokemista sen kaikkine suhteineen.

18Ideain maailma on kaiken muun ohella väärentämätön muisto kaikesta menneestä fyysisessä, emotionaalisessa ja mentaalisessa maailmassa pla­neetan synnystä lähtien. Näiden ideoiden subjektiivinen tajunnansisäl­tö antaa meille täsmällistä tietoa todellisuudesta ilman mahdol­lisuut­ta erehdyksiin, fiktiivisyyteen tai petokseen. Ne ovat myös ihanteitam­­me, koska ne selvittävät päämäärät ja niiden toteut­tamis­tavat. Ideain maailman muodot ovat täydellisiä kauneuden­muotoja.

19Kun intuition kausaali-ideat ovat mentalisoituneet mentaalisiksi käsitteiksi, tulee niistä järjen ihanteita, ja kun nämä ihan­teet ovat emotionalisoituneet, tulee niistä tunneajattelun dogmeja. Mutta tässä kaksinkertaisessa alasmitoituspro­sessissa on ideoiden suh­teellinen pätevyys muuttunut absoluuttiseksi, ja sillä ta­voin niistä on tullut elämänkielteisiä.

20Sijoittamalla muuttumattomat, objektiiviset todellisen, kauniin ja hyvän perusteet ja syyt tosiolevaiseen ideain maailmaan, alemman tajunnan ulottumattomille, Platon koetti riistää sofisteilta heidän ylivaltansa ja arvovaltansa. Sen vuoksi kaikkien aikojen "idealistit" ovat täydellä syyllä nähneet Platonissa subjektiivisesta ja yksilölli­sestä mielivallasta pelastajan.

21Filosofian historia on täydellisesti vahvistanut Platonin epäilyk­sen, että suunnittelemallaan eksoteerisella järjestelmällä Aristoteles vain antaisi vihkiytymättömille uutta aineistoa ja virikettä vastaisiin turhanpäiväisiin spekulaatioihin. Yksinomaan ideain maailma ja intui­tioi­den voimalliset ilmennykset voivat antaa oikean ratkaisun filo­sofi­an ongelmiin.

22Platonin ihannevaltiota ei ollut koskaan tarkoitettu toteutettavak­si. Hän tiesi varsin hyvin, ettei sellaista yhteisöä voi konstruoida, ettei sellaista voi syntyä ilman ykseysasteen (viidennen luomakunnan) saa­vuttaneita johtajia, että idealiteetti edellyttää idea­liteetti­asteella olevia yksilöitä. Käytännön politiikka ei häntä kiinnostanut, ja vastahakoisesti hän lainasi itseään moisiin kokeiluihin. Hänellä oli ollut lukui­sia tilaisuuksia tutkia erilaisia järjestelmiä ja hän päätyi tulok­seen, että demokratia oli huonoin kaikista järjestelmistä. Demo­kratia siirsi vallan arvostelukyvyttömälle enemmistölle, joka antautui sofis­tien ja demagogien johdettavaksi, jotka valtaa pitääk­seen vetosi­vat pahimpiin vaistoihin piittaamatta siitä, että seurauk­sena saattoi olla vain taloudellinen romahdus, yhteiskunnan hajoaminen ja kulttuu­rin rappeutuminen.

23Platonin valtio oli demokraattisen tasa-arvoihanteen peitettyä arvostelua ja viittaus suuntaan, josta ratkaisua pitäisi etsiä. Tar­koituksenmukaisin yhteiskunta on luokkayhteiskunta, jossa yhteis­kun­nalliset tehtävät jaetaan luokkien kesken. Kelvollisuus (tieto, taito, työvalmius) määrää, mihin luokkaan yksilö kuuluu. Kaikilla on mahdol­lisuus vapaaseen kilpailuun. Valtio epäonnistuu tehtävässään, jos se ei luo mielekkäitä olosuhteita ja oikeutta jokaisen ansion mukaan. Vain lahjomattoman oikeamielisille yksilö­ille, joilla on vaadittavat tiedot, ominaisuudet ja kyvyt, pitäisi sallia valtion asioiden hoito, valta-asema ja toisten hallitseminen. Jos valtiota johtavat turmel­tuneet yksilöt (niin kuin useimmiten vääjäämättä käy kaikissa demokraattisissa valtioissa), leviää oikeus­laitoksen mädän­näisyys kuin mikäkin rutto. Mielekkäästi johdetussa valtiossa työnjako on toteutettu kansalaisten kehitystasojen, elämänymmärtämyksen ja päte­vyyden mukaan.

24Platonin oikeuskäsitys ilmenee hänen opissaan oikeamielisyydestä, kardinaalihyveistä ja hyvyyden laista.

25Oikeuden saa, kun jokainen suorittaa velvollisuutensa. Platon oli tarkoin perehtynyt intialaisten dharma-oppiin, jossa velvollisuus­käsite ilmenee elämäntehtävästä ja kehitystasosta. Ollakseen oikeamielinen yksilöllä täytyy olla oikeamielisyyden idea. Tämä idea ei ole mikään veretön abstraktio, vaan kokonaistieto oikeamielisyyden ilmai­suista kaikissa elämänsuhteissa.

26Platonin kardinaalihyveet ovat aiheuttaneet paljon päänvaivaa ja niitä on arvosteltu. Ne edustavat tavoitelluimpia kykyjä eri kehitys­asteiden yksilöissä: barbaariasteen fyysistä "rohkeutta", emotionaaliasteen "itsehillintää", mentaaliasteen "viisautta" (oikeaa tietoa), in­tuitioasteen "oikeudenmukaisuutta" (mahdollinen vasta todellisen tiedon myötä). Näitä voidaan verrata esoteeriseen ilmaukseen: uskaltaa, tah­toa, tietää ja vaeita (kyky vaeita tiedosta ymmärtämättömien edessä).

27Kun Sokrates sai tietää, mikä oli oikein, hän teki sen epäröimättä ja itseensä kohdistuvia seurauksia huomioimatta. Jos hän oivalsi, mikä oli väärin, mikään ei saanut häntä toimimaan tämän tiedon vastaisesti. Sen, että toiset eivät tehneet niin kuin hän, Sokrates katsoi johtuvan tietämättömyydestä. Valista ihmistä ja hän tulee siitä lähtien toimi­maan oikein, koska hänen oma etunsa vaatii häntä toimimaan mielekkääs­ti ja tarkoituksenmukaisesti. Kaikkia hyväntahtoisia valistusintoi­li­joita on aina luonnehtinut sama elämäntietämättömyys, joka ei ymmärrä suunnatonta eroa teoreettisten mahdollisuuksien ja käytännön valmiuk­sien kouluttamien kykyjen välillä.

28Platon näki syvemmälle. Asia on helppo niille, jotka ovat jo hank­kineet tiedon, ymmärtämyksen ja kyvyn edellisissä elämissään ja joilla kaikki tämä on piilevänä. Heidän tarvitsee vain päästä kosketukseen piilevän tietonsa kanssa tehdäkseen automaattisesti ja välittömästi oikein. Hyvyyden lain mukaan ihminen noudattaa aina korkeinta, minkä hän todella oivaltaa ja ymmärtää (ei vain usko siihen eikä aseta sitä vain päämääräkseen), koska hän ei voi tehdä toisin, koska hänen on tarve ja ilo saada tehdä niin.

29Platon erotti oppineisuuden viisaudesta ja teoreettisen tiedon pii­le­västä tiedosta ja taidosta. Tämä ilmenee hänen teesistänsä, että vii­­saalla on edellytykset tulla taitavimmaksi kaikessa, mistä hän kiinnos­tuu.

 

5.9  Aristoteles

1Aristoteles oli Platonin ainaisesti vastustushenkinen oppilas. Ekso­teerisen filosofian ollessa Platonille pedagoginen taito, oli se Aristoteleelle ennen kaikkea looginen, metodinen ja systemaattinen taito. Hän oli vakuuttunut siitä, ettei Platon kykenisi ehkäisemään sofistien perusteetonta spekulaatiota. Mitä iloa eksoteerikoille oli ideain maailmasta? Koska heiltä puuttui intuitio, täytyi sen heistä vaikuttaa mielikuvituksen tuotteelta. Ennen kuin he kykenivät saavut­tamaan ideain maailman intu­ition, oli heidän täytynyt kehittää neljä erilaista mentaalitajunnan lajia: päättelyajattelu, periaateajattelu, perspektiiviajattelu ja sys­teemiajattelu. Vain tietokunnan korkeimman asteen vihityt kykenivät siihen. Aristoteles uskoi, että ainoa tapa ehkäistä spekulaatiota oli laatia ajattelujärjestelmä, joka vastasi normaaliyksilön kykyä käsittää. On kokonaan toinen asia, että vain esoteerikko on voinut ymmärtää hänet oikein. Järjestelmästä tuli sit­ten sitä, mitä voitiin odottaa. Kuinka taidokkaasti hän sen kuitenkin laati, ilmenee parhai­ten siitä, että se on askarruttanut filosofista ajattelua yli kahden­tuhannen vuo­den ajan.

2Käsitteiden laita on samoin kuin tosiasioiden. Ne ovat lähes arvot­tomia, jos niitä ei aseteta oikeisiin yhteyksiinsä. Irralliset ideat ja tosiasiat yllyttävät spekulaatiota sepittämään asiayhteyksiä, joiden katsotaan antavan niille tarkoituksen. Koko mentaalimaailma on yhtä fiktioiden sekamelskaa, koska tosiasiat ovat joutuneet vääriin yhteyk­siin, siihen "totuuden yti­meen", joka löytyy kaikesta taikauskosta.

3Esoteerinen mentaalijärjestelmä oli saanut Aristoteleen vakuuttu­neeksi siitä, että ainoa tapa antaa ihmisille selvyys, oli antaa heil­­le järjestelmä. Mentaalisen varmuuden antaa ainoastaan deduktio. Esoteerinen järjestelmä antaa selvyyttä ja varmuutta, koska tieto voi­daan johtaa siitä ja tulokset voidaan osoittaa yhtäpitäviksi todel­lisuuden kanssa. Täydellinen järjestelmä sisältää kaikki tosi­asiat oikeisiin yhteyksiin asetettuina. Tämä ei tietysti tullut kysy­mykseen. Oli tyy­dyttävä keräämään mahdollisimman paljon tosiasioita ja syste­moitava ne. Platonin kuoltua Aristoteles otti haltuun­sa mes­ta­rin oppi­laat ja antoi jokaisen tehtäväksi käsitellä sitä tiedon­alaa, johon hänellä oli taipumusta. Suunnattoman henkilökohtai­sen omaisuutensa ansi­osta hän saattoi ostaa käsikirjoituksia kaikilta tie­donaloilta ja ottaa palve­luk­seensa tutkijoita, jotka olivat halukkaita keräämään tietoja kaikki­alta maailmasta. Tuhansista käsi­kirjoituksista saatu aineisto käsitel­tiin järjestelmällisesti. Siten luotiin pohja länsimai­selle eksoteeri­selle tieteelle. Hänen luomaansa tieteellistä terminolo­giaa käytetään edelleen laajalti. Suu­rin osa siitä, mitä historioitsi­jat aiemmista filosofeista tietävät, on peräi­sin Aristo­te­leelta. Hänel­lä oli tapana selostaa omalla taval­laan sellaista, mitä hän ei itse käyttänyt.

4Syntyi mittavia tutkielmia kaikesta sen aikaisesta tietämyksestä matematiikassa, fysiikassa, kemiassa, maantieteessä, meteorologiassa, astronomiassa, kasvitieteessä, eläintieteessä, anatomiassa, logii­kas­sa, psykologiassa, etiikassa ja politiikassa.

5Koko tästä valtavasta ensyklopediasta voitiin löytää vain muu­tamia vähäisiä puutteellisesti säilyneitä, enimmäkseen epäselviä, jär­jes­te­lemättömiä ja mielivaltaisia mukaelmia, kun pari sataa vuotta myö­hem­min päätettiin yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa vielä oli.

6Aristoteles ei salaillut ylivoimaisuuttaan, sitä, että oli jätti­läinen kääpiöiden joukossa. Sellainen on vaarallista silloin, kun demokratian tasa-arvokompleksi vallitsee ja vaatii kaiken korkeamman tasoittamista. Kun sanoma hänen voimallisen suojelijansa, kuningas Aleksante­rin kuolemasta saavutti Ateenan, Aristoteles jätti kaupungin, joka oli murhannut Sokrateen, välttyäkseen joukkojen raivolta.

7Seuraava ei ole selvitys Aristoteleen eksoteerisesta jär­jestelmäs­tä, vaan viittaus yksinomaan sen esoteeriseen pohjaan.

8Käsittäminen on harkinnan tulosta. Ymmärrys on välitöntä tajuamista ja johtuu tietyllä ainealalla päätökseen saatetun muokkauksen uudel­leenmuistamisesta. Yksinkertaisin järki voi päätellä perusteesta seu­rauk­seen, syystä vaikutukseen. Päätteleminen seurauksesta perustee­seen, vaikutuksesta syyhyn, vaatii arvostelukykyä. Tietämättömyys on puuttuvaa asiatietoa. Arvostelukyky on älykkyyttä (tervettä järkeä) ja edellyt­tää kykyä analysoida ja syntetisoida. Arvostelu vaatii tosi­asioita, käsit­teitä ja periaatteita. Nämä ovat absoluuttisia, kukin erikseen. Mutta ne saavat suhteellisen merkityksen, kun ne asetetaan suhteisiin tois­ten kanssa oikeassa järjestelmässään. Käsitteet ovat välttämättö­miä käsittämiselle. Periaatteet ovat välttämättömiä käsit­teiden yleiskatsaukselle. Periaate on todellisuudessa harvoin esiin­tyvien pelkistettyjen tapausten yleistys. Oikea arvostelma vaatii yleensä useita toisiaan modifioivia periaatteita. Arvostelukyky voi arvioida tosiasiat oikein, asettaa tosiasiat oikeisiin yhteyksiinsä, erottaa toisistaan tosiasian ja fiktion, sokean uskon ja kriittisen käsityk­sen, joka kysyy, onko alustavalle olettamukselle riittävästi tosiasioita saatavilla.

9Aristoteles halusi antaa ihmisille mentaalijärjestelmän. Hän oival­si, että järjestelmä on ajattelun tapa orientoitua olemassaolos­sa. Tajun tosiasiat ovat yleisesti katsoen arvottomia, ennen kuin järki osaa sovittaa ne oikeisiin yhteyksiinsä: historiallisiin, loogisiin, psyko­lo­gi­siin ja kausaalisiin yhteyksiin. Järjen tehtävänä ei ole laa­tia fiktioita. Kaikki ajattelu perustuu periaatteille ja järjestel­mille. Jokainen ajatteleva ihminen luo itselleen järjestelmiä, olipa hän sii­tä tietoinen tai ei. Järjestelmän laadusta ilmenee yksilön kehitys­taso, arvostelukyky ja asiatiedot. Useimpien ihmisten järjes­telmät ovat fiktiojärjestelmiä tai tunneajattelun uskonjärjestelmiä. Jokai­sella on pieni uskonsa melkeinpä mistä mielettömyydestä tahansa, koska useimmilla ei ole mahdollisuutta saada todellista tietoa muusta kuin fyysisessä maailmassa lopullisesti todetuista tosiasioista. Intui­­tion ideain maailma ei ole heidän käytettävissään.

10Elämän ymmärtäminen vaatii järjestelmällisten kokemusten varaston. Tämä pohja hankitaan pitkän mentaalisen kehityksen aikana barbaari­asteella. Järjestettyjen periaatteiden suurempi runsaus johtaa men­taaliseen ylivoimaisuuteen jokaisella tiedonalalla erikseen samoin kuin elämän suhteen yleensä.

11Käsittämisen edellytyksenä on omistaa jotakin yleisempää kuin se, mitä yrittää loogisesti käsittää, sillä käsittäminen etenee yleisestä yksityiseen, vielä yleisemmästä, mentaalisesti korkeammasta, mentaalisesti alempaan. Yleisimpiä kaikista ovat intuition ideat, jotka sisäl­tävät kaikki tosiasiat. Periaatteet antavat järjestelmälle sen täs­mäl­l­isyyden.

12Platon oli huomauttanut yksiselitteisten käsitteiden välttämättö­myydestä. Aristoteles oivalsi, että käsitteet (tosiasiat) on asetet­tava oikeisiin yhteyksiin, jotta ne saisivat oikean tarkoituksensa, ja että tämä yhä laajempi kokonaisuus lopulta osoittautuu järjestelmäksi eli korkeimmaksi mentaaliseksi käsitykseksi. Yhä ylevämpiä ja laajempia ovat intuition ideat. Mutta kauan ennen kuin inhimillinen käsitys­kyky voi saavuttaa ideain maailman ideat, sen täytyy hallita korkeam­mat men­taaliset kyvyt. Vielä eivät ihmiset kykene ajattelemaan intuitiivises­ti, so. ilman käsitteitä, periaatteita ja järjes­telmiä. Kyetäksemme löytämään yleisemmän meidän on tunnettava use­ampia tosi­asioita kuin mitä vähemmän yleinen voi selittää. Kuten Goethe ilmaisi Faustissa: meillä voi olla osat (tarpeelliset tosi­asiat) käsissämme, mutta kuiten­kin meiltä puuttuu yhdistävä side. Yleisemmän löytäminen tekee laajem­man ymmärtämyksen mahdolliseksi.

13Konkretisoitaessa jokaisesta platonisesta ideasta tai intui­tiosta tulee oma täydellinen järjestelmänsä, joka käsittää kaikki sen aine­alaan sisältyvät käsitteet ja tosiasiat.

14Eksoteeriset mentaalijärjestelmät ovat järjestettyjä yleiskatsauksia menetelmällisesti yhdistellyistä tosiasioista. Käytännöllisesti katsoen ne eivät koskaan ole oikeita, koska ne eivät milloinkaan voi olla täy­delli­­siä, vaan muuttuvat jokaisen uuden tosiasian myötä. Niiden merki­tys tieteelle on siinä, että ne helpottavat yleiskatsausta ja tutkitun omak­sumista. Niistä tulee kuitenkin esteitä ajattelulle ja tutkimukselle, elleivät yhä täydellisemmät järjestelmät saa vähitellen korvata niitä. Aristoteleen järjestelmähankkeesta tuli sellainen este, koska tietämättömyys teki siitä absoluuttisen.

15Tunnusomaisinta Aristoteleen ansioksi luetulle loogiselle katsanto­­­kannalle on täysin epäonnistunut yritys erottaa muoto ja sisältö niin subjektiivisesti kuin objektiivisestikin.

16Tämä johti laatimaan nk. kolmannen ajattelun lain, joka ei ole mikään ajattelun laki. Siten ajattelu kaavamaistui. Mitä abstraktimpi käsite on, sitä laajempi on sen ulottuvuus ja sitä suppeampi on sen sisältö. Pyrkimällä laatimaan kaavion yhä abstraktimmeista käsit­teis­tä he toivoivat saavuttavansa korkeimmat abstraktiot, kategoriat, ja niin ollen "absoluuttisen tiedon".

17Kaikkeen tähän kätkeytyi totuudenjyvänen. Loogikko oivaltaa pian, ettei selkeyttä voi saavuttaa ilman yhtenäisyyttä ja järjestelmää. Erehdys oli siinä, että käsitteistä yritettiin laa­tia järjestelmää ilman tosiasioita. Tämä looginen taikausko oli hal­litseva skolastiik­kaa ja ajattelua aina 1800-luvulle saakka, kunnes tiede antoi todel­lisuustietoa tosiasioillaan ja osoitti näennäistiedon siten vääräksi.

18Kun todellisuudesta tietämätön yksilö alkaa spekuloida, hän käyttää tyhjiä käsitteitä. Tosiasioiden puuttuessa hän antaa niille mielival­taisen sisällön. Näin syntyvät fiktiot. Koko filosofian historia on ollut jatkuvia yrityksiä korvata vanhat fiktiot uusilla. Spekulaatio ilman tosiasioita on fiktionalismia. Vain tutkimus voi antaa meille tosi­asioita. Kun tutkimus antiikin ajalla loppui ja kun uskottiin, että koottu tieto löytyy filosofiasta ilman todellisuuden kokemusta, täytyi tuloksena olla taikausko. Selityksiä, joita vähä vähältä annettiin, ei tutkittu koskaan jälkeenpäin aineellisessa todellisuudessa.

19Muodon ja sisällön erottaminen toisistaan objektiivisessa suhteessa tuli vaikuttamaan yhtä eksyttävältä.

20Yksittäisten esineiden ajateltiin olevan muodon ja sisällön tuot­teita. Aine oli potentiaalisuus, "todellisuuden mahdollisuus". Plato­nin mielestä ideat olivat myös tarkoituksenmukaisesti vaikuttavia voimia, kun taas Aristoteleelle "muoto" palveli samaa tarkoitusta. Muodon sisäinen "todellisuuden mahdollisuus" toteutui eri kehitysasteilla. Tässä jatkuvassa prosessissa alempi oli aina ainetta suhteessa kor­keam­paan, sen muotoprinsiippiin. Korkein muoto oli kaikenkäsittävä jär­ki, kaiken voimanlähde, jumaluus.

21Tälläinen jako antaa ilmeisesti loputtomia mahdollisuuksia mieli­kuvituksellisiin spekulaatioihin. Niitä käytettiinkin hyväksi sillä seurauksella, että ajattelu sulkeutui toivottomaan labyrinttiin. Oppi jumaluudesta korkeimpana ainemuotona ja oppi aineen (atomien) mahdol­li­suu­desta saavuttaa korkein jumaluusaste on kuitenkin osoittautunut olevan hyvin salattua esoteriikkaa, kuten myös se, että korkeampi aine suh­tau­tuu alempaan aineeseen niin kuin energia aineeseen.

22Opettamalla aineen jatkuvuutta ja kieltämällä ehdottoman tyhjiön olemassaolon Aristoteles lausui kaksi esoteerista tosiasiaa.

23Aristoteles ponnisteli koko ajan samojen vaikeuksien parissa kuin Platon. Molemmat pyrkivät eksoteerisen järjestelmän luomiseen esotee­risen tie­to­järjestelmän pohjalta. Mutta vain esoteeriset tosiasiat mahdollista­vat todellisuusjärjestelmän. Kuitenkin hän saavutti tavoit­teensa: hän teki­ lopun sofistien semantiikasta. Vasta meidän aika­namme, parin tuhan­nen vuoden ja filosofian yleisen epäonnistumisen jälkeen, on subjek­tiivisen mielivallan periaatetta uudelleen julis­tettu.

24Platonin järjestelmää voivat ymmärtää ne, jotka ovat kerran olleet esoteeriseen tietokuntaan vihittyjä ja joilla tieto on piilevänä. Hei­­­dän ei ole vaikea samaistaa kausaalimaailmaa Platonin ideain maailmaan. Mutta vihkiytymättömille, joiden oli rajoituttava kulkemaan tie­tämät­tömyyden tavanomaista tietä, induktiivista tietä, oli Aristote­leen järjestelmä ainoa todenmukainen.

25Tietenkin Aristoteles tiesi, että kausaalimaailma on todellisen tie­don maailma, että kausaalitajunta voi todeta kaikki käsittämi­selle ja ymmärtämiselle tarpeelliset tosiasiat ihmisen eri maail­moissa, todeta tapahtumainkulun syyt. Mutta koska kausaalimaailma oli vihkiy­ty­mättömille saavuttamaton, heille oli osoitettava toinen tie tie­to­järjestelmään. Tämä tie on tutkimuksen induktiivinen tie, jolla toteaa tosiasiat ja järjestää nämä käsitettävään järjestelmään. Tätä ajatusta pidettäköön aatteellisesti oikeana, mutta se on mahdoton toteut­taa, koska tieto kaikista olemassaolon tosiasioista on tutkimuk­sen kangas­televa lopullinen päämäärä.

26Platon lähti siitä, että kausaalinen ideain ja tiedon maailma on inhimillisen tajunnankehityksen lopullinen päämäärä ja kutsui sitä "tosiolevaiseksi" sen ollessa korkein ihmisenä saavutettavissa oleva kehitysaste. Aristoteles paheksui sanontaa ja antoi ymmärtää, että "tosiolevainen" on homogeeninen ikiaine (jossa lukemattomat kosmokset muodostuvat ja hajoavat niiden tarkoituksen toteuduttua). Kun Aristo­teles realistisella tavallaan tuli kuvailleeksi sitä, mitä Platon oli kutsunut ideain hiearkiaksi, hän pyrki osoittamaan, kuinka yhä kor­ke­am­mat muodot olivat mahdollisia niiden ollessa poten­tiaalisesti ole­­massa alemmissa muodoissa. Tätä hänen menettelytapaansa eivät hänen oppilaansa ole ilmeisesti koskaan ymmärtäneet. Sen sijaan saatiin koko tämä ainetta ja muotoa, todellista ja mahdollista koskeva proseduuri, joka askarrutti erityisesti skolastikkoja.

27Aristoteleen käyttämiä termejä: aine, mahdollisuus ja potentiaali­suus, muoto, todellisuus ja aktuaalisuus, mekaaniset ja tarkoituksen­­mukaiset syyt, ei koskaan käsitetty oikein. Lisäksi tuli, että hänen seuraajansa eivät kyenneet erottamaan loogista perustetta ja aineellis­ta syytä, vaan sekoittivat nämä. Ei ole ihme, että nk. aris­toteelisissa kirjoituksissa ilmenee epäselvyyksiä ja ristiriitai­suuk­sia.

28Aristoteles tunsi hyvin esoteerisen lauseen, jonka mukaan "muoto on aineen tapa olla olemassa" (kaikissa maailmoissa). "Todellisuudella" hän tarkoitti tosiasiallista, todettavissa olevaa. Se, mitä ei voitu tode­ta, saattoi tietenkin olla olemassa teoreettisena mahdollisuutena. Koska vain murto-osa aineellisesta todellisuudesta on todettavissa fyy­si­ses­sä maailmassa, on suurempi osa siitä olemassa yksinomaan mahdol­li­suu­tena.

29Siitä lähtien kun ihmisen järki kehittyi siinä määrin, että jonkin­lainen oikeuskäsitys oli mahdollinen, ihminen on itsetehosteisuu­des­saan ja itsetärkeydessään katsonut edullisimmaksi oppia vain kivu­li­aista elämänkokemuksista, olla mukautumatta muihin kuin niihin normei­hin, jotka ovat saaneet alkunsa sosiaalisesta pakosta. Sellaiset oikeus­käsitteet kehittyvät vain hitaasti vakiintuneesta järjestyksestä ja saavat pyhyy­­tensä perinteeltä. Sosiaalisten mullistusten myötä lain ja oikeu­den ­kunnioitus taas kerran katoaa.

30Yksilön itsenäinen oikeuskäsitys ilmaisee hänen saavuttamansa kehi­tystason ja hänen hankkimansa elämänymmärtämyksen.

31Aristoteles lähti siitä, että kaikki on hyvää elämänlakien määrää­mien rajojen sisällä. Lain ulkopuolella hyvästä tulee paha ja hyveistä paheita. Opissaan kultaisesta keskitiestä äärimmäisyyksien (esoterii­kan "vastakohtaparien") välillä hän yritti vahvistaa säännöt, joita ihmisen on sovellettava tullakseen sopusointuiseksi ja onnelliseksi. Buddhan mukaan tämä on viisauden tie.

32"Kaikissa suhteissa voi esiintyä yksi liian suuri ja yksi liian pieni arvio ja yksi oikea mitta, joka sijaitsee kahden muun puoli­välissä. Sitä ei voi laskea matemaattisesti, mutta järki oppii oikean mitan kokemuksen kautta. Hyve on keskitie molempien paheiden välillä, jotka sijaitsevat hyveen molemmilla äärisivuilla." Hyve edel­lyttää kokemusta. Näin Aristoteles saattoi käytäntöön suhteellisuus­peri­aat­teen osoittamalla, kuinka keskitie vaihte­lee jokaisen uuden tilanteen mukaan, ilmenee erilaisena eri näkökulmista katsottuna ja voidaan määritellä ainoastaan orientoitu­mis­tarkoi­tuksessa.

33"Urhoollisuuden hyve sijaitsee pelkuruuden ja uhkarohkeuden paheiden puolivälissä. Pelkuri kutsuu urhoollisuutta ylimielisyydeksi, ja uhka­rohkea kutsuu urhoollisuutta pelkuruudeksi. Anteliaisuus on hyve, joka sijaitsee saituuden ja tuhlaavaisuuden välillä. Kohtuullisuus on oikea keskitie nautinnonhimon ja asketismin välillä, suopeus mielis­tele­vyy­den ja luoksepääsemättömyyden välillä, rauhallisuus laimeuden ja suut­tumuksen välillä jne. loputtomiin saakka.

34Meistä tulee hyveellisiä tottuessamme toimimaan oikein, mikä edel­lyttää kokemusta, tervettä järkeä ja arvostelukykyä.

 

5.10  FYSIKALISMI

1Kasvavan politisoitumisen ja demokratisoitumisen myötä kreikkalai­sen kulttuurin taso aleni nopeasti, vain muutaman sukupolven aikana. Mielikuvitukselliset spekulaatiot levisivät yhä enemmän. Jokaisen, jolla oli rikkiviisauksia myytävänään, täytyi antaa nerokkuutensa loistaa. Mitä vähemmän vanhoja filosofeja käsitettiin, sitä innokkaam­min heitä selitettiin. Kirjoitussyyhystä tuli kansan­tauti. "Yleinen koulutus" lisääntyi samassa määrin kuin arvostelukyky heikkeni ja kaikki ylistivät "valistunutta aikaansa". On vaikea olla ajattelematta omaa aikaamme.

2Kaikkeen tähän hölynpölyyn väsyneinä rajoittuvat tuon ajan luonnon­tutkijat, samoin kuin myöhemmin Hegelin jälkeen vaikuttaneet luonnon­tutkijat, fyysiseen maailmaan ja etsivät kiinteää maailman­katsomusta terveen järjen ja fyysisen todellisuuden rajoissa. Tätä katsomusta on nimitetty filosofiseksi tai tieteelliseksi materialis­miksi. Oikeastaan sitä pitäisi nimittää fysikalismiksi, koska huomioon otettiin vain fyysinen aine, vaikka on olemassa kokonainen sarja yhä kor­keampia aine­maa­ilmoja.

3Eri metafyysisistä katsomuksista vain materialismi on voitu tie­teel­­lisesti todistaa. Enää ei atomioppia voi perinteen mukaan lukea "metafysiikkaan", sen jälkeen kun tutkimus on loistavasti todennut tämän eso­teerisen perustosiasian: kaikki ainemuodot koostuvat aineel­li­sista hiukkasista. Filosofian historiassa materia­lismi on edustanut terveen järjen ylivoimaista todellisuuskäsitystä vakuuttaen objektii­visesti pysyvän ulkomaailman olemassaoloa. Sub­jektivistiset teoriat, jotka kieltävät ulkomaailman olemassaolon, kumoavat itsensä siten, että niiden on aina hyväksyttävä aineen ole­massaolo luonnon ilmiöitä selittäessään.

4Fysikalisti olettaa virheellisesti, että näkyvä maailma on ainoa olemassaoleva, että organismit ovat elämän ainoat muodot, että orga­nismin aistimet ovat ihmisen ainoat välineet aineellisen ulkomaailman käsittämistä varten.

5Pytagoralaiset samoin kuin joogafilosofitkin korostavat, että nor­maaliyksilöllä, joka on halukas antautumaan tarpeelliselle harjoituk­selle, on mahdollisuus kehittää tajuntaelimiä, jotka mahdollistavat objektiivisen tietoisuuden korkeammista ainelajeista.

6Fysikalismia edustivat kaksi toisiaan keskinäisesti arvostelevaa filosofista suuntaa. Toista suuntaa edusti Epikuros ja toista Krysip­pos. Näiden suuntien johtajista ei ole paljoakaan sanottavaa. Molemmat olivat ahkeria kirjailijoita. Heidän teoksistaan on säilynyt vain kat­­kelmia. Sitä vastoin säilyy aina kohtuuttoman mielenkiintoi­selta vai­kuttava kieliminen heidän yksityiselämästään. Kumotakseen vielä vakuut­tavammin vastapuolen käsitykset tekevät oppilaat omasta mesta­ris­taan pyhimyksen ja terävä-älyisyyden ihmeen, kun taas toinen on sanomattoman kurja ja naurettava olento, jonka olemassaoloa koskevan käsityksen täytyy siten olla täysin arvoton. Yleisen moraalifiktiona­lismin mukaan on emotionaalisesti täysivaltainen "pyhimys" selvästikin saanut jonkinlaisen patentin todellisuustiedosta mentaaliseen neroon verraten.

 

5.11  Epikuros

1Mitä tulee Epikuroksen käsitykseen olemassaolosta, meillä on hyvin vähän tietoja häneltä itseltään. Eksoteristit väittävät kuitenkin, että roomalainen Lucretius, jolla oli vielä mahdollisuus tutkia hänen kirjoituksiaan, on totuudenmukaisesti selostanut hänen oppiansa.

2Epikuros oli materialisti tämän sanan suppeammassa merkityksessä, siis fysikalisti. Näkyvä maailma oli hänelle ainoa maailma. Hän lähti Demokritoksesta. Epikuroksen ja Lucretiuksen välityksellä on  sitäpaitsi saatu lähempiä tietoja Demokritoksen opista, eksoteeri­sesta atomiteoriasta. Demokritosta voidaan mahdollisesti pitää mate­ria­listi­na, mutta ei fysikalistina, koska hän ei suinkaan ollut tietämätön kork­eampien maailmojen aineiden olemassaolosta.

3Seuraavassa luodaan yleiskatsaus olennaisimpiin piirteisiin Epiku­rok­sen maailman­selityksessä, niihin tosiasioihin ja hypoteeseihin, jotka ovat edelleen tunnusomaisia "filosofiselle materialismille".

4Kaiken käsittämisen täytyy perustua kokemuksille ja tutkimuksille. Mielivaltaiset olettamukset ovat tuskin parempia kuin taikauskot. Tieto johdetaan objektiivisen tajun toteamista todellisuuden tosi­asioista. Toistuvat samanlaatuiset huomiot antavat varmuutta tiedon oikeellisuudesta. Käsitteet, joita subjektiivinen järki muodostaa objektiivisen tajun välittömän tajuamisen johdolla, on tutkittava jälkeenpäin kokeellisesti.

5Todellisuus koostuu atomeista ja tyhjiöstä. Ne ovat olemassaolon selitysperusteita. Aika ei ole itsessään mitään, vaan ainoastaan tilassa toisiaan seuraavien tapahtumien havaitsemista. (Tämä pitää yhtä esote­rii­kan kanssa, jonka mukaan aika merkitsee olemassaolon keskeyty­mättä jatkumista, jatkuvaa olemassaoloa, ja on ainoastaan tapa mitata tapahtumainkulkua luonnossa, esim. päivää ja yötä, vuodenaikoja jne., jotka johtuvat planeetan pyörimisliikkeestä ja kiertämisestä auringon ympäri.) Atomien lukumäärä on loputon.

6Aineen muodostuminen ja hajoaminen, kaikki tapahtumainkulku atomien liikkeistä planeettojen kiertoon, etenee ikuisten mekaanisten luonnon­lakien (ananke) mukaan. Luonnon tarkoituksenmukaisuus, jonka voimme todeta, on erityistapaus lukemattomien mekaanisten tapausten joukossa. Järjestynyt kosmos on erityistapaus atomien ikuisessa lei­kissä ääret­tömien ajanjaksojen kuluessa. Tarkoituksenmukai­suus, joka saa elämän ylipäänsä jatkumaan, johtuu siitä, että juuri finaalinen on pysyväisin­tä ja voi välittää tai periä tarkoituksen­mukaisuutensa.

7Sielu koostuu aineesta, tajunta on yksinomaan aivojen toimintaa. Tajunta on orgaanisen aineen erityinen ominaisuus ja syntyy mekaanis­ten syiden tuloksena. Muutokset sielun tajunnantiloissa aiheutuvat aineessa tapahtuvista liikkeistä. Ajattelu on siten fyysisesti määräy­tyvää, aina ulkoisen vaikutuksen tulosta. Tämä merkitsee, että oma-aloitteiseen aktiivisuuteen ei ole mahdollisuutta.

8Krysippos olisi voinut liittää tähän seuraavat huomautukset.

9Atomien lukumäärä ei ole ääretön, mutta ihmiselle arvaamattoman suuri. Ainoa ääretön asia on loputon tila, joka on eriytymätöntä iki­ainetta. Kosmos on pallo ikiaineessa ja sellaisia palloja on lukemattomia.

10Vain ikiatomit ovat tuhoutumattomia, ei aine, joka näistä muodos­tuu. Kaikki olemassaolon ainemuodot ovat jatkuvan muutoksen alaisia. Energia koostuu eetterisesti (sähköisesti) varautuneiden atomien, "voi­mapisteiden", virrasta.

11Aine ja tajunta ovat samanaikaisesti sekä identtisiä että eri aspek­teja. Aine vaikuttaa tajuntaan ja tajunta vaikuttaa aineeseen. Tässä yhtey­dessä voidaan jättää huomiotta, että liikkeen perimmäinen syy on oikeastaan olemassaolon kolmas aspekti, ikuisesti itsetoimiva ikiaineen dynaaminen energia, eikä tajunta.

12Epikuros ei kykene selittämään tajunnan syntyä, sen ykseyttä, sen kykyä vaikuttaa aineeseen, eikä tapahtumainkulun tai oma-aloit­teisen ajattelun syitä.

 

5.12  Krysippos

1Krysippos, stoalaisen koulun teoreetikko, oli vihitty esoteerikko. Hän päätti muotoilla eksoteerisen hylozoiikan, joka on jäänyt jälki­maailmalle asianmukaisesti vääristettynä ja ivattuna silloin, kun ei katsottu sopivammaksi tukahduttaa sitä niin kuin stoalaisuuden yhtey­dessä.

2Fysikaalinen hylozoiikka rajoitettiin siis fyysiseen todellisuu­teen, fyysiseen aineeseen ja näkyvään maailmaan. Kant on todisteena siitä, että tämä hylozoiikka on täydellisesti väärinkäsitetty. Luul­len osaavansa arvostella kaikkea, hän lausui usein lainaamansa mielipiteen paljastaen todellisen tietämättömyytensä: "Hylozoismi olisi kaiken luonnonfilosofian kuolema". Päinvastoin se edistää tutkimusta. Väite, että se kumoaa mekaanisen luonnonselityksen, on väärä. Luon­nonlait ovat perusluonteisia.

3Krysippoksen mukaan olemassaololla on kaksi samanarvoista aspektia: aine ja tajunta. Kaikella aineella on tajuntaa.

4Maa syntyy vedestä, vesi ilmasta ja ilma tulesta. Kaikki saa alkun­sa ikitulesta ja palaa takaisin ikuisessa kiertokulussa järkähtämättö­mien lakien mukaan. Jotkut näistä ovat tarkoituksenmukaisia, toiset puhtaasti mekaanisia. Kaikella on tarkoitus. Täydellinen viisaus ohjaa kaikkea maailmassa.

5Niin jumaluudella kuin sielullakin on aineellinen aspekti. Jumaluus on kosmos ja kaiken tarkoituksenmukaisuuden lähde. Sielu elää vielä jonkin aikaa kuoleman jälkeen. Epäviisaat viettävät tuon ajan alamaa­il­massa, viisaat autuaitten niityillä. Tieto ennaltaolosta, jälleensynty­misestä (ei sielunvaelluksesta) kuultaa kaikkialla läpi.

6Kohtalo, joka on jumaluuden tahto, johtaa kaiken jumaluuden luo. Ne, jotka eivät oma-aloitteisesti etsi jumaluutta, johdetaan siihen ennemmin tai myöhemmin olosuhteiden pakosta. Olemassaolon paha on alhaisempaa hyvää, kokonaisuuden säilymiseksi välttämätöntä ja pakottaa yksilön jumaluuteen.

7Ihminen on vastuussa teoistaan, koska hänellä on järki, mahdollisuus valintaan sekä tietoa siitä, mikä on oikein. Mitä korkeammalla tasolla ihminen on, sitä vapaampi hän on, myös kohtalon suhteen. Viisas yksin on vapaa, rikas ja kaunis: vapaa, sillä hän tahtoo, mitä kohta­lo tah­too; rikas, sillä hän omistaa kaiken, mitä voi toivoa; kaunis, sillä hän on luonnollinen ja ainoastaan luonnollinen on kaunista. Hän ei pel­kää mitään, sillä mikään ei voi häntä vahingoittaa. Mielenlaatu, motii­­­­vi, on ainoa olennainen asia. Kaikki muu on adiaforaa. Maltilli­suus, koskemattomuuden säilyttäminen, on tavoiteltavin tila.

 

5.13  GNOSTIIKKA

1Kiihtyvä kulttuurin rappeutuminen yhdistyneenä kasvavaan poliitti­seen, sosiaaliseen ja taloudelliseen sekasortoon (kuten aina vanhan ja uuden eläinratakauden vaihteessa) ja ennen kaikkea vastaavanlaisen hajaannuksen aikoina inkarnoituvat barbaariasteilla olevat klaanit vaikuttivat siihen, että kiinnostus vakavampiin tiedonongelmiin heik­keni.

2Esoteeristen tietokuntien hierofantit etsivät turhaan sopivia neo­fyytteja. Kaldealainen kabbalismi Mesopotamiassa, Mitras-veljeskunta Persiassa ja hermetiikka Egyptissä viettivät hiljaiseloa kokelaiden puutteessa. Pytagoralaisen tietokunnan oli yhä enemmän rajoi­tettava mielenkiintoaan esoteerisen maailmankatsomuksen tieteellisiin ongel­miin. Jopa vanhat uskontomuodotkin olivat menettäneet valtansa ihmis­ten mielissä.

3Tässä ahdingossa perustettiin Aleksandriassa v. 300 e.Kr. gnostilai­nen veljeskunta. Sillä oli sekä teoreettinen että käytännöllinen teh­tävä. Koska elämänkatsomuksen on nojauduttava järkähtämättömälle poh­jalle, todellisuustiedolle, omaksuivat perustajat olennaisimmat asiat emotionaalisvoittoisesta hermetiikasta ja mentaalisesta hylozo­iikasta. Siten he omasivat gnoosista (tietoa olemassaolosta, sen tarkoitukses­ta ja päämäärästä). Veljeskunnan käytännöllisenä ja tärkeim­pänä tehtä­vänä oli voittaa vanhojen muotojen puutteellisuuden oivaltaneet etsijät uusilla, dogmeista vapailla esitystavoilla ainoalle tosi uskonnolle, ihmisen ikuiselle jumaluuden kai­puulle, millä nimellä sitä sitten kut­suttaneenkin.

4Tämä alkuperäinen, aito gnostiikka on jäänyt salaiseksi. Sen toi­minta kattoi noin kuusisataa vuotta (300 vuotta e.Kr. ja 300 vuotta j.Kr.). Syy veljeskunnan kuolemaan oli kris­tin­uskon leviäminen, kristinuskon, jonka alkuunpanija se vastoin tahtoaan oli ollut. Veljeskun­nan viimeinen haarauma on saanut filosofian historiassa har­haanjohta­van nimityksen uusplatonismi, jonka tunnetuin edustaja on Plotinos. Muut merkittävimmät edustajat olivat Origenes, Iamblikhos ja Proklos.

5Asetettujen pääsyvaatimusten vuoksi (korkein emotionaalinen ja men­taalinen kyky) veljeskunta sai heti alusta alkaen suurta arvonantoa. Oli kunniakasta saada kuulua tähän tietokuntaan. Yhteisö levittäytyi suhteellisen nopeasti perustaen loosheja Egyptiin, Arabiaan, Persiaan ja Vähä-Aasiaan. Veljeskunnan jäsenet odottivat avataaraa, jonka oli ennustettu syntyvän sen jälkeen kun kevätpäiväntasauspiste oli siirty­nyt kalojen tähtikuvioon eläinradassa. Ja hän tuli, syntyen kuussa, jota nykyään kutsutaan maaliskuuksi, 105 vuotta ennen Kristusta (hyväk­­­sytyn ajanlaskun mukaan).

6Jeshun vanhemmat olivat juutalaista syntyperää, erittäin hyvinvoi­via ja kuuluivat korkeimpaan sosiaaliseen kerrokseen. Maria oli saanut tarjouksen synnyttää uuden avataaran, ja koska sekä hän että Joosef olivat gnostikkoja, he tiesivät, mitä tämä merkitsi. Kahdentoista vuoden iässä Jeshu katsoi parhaaksi liittyä juutalaiseen essealais­veljeskuntaan, joka salaisena tietokuntana ei kuitenkaan ollut planeettahierarkian perustama esoteerinen tietokunta. Hän oli erittäin tietoinen siitä, mihin vaaraan siten antautui. Kaikkien kaihtamana ja salaisesti vihaamana siksi, että hän oli verrattoman vapaa inhimilli­sistä heikkouksista, hän jätti veljeskunnan 19 vuoden ikäisenä, teki matkoja Egyptin kautta Intiaan ja palasi Palestiinaan vuonna 76 ennen ajan­las­kumme alkua.

7Siellä hän keräsi ympärilleen joukon opetuslapsia, jotka kuuluivat kaikkiin eri esoteerisiin tietokuntiin, ja opetti heille joukon uusia esoteerisia tosiasioita manifestaatioprosesseista, monadien involuu­tiosta jne. Myös monet symbolit saivat häneltä uuden tulkinnan. Eräs näistä symboleista (muille vihityille tuntematon) oli gnostikkojen "alttarille" asetettu kolmen ristin symboli. Keskimmäinen risti edusti ihmiskunnan pelastajaa (planeettahallitusta), ja toiset kaksi edusti­vat katuvaa ryöväriä (planeettahierarkiaa) ja katumatonta ryöväriä (ihmiskuntaa).

8Tämä toiminta keskeytyi kuitenkin pian. Kun essealaiset syyt tivät häntä kuolemanrangaistuksen alaisten salaisuuksien kavaltamisesta, kivitti kiihottunut kansanjoukko hänet korkeimman neuvoston määräyk­sestä vuonna 72 ennen ajanlaskumme alkua.

9Tämän ylivertaisen (nykyisin väärinkäytetty sana) opettajan muiston säilyttämiseksi päätti eräs juutalainen gnostikko ku­vata nk. täydelli­sen ihmiselämän, joka järkyttävällä murhenäytelmäl­lään kannustaisi ihmi­set seuraamaan esimerkkiä ja herättäisi heidät ajat­­­telemaan. Aihe oli olemassa entuudestaan, eräässä muinaisegypti­läises­sä ihmiselämää kuvaa­vassa symbolisessa kertomuksessa. Tähän hän kekse­liäästi sisäl­lytti gnostilaisia symboleja ja ilmaisutapoja, tun­nettuja tapahtumia mestarin elämästä, kaikkea, mitä oli voinut kerätä hänen vertauksis­taan jne. Viitisenkymmentä aleksandrialaista gnostikkoa muo­toili sen jälkeen kukin yksilöllisesti tämän ensimmäinen luon­nok­sen.

10Gnostilaiset sanontatavat saivat siten vääjäämättä toisenlaisen muotoilun ja niin ollen muuttuneen merkityksen. Esimerkkinä mainitta­koon sanat: "Kukaan ei tule isän luokse muuten kuin minun kauttani." Tämä oli uudelleentulkinta siitä esoteerisesta tosiasiasta, että saa­vuttaak­seen jumaluuskunnan (isän = monadin verho maailmassa 43) mona­din täy­tyy sitä ennen hankkia verhot välillä sijaitsevissa maailmoissa (poika = verho maailmassa 46).

11Näistä viidestäkymmenestä legendasta tehtiin vähitellen lukematto­mia jäljennöksiä ja niitä levitettiin joka suuntaan. Syntyi uskonnol­linen joukkoliike, joka sai nimensä legendan keskushahmolta Christokselta, jumalan pojalta. Tämä lähinnä sosiaalivallankumouksellinen lii­ke levisi ympäri koko Rooman valtakunnan siitä huolimatta, että viran­omaiset pyrkivät kaikin tavoin tukahduttamaan sen. Ainoaksi kei­noksi osoittautui lopulta johtaa tämä vallankumous sopiville uo­mil­le ja teh­dä siitä valtionuskonto.

12Keisari Konstantinuksen käskystä kirkkoisä Eusebios järjesti tar­peelliset lähdekirjoitukset tuntemallemme uudelle testamentille. Hänen menettelytapansa käy parhaiten ilmi siitä, että esoteerinen historia tuntee hänet maailmankirjallisuuden suurimpana väärentäjänä. Olisi toi­vottavaa, että joku essentiaaliminä kävisi evankeliumit säe säkeel­tä läpi ja ilmoittaisi alkuperän: Christoksen sanoma, Jeshun sano­ma, yleinen gnostilainen ilmaisutapa, evankeliumin laatijoiden omia sana­muo­toja, Eusebioksen muokkaama ja lisäämä. Nämä ovat viisi alkupe­räis­tä lähdettä. Keisarin julistamassa piispainkokouksessa (Nikeassa v. 325 j.Kr) testamentti hyväksyttiin huutoäänestyksellä. Tähän ensimmäi­seen kirkolliskokoukseen osallistuvien piispojen koulutustasoa kuvasi tosiasia, että ainoat lukutaitoiset läsnäolevat olivat keisari ja Eusebios. Äänioikeus ei kenties olekaan ehdottoman varma todiste tie­dosta ja arvostelukyvystä. Demokraattinen äänioikeusperiaate ei ehkä olekaan kovin järkevä.

13Kvasignostilaisilla kirjoituksilla oli kuitenkin myös toinen vaiku­tus. Monet kirjoitusten lukijat luulivat tämän merkillisen tiedon saa­tuaan olevansa kypsiä liittymään gnostikkojen veljeskuntaan. Useimpien pettymykseksi ja monien mieliharmiksi ilmeni kuitenkin, että harvat olivat valitut kaikista niistä, jotka luulivat olevansa kutsuttuja.

14Torjutut keksivät kuitenkin keinon. Jos ylimieliset gnostilaiset tohtorit eivät voineet vihkiä heitä, he voisivat "vihkiytyä henkises­ti" ja saada "korkeimmalta taholta" valtuudet perustaa omia loosheja. Sellaisia kasvoikin kuin sieniä sateella. On laskettu, että kvasignos­tilaisten lahkojen lukumäärä oli yli 70, ja ne kaikki kiistelivät kiihkeästi ainoasta oikeasta totuudesta syyttäen toisiaan herjauskir­joituksilla (tuntuuko suunta tutulta?). Mentiin niin pitkälle, että aidot gnostikot muuttivat lopulta oppinsa nimen teosofiaksi, sen jäl­keen kun gnostilaisuus oli tullut herjasanaksi ja siirtynyt sellai­senaan legendakokoelmaan, jota nimitetään historiaksi.

 

5.14  Plotinos

1Jotkut Platonin oppilaat olivat myös vihittyjä pytagoralaisia, mut­­ta he eivät ylenneet korkealle asteissa. Tyydyttääkseen esoteeristen tosi­asioiden puutteen he ottivat monia selittämättömiä symboleja muilta yhteisöiltä. Kaikki tämä rappeutui pian tunnetuksi symboli­spe­ku­­laati­oksi. Tämän kvasitiedon perijät kutsuivat itseään platonis­teik­si. Plo­ti­nos on luettu näihin, mikä johtuu tietämättömyydestä suu­ren eron suh­teen. Historioitsijat ovat saattaneet yhteisen otsikon "uusplatonistit" alle pytagoralaisen ja gnostilaisen veljeskunnan jäse­niä, "platoniste­ja", sekä Platonin ja Aristoteleen perinteellisten oppien säilyttäjiä.

2Selittääkseen yleistä kauneuskäsitystä Platon oli maininnut, että me kaikki olimme kerran nähneet kauneuden idean ideain maailmassa. Tämä riitti saaden jokaisen haaveksijan kuvittelemaan itsensä hyvin perehty­neeksi tuohon maailmaan.

3Plotinos, "uusplatonisteista" tunnetuin, oivalsi, että jos tahdot­tiin estää tietämättömyyttä turmelemasta spekulaatiollaan kaikkea, oli ainakin korkein idea sijoitettava pois ajatusten ulottuvilta. Jot­ta vastainen haihattelu kävisi mahdottomaksi, on jumaluus vapautet­tava persoonallisuuskäsitteestä ja kaikista muista alentavista mää­reis­tä. Sitä paitsi ideain maailmassa oli kaiketi luultu saavutettavan tietoa "katselemalla ideain hierarkista järjestelmää", mutta ei aavis­tettu sitä, mikä oli vieläkin olennaisempaa, nimittäin olemassaolon ykseys.

4Vihittynä Plotinos tiesi, että on olemassa korkeampia maailmoja: essentiaalimaailma (intialaisten buddhi) ja superessentiaalimaailma (sanskritin kielellä nirvaana), viidennen luomakunnan maailmat. Lähinnä korkeampi maailma on essentiaalimaailma, ykseyden maailma. Mutta tätä ei saanut sanoa. Siitä saattoi kuitenkin aina tehdä symbolisen käsit­teen ja niinpä hän teki "siitä Yhdestä" kaikkeuden alkuperän.

5Olemassaolo, sellaisena kuin sen tunnemme, eroaa "Yhdestä" kolmessa vaiheessa (hypostaaseissa). Ensimmäisenä tulee ideain maa­ilma. Tästä ilmenee "sielujen maailma" (mentaali- ja emotionaalimaa­ilmat) ja siitä lopuksi fyysinen maailma.

6"Uusplatonistit" käyttävät vanhaa symbolia "luominen tyhjästä". Se alkaa taas pulpahtaa esiin nykyisessä tutkimuksessa. Ydinfysiikka "räjäyttää atomeja", niin ettei "mitään" jää jäljelle. Pytagoraan mukaan ikiaineen atomit vaikuttavat olevan "läpäisemättömiä, äärettömän pieniä tyhjiöitä ikiaineessa" ja niin ollen "ei mitään". Kosmos on raken­­tunut ikiatomeista ja on siten "luotu tyhjästä".

7Plotinokselle koko olemassaolo oli jumalallista, myös sen fyysinen puoli oli niin täydellinen kuin se saattoi olla. Se, mitä pidämme epä­­­täy­dellisenä, on pelkästään alempiasteista. Paha on alhaisempaa hyvää. Hyvästä tulee paha, jos se estää ihmistä saavuttamasta jotakin vielä korkeampaa hyvää. Kaikki tämä on esoteriikkaa. Elämä on koulu. Olemme täällä saadaksemme kokemuksia ja oppiaksemme niistä. Opimme samasta­essamme itsemme siihen, mikä on meille tuntematonta. Vapau­dum­me alhai­semmasta loputtomassa prosessissa. Jokainen ihanne viit­taa itsensä lisäksi johonkin korkeampaan ihanteeseen, jota emme voi havaita ennen kuin olemme toteuttaneet alemman, emmekä täysin ymmärtää, ennen kuin olemme toteuttaneet korkeamman.

8Kauneuskäsitys johtuu Plotinoksen mukaan symmetrian, sopusoinnun ja tarkoituksenmukaisuuden yhdistymisestä.

 

5.15  SKOLASTIIKKA

1Kun kreikkalaisen kulttuurin rakentanut klaani lakkasi inkarnoitu­masta, loppui kyseinen aikakausi. Rooman vallan aikana inkarnoituneiden pääasiallisena työnä oli antaa ihmisille elämänkatsomus oikeuskäsityk­sineen. Sen jälkeen inkarnoituneilta barbaarisilta klaa­neilta puuttui­vat kaikki kulttuurin ja filosofian edellytykset. Saavu­tettujen tutki­mustulosten oli määrä unohtua, tieto luonnon lainmukai­suudesta oli jou­tuva hukkaan ja taianomainen usko kaikkivallan mieli­valtaan oli korvaa­va terveen järjen luonnollisen syyselityksen lähim­män parin vuosituhan­nen aikana.

2Kaikki kirkkoisät olivat alun pitäen kvasignostikkoja. Jostain syys­tä heitä ei vihitty Clemensiä ja Origenesta lukuunottamat­ta. Ne, joilta vihkiytyminen kiellettin, osoittivat tavalla, jolla he asian kostivat, olevansa kypsymättömiä vihittyjen oppiin. Lii­kuttavan yksi­mielisesti he päättivät, että vastaisuudessa ei saisi olla mitään aihetta pereh­tyä filosofiaan eikä mihinkään "paholaisen silmänlumee­seen". He ponnistelivat kitkeäkseen opistaan kaiken vielä jäljellä olevan järjenmukai­suuden. He onnistuivat yli odotusten. Kaikkien käsikirjoitusten järjes­telmällinen hävittäminen kävi uskomattoman tehokkaasti. Augusti­nus teki kaikkensa erottaakseen teologian aini­aaksi tieteestä. Hänen käsityksen­sä jumalallisesta rakkaudesta on valaiseva: "Tuhoa kaikki vastarinta! Surmaa se, joka ei halua tulla kääntymykseen!" Kirkko osoittautui oppi­vaiseksi.

3Pytagoralaiset erottivat kolme maailmaa: mentaalisen, emotionaali­sen ja fyysisen. Kirkkoisät, jotka olivat kuulleet kolmijaosta aavis­tamatta sen merkitystä, keksivät "taivaan, maan ja helvetin", koska niillä oli myös yhteyttä kreikkalaisten Elysionin kenttiin ja tuone­laan.

4Henkinen taso ilmenee parhaiten siinä, etteivät piispatkaan, har­voja poikkeuksia lukuunottamatta, osanneet lukea ja kirjoittaa. Osaa­mista pidettiin melkeinpä synnillisenä. Pappeja kouluttavissa seminaareissa annettiin kaikki opetus suullisesti. Käsikirjoitukset olivat erittäin harvinaisia. Alituisten kertausten avulla heidän oli opetel­tava ulkoa kaikki, mikä oli tarpeen tietää ja sanoa. Pelottelutaktii­kalla (fik­tiolla anteeksiantamattomasta synnistä rikoksena rajatonta olemusta kohtaan, joka vaatii ikuista rangaistusta, levittämällä pel­koa kuolemasta ja ikuisesta helvetistä) kirkko tiesi anastavansa itse­l­leen sielujen ylivallan ja tulevansa vähitellen huomattavimmaksi poliitti­seksi ja henkiseksi vallaksi, joka nimittäisi ja erottaisi kuninkaita ja keisareita.

5Tämän tavoitellun valta-aseman hankkineelle kirkolle oli yhä tar­peel­lisempaa huolehtia henkisten johtajien koulutuksesta. Perus­tet­tiin yliopistoja, joissa opittiin pääasiassa teologiaa ja kyökki­lati­naa, josta tuli pakollinen "maailmankieli". Samassa määrin kuin valta vakiintui, hävisi arvostelun pelko. Pitämällä yhteyttä arabeihin, jotka olivat säilyttäneet tiedon kreikkalaisesta filosofiasta, erityi­sesti Platonin ja Aristoteleen filosofiasta, sellaisena kuin "uus­platonis­tit" sen esittivät, saatiin muutamia mielekkäitä käsitteitä. Vasta huomattavasti myöhemmin tulivat kreikkalaisen ja roomalaisen kirjalli­suusaarteiston jäännökset löytymään uudelleen renessanssin aikaisten kaivausten yhteydessä.

6Skolastiikka voidaan jakaa kolmeen pääkauteen: Ensimmäiselle oli tunnusomaista sokea usko ja järjetön vakaumus. Nietzsche, joka lainaa kirkkoisä Tertullianuksen tunnettua lausuntoa, huomautti ironisesti, ettei pitäisi sanoa, credo quia absurdum est, uskon, koska se on jär­je­töntä, vaan credo quia absurdus sum (uskon, koska olen idiootti). Toiselle kaudelle oli tunnusomaista "credo ut intelligam", uskon saa­dakseni tietoa. Tiedon täytyi olla sen mukainen. Katolista kirk­koa edelleen luonnehtiva kolmas kausi mahdollistaa tieteen niiden tut­ki­mustulosten varovaisen tunnustamisen, joita ei enää voi kiel­tää.

7Järjellisten käsitysten lukumäärän lisääntyessä ja vallatessa yhä suuremman alan teologisessa fiktionalismissa, alkoi harkintakyky hitaasti voimistua. Täten kasvoi kyky tarkastella kriittisesti uskon perustuksia, niin kutsuttuja pyhiä asiakirjoja (raamattua, kirk­koisien kirjoituksia ja kirkolliskokousten päätöksiä). Tämä kritiikki johti siihen, että kirkko katsoi olevansa pakotettu nimittä­mään filosofian professoreita yliopistoihin. Nämä saivat tehtäväkseen taistella jumalan valaisemalla järjellään paholaisen sumentamaa kriittistä järkeä vas­taan. Vähitellen kasvoi runsassisältöinen kirjallisuus. Saatavissa olevat katsantotavat muokattiin teologisen järjen dogmatiikaksi ja sen skolas­­tisen logiikan muotoon, joka oli lamauttava ajattelua pitkälle 1800-luvulle.

8Kirkon etevimmän filosofin, Tuomas Akvinolaisen mukaan voitiin tie­­­tyt dogmit todistaa. Toiset (esim. kolmiyhteisys) ylittivät järjen käsityskyvyn, mutta niihin täytyi uskoa.

9Yleisesti katsoen skolastiikan filosofia on mukaelma perinteen Aris­toteleen tiliin lukemista kirjoituksista. Näissä epäselväksi ja ristiriitaiseksi osoittautunut joutui lukuisten terävä-älyis­ten ja tie­tenkin epäonnistuneiden selvittelyiden kohteeksi Aris­toteleen varsinai­sen tarkoituksen selville saamiseksi.

10Saatiin näytevalikoima kaikenlaisia arvailuja Plato­nin ideain maa­ilmasta, platonilaisista ideoista, suhteesta platoni­laisten ideoiden ja fyysisten luonnonmuotojen välillä, Aristoteleen käsityksestä näiden käsitteiden suhteen, olivatko ne olemassa ennen esineitä vai esineissä, vai sai­vatko ne aikaan muodot, mitä Aristoteles tar­koitti potentiaali­suudella (mahdollisuudella) ja aktuaalisuudella (todelli­suu­della) jne.­ Ja yhä vieläkin kiistelevät oppineet näistä näennäisongelmista.

11Skolastikot pitivät Aristoteleen induktiivisella menetelmällä laa­ti­maa järjestelmää ehdottomana tietojärjestelmänä, josta tieto voit­tiin johtaa. He uskoi­vat myös, että tietoa voitiin saa­da loogisesti yhä laajemmilla yleis­tyksillä eli abstraktioilla. Kunhan vain "ajatel­tiin oikein", voitai­siin ylettyä äärimmäisiin abstraktioihin eli kate­gorioihin ja niin ollen absoluuttiseen tietoon. Koko tälle umpi­sokkeloituneelle ajattelulle ominainen epäselvyys har­hautti Kantin myöhemmin laatimaan "puhtaan" järjen kategorioista eli absoluuttisista käsitteistä.

12Esoteriikan tosiasiat ihmisen eri verhoista (yksi jokaisessa maa­ilmassa) olivat tulleet skolastikkojen tietoon, tietenkin vääristel­lyssä muodossa, Aristoteleen, kvasignostikkojen ja arabien välityk­sel­lä. Niinpä heidän psykologiansa opetti, että ihmisessä voitiin erot­taa kolme erillistä sielua: anima vegetativa, jonka hän jakoi kas­­vien ja eläinten kanssa; anima sensitiva, jonka hän jakoi eläinten kanssa; anima rationalis, ihmisen varsinainen sielu, jota pidet­tiin kuolemattomana ja alkuperältään jumalallisena. Kasvissielun tehtävänä oli sulattaa ravintoa, eläinsielun tehtävänä oli liikkua, havai­­ta ja haluta, ja ihmissielun tehtävänä oli ajatella.

13Harkintakyky kasvaa harjoituksen myötä, mikäli sitä ei järjen tyl­sistymisellä lamauteta. Huolimatta kaikista kirkon ankarista, kri­tii­kin ehkäisemiseen tähtäävistä ponnistuksista alkoi kerran herätetty levoton harkinta vähi­tellen huomata mielettömyyden toisensa jälkeen. Yliopistoissa ruvettiin yhä enemmän erottamaan, mikä oli totta teo­lo­gian mukaan, ja mikä oli totta filosofian mukaan. Teolo­gisten totuuk­sien arvostaminen käy parhaiten ilmi liikkeellä olleista sanonnoista: "Enää ei voi tie­tää mitään teologien asiantuntemuksen vuoksi. Teologit perustavat oppinsa taruille. Filosofit ovat ainoita viisaita miehiä maailmassa."

14Pian ilmeni kuitenkin reaktio, joka pyrki tukahduttamaan tämän kri­tiikin. Inkvisition johdattamana kirkko lopulta oivalsi, minkä kaikki diktatuurit oivaltavat, että vain salaamalla, sananvapauden lakkauttamisella, pakolla, ja jos mikään muu ei auta, terrorilla, uskoa voidaan puolustaa. Vasta Ranskan vallankumouksen yhteydessä filosofit uskalsi­vat avoimesti vastustaa dogmatismia. Asiat olivat melkein yhtä keh­nos­ti niin protestanttisissa kuin katolisissakin maissa. Vielä 1840-luvul­­la oli Schopenhauerin neuvoteltava asianajajan kanssa siitä, uskal­­taisiko hän julkaista erään teoksistaan. Teologia, niin kuin mikä tahan­sa muu diktatuuri, määrää mielipidetyranniallaan, mitä ihmisen on ajateltava ja sanelee tutkimukselle, minkälaatuinen todellisuuden pitäisi olla. Kirkko, vapauden vihollinen, alkoi taistella vapauden puoles­­ta, kun se itse oli menetettänyt vallan. Tyypillistä!

 

5.16  VÄLIRIKKO SKOLASTIIKAN KANSSA

1On olemassa kahdenlaista objektiivista todellisuustietoa: ideain maailman ja luonnontutkimuksen todellisuustieto. Skolastiikalla ei ollut kumpaakaan. Sillä ei ollut mitään yhteistä esoteriikan mentaali­sen tietojärjestelmän kanssa. Se ei tiennyt todellisuudesta enempää kuin sen vähän, mitä oli säilynyt Aristoteleen luonnonopin jäännök­sissä. Skolastinen järjestelmä oli tietämättömyyden dogmijärjestelmä, jonka arvosteleminen oli kuolemanrangaistuksella kielletty. Heräävän terveen järjen taistelusta järjestelmää vastaan tuli pitkä ja kiivas. Kesti pitkälle 1800-luvulle, ennen kuin kaikki skolastisen ajattelun jäännökset oli pois lakaistu. Niin vaikea on hävittää dogmi­järjestel­miä, jotka äärimmiltään nojautuvat tunneargumentteihin. Mutta ajan pitkään eivät mitkään diktaattorit maailmassa, mitkään valeidio­logiat tai salailevat voimat voi estää ihmishenkeä etsimästä totuut­ta ja löytämästä sitä, estää tutkimusta sen loputtomiin jatku­vassa todel­li­suuden löytämisessä tai filosofiaa laatimasta uusia väliaikaisjär­jes­telmiä helpottamaan perehtymistä saavutettuihin tutkimus­tuloksiin.

2Skolastiikkaa vastaan käydyn taistelun pituus johtui mm. siitä, että kirkolla oli etuoikeus määrätä, mitä yliopistoissa ja vähitellen perustetuissa kaupunkikouluissa opetettaisiin. Pääasiallinen opetus rajoittui 1800-luvulle saakka teologiaan, latinan, kreikan ja hebrean kieliin sekä näiden oppiaineiden kirjallisuuden sisältöön. Kaiken oli seurattava perinteellistä tyyliä, ja jokaista poikkeamaa pidettiin tuomittavana.

3Läpimurto alkoi antiikin kirjallisuuden löytämisellä renessanssin aikana. Kusanus ja Bruno, Galilei ja Kopernikus saattoivat esiintyä uranuurtajina, koska kaikki neljä olivat saaneet haltuunsa mm. astronomiaa ja fysiikkaa käsitteleviä pytagoralaisia käsikirjoituksia. Näis­tä he oppivat heliosentrisesta aurinkokunnasta, aurinkokuntia täynnä olevasta kosmoksesta jne. Tieteen historia on säilyttänyt muutamien uraauurtavien tutkijoiden ja vapaa-ajattelijoiden nimet. Se unohtaa usein mainita miljoonat totuuden marttyyrit.

4Uusia löytöjä tehtiin hitaasti ja vähä vähältä melkeinpä kaikilla luonnontieteen aloilla. Metafysiikan alalla yrittivät mm. Bacon, Hob­bes, Descartes, Spinoza ja Leibniz murtaa skolastiikan ehdottoman ylivallan ja esittää jotakin mielekkäämpää sen sijaan. Heidän ponnis­telunsa olivat enimmäkseen hapuilevia yrityksiä tulkita sitä, mitä lopulta­kin oli saatu tietää muinaisten oppineiden opetuksista.

5Yleensä intuitiivinen idea antoi ajattelijoille aiheen laatia jär­jestelmänsä. Ne, jotka yleisestä fiktionalismista vapautuneina jos­sa­kin suhteessa omistautuvat pyrkimykselle käsittää todellisuutta, voi­­vat kokea jonkinlaisen intuition, mentaaliseksi näke­mykseksi konkreti­soituna. Tuonkaltainen kokemus on niin valtava, että harvat voi­vat paeta sen voimaa, vaan heidän on omistettava kieltäymyksellinen elämä järjestelmän laatimiselle ideasta, muutoin niukasti saatavissa olevan aineiston turvin. Sen vuoksi jää yleensä vain alkuperäisidea jäljelle, kun ulkovarustukset lopulta romahtavat. Tällä tavalla istu­tetaan esotee­rinen idea toisensa jälkeen, niin että vähitellen on mahdollista val­mistautua ymmärtämään esoteerista järjestelmää. Tosi­asioiden puut­tees­sa nämä ajattelijat turvautuvat moniin argumenttei­hin, joita sko­las­tii­kan piirissä varttuneet ovat hyväksyneet todistei­na, mutta joi­ta myöhemmän ajan lapset pitävät usein hämmästyttävinä ja käsittä­mättö­minä. Voidakseen paneutua näiden ajattelijoiden filoso­fis­ten näennäis­ongelmien ratkaisuyrityksiin, täytyy olla perehtynyt hei­dän aikalais­tensa katsantotapoihin. Syvämietteisyydelle oli kuvaa­vaa, että se näki jotakin alkuperäisen selviömäistä silmiinpistävässä mielettö­myydessä ja kiusasi itseään pyrkimällä tulkitsemaan tätä uusilla mielettömyyk­sillä.

 

5.17  Bacon

1Francis Baconin mukaan filosofia on täydellistyneestä järjestel­mästä dedusoitu (johdettu) olemassaolon tiede. Tämä on esoteriikkaa. Järjestelmää ei voi hallita, ennen kuin osaa dedusoida eli johtaa. Mutta mistä saada tämä täydel­linen mentaalijärjestelmä?

2Todettujen ja järjestettyjen tosiasi­oiden varaan laaditut ajatus­jär­jestelmät ovat orientoitumisvälineitä epäjärjestelmällisesti kokoon kerättyjen, irrallisten tosiasioiden kaaoksessa. Sellaiset järjestelmät osoittavat kuinka pitkälle tutkimus on päässyt. Riittävien tosiasioiden puutteessa järjestelmä täydenne­tään hypoteeseilla ja teorioilla, enem­män tai vähemmän mielivaltai­silla olettamuksilla ja arvailuilla.

3Näiden luonnontieteellisten järjestelmien ohessa laativat filosofit ja teologit omia järjestelmiään. Ne ovat jotakin muuta. Luonnontieteel­liset järjestelmät luhistuvat, kun saadaan selville uusia tosiasioita, joita ei voi niihin sovittaa. Filosofiset järjestelmät purkautu­vat, kun ne asetetaan alttiiksi kriittisen analyysin muurinsärkijälle. Teo­logisia dogmijärjestelmiä ei saa arvostella, ainoastaan ihailla.

4Kuningatar Elisabetin suojelemana Bacon saattoi käydä rynnäkköön "Aristo­te­leeksi" kutsumaansa skolastista järjestelmää vastaan. Siitä tuli kiivas ja tuhoava hyökkäys kaikkea mennyttä vastaan, myös vaa­ti­matto­mia, uusia ja hapuilevia yrityksiä vastaan. Vain luonnontut­ki­mus, tosi­asioiden toteaminen, ilmiöiden kuvaileminen ja tosiasioiden aset­taminen oikeisiin yhteyksiinsä antoivat tietoa objektiivisesta todel­li­suudesta. Luonnontutkijoiden oli rajoituttava yksinomaan kau­saali­siin luonnonlakeihin ja jätettävä finaaliset lait huomiotta. Tie­­­tämättömyyden vallitseva dogmijärjestelmä oli poistettava. Aivan liian kauan se oli saanut harhaanjohtaa ihmiskuntaa.

5Baconia on moitittu siitä, ettei hän esittänyt tietojärjestelmää, jonka oli omaavinaan. Häntä on arvosteltu myös monista muista syistä. Kun esoteerinen historia kerran julkistetaan, tulee myös esoteerinen selviö, jonka mukaan suurista miehistä tiedetyt asiat ovat vain tarua heistä, osoittautumaan oikeaksi.

6Bacon oli rosenkreuzilaisen veljeskunnan johtaja ja järjestelmän, johon hän on viitannut, hän opetti tähän veljeskuntaan vihkimilleen jäsenil­le. Meidän aikanamme on syntynyt joukko rosenkreuzilaisia lahkoja, jotka ovat petollisesti uskotelleet opettavansa aitoa rosenkreu­zi­lais­ta oppia, joka ei ole koskaan joutunut vihkiytymättömien käsiin ja jota ei vielä aikoihin saa päästää julkisuuteen, koska se sisältää tosiasioita toistaiseksi löytämättömistä luonnonvoimista, joita ihmis­kunta ehdottoman varmasti väärinkäyttäisi tuhotakseen elä­män maapal­lollamme.

7Mitä tulee siihen osaan esoteerista järjestelmää, joka nykyisin on sallittu eksoteeriseksi, huomautettakoon, että siihen avuttoman yksin­kertaiseen kysymykseen, "kuinka tämä voidaan tietää?", ei tietenkään vastata, koska se ei kuulu asiaan. Esoteerikko tyytyy siihen, että hän pyytää arvos­telijoita kumoamaan järjestelmän, minkä pitäisi olla heille yksin­kertainen asia: osoittaa sen virheelliset lähtökohdat, sen looginen pitämättömyys, sen sisäiset ristiriitaisuudet, sen mielettömät seu­raukset. Muunlaista kumoamista ei ole. Joka torjuu koko asian uskon­asiana (tavallinen tapa "kumota"), ei ole koskaan tarkastellut asiaa loogisesti. Useimmille ihmisille esoteerinen mentaalijärjestelmä ei voi koskaan olla muuta kuin työhypoteesi. Sellaisena se tullaan kerran vas­taisuudessa tunnustamaan ainoaksi todella järkeväksi järjes­telmäk­si.

8Ainoastaan mielekkäästä mentaalijärjestelmästä löytyy yhdenpitävyys "olemisen ja ajattelun", järjen ajatusrakennelman ja todellisuuden välillä. Tämä ajatusjärjestelmä voidaan saada kahdella tavalla, joko induktiolla tai deduktiolla. Tietämättömyyden on kuljettava hitaan in­duktion ja analyysin tietä, tosiasioita toteamalla ja syntetisoimal­la. Esoteerikko kulkee nopeaa ja pettämätöntä deduktion tietä lähtien ideajärjestelmästä.

9Bacon tahtoi korvata Aristoteleen järjestelmän Demokritoksen atomi­opilla.

10Baconin käyttämät harvat symboliset viitteet olivat täysin riittäviä leimaamaan hänet jälkimaailman silmissä taikauskoiseksi puos­kariksi.

11Mitä tietämättömyys ei ymmärrä, sitä sen auktoriteetit kutsuvat hum­puu­kiksi. Ennen kuin ideajärjestelmä voidaan julkaista, on sen perus­ideat istutettava yksitellen, jotta ne voidaan tunnistaa, kun on tul­lut aika asettaa esille koko järjestelmä. Itse asiassa se on jul­kais­tu liian aikaisin. Esoteerisen veljeskunnan sisäänpääsykokeet oli tarkoi­tettu toteamaan neofyytin piilevät ominaisuudet ja arvoaste, jonka hän kyke­ni­ saavuttamaan. Sillä tietämättömyys joko hylkää tai vääris­tää kai­­ken, mitä ei ymmärrä, ottamatta huomioon, että itsekkyys vää­rinkäyt­tää esoteerista tietoa muutoin tuntemattomista luonnonvoimis­ta.

12Bacon ei saanut koskaan tilaisuutta jatkaa filosofista pioneerityö­tään. Eksoteerisessa suhteessa hän ehti vain todistaa induktiivisen tutkimusmenetelmän käyttökelpoisuuden. Hänen skolastiseen menetelmään kohdistamansa arvostelu tunkeutui kuitenkin niin perusteellisesti ihmis­ten mieliin, ettei vieläkään ole voitu oivaltaa deduktiivisen mene­telmän ylivoimaisuutta kouluopetuksessa. Koulun tehtävänä on pereh­­­dyttää nuoria heille tuntemattomaan maailmankaikkeuteen, eikä lähettää heitä omalle tutkimusmatkalle. Sellaisessa perehdyttämisessä ei saa menetellä induktiivisesti, jos nuorten aivoihin halutaan luoda järjestystä ja selvyyttä. Dogmatismin pelko on eksyttänyt niitä, jotka eivät ole oivaltaneet, että vuorenvarmuus on "temperamenttiasia", yhdenteke­vää, mitä menetelmää käytetään.

13Induktio on menetelmä tutkijoille, jotka ovat jo perehtyneet ja muovanneet, joskin tiedostamattaan, oman järjestelmän. Muutoin kaikki toteaminen olisi umpimähkäistä ja hajanaista. Irralliset tosiasiat ilman järjestelmää ovat vain harhaanjohtavia. Deduktiivinen menetelmä tekee opetuksen paljon mielenkiintoisemmaksi ja helppotajuisemmaksi, koska käsittäminen etenee yleisestä yksityiseen. Deduktiivinen menetel­mä ilman muodollistavaa päättelytapaa ja dogmatismia on paras sys­te­maat­tisen ajattelun oppitunti. Minkä takia koulussa sai oppia kaik­kea epä­olennaista, kuten esim. petoeläinten hampaista, mutta ei mitään biolo­gisesta evoluutiosta? Se olisi antanut biologialle tar­koituksen. Liian monet piilevän ymmärtämyksen omaavat menettävät koulussa mielen­kiinnon opintoja kohtaan.

14Bacon antoi ihmiselle takaisin luottamuksen terveeseen järkeen ja opetti hänet oivaltamaan tutkimuksen välttämättömyyden, että on eroa loogisen päättelytaidon, jonka yksinkertaisinkin voi oppia, ja oival­tamista ja ymmärtämystä edellyttävän arvostelukyvyn välillä, että edellinen on tekninen menettelytapa, kun taas toinen vaatii asiatie­toa, etteivät yleisen mielipiteen arvostelmat olleet todellisuusarvos­telmia, että useimmat arvostelevat kaikkea lähtien omasta rajoittu­neesta käsityksestään ja ovat siten omien idiosynkrasioidensa uhreja, että oppineisuus koostuu pääasiassa dogmien ja muiden arvailujen tun­temuksesta, että filosofit eivät ole käsittäneet filosofian ongelmia, vaan ainoastaan luulleet käsittäneensä ne.

 

5.18  Descartes

1Järjettömyydestään huolimatta skolastiikka oli kuitenkin sallinut ihmiskunnan säilyttää objektiivisen käsityksensä ulkomaailman olemas­saolosta.

2Luonnontutkimuksen alkaessa uudelleen Galileista olivat filosofeja kiinnostavat kaksi pääongelmaa aineen koostumus ja tajunnan suhde aineeseen, erityisesti kehon ja sielun välinen suhde. Descartes, Spinoza ja Leib­niz keksivät erilaisia selityksiä. Hobbes turvautui Epikurokseen.

3Descartes aloitti filosofisen spekulaationsa epäilemällä kaikkea ja pääsi tulokseen, että hän saattoi epäillä kaikkea paitsi sitä, että hän ajatteli, ja koska hän ajatteli, hän oli olemassa. Skeptisismiä ei voi kumota tuolla sananparrella. Ei skeptikkokaan hyväksyisi sofis­mia, että todellisuuden täytyy olla olemassa, koska muuten jumaluus olisi petturi, joka viekoittelee meidät uskomaan olemassa­oloonsa. Hänen todisteensa jumalan olemassaolosta on yhtä nokkela. Hän selittää joten­kin tähän tapaan: Jos omaamme erityisen hienon fiktion, niin se on oikea. Muutoin meillä ei olisi sitä.

4Descartes on subjektivisti. Subjektivismin mukaan ihmisen käsi­tys objektiivisista, aineellisista esineistä tai häntä ympäröivästä maa­ilmasta on jotakin pelkästään subjektiivista eikä esineiden tai ulkomaailman määräämä. On tehty kaikki ajateltavissa olevat yritykset, jotta ihmiset saataisin uskomaan, etteivät he näe, mitä he näkevät. On esimerkiksi väitetty, ettei esineitä ehkä laisinkaan ole; että niitä ehkä on, mutta me emme voi todistaa tai selittää niiden olemassaoloa; että esineet ovat ehkä jotakin muuta kuin minkälaisina me ne käsitämme, että ne ovat pelkästään kuvia omassa tajunnassamme. Tämä ajatusharha alkoi Des­carteesta. Erityisesti Hume, Kant ja Fichte ovat olleet kek­seliäitä yrittäessään loogisesti todistaa subjektivistien epäilyä ob­jektiivisen ulkomaailman olemassaolosta oikeaksi. Onneksi kaikki sen­kaltaiset yritykset on kuitenkin voitu todistaa kohtuuttomiksi. Ter­veen järjen käsitys on päässyt voitolle, mikä edempänä selitetään. Ulkomaailman käsittäminen vaatii objektiivista tajuntaa. Emme voi tie­­tää mitään siitä, mitä emme voi objektiivisesti tajuta. Ylifyysisen ob­jektiivisen todellisuuden käsittäminen vaatii siten ylifyysistä ob­jek­tiivista tajun­taa.

5Descartes omaksui nimityksen substanssi skolastikoilta. He olivat oppineet tuntemaan käsitteen henki-aine sellaisena, kuin se esiintyi persialaisessa uskonnossa. Henki edusti valoa ja hyvyyttä, aine pimeyt­­­tä ja pahaa. Niin ollen "aine" oli julistettu pannaan ja poistettu spe­kulaa­tiosta. Se korvattiin hyvin epäselvällä nimityksellä substanssi, jolla tarkoitet­tiin jotakin selittämätöntä, jonka katsottiin piilevän asioiden ominai­suuksien takana. Käyttämällä substanssia aineen sijaan Des­cartes vält­tyi vaaralta joutua syytetyksi pimeyden voimien kanssa liitossa olemi­sesta.

6Kaikki koostuu substanssista, joka on sitä, mikä on kaikesta muusta riippumatonta. Jumala on "absoluuttinen substanssi". Ihminen on suh­teel­linen, mikä tarkoittaa, että hän koostuu kahdesta substanssis­ta: kehosta, joka on aineellista substanssia, ja sielusta, joka on ainee­tonta substanssia.

7Itse asiassa nämä ovat vain uusia nimityksiä Krysippoksen käsit­teille keho ja sielu. Hänen mukaan keho on näkyvää ainetta ja sielu useimmille näky­mätöntä ainetta. Fiktio aineettomasta substans­sista oli ratkaiseva muu­tos huonompaan suuntaan, koska siinä piilee ristiriita. "Sub­stans­si" on vain toinen sana aineelle.

8Koska substanssi erotukseksi aineesta ei saanut koostua atomeista, hänen oli keksittävä keino kuvailla asia toisella tavalla. Keho sai koostua ulottuvuudesta ja sielu ajattelusta. Sillä tavalla objektiivisista käsitteistä tehtiin subjektiivisia. Samankaltaisilla nikseillä subjektivoitiin myöhemmin kaikki objektiiviset käsitteet, kunnes kai­kesta tuli subjektiivista.

9Sitten oli selvitettävä kehon ja sielun välinen suhde. Se oli näen­näisongelma, joka aiheutti loputonta päänvaivaa ja antoi aihetta mitä mielikuvituksellisimpiin kohtuuttomuuksiin. Kehon ja sielun vuoro­vai­kutus välit­tyi Descartesin mukaan erityisten elonhenkien kautta. Toi­set olivat sitä mieltä, että jumaluus puuttui jokaiseen erityis­tapauk­seen ja jär­jesti asiat kaikkien mieliksi. Ja muutamat arvelivat, että tämän pysy­vän ihmeen jumala oli kerran lopullisesti säätänyt.

 

5.19  Hobbes

1Hobbes lähti skolastiikasta, mutta omaksui filosofiaansa ajatuksen­kulkuja sofisteilta ja fysikalisteilta. Seuraavia hänen lausunnois­­taan voidaan pitää esoteerisina.

2Kaikki ulkoinen todellisuus on aineellista. Myös sielu on aineelli­nen, vaikka aivan liian hienoa ainelajia ollakseen havaittava. Kaik­ki liike edellyttää ainetta. Sielun ilmauksia ovat paitsi subjek­tiiviset mietteet myös liikkeet aineessa. Esoteriikka on samaa mieltä siinä, että aivojen ajatusassosiaatioita vastaavat aivosolujen fysio­logiset toiminnot. Mutta se korostaa myös, että pelkkä aivosub­stanssi ei rii­tä. Mentaalista tajuntaa vastaa, kuten kaikkia muita tajunnan pääla­jeja, oma ainelajinsa.

3Hobbes lausuu esoteerisen selviön sanoessaan, että tiede on vaiku­tus­ten johtamista syistä ja syiden johtamista vaikutuksista. Huoli­matta muutoin hyvin epäselvästä, atomiteoriaa vailla olevasta fysikalismistaan, Hobbes myötävaikutti määritelmällään fysikalistisen maa­ilmankäsityksen vakiinnuttamiseen Englannissa.

4On ilmeistä, että fysikalistien käsityksellä on huomattava yliote kaikkiin muihin filosofisiin teorioihin nähden. He voivat tutkia ob­jektiivisesti ainakin yhtä maailmaa, nimittäin fyysistä. Siten he säi­lyttävät terveen järkensä. He eivät kiellä ulkomaailman olemassaoloa. Mikä on ristiriidassa terveen järjen kanssa (tosiasioita toteavan tajun kanssa), ei voi olla yhtäpitävää todellisuuden kanssa. Tämä on myös esoteerinen selviö. Terve järki turvautuu objektiiviseen todel­lisuuteen.

5Epikuroksen alkukantainen atomiteoria jäi yleisesti katsoen val­lit­­sevaksi fysikalis­tien piirissä. Sen jälkeen kun sähkö oli keksitty, selitettiin atomien liikkeet sähkömagneettisten voimien aiheuttamiksi. Teoria hylättiin vasta 1900-luvulla, kun ydinfysiikka aloitti nk. ato­minsärkemisensä. Nämä kokeilut kumosivat dogmin "aineen häviämät­tö­myydestä". Esoteriikan mukaan vain ikiatomit ovat häviä­mät­tömiä. Kaikki koostettu aine voidaan hajottaa. Yrityksissään tutkia aineen rakennetta ydinfy­siikka ei ole kuitenkaan yltänyt fyysiseen atomiin. Jo paljon ennen kuin tutkijat tulevat löytämään fyysisen atomin, on aine jopa vahvi­mmissa mikroskoopeissa näkymätöntä. Aine näyttää "hajoavan tyhjään". Tämä on tietenkin herättänyt olettamaan, että "aine hajoaa energi­aksi". Ei ole olemassa aineesta vapaata ener­giaa. Energia on ainetta, "voimapiste"-virtoja. Mitä korkeampaan ainelajiin molekyyli kuuluu, sitä pienempi sen ainepitoisuus on ja sitä suurempi sen tehovoimaa. Ja kerran tulevaisuudessa, kun on mah­dollista särkeä fyysinen atomi, saadaan uusi aineen päälaji, joka kuuluu useimpien pääsemättömissä olevaan emotionaalimaailmaan.

 

5.20  Spinoza

1Spinoza lähti Descarteesta. Tältä hän omaksui nimitykset substanssi, ulottuvuus ja ajattelu. Mutta hän paransi teoriaa tekemällä kahdesta sub­stanssista yhden. Tämä substanssi sai sen sijaan kaksi perusominai­suut­ta: ulottuvuus ja ajattelu (eli keho ja sielu: aine ja tajunta). Hän määritteli substanssin "siksi, joka on itsessään ja käsitetään itsensä kautta". Jumala eli substanssi eli luon­to on sekä järki että luonnonlaki, sekä muovaava prinsiippi että mekaaninen vält­tämättömyys. Jumalassa elämme, liikumme ja olemme. Hyvä on myönteistä, paha kiel­teis­­tä.

2On lisättävä, että esoteriikassa sielulla on kaksoismerkitys. Sillä tarkoitetaan tajuntaa aineen ominaisuutena ja myös monadin tietyn­lais­ta aineverhoa.

3Jos ainetta ja tajuntaa pidetään kahtena eri substanssina Des­car­teen mukaan tai yhtenä, kaksi attribuuttia omaavana substanssina Spi­nozan mukaan, ovat aine ja tajunta sittenkin kaksi eri prinsiippiä, kaksi eri aspektia. Näitä kahta eri aspektia ei voi samastaa tai rin­nastaa. Tällä tavalla saatu "monismi" on pelkkää sanaleikkiä. Ainetta ei voi johtaa tajunnasta eikä tajuntaa aineesta. Ja se, mitä ei voi selittää jonkun toisen avulla on itse alkuperäinen, itsensä aihe ja syy. Tajunta on yhtä abso­luuttinen kuin ainekin.

4Spinozalle aine ja tajunta olivat saman todellisuuden eri puolia. Sillä tavalla hän purki näennäisongelman jostakin erityisestä vuoro­vaikutuksesta kehon ja sielun välillä.

5Psykofyysinen rinnakkaisuus riistää sekä aineelta että tajunnalta kaiken itsenäisyyden. Se ei myöskään voi selittää liikettä (voimaa, energiaa, ominaisliikettä, tahtoa). Tajunta ilman liikettä on passiivinen. On alati käynyt ilmi, että yhtäkään todellisuuden aspektia ei voi jättää pois tai selittää olemattomaksi ilman, että tulos on epä­sel­vä, ristirii­tainen ja harhaanjohtava.

6Toinen ongelma, jota filosofit yrittävät turhaan ratkaista, on suh­de vapauden ja välttämättömyyden, vapauden ja lain välillä. Spinoza pääsee niin lähelle ratkaisua kuin spekulaatiolle on mahdollista. Niin ulkoisessa objektiivisessa kuin sisäisessä subjektiivisessa todelli­suudessakin hallitsee lainalainen järjestys. Kaikki tapahtumainkulku ete­­nee yhdenmukaisesti tähän kuuluvien lakien kanssa. Ihminen on epä­vapaa siinä suhteessa, että hänen toimintaansa määrävät aina vaikutti­met ja lähinnä vahvin vaikutin. Hän voi vapautua pyrkimällä tekemään minkä vaikuttimen tahansa vahvimmaksi vaikuttimeksi. On kuitenkin osoittautunut, että useimmat vaikuttimet ovat alitajuisissa komplek­seissa, jotka tuo­vat itseään tahattomasti ja spontaanisti esille.

7Spinoza yritti turhaan ratkaista pääongelmaansa, tapahtumainkulun mekaanisten ja finaalisten syiden ristiriitaisuutta.                     

 

5.21  Leibniz

1Vihittynä rosenkreuzilaisena Leibniz oli mm. saanut oppia, että ole­massaololla on kolme samanarvoista ja erottamatonta aspektia: aine, liike ja tajunta, että koko kosmos on koostunut ikiatomeista (monadeista), että monadit ovat ainoat häviämättömät maailmankaikkeudessa, että kaikki ainemuodot hajoavat täytettyään tehtävänsä, että luonnon­muodot muodostavat nousevan sarjan yhä korkeammanlaatuista elämää, että mona­dit kehittyvät (hankkivat kyvyn tajuta yhä korkeammanlaa­tui­sia väräh­telyjä yhä korkeammissa ainelajeissa) sen jälkeen, kun ne kerran on herätetty tajuntaan niiden sisältyessä verhoihin ja muodostaes­sa verho­ja korkeammalla kehitysasteella oleville monadeille.

2Tietenkään hän ei saanut eikä uskaltanut esittää asiaa tällä taval­la täysin valmistautumattomille ja ymmärtämättömille aikalaisilleen. Niinpä hänen oli jollakin tavalla viitattava totuuteen. Kaiken hänen tähän haaskaamansa vaivannäön ja terävä-älyisyyden tuloksena oli vain kokoelma mielettömyyksiä. Esoteerisista asioista ei tule käsitettäviä eksoteeristen kiertoilmausten avulla eikä vallitseviin fiktioihin mukauttamalla.

3Descarteelta Leibniz omaksui fiktion aineettomasta substans­sista monadin olennaiseksi määreeksi. Kuten on jo huomautettu, ei sub­stanssi voi olla aineeton, koska substanssi ei voi olla muuta kuin ainetta. Itse asiassa häneen vaikutti tässä suhteessa hänen eso­teerinen tietonsa korkeammanlaatuisista aineista.

4Hän sotkeutui ristiriitoihin kieltäessään fyysisen ulkomaailman ole­massaolon (Berkeleyn tavoin), mutta korostaessaan tästä huolimatta, että tilalla, ajalla, aineella ja liikkeellä oli suhteel­li­nen olemassa­olo, joskaan ei ehdotonta olemassaoloa. Erittelemättä lähemmin, mitä ehdot­tomalla ja suhteellisella kussakin erityistapauksessa tarkoi­te­taan, on tuon­kaltainen jako täydellisen mielivaltainen ja mitään­sa­no­ma­ton.

5Leibniz oli matemaatikko ja hänestä tuli omien matemaattisten käsit­teidensä uhri. Hän oletti, että atomi on jaollinen "loputtomiin". Kos­­ka aineel­lisen jaollisuuden täytyy olla rajallinen, täytyy monadin, joka on jakautumaton, olla "aineeton". Se oli vain matemaattinen voima­piste. (Esoteerinen määritelmä kuuluu: Ikiatomi on ikiaineen ja yksi­­­löllisen tajunnan pienin mahdollinen kiintopiste.) Sillä tavoin hän oli riistänyt itseltään mahdollisuuden selittää ulkomaailman olemassaoloa, koska ei edes loputon määrä mitättömyyksiä voi koskaan muo­dos­taa pie­nintäkään aineellista suuretta.

6Kehon ja sielun välisen suhteen selittämisen hankaluus johti Leib­nizin laatimaan järjettömän fiktion "ennalta määrätystä harmoni­as­ta". Tähän rakennelmaan sisältyy useita ideoita ilman lähempää yhteyt­tä toi­siinsa: lainmukaisuus, ennaltamääräytyminen, analooginen vastaa­vuus, yksilöllinen omalaatu, kaiken ykseys, tarkoituksenmukaisuus, kehitys. Jumala on kerran lopullisesti säätänyt suhteen ei ainoastaan kehon ja sielun vaan myös kaikkien monadien keskinäisten aistimusten välillä. Kehot toimivat niin kuin niillä ei olisi tajuntaa ja tajunta niin kuin sillä ei olisi kehoa ja molemmat toimivat niin kuin ne vai­kuttaisivat toisiinsa. Monadit eivät tarvitse ulkomaailmaa tai toisiaan kehitty­äkseen, vaan kaikki käy yhteisen kellokoneiston tavoin monadien sie­luissa.

7On alinomaa ihmeteltävä sitä suunnatonta terävä-älyisyyden ja syvä­­­mietteisyyden määrää, jonka filosofit kykenevät tuhlaamaan laatiessaan mielettömyyden toisensa jälkeen. Siten saavat sanamuotonsa näen­näis­ongelmien näennäisratkaisut sellaisella taivuttelukyvyllä, että filoso­fisesti kouluttamaton vakuuttuu aina siitä, että filosofi, jonka hän on valinnut todellisuuden tulkitsijakseen, on todella löytänyt "viisas­ten kiven". Kouluttamattoman ei ole helppo pitää puoliaan terävä-älyi­sen ajattelijan ylivoimaista todistelua vastaan. Kaikki suur­­­­ten opetta­jien oppilaat ovat osoituksena siitä, kuinka helposti nk. sivistyneet joutuvat etevän hengen uhriksi. Erityisen ilmei­seksi tämä käy silloin, kun näyttäytyy joku "muotifilosofi", joka tekee yhteenvedon aikansa mielipiteistä tai lausuu sellaista, minkä useimmat ihmiset ovat valmii­ta hyväksymään. Ilman todellisuustietoa filosofit sortuvat avuttomasti jokaiseen uuteen päähänpistoon. On päädyttävä ajattelemaan, että filo­sofia ei ole todellisuuden käsittä­mistä vaan kyvyttömyyttä erottaa fik­tioita ja aivan erityisesti oma­tekoisia fik­tioita.

8Tässä yhteydessä voidaan tehdä myös toinen huomio, nimittäin, kuin­­ka silmiinpistävän helppoa näyttää olevan päähänpinttymän teke­mi­nen mitä mielettömintä fiktiota tarpeeksi usein toistamalla. On myös todet­tava, että ihmisten on äärettömän vaikea vapau­tua kerran oppi­mis­taan harhakuvitelmista. Bacon oli myös sitä mieltä, että filo­sofi­kouluissa oppilaat oppivat "uskomaan". Ja monet ovatkin siinä määrin fiktiojär­jestelmiinsä rakastuneita, etteivät he tahdo tietää todel­li­suudesta. Kaikki filosofia on ollut subjektivistista: mieli­kuvi­­tuksen spekulaa­tiota yleensä tai yksipuolista lähtemistä yksin­omaan tajunnanaspektis­ta.

 

5.22  TOINEN SUBJEKTIVISTINEN KAUSI

1Bacon oli hajottanut skolastisen järjestelmän kaikkien ennakko­luu­lottomien ja terävä-älyisten ajattelijoiden onneksi. Monet olivat yrit­täneet esittää uusia järjestelmiä. Niistä ei ollut juuri mihinkään. Voltaire saattoikin täydellä syyllä julistaa: "Oi, metafysiikka, sinun kanssasi emme ole päässeet pitemmälle druidien ajan jälkeen." (Filo­so­fit ovat sen sijaan takautuneet. Viime aikoina he ovat pyrkineet suorastaan luopumaan perinnöstään.) Epikuroksen fysikalismi Hobbesin esityksen mukaan oli vallannut yhä enemmän alaa luonnontutkijoiden ja objektivistien keskuudessa. Mitä muutakaan olisi voinut tapahtua?

2Vain objektiivinen taju antaa objektiivisia tosiasioita ulkoisesta, aineellisesta todellisuudesta. Ilman korkeampaa objektiivista tajuntaa yksilö on rajoittunut fyysiseen maailmaan, jolloin ei voi syntyä "metafysiikkaa" (oppia ylifyysisestä todellisuudesta). Normaalifilo­sofilla on vain kolme mahdollisuutta: joko hyväksyä perinteellinen teologia tai auktoritatiivinen esoteriikka tai jatkaa spekulatiivista fiktionalismia.

3Kun objektiivisen aineellisen todellisuuden tutkiminen objektiivisen tajun avulla näytti mahdottomalta, kävi esillä ajatus yrittää tutkia tajunnan maailmaa subjektiivisen järjen avulla. Ja siitä alkaa tietoteoreettinen spekulaatio. Tajunnan tutkimisen toive valtaa monien mie­­let sen jälkeen, kun he ovat huomanneet tajunnan olemmassaolon, aavis­tamatta, mihin ryhtyvät. Helpompaa olisi uida Atlantin yli. Tajunnanas­pektille kokonaan omistautuvat menettävät yhteyden aine­aspek­tiin ja siten myös välttämättömän totuuden kriteerin, joka asettaa rajan val­lat­to­malle mielikuvitukselle. Jokainen yritys jaotella tajun­taa muutoin kuin aineen avulla on tuomittu epäonnistumaan.

4Englantilaisten subjektivistien, Locken ja Humen, pääongelmana oli, kuinka saamme tietoa ulkomaailmasta. Heidän lähtökohtanaan olleet aistimukset olivat ainoa lähde kaikkeen tietoon. (Tästä johtuu todelli­­suuden jako "aistimaailmaan" = fyysiseen maailmaan ja "henkimaailmaan" = ylifyysisiin maailmoihin.) On kuitenkin osoittautunut, että jos tar­peeksi kauan tuijotetaan ainoastaan aistimuksiin, nähdään lopulta vain ne, niin kuin ne olisivat oma alkuperänsä eikä objektii­vinen käsitys ulkomaailman objekteista aiheutunutkaan (huom!) eikä määräytynytkään aineellisista esineistä. Subjektivistit päätyvät ajat­telemaan, että he voivat tajuta vain aistimukset esineistä, mutta eivät itse esineitä. Myöhemmän ajan nk. positivistit ovat vie­neet ajatuksen vielä pitemmälle sanoen, että loogisesti katsoen ulkoi­set aineelliset esineet ovat aisti­muksia, koska voimme olla tietoisia vain aistimuksista.

5Kohtuuttomuus, jonka mukaan fyysisen organismimme aistimukset olisi­­vat raaka-aineena kaikenlaiselle tajunnalle - haluille, tunteille, aja­tuksille, intuitioille, tahdonilmaisuille - kuuluu myös näihin mieliku­vituksellisiin fiktioihin. Esoteerikolla on muita tapoja tajuta aineel­linen todellisuus kuin fyysisten aistinelinten kautta.

6Kolmesta subjektivistista, Locke, Berkeley ja Hume, ainoastaan Ber­keley on ehdottomassa subjektivismissaan suorastaan kieltänyt aineel­lisen ulkomaailman objektiivisen olemassaolon. Aine oli Lockelle vie­lä olemassa, vaikka sen tajuaminen oli epätäydellistä. Hume katsoi, että ulkomaailma saattoi olla olemassa, mutta me emme voineet "todis­taa" sitä. Ja mitään ei voitu varmuudella tietää siitä, mitä ei voitu todis­taa. Ihmiskunnan yhteiset, yleispätevät kokemukset eivät ilmei­sesti olleet ratkaisevia.

 

5.23  Locke

1Locke katsoi täydellä syyllä, että edellisten filosofien tekemät yritykset selittää todellisuutta olivat epätyydyttäviä. Hänen mieleensä juolahti silloin, että pitäisi tutkia, oliko järjellämme edellytyksiä ratkaista filosofiset ongelmat. Ensiksi pitäisi määrätä tiedon mahdol­lisuudet ja rajat.

2Tämä yritys oli tuomittu epäonnistumaan, niin kuin sofisteillekin jo oli käynyt. Aloite oli johtava uusiin näennäisongelmiin. Terve järki sanoo, että meillä voi olla tietoa vain siitä, minkä olemme kokeneet ja muokanneet. Mahdollisuutemme hankkia tietoa näyttäytyy tutkimus­tuloksissa: oikeissa ennusteissa ja teknisessä sovellutuksessa. Ne ovat myös todiste tiedon oikeellisuudesta.

3Descartesin mukaan ihmisen ideat olivat joko synnynnäisiä tai objek­tiivisella tajulla (aistimuksilla) hankittuja tai omatekoisia subjek­tiivisen järjen muokatessa tajun sisältöä. Locke kiisti synnyn­näisten ideoiden mahdollisuuden. Lapsen sielu oli alun pitäen kuin kirjoitta­maton lehti. Järki saa kaiken tietämyksensä tajun objektii­visista elä­myksistä.

4Terve järki on tietysti sitä mieltä, että koska me opimme tuntemaan fyysisten esineiden ominaisuudet objektiivisen tajun avulla, ei olisi mitään aihetta kieltää esineiltä tiettyjä ominaisuuksia. Mutta koska Lockea kiehtoi idea, jonka mukaan saamme kaiken tiedon "aisteista" ja kaikki vaikuttaa siis olevan aistimuksia, ja koska hän ei kyennyt se­lit­tämään tiettyjä näistä aistimuksista (ääniä, tuoksuja, värejä), hän turvautui arvailemaan, että tietyt ominaisuudet olivat ainoastaan sub­jektiivisia eivätkä samanaikaisesti objektiivisia käsityksiä. Hän oivalsi kuitenkin, että ulkomaailma oli olemassa. Voimme tehdä täsmäl­lisiä laskelmia auringon- ja kuunpimennyksistä ja ennustaa aika paljon muutakin. On mahdotonta, että tämä kaikki johtuu pelkästään sattumista. Esi­neiden täytyy olla olemassa, mutta luultavasti emme voi tietää niistä enempää kuin sen, mitä voimme mitata ja punnita.

5Locke ryhtyi sen tähden täysin mielivaltaisesti ja filosofialle koh­talokkain seurauksin jakamaan esineiden ominaisuuksia primaarisiin ja sekundaarisiin. Primaariset ominaisuudet hän antoi esineille. Sekun­­daariset hän kielsi niiltä. Primaarisiin eli kvantitatiivisiin ominai­suuksiin, jotka jokainen saattoi mitata, punnita ja laskea, kuuluivat muoto, kiinteys, paino, liike ja lukumäärä. Sekundaarisiin eli kvalitatiivisiin ominaisuuksiin kuuluivat ääni, väri, tuoksu, lämpö, kylmyys jne. Siten nämä kvalitatiiviset ominaisuudet olisivat meissä vain sub­jektiivisia aistimuksia, jotka me annamme esineille.

6Kieltämällä esineiltä tietyt ominaisuudet Locke riisti itseltään tärkeimmän todisteen yrittäessään pelastaa ulkomaailman olemassa­olon. Itse aiheuttamassaan avuttomuudessa hän keksi selityksen, että olisi terveen järjen vastaista uskoa, että maailma ei olisi sellainen, jol­lai­sena sen aisteillamme käsitämme. Nimenomaan tätä omaa tervettä jär­keään hän oli epäillyt ominaisuuksia jakaessaan.

7Esoteriikka ei myöskään myönnä mitään synnynnäisiä ideoita. Mutta monadi säilyttää alitajunnassaan piilevän muiston edellisissä olemas­saoloissa kokemastaan. Kun uudessa elämässä pääsemme kosketukseen samantapaisten objektiivisten tai subjektiivisten ilmiöiden kanssa, muistuvat saamamme kokemukset uudelleen mieleemme, varsinkin, jos nämä on muo­kattu tiedoksi, ominaisuudeksi tai kyvyksi. Ilman uutta koske­tusta vanha tieto jää piileväksi. Meidän vaikeutenamme on tietää, mitä kokemuksia olemme aiemmin saaneet. Osittain tämä ilmenee kuitenkin asi­oista, jotka tunnemme, käsitämme ja ymmärrämme välittömästi uudelleen, tai jotka meidän on helppo hallita, olkoonpa kyseessä teo­logiset, filo­sofiset jne. järjestelmät tai mikä tahansa lahjakkuus.

 

5.24  Berkeley

1Sen jälkeen kun aineelta oli alettu riistää tiettyjä sen ominai­suuk­­sista, vaati "looginen johdonmukaisuus", että siltä riistettäisiin kaikki ominaisuu­det. Loogikko oli nimeltään Berkeley ja hän oli myös piispa. Hän oli sitä mieltä, ettemme koskaan aisti muuta kuin omia aistimuksiamme. Esineet kaikkine ominaisuuksineen ovat vain nippu aistimuksia, jotka pysyvät koossa sielussa. Mielikuvat eivät ole objektiivisia käsityksiä, eivätkä ulkopuolellamme olevien esineiden jäl­jennöksiä, vaan toisten ideoiden jäljennöksiä. Olemassaolo on samaa kuin jonkun havaitsemana oleminen. Mitään ulkomaailmaa ei ole. Maail­mankaikkeus sisältöineen on vain jumalan tajunnassa, ja jumalan aja­tukset koemme objektiivisena todellisuutena.

2Toista jotakin ajatusta kyllin kauan ja siitä tulee lopulta hävit­tämätön. Useimmat filosofit ovat todisteena tästä. On hyvin helppoa kuvitella, että kaikki on kuvittelua.

3Subjektivistit, jotka nyt kerran ovat auttamattomasti tylsistyt­tä­neet terveen järkensä, ovat tehneet kaksi epätoivoista yritystä pelas­tuakseen itse aiheuttamastaan avuttomuudesta. Heidän täytyy turvau­tua joko jumalan ajatukseen tai jonkun toisen tajuntaan löytääkseen syyn omalle käsitykselleen maailmankaikkeudesta. Niinpä muutamat ajattele­vat, että niin kauan kuin maapallollamme on yksikin eläin, joka voi tarkkailla maailmankaikkeutta, on maailmankaikkeus olemassa. Mutta kun tämä viimeinenkin tajunta on sammunut, on subjektiivinen maailman­kaikkeus hävinnyt. Mitään objektiivista maailmankaikkeuttahan ei ole koskaan ollutkaan.

4Tuollaiset keksinnöt eivät ole mitään selityksiä vaan järjen kuo­lonhyppyjä haaveilujen maailmaan. Mutta filosofit ovat luulleet voi­vansa selittää kaiken sepittämällä fiktioita.

5Kyseinen subjektivismi perustuu usein tiedostamattomalle kehäajat­telulle, jonka mukaan kuvitelmat ovat aivojen tuote ja aivot ovat kuvi­telmien tuote. Subjektivistit ovat tuolloin onnistuneet eliminoi­maan tiedon, että aivot ovat objektiivinen, aineellinen ilmiö ja mie­li­kuva aivoista on tajun objektiivinen käsitys. Subjektivismi ei voi selittää, kuinka tieto aineellisesta ulkomaailmasta on mahdollista.

6Fyysis-eetterinen objektiivinen tajunta toteaa, että fyysinen esine, esim. kivi, koostuu herkeämättä liikkeellä olevista hiukkasista. Rikki­­­viisaus, joka ei voi koskaan sallia tämän olla tätä, vaan jonka on aina tehtävä tästä jotakin muuta, sanoo, että käsityksemme kivestä on vir­heel­linen. Juuri tässä subjektivismi erehtyy. Kivi on kivi sel­lai­sena kuin sen tajuamme fyysisen tajumme avulla "näkyvässä" maailmassa. Fyysi­sellä todellisuuskäsityksellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kivi tajutaan toisella tavalla toisessa maailmassa, kymme­nellä eri tavalla kymmenessä eri maailmassa. "Atomitutkijat" eivät tiedä, että he ovat onnistuneet tunkeutumaan uuteen maailmaan: "eetterimaa­ilmaan".

 

5.25  Hume

1Eräs tapa kumota jokin käsitys on osoittaa seurausten mielettömyys. Tämän palveluksen Hume teki filosofialle. Hän kumosi subjektivismin purkamalla sekä tietosubjektin (sielun, minän) että tieto-objektin (ulkomaailman aineellisine sisältöineen). Kaikki tyynni oli pelkkiä tarkoituksettomia aistimuksia.

2Humen mukaan kaikki kuvitelmamme ovat lähtöisin aistimuksista. Jokainen erityinen osa koostuneessa kuvitelmassa johtuu havainnoista. Emme voi "päästä" subjektista objektiin, subjektiivisesta tajun­nasta objektiiviseen todellisuuteen, emmekä voi edes todistaa, että ulkomaa­ilma on olemassa. Kaikki tyynni on oman järkemme sommittelemia, erilaa­tuisista aistimuksista koostuvia kuvitelmia (ideoita). Hume on vakuut­tavasti tehnyt selväksi, että subjektivismin täytyy johtaa skep­tisis­miin.

3Ei voi myöskään olla olemassa mitään minää, mitään yhtenäistä sie­lua. Tajunnastamme löydämme vain erilaisia aistimusnippuja. "Sielu" on nimitys ajatusyhtymien sarjalle.

4Hume kiisti myös syyn ja vaikutuksen lain pätevyyden. Luonnonlait ovat totunnaisten havaintojen tulosta. Toteamme tapahtumisen ja jaamme sen aiempaan osaan, jota kutsumme syyksi ja myöhempään osaan, jota kutsumme vaikutukseksi. Olemme aina nähneet vain näiden seuraavan toi­siaan ja oletamme, että niiden täytyy aina tehdä niin. Syykäsitteen johdamme subjektiivisesta assosiaatiopakosta.

5Hume ei kyennyt toteamaan mitään eroa aikayhteyden ja syy-yhteyden välillä. Hänellä ei ollut samaa kokemusta kuin tutkijalla, joka labora­toriossaan itse määrää aikajärjestyksen (syyn) ja vieläpä erehtymättö­mällä varmuudella ennustaa vaikutuksen jokaisessa erityisessä tapauk­sessa. Hume ei oivaltanut, että olemassaolon lainmukaisuus on välttä­mät­tömyys, koska muuten kosmos olisi kaaos. Toistaiseksi ei ole löydet­ty yhtään poikkeusta todetun luonnonlain suhteen, on vain todet­tu, ettei luonnonlailla ole ollut tietämättömyyden olettamaa yleistä merki­tystä.

6Hume oli täydellinen analyytikko vailla synteesin kykyä. Hänen älyl­­linen likinäköisyytensä teki hänestä voittamattoman, kun oli kyseessä puutteiden osoittaminen johtopäätöksissä, mutta esti häntä havaitse­masta periaatteita ja järjestelmää omassa ajattelussaan. Aivan yksin­kertaisesti hän lähti filosofisesta uskomuksesta, että mitä for­­maali­nen logiikka ei voi todistaa, sitä voidaan aina epäillä. Aitona loogik­­­kona hän uskoi enemmän logiikkaansa kuin kokemuksiinsa, luotti enemmän subjektiiviseen järkeensä kuin objektiiviseen tajuunsa. Luke­mat­tomien yksilöiden lukemattomat yhtäpitävät lausumat eivät mer­­­­­kin­neet hänelle mitään. Hän saattoi kieltää kaiken, mitä hänen näh­däk­seen ei voitu loo­gisesti todistaa.

7Tämänkaltaisen filosofisen taikauskoisuuden vastakohdaksi esoteriik­ka esittää peruslauseen, että subjektiivisen järjen todis­telut ovat fiktioita, jos ne ovat ristiriidassa objektiivisen tajun todisteiden kanssa.

8Taju kokee aineellisen todellisuuden suoraan ja välittömästi. Se samastuu huomioimaansa kohteeseen identtiteetin lain ja identifi­kaa­tion lain mukaan: minä koen tämän. Subjektivistien väite, että tajun­nasta ei voi "päästä" aineelliseen kohteeseen, on tyypillinen filo­sofinen fiktiorakennelma, joka kuulostaa uskottavalta ja on lamaut­tanut ajattelua ollen kuitenkin helposti kumottavissa. Kyseessä ei suinkaan ole "pääseminen" jostakin peilikuvasta kohteeseen. Välitön kohteen käsittäminen on tulkittu kohteesta riippumattomaksi kuvitel­maksi, eikä itse kohteeksi. Muistikuva ei ole kohde. Havainto ei ole mikään kohteen peilikuva, vaan käsitys todellisesta kohteesta. Elämys kohteesta ei ole mikään mielivaltainen subjektiivinen käsitys, vaan objektiivinen käsitys kohteesta sen tajunnasta riippumattomassa esineellisyydessä. Subjektivistinen ajatuksenjuoksu on kokonaisuudessaan sekä tautologiaa että loogista regressiä ollen siten loogisesti miele­töntä. Tautologia: tajunnan on kuviteltava omaa mielikuvi­tustaan käyttä­en se, mitä se kuvittelee. Regressi: kuvitelman täytyy aina olla kuvi­telma jostakin, se on kuvitelma kuvitelmasta, joka vuorostaan on kuvi­telma kuvitelmasta jne. loputtomiin. Subjektivismi on täten loogises­ti kumottu, mitä myöhemmät filosofit (Russell ym.) eivät ole vielä käsittäneet.

9Jos esineet eivät olisi tiedon perusta, niin tajunta ei voisi erot­­­taa objektiivista ilmiötä mielikuvituksen tuotteesta, eikä huomi­oisi lainkaan mitään objektiivista. Tajun objektiivinen tietoisuus on tie­toa, koska objektiivinen tajunta käsittää jotakin, joka on tajun­nasta riippumatonta, jota sitoo jokin tajunnalle ulkoinen asia.

10Taju on objektiivinen tajunta. Järki on subjektiivinen tajunta. Tämä on näiden sanojen alkuperäinen merkitys. Taju on välitön, suora, harkitsematon elämys todellisuudesta. Subjektivistien yritys selittää tätä psy­ko­logisesti on epäloogista ja harhaanjohtavaa, loogisen ja psykologisen ongelman keskenään sekoittamista. Järki on väline tajun sisäl­lön muokkaamista varten. Järki saa kaiken todellisuus- ja tietoaineistonsa tajulta. Jälkitutkimuksen kautta taju on aina oikeassa. Ereh­­dyksemme alkavat epäilystämme tajun oikeellisuuden suhteen, järkem­me virheellisestä muokkaustavasta, hypoteeseista ja muunlaisista arvai­luista.

 

5.26  REVOLUUTIOFILOSOFIA

1Skolastiikan jälkeisen filosofian oikein ymmärtämiseksi on oltava täysin selvillä niistä sietämättömistä olosuhteista, joissa se syntyi. Useimmissa maissa täydellinen sananvapaus tuli mahdolliseksi vasta myöhään 1800-luvulla (noin v. 1880). Kirkko hallitsi dogmatismillaan ja kiihkomieli­syy­­dellään paitsi valtiota, joka asetti virkamiehiä ja opet­­tajia, myös raivoisan aggressiivista yleistä mielipidettä. Kirkko (Voltaire,lla oli riittävä syy tunnussanalleen: Musertakaa tuo hirviö!) valvoi huo­­lellisesti, etteivät mitkään uudet aatteet valtaisi alaa. Kirkon auk­toriteeteille jatkuvasti kumarrellen ja teologisen tyrannian dogmijärjestelmille lojaliteettia hartaasti vakuuttaen filo­sofien oli kohdeltava uusia aatteita paholaisen pimentämän järjen har­hoina, jotka mainittiin vain siksi, että ne voitaisiin tehokkaasti todistaa väärik­si. Tavalli­nen temppu oli liioitella satiirin avulla niin, että mene­telmästä tietoisen älymystön täytyi oivaltaa, että oikea merkitys oli sanotun suoranainen vastakohta. "Suuri Kant" oli esimerkkinä siitä, kuinka jopa karkein satiiri saattoi mennä jäl­keä­kään jättämättä ohi. Kykenemät­tö­mänä huomaamaan salaista varausta, hän torjui Locken filo­sofian kokonaisuudessaan yksinkertaisella viit­tauksella siihen, että Locke osoitettuaan, että emme voi tietää mitään näkymättömästä, selit­ti, että jumalan olemassaolo voitiin todistaa matemaattisen todistuk­sen ilmeisyy­del­lä. Kant ei aavistanut, että hän menetti loistavan tilai­suuden parantaa satiiria huomautuk­sella, mikä suuri mene­tys oli­kaan ihmiskunnalle se, että Locke laimin­löi tämän todistuksen esit­­­tä­misen. Seuraava Locken suosijan, lordi Shaftesburyn, lausunto todis­taa, kuinka varovaisia filosofien täytyi olla. Muuan nainen oli sattu­nut kuulemaan erään lordin lausunnoista, että "kaikkina aikoina on kai­killa viisailla miehillä ollut sama uskon­to" ja tahtoi tietää, "mikä uskonto se oli". "Madame, sitä viisaat eivät koskaan kerro", vas­ta­si lordi. He tiesivät, mitä heidän rauhaansa sopi. Lisättäköön muu­ten, että totuus on aina ollut ahtaalla.

2Mitä tulee kysymykseen dogmaattisesta suvaitsemattomuudesta, olkoon paikallaan mainita muutama sana myös viime aikojen olosuhteista. Tie­teellistä auktoriteettia edustavat yleensä yliopiston professorit, jot­ka vahvistavat päivän dogmit ja määräävät, mikä on totta ja mikä väärin. Tutkimuksen uranuurtajat, jotka eivät vielä ole vallanneet professuuria ja uskaltavat olla aikaansa edellä, niin kaukana edellä, että hitaasti jäljessä laahaava akateeminen mielipide ei ehdi mukaan, tullaan julistamaan epäpäteviksi ja heidät tapetaan vaitiololla, jos he uskaltavat vastustaa vallitsevia käsityksiä. Aika yleinen oivallus on, että tämä on vaikuttanut ehkäisevästi kehitykseen.

3Myös perustuslaissa taatulla sananvapaudella on vaaransa. Arvoste­lukyvyn puute ja tunnesyiden sokeuttava voima yhdistyneenä itsekkäi­siin niin yksityis- kuin luokkaetuihinkin vaikuttavat siihen, että joukko voidaan taivutella uskomaan mitä tahansa, aina vallan­haluisten kansankiihottajien tahdon mukaan. Propagandan käynnistämillä psykoo­seilla on huomattavan tyhmentävä vaikutus, minkä fasismi, nat­sis­mi ja bolsevismi ovat miljoonakertaisesti todistaneet. Kaiken­lai­set paino­tuotteet, filmit, radio ja televisio ("töllötin") ovat vakuut­tavas­ti osoittaneet, kuinka nopeasti jopa nk. sivistyneiden luok­kien maku-, kulttuuri- ja arvostelutasoa voidaan alentaa. Tiedolli­sen perustan puut­tuessa ihmiskuntaa eksyttävät kaikenlaiset haihatte­li­jat.

4Silloin tällöin sattui valtaistuimella olemaan vapaa-ajattelijoita, jotka sallivat filosofien puhua "vapaasta sydämestä". Kerran julkais­tuina (tavallisesti ja varovaisuussyistä nimettöminä) heidän teoksiaan ei ollut helppo tukahduttaa, vaan ne saivat tilaisuuden vaikut­­taa hil­jai­suudessa. On käynyt ilmi, ettei mikään hirmuvalta voi ajan pit­kään estää vapauden äänen kuuluville pääsyä. Toinen historian opetuk­sista on se, että kaikkea valtaa väärinkäytetään, olkoon se mitä laa­tua tahan­sa (eikä vähimmin demokratiaa ja enemmistövaltaa).

5Opintokamareissa istuvien luota, "joiden öiset lamput valaisevat maailmaa", tunkeutui sivistyneiden luokkien tietoon käsityksiä, jotka 1700-luvun loppupuolella tulivat ravistamaan Eurooppaa. Aluksi hapuil­len ja varovaisesti, sitten yhä rohkeammin mielipidetyranniaa ja sor­toa vas­taan taistellen, nämä propagandistit raivasivat uraa sille ylei­selle mielipiteelle, joka oli voittava teologisen diktatuurin sortovallan. Palavalla innolla ihmisen luovuttamattomia oikeuksia julis­taen he herättivät orjuutetut sielut heidän alennustilastaan.

6Revoluutiofilosofit olivat tyypillisiä eklektikkoja. Heidän propa­gandansa, joka oli sekoitus tosiasioita, puolitotuuksia, rikki­viisaut­ta, sentimentaalista haihattelua ja vallankumouksellista paatos­ta, sai mielet palamaan ja pani alulle vakiintuneen järjestyk­sen hajoamispro­sessin, joka yhä jatkuu. Kulttuurin suhteen merkittävimmät filo­so­fit (pari sataa vuot­ta aikaansa edellä) olivat Voltaire ja Rousseau. Vol­tairen filosofia oli keitos Newtonia, Lockea ja Shaftesburya. Saman­­aikaisesti hän levitti niitä vapaa­mie­li­siä aatteita, jotka olivat uudistaneet Englantia. Hänen sankaril­lista, väsymätöntä ja uhrautuvaa taisteluaan oikeuden, suvaitsevaisuu­den, inhimillisyyden, sanan­vapauden ja ihmisrakkauden puolesta kaikkia pimeyden voimia vastaan ei voi kyl­liksi ihailla. Tässä pyrkimyksessään hän sai apua monilta ensyklopedis­teiltä ja yleistajuistajilta. Nämä tekivät propagandaa pääasial­li­sesti fysikalismin puolesta, aavistamatta mitään olemassaolon korke­am­mista, yhtä lakimääräisistä ainemaailmoista.

7Tietämättömyyden apostolit uskovat, että kunhan vain revitään kaik­ki vanha, "jotta saadaan valoa ja ilmaa", kasvaa paratiisi aavi­kol­ta itsestään. Kunhan vain julistetaan vapautta, tulee ihmisistä pyhi­myk­siä. Kunhan vain saarnataan veljeyttä, tulee kaikista enkeleitä. Kun­han vain hävitetään kaikki peritty, voidaan ihanneyhteiskunta loih­tia esiin. Kunhan vain kerrotaan massalle, elämäntietämättömyydelle, että se käsittää kaiken, niin mitään elämänongelmia ei ole. Voltaire oivalsi myöhemmin yleistajuistamisen vaaran: "Niin pian kun jou­kot alkavat aja­­tella, on kaikki menetettyä." Myös Kierkegaard: "Niin pian kuin jou­­kot omaksuvat jonkin opin, tulee siitä valhe."

8Kokiessaan ideoiden vallan itsessään ja yliarvioidessaan näiden val­taa kaikkiin muihin, joilla nämä ideat eivät olleet piilevinä, nämä idealistit (kulttuurieliitti) eivät huomanneet, että se, mikä heille kulttuurieliittinä oli välttämätön vapautus, ei sovel­tunut niille, jotka näkivät vapaudessa vain hartaasti odotetun tilai­suuden mielival­taan ja omavaltaisuuteen. Kulttuuriyksilöstä kunnioi­tuksen puute ja ylenkatse ovat emotionaalisen raakuuden ja sivistymät­tömyyden osoituk­sia. Tämä oivallus ilmeni selvimmin muinaisessa kiina­laisessa kulttuu­rissa, joka nyt on menehtynyt sivilisaation bar­baari­suuteen. Todelli­sen kulttuurin hallitessa kaikki diktatuuri (oikeu­dettomuus) on täysin mahdotonta. Tieto on niitä varten, jotka ovat jo hankkineet sen ja ymmärtävät sen tähden vapauden lainalaisuuden ja vapauteen liittyvän vastuun. Barbaariasteella oleville humaanisuus on oikeuksien vaatimis­ta ilman velvollisuuksia. Tasa-arvoisuus johtaa halveksimaan kaikkea korkeampaa. Narri ei ole vain oman viisautensa herra, mihin hänellä on sanomattakin selvä oikeus, vaan hän tahtoo olla auktori­teetti myös vii­saalle.

9Kaikki vallankumoukselliset idealistit syyllistyvät samantapaisiin virhepäätelmiin. He luulevat, että aatteet, jotka pakot­tavat heidät uhraamaan kaiken totuuden, oikeuden ja vapauden puolesta, ovat piilevinä myös kaikissa muissa. He uskovat, että kunhan vain jot­kut näyttä­vät esimerkkiä, noudattavat kaikki muutkin sitä. Kuinka moni heistä onkaan saanut surullisin sydämin nähdä, kuinka heidän kal­leimpia ihanteitaan ovat tallanneet lokaan ne, joita he ovat yrit­tä­neet auttaa, ja kuinka itsekkyys ja häikäilemättömyys ovat niitä ivanneet. Kuinka moni heistä onkaan itse joutunut hillittömän massan sokean raivon uhriksi.

10Ainoa realisti näiden huimapäisten sangvinistien joukossa oli Rousseau. Oli kohtalon ivaa, että hänestä tuli ranskalaisten vallanku­mouk­sel­listen erityinen filosofi ja sen vuoksi monien väärin tuomitse­ma. Seuraavat lainaukset riittäkööt. Ne puhuvat puolestaan. "Paras luon­nollinen valtiomuoto on sellainen, jossa viisaat hallitsevat tietä­mät­tömiä. Demokratia on hallitustapa, joka ei sovi ihmisille, vaan jumal­ten kansalle. Todellista demokratiaa ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan." Rousseau ei elätellyt mitään illuusioita sen filo­sofian, tieteen ja kulttuurin arvosta, jota hän oli näkemässä. Hän halveksi aikansa aristokratian pinnallisuutta ja turhamaisuutta jopa niin voi­makkaasti, että hän selitti järjen arvottomaksi ja ajattelevan ihmisen rappeutuneeksi eläimeksi. Kulttuuri ja filosofia olivat myötä­vaikutta­neet ihmisen turmelemiseen. Voltaire kiitti häntä pisteliäästi lausuen "saaneensa halun ryömiä nelinkontin". Tietenkin ihmiset ymmär­sivät väärin Rousseaun, joka "luontoon palaamisella" tarkoitti vapau­tumista siitä teennäisyydestä ja luonnottomuudesta, joka on aina luon­neh­­ti­nut eurooppalaista kulttuuria.

11Oppikirjoissa ranskalainen populaarifilosofia mainitaan tavallisesti toisenlaisen vallankumouksen, saksalaisen humanismin yhteydessä. Les­sing, Herder, Schiller ja Goethe olivat vihittyjä rozenkreuzilaisia ja edustivat täysin toisenlaista ylivoimaista katsantokantaa kuin jopa ne ammatti­filosofit (Kant ym.), jotka olivat vielä tekemisissä sivili­saatio­asteen periaateajattelun kanssa. He osoittivat saavuttaneensa humaniteettiasteen perspektiiviajattelun, joka helpottaa yhteyttä ide­ain maailmaan. Antiikin Kreikan humanistien tavoin nämä humanistit, pyramidit saksalaisen kulttuurin Saharassa, loivat oman aikansa uudeksi loistokaudeksi Euroopan historiassa. Saksalainen "kulttuuri" oli siihen saakka ollut ranskalaista. Nämä miehet tekivät puolibarbaari­mai­sesta saksan kielestä täydellisen kirjallisuuskielen. He herättivät eloon saksalaisen omalaadun ja vapauttivat kirjallisuuden klassisten ja rans­ka­laisten kirjallisten esikuvien jäljittelystä sekä ajattelijat vallit­­sevasta rikkiviisaasta rationalismista. He pakottivat kirkon huomaamaan evankeliumien rakkaudensanoman, ainoan autuaaksi tekevän sanoman, jos­ta siihen mennessä ei oltu paljonkaan välitetty. Heistä tuli totuu­den, oikeuden, suvaitsevaisuuden ja inhimillisyyden esi­taistelijoita. Heidän todellista suuruuttaan ei ole vieläkään ymmä­r­retty.

12Lessing, jota on kutsuttu totuuden tutkijaksi ja valheen vastus­ta­jaksi (hänen tunnuslauseensa: Licht, Liebe, Leben: Valo, Rakkaus, Elä­mä, on kirjoitettu hänen hautakiveensä), korosti eroa teologisen kirkolliskokousdogmatismin, evankeliumien Kristus-opin sekä Kristuksen esoteerisen opin välillä. Tyylilakeja todistamalla hän perusti modernin estetiikan. Teoksessaan ihmissuvun kasvatuksesta hän selvitti kehitystä kulttuurin ja oikeuskäsityksen kannalta täydel­li­sen tietämättömyyden asteelta kaukana häämöttävään päämäärään saakka. Eri uskonnot merkitse­­vät eri kehitysasteita. Mikään uskonto ei ole vielä sanonut viimeistä sanaa. Ihmiskunta edistyy askel askeleelta esoteerisen tiedon aat­tei­den jatkuvan ilmennyksen ohjaamana. Kuinka pitkällä hän oli aikaan­sa edel­­lä, ilmenee parhaiten hänen uskaliaassa huomautuksessaan, että reinkar­­naa­tio (ei sielunvaellus, jonka mukaan ihminen voi syntyä uudel­­leen eläimenä) oli ainoa mahdollinen tapa yhdistää jumaluuden kaikkiviisaus, kaikkihyvyys ja kaikkivoima pahuuden silmään­pistävään olemas­saoloon ja elämän näennäisiin epäoikeudenmukaisuuksiin.

13Ihmisten asennoituminen uusiin aatteisiin, heidän suvaitsemattomuu­tensa ja vainohulluutensa kaikkia aatteenkantajia kohtaan, heidän kyvyt­­tömyytensä tajuta todellisuusideoita, jotka vain hitaasti, yksi­tel­len ja väkisin voidaan ajaa läpi lopulliseen tunnustamiseen, ovat olleet muutamia syitä tiedon salassapitämiseen. Tieto todellisuu­desta on ainoastaan niille, joille vallan väärinkäyttö ei ole mitenkään mah­­dollista, niille, jotka ovat valmiita uhrautumaan palvellakseen ihmis­kuntaa, kehitystä ja ykseyttä. Kuten kaikki muut esoteeriset tie­tokun­nat opettivat rosenkreuzilaisetkin, että koko olemassaolo on jättiläis­mäinen kehitysprosessi. Monadit, joilla kivikunnassa tuskin on muuta kuin mahdollisuus aktiiviseen tajuntaan, saavuttavat yhä korkeam­man­laatuisen tajunnan jokaisen korkeamman luomakunnan myötä ja yhä suu­remman osallisuuden kosmiseen kokonaistajuntaan. Leibniz oli vihjannut tähän perusajatukseen, ja Lessing myötävaikutti monilla vastaavilla aatteilla.

14Herder kehitteli historian filosofian. Niin kutsuttujen valistus­filosofien mielestä historia oli tarina inhimillisestä typeryydestä ja raakuudesta. Lessingin mielestä se oli tarina hitaasti heräävästä jär­­­­­jestä. Herder näki siinä yksilön pyrkimyksen omalaatuun. Ihmisessä yleisluonto herää selvyyteen ja harkintaan. Puuttumatta yksi­tyis­koh­tiin hän kuvailee, kuinka sielu inkarnaatioiden välillä elää valoisan avaruuden ihanuudessa ja etsiytyy taas takaisin maan päälle hankkimaan itsetietoisuutta ja itsemääräämistä, kehittämään minätajun­taa yhä enemmän käsittäväksi kaikkitajunnaksi (esoteerisesti: omaksu­maan yhä useampia intuition ideoista valmistautuakseen lopullisesti ymmärtämään esoteerista tietojärjestelmää). Herder korosti, että his­to­rioitsijan täytyy eläytyä kuvaamiinsa aikakausiin ja yrittää ymmärtää jokaista ajanjaksoa sen erikoisten edellytysten ja katsantotapojen poh­jalta. Hänellä välähtää aate historiasta heräävänä järkenä, aate, jos­ta Hegel tuli tekemään suuren vetonumeron ja asianmukaisesti pahoin­pitelemään sitä. "Humen mielestä uskonnon alkuperää oli etsittävä ihmi­­sen tunte­mattomaan kohdistamasta pelosta. Herder katsoi sen olevan alkukan­tai­sen ihmisen ensimmäinen yritys selittää olemassaoloa. Vanha testa­ mentti, joka Voltairelle oli ehtymätön satiirin lähde, ja Lessin­g­ille ihmiskunnan ensimmäinen lukukirja, oli Herderille alkuperäistä kansan­runoutta. Historia eli sadun muodossa ja satu historian muodossa."

15Schiller oivalsi, että Kantin kategorinen imperatiivi oli yritys kor­vata moosesdiktaatin "sinun pitää" omantunnon "velvoitteellisella määräyksellä" itsemääräämisen varjolla eikä todelli­sella autonomisella ilmaisulla, että moraali on vapautta eikä pakkoa (ei edes sisäistä). Schiller kieltäytyi hyväksymästä mitään olemassa­olevaa uskontomuotoa uskonnollisista syistä ja mitään vallitsevaa filo­­­sofiaa loogisista syistä.

16Syntetisoimisen mestarina Goethe hyödynsi suurimman osan ihmiskunnan kootuista ideoista. Vihittyjen teoksista asiantuntija löytää kaikkialta viitteitä, jotka paljastavat heidän tietonsa lähteen. Sellaisissa tapauk­sissa historioitsijat etsivät turhaan alkuperäisiä vaikutteita. Jokainen antaa oman leimansa ideoille aina omalaatunsa mukaan. Kypsiä näille ideoille ovatkin vain ne, jotka kykenevät antamaan niille itse­näisen ilmaisun.

17Vihittynä Goethe oli saanut tietoonsa tietyt perusluonteiset tosi­asiat. Hänellä oli esim. tietoutta korkeammista maailmoista ja siitä, kuinka mahdotonta olemassaolon omin päin selittämisen täytyi olla ihmiselle, jolla oli käsitys vain näkyvästä maailmasta. Hän tiesi myös, että tajunnan ja aineellisen todellisuuden välillä ei ole yli­pää­semätöntä kuilua; että tajunta kokee tämän todellisuuden suoraan ja välittömästi, että aine, liike (energia) ja tajunta ovat saman todel­lisuuden eri puolia.

18Kaikki ymmärtäminen johtuu yksilön osallisuudesta kosmiseen järkeen. Kaikki olennot omistavat siitä sen verran kuin tarvitsevat kehit­tyäk­seen edelleen, sen verran kuin ovat hankkineet siitä kokemusta ja mah­dollisuuksia ilmaista sitä kehitystasollaan. Ihminen on päässyt niin pitkälle, että hän voi tajuta, että näkyväisen lisäksi on olemassa jota­kin enemmän, että korkeampaa olemassaoloa ei voi ymmärtää alemmalla kehitysasteella, että ihminen voi käsittää olemassaolon tarkoituksen, kun hän on saanut tarpeelliset tositiedot.

19Goethen esoteerisen taidekäsityksen mukaan taiteilijan on pyrit­tä­vä löytämään ikimuodot, jotka luonnon elämänmuodoissa tavoittelevat täy­dellisyyttä, ja asettamaan yleispätevyys yksilölliseen luonnon lainmu­kaisuuden tavoin. Taiteilijan on pyrittävä ylittämään luonto. Taiteel­liseksi esitystavaksi soveltuu vain se, mikä ilmaisee idean. Subjekti­vismin mielivaltaa Goethe nimitti syystä hillit­tömyydeksi.

20Schilleriltä, joka ymmärsi Platonia paremmin kuin kukaan ennen hän­tä ja joka oli puhdistanut Kantin korulauseet ja laatinut oman järkevän tie­toteoriansa, Goethe oppi ymmärtämään, mitä Kant mielet­tömällä sko­las­tiikallaan ei kyennyt selittämään. Schiller osoitti, että voimme käsit­tää yksittäisen ainoastaan yleisestä katsoen, että idea on yleinen ja välttämätön oikeaa käsitystä varten, että idea mahdollistaa tosiasi­oi­den asettamisen oikeisiin yhteyksiinsä, että idea voi selittää todel­lisuuden oikein.

21Kaikkien vihittyjen tapaan Goethe tiesi, että korkein jumaluusaste on kaikkien saavutettavissa erilaisten jumalallisten väliasteiden kaut­ta. Sama jumalallinen elämänykseys on kaikessa, niin sisäisesti kaikis­sa olennoissa (jumala immanentti) kuin oman olemuksen ulkopuolel­lakin (jumala transsendentti). Jumal-luonto tuottaa kaiken kaikissa, sallii jokaisen olennon saavuttaa lopullisen tarkoituksensa. Uskonto on ykse­yttä, jonka havaitsee, kun kokee, kuinka kaikki elämän vält­tämät­tömyy­dessä (Laki = kaikkien luonnonlakien ja elämänlakien summa) yhdessä vaikuttaa parasta mahdollista päämäärää kohti.

22Olemme täällä saadaksemme kokemuksia ja oppiaksemme niistä. Omalaatu etsii itse niitä olosuhteita, joissa se voi oppia. Kehityksemme riippuu siitä, kuinka käytämme aikaa oppiaksemme tuntemaan todellisuutta ja elä­­män lakeja, hankkiaksemme tietoa, ominaisuuksia ja kykyjä. Voimme oppia kaikesta. Ei ole mitään arkipäiväistä, liian yksinkertaista, ei ainuttakaan merkityksetöntä kokemusta, jos ymmärrämme ne oikein. Ihmi­­­­­­sinä olemme valmiita korkeampiin tehtäviin, kun olemme hyödyntäneet kaiken, mikä on inhimillisen ymmärtämyksen rajoissa.

23On ajateltu, että Goethe olisi hyväksynyt Kantin epäonnistuneen sommitelman, nk. siveyslain, johon sisältyivät kuuliaisuusvelvol­li­suus, pakontunne ja vapauden lakkauttaminen (Kantin fiktiivisen auto­nomian paljastuttua). Mikään ei voi olla erheelli­sem­pää. Vihittynä Goethe tiesi suuresta Laista, joka sisältää kaikki luonnon- ja elämän­lait, jotka meidän on itse etsittävä, itse löydettävä ja itse opittava vaivalloisesti soveltamaan päästäksemme ylemmäs ja voidaksemme samas­­tua jumalallisiin todellisuuksiin. Tämä laki Goethel­­lä oli mielessään, eikä Kantin fiktio.

24Jumal-luontoa ohjaavat ikuiset, järkkymättömät lait, jotka tekevät itsevaltaisuuden mielivallan mahdottomaksi. Me noudatamme luonnon lake­ja myös silloin, kun pyrimme uhmaamaan niitä. Me vaikutamme niiden puo­lesta myös silloin, kun luulemme vaikuttavamme niitä vastaan. Sillä tavalla myös paha palvelee hyvää. Kehityksen laki johtaa kaiken lopul­liseen täydellistymiseen.

 

5.27  ROMANTTINEN FILOSOFIA

1Moni lukija on ehkä sitä mieltä, että koko tämä romantiikka voitai­siin huoleti sivuuttaa yleiskatsauksessa, jonka tar­­koituksena on vain seurata inhimillisen ajattelun pyrkimystä todella järkevään olemassa­olon selitykseen. Näillä romantikoilla on kuitenkin vielä aivan liian suuri merkitys. On korkea aika asianmukaisesti huomauttaa heidän mieli­kuvituksellisista hairahduksistaan. Filosofian historia on yleisesti ottaen erehdysten historiaa. Sen merkitys on siinä, että se tekee sel­­väksi asiatiedon tarpeellisuuden arvosteluja lausuttaessa, että ole­mas­­saolon tositietojen puuttuessa tietämättömyys tuottaa vain kohtuut­tomia mielijohteita ja päähänpistoja, ettei edes kysymyksiä voi aset­taa oikein, ennen kuin tiedetään oikeat vastaukset.

2Romanttinen filosofia on jatkanut sitä mentaliteetin desorganisoi­mista, joka alkoi sofisteista ja jatkui skolastiikkana saavuttaakseen pohjan Hegelin myötä. Mitä sen jälkeen on seurannut, on vain lapsenomaisia yrityksiä apinointiin.

3Nämä romantikot ovat paras esimerkki vaarasta vaipua niin syvälle ajatuksen maailmaan, että menettää yhteyden todellisuuteen ja pitää mielikuvia tosiasioina tai selviöinä. On kovin helppo unohtaa, että käsitteiden ja todellisuuden ei suinkaan tarvitse olla tekemisissä toistensa kanssa. Tietenkin järjestelmät ovat välttämättömiä todelli­suuden käsittämistä varten. Mutta meidän on tyydyttävä laatimaan orien­toivia yleiskatsausjärjestelmiä, kunnes suvaitsemme tutustua esoteeri­­seen järjestelmään. Siihen saakka saamme rajoittua yrityksiin sovit­taa tutkimuksen toteamat tosiasiat oikeisiin yhteyksiinsä.

4Hullunkurisella väittämällään (jonka filosofinen jälkimaailma on hyväk­synyt), että "todellisuus mukautuu käsityksiimme", Kant (kuten aikanaan sofisti Protagoras) avasi oven sepposen selälleen filosofi­selle haihattelulle. Hän viittasi sangen selvästi subjektivismille tyypilliseen täysivaltaisen mielivallan taipumukseen. Tämä tulee näky­viin sekä hänen että hänen kolmen lähimmän seuraajansa, Fichten, Schellingin ja Hegelin teoksissa. Heidän teoksiaan lukiessa voisi luul­la ole­vansa emotionaalimaailmassa ja kuuntelevansa luentoja, joissa käy­tän­nöllisesti havainnollistetaan, että aine noudattaa haluk­kaasti pienintäkin tajunnan vihjausta ja että todellisuus on vain mielikuvi­tuksen tuote. Tämä väärinkäsitys olisi täysin selitettävä emotionaali-­ja mentaalimaailmassa. Mutta se ei koske meidän näkyvää maailmaamme tai platonista ideain maailmaa. Me oleskelemme fyysisessä maailmassa ja siihen meidän on rajoituttava yrittäessämme käsittää sen todelli­suutta. Muut maailmat opimme tuntemaan saapuessamme niihin. Ne eivät kuulu tähän yhteyteen. Jokainen maailma on asia erikseen, vaikka tiet­­tyjä vastaavuuksia onkin olemassa.

5Subjektivistien pyrkimys mielivaltaan on tuntuva. Romantikoilla tämä pyrkimys ilmeni heidän omavaltaisessa tulkinnassaan pysyväisestä.

6Kantin omien kirjanimien viettelemänä jälkimaailma on nimittänyt häntä kriittiseksi filosofiksi. Kuinka ansaitsematon tämä arvonimi on, käynee ilmi Kantia käsiteltäessä. Hyvin tavallinen piirre ihmisissä on, että he luulevat olevansa jotakin, mihin heiltä puut­tuvat kaikki mahdollisuudet. Itsepetos on huomattava ja toive on ajatuksen isä. Kant on johtanut filosofian umpikujaan, jossa hänen kertaajansa har­hailevat avuttoman eksytettyinä, mentaalisesti harhautettuina.

7Fichtelle, Schellingille ja Hegelille on kuvaavaa heidän viettinsä tehdä pinnallisia ajatusrakennelmia: he yrittävät puristaa ideat keino­tekoisiin lokeroihin ymmärtämättä niiden taustalla olevaa todellisuut­ta.

8Fichteä ja Schellingiä on nimitetty transsendentaalifilosofeiksi. Tämän pitäisi merkitä, että he olivat immanenssifilosofeja ja pysytte­livät normaaliyksilölle mahdollisen tiedon rajoissa, siis fyysisen olemassaolon rajojen sisällä, mikä on ainoa järkevä mahdollisuus niil­le, jotka eivät ole hankkineet kausaalista tajua. Itse asiassa he­kin oli­vat "metafyysikkoja", vaikka vieläkin eriskummallisempaa laatua.

9Jotkut ovat kruunanneet Hegelin filosofian absoluuttiseksi filo­sofiaksi. Siten merkitys absoluuttinen on annettu järjettömyydelle. Käsitteiden suhteen absoluuttinen on sitä, mikä on selviömäistä.

10Saadakseen aineistoa mielikuvituksellisille järjestelmilleen Schel­ling ja Hegel opiskelivat kaikkea, mitä käsiinsä saivat eri tie­dona­loilta, jotka kaiketi olivat vielä kapaloissaan. He ammensivat vapaas­ti siitä aatevirrasta, joka lähti niistä monista humanisteista, jotka 1700-luvun puolivälistä saakka työskentelivät kulttuuritason kohotta­miseksi. He sovittivat aatteet fiktiojärjestelmien pakkopaitaan välit­tämättä siitä, että ideat kolhiintuivat siitä pahoin.

11Filosofian historian oppikirjat antavat täysin väärän kuvan tästä spekulaatiosta, koska mielettömyydet on karsittu pois, ideat otettu ulos nurinkurisista kehyksistään ja koko asia on siten tehty varsin esittämiskelpoiseksi. Mitä kommentoijat huomattavasti myöhemmin ovat luulleet osanneensa tulkita edeltäjiensä kirjoituksista, on usein epä­­oikeuden­mukaisesti luettu heidän ansiokseen. On tutustuttava näiden romantikkojen omiin teoksiin, ehtymättömään sanatulvaan, kiduttavaan käsitteillä temppuiluun ja sanasaivarteluun nähdäkseen, mihin he täh­täävät. Tämä tuo ilmi, että heidän paljon kerskailemansa ideat olivat osittain ikivanhoja eso­teerisia ideoita, osittain tuon ajan kirjalli­suudesta löytyviä. Vain uusi asu oli omaperäinen. Esoteerikko toteaa, että pysyvä ei ollut uutta eikä uusi pysyvää.

12Monet harjoittavat filosofian opintoja luvattomalla tavalla. He poi­mivat ideat yhteyksistään, jolloin ne menettävät eri ajattelijoiden niille antaman erityisen merkityksen. Menneiden aikojen opettajat tun­sivat nämä ideat, mutta uudemmat filosofit ovat tulkinneet ja käsitel­leet niitä väärin järjestelmissään. Olennaista on itse arvostelu, joka osoittaa aja­tuksen terävyyden eri filosofien tulkintojen käsityksessä, arvostelu, joka koskee idean monia eri väärinkäsityksiä.

13Lakkaamatta törmää ilmaisuihin kuten "Spinoza on sanonut" tai "Fichte on sanonut" jne. loputtomiin, johdantona asioille, joita he eivät koskaan tarkoittaneet sillä tavalla. Heille annetaan siis tunnus­tusta ideoista, joita heillä ei ollut, koska he ymmärsivät ne väärin. Myöhäisemmät toteamukset ja havainnot luetaan heidän ansiokseen. Heil­lä oli sanat, mutta ei niiden järki- tai todellisuus­sisäl­töä. On varot­tava kaikkitietävää jälkiviisastelua, joka pyrkii selittämään, mitä "he oikeastaan tarkoittivat".

14Ehkä ei ole kovinkaan kaukana aika, jolloin näiden romantikkojen omia teoksia lukevat filosofian opiskelijat hämmentyneinä kyselevät, kuinka oli mahdollista, että sellaisia asioita voitiin kirjoittaa ja painaa ja yleisesti hyväksyä järkevinä. Saksalaiselle mentaliteetille tunnusomainen piirre, kuten Schopenhauer on sattuvasti huomauttanut, on taipumus nähdä syvämietteisyyden kuiluja käsittämättömässä ja etsiä mieluiten pilvistä sitä, mikä on jalkojen juuressa. He ovat hyviä tut­ki­joina. Mutta heidän selityksensä ovat aivan liian "syvämietteisiä". Myös sko­lastiikalla on sama taipumus tehdä kaikki niin monimutkaiseksi kuin mahdollista ja itsestään selvä käsittämättömäksi sen yrittäessä selittää sitä mielettömällä syvämietteisyydellä. Tuon ajan koulutusjär­jestelmät olivat lisäksi ilmeisen skolastisia, mikä kahlitsi ajattelua. Tarve va­pau­tua näistä ajatuskahleista oli koulutetuilla niin voimakas, että he olivat valmiita hyväksymään mitä tahansa, kunhan se vain vapa­utti heidät ajatus­tyranniasta, joka tuntui heistä yhä painostavammal­ta. Valittavina olleista mielet­tömyyksistä he hyväksyivät tuoreimman, joka esitettiin juuri sillä taval­la, jota skolastisen ylikoulutuksen saaneet arvos­ti­vat. Tietenkään ei ollut mahdollista kumota mielikuvi­tuksen tuotteita tutkimuksen tosiasioillla, koska luonnontiede, ainoa, joka kykenee antamaan meille tietoa ainakin fyysisestä todelli­suudesta, oli tuohon aikaan tus­kin päässyt alkuun.

 

5.28  Kant

1Kantin filosofialla on ollut siinä määrin tuhoisa ja ajattelua lama­uttava vaikutus, että on valitettavasti välttämätöntä tutkia lähemmin muutamia tärkeimpiä hänen monista mielivaltaisista ajatus­rakennelmis­taan. Ei ole ollut helppoa huomata ja kumota niiden val­heel­lisuutta. Kaikkien Kantin fiktioiden romuttaminen on vienyt yli 150 vuotta lukui­silta filosofeilta, matemaatikoilta ja luonnontie­tei­lijöiltä.

2Monien filosofian historian oppikirjoja laatineiden kirjailijoiden keskuudessa ja kaikissa hakuteoksissa ilmenee edelleen näennäisen läh­te­mättömästi juurtunut sanonta, että Kant oli terävä-älyisyy­den ja syvä­mietteisyyden ihme. Lukemattomista oppineista on tullut toh­toreita ja professoreita hänen filosofiallaan. Jokainen on uskonut voi­vansa osoit­taa, mitä Kantin täytyi kunkin asian suhteen tarkoittaa. Kaikkia esi­­tettyjä eri tulkintoja on voitu puolustaa todisteiden runsaudella. Koska kukaan ei ole voinut häntä käsittää, ovat ainoastaan selväjärki­simmät uskal­­taneet olettaa, että kenties suuri Kant erehtyi jonkin yksi­tyiskohdan suhteen. Ystävälleen Beckille kirjoittamassaan kirjeessä Kant itse myön­si: "Tunnustan tätä kirjoit­taessani, että en käsitä edes itse itse­äni." (Ei ole ihme, että hänes­tä lopulta tuli heikkomielinen.) Otta­en huomioon, miten paljon vaadi­taan sellaisen oivalluksen saavutta­­miseen, ei liene liian rohkeata väittää, että se on parasta, mitä Kant on sano­nut. Lichtenberg huo­mauttaa pisteliäästi, etteivät filosofit ole syyttäneet Kantia vaan omaa järkeään siitä, etteivät käsittäneet häntä. Sitä paitsi luulisi, että Kantin kyvyttömyys ilmais­ta tarkoitus­taan oli­si käynyt varoituk­sesta. Niin ei kirjoita selväjärkinen äly. "Epäsel­västi sanottu on epäselvästi ajateltu." On korkea aika osoittaa Kant siksi sofistiksi, joka hän oli. Nietzsche nimitti häntä ilkeästi, mut­ta ei mitenkään perusteettomasti, "liiaksi kasvanee­ksi käsite­ram­mak­­si".

3Kant oli skolastikko, logisti, psykologisti, subjektivisti, posi­tivisti, agnostikko, pragmaatikko, antimetafyysikko ja metafyysikko. Kaikki nämä eri näke­mykset ovat aina voineet hakea jotakin Kantilta. Eipä ihme, että hänestä sitten tuli auktoriteetti, johon kaikki saat­toivat tukeutua.

4Kantin moniin erehdyksiin kuuluu muiden muassa, että hän jakaa todel­li­suu­den ilmiöihin ja olioihin sinänsä; hänen mieletön väitteensä, että aine on jotakin täydellisen tuntematonta ja laadutonta; hänen epäonnistuneet sepitelmänsä ajasta ja tilasta havaintomuotoina, "puhtaas­­ta" järjestä, kategorioista, synteettisistä arvostelmista apriori, jär­­jen antinomeista, "käytännöllisestä" järjestä, kate­go­ri­sesta imperatiivista sekä kolmesta "transsendenttisesta" ideasta. Tällaisilla hul­lu­tuksilla on kaikki filosofian opiskelijat typer­ry­tetty.

5Kant oli skolastikko. Koko hänen filosofiansa käsitteli skolastii­kan muotoa ja sisältöä. Näistä hän teki mitä merkillisimpiä asioita. Muo­dosta tuli "puhdas" järki (tyhjä järki vailla sisältöä). Tähän muotoon hän veisteli kaksitoista eri lokeroa, jotka hän otti skolastiikan arvos­­telmamuodoista. Ne saivat kunnioitusta herättävän nimityksen kate­­­goriat (oikeastaan äärimmäiset abstraktiot). Lokeroihin hän lajitteli kaikki ihmisen aistimukset väittäen, että emme voi käsittää todelli­suutta muulla tavalla. Se on suunnilleen ikään kuin emme voisi käsit­tää maapallon meriä ja mantereita muuten kuin pituus- ja leveysaste­verkoston kautta. Hän ei ole viitannut mihinkään käsittämisyhteyksiin, jotka loo­gisesti syntetisoisivat psykologiset havainnot. Hänen katego­riansa ovat mielivaltaisia rakennelmia. Hän ei ole myöskään selittä­nyt, kuin­ka tajun toiminnan käyttämät käsittämisyhteydet eli käsit­teet ovat syntyneet. Nämä yhteydet ovat myöhemmin johtaneet erontekoon loo­gisesti ja psykologisesti ensimmäisen välillä.

6Hägerströmin ikuinen iskulause, "metafysiikka täytyy tuhota", osoit­ti, ettei hän koskaan vapautunut Kantista. Se oli täysin Kantin hengen mukaista. Huolimatta uskontoa koskevista lausunnoistaan Kant oli agnos­tikko, mikä ilmenee siinä, että hän kielsi henkisen todellisuuden ole­massaolon.

7Kant oli subjektivisti. Teoreettisen teoksensa ensimmäisessä painok­sessa hän kieltää aineellisen ulkomaailman olemassaolon, jonka hän sal­lii olla olemassa vain mielikuvituksessamme. Tämä käy ilmi seuraavasta lainauksesta: "Jos otan pois ajattelevan subjektin, täytyy koko maail­man hävitä." Eli: "Maailma lakkaaa olemasta, kun käännymme siitä pois." Tämän katsantotavan nurinkurisuutta kuvaa Kantin etevin oppilas ja "kruununperillinen" seuraavassa lausunnossaan: "On typerää väittää, että esineet eivät ole olemassa vain meidän mielikuvituk­ses­samme, vaan ovat myös todella olemassa", ja että "geologisilla prosesseilla ei ole objektiivista olemassaoloa, koska ei ollut olemassa mitään tajun­taa, joka olisi voinut havainnoida niitä. Koko laplacealainen kosmo­logia ei oikeastaan voi olla totta, sillä se kuvailee esineitä, joita ei ole koskaan ollut, koska nehän ovat voineet olla olemassa vain aivoissa" (Parerga @ 28 ja @ 85). Tämä merkitsee siis sitä, että emme voi tietää mitään siitä, mikä on meidän tietomme objektiivinen perusta ja kritee­ri­: itse esineistä.

8Toisessa painoksessa Kant yritti "pelastaa" ulkomaailman olemassa­olon. Filosofisen kohtalon ironiaan kuuluu, että jälkimaailma Kantin erehtymättömyyteen luottaen, vailla Ariadnen lankaa ja kykenemättä löy­­tämään ulos eriskummaisesta labyrintista, teki sen sisällä olevasta "hirviöstä" suurimman kaikista.

9Kant oli psykologisti, jolla tarkoitetaan tietoteoreetikkoa, joka pyrkii korvaamaan loogisen todellisuuskäsityksen aistifysiologisilla selityksillä.

10Kant oli logisti. Näkyvä maailma oli rakennelma subjektiivisia käsit­teitä. Häntä seuranneet romantikot pitivät kiinni tästä ja laa­tivat todellisuuksia fiktioista (kuten skolastiikka), joilla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Vasta 1900-luvulla alkoi filo­sofeille yleisemmin selvitä, että tieto todellisuudesta koostuu oikei­siin yhteyksiinsä asetetuista tosiasioista, ja että nämä yhteydet muo­dostavat ainoan todellisen tietojärjestelmän. Ennen kuin tämä jär­jes­telmä on val­­miiksi rakennettu, meidän on tyydyttävä tilapäisiin järjes­telmiin voi­daksemme orientoitua todellisuuteen.

11Tila ja aika eivät ole mitään aineesta riippumattomia havainto­muo­toja. Riittää, kun huomautetaan, että niin fyysisellä, emotio­naalisel­la ja mentaalisella ainemaailmalla, kuten kaikilla vielä kor­ke­am­milla maailmoilla, on oman laatuisensa tila (ulottuvuus) ja aika (jat­­kuvuus, duratio), ja että nämä määräytyvät aineellisen todellisuu­den laadun mukaan. Tajun toiminnan kautta muodostuu lapsella jo ensim­mäisen elin­vuoden aikana automaattisesti oikeita "vaistomaisia" käsi­tyksiä lukui­sista aineellisen todellisuuden ominaisuuksista, jotka myöhemmin jär­jen toiminnan kautta muuttuvat käsitteiksi. Tajun taha­­­­ton toiminta on vaistoluonteinen mekaaninen prosessi, yksi niistä monista alitajunnas­sa jatkuvasti käynnissä olevista prosesseista, jotka muuttavat koetun moninaisuuden niiksi käsittämisyhteyksiksi, jotka mah­dol­listavat tajun toiminnan tai yksinkertaistavat sitä. Järjen korkeam­­malla kehi­tys­ta­solla tätä toimintaa vastaa idean käsittäminen, joka myös on yhteyk­siä löytävä prosessi.

12Esim. tilan käsittäminen kehitetään aineen muotoja tarkkailemalla ja ajan käsittäminen erilaatuisia aikavälejä huomioimalla. Matemaatti­sena käsitteenä fyysinen tila rakentuu kolmen ulottuvuutensa määreillä, samalla tavoin kuin muutkin matemaattiset peruskäsitteet (selviöt) ovat rakentuneet niistä kokemusaineksista, joita taju varastoi.

13Taju antaa tarpeelliset edellytykset, todellisuusaineiston, todel­lisuuden kuvaamista tai tosiasioiden toteamista varten. Tämän aineiston muokkaamisen järki suorittaa harkintakykyä käyttäen. Jos tulos ei ole oikea, ei tämä ole tajun, vaan järjen syy. Taju huomioi auringon siir­ty­misen taivaankannella. Järjen selitys, että tämä johtuu sii­tä, että aurinko liikkuu ja maapallo pysyy paikallaan, on virheellinen. Tietyt eksyttävät valon taittumiset ("optiset risti­riitai­suu­det") taju oikai­see jatkuvalla tarkkailulla. Järjen oikeat selitykset ovat tavallises­ti tulleet paljon myöhemmin. Järki ottaa kaiken todel­lisuus- ja tieto­aineistonsa tajulta. Järki on kykyämme muokata, selvi­tellä ja raken­nella. Jälkitutkimuksen kautta taju on aina oikeassa. Erehdyksemme alka­­vat järjen muok­kauksesta, hypoteeseista, teorioista ja kaikista muis­ta selityk­sistä.

14Kantin päähänpistosta, synteettisistä arvostelmista a priori, on tehty valtava sirkusnumero. Oikean selityksen apriori­sesta käsityk­sessämme antoi jo Platon. Hänen mukaan on olemassa toisenlainen varmuus kuin tavallinen kokemuksen mukanaan tuoma. Tämä varmuus johtuu edelli­­sissä inkarnaatioissa hankittujen käsitteiden uudelleenmuis­ta­mi­sesta. Kaikki apriorinen johtuu siten äärimmiltään kokemuksesta. Mate­matiikan erehtymättömyys muilta osin johtuu siitä, että sen voidaan todistaa olevan täsmällinen rakennelma selviöitä, jotka on saatu fyy­sisen to­del­lisuuden ja fyysisen aineen kolmen ulottuvuuden kokemises­ta. Sitä paitsi myös eläimet ovat hankkineet saman apriorisen varmuu­den, mikä ilmenee niiden vaistomaisessa ja välittömässä luottamuksessa elä­­män yleiseen lainmukaisuuteen siitä huolimatta, että ne ovat perus­teista tai syistä tietämättömiä. Kantin määritelmät analyyttisista ja synteettisistä arvostelmista ovat virheellisiä ja johtuvat psyko­logi­s­ten ja loogisten kriteerien toisiinsa sekoittamisesta.

15Kantin moniin keksintöihin kuuluvat myös nk. järjen antinomiat. Järjessä itsessään ei tietenkään ole mitään ristiriitaisuuksia. Toisil­leen vastakkaisten hypoteesien paljous johtuu siitä, että tarpeelliset selittävät tosiasiat puuttuvat. Jokainen identtiteetin lain sovellutus on absoluuttinen. Käsite käsitteenä on absoluuttinen identtiteetin lain mukaan. Jokainen deduktiivinen joh­to­päätös on absoluuttinen. Jokainen tosiasia on absoluuttinen. Asetettui­na suhteisiin toisten käsitteiden kans­sa käsitteet saavat relatiivisen merkityksen. Järjen antinomia mer­kitsisi, että jokin itse järjen toi­minnassa pakottaisi meitä asettamaan tosiasiat virheellisiin yhte­yk­siin. Tämä on ilmeistä hölynpölyä.

16Kantin mielivaltainen tapa jakaa todellisuus ilmiöihin ja olioi­hin sinänsä on myös vaikuttanut harhauttavasti. Nimitykset fainomenon (fyysinen todellisuus) ja noumenon (mentaalinen todellisuus) hän löysi elealaisilta. Käsittämättä näitä kahta täysin oikeata erontekoa Kant teki fainomenonista eli näkyvästä maailmasta ilmiömaailman (Erschei­nung) ja noumenonista (Ding an sich) käsittämättömän syyn ilmiömaail­malle. Kant veti myös täydellisen mielivaltaisen ja ylipääsemättömän rajan tutkitun ja vielä tutkimattoman välille, normaaliyksilön käsi­tet­tävissä ja korkeamman objektiivisen tajunnan todettavissa olevan välil­le. Korostaakseen edelleen tätä vastakohtaa Kant määritteli uudel­leen sanan transsendentaalinen merkitsemään vastakohtaa transsen­dent­tiselle. "Transsendentaalinen" tuli merkitsemään "inhimillisen käsi­tyskyvyn rajoissa". "Transsendenttinen" tarkoitti näiden rajojen tuol­la puolen olevaa, käsittämätöntä, järjenvastaista, metafyysistä. Trans­sendentaalinen on järjen muokkaus fyysisestä kokemuksesta. (Muiden maiden kielenkäytössä ei tehdä eroa transsen­dentti­sen ja transsenden­taalisen välillä.) Kant nimittää omaa filosofi­aansa transsenden­taali­filosofiaksi. Tavanomaisella epäselvyydellään ja moni­selitteisyy­del­lään hän nimittää sitä samanaikaisesti myös metafysiikak­si. Kesti tie­tenkin kauan, ennen kuin yleisesti oivallettiin, että Kant torjui kai­ken "metafyysisen" järjelle käsittämättömänä. Tavanomaisella uhkavar­muudellaan hän vakuuttaa, että "yliaistilli­suuden meta­fy­siikkaa ei tulla koskaan kirjoittamaan". Kant ei olisi Kant, jos hän ei myös tässä suhteessa esittäisi vastaväitteitä. Hän väitti vakaasti, että "oliosta sinänsä" emme voi tietää mitään. Siitä huolimatta hän antaa asiasta kaksi täydellisen käsittämätöntä selitys­tä, ja molemmat ovat tietenkin perusteettomia. Niinpä hän väit­tää, että aine, joka itse asiassa sisältää kaikki elämän laadut, on vailla kaikkia ominaisuuksia ja ehdottomasti laaduton. Kaikki puhe "luonnon sisäisestä olemuksesta" (esoteerisesti tietenkin täysin oikein) on hänen mukaan "silkkaa kuvit­­­telua". Hän väittää edelleen, että ylifyy­sinen todellisuus, josta ei mitään tiedetä, on "tilan ja ajan tuolla puolen". Tästä Kantin erehdyt­­tävästä sanonnasta on tullut lentävä lau­­se.­ Kant tarkoitti siis, että tila ja aika kuuluivat ilmiömaailmaan (näkyvään, trans­sen­dentaaliseen maailmaan), eivätkä metafyysiseen (transsendenttiseen, ylifyysiseen) olioon sinänsä. Ollessaan tietämätön todellisuudesta hän ei aavistanut mitään korkeammista maailmoista, joiden olemassaoloa sekä esoteriikka että intialainen joogafilosofia korostavat, eikä sitä, että sanonta "tilan ja ajan tuolla puolen" on nimitys pytagora­laisten kaaokselle, kos­moksen ulkopuolella. Voidaan hy­­vin­kin sanoa, että skolastiikan tavoin Kant on tehnyt voitavansa har­hauttaakseen ja typerryttääkseen ihmiskuntaa. Vasta nykyisen ydin­fysiikan myötä on murrettu ne kahleet, joihin Kant yritti tieteellisen tutkimuksen sitoa. Siten häviävät myös ne "luonnontutkimuksen rajat", joita du Bois-Reymond aikanaan luuli voi­vansa asettaa. Tutkimukselle ei ole mitään rajoja (paitsi kojeelli­selle tutkimukselle), niin kuin ei tajunnankehityksellekään.

17Kant ei ollut tietoinen siitä, että me kuulumme tunteillamme emotio­naalimaailmaan, ajatuksillamme mentaalimaailmaan ja intuiti­oil­lam­me ideain maailmaan. Hän ei millään tavalla vaistonnut korkeampaa todelli­suutta, eikä hän laisinkaan ymmärtänyt mystikkoasteen kokemuk­sia. Hän ei säästellyt purevaa ivaansa keskustellessaan fyysistä elämää korkeam­masta olemassaolosta. Arvostelu, jonka hän kohdistaa Sweden­borgiin (jota hän itsepintaisesti nimittää Schwedenbergiksi) osoittaa, että hän oli kykenemätön havaitsemaan mitään korkeammasta todellisuu­desta. Swedenborgin teokset, jotka sisältävät monia esoteerisia tosi­asioita symbolisessa muodossa, hän torjui "neljänä nelitaitenidoksena täynnä hulluut­ta". Kuinka paljon ymmärtämystä voidaan ylipäänsä odottaa jolta­kin, joka kykenee tuottamaan seuraavanlaisen Kantille tyypillisen koru­lau­seen: "On helppo todeta, että kaikenlainen aavistelu on aivohoure, sillä kuinka voi havaita jotakin, mitä ei vielä ole." Mitä Sweden­borgiin tulee, oli hänellä emotionaalinen objektiivinen tajunta, joten hän näki emotionaalimaailmassa monia ilmiöitä, jotka hän tulkitsi tämän maailman luonteesta aiemmin saamiensa virheellisten käsitysten mukaan. Kaikki mukaan otetut harhakuvitelmat saavat vah­vis­tuksensa emotionaali­maailmassa. Sen tähden sitä kutsutaan illuusioiden maail­maksi.

18Puhtaan (teoreettisen) järjen "kritiikin" ohella Kant sommitteli myös (puhtaan) käytännöllisen järjen "kritiikin". Siitä voi mainita pelkästään sen verran, että mitään sellaista erityistä järkeä ei ole, eikä Kantin teos siitä ole enempää kritiikkiä kuin teoreettinen kri­tiikkikään, vaan mielikuvituksen rakennelma.

19Ensimmäisessä nk. kritiikissään Kant kumosi rikkiviisauden todisteet jumalan olemassaolosta, sielun kuolemattomuudesta ja tahdon vapaudesta. Kantin teoreettisen järjen mukaan emme voineet tietää mitään kolmesta transsendenttisesta ideasta, sillä ne kuuluivat trans­sendenttiseen eivätkä transsendentaaliseen. Mutta ruvetessaan laati­maan käytännöllis­tä järkeään, hän tarvitsi niitä taas. Muutamilla runollisilla loitsuil­la transsendenttinen tehtiin transsendentaa­li­sek­si. Sen, mitä tarvit­semme, täytyy olle totta. Siten hän laski ensimmäisen perustan pragma­tismille, uudenlaiselle logiikalle, joka on luonut koulukunnan. Tä­hän suuntaan on kaiketi aina ollut taipumusta. Voltaire tarvitsi ju­malan ja ruotsalainen arkkipiispa Sundberg helvetin "pitääkseen talonpojat kurissa".

20Kuitenkin Kant tahtoi myös tukea kolmea transsendenttista ideaan­sa todisteilla. Ei ole mitään platonisia ideoita. Mutta nämä kolme ovat nyt olemassa. Ilman näitä kolmea ideaa ei voi olla ainoaa­kaan siveel­listä olentoa. Kokemus osoittaa, että siveellisiä olento­ja on. Trans­sen­denttisten ideoiden täytyy siis olla. Ja sitten taas kuperkeikka: siveellisyys, hyveen käsite, ei voi olla kokemuksesta saatu, koska kukaan ei vastaa hyveen käsitettä ja siten kukaan ei ole siveellinen olento.

21Kant keksi "siveyslain". Itse nimitys on tosin Fichten, joka aina kärjisti Kantin pahimmat päähänpistot äärimmilleen. Mutta ajatus oli Kantin. Hän nimitti rakennelmaansa kategoriseksi imperatiiviksi: Sinun pitää. Tässä tulee taas skolastikko muotoineen ja sisältöineen. Muoto oli "puhdas" (tyhjä) käytännöllinen järki ilman sisältöä komen­tosanoi­neen: Tottele. Sisältö koostui kuuliaisuudesta esivallan käs­kyille ja omatekoisille periaatteille.

22Teologit tekivät tästä Kantin päähänpistosta uuden tieteen: moraa­li­teologian. Ensin hyväksyttiin ne kolme transsendenttista ideaa, joiden Kant väitti olevan olemassa sen jälkeen, kun hän oli todistanut, ettei niille löytynyt mitään todisteita. Ja niiden lisäksi Kantin uudelleen muotoilema vanha Mooseksen laki: sinun pitää. Siinä oli vahva pohja, jolla seisoa.

23Siveellinen käyttäytyminen oli Kantin mukaan säännön noudattamista. Voimme aina tietää, kuinka meidän tulee käyttäytyä, hän vakuut­taa ta­van­omaisella vuorenvarmuudellaan. Meidän on vain pidettävä huo­li siitä, että keksimästämme säännöstä voidaan tehdä laki, joka voi päteä ylei­ses­ti kaikissa olosuhteissa. (Jo tämä on kohtuutonta.) Oikeaa toimintaa ei voinut olla se, mitä ei voitu johtaa periaatteista. Epämoraalinen oli jokainen, joka ei toiminut periaatteiden mukaan. Niin­pä ei esimer­kiksi saanut antaa toimintansa määräytyä rakkauden vaikuttimista, sillä rakkaus oli tunne eikä periaate. Ei saanut olla mitään muuta tunnetta kuin pakon tunne. Jopa täytettyä velvollisuutta seuran­nut tyydytys oli kyseenalainen. On pantava tarkoin merkille, että kaikki tämä saneltiin ihmiselle, olennolle, jonka hän oli selittänyt parantumatto­man pahaksi, "eläimeksi, joka tarvitsee isännän". Tähän lisätään, että "taval­liset ihmiset (das gemeine Volk) ovat joukko pelkkiä idioot­teja".

24Sallittakoon esoteerikon liittää näihin viimeksi mainittuihin sekä loogisiin että psykologisiin kohtuuttomuuksiin muutama kommentti. Kaikki oikeuskäsitys nojaa perimmiltään elämän tarkoituksen ja päämää­rän sekä lainmukaisuuden ymmärtämiselle. Lainmukaisuus tulee näkyviin molemminpuolisuusperiaatteessa "silmä silmästä" (barbaarien keskuudes­sa) ja "kohtele toisia, niin kuin toivot toisten kohtelevan itseäsi" (sivistyneiden keskuudessa). Toimiessaan har­kitusti ihminen on aina fyysisten ja emotionaalisten vaikuttimien määräämä, tai emotionaalias­teen lopullisesti jätettyään mentaalisten vaikuttimien määräämä. Mitään sääntöjä ei voi absolutoida. Toiminta määräytyy kaikista olemas­sa olevista seikoista, joita ei melkein koskaan voi ennakoida. Usein emme edes jälkeenpäin osaa ratkaista, olemmeko toimineet oikein. Oikea toiminta edellyttää viisautta eikä sitä saa säännöistä, jotka parhaim­millaankin voivat olla vain suuntaa anta­­via. Parhaimmillaan toiminta on silloin, kun se on spontaania, tiedostamattomasta viriä­vää sen jäl­keen, kun olemme omaksuneet oikean elämänasenteen. Jokai­nen, jolla on tarve tutkia ja selvittää, pohtia itsekseen, olla sään­töjen ja tuntei­den vaikutuksen alainen tai tulla ylipuhutuksi, on vailla sitä välit­tömyyttä, joka elämän ymmärtämisestä seuraa.

25Oikeusopissaan Kant vaatii ehdotonta kuuliaisuutta hallitusvallan mielivallalle ja velvollisuutta alistua epäinhimillisiin toimenpi­tei­siin. Monista Kantin lausunnoista käy ilmi hänen epäinhimillisyytensä. Pari esimerkkiä riittäkööt: "Avioton lapsi on lain ulkopuolella, joten yhteiskunta voi sallia sen tappamisen" ja "Mikään laki ei voi poistaa aviottoman äidin häpeää". (Kuinka olikaan lainkuuliaisuuden laita!)

26Kantin ansio on siinä, että hän on auttanut meitä näkemään näen­näisfilosofian mielikuvituksellisen spekulaation mielettömyyden. Mutta tämän ansion hän jakaa useimpien filosofien kanssa.

27"Kantin jälkeläiset" (erityisen laaja käsite, jos sillä tarkoi­te­taan kaikkia Kantiin nojautuvia) ovat yleensä muokanneet sen, mitä hän sanoi, mutta väittäneet silti, että Kant on sanonut sen, mikä siis on muun­nel­tua, toisinaan erittäin muunneltua totuutta.

28Eräs hyvin tyypillinen esimerkki myöhempien kantilaisten loogi­sista liiallisuuksista on seuraava ajatus: "Jos tietomme olisi ehdo­ton­ta, luonnonlait tukahduttaisivat kaiken itsenäisyyden ajatte­lussam­me, ja ihmisen oma olemassaolo olisi merkityksetöntä. Me joko häviäi­simme koko­naan maailmaan tai meidän olisi pakko korostaa merkitystämme dog­maattisin keinoin. Nyt voimme esteettä noudattaa kokemustamme, sil­­­lä­ käsitteet, jotka mahdollistavat kokemuksen, takaa­vat samalla ih­­­­­­­­­­­­mi­sen suvereenisuuden ja vapauden sulkemalla pois tiedon absoluuttisesta ja selvittämällä sitä osaa, jota meidän itsemme on näyteltävä maailmassa. Itse tietoelimemme, joka estää meitä saamasta vähäistäkään tie­toa abso­luuttisesta, on mysteerio ja arvoitus, joka takaa absoluutti­sen olemas­saolon ja osallisuutemme siihen."

29Erinomainen näyte terävästä ja syvämietteisestä roskasta Kantin henkeen. Kaikessa tässä ei ole ainoaakaan järkevää so. todellisuuden kanssa yhtäpitävää sanaa. Me vapaudumme toteamalla luonnonlakeja ja soveltamalla niitä. Jos tieto ei olisi tietona ehdotonta (tosiasiat oikeissa yhteyksissään), mitään tietoa ei olisi. Mysteerio ja arvoitus eivät takaa mitään. Luonnontiede ei ole rajoittunut tällä hetkellä näkyvään. Tutkimus on "loputonta". Vasta sitten kun olemme tutkineet fyysisen atomin ja sen sisältämän kokonaisen sarjan yhä kor­­­ke­ampia atomilajeja, olemme saavuttaneet korkeimman kosmisen maa­ilman kaik­kitietävyyden. 

 

5.29  Fichte

1Fichte lähti Kantista ja ansioitui siten, että hän Kantin päähän­pistoja liioitellen teki mielettömyyksistä vielä ilmeisempiä. Hänen romanttisen fiktionalisminsa terävillä subtiliteeteilla ei ole mitään tekemistä terveen järjen tai todellisuuden kanssa. Kant, Fichte, Schel­ling ja Hegel halveksivat syvästi tervettä järkeä, joka kuitenkin on edellytys korkeammanlaatuisen mentaalitajunnan hankkimiselle.

2Niin Fichten kuin Kantinkin oli vaikea selittää, kuinka heidän kate­goriansa olivat syntyneet. Kant laati "puhtaan apperseption", joka loih­ti ne esiin. Fichtestä tämä rakennelma vaikutti aika epäilyttäväl­tä,­ joten hän keksi sen sijaan toisen tavan esittää käsittä­mä­töntä, nimittäin "älyllisen katsomuksen" tiedon alkulähteenä.

3Fichte tarttui ajatukseen, että Kantin "olio sinänsä" oli täysin tarpeeton. Jos emme voi tietää siitä mitään, niin tietenkään sitä ei ole olemassa - siis: pois se! Tämä hävitti viimeisetkin rippeet aineel­­­lisesta todellisuudesta. Koska todellisuus mukautuu kuvitelmiimme, kos­ka kaikki voi olla olemassa vain tajunnassa, niin minä luo itse kaiken. Ja niinpä hän julisti, että "minä asettaa itseään vastaan ei-minän" ja loihtii itsestään koko maailmankaikkeuden.

4Subjektivistit, jotka vastoin tervettä järkeä ovat onnistuneet ku­vit­telemaan, että mitään aineellista ulkomaailmaa ei ole, yrit­­tävät turhaan selittää yleispätevää ja väistämätöntä todellisuus­käsitystä.

5Terve järki, joka kaikessa vaatimattomuudessaan on ihmisen ylin jär­ki, huomauttaa tähän, että jos esineiden objektiivinen olemassaolo kielletään, pelkistyy kaikki tieto mielikuvituksen tuotteeksi. Esineet ovat tajunnan objektiivisuus ja subjektiivisuuden oikaisukeino.

6Fichte antoi Kantin kategoriselle imperatiiville (Mooseksen käskyl­le sinun pitää) uuden nimen "siveyslaki". Tätä löytöä on filosofian ja teologian historiassa pidetty suurena henkisenä keksintönä. Tällai­set asiat ovat aina onnistuneet lamauttamaan ajattelua ja vaikuttaneet tie­­tämättömyyteen ja arvostelukyvyttömyyteen.

7Kieltämällä aineellisen todellisuuden, olemassaolon objektiivisuu­den ja väistämättömyyden sekä vakuuttamalla irvokasta päähänpistoaan, jonka mukaan minä luo esiin koko olemassaolon omasta päästään, Fichte loi pohjan saksalaiselle romantiikalle ja kansalliskiihkoiselle hyste­rialle.

8Se sopi täsmälleen elämästä tietämättömille haaveksijoille, jotka kuvittelivat olevansa luovia jumalia, joilla oli valta muovailla todel­­lisuus uudelleen. Tämä rajaton individualismi uskoi voivansa sanel­la­ mielivaltaisia lakeja elämälle. Nämä romantikkojen avuttomat, tur­hat yritykset paeta todellisuutta johtivat vähitellen järjenvas­tai­sen, epä­todellisen, petollisen ja elämää vääristävän palvontaan ja aiheuttivat johdonmukaisesti järjen täydellisen antautumisen "uskon kuuli­aisuudel­le". Romantiikan ulokkeena voidaan pitää Nietzscheä, jon­ka koko tuotan­to on kiihkeitä sommitelmia 1800-luvun todellisuus­sisältöä vailla olevista illuusioista ja fiktioista. Hänen perässään tuli­vat kaikki röyhkeät yli-ihmisapinat. Luultiin, että pohja oli saavu­tettu. Mutta mitään poh­jaa ei näytä olevan.

9Fichte oli "filosofi", joka katsoi, että yksilön filosofian valin­ta määräytyi hänen olemassaoloa koskevasta eettisestä näkemyk­sestään, siis ei hänen tiedoistaan tai kyvystään käsittää todelli­suutta. Niin käy, kun riistää itseltään objektiivisen arvostelu­perus­teen. Kaikesta tulee "fiktiivistä".

10"Puheissa Saksan kansalle" Fichte vakuuttaa, että vastakohtai­suus saksalaisen ja ulkomaalaisen välillä on sama kuin vastakohtaisuus hyvän ja pahan välillä. Saksan kieli (hiljakkoin rakennettu) on ainoa aito kieli ja saksalaiset ainoa todellinen kansa. Luonteen omaaminen ja saksalaisuus ovat sama asia. Vain saksalaiset osaavat ajatella itse­­­näisesti. Vain he suhtautuvat elämään vakavasti. Vain heidän keskuudessaan on mahdollista kouluttaa joukkoja. Vain saksalainen "kykenee todella ja järjenmukaisesti rakastamaan kansaansa".

11Tuota voi todella kutsua johdonmukaiseksi subjektivismiksi.

 

5.30  Schelling

1Schelling on tyypillinen eklektikko, joka metsästää ideoita ja poi­mii kaiken, mitä käsiinsä saa. Niistä oli aina tehtävä jotakin uut­ta, joten tämä ei saanut koskaan olla tätä, vaan se oli muutettava joksi­kin muuksi. Ideat muokattiin uudelleen sanatulvaan sopiviksi ja tehtiin tunnetuiksi uusina neronleimauksina. Hän temppuili luonnontieteellisil­­lä, loogisilla, teleologisilla, metafyysisillä, mys­tisillä ja esteet­tisillä käsitteillä. Kaikki estetisoitiin ja haih­dutettiin. Hän saattoi julkaista kirjoitelman nimeltään "Neljä maail­mankautta", joka ei sisäl­tänyt sanaakaan maailmankausista. Kierke­gaard kutsui häntä "hirvittä­väksi suun­soittajaksi" kuultuaan hänen luentojaan. Etsimättä muistuu mieleen erään "kaunopuhujan" vuo­datus: "Me tavoittelemme varjoa ja löy­dettyämme tuon varjon seisomme tyhjin käsin tuhkan kanssa." Tuota lukiessaanko Goethe keksi osuvan satiirin: "Kun ihminen vain kuulee sanoja, hän tavallisesti luulee, että silloin täytyy osata myös ajatel­la jota­kin." Lichtenberg olisi lisännyt, että ihminen pitää loistavana kaik­kea, mikä ylittää hänen käsityskykynsä. Tai kuten joku on sanonut: "Ei siksi, että ym­mär­täisin sen, mutta se kuulostaa hyväl­tä." Ne, jot­ka ovat taipuvaisia pahastumaan tästä pilailusta "suuriksi" kehuttujen kustannuksella, ova­t­ tuskin koskaan kuuluneet taisteleviin sieluihin, joille todel­li­suuden löytäminen on ollut elintärkeä asia ja jotka täs­sä kevytmie­li­sessä leikissä pyhillä totuuksilla ovat löytä­neet vain tyh­jiä sanoja, korulaiseita ja joutavia.

2Schelling yritti tehdä järjestelmää ideoistaan. Kaikki vaikutti kui­tenkin aika lailla hämärältä ja kuin löyhästi perustelluilta päähänpis­toilta. Tietenkin hän esitti tämän synnynnäisen mahtipontisuuden itsevarmuudella, niin että se herätti kunnioitusta arvostelukyvyt­tö­missä. Mutta joka ei anna itseään hämätä, hämmästelee sen sijaan koko tuota sofistiikkaa. On todella nähtävissä, kuinka nämä fiktionalistit kehrää­vät ympärilleen käsitteidensä kokonkia, kunnes he mentaali­sesti kote­loi­tuvat. Siellä he sitten istuvat universu­minsa sisässä.

3Silti ei voi kieltää, etteikö koko joukko ajatuksia voisi kuulostaa aika järkevältä. Eikä hänen taidossaan muotoilla sanottavaansa ollut mitään vikaa. Sukkelia kärjistyksiä esiintyi runsaasti, kuten esimer­kiksi: "Luonto on tiedostamaton henki, henki tietoinen luonto." Schil­lerin ideaalisen estetiikan vaikuttamana Schelling saattoi sepittää lauseen: "Kauneus on äärettömyys äärellisesti esitettynä."

4Huolimatta kaikista yrityksistään saattaa olemassaolo järjes­tel­mään, oli niin Fichten kuin Schellinginkin lopulta ainakin peitetyin sanoin tunnustettava epäonnistumisensa ja se, etteivät he käsittäneet koko asiasta mitään. Ihmiskunta alkaa vähitellen oivaltaa, että ennen kuin hengestä tai luonnosta voidaan tehdä jotakin, ovat tosiasiat tar­peel­lisia. Niinpä Fichte antautui lausumalla, että teoreettinen filo­sofia ei voi ratkaista ongelmiaan, vaan osoittaa edelleen etiikkaan. Schel­ling puoles­taan sallii etiikan osoittaa edelleen estetiikkaan. Todella laiha tulos kaiken paasaamisen jälkeen.

 

5.31  Hegel

1Filosofeja on opiskeltava heidän omista teoksistaan eikä filosofian historiasta. Jos tahtoo oppia tuntemaan Hegeliä, on ennen kaikkea luet­tava hänen teostaan Phänomenologie des Geistes. Joka ei siihen tutustu­essaan usko siirtyneensä johonkin roskanpuhujien mielisairaalaan, sopii hy­vin "paimentamaan sikoja hegeliläisten luona", kuten siivekäs sanonta kuului. Hän on löytänyt elämäntehtävänsä. "Tulevaisuuden raivaa­­matto­milla poluilla hän voi nähdä järjestävän käden jalanjäljet." Kiin­nos­tuneet voivat tutustua Phalénin tohtorinväitöskirjaan.

2Hegel oli paljon lukenut, hyvin aikansa tietouteen, filosofien kir­joituksiin ja historiaan perehtynyt. Hän osasi myös hyödyntää kaiken. Historiallinen tietämättömyys on tunnustanut Hegelin ansioksi useimmat niistä ideoista, joita hän käytti hyväkseen, esimerkiksi, et­­tä histori­assa ilmenee tietynlainen järki; että vastakohtaisuus on kehityksen kannattava voima; että ideat muodostavat järjestelmän, ovat osia kokonaisuudesta, että niillä on järjestelmässä suhteellinen päte­vyys, vaik­ka ne uusina vaikuttavat ehdottomilta, että ne löydetään ke­hityksen kuluessa; että ideat voidaan kieltää ja myös niiden vastakohdat sisäl­tävät idean, koska ideat ovat inklusiivisia, eivätkä eks­klusiivisia kuten käsitteet; että ykseyden päämäärän, jota kohti filo­sofia pyrkii todellisuuden järjenmukaisella käsittämisellä, yrittää uskonnollinen ihminen saavuttaa tunteella ja aavistelulla ja taiteilija kauneutta löytämällä. Kaikki nämä ideat, yksinkertaiset ja selvät, oli­vat olemas­sa jo kauan ennen kuin Hegel, kaikista subjektivisteista äärimmäisin, mutkisti ne.

3Kehitysajatus oli ajankohtainen. Se tuli näkyviin Herderin, Goethen, Lamarckin ja muiden teoksissa. Muinaiset opettajat, Herakleitos, Aris­toteles, Plotinos ym., antoivat lukuisia viitteitä. Hegel päätti teh­dä ideoista järjestelmän, hengen ilmenemispro­sessin, joka aikaansai maa­ilmankaikkeuden ja tuli erityisesti näkyviin filosofian historias­sa, joka oli "maailmanhistorian sisin olemus". He­gelin idean mukaan maailmanprosessi on looginen eli dialektinen prosessi ja ristiriitai­suus on sen varsinainen liikevoima.

4Jo Kantin aikana oivallettiin, että ne kaksitoista kategoriaa, joil­­­le Kant perusti todellisuuskäsityksensä, olivat pitämättömiä. Mutta vain Schopenhauer oivalsi, kuinka nurinkurinen koko menettelytapa oli: usko mahdollisuuteen puristaa todellisuus keinotekoisiin lokeroihin. Jatkettiin siis laatimalla uusia kategorioita.

5Hegel laati kategorioita todellisuudesta, filosofian historiasta ja maailmanhistoriasta, jonka hän muutti "historian filosofiaksi". Jos historiallinen tapahtumainkulku ei sopinut hänen kategorioihinsa, muo­­toiltiin historia aivan yksinkertaisesti uudelleen. Sellaiset pikku­seikat eivät vaivaa suurta henkeä. Niin historialla kuin todellisuu­dellakin oli velvollisuus mukautua hegeliläisen järjen viitoittamiin ratoihin. Jos todellisuus ei ollut yhdenmukainen hänen ajatusrakennel­­miensa kanssa, sitä pahempi todellisuudelle. Jos tietää, minkälai­nen todellisuuden tulee olla, ei ole aihetta kysyä, minkälainen se on. Kak­si järkisääntöä: "anna tämän olla tätä, äläkä hyväksy mitään ilman riittäviä perusteita" (onko tositietoja saatavilla?), eivät ilmeisesti koske "neroja". Hegeliläisessä järjessä ilmeni hengen ilmiöoppi. Fi­lo­sofian historiassa voi seurata hengen kehitysprosessia eli kuinka käsit­­teiden dialektinen omatoimisuus tuottaa maailmankaikkeuden, val­ti­on,­ uskonnon ja lopulta Hegelin absoluuttisen järjen; kaikki puh­taasti subjektiivisia ilmiöitä, koska "objektiivisuus" on illuusiota. Hegeliä opiskelevat eivät ole huomanneet hänen ehdotonta subjektivis­mi­aan, ol­koonkin, että se on hyvin peiteltyä.

6Dialektinen maailmanprosessi eteni tietyn Hegelin löytämän teesi-antiteesi-synteesimenetelmän mukaan. Hegel oli havainnut, mitä tunnet­tu selviö sanoo, että kulttuurin kehitys näyttää ete­ne­vän ristiriitaisuuksien kautta. Tämä on yhteydessä sukupolvenvaih­dok­seen. Aina olo­suhteisiin tyytymätön seuraava sukupolvi huomaa kai­ken nurinkuriseksi, mikä onkin oikea huomio, ja kiirehtii päättelemään, että päinvastainen on oikein. Jo vanhastaan oivallettiin, että kaikessa piilee totuuden siemen; että uusien (uudelleen löydettyjen) aatteiden merki­tystä ja kantavuutta usein yliarvioidaan. Aatetta vatkutetaan kaikis­ta ajatel­tavissa olevista näkökulmista kyllästymiseen asti. Se ase­tetaan kaik­kiin mahdollisiin yhteyksiin, sitä sovelletaan samanlaiseen ja eri­­­laiseen. Aikanaan tämä johtaa reaktioon liioittelua vastaan, mikä vuo­rostaan johtaa äärimmäisyyksiin. Vie aikaa ennen kuin aate on sovitet­tu oikeaan yhteyteensä ja tullut siten suhteelliseksi. Että näin täy­tyy aina käydä oli Hegelin patentti ja johtui siitä, että sellainen oli maailmanhengen työskentelymenetelmä, vaan ei Napoleonin, jonka hän us­koi olevan ratsastava maailmanhenki. Hegelin mukaan jokai­nen muutos merkitsi ruumiillistunutta ristiriitaa. Ehdottomassa omavaltaisuudes­saan hän teki subjektiivisesta objektiivisen ja objek­tii­visesta subjek­­tiivisen.

7Hegeliläinen teesi-antiteesi-synteesi-dialektiikka johtuu joko objek­­tiivisesta tietämättömyydestä ja sen mahdollistamista ristirii­taisista hypoteeseista tai absoluuttisen ja relatiivisen toisiinsa se­­koi­ttamisesta tai loogisten ja kielellisten ilmaisutapojen toisiinsa sekoittamisesta. Relatiivisten väitteiden sijaan me ilmaisemme itse­ämme absoluuttisin väittein. Jos kieli sisältäisi joukon helppokäyttöisiä relativismeja, osoittautuisi suhteellistamisen puuttuminen objektiivi­sesta tietämättömyydestä johtuvaksi. Looginen muodollisuus on oletet­ta­vasti viivästänyt suhteellisuuden yleisen merkityksen ymmärtämistä. Järjen kriteeri on todellisuus. Ristiriita merkitsee väärinkäsitystä, tietämättömyyttä. Järki on täynnä ristiriitaisuuksia, koska se muokkaa virheellisesti tajun sisältöä. Jos subjektiivinen ja objektiivinen ovat­ keskenään ristiriidassa, on syy subjektiivisessa. Oma subjektii­vi­suutemme objektiiviseen tietämättömyyteemme yhdistyneenä saa­ to­del­lisuuden vaikuttamaan meistä epäloogiselta, suunnilleen samalla tavoin kuin syvemmän tiedon logiikka vaikuttaa usein epäloogiselta tietämät­tömyyden yk­sinkertaisemman logiikan näkökulmasta.

81700-luvun jälkipuoliskolla oli luonnontiede päässyt lupaavasti vauhtiin useimmilla tieteenaloilla. Löydöt tulivat peräjälkeen. Schel­ling ja Hegel seurasivat tarkasti aikansa tutkimusta. Olihan hei­­dän kerättävä aineistoa järjestelmiin. He ottivat kaiken, mitä käsiin­sä saivat. Aavistamatta, että tutkimus oli vasta alullaan, he luulivat sen jo saavuttaneen äärimmäisen rajansa. Niinpä he saattoivat käyttää aineistoa sellaisenaan ja tehdä siitä ehdottoman tietojär­jes­telmän. Hegel meni rajoittamattomassa yritteliäisyydessään pisimmälle. Hän ei vain laatinut järjestelmää, vaan luuli voivansa todistaa, että näin asioiden piti olla eikä toisin. Tulos oli tietenkin eriskummai­nen. Muiden mielettömyyksien ohella hän yritti todistaa mm., että au­rinko­kunnassa ei mitenkään voinut olla enemmän kuin seitsemän planeet­taa, että rauta tuli painavammaksi, jos se magnetisoitiin, että paino­voi­ma­laki oli ristiriidassa jatkuvuuden lain kanssa. Kun sitten myö­hem­min tehtiin uusia löytöjä, jotka paljastivat hänen arvostelukyvyttö­myyten­sä, hänen järjestelmänsä luhistui.

9Ja se oli romahdus. 1830-luvun jälkeen naurettiin luonnontieteili­jäl­le, joka mainitsi sanan filosofia ja häntä pidettiin vajaamielise­nä­. Valitettavasti myös heistä on nykyisin tullut spekuloivia filoso­feja.

10Hegelin järjestelmän filosofinen osa on säilynyt tuolta kohtalolta, kos­­ka filosofit yrittävät pelastaa fiktionalismista niin paljon kuin mah­dollista. Filosofia on nimittäin rappeutunut olemisen arvoituksen ratkaisemiseen tähtäävästä pyrkimyksestä itsetarkoitukseksi. Siitä on tullut filosofian historian tutkimusta ja silloin on tietenkin oman edun mukaista yrittää antaa kaikelle järkevä ulkoasu ja painaa fiktiot villaisella. Pyrkimällä "selittämään" kaikkia mielettömyyksiä he lisää­­vät käsitesekaannusta. Esoteerikolla on varaa olla häikäi­le­mättömäm­pi rehellisyydessään ja tunnustaa, että filosofia on koko­naisuudes­saan tietämättömyyden harhauttavaa mielikuvitusspekulaatiota. Uppsala-fi­­lo­sofit Hedvall, Hägerström ja Phalén, erityisesti Hedvall (josta Hede­nius kirjoittaa: "Karl Hedvallin nerokas kirjoitus Humen tietoteoriasta on eräs omaperäisimmistä ja terävä-älyisimmistä väi­töskirjois­ta, joita milloinkaan on tarkastettu ruotsalaisessa yli­opistossa."), osoit­tivat kaikkien siihen mennessä laadittujen filoso­fisten järjestel­mien loogisen pitämättömyyden. He paheksuivat sitä, että filo­sofianhistori­oit­si­jat yrittivät päästä periaatteel­lisista erehdyksistä psykologisoi­­malla tehden siten filosofian historiasta historiaa filosofian sijaan. Mutta hekään eivät oivaltaneet, että mentaalinen tajunta ei voi rat­kaista todellisuuden ongelmaa.

 

5.32  REAKTIO FIKTIONALISMIA VASTAAN

1Toinen toistaan seuraavat luonnontieteelliset löydöt kumosivat Hegelin diktatoriset väitteet ja tekivät selväksi, että todellisuus oli aivan jotain muuta kuin fiktioromantikkojen mielikuvitusraken­nel­mat. Reaktio siihen saakka kaikkea ajattelua hallinneita speku­laa­tio­järjestelmiä vastaan oli tietenkin voimakas. Eivät vain luon­­non­tutki­jat, vaan myös muut sivistyneet menettivät luottamuksensa fi­lo­sofi­aan. He kääntyivät sen sijaan tiedemiesten puoleen, joiden terve­järkisyys tar­josi paremman näkemyksen fyysisestä maailmasta. Uskot­tiin, että ilman filosofiaakin voi tulla toimeen. Valitettavasti fy­si­­kalisteilla, jotka pyrkivät yleistajuistamaan luonnontieteellistä ko­ko­naisnäkemys­tä, ei ollut siihen vaadittavaa pätevyyttä, mikä edelleen lisäsi hämmenty­nei­syyttä.

2Filosofian historian hylkääminen olisi kuitenkin saattanut merkitä vain samo­­jen ajatusvirheiden toistamista. Filosofian historia on ereh­dysten historiaa. Filosofia ei auta meitä löytämään "totuutta" eikä selit­tä­mään olemassaoloa. Se osoittaa, kuinka meidän ei tulisi ajatel­la. Se osoittaa inhimilliselle älylle vääjäämättömät ajatusvir­heet. Ja se on tarpeeksi merkityksellistä. Eksoteerisen filosofian ainoa miele­käs kat­san­­to­tapa on pitää totuutena sitä, mitä jää jäljel­le, kun kaikki erehdykset on tehty. Me lähestymme totuutta vähitellen seuraa­malla hylättyjen erehdysten tietä. Kun filosofit kerran oivalta­vat tämän, he tulevat käsittelemään filosofisten ongelmien rat­kaise­miseen ehdotettuja kokeiluja aivan toisella ja kriittisemmällä taval­la. Filo­­sofian histo­rian on oltava häikäilemätöntä kritiikkiä, eikä pyrkimystä säilyttää kaikenmaailman päähänpistoja. Nykyisessä muodos­saan se on yleisesti katsoen sarja väärennöksiä. Filosofien järjettömyyksiä on ratkaisevilta kohdiltaan kaunisteltu tai ne on jätetty koko­naan pois, jotta kokonai­suus vaikuttaisi mielekkäämmältä, lukuun otta­matta, että ereh­dyksiä ei usein edes huomattu.

3On vain kaksi järkevää tapaa nähdä olemassaolo: terveen järjen tapa tai hylozoiikan todellisuusjärjestelmä. Uppsala-filosofi Karl Hedvall osoitti etevällä loogisella ajattelun terävyydellään ja ter­veellä jär­jellään, että objektiivisen tajun välitön, harkitsematon todelli­suus­käsitys on ainoa oikea. Hän osoitti myös, että subjek­tii­vinen järki eksyttää, ja että taju, joka voi vain todeta tosiasiat, on suo­jaton järjen teorioita vastaan. Ja tämä suojattomuus mahdollis­taa filosofi­set erehdykset.

4Tutkimus on loputonta. Ihmiselle ei ole mahdollista päästä mihin­kään lopputulokseen olemassaolon suhteen. Eksoteerinen "totuus", ehdo­­ton tietojärjestelmä, on tutkimuksen kangasteleva lopullinen päämäärä. Ihmis­kun­nalla on vielä paljon tekemätöntä, ennen kuin se on tutkinut fyysi­sen maailman ja löytänyt kaikki fyysiset lait. Tieto todellisuu­desta on normaaliyksilölle olennaisilta osiltaan luonnontutkimuksen tulos­ta. Filosofian tehtävät on rajoitettava immanenttiin arvosteluun, periaatetutkimuk­siin, käsiteanalyysiin sekä yleiskatsauksellisiin jär­jestel­miin, jot­ka perehdyttävät tutkimuksen saavuttamiin tuloksiin. Filoso­finen arvoste­lu osoittaa järjestelmien virheellisyydet, niiden väärät perusteet, niiden sisäiset ristiriidat ja kohtuuttomat seurauk­set. Tämä arvostelu paljastaa vähitellen yhä useampia virheellisyyksiä jär­jes­telmissä sen sijaan, että yrittäisi silitellä niitä, niin kuin nyt tapahtuu. Käsiteanalyy­sissä on edettävä varovasti. Ihmiskunnan ajat­te­lu on kokonaisuudes­saan apukäsitteiden höystämää, eikä niitä ilman tul­la toimeen, ennen kuin ne korvataan joko tutkimuksen tai eso­terii­kan perustosi­asioilla. Ilman apukäsitteitä emme tule koskaan löy­tämään oikei­ta käsitteitä, ainoastaan riistämään itseltämme tarpeelli­sen aineiston ajattelua varten.

5Vielä on mainittava neljä filosofia, koska kukin heistä on löytänyt platonisen, todellisuuden kanssa yhtäpitävän idean ja erityisesti ko­rostanut sitä: Schopenhauer kaikkivaltiaan sokean tahdon, Hartmann tiedostamattoman, Spencer kehityksen perusperiaatteen ja Bergson in­tui­tion. Olkoonkin, että järjestelmät, jotka he idealleen rakensi­vat, epäonnistuivat. Mutta ideat ovat saaneet muistomerkkinsä, ja siten ne on pelastettu aatehistorialle, filosofian perilliselle.

6Lopuksi muutamia sanoja pragmatismista, joka semantiikan tavoin on äärettömän tyypillistä harhautuneen järjen hämmentyneisyydelle, nyky­ajan käsitteelliselle epäselvyydelle ja ajatussekaannukselle. Se on sub­jek­tivismin mielivaltaa kaikessa komeudessaan. Pragmatismi on filosofinen vastine teologiselle jesuitismille, jonka mainetta on turha yrit­tää palauttaa. Pragmatismi edustaa aatetta "tarkoitus pyhittää kei­not" filosofisessa asussa. Aatteen nk. totuusarvo olisi riippuvainen sen käyttökelpoisuudesta tavoitellun päämäärän saavuttamiselle. Val­het­ta ei saa pelkästään kutsua totuudeksi, vaan se on totuus, kun­han se vain on hyödyksi. Myös natsit ja bolsevikit ovat käyttäneet aatet­ta hyväkseen. Pragmatismiin luetaan myös yritykset asettaa tie­teelli­set hypoteesit tietojärjestelmän perustaksi, mikä on tuomittu epäon­nistumaan, sillä mitkään hypoteesit eivät ole ajan oloon pitäviä. Merkittyään alun perin tarkoituksenmukaista tai elinkelpoista (totuu­del­lista), sana "pragmatismi" on saanut yhä laajemman, immanenssifilo­so­fian "immanentti"-sanan tapaisen merkityksen.

7Katsottaessa taaksepäin sille tielle, jota eurooppalainen filosofia on edennyt 2500 vuoden ajan (Kalojen aikakauden) on havaitta­vissa, että todellisuusideoiden hankkiminen on ollut ihmiskunnalle hidasta. Käsit­tääk­seen ideat ja säilyttääkseen ne jälkimaailmalle se on saanut so­vit­­taa ne fiktiojärjestelmiin. Askel askeleelta ihmiskunta houkutel­laan huomaamatta todellisuuteen todellisuusideoiden korvatessa heidän fik­ti­­onsa. Yksilöiden mentaalisen omatoimisuuden tarve on tyydytetty sillä, että he ovat saaneet laatia enemmän tai vähemmän loogi­sia mieli­kuvitusjärjestelmiään. Loputtomalla työllä yksilön on muo­toil­­tava uusia maailman- ja elämänkatsomuksia vähitellen paljastuvien todellisuuside­oiden avulla, kunnes ihmiskunta on oivaltanut, että tieto todellisuu­des­ta on inhimillisen järjen saavuttamattomissa, kun­nes se on oivalta­nut esoteriikan ylivoimaisuuden työhypoteesina. Nämä ideat nykyinen käsiteanalyysi yrittää ihmiskunnalta riistää.

 

5.33  Schopenhauer

1Schopenhauerin saama realistinen kasvatus, joka sai hänet elämyk­sissä ja kokemuksissa näkemään kaiken tiedon lähteen, oli säästänyt hänet skolastiselta käsitetemppuilulta. Filosofiaa tutkiessaan hän oivalsi heti, miten mieletöntä oli laatia kategorioita ja rakentaa jär­jes­tel­miä tyhjistä käsitteistä, tyhjistä siksi, että niissä ei ollut todel­lisuuden tosiasiasisältöä. Hänen yksipuoliset opintonsa (upanishadit, eksoteerinen Platon ja Kant) estivät häntä oivaltamasta virheel­lisyyttä kolmessa Kantin monista dogmeista: subjektivismi, tila ja aika havaintomuotoina ja todellisuuden jako ilmiöihin ja oli­oihin sinän­sä. Hyväksymällä nämä kolme dogmia hän pilasi oman jär­jes­tel­män­sä. Tila on ulottuvuutta ja aika on jatkuvuutta. Aika on tapa mitata tapahtumien peräkkäisyyttä.

2Ikiaine (kaaos) on tilaton. Tila syntyy vasta kosmoksen myötä. Kos­­­moksessa aine mahdollistaa tilan käsittämisen, liike mahdollistaa ajan käsittämisen ja luonnontapahtumat mahdollistavat luonnonlakien eli kau­sali­teetin toteamisen - kaikki nämä asiat ovat erilaisia eri maail­moissa.

3Esoteriikan mukaan todellisuudella on kolme aspektia: aine, liike ja tajunta. Descartes ja Spinoza olivat korostaneet aine- ja tajunta-aspektia. Schopenhauer tarttui liike- ja tajunta-aspektiin. Koska kaikki kolme aspektia ovat ehdottomia, eikä niitä siis voi johtaa jos­ta­kin muusta, epäonnistuu jokainen maailmanselitysyritys, joka ei ota huomi­oon jokaista kolmea aspektia.

4Koko elämänsä ajan Schopenhauer häilyi subjektivismin ja objek­ti­vismin välillä. Itse asiassa subjektivismi oli teoria, joka soti koko hänen elämänvaistoansa ja todellisuustajuansa vastaan. Sen vuoksi hän korostikin voimakkaasti aineen kausaliteettia korvikkeena objektii­vi­selle aineelle. Kukaan ei ole kyennyt kuvaamaan todellisuutta niin kuin hän, eikä kukaan ole hänen tavoin korostanut tosiasiaa, että vä­li­tön todellisuuden kokeminen on kaiken tietomme lähde. Toisinaan todellisuus on hänelle maajaa, petollista näennäisyyttä, illuu­siota. Mutta useimmi­ten todellisuus on juuri sitä, mitä se näyttää olevan. "Luonnon omi­nais­­piirre on läpikotainen rehellisyys." Hän on hyvin lähellä Hedvallin selviötä, jonka mukaan meitä eksyttävät omat teo­riamme, ja objektiivi­nen tajumme on turvattoman altis sub­jektiivisen järkemme fik­tioille ja niiden suggestiiviselle voimalle. Tämän häilyväisyyden vuok­si hänen järjestelmänsä on täynnä ristirii­tai­­suuksia. On ymmärret­tävää, että Hedvall, jolle ristiriitaisuudet olivat kauhistus, saattoi nimittää häntä romaanikirjailijaksi. Kuiten­kaan kukaan uudemman ajan filoso­feista ei ole lausunut niin monta eso­teerista totuutta kuin Schopen­hauer. On äärettömän tyypillistä, et­tä­ 1800-luvun suurinta filosofia ovat eniten halveksineet ammattifilo­so­fit.

5Schopenhauerin Kantiin ja hänen seuraajiinsa kohdistama arvostelu kuuluu kaikista terävä-älyisimpiin suorituksiin. Hän kumosi loistavasti useimmat Kantin sofismeista osoittaen Kantin sekä teoreettisen että käy­tännöllisen "puhtaan järjen" fiktiivisyyden. Jos hänellä olisi ollut tilaisuus muistaa uudelleen piilevä esoteerinen tietonsa, ei fysi­kalis­ti Kantista olisi jäänyt mitään jäljelle.

6Mielenkiintoisia ovat hänen neljä distinktiotaan, jotka koskevat ihmisen ensisijaisia tapoja käsittää todellisuutta: fyysisen tapahtu­misen syy ja vaikutus, loogisen ajattelun peruste ja seuraus, matema­tiikan ilmeiset selviöt ilman todisteen tarvetta, tahdon epävapaus aina voimakkaimman vaikuttimen määräämänä.

7Tahtoa koskevassa opissaan Schopenhauer on nähnyt syvemmälle kuin kukaan muu filosofi. Tahto, liikkeen alullepanija, on ikivoima, ikui­sesti sokea, dynaaminen, so. ikuisesti itsetoimiva, ehtymätön, kaikki­voipa. Selittääkseen kuinka tämä sokea tahto kykeni tuottamaan tarkoi­tuksenmukaisia elämänmuotoja oli Schopenhauerin turvauduttava muotoa muovaavien "platonisten ideoiden" järjestelmään. Schopenhauer on käsit­tänyt Platonin ideat sikäli oikein, että ne ovat eläviä voimia, kausaalielementaaleja energian lataamine ideoineen. (Esoteriikan mukaan hitaasti heräävä tajunta saavuttaa yhä korkeammissa luomakun­nissa yhä suuremman kyvyn omaksua ikiaineen sokeaa, dynaamista ener­giaa, josta tulee siten tahto.) Hänen puutteellinen psykologinen oivalluksensa, joka sai hänet jättämään emotionaalisuuden oman todelli­suu­den huomi­otta, sai aikaan sen, ettei hän voinut pitää kiinni teorias­ta, jonka mukaan tahto on ehdottoman sokea. Tunteet hän nimittäin liitti tahtoon, joka sai siten tietynlaisen tajunnan; sekoittaen siten emotionaalisuu­den ja tahdon keskenään (vrt. kappale 3.4.7).

8Myös eetikkona Schopenhauer on erikoisasemassa. Hän teki selväksi, ettei järkevää moraalia kaikesta luennoimisesta huolimatta ole koskaan esitetty, ettei ole voitu olla yhtä mieltä edes sen sisällöstä, sen perusteista tai vaikuttimista. Aikaansaannokset ovat kokoelma fiktioi­ta, mielivaltaisuuksia, tabuja ja apriorisia saippua­kup­­lia.

9Mitkään itsekkäät vaikuttimet eivät kelpaa. Oikeamielisyys ja myötä­tunto ovat ainoat pitävät vaikuttimet, joita ei kuitenkaan ole koros­tettu missään eettisessä järjestelmässä, vaikka ne pilkistävätkin esiin Rousseaun teoksissa. Valitettavasti Schopenhauer käytti epä­on­nistunut­ta, kielteistä nimitystä Mitleid, sääli, mikä herätti Nietz­sches­sä silmitöntä vastarintaa. Myötäkärsivä lisää maailman kärsimystä hyödyt­tämättä ketään, muuttuu pian hermoraunioksi ollen itse avun tar­pees­sa sen sijaan, että kykenisi tehokkaasti auttamaan toisia.

10Käskyt ja vaatimukset määräytyvät palkkiosta ja rankaisusta, eivät­kä siis ole kategorisia, kuten Kant ajatteli, vaan ehdollisia. Mielekäs ja oikeamielinen toiminta eivät välttämättä merkitse samaa; jalo toi­minta ei ole välttämättä mielekästä, eikä mielekäs toiminta välttämättä jaloa. Velvollisuus ja toimeksiotto kuuluvat yhteen. Velvoi­tukset edel­lyttävät oikeuksia. Niin kutsut­tu omatunto on pelon, taikauskon, ennak­koluulojen, turhamaisuuden, tapojen ja muiden ominai­suuksien muodostama kompleksi. Näiden suhteel­linen määrä vaihtelee taipumusten, kasvatuksen ja ympäristön vaikutuk­sen mukaan.

11Myös uskonto saa osuutensa mielenkiintoisessa dialogissa. On osatta­va pitää erillään uskonto, ihmisen kaipuu ihanteiden maailmaan, ja kirk­ko, joka on tietämätön, arvostelukyvytön ja vihamielinen. Loputto­mal­la tuomitsemisellaan ja kiroamisellaan, suvaitsemattomuudellaan ja vaino­a­misellaan, kidutuksellaan ja polttorovioillaan kirkko on menettä­nyt kaikki oikeutensa vaikuttaa auktoriteettina totuuden ja oikeuden suhteen. Nämä vihanilmaisut tuomitsevat kirkon, jonka tehtä­vänä oli julistaa rakkautta. Ei kuitenkaan voi kieltää, että kirkko on aikaan­saanut myös paljon hyvää. Barbaarisella kaudella se on taistel­lut lait­tomuutta vastaan, vaikuttanut jalostavasti raakoihin tapoihin ja tottu­muksiin, suorittanut laupeudentyötä, hoitanut perittyä tietä­mystä, kan­nustanut taidetta kaunistamaan pyhäkköjä.

12Schopenhauer oli psykologisesti oikeassa oivaltaessaan, että yli­opistossa filosofiaa opiskelevat eivät etsi totuutta, niin kuin he itse luulevat, vaan todisteita jo omaksumilleen uskonkäsityksille.

13Kaikkien aikojen pyhimyksissä Schopenhauer oli huomaavinaan erään yhteisen piirteen: elämisen tahdon tappamisen kvietismillä ja asketis­milla. Joutuessaan silmätysten maailman kurjuuden kanssa hänen piilevä pyhimysvaistonsa johdatti hänet harhaan. Täysin vastoin koko elinvoi­maista, tervettä, realistista elämänvaistoaan hän oli teoreettinen pes­simisti. Tämä johtui siitä, että hänen näkemyksensä mukaan elämä on sokean ikitahdon aikaansaannosta ollen vailla ehdotonta tarkoitusta ja mielekästä päämäärää. Maailmanhistoria, joka on maailmantuomio­is­tu­in, ei osoita mitään kehitystä, ainoastaan loputtomasti toistuvaa pää­mää­rättömyyttä ja mielettömyyttä. Näin asia olisikin, jos ihmiskunta oli­si korkein luomakunta.

14Tietenkin sellainen elämännäkemys vaikuttaa lamauttavasti. Esote­rii­kan mukaan elämä ei ole kärsimystä. Kärsimys on huonon kylvön huo­noa satoa. Minä (monadi) inkarnoituu saadakseen kokemuksia ja oppi­­ak­seen niistä, oppiakseen tuntemaan todellisuuden ja elämän. Se ei turme­le asketismilla ja moralismilla, masentavilla ja elinvoimaa kuluttavil­la katsantotavoilla tähän tarvitsemaansa välinettä (elimistöä). Bud­dhan nirvaana ei ole minän sammuminen, ei loppu, vaan alku, nouseminen korke­ampaan luomakuntaan. Myös fyysisestä elämästä on kerran tuleva paratii­si, kun ihmiskunta on omaksunut terveen järjen, oikea­mielisyyden ja ykseydentunteen, oivaltanut, että vihaa on kaikki, mikä ei ole rak­ka­utta.

15Schopenhauerin "kolmeen filosofastiin", Fichteen, Schellingiin ja Hegeliin kohdistamaa purevaa arvostelua on kovasti harmiteltu. Sen sijaan olisi pitänyt arvostaa sitä, että oli joku, joka uskalsi vastus­taa hävytöntä vallattomuutta. On kiistämätöntä, että Schopenhauer oli sekä todellisuustajun (lukuunottamatta hänen teoreettista riippu­vuut­taan Kantin alkuperäisestä, absoluuttisesta subjektivismista) että terävä-älyisyyden suhteen näitä kolmea huomattavasti etevämpi. Jälki­maailma on kerran tulevaisuudessa oivaltava, kuinka oikeutettu hänen arvostelunsa oli.

16On kuvaavaa, että kauan mentaalimaailmassa inkarnaatioiden välil­lä oleskelleet joutuvat helposti illuusiofilosofian uhreiksi (jonka mukaan kaikki aine on illuusiota).

 

5.34  Hartmann

1Edouard von Hartmannin avustus filosofian historialle on hänen koros­­tamansa idea, että tiedostamaton on olemassaolon peruste­kijä ja välttämätön todellisuuden ymmärtämiselle. Ilman tätä ideaa ei olisi syytä mainita häntä, sillä tämän lisäksi hän ei saanut aikaan mitään pysyvää. Kuten tavanomaista filosofialle, tuli tämänkin idean kehyk­sistä epäonnistunut rakennelma. Uusi idea ei suinkaan ollut. Siihen on viitattu pytagoralaisessa järjestelmässä. (Monadit ovat alun­ perin tie­dostamattomia. Niiden tajunta ja tajunnanaktiivisuus kehitty­vät mani­festaatioprosessissa.) Hartmann turvautui usein tiedostamat­to­maan mys­tisenä selitysperusteena, kun muita selityksiä ei ollut tarjol­la. Niin ei tietenkään voi tehdä, vaikka psykoanalyytikot tekevätkin niin.

2Kantin ja Hegelin täydellisestä epäonnistumisesta ja Schopenhauerin tuhoavasta arvostelusta huolimatta Hartmann ei ollut oivaltanut kate­go­rioiden laatimisen nurinkurisuutta. Kuten aina on subjektivis­tien laita niin pian kuin heidän on puututtava kiusalliseen ulkomaa­ilmaan, lähti hänkin luonnontieteen toteamuksesta, että aine on ole­massa, kos­ka tämä on ainoa mahdollinen selitysperuste. Kyettyään täl­lä tavoin hyödyntämään tutkimuksen tosiasioita, hän muutti objek­tii­visen kuin taikasauvan iskusta subjektiiviseksi ja sovitti sen laa­timiinsa loke­roihin.

3Hartmann on tyypillinen eklektikko, joka kokosi kaikki edeltä­ji­en­sä ideat ja yritti tehdä niistä järjestelmää. Moni­puolisuudellaan ja sisäl­törikkaudellaan se tekee lukijaan vaikutuksen.

 

5.35  Spencer

1Herbert Spencer lähti luonnontutkimuksen tuloksista ja yritti koota todetut tosiasiat tietojärjestelmäksi. Yleiskatsauksillaan sellai­set järjestelmät helpottavat orientoitumista tieteiden pa­rissa. Järjestel­mä osoittaa, kuinka pitkälle tutkimus on edennyt. Periaat­tees­ta hän luopui yrityksistä sallia subjektiivisen järjen arvostella jotakin, mitä ei voinut löytyä objektiivisen tajun sisäl­löstä. Siten hän on tyy­pillinen immanenssifilosofi, joka vaistoaa oikein, että ter­veen järjen vastainen ei voi olla yhtä­pitävää todellisuuden kanssa. Koh­tuuton ei kelpaa työhypoteesiksi.

2Jo ennen Charles Darwinia Spencer oli kehittänyt evoluutioteoriansa, jonka mukaan evoluutio on progressiivinen muutos epäyhtenäisestä (inko­­herentista) homogeenisuudesta yhtenäiseen (koherenttiin) hetero­geenisuuteen rakenteen ja toiminnan suhteen. Kehitysajatukseen oli tosin erityises­­ti Lamarck alkanut kiinnittää huomiota jo 1700-luvul­la. Mutta se teki läpimurtonsa vasta sen jälkeen, kun Spencer oli osoitta­nut kehityslain universaalisuuden ja pätevyyden kaikilla elämän aloil­la, erityisesti biologian, sosiologian ja psykologian aloilla. Hänen "synteettisen filosofian järjestelmänsä" oli yhteenveto sen ajan tie­tämyksestä. On huo­mau­tettava, että hän käytti aivan liian ahkerasti analo­giaperiaatetta. Yhteiskunta ei ole fysiologinen organismi. Lii­an pitkälle saa­tettu analogia sekoittaa enemmän kuin selittää.

3Esoteriikan mukaan mekaaninen tapahtumainkulku palvelee ikuisia luon­nonlakeja seuraten suurta kosmista pämäärää: jokaisen atomitajun­nan kehittymistä tiedostamattomuudesta kaikkitietävyyteen. Yksilölli­sen tajunnan muokkaamat elämykset ja kokemukset lisätään siihen ali­tajun­nassa piilevien kokemusten varastoon, joka lukuisten inkarnaati­oiden aikana tasaisesti kasvaa ja antaa yksilölle mahdollisuuden käsit­tää ja ymmärtää yhä enemmän, hankkia tietoa todellisuudesta ja elämäs­tä, löy­tää olemassaolon lakeja ja oppia sovelta­maan niitä mielekkääs­ti. Tar­koi­tuksenmukaiset elämänlait mahdollista­vat tajunnankehityksen.

4Tietenkään Spencer ei saanut armoa ammattifilosofien silmissä. Hei­­dän olisi muuten pitänyt oivaltaa, että itse asiassa hän on esikuva filosofille, jonka tehtävänä tulisi olla todellisuuteen perehdyttä­mi­nen ja yleiskatsauksen laatiminen tutkimuksen katsantokan­nasta. Nykyisiä filosofeja askarruttaa sen sijaan oikeastaan vain niin kut­suttu tieto­teoria, kysymys tiedon mahdollisuudesta. Kun filosofit ovat­ selvittä­neet filosofiset näennäisongelmat ja suurten ajatte­li­joiden ajatusvir­heet, voivat he omistautua tiivistämään todellisuustut­kimuksen tulok­set.

 

5.36  Bergson

1Opiskeluaikanaan Bergson pääsi kosketuksiin esoteriikan kanssa. Hänellä oli tilaisuus tutustua sen aatteisiin, ja hän hyödynsi näistä myö­hemmin niin monta kuin hän itse ymmärsi ja kykeni käyttämään ekso­tee­ri­sessa filosofiassaan.

2Bergsonin mukaan tila on homogeeninen ja laaduton suure. Tämä on se­kä oikein että väärin. Loputon, rajaton tila, joka itsessään sisäl­tää lukuisia kosmoksia, on itse homogeeninen. Mutta tämä "tila" on samanai­kaisesti itse ikiaine, joka omaa kaikki elämän ehtymättömät ominaisuu­det, sellaisina kuin ne ilmenevät atomisoituneessa manifes­taatioainees­sa.

3Ajalla ei ole ulottuvuutta. Suoran käyttö ajan vertauskuvana oli epäonnistunut, täysin onnettomasti valittu vertaus, joka on antanut aihetta moniin väärinkäsityksiin. Vain tilalla on ulottuvuus. Aika on ykseys, joka liittää menneisyyden nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Aika on pysyväisyyttä, edelleen olemassaoloa, jatkuvuutta. Objektiivinen aika yhdistyy aina tilaan peräkkäisyydessä. Se on prosessin mittaaja ja voidaan sen vuoksi jakaa aikakausiin tai aikasykleihin. Aika on sekä objektiivista että subjektiivista. Kosmos (ikiaineessa) koostuu manifestaatioaineesta ja on se, mitä me voimme nimittää tilaksi, jossa kaikki maailmat ovat olemassa. Aika on tapa mitata kokonaisprosessia, jossa kaikki tapahtumainkulku etenee. Niin tila kuin aikakin, jotka ovat meille tapoja mitata ja asteittaa, voidaan jakaa kuinka pieniin yksiköihin tahansa.

4Pytagoraan mukaan kosmos on täytetty toisensa lävistävillä eri tiheysasteen omaavilla ainemaailmoilla alas karkeimpaan fyysiseen maa­ilmaan saakka. Mikään näistä maailmoista ei ole epätodellinen, näennäistä todellisuutta, illuusiota. Kaikilla on objektiivinen aineel­li­nen olemassaolo. Tietenkään alempien maailmojen olennot eivät kykene objektiivisesti käsittämään korkeampien maailmojen ainetta. Mutta he voivat subjektiivisesti havaita näistä korkeammista maailmoista tulevat väräh­telyt, vaikka heillä ei ole kykyä lukea näitä elämänilmaisuja kor­keampiin ainelaatuihin kuuluviksi. Vain esoteriikka voi antaa vaadit­tavat, oikeat selitykset näille ilmiöille

5Menneisyys on nykyhetkessä. Kausaaliminälle ei ole olemassa mennei­syyttä planeetan atomimaailmoissa 47–49, ei myöskään 43-minälle aurinkokunnan atomimaailmoissa 43–49. Minä oppii kaikista kokemuksista ja kehittyy sen tähden jatkuvasti. Sekä tajunnan sisäinen että aineen ulkoinen maailma muuttuvat alituisesti. Käsite pitää kiinni yleisestä, luonteenomaisesta, yhteisestä yksityisten ilmiöiden paljoudessa.

6Intuition idea, jolle Bergson on antanut menestyksellisimmän muotoilun, on idea "luovasta kehityksestä". Suuri kosminen evoluutio ei työsken­tele ennal­tamäärätyn suunnitelman mukaan. Vain lopullinen päämäärä on määrätty: kaikkien monadien on hankittava kaikkitietävyys koko kosmok­sesta. Bergson oivalsi selkeästi, että evoluutio luo itse edellytykset ja mah­dollisuudet omalle kasvulleen. Nämä edellytykset riippuvat kui­ten­kin jokaisen olennon omalaadusta, atomeista planeet­toihin, aurinko­kuntiin jne. saakka. (Koska kaikella aineella on tajuntaa, on jokainen ainemuoto olento jollakin tietyllä kehityksen tasolla.) Siten mennei­syys rajoit­taa tulevaisuuden mahdollisuuksia. Järkkymätön suunnitelma kumoaisi vapauden lain, jonka mukaan jokaisella monadilla on oikeus kerran hank­kimaansa vapauteen (riippuen oivalluk­sesta ja kyvystä), jota se vastaisuudessa lainmukaisesti soveltaa. Evoluutio hapuilee eteenpäin kaikkia mahdollisia teitä löytääkseen tarkoituksenmukaisimman tien jokaiselle ja kaikille.

7Bergsonin toinen intuition idea ilmenee hänen korostaessaan in­tui­­tion mahdollisuutta. Tällä opilla hän palaa takaisin Platoniin. In­tui­tio avaa meille ideoiden maailman. Se on erityinen tiedonelin, joka antaa meille oikeita ideoita, oikeaa tietoa todellisuudesta. Vain har­­vat ihmiset ovat ponnistelleet mentaalimaailman eri "tajunnankerrostu­mien" läpi ja onnistuneet valloittamaan intuitiotajunnan. Myös useim­mat filosofit oleskelevat edelleen kahdella alimmalla, päätelmäajatte­lun ja periaateajattelun alueella. Todellisesta intuitiosta ei voi puhua ennen kuin yksilö on omaksunut ja hallitsee perspektiivi- ja systeemiajattelun. "Intuitio", jota Bergson pyrkii kuvailemaan, on kuiten­kin pikemminkin piilevä kokemuksien synteesi, joka muodostaa yksilön omakohtaisesti hankkiman, tiedostamattoman ajatusjärjestelmän ja välit­tömästi määrää hänen käsityksensä todellisuudesta ja elämästä.

 

5.37  Loppusanat

1Ihmiskunta elää parhaillaan uutta sekä subjektivistista että skep­tistä aikakautta. Tämt on seurausta siitä, että teologiset dogmit ovat hajonneet, tietoisuus filosofisen spekulaation fiktiivisyy­destä on herännyt ja ydinfysiikka on räjäyttänyt luonnontieteelliset dogmikäsit­teet. Vanhemmat ajattelutavat ovat hajonneet kokonaisuudessaan, ilman että mitään uutta eksoteerista järjestelmää on voitu aset­taa nii­den tilalle. Johdonmukainen subjektivismi johtaa täydelliseen harhautu­mi­seen olemassaolossa, ylivoimaiseen mielivaltaan, periaatteet­­tomuuteen ja vastuuttomuuteen.

2Koska oikeuskäsitys ilmenee elämänkatsomuksesta, joka vuorostaan nojaa maailmankatsomukseen, on yleinen järjestelmien hajoaminen joh­tanut oikeuskäsitteiden hajoamiseen ja siten yleiseen laittomuuteen. "Ihmiset tuntevat olevansa usein syvästi epävarmoja oikean ja väärän suhteen. He ovat epätietoisia jopa siitä, ovatko oikea ja väärä muuta kuin vanhaa taikauskoa." Suurena syypäänä tähän asiantilaan ovat teo­lo­git, jotka ovat itsepintaisesti vastustaneet uskonnon ja tieteen sovin­toa. He ovat kykenemättömiä vapautumaan vallitsevan us­konnon illuu­sioista ja fiktioista.

3Samalla tavoin kuin voi olla vain yksi uskonto (yhteinen kaikille viisaille kaikkina aikoina, nimittäin rakkauden ja viisauden uskonto), voi olla vain yksi filosofia (oikea ajatusjärjes­telmä) ja yksi oikea tieteellinen käsi­­tys fyysisestä todellisuudesta. Kun tutkimus lopulta kykenee laatimaan tuon järjestelmän induktii­vi­sella menetelmällään, se on saavuttanut pää­­määränsä. Tämä saavutus on vielä kaukana.

4Jo Buddha teki selväksi 600 vuotta e.Kr., ettei inhimillinen järki voi ratkaista olemassaolon ongelmaa eikä filosofian ongelmia.

5Esote­riikka on yhteenveto planeettahierarkian antamista perusluon­teisista todellisuutta, elämän tarkoitus­ta ja päämäärää koskevista tosiasioista, jotka ovat aina olleet salaisten tietokuntien parhaimmiston saa­tavilla, mutta joiden julkaiseminen nykyisin on sal­littu. Ilman tätä tietoa ihmiset tulevat aina kiistelemään kaikista perusongel­mis­ta, jokainen ajatteleva ihminen tuhlaamaan aikaansa hankkiakseen suu­rel­la vaivalla oman fiktiivisen käsityksen olemassaolosta. Vain esote­riikka muodostaa yhteisen perustan uskonnolle, filosofialle ja tieteel­le.

6Hylozoiikka pakottaa järjen hyväksymään ainoan "työhypoteesin", jo­­ka on yhtäpitävä todellisuuden kanssa ja jota ei voi koskaan korvata paremmalla hypoteesilla tulevaisuudessa.

7Filosofit ovat aina metsästäneet "yleispätevää ja tarpeellista". Oikein ymmärrettynä hylozoiikka osoittaa juuri "loogisesti tarpeelli­sen", loogisesti vääjäämättömän.

8Uskonto, filosofia ja tiede eivät kykene esittämään järkkymätöntä pohjaa, jolle elämänkatsomuksen voi rakentaa.

 

 

LISÄYS

 

5.38  Nykyinen filosofia

1Filosofit ovat kaikkina aikoina, joskin hapuillen, vaistomaisesti, yrittäneet antaa jonkinlaisen selityksen olemassaololle, elämän tarkoi­tukselle ja päämäärälle, yrittäneet vastata Sfinksin kolmeen kysy­myk­seen: Mistä, miten ja mihin? He eivät ole oivaltaneet, että tämä on mahdotonta, koska heillä ei ole ollut tietoa todellisuudesta eikä edel­­ly­tyksiä tälle tiedolle. He eivät vieläkään aavista, että näkyvä maail­ma on murto-osa koko todellisuudesta. He ovat edelleen yhtä varmoja vää­rinkäsityksistään kuin papit ja poppamiehet kautta aikojen.

2Filosofia rajoittuu fyysiseen todellisuuteen, ja sen tähden kaikki filosofia on aina oleva fyysisessä suhteessa fysikalismia ja ylifyysi­sessä suhteessa subjektivismia: spekulaatioita ilman todellisuussisäl­töä. Ennen kuin ylifyysisistä asioista voidaan puhua täytyy olla tosi­tie­toja ylifyysisistä maailmoista.

3Tieto todellisuudesta on järjestelmä subjektiivisia todellisuus­kä­sit­teitä, jotka ovat yhtäpitäviä objektiivisen aineellisen todel­lisuu­den tosiasioiden kanssa ja perustuvat niille. Kun nämä tosiasiat on todettu ja asetettu oikeisiin yhteyksiinsä (historiallisiin, loogisiin, psykologisiin ja kausaalisiin), on ihmisellä todellista tietoa todelli­suudesta.

4Filosofeilta puuttuu ylifyysinen objektiivinen tajunta ja siksi he ovat kykenemättömiä toteamaan tosiasioita ylifyysisissä maailmoissa. Tämän filosofit ovat alkaneet oivaltaa, mikä on suuri edistysaskel. He oivaltavat, että se, mikä ei voi olla objektiivisen tarkastelun kohtee­­na, jää subjektivismiksi. Filosofian historia osoittaa, että kaikki filo­sofia on ollut subjektivistista, mielikuvitusrakennelmia, joille ei ole vastaavuutta todellisuudessa. Mutta johtopäätös, jonka nykyiset filosofit ovat tästä järkevästä oivalluksesta vetäneet, on väärä. Filo­sofien epäonnistuminen ei millään tavalla todista, ettei tietoa voi olla muusta kuin fyysisestä todellisuudesta.

5Kun ajatus askartelee ylifyysisten ilmiöiden parissa ilman tosiasi­oita, se jää subjektiiviseksi eikä kykene näkemään omaa subjek­tii­vi­suuttaan. Vanhojen filosofien looginen todistelu jäi kokonaan subjektiivi­suuden puitteisiin ollen objektiivisuuden kriteereitä vailla, sillä seurauksella, että heidän spekulaationsa eivät koskaan pitäneet yhtä todellisuuden kanssa. Ei ole logiikan syy, että sitä käytetään väärällä tavalla.

6Luonnontiede pyrkii tutkimaan fyysistä, mutta ei ylifyysistä todel­li­suutta. Se ei vielä tiedä, että fyysinen aine koostuu ylifyysisestä aineesta ja että tapahtumainkulun syitä on etsittävä ylifyysisestä aineellisesta todellisuudesta.

7Psykologit puuhaavat tajunnanaspektin parissa. Ylifyysisen objek­tii­visen tajunnan puutteessa he saavat rajoittua tajuntaan sellaisena kuin se ilmenee ja voidaan tajuta organismissa.

8Nykyiset filosofit ovat vetäneet äärimmäiset johtopäätökset filo­sofian tai oikeammin sanoen subjektivismin täydellisestä epäonnistu­misesta. He ihmettelevät, ovatko perityt todellisuuskäsitteet subjek­tivistisia abstraktioita ilman vastaavuutta todellisuudessa, ja sen vuoksi he ovat ryhtyneet poistamaan kaikkia sellaisia käsitteitä tietä­­mättä, että nämä todellisuuskäsitteet on saatu esoteerisilta tietokun­nilta. He eivät oivalla, että myös heidän uusi spekulaationsa on sub­jektivismia. He yrittävät jopa poistaa käsitteen "objektiivinen todel­lisuus".

9Kykenemättömyys oikeaan arviointiin koskettaa todellisuutta. Vai mitä sanottaneen seuraavasta syvämietteisyydestä?

10"On yksinkertaista ajatella, että todellisuus olisi kerran kaikille annettu, objektiivinen suure. Kolme miestä tarkastelee norsua ja, kaik­ki kolme saavat eri käsityksen norsun koosta. Tosiasiassa he siis näkevät kolme eri norsua."

11Ilmeisesti ihmiset eivät enää oivalla, että subjektiivisella käsi­tyksellä ja objektiivisella todellisuudella on eroa. Siten filosofit ovat palanneet sofisti Protagoraan subjektivismiin ja individu­alismiin. Mittaus osoittaisi, että kysymyksessä on kolme yksilöllistä, virheel­listä käsitystä yhdestä ja samasta norsusta. Norsuja ei ole use­ampia kuin yksi.

12Terve järki on kaikkina aikoina epäillyt filosofien spekulaatioita, ja tämä synnynnäinen (edellisissä inkarnaatioissa omaksuttu) todelli­suudentaju on aina osoittautunut oikeaksi. On kysyttävä, mistä johtuu, että filosofit ovat kaikkina aikoina halveksineet tervettä järkeä, joka kuitenkin on ihmisen korkein järki.

13Monadien neljässä luomakunnas­sa evo­luutionsa aikana hankkiman, objektiivisen todellisuuskäsityksen hylkääminen on riittävä todiste sille, että järki voi johtaa harhaan.

14Aikamme kulttuuri (kirjallisuus, taide, musiikki, mutta ei minkä­lai­nen kirjallisuus, taide ja musiikki tahansa) on kaikissa suhteissa antau­tunut urille, jotka johtavat kulttuurin hajoamiseen. Samoin on myös nykyisen filosofian laita.

15Ajattelija, joka sittenkin on onnistunut säilyttämään terveen jär­ken­sä elämänkatsomuksen suhteen, on Bertrand Russell. Mutta samaa ei voi sanoa hänen seuraajistaan (ei ole lainkaan mahdotonta ajatella, että he olisivat kreikkalaisten sofistien inkarnaatioita). He eivät tiedä edes, mitä terve järki on, ja aavistamatta olemassaolon mielek­kyyttä he uskovat, että yleisinhimillisen kokemuksen käsitys on virheellinen. He uskovat kykenevänsä laatimaan uuden katsantotavan (nk. semantiikan, uudenlaisen eksymyksen), tehden siten viimeisestä vil­lityksestä ensimmäistä pahemman. Se on filosofisen järjen vararik­ko­selvitys. Filosofiasta on enemmän kuin koskaan aiemmin tullut tiedet­tä, joka pyrkii selittämään itsestään selvää (ihmiskunnan kootun koke­muksen tulosta) kohtuuttomuuksilla. Filosofiasta, joka alun pitäen oli teologian orja, on nykyisin tullut fyysisen tieteen orja. Ihmiskunta­parka!

 

5.39  Bertrand Russell

1Russell on epäilemättä sopivin tutkimuksen kohde esoteerikolle, joka tah­­too selvittää aikamme filosofistieteellistä maailmankatsomusta ansi­­oineen ja rajoituksineen. Hän on sopivin monesta muusta syystä. Hän on osoittanut fiktiivi­syyden teologian, filosofian ja tieteen uskotel­lus­sa tiedossa, jonka ihmiskunta on vuosisatojen kuluessa isiltä peri­nyt. Hän on yrit­tänyt vapauttaa ihmiset järjenvastaisten teologisten dogmien ja elä­män­kielteisten moraalisten tabujen suunnatto­masta taa­kasta, joka tekee­ ihmisten välisen kitkattoman yhteiselämän mahdotto­maksi. Hän on osoittanut puutteet aikamme vallitsevissa poliit­tisissa idiologioissa: kapitalis­missa, sosialismissa, fasismissa ja marxismis­sa. Hän on tehnyt selväk­si, että on välttämätöntä löytää uusi perusta elämänkatsomukselle. Hän on siis yrittänyt edistää reformaa­tiota useim­milla inhimillisen elämän aloilla.

2Russellin vaikutus on sangen ymmärrettävä. Hänen terve järkensä yhdistyneenä hänen riippumattomuuteensa periytyneistä ajatusdog­meista kaikilla inhimillisillä aloilla, hänen laaja lukeneisuutensa, histori­al­linen ja sosiaalipoliittinen perehtyneisyytensä, hänen älyl­linen rehel­lisyytensä ja kiihkeä totuudenkaipuunsa ovat antaneet hänelle arvo­valtaisen aseman aikamme filosofisessa ja tieteellisessä ajattelus­­­sa.

3Lapsuudesta saakka lordi Russelliin tietenkin iskostettiin englan­ti­laisten seurapiirien uskonnollisia ja sosiaalisia harhakuvitelmia. Mutta kun sellainen älykkyys kuin Russell kerran herää alistamaan nämä dogmit, ihmiskunnan todellisen perisynnin, loogisen ja asiallisen ana­lyysin alaiseksi, ei paljon jää jäljelle kaikesta siitä, minkä ihmis­kunta edelleen hyväksyy totuutena. Mutta tähän vaaditaan enemmän kuin teräväpäisyyttä ja analyyttistä kykyä. Ennen kaikkea vaaditaan rohke­utta: rohkeutta ajatella, rohkeutta tutkia oppien pitävyyttä, rohkeut­ta epäil­lä jopa sitä, minkä itse on hyväksynyt, rohkeutta ilmoittaa työnsä tuloksista, rohkeutta seisoa yksin kaikkien tuomitsemana maa­ilman edes­sä.

4Ensimmäiset reaktiot hänen sosiaalisen ympäristönsä, akateemisen mie­lipiteen, oppineiden ja ystäväpiirin taholta olivat rajuja. Kun hänen arvostelunsa myöhemmin satutti joukkojen poliittisia uskonkappa­leita, syntyi roskaväen mellakoita.

5Kuten kaikkia tienraivaajia inhimillisen tietämättömyyden illuu­sioiden ja fiktioiden viidakossa, pidettiin myös Russellia syyllisenä pyhäinhäväistykseen, ja häntä vainosivat kaikkien yhteiskuntaluokkien roskajoukot.

6Brahmiinit eivät suinkaan ole oikeassa väittäessään, että korkeampi sosiaalinen kasti on todiste korkeammasta kehitysasteesta. Kaikkien kehitysasteiden yksilöt voivat inkarnoitua missä kastissa tahansa. Kaik­­ki riippuu korjuun laista, kohtalon laista tai omavalintaisesta elämäntehtävästä.

7Seuraavaksi käsitellään vain kahta puolta Russellin kirjallisessa tuotannossa: Russell tietoteoreetikkona ja yhteiskuntafilosofina sanan laa­jem­massa merkityksessä.

8Russellin mielipiteiden selvitys on tehtävä varauksellisesti. On selvää, että ajattelija, joka pitkän tutkijanelämänsä ajan julkaisee teoksen toi­sensa jälkeen, oikoo myös aiemmin antamiaan käsityksiä. Yhtä­mittaa kas­vava tieto aiheuttaa jatkuvaa käsitysten muuntelua. Eikä Russell koskaan kysynyt, oliko hänen myöhempi teoksensa ristiriidassa hänen edel­lisen teoksensa kanssa. Tässä arvosteltujen Russellin teosten lau­sun­tojen ei siten aina tarvitse pitää yhtä Russellin mah­dol­listen lop­pu­tulosten kanssa.

9Russellin pyrkimyksenä on ollut vapauttaa ihmiskunta useimmilla elämän aloilla vallitsevista lukemattomista ajattelua lamauttavista dogmeista, ei vain historiallisesti vakiintuneista, vaan myös tämän päivän fiktioista, joita julistetaan suurina älyllisinä löytöinä.

10Ensimmäisessä jaksossa käsitellään Russellin filosofista ja tie­teel­­listä maailmankatsomusta näihin liittyviä käsityksiä erityisesti arvostellen.

11Toisessa jaksossa tarkastellaan Russellin elämänkatsomusta teolo­gian, politiikan ja yleisen yhteiskuntafilosofian suhteen.

 

5.40  MAAILMANKATSOMUS

1Ajatteleva ihminen, joka tahtoo hankkia itselleen käsityksen ole­massaolosta, omaksuu sekä ulkoista, objektiivista, aineellista todel­lisuutta koskevan maailmankatsomuksen että sisäistä, subjektii­visen tajunnan tunne- ja ajatuselämää koskevan elämänkatsomuksen.

2Itse tietoaineksen muodostavat todetut tosiasiat. Tiede kokoaa nämä teorioiksi ja selittää ne hypoteeseilla. Teoriat voidaan jakaa histo­ri­­al­lisiin, loogisiin (asiallisiin), psykologisiin ja kausaalisiin. Teoria on täydellinen vain, jos kyseisen ainealan kaikki tosiasiat on todettu. Käytännöllisesti katsoen asia ei ole koskaan näin. Hypoteesi täytyy hylätä, kun se ei kykene selittämään myös uusia tosiasioita. Hypoteesin elinikä on tilastollisesti arvioitu keskimäärin kymmeneksi vuodeksi.

3Luonnontutkimus on täyttänyt jo kokonaisia kirjastoja tosiasioilla, jotka koskevat olemassaolon kolmea aspektia: aineen, liikkeen ja ta­jun­nan todellisuutta. Aineen perustieteiksi luetaan kemia, geologia, astronomia ja biologia, liikkeen perustieteeksi fysiikka ja tajunnan perustieteeksi psykologia. Muut tieteet voidaan sovittaa näiden otsi­koiden alle, lukuunottamatta historiaa, joka antaa tosiasioita näiden ilmiöiden menneisyydestä.

4Jotta tiede voisi hyväksyä tosiasian tosiasiana, on sen oltava kaik­kien todettavissa.

5Tiede kokonaisuudessaan tietojärjestelmänä on tosiasioiden, teo­rioiden ja hypoteesien yhdistelmä. Tieteellinen järjestelmä antaa ori­en­toivan yleiskatsauksen tutkimuksen tuloksista.

6Tämän voitaneen sanoa olevan lähtökohta tiedemiehen käsitykselle todellisuudesta ja luonnontieteestä.

 

5.41  Filosofia

1Matematiikan kautta Russell pääsi logiikkaan. Jo nuorena hän kiin­nostui matematiikan suhteesta logiikkaan huomatessaan, ettei geomet­risia selviöitä voitu loogisesti todistaa. Tutkimalla mate­maattisen tiedon luonnetta hän pyrki tekemään matematiikasta syn­teettisen tieteen ja antamaan samanaikaisesti logiikalle matematiikan kanssa analogisen leiman.­ Hän yritti todistaa, että matematiikka on logiikan kehitty­neempi muoto, että matematiikka on logiikkaa määrällisiin suhteisiin sovellettuna. Pelkistettyään matematiikan logii­kaksi, hän löysi ratkai­semattomia ristiriitaisuuksia itse logiikassa. Nämä hän uskoi voivansa ratkaista symbolisen logiikan ja loogisten tyyppien avulla (jotka ovat omansa johtamaan hakoteille). Hän pääsi tulokseen, että mitä enemmän logiikkaa kehitetään, sitä vähemmän se voi todistaa. Logiikan antama tieto supistuu toteamukseen, että "jos jokin asia on totta, niin jokin muukin asia on totta". Tämä on kuitenkin aina ollut tiedossa: jos edel­lytykset ovat oikeat, on myös päätelmä oikea.

2Logiikka ja matematiikka eivät ole erillisiä tieteitä, jotka voivat tuottaa tietoa, vaan ne ovat apuvälineitä käsiteltäessä aineen ja ener­gian ehtymättömiä suhteita ja ratkaistaessa näihin liittyviä ongelmia. Sekä logiikka että matematiikka tarvitsevat aineistoa toimiakseen. Ilman tosiasioita tulokset ovat symbolileikkiä. Suuri vaara matematiik­kaa ja logiik­kaa toisiinsa yhdistettäessä on aina määrän ja laadun kes­kenään sekoittaminen. Logiikka tähtää laatuun ja matematiikka määrään.

3Logiikan yliarvioimisen jälkeen on vastaavasti päädytty matematiikan merkityksen yliarvioimiseen. Olennaisinta kaikessa tiedossa on tosiasi­­oiden toteaminen ja näiden asettaminen oikeisiin suhteisiin yhä laajem­­missa yhteyksissä.

4Logiikasta Russell siirtyi filosofiaan ja sen näennäisongelmiin, joi­­­­ta kukaan ei ole kyennyt ratkaisemaan, koska kukaan ei ole osannut muo­toilla ongelmia oikein. Tutustuessaan Bradleyn kautta Hegelin filo­so­­fi­­aan Russell huomasi pian tämän romantikon spekulaatioiden pitämät­tö­myy­den.

5Russell tutki perusteellisesti eurooppalaisen filosofian historiaa ja sen selvityksiä siitä, mitä historioitsijat olivat saaneet tietää kreikkalaisten ja roomalaisten olemassaoloa ja sen ilmiöitä koskevista spekulaatioista, mihin tuloksiin keskiajan ja uudemman ajan ajattelijat olivat päässeet arvailuissaan.

6Russell totesi, että mitkään spekulaatiot eivät anna tietoa todelli­­suu­desta. Tämä johti hänet kaikkien subjektivistien väistämättömään perusongelmaan: onko tieto todellisuudesta lainkaan mahdollinen? Hänes­­tä Hume näytti muotoilleen kysymyksen selvimmin. Russell ei onnistunut sen paremmin kuin Humekaan löytämään loogista (objektiivis­ta eli asial­lista) todistetta ulkomaailman olemassaololle. Tietoteo­reettisessa suh­teessa hän jäikin parantumattomaksi skeptikoksi.

7Tutkiessaan tajunnan elementtejä ihmisen käsityksessä aineellisesta todellisuudesta hän huomasi, kuten monet subjektivistit ennen häntä, että nämä muodostuivat aistimuksista. Hän ei oivaltanut, että tämä oli psykologinen teoria, joka johdatti pois objektiivisen todellisuuden loogisesta käsittämisestä. Päinvastoin hän piti omaa käsitystään logis­­tiikkana.

8Kuinka jokin esine tulee havaittavaksi hermo- ja aivosoluissa tapah­­­tuvien prosessien kautta, on mahdollisesti fysiopsykologinen, mutta ei looginen ongelma. On loogisesti epäoikeutettua väittää, että "emme näe esinettä sellaisena kuin se on". Kysymykseen, ovatko esineet sitä, mitä ne näyttävät olevan, on virheellisesti sisällytetty käsite näennäisyys. Taju käsittää fyysiset esineet välittömästi ja suoraan niiden objektii­visessa aineellisuudessa. Sekä logistiset että psyko­logistiset subjek­ti­vistit tulkitsevat elämyksen uudelleen teorioilla, mikä on loogises­ti väärin. Filosofisen spekulaation pääpyrkimyksenä vaikuttaa kaikkina aikoina olleen, että tämän ei koskaan sallita ole­van tätä, vaan tämä on yritettävä tehdä joksikin muuksi (mieluiten joksikin syvämiettei­seksi), jolloin on kumottu identtiteetin laki.

9Russellin käsitys, jonka mukaan filosofiset ongelmat ovat ratkaise­mattomia, johti hänet olettamaan, että me käytämme sanoja ilman todel­lista vastinetta ja että filosofiset ongelmat saivat alkunsa virheellisestä kielenkäytöstä. Siten hän katsoi tehtäväkseen kirjoit­taa uuden filosofian historian.

10Tässä hän tyytyy useimmiten selvittämään eri filosofien käsityksiä heidän ajalleen tyypillisten katsantotapojen yhteydessä, vaikka hänen oma skeptinen kantansa loistaakin riittävän usein läpi. Esisokraattis­ten filosofien suhteen hänen oli tietenkin luotettava historiallisen perin­­teen heistä antamiin tietoihin.

11Arvostelu, jonka Russell kohdistaa uudemman ajan ylifyysisiin speku­laatioihin, todistaa sekä hänen tervettä järkeään että loogista terä­vyyttään. Ne ovat olleet tietämättömyyden olettamuksia, eivätkä ole ansainneet edes hypoteesin nimeä. Spekulaatioita ei voi koskaan arvos­tella liikaa, sillä näillä päähänpinttymillä on uskomaton kyky jäädä eloon ja muodostua aina uudelleen esteeksi terveelle järjelle ja oike­alle käsitykselle todellisuudesta.

12Historia tekee usein karhunpalveluksen säilyttämällä menneisyyden erehdyksiä sellaisella tavalla, että elämästä tietämätön, jolta puuttuu arvostelukyky, hyväksyy ne jatkuvasti olennaisina tiedon aineksina. Todellisuusideat hukkuvat koko tähän fiktioiden kokoelmaan. Viisau­den edustajina filosofien on täytynyt uskoa voivansa antaa lausuntoja kai­kesta ja uskoa voivansa selittää kaiken. Ongelmien epätyydyttäviä rat­kaisuja paranneltiin uusilla fiktioilla, kunnes ihmiskunnan mahdolli­suus löytää tie ulos labyrintista vaikutti yhä etäisemmältä.

13Russellin ansio on siinä, että hän on myötävaikuttanut ihmiskunnan vapautu­miseen lukuisista filosofian historian kautta periytyneistä filosofisis­ta fiktioista. Uppsala-filosofit Hedvall, Hägerström ja Phalén ovat tehneet tässä suhteessa vielä suuremman työn ja esittäneet samantapaista arvostelua painavammin asiasyin. He ovat osoittaneet sub­jektivistisen ajattelun loogisen virheel­lisyyden. Yhdessä he päätyivät oival­luk­seen, jonka Hedvall parhaiten muotoili lauseessaan, että objek­tii­visen tajun harkitsematon käsitys objektiivisesta todelli­suudesta (vas­ta­kohtana subjektiivisen järjen todellisuudelle) on oikea, että objektiivisen tajun valitettavan suuri puute on sen suojattomuus yhä vielä­kin filosofista ajattelua hallitsevan subjek­tiivisen järjen teori­­oita vastaan. Mutta niinpä heitä sitten pilk­ka­sivatkin muut samanaikai­set filosofit, jotka halusivat säilyttää uskonsa.

14Valitettavasti Russell luopui itse teesistänsä, että filosofin teh­tävänä on asettaa kysymyksiä, eikä vastata niihin. Hän yritti ratkais­ta ongelmat omalla tavallaan. Hän osoittautui erittäin kek­se­li­ääksi korvatessaan vanhat fiktiot uusilla. Kaikkien muiden sub­jek­ti­vistien tavoin, jotka eivät tiedosta eivätkä ymmärrä yleispätevää objektiivi­sen tajun käsityksessä aineellisesta todellisuudesta, Russell ajatte­li, että elämys antaa vain subjektiivisen varmuuden, mutta ei objektii­­vista varmuutta.

15Tietämättä, että filosofit ovat tulkinneet esihistorialli­sel­­ta ajal­ta polveutuvat perusluonteiset todellisuuskäsitykset väärin, hän teki johtopäätöksen, ettei näillä käsitteillä ollut vastaavuutta todellisuudessa.

16Hän yritti korvata nämä ikivanhat, tieteen vahvistamat objek­tiiviset todellisuuskäsitteet subjektiivisilla, aistimusten määräämillä käsit­teillä. Käsitteet, joita ei voitu palauttaa aistimuksiin, olivat pitä­mättömiä. Siten hän osoitti, ettei hän ollut oppinut näkemään subjek­tiivi­sen ja objektiivisen todellisuuden välistä eroa. Käsiteanalyyti­kot eivät ole vieläkään oivaltaneet, että todellisuuskäsitteet vaativat objektiivista tietoa objektiivisesta eli aineellisesta todellisuudesta.

17Aikamme suunnattoman rajoitetun tiedon vuoksi (tiede on onnistunut tutkimaan noin miljoonasosan todellisuudesta) täytyy käsiteanalyysin johtaa kaikkien todellisuuskäsitteiden hajoamiseen. Myös pelkästään tilapäiset apukäsitteet on säilytettävä, kunnes ne tutkimuksen lopul­lisesti toteamien tosiasioiden perusteella voidaan korvata paremmilla. Mutta tämä asia on tutkimuksen eikä käsiteanalyysin.

18Koska hän Humen tavoin ei onnistunut loogisesti todistamaan ulkomaa­ilman olemassaoloa, hän yhtyi (tietämättä, että Uppsala-filoso­fit oli­vat kumonneet subjektivismin) Humen substanssi-käsitteeseen kohdis­ta­maan arvosteluun. Toisaalta hän katsoi, että oli syytä hyväksyä kausa­liteetin käsite, että luonnonlakien löytäminen on olennaista luonnon­tutkimuksessa, että todennäköisyyslait viittaavat toistaiseksi löytä­mättömien lakien olemassaoloon. Ei olisi hämmästyttävää, jos kau­saali­nen objektivisti (jolla on kyky tutkia aiempia inkarnaa­tioita, siis ei nk. selvänäkijä) havaitsisi, että Protagoras, Hume ja Russell olivat saman yksilön inkarnoitumia.

19Ylifyysisen todellisuuden suhteen hän teki tavanomaisen johtopäätök­sen, että koska filosofien tähän asti antamat selitykset ovat ilmeisen kohtuuttomia, emme voi tietää siitä mitään. Terävänä loogik­kona hän oivalsi, ettei tietenkään voi kieltää olemassaoloa sellai­sel­ta, josta ei mitään tiedä.

20Turhaan hän yritti vapauttaa ihmiskuntaa filosofises­ta rasituksesta. Vain esoteriikka voi tehdä sen.

 

5.42  Tiede

1Luonnontiede pyrkii tutkimaan näkyvää fyysistä todellisuutta. Siten sen tehtävä on selvä, samoin kuin sen vääjäämätön rajoittunei­suus. Tie­de on fysikalismia.

2Kaiken tiedon on nojauduttava tosiasioihin. Käsitysten todellisuus­arvoa arvioitaessa on otettava huomioon, ei niiden todennäköisyysaste, joka riippuu yhdenmukaisuudesta aikaisempien käsitysten kanssa, vaan tosiasiat, joille nämä käsitykset perustuvat. Ilman tosiasioita ovat kaikki käsitykset silkkaa mielikuvitusta. Ilman riittäviä tosi­asioita ovat kaikki käsitykset harhaanjohtavia. Terävä-älyisyys ja syvämiettei­syys, mielikuvitus ja logiikka, usko pyhimyskehän patenttiin kaikkitie­tävyy­destä, eivät riitä. Mutta mitä tutkimattomamman syvämiet­tei­seksi filo­sofia on voitu tehdä, sitä oikeammilta mielettömyydet ovat filoso­fien oppilaista tuntuneet. Kunnioituksella he ovat kumar­relleet käsit­tämät­tömän nerokkuuden edessä ja kieltäneet siten oman terveen järken­sä, jos heillä sitä on ollut.

3Tiede edistyy hitaasti, askel askeleelta, tosiasioita toteamalla. Nämä tosiasiat kootaan teorioiksi ja selitetään hypoteesien avulla. Teoriat ja hypoteesit muuttuvat alituisesti, kun uusia tosiasioita tulee lisää. Tosiasiat, teoriat ja hypoteesit liitetään yhteen ajatus­järjes­telmäksi, jota pidetään tieteellisenä totuutena. Nämä väliaikai­sesti vallitsevat orientoitumisjärjestelmät, jotka osoittavat kuinka pitkälle tiede on edistynyt, muuttuvat jatkuvasti uusien tosi­asioiden tuodessa uusia teorioita ja hypoteeseja. Tosiasioita, joita ei voi sovittaa voi­massa oleviin teorioiden ja hypoteesien järjestel­miin, pide­tään kyseen­alai­sina. Tosiasioita, joita ei voi todeta tie­demiesten käyttämillä tutki­mus­menetelmillä, ei pidetä tosiasioina. Tästä seuraa, että hypo­tee­sin tärkein ominaisuus ei ole, että se on tosi, vaan että se on todennä­köinen, hyväksyttävissä tieteen suun­nattoman rajoitetun seli­tysmahdol­lisuuden mukaan.

4Tutkimukselle on myös pari psykologista estettä. Yhtääl­tä on mel­keinpä ylipääsemättömän vaikeaa hylätä rakkaiksi käy­neet, vaivoin omak­sutut fiktiojärjestelmät. Toisaalta on aina olemassa suuri vaara, että uskova, kaikkeen uuteen torjuen ja ivallisesti suh­tautuva, jälkeenjää­nyt akateeminen mielipide - tuo parantumaton ammat­tikuntalai­tos - julis­taa liian paljon aikaansa edellä olevan tutkijan epäluotet­ta­vak­si, epäkriittiseksi, epätieteelliseksi haaveksijaksi.

5Tiedemiehet ovat luonnollisesti osoittaneet voivansa olla yhtä dog­­maat­tisia, kiihkomielisiä ja suvaitsemattomia kuin teologit van­has­taan.­ Russellilla on tietenkin selvä näkemys tästä ihmisluonnon sisäisestä vallanhalusta. Hän pelkää myös, että me teologiaa seu­ran­neen poliittisen tyrannian jälkeen saamme kokea tieteellisen tyran­nian, että tulee aika, jolloin tiede esittää vaatimuksen saada päättää kaikesta. Lääketiede, ennen kaikkea psykiatria, on myös alkanut osoit­taa vastaa­via pyrkimyksiä. Lääkäreillä on jo valta syrjäyttää yksilöl­linen oikeus­turva, teljetä epämiellyttävä yksilö eliniäksi vankilaan tai päästää rikolliset irti jatkamaan toimintaansa. Tarmokkaat toimen­pi­teet ovat välttämättömiä kaikkia sellaisia suuntauksia vastaan. Lää­­kintöhallituksesta ei saa tulla korkein oikeusaste. Olemme saaneet tarpeeksi ammattikuntavallasta. Lääkärit eivät saa tuomita. Me tie­dämme kuitenkin, että rikolliset ovat vastuuttomia.

6Ennen kuin ydinfysiikka räjäytti koko tieteellisen dogmatiikan, joka perustui hypoteeseille aineen ja energian häviämättömyydestä, torjut­tiin useimmat vallankumoukselliset löydöt heti alkuun sanonnalla, että "se on ristiriidassa luonnonlakien kanssa". Tietoisuudella siitä, että luonnon­lae­ista ei ole tutkittu vielä prosenttiakaan, pitäisi tuon sanon­nan ehkä hävittä.

7"Atomitutkijat" eivät valitettavasti aavista, että heidän kojeensa ovat antaneet heille mahdollisuuden tunkeutua fyysiseen eetteri­maa­il­maan.

Tiedemiehillä on täysi syy, kuten suurimmat heistä jo oivaltavat, kannattaa viisasta Sokratesta, joka tunnusti rajattoman tietämättömyy­tensä. Ei liene kovinkaan kaukana aika, jolloin sekä dog­maattista että skeptistä vuorenvarmuutta pidetään todisteina arvos­telukyvyttömyydelle.

8Tiede ei kelpaa pitäväksi maailmankatsomukseksi.

9Russell aloitti matemaatikkona. Luonnontutkimukselle hän ei antanut omaa panosta. Hän siirtyi matematiikasta logiikkaan ja kun ydin­fysiik­ka räjäytti tieteen perusopinkappaleet, hän yritti aut­taa orientoitumi­sessa neuvottomia tutkijoita, jotka olivat alkaneet suorastaan epäil­lä, oliko luonnonlakeja lainkaan olemassa. Ilman lake­ja kosmos olisi kaaos, mitä se ilmeisestikään ei ole. Hän todisti, että on "itse asian luonteen mukaan teoreettisesti mahdotonta todistaa, ettei jokin sarja ilmiöitä ole lainalainen". Hän väitti, että luon­nontutkimuk­sen tehtävä­nä on todeta lakeja ja että ilmiöistä ei ole riittävää tietoa, ennen kuin on löydetty ilmiöitä hallitsevat lait.

10Russell tekee kaiken voitavansa taistellakseen tieteellistä dogma­tismia vastaan ja kannattaa ajatusta, että tieteellisten hypoteesien lyhyt elinikä on riittävä todiste suunnattomasta tietämättö­myydestämme.

11Russell on fysikalisti. Siten hänellä ei ole mahdollisuutta oival­taa, että tapahtumainkulun perimmäiset syyt ovat ylifyysisessä. Hän arvelee, että tietenkään tutkimattomasta ei voi lausua mielipitei­tä, etteivät vielä mitkään tieteen hyväksymät tosiasiat todista yli­fyy­si­sen olemas­sa­oloa. Siten hän katsoo asian olevan omalta osaltaan tois­taiseksi rat­kaistu. Tieteellisenä loogikkona hänen pyrkimyksensä on ollut muotoilla tosiasiallisuuden logiikka, joka tyytyy toteamaan tosi­­asioita ja luon­non­lakeja. Selityksiä ei anneta ilman esoteriikkaa. Täs­sä ilmenee Rus­sellin terve järki ja ylivoimainen tieteellinen oival­­lus.

12Arveluttavin osa Russellin arvostelussa on, että hän tahtoo poistaa todellisuuskäsitteet, jotka ovat muodostaneet tieteellisen katsantota­van perusnäkemyksen. Tässä hänen logiikkansa pettää. Jos logiikka ei voi arvioida todellisuuden luonnetta, puuttuu siltä myös edelly­tyk­set arvioida tieteellisten peruskäsitteiden todellisuussisältöä. Todisteek­si ei kelpaa, että filosofit ja tiedemiehet, joilta on puut­tunut tieto juuri todellisuudesta, ovat tulkinneet väärin nämä käsit­teet. Russellin pyrkimys korvata peruskäsitteet omilla ajatusraken­nelmilla on tapa joh­tua vielä kauemmas todellisuudesta.

13Russellin lattea lause, että aine ei ole sitä, mitä se näyt­tää olevan, on hyvin vanha "viisaus", mutta epäonnistunut siitä huoli­mat­ta. Aine on aina sitä, mitä se näyttää olevan, mutta sen lisä­ksi jota­kin aivan muuta ja suunnattoman paljon enemmän kuin mistä filoso­fit ja tiedemiehet voivat uneksia.

 

5.43  Maailmankatsomuksen arvostelu

1Lännen mentaaliselle hämmentyneisyydelle on äärettömän kuvaavaa, että tietoteoria, kysymys tiedon mahdollisuudesta, siitä, tiedetäänkö mitä tiedetään (mikä osoittaa, ettei tiedetä), on lähes kolmen vuosisadan ajan ollut keskeinen ongelma länsimaisille filo­sofeille.

2Niin käy, kun kaikenlaiset taikauskot ja teologiset mielettömyydet hyväksytään totuutena tai todellisuustietona kahden vuosituhannen ajan. Tämän seurauksena on itse järkiperiaate, arvostelukyky, todelli­suudenvaisto siinä määrin idiotisoitunut (näissä suhteissa), että sii­tä on tullut käyttökelvoton. Jos tämä saa jatkua, tullaan itse ajatte­lun identiteetin lakia pitämään kyseenalaisena. Logiikka tullaan käyttämään logiikan tuhoamiseen.

3Russellille on täydellisen selvää, etteivät teologia, filosofia ja tiede ole antaneet järkevää selitystä olemassaololle. Hän on usein epäillyt, kykeneekö ihmiskunta koskaan ratkaisemaan tuota ongelmaa.

4Russellille, kuten muillekin filosofeille ja tiedemiehille, "näkyvä" todellisuus on ainoa olemassaoleva.

5Samaa uskovat nyt myös teologit Anders Nygrenin tapaan. Nämä usko­vat, että "sielu" (ilmeisesti sama kuin aivojen tajunta) kuolee ruu­miin kans­sa ja että tuomiopäivänä jumala on luova uuden asuttavan maan ja palauttava kaiken ennalleen. Länsimaalaiset ovat siis fysika­lis­teja.

6Russellin kuten kaikkien muidenkin subjektivistien on oltava, mitä he ovat, fyysisiä olentoja fyysisessä maailmassa. Mutta he tekevät voi­tavansa epäilläkseen asiaa, käyttävät kaikkia logiikan ja psyko­logian todisteita osoittaakseen, että todellisuus ei ole todel­lisuutta. Pyrki­mys selittää ulkoista, objektiivista, aineellista todel­lisuutta aisti­muksilla on tyypillistä nykyajan subjektivisteille, kutsuivatpa he itse­änsä psykologisteiksi tai logisteiksi.

7Jos ihmiseltä riistetään käsitteet, riistetään häneltä kyky käsit­tää. Jos häneltä riistetään ymmärtämys aineen, liikkeen, energian, kehi­tyksen jne. todellisuutta kohtaan, onnistutaan ihmiskuntaa idioti­soimaan yhä enemmän ja tuhoamaan lopullisesti sen mahdollisuus käsit­tää todellisuutta.

8Epäillessämme ulkomaailman olemassaoloa, taitoamme käsittää sitä sellaisena kuin se on kiistattomassa fysikaalisessa todelli­suudessaan, epäilemme omaa tervettä järkeämme ja kaikkea oikeaa todellisuus­käsi­tystä.

9Tosiasia, että on olemassa ylifyysisiä ainemaailmoja, joissa käsi­tämme aineellisen todellisuuden toisella tavalla, useita yhä korkeam­manlaatuisia kosmisen aineen aggregaatiotiloja, ei millään tavalla kumoa fyysistä todellisuuskäsitystä, ainoaa oikeaa fyysisessä maail­massa.

10Todellisuuskäsitteiden oikeellisuuden arvioiminen vaatii tietoa todellisuudesta ja aivan toisenlaisen käsityksen aineen rakenteesta ja energian luonteesta kuin nykypäivän tieteellä on. Tätä perustaa vailla filosofit ovat aina olleet, ja yhä vieläkin he yrittävät välttää sen omaksumista. Tämän vuoksi nykyisten käsiteanalyytik­kojen pyrki­mys korvata vanhat fiktiot uusilla, vielä harhauttavammilla fik­tioilla, on vain uudenlaista fik­tionalismia.

11On erittäin valitettavaa, ettei Russell koskaan tutustunut englan­nin­kielellä julkaistuun, runsassisältöiseen nykyaikaiseen intialaiseen joogakirjallisuuteen. Tämä on kohtalokas puute jokaisen varusteissa, joka ryhtyy kriittisesti käsittelemään filosofian ongelmia.

12Jos hänellä lisäksi olisi ollut tilaisuus tutkia muinaisia pytagora­lai­sia käsikirjoituksia, olisivat hänen lausuntonsa Pytago­raas­ta olleet toisenlaisia. Valitettavasti hänen oli nojauduttava siihen, mitä ylei­set filosofian historian oppikirjat kertoivat hylozoiikasta ja esisok­raattisista filosofeista. Jos ymmärtämys näiden ajattelijoiden maail­man­katsomusta kohtaan puuttuu, tulevat myös heidän seuraajansa, Platon ja Aristoteles ym., väärintulkituiksi, minkä Russellin heitä koskeva käsittely todistaa.

13Aikamme oppineimpien eksoteerikkojen koulutuksessa on paljon puut­tei­ta. On toivottavaa, että suunnattoman laaja esoteerinen kirjallisuus olisi pian myös vihkiytymättömien ulottuvilla, tietenkin vain kirjalli­­suuden sellaiset osat, jotka voisivat muodostua pohjaksi täsmälliselle todellisuuskäsitykselle. Tämä asettaisi tähänastisen eurooppalaisen filo­sofian oikeaan valoon, ja osoittaisi sen siksi fiktiona­lismiksi, jota se aina on ollut ja joksi se muuten tulee jäämään.

14Tiede on täysin tietämätön aineen todellisen koostumuksen suhteen. Se ei tiedä, että fyysisen tapahtumainkulun "perimmäiset syyt" ovat ylifyysisessä.

15Sana "ylifyysinen" on itse asiassa erehdyttävä, koska fyysinen aine muodostuu kuudesta molekyylilajista (aggregaatiotilasta), joista kolme korkeinta ovat tieteelle tuntemattomia.

16On olemassa vähäinen toive siitä, että filosofit ja tiedemiehet voi­taisiin herättää tiedostamaan, että heidän on välttämättä hankittava mahdollisuus korkeampien maailmojen tutkimiseen. Ehkäpä seuraavat esi­mer­kit kannustavat heitä hieman harkitsemaan asiaa.

17Ydinfysiikka omistautuu "kemiallisen atomin" räjäyttämiselle. Todel­­li­suudessa se on eetterimolekyyli, johon sisältyy 49 eri ainelajia.

18Kun meteorologit oivaltavat, että fyysis-eetteriset molekyylilajit ovat meteorologisten ilmiöiden varsinaisia syitä, on heillä mahdolli­suus aloittaa puuttuvien, tuntemattomien tekijöiden tutkiminen.

19Kun lääkärit oivaltavat, että useimpien sairauksien syyt ovat etsit­tävissä organismin fyysiseetterisestä aineverhosta, tulee lääketie­teel­­linen tutkimus johtamaan aivan uusille urille.

20Kun filosofit ovat saaneet tietoa olemassaolon kolmesta aspektista, on heillä mahdollisuus ajatella yhdenmukaisesti todellisuuden kanssa ja löytää ratkaisu lukemattomiin muutoin ikuisesti ratkaisemattomiin ongelmiin.

21Vielä eivät filosofit ole onnistuneet ratkaisemaan olemassaolon perusongelmaa: kolmiyhteisyyttt, olemassaolon kolmea samanarvoista, erottamatonta aspektia. Koko filosofian historiaa on aina kreikkalai­sesta sofistiikasta alkaen hallinnut subjektivistinen katsantotapa. Milloin filosofit oppivat oivaltamaan, että "ajatukset ovat olioita", "ajatukset ovat energiaa", aineellisia energiailmiöitä, että kaikilla tajunnanilmaisuilla on aineellinen vastineensa? Filosofisesta fiktio­nalismista, elämäntietämättömyyden loputtomasta spekulaatiovimmasta, ei tule loppua ennen kuin he voivat sen todeta.

 

5.44  ELÄMÄNKATSOMUS

1Vaikka Russellin todellisuuskäsitys on kaiken muun filosofian tavoin epäonnistunut, on hänen oikeuskäsityksensä, johon sisältyy jalo ymmär­tä­mys tosi inhimillisiä suhteita kohtaan, sitä vastoin yhdenmu­kainen elämän tarkoitusta ja päämäärää koskevan tiedon kanssa. Käy alinomaa ilmi, että humaniteettiasteen saavuttaneet eivät tar­vit­se esoteerista tietoa ylifyysisestä elääkseen miele­käs­tä, tarkoituksenmu­kaista ja onnellista elämää. Heidän alitajuinen vaistonsa aut­taa heitä erottamaan ihmiskuntaa hallitsevat emotio­naa­liset illuusiot ja näi­hin liittyvät mentaaliset fiktiot ja oivalta­maan, että opit, jot­ka tähän asti ovat olleet olevinaan ylifyysiseen perustuvia, ovat tervet­tä jär­keä idioti­soidessaan olleet suurin este tajunnankehi­tyk­selle. Kuinka kauan vie vielä aikaa, ennen kuin piilevä ymmärtämys pääsee oikeuksiin­sa myös maa­ilman­katsomuksen alalla ja kaiken spekulaation nurinkurisuus oival­le­taan?

2Meidän tehtävämme on tutkia fyysistä maailmaa (mutta ei korkeampia maailmoja ennen kuin olemme hankkineet korkeamman tajun) ja hankkia kokemukset, ominaisuudet ja kyvyt, jotka ovat mahdollisia fyysisessä maailmassa, tehdä paras mahdollinen fyysisestä elämästämme. Russell on kaikkien kulttuuri- ja humaniteettiasteen saavuttaneiden tavoin koros­tanut, että olennaista suhteessa kaikkiin ihmisiin on yleinen hyvän­tahtoisuus ja oikeat inhimilliset suhteet. Meidän on opittava poista­maan kaikki oikeutetut ristiriitojen syyt, ei vain suvaitsemaan kaik­kien (huom! itsenäisiä) yksilöllisiä käsityksiä, vaan myös iloitsemaan niistä, sillä ne ovat todisteita heidän omasta arvostelukyvystään hei­dän tasollaan. Tämä on jotakin aivan muuta kuin mitä uskonnollinen lah­kolaisuus on kiihkomielisyydellään, moralismillaan, suvaitsematto­muu­dellaan, arvos­telullaan ja tuominnallaan saavuttanut, mikä sen si­jaan on hyvin monessa suhteessa myötävaikuttanut yksilöllisen elämän ja yhteiselämän myrkyttämiseen.

3Muutamat yksilöt ovat onnistuneet ratkaisemaan elämän tärkeimmät ongelmat omalta osaltaan itse hankkimillaan ominaisuuksilla ja kyvyil­lä. Mutta ihmiskunnalla on vielä pitkä taival edessä, eikä se oikeastaan ole onnistunut ratkaisemaan ainoatakaan monista elämänongel­mis­taan. Ihmiset perivät illuusionsa ja fiktionsa ajattelemattakaan tut­kia niiden todellisuussisältöä ja elämänarvoa (merkitystä elämälle). Yhtä kauhistuttava kuin oikeutettukin oli Goethen näennäisen paran­tu­matonta veltostumista vastaan sinkoama syyte: "Es erben sich Gesetz und Rechte wie eine ewge Krankheit fort." ("Laki ja oikeudenkäyttö periytyvät ikuisen sairauden tavoin.") Tegnér osasi lisätä: "Ainoastaan barbaarius oli kerran isänmaallista." Noin voidaan sanoa kaikista kan­­soista.

4Tietysti Russellin arvoisen kulttuuriedustajan täytyi huo­­mata paljon jäljellä olevaa barbaariutta kerskutussa sivilisaa­tiossamme. Rajuja oli­vatkin hänen hyökkäyksensä välinpitämättö­myyttä, hitautta, pelku­ruut­ta, uudistuksiin suunnattua vastenmieli­syyttä vastaan, uudis­tuk­siin, joiden tarpeellisuus oli selvästi oival­lettu.

5Tämän elämänsokean itsekkyyden valitettava seuraus on ollut, että idealistien uudistusideoita ovat käyttäneet epäpätevät demagogit, jot­ka yhteiskunnallisen kateuden ikuisiin oikeudenmukai­suus­vaatimuksiin vedoten, uusia eikä millään muotoa pienempiä epäoikeuden­mukai­suuksia luoden, ovat päättömästi suunnitelluilla ja hätiköidyillä uudis­tuksilla onnistuneet turmelemaan kaiken sen arvokkaan, mikä muu­toin olisi voitu pelastaa tuholta.

6Arvostelu, jonka Russell suuntasi perittyihin katsantotapoihin ja epäinhimillisiin olosuh­teisiin, samoin kuin nykyaikaisten diktatuurien ja demokratioiden ereh­dyksiin, herätti tietenkin, kuten aina, närkäs­tynyttä vastarintaa. Se maksoi hänelle vankilatuomion, professorinvi­rasta erottamisen ja ystävien menetyksen. Kaikkien yhteiskunta­luokkien roskaväen on täytynyt aina ilmaista vihansa aavistamatta, kuinka se paljastaa itsensä. Russell sai runsain mitoin kokea sitä ihme­tystä, jota monet ovat tunteneet inhimillisen sokeuden edessä, kykene­mättö­myydessä nähdä ja vieläpä haluttomuudessa oivaltaa oikeutetun arvostelun mielekkyyttä. Nietzsche katsoi, että inhimilliseen luontee­seen kuuluu pitää tapojaan (ajattelutavat mukaanluettuina) tuhat ker­taa tärkeämpinä kuin jopa omia etujaan, asia, jonka voi päivit­täin todeta. Tämä asia luovutetaan tarkempaa tutkimusta varten peda­gogeille, jotka yksipuolisesti korostavat "hyvien tapojen" merkitystä.

7Vielä näyttää vievän aikaa, ennen kuin huomataan, että ideat ovat suhteellisia, ja että idean oikea todellisuusarvo ilmenee selvästi vasta sitten, kun se on asetettu oikeaan yhteyteensä.

8Useimmissa ideoissa on jotakin mielekästä, mutta se tukahdutetaan, kun niistä tehdään absoluuttisia. Eri poliittisissa idiologioissa, eri uskonnoissa, eri kollektiivien käsityksissä on jotakin suhteelli­sen oikeutettua. Psykologian introspektiivisessa subjektivismissa, beha­viorismissa, vitalismissa jne. on jotakin oikeaa. Puuttuu perspek­tii­vi, joka osoittaisi näiden näkemysten suhteellisen oikeutuksen.

9Russell kuuluu niihin, jotka ovat etsineet tarpeellisia perspek­tii­vejä välttämättömille synteeseille.

 

5.45  Teologia

1Teologia kuuluu subjektiivisen tajunnan alueelle, ja sen dogmit kuu­­luvat ylifyysiseen. Uskonto on tunne, vetovoima, joka ei kaipaa järkeä tai joka tapauksessa vahingoittuu, jos se lukitaan kestämättömiin jär­jen kuvitelmiin.

2Sellaisen, joka Russellin tavoin omasta kokemuksestaan tietää pelkän subjektiivisen tajunnan petollisuuden, joka historiassa on tutkinut niin kutsuttuja uskonnollisia totuuksia, joka on todennut, ettei ole olemassa mitään mielettömyyttä, jota ei olisi hyväksytty, että edelleen julistetaan sitä, mitä jalouden ja terveen järjen on pidettävä saata­nal­­li­sena, ei voi odottaa olevan armelias antaessaan loppu­lau­sun­tonsa sellaisesta hairahduksesta.

3Erään asian historia on vakuuttavasti tehnyt selväksi ja myös mei­dän aikamme on osoittanut, että ihmiskunnan yleinen arvostelu­kyky ei ole suurempi kuin että ihmiset voi saada uskomaan mihin tahan­sa. Mitä voi­daan edelleen julkaista "jumalan puhtaana, vää­rentämättö­mänä sana­na"? Juutalaisten vanhaa testamenttia sekä molempien juuta­laislahkojen paperipaaveja: kristittyjen uutta testamenttia ja muslimien koraania. Buddha teki selväksi, että mitään pyhiä lähde­kirjoja ei ole, ainoastaan sellaisia, joita tietämättömyys kutsuu pyhiksi. Myös pla­neettahierarkia vakuuttaa, ettei mitään "pyhiä lähde­kirjoja" tule olemaan: "Kau­kana on meistä ajatus milloinkaan myötävai­kuttaa jonkin­laisen pappis­val­lan (auktoriteettivallan) muodostamiseen vastaisen sor­tovallan varalle pappien kiusaamassa maailmassa."

4Russell sanoo itsestään, ettei hän tiedä, kutsuisiko itseään ateis­tiksi vai agnostikoksi. Mutta hän voisi allekirjoittaa Shaftesburyn sanat, "kaikilla viisailla miehillä on kaikkina aikoina ollut sama us­konto", ainoa tosi uskonto, viisauden ja rakkauden uskonto - terveen järjen uskonto. Vaikka tälle uskonnolle on aina ollut edus­ta­jia kai­kissa lahkoissa, ei ole koskaan ollut lahkoa, jolla olisi ollut pienin­täkään oikeutta samaan vaatimukseen.

5Näille lahkoille on historiallisena aikana ollut tunnusomaista suvaitsemattomuus, kiihkomielisyys ja vainohulluus uskonsotineen, mur­hi­neen, valemurhineen, kidutuksineen ja polttorovioineen - kaikki tämä jumalan kunniaksi. Edelleen ne julistavat elämän ja tiedon vas­taisia oppeja, jotka ovat ristiriidassa jumalallisen rakkauden, ter­veen jär­jen ja tutkimuksen lopullisesti toteamien tosiasioiden kanssa. Jos kirkko saisi takaisin kerran menettämänsä vallan, saisimme kokea uu­delleen yhtä kauhistuttavia aikoja.

6On ilmeistä, että Russellia velvoitti hänelle muuten epätavallinen pidättyväisyys hänen arvostellessaan teologisia dogmeja. Yleisesti otta­en hän tyytyi tarkistamaan muutamia niistä lukemattomista taikaus­kois­ta, joiden epäilemistä pidettiin menneinä aikoina jumalattomuu­tena.

7Mitä tulee syntikäsitteeseen, jolla koko teologinen dogmijärjestelmä lepää, kirkon vallan todelliseen perustaan, jonka avulla se voi pitää ihmisten sielut rautaisessa otteessaan, Russell tyytyy olemaan hyväntah­toisen sarkastinen. Toisenlainen luonne kuin hänen viileä älynsä olisi ehkä ilmaissut voimakasta paheksuntaa, johon jokaisen jalon sie­lun täytyy tuntea kiusausta sen saatanallisen valheen edessä, että "synti on rikos ääretöntä olentoa vastaan, joka vaatii loputonta ran­gaistusta ikuisessa helvetissä" - tämä kauhistuttava vihan herjaus koko olemassaolon jumalallisuutta vastaan. Varmemmaksi vakuudeksi teologit ovat keksineet tukea tuota satanismia yhtä herjaavalla vihan dogmilla "jumalan rankaisevasta vanhurskaudesta".

8Näiden kauhistuttavien valheiden jälkeen tuntuu hyvältä muistella Buddhan ja Kristuksen oppia kylvön ja korjuun laista. Se merkitsee, että tietämättömyyden ja taitamattomuuden vuoksi tekemämme erehdykset luonnon- ja elämänlakien suhteen ovat syitä vaikutuksille, jotka mei­dän on koettava, ovat tapoja, joilla opimme elämän välttämättömät läksyt.

9Russell huomauttaa, että taistelussa, joka on jatkunut aina Koper­nikuksen ja Galilein ajoista lähtien, tiede on aina voittanut ja kumon­­­­nut yhden teologisen mielettömyyden toisensa jälkeen. Hänellä ei ole epäilystäkään siitä, että kirkko lopulta pakotetaan hylkäämään dogmin­sa raamatun erehtymättömästä auktoriteetista, hylkäämään tuo le­gen­dojen, vihanjulistusten ja mielettömyyksien kirja. Ilahduttava ajan merkki on myös se, että yhä useammat omaksuvat riittävän itse­näi­sen arvostelukyvyn uskaltaakseen epäillä näitä lapsuudessa iskostettuja melkeinpä lähtemättömiä komplekseja kauhua herättävästä, vihaa uhku­vasta, kostonhaluisesta jumalasta, joka vihamielisen ominaisuu­tensa, itsevanhurskauden vuoksi, ei voi antaa anteeksi muutoin kuin sallimal­la teurastaa ainoan poikansa. Tämän ilkityön täytyy olla pahin kaikista.

10Russell ottaa lähemmän tarkastelun alaiseksi joitakin niistä luke­mattomista taikauskoista, joita teologit ovat kautta vuosisatojen julistaneet, ja jotka heidät on pakotettu pitämään omina tietoinaan, tosin pitkäaikaisen, tervettä järkeä ja tiedettä vastaan jatkuneen taistelun jälkeen.

11Vaikuttaa kuitenkin siltä, kuin Russell olisi aivan liian optimis- ti­nen tieteen ja terveen järjen arvostelun ja taistelun saavuttaman tulok­­sen suhteen. Pelkällä valistuksella on tuskin vaikutusta, jos ihmiset eivät usko voivansa hyötyä siitä suoraan omaksi edukseen. Lisäksi on niin, että nykyisellä kehitysasteellaan ihmiskunta on tun­ne-elämänsä suhteen edel­leen poistyöntävien tunteiden alueilla. Tällä asteella jär­jellä on toisarvoinen merkitys, sen ollessa usein kiusal­linen levottomuuden lietsoja. Nämä ihmiset pitävät tunteitaan varsinai­sena olemukse­naan. Ja emotionaalimaailma vihoineen (48:5-7) ja rakkauksineen (48:2-4) on uskonnon maailma. Emotionaalisuus elvyttää, antaa elämää ja voimaa. Viha on ihmiskunnan elämäneliksiiri.

12Russellin optimismi perustui luultavasti historialliselle kokemuk­sel­le, jonka mukaan ihmisen jatkuvasti kasvava tarve ja kaipuu saada "enemmän valoa" tullaan myös aina tyydyttämään.

 

5.46  Moraali

1Myös Russell on huomauttanut, että nimitykset moraali (latinasta) ja etiikka (kreikan kielestä), alunperin siveysoppi, ovat tietämättömyyden sanaväärinkäytön vuoksi menettäneet varsinaisen merkityksensä oikeuskä­sityksenä ja yhteiselämän ongelmina.

2Schopenhauer osoitti ensimmäisenä, ettei yksikään filosofi vielä ollut onnistunut tekemään moraalista tiedettä tai asettamaan mitään pysyviä perusteita absoluuttisten tai objektiivisten sääntöjen vakuu­deksi. Hänen oppilaansa Nietzsche astui askeleen pitemmälle ja selitti, että perityt moraaliset katsantotavat olivat elinkelvottomia, jopa elä­mänkielteisiä.

3Täten moraali oli lopullisesti moraaliteologiasta vapautettu ja voi­­tiin viimeinkin asettaa yleisen keskustelun alaiseksi. Joukko ajatteli­­joita selvitti sen jälkeen moraalin subjektiivisuuden (oikeus­käsitys kehitystasosta määräytyneenä), ei illusiivisuutta, niin kuin rikkivii­sauden profeetat ovat asian esittäneet. Hägerström osoit­ti, että tie­teel­lisestä etiikasta ei voi puhua, vaan ainoastaan etii­kan historias­ta.

4Kukaan ei ole kiistänyt, että tietyt säännöt (yhteiskunnalliset lait) ovat välttämättömiä, jotta ihmisten välinen yhteiselämä olisi kit­­katonta; sellaiset säännöt kuin älä murhaa, älä varasta, älä petä, älä panettele jne., joita ilman vallitsisi kaikkien sota kaikkia vas­taan ja järjestäytynyt yhteiskunta olisi mahdoton. Yksinkertaisin tii­vistelmä löytyy ikivanhasta molemminpuolisuussäännöstä: kohtele toi­­sia niin kuin tahdot itseäsi kohdeltavan. Esoteerikko toteaa kohtalok­kaat erehdykset vapauden lain ja ykseyden lain suhteen.

5Arvostelu ei ole kohdistunut näihin itsestään selviin oivalluksiin. On moraalifilosofeja, jotka eivät ole edes tätä oivaltaneet! Se kohdis­tuu niihin lukemattomiin tabuihin ja mielivaltaisiin, järke­vää merki­tys­tä vailla oleviin käyttäytymissääntöihin, jotka ovat lisänneet yleis­­tä epätietoisuutta, vaikeuttaneet yhteiselämää ja vah­vistaneet ilmeisen syvälle juurtunutta vihaa ja sen ikuista arvos­te­lua ja tuo­mitsemista. Avuttoman itsesokeina moralistit eivät huomaa teeskentelyä eivätkä vihaa.

6Oikean ja väärän käsittämisen perusteista tehty tutkimus osoittaa, että ne pohjautuvat yksilön käsitykseen elämän tarkoituksesta ja pää­määrästä. On aina yksilön oma asia, tahtooko hän yhtyä johonkin monista yhteisöllisistä käsityksistä, vaiko asettua omalle kannalle. Emme voi toivoa yhtenäistä käsitystä parhaasta tavasta toteuttaa elä­män tarkoi­tusta, ennen kuin ihmiskunta on onnistunut ratkaisemaan ole­massaolon ongelmat. Siihen saakka tulee aina olemaan eri käsityksiä siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin poliittisessa, sosiaalisessa ja kulttuu­risessa suhteessa ja elämän suhteen yleensä sekä suuri vaara, että viri­ävät vastakohtaisuudet myrkyttävät ihmisten mieliä, estävät ymmär­tämystä ja ehkäisevät mielekkäitä inhimillisiä suhteita.

7Kaikkien näiden perittyjen, tarkoituksettomien kieltojen seurauksena on ollut yleisesti hyväksytty teennäisyyksien palvonta, jonka elämän­kielteisyyttä moralistit näyttävät olevan kykenemättömiä oivaltamaan. He ottavat osaa teennäisyyksiin ja tuomitsevat täysin kyynisesti toi­sia, jotka kieltäytyvät tekemästä taikaesinettä niin sanotusta säädyl­li­syydes­tä. Koko tätä teennäisyyttä, tätä parantumatonta valheelli­suut­ta vas­taan, jossa hän näki mitä luoksepääsemättömimmän pahan alun, Rus­sell suuntasi tuhoavan pilkkansa. On aiheellista huomauttaa, että Jeshu tuo­­mitsi vain teennäisyyden, farisealaisuuden, moralismin. Eh­do­ton vil­­­pittömyys asennoitumisessa teennäisyyden sovinnaissääntöihin oli Rus­sel­l­ille omantunnon asia, mikä maksoi hänelle useimmat hänen ystä­vis­tään. Hän ei mahtanut mitään sille, että "koko maailma" oli häntä vas­taan. Onhan jokaisen uranuurtajan totuttauduttava tähän. Itsenäi­siin luonteisiin pätevät Schopenhauerin sanat, joiden mukaan se, mitä yksi­lö tietää olevansa, merkitsee enemmän hänen onnelleen kuin­ se, mitä hänen katsotaan olevan. Tästä harmistuneet syyttäkööt it­seään. Sitä­ paitsi toisten oikeudenmukainen arvosteleminen on ihmis­kunnan nykyisel­lä kehitysasteella täysin mahdotonta. Eivätkä ihmiset aavista edes yksinkertaisimpia arvostelun edellytyksiä.

8Russell oivalsi, että yksilön asennoituminen itseensä johtuu suu­ressa määrin kasvatuksesta, siitä, onnistuuko hän ratkaisemaan kaikki negatiiviset, ehkäisevät arvostus-, mielipide- ja tapa­kompleksit (vain muutamia mainitaksemme), joihin elämä hänet pakottaa. Positii­vi­set, elämää edistävät kompleksit eivät aiheuta yhtä vaikeita ongelmia.

9Russellin ajatukset näistä asioista ovat osoituksena hänen terveestä järjes­­tään, ennakkoluulottomuudestaan, hyväntahtoisuudestaan, suvait­se­vaisuudestaan, inhimillisyydestään ja huumorintajustaan - kokoelma harvinaisia ominaisuuksia. Harvoin on myös yksilön jumalallista oike­ut­ta vapauteen niin loistavasti kuvattu: yksilön oikeutta ajatella, tuntea, puhua ja tehdä niin kuin hän hyväksi näkee niissä puitteissa, jotka sallivat kaikille yhtäläisen oikeuden samaan loukkaamattomaan vapauteen. Tällä vapaudella on perusluonteinen merkitys onnelliselle henkilökohtaiselle elämälle ja siten myös onnelliselle yhteiskunnalle. Se on vastakohtana alkukantaisuudelle, joka näkee vapaudessa oikeuden itsevaltaisuuteen ja mielivaltaan, häikäilemättömyyteen ja toisten oikeuksien halveksuntaan.

10Yhteiskunnallisina olentoina meidän on valittava joko kaikkien yhtäläisen oikeuden kunnioittaminen tai hyväksyttävä kaikkien sota kaikkia vastaan.

 

5.47  Kasvatus- ja koulutusongelmat

1Poliittiset, sosiaaliset ja pedagogiset ongelmat kuuluvat niihin moniin elämänongelmiin, joita Russell on yrittänyt valaista varsin mielekkäin, aina varteenotettavin näkökannoin.

2Hänen mielipiteensä avioliitosta, seksuaalisuudesta, ehkäisyväli­neistä jne. paljastavat professorille, lordille jne. ominaisen ennak­koluulottomuuden, mikä kuohuttaa moralistien mieltä.

3Hallinnon korkeimpiin virkoihin nimittäminen tapahtuu useimmiten sen nerokkaan periaatteen mukaan, että jolle jumala antaa viran, sille hän antaa myös kyvyn hoitaa sitä. Niinpä asiat sitten ovat niin kuin ovat.

4Mitä lasten maailmaan saattamiseen tulee, vaikuttaa tavanomainen, ajattelematon yleinen mielipide katsovan, että jolle jumala antaa lap­­­sia, sille hän antaa myös kyvyn hoitaa ja kasvattaa heitä. Ei ole lain­kaan oikeudenmukaista syyttää jumalaa kaikesta, aivan liian mukavaa pyy­tää jumalaa tekemään, mitä meidän itsemme pitäisi osata tehdä.

5Kun ihmiset saavat käsiinsä uuden idean, on sitä pian mahdoton tun­tea samaksi. Eräs professori kirjoitti jotakin kompleksista, ja kaikki "psykologit" tiesivät kerralla, mikä se oli. Se oli alemmuuskompleksi, ja se oli vaarallisin kaikista vaarallisista asioista. Kukaan profes­sori ei ollut maininnut sanaakaan ylemmyyskompleksin, itsevaltaisuus­kompleksin, mielivaltaisuuskompleksin, häikäilemättömyyskompleksin, laittomuuskompleksin ruokkimisesta, joten taitavat asiantun­tijat eivät päässeet tietämään näistä.

6Omasta kokemuksestaan Russell yhtyy käsitykseen, että lapsen kas­vatuksen pitäisi olla loppuun saatettu ennen yhden vuoden ikää, joka tapauksessa ennen kolmen vuoden ikää. Tuona aikana lapsella ei ole mahdollisuutta kehittää muita komplekseja kuin itsetehostuskompleksi. Kä­­­sit­­tely on uskomattoman yksinkertainen, mutta mahdoton arvostelu­kyvyttömälle tunteellisuudelle: lapsi ei saa koskaan, missään suh­teessa tahtoansa läpi. Tämän järkkymättömän lujuuden lisäksi lapsi tarvitsee ystävällisyyttä, hellyyttä ja huolenpitoa. Lapsi ei kuiten­kaan koskaan saa tuntea olevansa yleisen mielenkiinnon kohteena merkittävän persoo­nansa vuoksi.

7Koulutuksen tarkoituksena on antaa tietoja ja taitoja. Toivottaviin tietoihin sisältyy se, mikä mahdollistaa ymmärtämyksen fyysistä maail­maa ja tämänhetkistä fyysistä elämää kohtaan: tieto luonnosta ja sen laadusta, ihmiskunnasta rotuineen ja kansoineen, yhteiskunnasta laitok­­sineen ja toimintoineen, kaikesta, mikä on välttämätöntä kitkattomalle yhteiselämälle. Tiedollinen yleiskatsaus, joka kertoo, mis­­­­­tä kaikki on saanut alkunsa, antaa perspektiiviä kehitykselle, auttaa ymmärtämään, että kaikki elämä on muutosta.

8Tutkimus toteaa tosiasioita ja asettaa ne tieteellisiin järjes­tel­miin. Sopiva opetusmenetelmä on edellisen vastakohta. Se lähtee jär­jestelmän orientoivasta yleiskatsauksesta selventäen siten tosiasioi­den merkityksen. Muistin ylikuormitus tiedoilla, jot­ka on help­po löy­tää hakuteoksista, ehkäisee yleiskatsauksen omaksu­mis­ta, selkeyttä, tarkoitusta ja niin ollen käsittämistä. Sillä käsit­täminen ete­nee ylei­sestä yksityiseen. Koulun tehtävänä on opettaa peri­­aatteita, menetel­miä ja järjestelmiä ja vain niin monta tosiasiaa kuin on tarpeen näi­den käsittämiseksi. Siten perspektiivitajunnan hank­kiminen helpot­tuu.

9Korkeampi koulutus on valitettavasti jättänyt psykologiset elämän­on­­gel­mat huomiotta. Niillä on kuitenkin suunnaton merkitys. Use­immat ihmiset on jätetty avuttomasti oman onnensa nojaan ratkaisemaan elä­mänongelmiaan, joihin sisältyy ristiriita synnynnäisten, alita­juis­ten elämänvaistojen ja valvetajunnan orientoitumispyrkimyksen välillä. Tämä ristiriita on meidän aikanamme lisännyt neuroosien määrää. Kaikki eivät osaa Russellin tavoin itsenäisesti ratkaista näitä ongel­­mia ja löytää omaa tietä ulos labyrintista. Ristiriita huipentuu usein kilpai­levien idiologioiden "taisteluun sieluista", varsinkin jos tämä johtaa kireisiin suhteisiin läheisten ja ystävien kanssa. Kult­tuuri- ja huma­niteettiasteen aavistamattaan saavuttaneet yksilöt, jot­ka pitävät useim­­pia asioita nurinkurisina, ovat toisten mielestä ja lopulta omastakin mielestään elinkelvottomia, eriskummallisia olentoja ja syyttä­vät tästä itseään.

10Toivottaviin taitoihin kuuluu myös kansainvälisen kulttuurikielen tai­taminen. Tämä riittää useimmiten kaikille niille, jotka eivät aio omis­tautua filologialle tai historialliselle tutkimukselle. Russell yhtyy täydellisesti laajalle levinneeseen oivallukseen, että klassiset kielet, latina ja kreikka, eivät suinkaan ole niin tärkeitä kuin tähän asti on ajateltu. Ne eivät merkitse vain muistin ylikuormitusta, vaan myös elämän kaikista tärkeimpien vuosien suunnatonta tuhlausta. Opetus ei anna kykyä antiikin kirjallisuuden todel­liselle ymmärtämiselle. Suu­rin osa on unohtunut muutaman vuoden jälkeen. Sitä paitsi kielenkääntä­­jät, jotka ovat koulun opettamia taitavampia, ovat jo kääntäneet kaiken kirjalli­suu­den kaikille kulttuurikielille. Lopuksi sallittaneen sanoa, että myö­hem­mät kulttuurit ovat sisäis­täneet tuon kirjallisuuden anta­man elämän­ymmärtämyksen muutaman sadan vuoden aikana. On parempi aja­tella itse kuin lainata muualta. Kirjal­lisuudessa esiintyvät "klas­si­set" metafo­rat voitaisiin kerätä ja selittää erityisteoksessa "Elävä lati­na".

11Vastaava koskee yleisesti katsoen muiden kuolleitten kielien pakol­lisia opintoja. Mikä mahdollisuus papeilla on lukea vanhan testamentin pis­tee­töntä tekstiä? Heille riittää kuvaus vokaalittomasta kirjakielestä ja tieto siitä, että oppineet tulevat aina kiistelemään oikeis­ta vokaaleista. Ovatko uskonnonhistorioitsijat parempia tulkit­semaan sanskritinkielisten tekstien symboleja kuin taitavat orientalistit käännössyrityksineen, lukuunottamatta tulkintaa, josta oppineim­­mat intialaiset kiistelevät ja jolle sanskritia tuntevat esotee­rikot voivat vain hymyillä. Sellaisella oppineisuudella hanki­taan omahyväisyyden näennäinen tieto ja mahdollisuus herättää kun­nioitusta arvoste­lu­kyvyttömissä.

12Russellin kirjoituksissa vilisee lausuntoja, jotka antavat pikaista valaisua kaikkiin tähän kuuluviin ongelmiin. Voi vain toivoa, että näi­tä teoksia lukisivat kaikki, jotka tahtovat laajentaa näköpiiriään ja syventää elämänymmärtämystään. Liioittelematta voidaan sanoa, että ne o­­­vat osa aikamme yleisivistystä elämänkatsomuksellisissa kysymyksissä.

 

5.48  Demokratian ongelma

1Niin kuin diktatuuri on vallan ongelma, on demokratia vapauden ongel­­­ma.

2Kukaan ei ole vielä kyennyt tyydyttävästi selvittämään, mitä vapau­della tarkoitetaan, kuinka vapaus on mahdollinen, kuinka se saa­vute­taan, kuinka se säilytetään. Vieläkään ei ole selvästi oivallettu, että vapaus ja valta ovat sama asia. Vapautta ja valtaa erottavat toisistaan niille asetetut rajat. Vapaus on käsitetty oikeutena määrätä itseä ja valta oikeutena määrätä toisia.

3Vapaus ei vaadi vain oikeutta olla oma itsensä vaan myös kykyä olla sitä. "Tieto on valtaa", jos se antaa kyvyn. Valitettavasti on kykyä ilman tietoa, ja se kyky väärinkäyttää valtaa.

4Vapaus on oikeutta ajatella, tuntea, sanoa ja tehdä niin kuin yksi­lö parhaaksi katsoo kaikkien yhtäläisen oikeuden rajoissa. Vallan vää­rinkäyttö on johtanut usein diktatuuriin. Vapaus edellyttää, että kaik­ki tunnustavat nämä rajat, että kaikki tietävät nämä rajat, että kaikki kykenevät pitäytymään näissä rajoissa. Tietävätkö ihmiset? Kyke­nevätkö he tähän omaamatta valtaa itseensä nähden?

5Vapaus on yhä ratkaisematon ongelma. On kyseenalaista, voidaanko se ratkaista ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella.

6Demokratian ongelmaan kuuluvat moninaiset ongelmat, kaikki ratkaise­mattomia, jot­­kut mahdottomia ratkaista. Ratkaisemattomiin ongelmiin kuuluvat mm. vähemmistön oikeus, vallan väärinkäytön ehkäiseminen, toi­menpiteet tol­­kutonta lakien säätämistä vastaan.

7Seuraavassa osoitetaan aivan lyhyesti, että demokratia on näennäis­ongelma, koska luokatonta yhteiskuntaa ei voi olla olemassa niin kuin ei täydellistä oikeuttakaan. Ja näin sen tähden, että luonnon näennäi­set epäoikeudenmukaisuudet tekevät tämän mahdottomaksi.

8Oikeudenmukaisuuden ongelma ja luokkayhteiskunnan ongelma kuuluvat läheisesti yhteen.

9Oikeudenmukaisuuteen kuuluvat mm. tasa-arvoisuus ja samapalkkai­suus­periaate. Samapalkkaisuusperiaatteesta (sama palkka samasta työstä) seuraa: eri palkka eri työstä, suurempi palkka suuremmasta työpanokses­­ta, suuremmat edut suuremmasta kyvystä palvella yhteiskuntaa, suurem­mat oikeudet suuremmista velvollisuuksista. Kuinka yhteiskunnal­li­nen kateus tähän asennoituu?

10Ranskan vallankumouksen "tasa-arvoisuuden" vaatimus merkitsi aino­astaan: kaikkien luokkaetujen (silloisten poliittisten ja sosiaalis­ten, yleisesti epäoikeudenmukaisiksi katsottujen) poistamista, yhdenvertaisuutta lain edessä, oikeutta tulla arvostelluksi vain kelvolli­suuden mukaan.

11Mutta koskaan ei ollut kysymys siitä, että kaikki saisivat yhtä suu­ren sosiaalisen ja poliittisen jne. vaikutusvallan.

12Luonteen eroavuudet tulevat esiin erilaisessa kyvyssä käsittää, oivaltaa, ymmärtää, hankkia tietoa, suuremmissa taidoissa, suuremmassa työkyvyssä. Mikään koulutus ei voi korvata synnynnäistä taitoa, lah­jak­­­kuutta, neroutta.

13Korkein mahdollinen saavutus on, että kaikkia kunnioitetaan ihmisi­nä. Kestää vielä kauan, ennen kuin olemme saavuttaneet yleis­maa­ilmal­lisen veljeyden edellytykset. Saamme olla tyytyväisiä, jos onnistumme toteuttamaan yleisen hyväntahtoisuuden ja oikeat inhimil­liset suhteet poikkeuksetta kaikkia kohtaan.

14Sanan oikeudenmukaisuus yleinen väärinkäyttö tekee selväksi, ettei­vät ihmiset tiedä, mistä puhuvat. Sitä asiaa ihmiset eivät yksin­ker­tai­sesti kykene koskaan käsittämään. Tämä ilmenee myös väitteestä, että elämä on epäoikeudenmukaista.

15Luokatonta yhteiskuntaa ei voi olla olemassa. Vähäisimmänkin järjen pitäisi riittää käsittämään tämä asia. Neuvostoliiton ja Jugoslavian on jopa täytynyt myöntää se käytännössä.

16Luokkaan kuuluminen on asioiden luonnollinen järjestys, määräytyy yksilön ominaisuuksista ja kyvyistä, laadusta, pätevyydestä ja voimas­ta, kasvatus- ja koulutusmahdollisuuksista riippumatta.

17Tähän erilaisuuteen edelleen täysin väärinymmärretty Platon viittasi luonnostellessaan ihannevaltiota yhteiskuntaluokki­neen­. Tämän erilai­suu­den Rousseau selvästi oivalsi sanoessaan, että todelli­nen demokratia ei ole koskaan mahdollinen.

18Valtiossa ja yhteiskunnassa kaikkine järjestöineen täytyy olla päte­­vyyden mukaan ryhmitettyjä esimiehiä ja alaisia, ja tämä merkitsee luok­­­­kaeroja.

19Mielekkäästi hallitussa valtiossa pitäisi yhtä suuri poliittinen vai­kutusvalta olla niillä, jotka yhtä hyvin tuntevat ja ymmärtävät val­tiollisia, yhteiskunnallisia, taloudellisia ja ylivaltiollisia ongel­mia.

20Oli vahinko, että äänioikeus oli alun alkaen riippuvainen talou­del­lisesta asemasta. Se epäoikeudenmukaisuus oli poistettava. Sen sijaan olisi pitänyt saattaa käytäntöön erityinen tutkinto (äänes­tyskoului­neen) äänioikeuden ja erityisesti vaalikelpoisuuden saamiseksi. On kohtuutonta, että myös tietämättömillä, jotka osaavat äänestää vain suostuttelun jälkeen, on yhtä paljon valtaa. Seurauksena onkin demago­gia eikä demokratia.

21On selvä, että Russell oli hyvin selvillä näistä ongelmista.

22Demokratian laita on samoin kuin muiden poliittisten idiologioiden laita. Kaikissa on jotakin mielekästä, ja näihin kuuluvien ideoiden syn­teesi mahdollistaa todellisen ideologian, josta kerran tulevaisuu­dessa kehittyy järjellinen valtio.

 

5.49  Diktatuurin ongelma

1Diktatuurin ongelma on vallan ongelma. Russellin teos "Valta" on loistava historiallis-poliittis-sosiologispsykologinen tutkimus, joka todistaa suurta lukeneisuutta, psykologista ymmärtämystä ja analyyt­tistä suorituskykyä.

2Vallan ongelma, niin tärkeä kuin sen merkitys onkin ihmiskunnalle, on saanut ihmeteltävän vähän huomiota. Russell on tarkkakatseisuudel­laan osoittanut vallanvietin väärinkäytön useimmissa inhimillisissä suhteis­sa.

3Hän korostaa täydellä syyllä, että "ihmisen loputtomista pyyteistä ovat vallanhimo ja kunnianhimo tärkeimmät". Hän osoittaa myös, että "niin antiikin kuin aikammekin historiaa voidaan tulkita oikein vain, jos oivalletaan, että vallanhalu on syynä kaikille aktiivisille voimil­le, joilla on merkitystä yhteiskunnallisissa asioissa". Hän vaivautuu todistamaan, että "valta on perustava käsite yhteiskuntatieteessä, samas­sa mielessä kuin energia on perustava käsite fysiikassa. Kuten energialla on vallallakin monia muotoja..." ja "sosiaalisen dynamiikan lait voidaan muotoilla vain valtaa tarkoittavin sanoin, eikä sanoin, jotka tarkoittavat yhtä tai toista vallan muotoa".

4Vallan ongelmaan ei kuulu vain yksilöiden perusvietti, vaan myös kaikki erilaatuiset järjestöt (valtio, yhteiskunta, poliittiset puo­lueet, lukemattomat yhdistykset) ja viimeksi, mutta ei vähiten, illuu­sioiden ja fiktioiden valta.

5Kaikkiaan kahdeksassatoista luvussa Russell analysoi vallan eri muo­­­toja, vallan filosofiaa, vallan etiikkaa ja moraalisia sääntöjä sekä lopuksi eri toimenpiteitä, joiden voidaan ajatella ehkäisevän vallan väärinkäyttöä. Toimenpiteiden välttämättömyyttä ei voine kukaan epäillä kirjan luettuaan, jollei sitä aiemmin oivaltanut.

6"On silkkaa lastenkamaripsykologiaa luulla, että vastuuton valta vain siksi, että sitä kutsutaan sosialistiseksi tai kommunistiseksi, aivan kuin ihmeen kautta vapautu­isi kaikista niistä huonoista ominaisuuksista, jotka leimaavat mennei­den aikojen mielivaltaista valtaa."

7Loppuluvussaan hän pyrkii ratkaisemaan ongelman, "kuinka voidaan va­kuuttua siitä, että hallituksesta tulee vähemmän kauhistuttava kuin lauma tiikereitä". Hän tutkii ongelmaa neljässä jaksossa, poliittisten, taloudellisten, propagandististen sekä psykologisten ja pedagogisten ehtojen suhteen.

8Jää epäselväksi, uskooko Russell todella vallan väärinkäytön ehkäi­se­mi­sen mahdollisuuteen. Aika näyttää, onko tämä ongelma ratkaistavis­sa, ennen kuin ainakin huomattava, vaikutusvaltainen ihmiskunnan vähem­mistö on saavuttanut kulttuuriasteen. Enemmistö oleskelee edelleen bar­­­baariasteella ja sen tuntumassa.

9Kaikki valta merkitsee vallan väärinkäyttöä, parhaimmassa tapaukses­sa elämäntaitamattomuuden vuoksi. Ihannetta ei niin ollen saavuteta kos­­kaan. Mutta vallan väärinkäyttö on vähäisintä vasta sitten, kun ihmi­­­­set oivaltavat, että valta on yhtä niin vapauden kuin lainkin kans­­­sa (ilman lakia ei mitään vapautta), kun valtaa käytetään etupääs­­sä vapauden puolustamiseen.

 

5.50  Sosialismi

1Russell ei kannata mitään todellisuudelle vierasta valtiososia­lis­mia, joka parhaimmillaankin vaikuttaa yksityistä aloitetta ehkäi­se­väs­ti. Yksilöllä ei tule koskaan olemaan mitään sanomista. Valtiota yrit­täjänä ei voi pakottaa myönnytyksiin lakoilla jne., niin kuin yksityi­­siä työn­­­an­tajia.

2Sosialistivaltiossa toimiva kirjailija, joka lausuu vallanpitäjien paheksumia mielipiteitä, ei voi saada teoksiaan julkaistuiksi. Kek­­si­jä, jolla on näennäisesti mahdoton aate, jollaisia kaikki vallanku­mo­uk­selliset aatteet ovat, ei voi toivoa saavansa avustusta.

3Sosialistivaltio ei tule suvaitsemaan oppositiota, sananvapautta, vapaata lehdistöä. Ja ketkä päättävät, mitä yksi­lön on ajateltava?

4Pohtiessaan politiikkaa yleensä Russell tekee varteenotettavan, tie­tenkin toivottoman huomautuksen, että poliittiset ongelmat ovat aivan liian merkityksellisiä, jotta ne voitaisiin ratkaista joidenkin puoluelinjojen mukaan.

5Parhaimpana kaikista poliittis-taloudellisista järjestelmistä Rus­sell pitää syndikalismia: kaikkien tietyssä yrityksessä työskentelevi­en, niin älyllistä kuin ruumiillistakin työtä tekevien, tulisi saada omistaa yritys yhteisesti.

6Sosialismin sofistiikan mysteereihin kuuluu monia asioita:

7Esimerkiksi, että vain korkeasti palkatuilla ja lyhyen työajan omaa­­villa ruumiillisen työn tekijöillä on oikeus arvonimeen työntekijä, kun taas opiskelevilla älyllisen työn tekijöillä, joiden työ on palkatonta ja työaika rajaton, ei ole vastaavaa oikeutta. Kun ihmiset oival­­tavat, että ruumiillisesta työstä saa paremman palkan, tulee tutkijois­ta, tie­de­miehistä, opettajista jne. pian puute. Kun opettajilla ei ole mitään oikeuksia nuorisoganstereita vastaan, ei kukaan enää tahdo opettajaksi. Tämä on jo ongelma Yhdysvalloissa, mutta ei Neuvostolii­tossa.

8Esimerkiksi, että ihmiset eivät voi ymmärtää, että työntekijöiden koh­tuuttomat palkkavaatimukset tulevat pian tekemään kaiken yksityis­yrit­teliäisyyden mahdottomaksi.

9Esimerkiksi, että "verenimijöiksi" nimitetään niitä, jotka suurin riskein, suurin huolin ja vararikon partaalle vievin verorasi­tuksin, sittenkin myötävaikuttavat maan elatukseen ja kulttuurin yllä­pitoon.

10Esimerkiksi, että kaikenlaista parantumattomuutta, mielival­taisuut­ta, omavaltaisuutta ja laittomuutta katsotaan läpi sormien, mutta vai­keu­tetaan kunniallisten ihmisten useimpia pyrkimyksiä.

11On helppo ymmärtää niitä, jotka ihmettelevät, onko diktatuurin ruos­ka ainoa tapa saada ihmiset järkiintymään.

12Sosialistit uskovat, että omistusoikeus on avain kaikkiin ongelmiin ja jättävät huomiotta olennaisen asian, käyttöoikeuden, joka antaa vie­­lä suuremman vallan, mistä Neuvostoliitto on paras esimerkki. Jos Neu­vos­toliiton vallanpitäjät omistaisivat jotakin, olisi heidän val­tansa todellisuudessa paljon vähäisempi kuin se nyt on.

13Sosiaalidemokraatit kantavat väärää kylttiä. Demokraatti ei voi olla sosialisti, eikä sosialisti ole mikään demokraatti.

 

5.51  Marxismi

1Venäläisen kommunismin profeetan, saksalaisen Karl Marxin, Russell torjuu jokseenkin summittaisesti. Hänen nähdäkseen ei maksanut vaivaa uhrata aikaa tämän alkukantaisen fysikalistisen historiankäsityksen, mielettömän sosiologian ja irvokkaan kansantaloudellisen teorian kumoamiseen. Hän oivalsi selkeästi kaiken nurinkurisuuden tässä viha­mielisessä propagandassa, joka vastaa alemman emotionaaliasteen tunne­ajattelua ja tyydyttää siihen liittyviä illuusioiden tarpeita: kateut­ta ja muita vihanilmaisuja.

2On kuitenkin kysyttävä, eikö olisi antoisaa opiskella tähän liitty­vää illusionismia ja fiktionalismia psykologian valossa. Joka tapauk­sessa aihe vahvistaa Platonin lauseen, että "ideat hallitsevat maail­maa".

3Yhtä hyvä todiste vallitsevasta älyllisestä tasosta, kuin mikä muu tahansa on, ettei tätä itsestään selvää tosiasiaa ole yleisesti oival­lettu. Miten suunnatonta kärsimystä ihmiskunta onkaan saanut kestää uskonnollisten ja moraalisten aatteiden takia! Miten paljon maksavat­kaan tänään mielettömät kansalliskiihkon aatteet! Aatteet johtavat tekoihin, kun ne vaikuttavat tunteen käyttövoimaan. Kun tun­teet alem­malla emotionaaliasteella (poistyöntävyyden asteel­la) heräävät, ovat tulokset vihan tekoja. Mutta olennaista on oivaltaa, että hulluus on hulluja ideoita, että idea on alkuvirike. Ja siksi tietämättömyys onkin pahan juuri.

4Marxismin saavutukset kumoavat Marxin oman hypoteesin, jonka mukaan ihmisellä on vain fyysisiä tarpeita. Myös alimmalla kehitysasteella hän tuntee emotionaalisten illuusioiden ja mentaalisten fiktioiden tarvetta. Niiden valta on usein suurempi kuin fyysiset tarpeet. Ja venäläinen kansa muiden kansojen ohella on todisteena tästä asiasta.

5Mitä tulee illuusioon venäläisen "proletariaatin diktatuurista", tyytyy Russell lakoniseen huomautukseen, että sillä ilmeisesti tarkoi­tetaan kommunistista puoluetta. On eriskummallista, miten työläiset monissa maissa sallivat bolshevistisen agitaation ilmeisten valheiden hämätä itseään, sokeina uudelle orjuudelle, joka on riistänyt heiltä heidän inhimilliset oikeutensa. Pitemmälle ei ihmiskunta ole päässyt, sillä niin Neuvostoliitto kuin Kiinakin ovat pahantekijöiden hallit­semia.

6Neuvostoliiton järjestelmän tuomitsee osaksi sen epäinhimillisyys, sen yksilön jumalalliseen loukkaamattomuuden oikeuteen kohdistama bar­baarinen halveksunta, osaksi sen ajatustyrannia. On silkkaa paro­diaa, että tämä valta saa osallistua Yhdistyneiden Kansakuntien ihmis­kunnan parhaaksi tarkoittamaan työhön vain tuhotakseen tämän työn, tämä valta, kauhistuttavampi kuin katolinen kirkko kes­kiajal­la, tämä valta, jonka päämääränä on hävittää kaikki kansat, teh­dä kaikista ihmisistä fyysi­siä ja henkisiä orjia ja yrittää saata­nal­li­silla menetelmillään tukah­duttaa kaikki totuuden löytämiseen ja sen julistamiseen tähtäävät pyr­kimykset.

 

6  STEINERIN ANTROPOSOFINEN HENKITIEDE

 

6.1  Esipuhe

1Tätä selontekoa ei ole ensisijaisesti tarkoitettu steinerilaisen antroposofian arvosteluksi, vaan sen tarkoitus on tuiki tarpeellinen yleinen perehdyttäminen ylifyysisen tiedon ongelmiin. Kirjallisuudella, joka voidaan koota otsikon mystisismi alle, ei ole tietoteoreettista pohjaa, joten se on jätetty sivuun. Maailmankatsomuksen ongel­mille tunne ei ole tiedonlähde, rakenteellinen perusta. Emo­tio­naalisuudella on merkitystä elämänkatsomukselle. Kuinka vähän ihmiset ovat mystiikas­ta oppineet ilmenee siitä, etteivät he osaa tehdä eroa edes rakkauden ja vihan välillä niiden eri ilmenemismuo­doissa.

 

6.2  Rudolf Steiner

1Antroposofiaksi eli henkitieteeksi kutsutun ajatusjärjestelmän laa­­­ti­ja syntyi Itävallassa. Hän tutki luonnontieteitä ja humanistisia op­pi­aineita ja omaksui olennaisen aikansa tiedosta. Hän käytti sitä kaikkea, kuten teki aikanaan kaikkitietävä filosofi Hegelkin, johon Steineria voi verrata rakentavan mielikuvituksen suhteen.

2Tri Rudolf Steiner (1861-1925) oli äärimmäisen älykäs, ylivoimainen ja hal­litseva hahmo ja itseoikeutettu puheenjohtaja niissä monissa älyl­lisissä yhdistyksissä, joihin hän kuului niin Wienissä kuin Ber­lii­­nis­säkin.

3Monien muiden mystikko- ja humaniteettiasteen (48:3 ja 47:5) väli­mail­la oleskelevien tavoin jäi Steinerkin väsymättömäksi etsijäksi, kunnes hän uudelleen löysi todellisuusnäkemyksen siltä kehitystasolta, jonka hän edellisissä inkarnaatioissa oli saavuttanut.

4Hänen hellittämättömät ja perusteelliset opintonsa vakuuttivat hän­­­tä­ jatkuvasti siitä, että etevä tiedemies tai ajattelija, jota hän kul­loinkin opiskeli, oli löytänyt "viisasten kiven": saavuttanut oikean todellisuusnäkemyksen omalla alallaan.

5Yleensä on päinvastoin niin, että ylemmyyden tunteessaan opiskelijat aluksi arvostelevat kaikkea lukemaansa, ennen kuin edes tietävät, mis­­tä on kysymys. Siten he ehkäisevät aiheeseen syventymistä, jonka mah­dol­listaa vain intensiivinen ja antaumuksellinen kiinnostus.

6Jotka Steinerin tavoin yhtenään vakuuttuvat siitä, että kirjailija on oikeassa, näkevät vain sen, missä hän on oikeassa. Muut näkevät vain sen, missä kirjailija on väärässä. Intoilijoita opiskelijatoverit yleensä pitävät epäkriittisinä ja epätieteellisinä. Kun sitten vähitel­len osoittautuu, että he hylkäävät ajatuskannan toisensa jälkeen va­kuut­­­­tuakseen yhtä voimakkaasti jonkun toisen auktoriteetin oikeel­li­suu­desta, heitä moititaan tieteellisestä ryhdittömyydestä.

7Morkkaajilla ei ole mahdollisuutta oivaltaa, että intensiivisyys ja tilapäinen vakaumus lisäävät ymmärtämystä ja helpottavat perehtymis­tä. Tietämyksen syventäminen johtaa periaateajattelua pitemmälle tie­teissä ja vallitsevissa idiologioissa ja siten vapautumiseen dogmiajat­­telusta, tästä vastaisen tutkimuksen ja laajemman olemassaolonäke­myksen esteestä. Tuhannet laaditut ja hylätyt ajatusjärjestelmät merkitsevät kautta aikojen ihmiskunnan koko kehitystie­tä. Jokainen, joka pysäh­­tyy yhteen ajatusjärjestelmään, jää saavutta­mal­leen kehitystasolle.

8Koska Steiner alituisesti hylkäsi ajatuskannan toisensa jälkeen, hänen aikaisensa arvostelijanerot (tyypilliset dogmiajattelijat) syyt­­tivätkin häntä mielipiteen jatkuvasta muuttamisesta. 60 vuoden iässä kirjoittamassaan omaelämäkerrassa Steiner ratkesi jälkivii­saste­lun to­­dis­tettavissa olevaan toiveajatteluun, joka näennäisessä umpi­mäh­käi­syydessä yrittää löytää punaista lankaa. Ajatuksen harhai­lun kiel­tä­mi­nen on heikkouden merkki. Harhailu on tutkijankyvyn har­joi­tusta niille, jotka tulevaisuudessa kulkevat tutkimuksen tietä. Uusissa in­kar­naatioissa he saavat vaistomaisesti hapuilla etsimänsä luo laby­rintin halki. Mitä voimakkaammin tutkija on fiktiojär­jestelmiin eläy­tynyt, sitä helpommin hän myöhemmin fiktiivisyyden oivaltaa.

9Tri Bruno Wille, saksalainen runoilija ja ajattelija (entinen aito gnostikko), kävi monia keskusteluita Steinerin kanssa, joka kiih­keästi puolusti silloista auktoriteettiaan, biologi Ernst Haecke­liä. Sitäkin omituisempana Wille piti sitä, että Steiner yritti jälkeenpäin päästä selittelemällä sellaisista mielipiteistään. Wille uskoi tämän teoksen kirjoittajalle ihmetyksensä sen suhteen, että mies, joka oli siinä määrin saattanut kaiken ylifyysisen nauruna­lai­seksi, saattoi myö­hem­min väittää, että hänellä oli aina ollut erityis­tä taipumusta sii­hen. Stei­nerin omaelämäkerta on erittäin epäluotet­tava teos.

10Älyllisesti eteville on luonteenomaista, että he niin helposti omak­­­suvat rajattoman, ylimielisyyttä hipovan luottamuksen omaan arvostelu­ky­kyynsä. He antavat lausuntoja asioista, joista he eivät tiedä mitään ja unohtavat, että arvostelu vaatii asiatietoa. Tästä syystä älyllisel­lä eliitillä on harvoin ollut mahdollisuuksia vihkiytyä esoteerisiin tieto­­kuntiin. Heidän terävä-älyisyytensä ja syvämiet­teisyytensä houkut­tele­vat heitä korvaamaan puuttuvat tosi­asiat omilla fiktioilla. He vakuut­tu­vat myös kiihkeästi siitä, että heidän symboli­tulkintansa ovat ai­no­­at oikeat.

11Seuraavassa osassa tarkastellaan steinerilaisen ajatusjärjestelmän varsinaista tietopohjaa. Hänen henkitieteensä yksityiskohtainen tar­kas­telu jääköön vastaisen esoteerisen tutkimuksen asiaksi, mikäli joku esoteerikko katsoisi sen vaivan arvoiseksi.

12Arvosteluun ei olisi ollut aihetta, mikäli antroposofit, Steinerin lesken johtamina, eivät olisi käyttäneet jokaista tilaisuutta aposto­linsa ylistämiseen teosofian kustannuksella. Tarkoituksena on pakottaa esiin asiallinen tutkimus koko esoteerisesta tietokompleksista. Tietä­mättömyyden epäluotettavasta ja vastuuttomasta jäljittelemisestä on tultava loppu. Tämän teoksen kirjoittaja ei ole mikään "teosofi", vaan esoteerikko, tarkemmin sanoen hylozooikko eli pytagoralainen, eikä hän ole kiinnostunut puolustamaan itse "teosofiaa". Mutta oikean pitää olla­ oi­kein.

 

6.3  Steiner teosofina

1Vuosina 1902-1912 Steiner toimi Teosofisen Seuran saksalaisen osas­­ton pääsihteerinä. Sitä ennen hän oli perusteellisesti tutkinut olemas­saolevia Blavatskyn, Sinnettin, Judgen ja Hartmannin kirjoit­ta­mia teosofisia teoksia. Kuinka vähän hän oli ymmärtänyt, kävi myöhem­min ilmi siitä, että hän ivallisesti torjui Blavatskyn.

2Tämän luvun nimenä pitäisi oikeastaan olla "Steiner ja teosofit", sillä todellinen teosofi Steiner ei koskaan ollut. Hän ei tien­­­nyt, että teosofit olivat saaneet tosiasiansa planeettahierarkialta, vaan luuli, että he olivat saaneet ne "intialaisilta joogeilta". Hän ei koskaan oivaltanut, ettei yhdelläkään ihmisellä ole minkäänlaista mah­dollisuutta todeta näitä tosiasioita. Sitä eivät myöskään oivalla ne lukuisat ylifysiikan kvasikirjailijat, joiden tuotteita yhä enenevässä määrin tulvii kirjamarkkinoille.

3Syynä Steinerin ja Teosofisen Seuran presidentin, Besantin, väliseen riitaantumiseen ja Steinerin erottamiseen palveluksesta oli Steinerin suhtautuminen raamattuun kuin jumalalliseen auktoriteettiin ja hänen mielikuvituksellinen tulkintansa golgata-symbolista. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, mutta ei oikeutta kutsua sitä teosofiaksi.

4Omituista kyllä, Steiner ei koskaan tunnustanut velkaansa teosofi­al­le, vaikka se oli antanut hänelle kaikki hänen teoksissaan esiin­ty­vät oikeat ylifyysiset tosiasiat. Sen sijaan hän väittää saaneensa ne rosenkreuzilaisveljeskunnalta. Tähän palataan myöhemmässä vaiheessa. Hän ei myöskään koskaan maininnut kaikkia niitä ideoita, jotka hän oli teosofeilta ottanut, kenties siksi, että hän muunsi ne täysin tuntemat­tomiksi.

5Sen jälkeen kun hänet oli erotettu Teosofisesta Seurasta, mikä oli välttämätön toimenpide, hän pelkisti kaikki teosofeilta saa­­mansa tosi­asiat vähäpätöisiksi. Onneksi hän nimesi teosofiset erehdyk­sensä ant­ro­posofiaksi, joten jälkimaailman on helpompi välttää niitä. Vähi­tel­len ilmaantui joukko syytöksiä, jotka vaativat oikaisua. Steinerin lesken toimittama lisäarvostelu on ilmeisesti suurimmaksi osaksi peräi­­sin hänen puolisoltaan ja idoliltaan.

6Mikä sai Steinerin siten vääristelemään teosofisten johtajien käsi­tyksen, on arvoitus, jonka psykologit ratkaiskoot. Näin ollen hän on vaikuttanut itse teosofian maineen pilaamiseen, teosofian, jonka oli­vat jo entuudestaan tuominneet uskonnolliset, filosofiset ja tie­teel­liset auktoriteetit sekä kaikenmaailman jäljittelijät kvasiokkul­tisten kirjailijoiden ohella. On erityisen kuvaavaa, että kaikki ovat eri mieltä kaikesta, paitsi juuri tästä asiasta. Tämä valhepropaganda on saanut jatkua aivan liian kauan kenenkään asiaan puuttumatta. Lie­nee väistämätöntä, että yleistä mielipidettä muovaavat sanomalehtimie­het harkitsematta ja ilman omaa tutkimusta toistavat nykyisiä auk­tori­teetteja. Mutta on huolestuttavaa, että ylifyysisen tiedon aukto­ritee­teiksi julistetut kirjailijat ovat yhtä vastuuttomia. Niinpä saattaa esim. René Guénon, jonka ehdottomaan auktoriteettiin tri Kurt Almqvist nojautuu (teoksessaan "Den glömda dimensionen"), nimetä teosofian pseu­do­uskonnoksi, ilmaisten siten oman tasonsa. Sellaista typeryyttä vas­taan taistelevat itse jumalatkin turhaan.

7Seuraavassa vastataan Steinerin arvosteluun sen tärkeimmät kohdat huomioon ottaen.

8Väite, että teosofit eivät nojautuisi objek­tii­visiin tosiasioihin, raukeaa omaan mahdottomuuteensa. Päinvastoin yrittivät teosofit selit­tää Stei­nerille, että kaikki tutkimus, niin fyysinen kuin ylifyysinen­kin, on tositietojen toteamista. He korostivat myös, ettei yksikään ihminen omalla ajattelullaan voi ratkaista olemassaolon ongelmia. Mutta Steiner käsitti sen asian paremmin. Kieltämättä hän oli oikeassa kirjoittaes­saan, että "teosofien tapa lähestyä henkistä todellisuutta oli aivan toisenlainen" kuin hänen omansa.

9Ei ole totta, että teosofiset johtajat olisivat olleet spiritismistä kiinnostuneita ja saaneet tietonsa "hengiltä". Tässä asiassa oli Bla­vat­skyn terävästi muotoilema näkökanta määräävä. Sitä vastoin jokai­sen tutkijaksi ryhtyvän velvollisuutena on tutkia spiritismin todellisuus­sisältöä, niin kuin tietyt teosofit tekivät.

10Ei ole totta, että teosofia samastuu "intialaiseen mystiikkaan", vaik­ka ohjelman mukaan tutkitaankin kaikkien uskontojen, filosofioiden sekä maailman- ja elämänkatsomusten todellisuussisältöä.

11Ei ole totta, että teosofit kieltävät esoteerisen tiedon esiintymi­sen Euroopassa menneinä aikoina. He tiesivät paljon enemmän Pytagoraas­­ta, Platonista, gnostiikasta, aidosta rosenkreuzilais- ja malteesilaiveljeskunnasta kuin Steiner.

12Ei ole totta, että teosofit katsovat joogamenetelmän olevan ainoa oikea tapa aktivoida korkeampia tajunnanlajeja. Päinvastoin he pitävät sitä länsimaalaisille sopimattomana.

13Ei ole totta, että teosofit vieroksuvat tieteellistä ajattelua. Päin­vastoin he kiinnittävät tarkkaa huomiota kaikkiin uusiin löytöihin ja iloitsevat siitä, että ne näyttävät toteen teosofian tosiasioita.

14Ei ole totta, että teosofit pitävät kaikkia uskontoja olennaisilta osiltaan tasavertaisina. He katsovat, että ne on mukautettu ihmis­kun­nan eri kehitysasteisiin.

15Teosofisista kirjailijoista Sinnettillä, Judgella ja Hartmannilla oli käytettävänään aivan liian vähän tosiasioita, jotta he olisivat kyenneet antamaan tyydyttävän esityksen esoteerisesta tiedosta. Suurin lahjakkuus, joka ennen vuotta 1920 menestyksellisesti järjestelmällisti tarjolla olleet tosiasiat ja mahdollisti esoteeristen symbolien tulkin­nan, oli C. W. Leadbeater. Tietenkin moralistit tekivät hänet "vaarat­to­­maksi" asiaankuuluvalla tavalla. Parhaimman yhteenvedon teosofian tosi­asioista on tehnyt A. E. Powell viidessä teoksessa.

16Teosofia on yhteenveto tosiasioista, joita aiemmin opetettiin eso­tee­risissa tietokunnissa. Nimitys gnostiikka muutettiin teosofiaksi sen­ jälkeen, kun kvasignostikot (200-luvulla j.Kr.) petollisesti jul­kai­­si­vat kvasinsa esoteerisena gnostiikkana.

17Nämä tosiasiat muodostavat teosofian. Eri teosofisten kirjailijoiden lisäämät mielipiteet eivät ole teosofiaa. Ihmisten on korkea aika oppia erottamaan toisistaan teosofia ja joukko yksinkertaisia teosofeja, joil­­­­­­­la­ valitettavasti ei ole vaitiolovelvollisuutta siihen saakka, kun­­­­­­nes he ovat oppineet ymmärtämään, mitä teosofia on.

18Teosofisen Seuran alkuperäinen tehtävä oli julistaa maailmanlaa­juis­­­ta veljeyttä. Mutta ihmiskunta ei ole vielä kypsä toteuttamaan su­vaitsevaisuuden, mielipiteen- ja sananvapauden periaatteita. Seura on hajonnut moniin lahkoihin, jotka kaikki kiistelevät jostakin, minkä luu­­levat olevan teosofiaa ja siitä, mitkä "tosiasiat" ovat hypoteeseja tai hierarkisia tosiasioita. Teosofien riippuvuus auktoriteeteista­ osoit­taa, etteivät he ole ymmärtäneet, ainoastaan luulleet ymmärtäneen­sä.

19Vuoden 1920 jälkeen annettuja esoteerisia tosiasioita ei ole ilmoi­tettu Teosofisen Seuran kautta.

 

6.4  Steiner rosenkreuzilaisena

1Steiner kertoi itsestään, että hänet oli vihitty rosenkreuzi­laisvel­jeskuntaan ja että hän oli saanut tältä tietokunnalta kaikki ylifyysi­set tosiasiat, joita hän ei itse pystynyt toteamaan.

2Sen tähden lienee syytä hälventää kerralla hämäryys, joka ver­hoaa tätä veljeskuntaa, jonka nimellä on tehty tarpeeksi koiruuksia. Se voi­­­daan huoleti poistaa.

3Christian Rosencreutz perusti rosenkreuzilaisveljeskunnan vuonna 1375 planeettahierarkian toimeksiannosta. Kaikille tämänkaltaisille vel­­jeskun­nille on yhteistä, että niihin ei voi vihkiä ketään kukaan muu­ kuin vel­jeskunnan alkuperäinen perustaja, joka tulee aina olemaan  veljes­kun­nan korkein johtaja. Kukaan vihitty ei paljasta järjestöön kuulumis­taan veljeskunnan ulko­puolisille. Hän voi tunnustaa kuulleensa siitä, mutta ei voi itse todistaa sen olemassaolosta. Vain essentiaali­­minällä on lupa perustaa veljeskuntia, mutta uusia ei tulla perusta­maan­ vielä kahteensataan vuoteen.

4Näitä järjestöjä koskee edelleen sääntö, että niitä ei voi lakkaut­taa niin kauan, kuin yksikin vihitty on jäljellä neljännessä luomakun­nassa. Kerran vihitty aina vihitty (monadi vihitään, ei katoavia ver­hoja) oikeudella saada tämä tieto elvytetyksi uudelleen (nykyisin tar­peetonta). Uusia neo­fyyttejä ei oteta vastaan vuoden 1875 jälkeen (kaikki tiedet­täväksi sallittu on jo julkista), mikäli viranomaiset eivät kiellä tie­toa eikä esoteerikkoja vainota. Ihmiskunnan nykyisellä kehitysas­teella kaik­ki on mahdollista.

5Järjestön opetus oli aluksi suullista, kunnes Saint Germain valmis­tutti tietojärjestelmän, jonka kolme jäljennöstä on lainattu ainoastaan järjestön jäsenille.

6Järjestön olemassaolo tuli yleisesti tunnetuksi erään Saint Ger­mai­­n­­in toimesta julkaistun työn ansiosta, työn, joka sisälsi rosen­kreuzilaisten symboleja ja jonka teosofi, tri Franz Hartmann, huomat­­tavasti myöhemmin julkaisi uutena painoksena.

7Mies, joka eniten auttoi kohdistamaan huomiota järjestön olemas­sa­oloon, oli maailmankirjallisuuden suurin romaanikirjailija (nykyisin tietenkin unohdettu), Bulwer - Lytton (1803-1873), joka itse vihittynä keräsi Lontoossa 1850-luvulla ympärilleen useita rosenkreuzilaisia, mm. Regazzonin (joka aiheutti päänvaivaa Euroopan kaikille oppineille ja lumosi saksalaisen filosofin, Schopenhauerin, aidoilla maagisilla kokeillaan) ja Eliphas Levin, joka kirjoitti useita teoksia "kabbalis­tisesta alkemiasta". Se oli kaikki, mitä tuolloin sai julkaista.

8Sellainen mainos tälle "pyhälle veljeskunnalle" antoi sen nimelle "hyvän kaiun". Niinpä ei ollutkaan ihme, että kaikenmaailman kuvit­te­lijat olivat olevinaan rosenkreuzilaisia. Yhä useammat okkultisten ongelmien parissa puuhailevat yhdistykset ottivat käyttöönsä nimityk­sen. Vaatimusten puolustamiseksi laadittiin lähdekirjoituksia todista­maan, että vain ne olivat aitoa laatua.

9Rosenkreuzilaisjärjestöä Amorcia kuvaava kirjoitus (Malmö 1938) an­taa hyvän käsityksen siitä, kuinka tuolloin meneteltiin. Tässä kirjoi­tuksessa ei ole ainoatakaan oikeaa tiedonantoa, arkisen historian jo tuntemien tietojen lisäksi.

10Näiden kvasijärjestöjen kehitystä seuratessa huomaa, että alkupe- räi­set tiedonannot muuttuvat nykyisin aina sitä mukaa kuin yhä useampia esoteerisia tosiasioita planeettahierarkian toimesta julkistetaan.

11Näiden kvasijärjestöjen opetus oli keitos kabbalismia, kvasignos­tiikkaa, uusplatonismia ja kaikenmaailman mystisismiä väärinymmär­ret­tyyn joogafilosofiaan sekoitettuna. Kätevä sanavuolaus oli hyvin las­kel­moitu vaikuttamaan tietämättömiin.

12Steiner todellakin vihittiin erääseen näistä lahkoista, mutta ei ai­toon rosenkreuzilaisveljeskuntaan. Hän ei ollut koskaan yhteydessä veljeskunnan johtajan nykyiseen inkarnoitumaan. Tässä järjestössä sai oppia, että neljännen luomakunnan yksilön on mahdotonta ratkaista ole­­massaolon ongelmia, että emotionaalinen selvänäkökyky (ihmiselle kor­kein mahdollinen) ei anna tietoa todellisuudesta, että nk. akasha­kro­nikka ei sisällä planeetan historiaa, että emotionaalimaailmassa ole­vat yksilöt eivät voi tutkia sitä tai hankkia tietoa todellisuudes­ta. Koulutuksen ankaruus ilmenee siitä, että kaikkea oikeaa tietoa, jota yksilö ei itse voinut todeta, täytyi edelleen pitää hypoteettisena.

 

6.5  Steiner ja joogafilosofia

1Alkuperäiset joogamenetelmät olivat "rishien" Lemuriassa ja Atlan­tiksessa kehittelemiä. Steinerin lausunnoista käy ilmi, ettei hänellä ollut vaadittavaa tietoa näiden merkityksestä, joten seuraavassa annetaan lyhyt selonteko joogasta.

2Kaksi viidestä tunnetuimmasta kehitysmenetelmästä on oikoteitä: fyysinen hatha-jooga (uhkarohkea pikamenetelmä, joka on vaatinut luke­mattomia uhreja) ja mentaalinen raadzha-jooga. Välillisiä menetelmiä on kolme: gnaana-jooga (järjen kehittäminen), bhakti-jooga (tunteen jalos­taminen) ja karmajooga (antaumuksellinen palvelu).

3Hatha-jooga oli lemurialainen menetelmä organismin täydellistämistä ja sympaattisen hermoston automatisointia varten. Nykyinen hatha on ata­vistinen ilmiö, jolla on täysin päinvastainen vaikutus: kaikki kehon elimet vaativat jatkuvaa valvontaa, jotta ne eivät lakkaisi toimimasta.

4Bhakti-jooga oli atlantilainen menetelmä.

5Karma-jooga pyrkii voittamaan passiivisuuden, karma-opin väärintul­kitun seuraamuksen. Erehdysten pelosta ihmiset eivät uskaltaneet toi­mia, eivätkä lopulta edes tuntea tai ajatella. He eivät ymmärtäneet, että fyysisen, emotionaalisen ja mentaalisen aktivoinnin laiminlyömi­nen on vielä suurempi erehdys, ja että olennaista aktiivisuudelle on sen­ vaikutin (itsekäs tai epäitsekäs).

6Lemurialaiset elivät puoleksi unenomaista tajunnanelämää fyysisen ja emotionaalisen tajunnan rajamailla. Aivojen mentalisoiminen vei miljoo­nia vuosia. Sitä mukaa kuin aistit terävöityivät havainnoimaan fyysistä todellisuutta, emotionaalinen tarkkaavaisuus väheni ja sen mukana kyky elää samanaikaisesti kahdessa maailmassa.

7Atlantilaiset olivat poistyöntävän emotionaalisuuden omaavia fysi­ka­listeja, ja he saivat tilaisuuksia kehittää vetovoimaa.

8Steiner luuli, että intialainen jooga oli keinotekoinen yritys kor­­va­­ta atlantilaisille luonnollinen selvänäköisyys, joka oli "menetetty syntiinlankeemuksen seurauksena". Mutta tämä "menetys" merkitsi edis­tys­askelta, koska vaadittavat ominaisuudet voi hankkia vain fyysisessä maailmassa ja selvänäköisyys olisi sille esteenä.

9On olemassa seitsemän emotionaalisen subjektiivisen ja objektiivisen tajunnan lajia. Nykyinen ihmiskunta käyttää neljää alempaa ja mystikko viittä alempaa subjektiivista tajuntaa.

10Asiantuntijat eivät saa Steinerin tavoin erehtyä sekoittamaan toi­siinsa Bhagavad-Giitaan Krishnaa (taru Atlantikselta) ja Maitreeja-Krish­naa (kuoli 4. huhtikuuta vuonna 3102 e.Kr.).

11Steiner luuli, että hänen emotionaalinen selvänäköisyytensä oli ai­van toista laatua kuin raadzhajoogien vastaava. Mutta molemmilla on nel­jään alempaan molekyylilajiin (48:4-7) kuuluva objektiivinen tajun­ta, vaikka eri tavoilla saavutettu.

 

6.6  Steiner filosofina

1Steinerin filosofi Edouard von Hartmannin kanssa käymä keskustelu on mielenkiintoinen. Tämä oli sitä mieltä, että "tieto todellisesta on hau­­tautunut ihmisen luoksepääsemättömään tiedostamattomaan ollen aini­aan hänen käsitteidensä ulottumattomissa".

2Esoteriikan mukaan tiedostamaton on osaksi alitajuntaa, osaksi yli­­ta­juntaa. Alitajunta on piilevä muisto menneistä kokemuksista. Yli­ta­junta käsittää pitkän sarjan toistaiseksi valloittamattomia tajunnanalueita. Jos "hautautuneesta" tiedosta ylipäätään on puhuttava, tar­koit­­taa se vain ihmisen kerran omistamaa ja menettämää tietoa, joka hänellä on mahdollisuus muistaa uudelleen. On merkillistä, miten filo­sofit voivat tietämättään sivuta todellisuutta.

3Steiner aloitti filosofina, mutta huomasi varsin pian, etteivät fi­­lo­­sofit kykene ratkaisemaan todellisuuden ongelmia. Hän oivalsi, että luonnontutkimuksen tosiasiat antavat meille tietoa fyysisen aineen koos­­tumuksesta, mutta eivät voi selittää aineen luonnetta tai liikkeen (luonnonvoimien) alkuperää.

4Teosofiasta hän löysi vahvistuksen tämän oivalluksen oikeellisuu­delle. Kaikki tieto koostuu tosiasioista, jotka on asetettu oikeisiin yhteyksiinsä. On olemassa ylifyysinen todellisuus ja mahdollisuus tode­ta tosiasioita siinä.

5Periaate on oikea. Mutta Steiner ei koskaan oivaltanut, kuinka pal­jon vaaditaan tosiasioiden toteamiseksi aineessa, joka on täysin eri­lainen kuin fyysinen aine.

6Vanha filosofia on tuomittu. Se oli terävä-älyisyyden ja syvämiet­teisyyden mielikuvituksellista spekulaatiota. Näin tulee käymään uu­delle Bertrand Russellin mukaiselle filosofialle ja kaikille järjestelmille, jotka eivät rakennu planeettahierarkian tosiasioille.

 

6.7  Steinerin oma tietoteoria

1Teosofit, joita Steiner opiskeli, olivat maininneet seitsemän yhä korkeamman maailman ja yksilön seitsemän verhon olemassaolon. Mutta käsitykset niiden laadusta olivat edelleen epäselviä. Erityisesti Besant vältti olemassaolon aineaspektin käsittelyä, eikä vähimmin kun­nioituksesta filosofista subjektivismia kohtaan, joka vallitsi sekä Intiassa (advaita) että länsimaissa (nk. idealismi).

2Steiner luuli, että fyysinen maailma on ainoa aineellinen maailma ja että kaikki korkeammanlaatuiset maailmat ovat "henkistä" laatua. Yleinen puhetapa teosofien keskuudessa oli, että aine on hengen alin muoto ja henki on aineen korkein muoto. Steiner ei milloin­kaan käsit­tänyt, että tällä tarkoitettiin yhä pienemmästä ikiatomitihey­destä johtuvia hienompia ainelajeja.

3Vanhan näennäisen ristiriidan hengen ja aineen välillä Steiner tulkitsi siten, että hengen täytyy olla jonkinlaista immateriaalista ainetta, mitä se nyt sitten saattoikaan olla. Itse asiassa vanhat oppineet tarkoittivat hengellä samaa kuin tajunta, ja he katsoivat, että kaikella aineella on tajuntaa.

4Fyysisten ja emotionaalisten maailmojen tutkimisen suhteen Steiner oivalsi, että tutkimus on tosiasioiden toteamista. Mutta mitä tulee yliemotionaalisiin maailmoihin, jotka olivat hänelle saavuttamattomia, koska hänellä ei ollut korkeammanlaatuista objektiivista tajuntaa, hän luopui tästä ainoasta oikeasta ja mahdollisesta periaatteesta ja lan­ke­si uudelleen subjektiiviseen spekulaatioon.

5Tutkiessaan Goethen luonnontieteellisiä kirjoituksia Steiner sai päähänpiston, josta tuli määräävä hänen myöhemmälle tietoteoreettiselle spekulaa­tiolleen. Hän oli ollut huomaavinaan, että luontoa tutkiessaan Goethe ei tehnyt johtopäätöksiään harkitsemalla, vaan "hänen havainnoi­­dessaan keskittyneesti ideat nousivat hänen sisältään ikään kuin kuvi­na luonnontakaisista tosioista". Steinerin mukaan Goethe ei jatka­nut tällä tiellä, koska hän "pelkäsi eksyvänsä abstraktioihin".

6Tämä Steinerille itselleen varsin kohtalokas erehdys osoitti, että Steiner ei tiennyt, että Goethe oli aitoon rosenkreuzilaisveljeskuntaan vihitty ja hauskutti itseään soveltamalla omiin tutkimuksiinsa sen, mitä oli saanut tietää. Goethe ei nimittäin ollut haaveksija.

7Kun mahdollisuus tutkia todellisuutta tosiasioita toteamalla törmäsi ylipääsemättömiin vaikeuksiin, muisteli Steiner mielihypoteesiaan Goethestä. Lisänä vaikutti ihailu, jota Steiner oli aina osoittanut Goethen aikalaisia, Fichteä, Schellingiä ja Hegeliä ja heidän käsite­romantiikkaansa kohtaan.

8Hän siis muotoili oman tietoteoriansa, laadultaan yhtä nurinkurisen kuin konsanaan transsendentalistien tietoteoria:

9"Jos elää ajatuksissa ja aatteissa ja pitää niitä realiteetteina, vaihtuu tämä ajatuselämä pian välittömäksi henkiseksi kokemukseksi siitä henkisestä todellisuu­desta, jossa ajatus ja kokemus ovat yhtä. Ajatukset ovat välineitä, joiden kautta henkisen maailman realiteetit tulevat inhimillisen tajun­nan tietoisuuteen. Ihmisten käsitteet ilme­nevät ikään kuin hen­kisten realiteettien heijastumina."

10Tässä ajatuskulussa voi jälleen löytää uuden tulkinnan vanhasta saksalaisesta käsiteromantiiikasta ja subjektivismista. Tietenkään tämä ei koske tavallista epäfilosofista ajattelua, vaan aivan erityi­sen hie­noa filosofista ajattelua. Mieleen muistuvat Kantin "puhdasta apperseptiota", Fichten "älyllistä näkemystä" ja Hegelin "ehdotonta ajattelua" koskevat sil­män­kääntötemput.

11Jälleen eräs loistava esimerkki siitä, kuinka käy, kun tajunta vailla aineaspektin objektiivisuutta ja loogisia oikaisukeinoja lähtee omin päin mielikuvituksen maailmaan.

12Yhtä vähän kuin todellisuutta voidaan tutkia ajatellen tai ole­mas­sasolon ongelmia ratkaista mietiskellen, yhtä vähän voidaan ali­tajunnan piileviä kykyjä herättää uuteen eloon itseensä vaipuen, niin kuin esoteerisesti tietämättömät joskus kuvittelevat. Aiemmin opittu tieto hankitaan uudelleen opiskelemalla uusissa inkarnaatioissa toistamiseen samaa ainealaa. Uudet aivot eivät tiedä mitään siitä, mitä vanhat ai­vot tiesivät, ne täytyy kyllästäää uudelleen men­taa­limolekyyleil­lä. Aivot eivät voi tajuta täysin vieraan alan ideoita ilman ai­kaisem­pia opintoja. Aivosolut täytyy valmentaa idea-atomien vastaanot­tami­seen mentaalivärähtelyillä, jotka helposti haihtuvat, jos solut eivät ota vastaan molekyylejä ja säilytä niitä. Sitä vastoin pitää paikkan­sa, että ne, joilla tieto on piilevänä, omaksuvat sen yhä helpommin uusis­sa inkarnaatioissa.

13Steinerin mukaan "ajatus on portti henkimaailman tarkasteluun", ihminen voi "puhtaalla" ajattelulla hankkia "tietoa, joka ulottuu aja­tusta kauemmaksi, mutta syntyy siitä", ihminen voi itse tutkia maailmankaikkeutta ja "muuntaa maallisen ajattelunsa jumalallisen viisauden korkeammalle tasolle".

14Jos asia olisi niin helppo, olisi ihmis­kunta jo kauan sitten rat­kais­sut kaikki ongelmansa.

 

6.8  Steinerin selvänäköisyys

1Selvänäköisyys on kansantajuinen nimitys korkeammanlaatuiselle tajul­le: kyky havainnoida objektiivisia ilmiöitä normaaliyksilölle (useimmille) näkymättömässä maailmassa.

2Järki on subjektiivista tajuntaa, taju objektiivista tajuntaa.

3Fyysinen taju on kyky tajuta objektiivisesti objektiivisia aineel­lisia ilmiöitä "näkyvässä" fyysisessä maailmassa. Fyysisen inkarnaation aikana ihminen oleskelee viidessä eri ainemaailmassa, koska hänellä on aineverho jokaisessa viidessä maailmassa. Normaal­i­yksilön on vielä kehityksen kuluessa ja tuhansien inkar­naa­tioiden aikana hankittava objektiivinen tajunta jokaisessa viidessä verhos­saan, siis hankittava fyysisen tajun lisäksi myös fyysis-eetterinen, emo­tionaalinen, mentaa­li­nen ja kausaalinen taju. "Ylifyysi­sen" tajun pää­lajeja on siis nel­jä.­ Jokainen maailma koostuu sarjasta erilaisia mole­kyylilajeja (aggregaatiotiloja). Jokaisella molekyylila­jil­la on oma erikoislaatuinen tajuntansa, joka ihmisen verhoissa voidaan tajuta eri­tyisillä käsitys­elimillä (tshakroilla). Fyysisillä aistineli­millä on vastineensa inhi­millisten aggregaattiverhojen havainto- ja toiminta­keskuksissa (eri­kois­laatuiset atomit, sanskritin kielellä: tshakrat).

4Tshakroillaan ihminen voi organismissaan subjektiivisesti käsittää värähtelyitä korkeammissa verhoissaan ja kokea siten tunteita, ajatuk­sia jne. Objektiivisen tajunnan hankkiminen näiden tshakrojen avulla vaa­tii erityisiä aktivoimismenetelmiä. Muutamat näistä menetelmistä ovat tunnettuja.

5Raadzha-joogit voivat hankkia menetelmillään objektiivisen tajunnan organismin eetteriverhossa ja emotionaaliverhossa, mutta eivät mentaa­li- tai kausaaliverhossa. Steiner ei myöskään siinä onnistunut. Hän oli hankkinut tajun (objektiivisen tajunnan) alimmassa fyysisessä eetteri­lajissa (49:4) ja neljässä alemmassa emotionaalisessa molekyylilajissa (48:4-7).

6On olemassa monia aktivointi- ja objektivointimenetelmiä, muutamat paremmin intialaisille soveltuvia, toiset paremmin länsimaalaisille soveltuvia. Yleiset ohjeet täytyy kuitenkin yksilöllistää, joten jokai­sella selvänäkijällä on oma menetelmänsä. Esoteeriset mene­telmät, jotka nopeasti ja vaarattomasti johtavat kausaaliseen objektii­viseen tajun­taan, jäävät planeettahierarkian omaisuudeksi. Näistä mene­telmistä saivat tietoa vain ne, jotka olivat hankkineet subjek­tiivisen kausaa­litajunnan - vuoden 1925 jälkeen essentiaalisen tajunnan - ja saavutta­neet siten inhimillisyyden rajan. He tietävät myös, että emo­tio­­naa­­­li­nen ja mentaalinen taju eivät anna todellista tietoa vaan vah­vis­tavat emotionaalista illusiivisuutta ja mentaalista fiktiivi­syyt­tä. Ihmisen molekyylimaailmoissa ei opita tuntemaan planeetta­hier­arkian maailmoja tai kaiken lävistäviä atomimaailmoja eikä hank­­kimaan niitä todellisuus­käsitteitä, jotka mahdollistavat aurinko­kun­nan sisäisten ilmiöiden ymmärtämisen.

7Filosofien ja mystikkojen vaikeuksien ymmärtämiseksi on tunnettava emotionaali- ja mentaaliverhon riippuvuus toisistaan ja suhde kuuden emotionaalisen ja neljän mentaalisen molekyylitajunnan välillä.

8Inkarnaation aikana emotionaali- ja mentaaliverho kutoutuvat yhteen ikään ­kuin ne muodostaisivat toiminnan suhteen yhden verhon. Koska emo­tionaaliverho on verrattomasti kehittyneempi, hallitsee se täydellises­ti mentaalisen verhon. Edellytys mentaaliverhon vapautumiselle emotio­naalisesta riippuvuudesta on niiden yhteenkutoutumisen purkau­tuminen. Tästä on tuloksena myös mentaalinen objektiivinen tajunta. Menetelmä jää esoteeriseksi siihen saakka, kunnes ihmiskunta on huma­nisoitunut. Sitä ennen alin mentaalinen tajunta (47:7) voi parhaassa tapauksessa hallita kahta alinta emotionaalista tajuntaa (48:6,7) ja kaksi alinta mentaalista tajuntaa (47:6,7) hallita neljää alempaa emo­tionaalista tajuntaa (48:4-7).

9Ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella filosofit eivät ole hank­ki­neet toiseksi korkeinta mentaalista tajuntaa, perspektiivitajuntaa (47:5), joka suhteellistaa kontradiktorisen periaateajattelun. Mystikko sitä vastoin saavuttaa pyhimysinkarnaatiossaan korkeimman emotionaali­sen tajunnan (48:2,3).

10Edellisestä seuraa, että korkein emotionaalisuus on mentaalisen tajunnan saavuttamattomissa, että mielikuvitus tulee hallitsemaan yli­voi­maisesti ja vapautuu terveen järjen logiikasta. Yleensä tämä on kohtalokasta, sillä tästä alkavat mielikuvituksen hallitsemattomat liiallisuudet. Ollessaan vailla tietoa todellisuudesta yksilö kuvitte­lee käsittävänsä kaiken, ymmärtävänsä kaiken, tietävänsä kaiken, osaa­vansa kaiken. Mystikko sulau­tuu kosmokseen, jumalaan, absoluuttiin jne.­ tai nirvaanaan, Brah­maniin jne., seurustelee kaikenlaisten korkei­den olentojen kanssa jne. Luottamus kaikkeen vastaavanlaiseen vahvis­tuu, kun mystikko hurmio­ti­loissaan onnistuu sivuamaan (mutta ei saavut­ta­maan) essentiaali­maailmaa (46) ja saamaan esimakua sen autuudesta eh­dot­toman todellisuudentunteen myötäilemänä. 

11Seuraavasta ilmennee, että Steiner on sekä filosofi että mystikko, että hän on objektivisti fyysisten ja emotionaalisten maailmojen suh­teen, mutta subjektivisti yliemotionaalisten maailmojen suhteen.

12Objektiivinen emotionaalinen tajunta, jonka Steiner hankki, ei an­ta­nut hänelle mitään tietoa todellisuudesta ja elämästä, ei edes emo­tionaalisen maailman laadusta. Mitä sanottaisiin henkilöstä, joka il­man tietoa kemiasta, fysiikasta, geologiasta jne. puhuisi planeettamme fyysisestä laadusta? Tutkimus emotionaalimaailmassa edellyttää tietoja, joista Steinerilla ei ollut aavistustakaan. Hän ei edes oivaltanut, että emotionaalimaailma on aineellinen maailma omine luonteenomaisine ainekoostumuksineen.

13Oppimattomat näkevät organismeja ja fyysisiä ainemuotoja, mutta ei­vät sen tähden tiedä, että organismi koostuu soluista ja kivennäiset molekyyleistä. Ei riitä, että näkee aineen muodon, jotta oivaltaisi, mistä se koostuu.

14On hyödytöntä varoittaa muita selvänäkijöitä luottamasta "ilmes­tyksiinsä", niin kuin Steiner teki. Sen tekevät kaikki, jotka eivät ole oivaltaneet teoreettista mahdottomuutta. Seuraavasta ilmenee, kuinka paljon hän itse ymmärsi. "Se, että minä, joka itse on henki, elää henkien maailmassa, oli jotakin, jota kykenin havainnoimaan." Itsetietoisuutta emotionaaliverhossa emotionaalimaailmassa Steiner nimittää "minäksi henkenä henkimaailmassa".

15Selvänäköisyyden voi hankkia monella tavalla. Jokainen, jolla on edellytyksiä, kehittää oman menetelmänsä. Kuten kaikki muut piti Steinerkin omaa menetelmäänsä ainoana oikeana. Steinerin noudattama menetelmä oli eräs vanhimmista. Tarkastellaan esim. kukkaa, kunnes mielessään voi kuvitella sen yhtä selvästi kuin jos näkisi sen. Jos näitä harjoituksia uutterasti ja järjestelmällisesti jatkaa, voi tapahtua, että havaitsee ensin kukan eetteriverhon ja myöhemmin jopa sen emotionaaliverhon.

16Huomattavasti yksinkertaisempi, mutta myös vaarallisempi tapa on aktivoida tajunta eetteri- ja emotionaaliverhon tshakroissa. Mutta oikeaa aktivoimismenetelmää ei opeteta ja taitamattomien yritykset ai­heut­tavat yleensä kasvaimia organismissa. Mutta kuten tavallista, mit­­kään varoitukset eivät auta: "Hullut ryntäävät sinne, mihin viisaat varovat pääsyä."

17Lukemattomien muiden joukossa Steiner on eräs esimerkki (toinen tunnettu on Swedenborg) esoteerisen selviön totuudel­li­suu­desta: "kukaan itseoppinut näkijä ei koskaan nähnyt oikein". Steiner oli itse oma opettajansa. Onko tarpeen sanoa, että opettajan täytyy olla planeetta­hierarkian jäsen?

18Ensimmäinen läksy emotionaalisessa kemiassa on oppia erottamaan kaksi olennaisesti erilaista ainelajia: primaarinen involvoitumisaine (ikiatomien koostumisprosessi korkeimmasta atomilajista alimpaan mole­kyylilajiin) ja sekundaarinen involuutioaine. Kukaan ei kykene tähän ilman pätevää opettajaa. Steiner näki ilmiöitä, jotka muodostuivat involuutioaineesta ja nämä ainemuodot ovat (elävien olentojen verhoja lukuunottamatta) ihmisen muotoja luovan emotionaalitajunnan tuotteita. Emotionaaliaine muovautuu välittömästi tajunnan pienimmästä vihjeestä. Kouluttamattomat pitävät näitä muotoja pysyvinä todellisuuksina. Kaik­ki emotionaalimaailman involuutioaine muovautuu jatkuvasti uudelleen sitä asuttavien toiveajattelun mukaan. Tämä on kouluttamattoman teke­mien kaikkien erehdysten lähde, joka on mahdollistanut legendat kris­tittyjen taivaasta ja helvetistä, kreikkalaisten Hadeksesta ja Elysio­nin kentis­tä, intiaanien autuaista metsästysmaista, spiritua­listien kesämaasta jne.

 

6.9  Steinerin akashakronikka

1Planeettamme emotionaalimaailma, joka ulottuu puoleenväliin kuuta, sisältää kuusi yhä koostetumpaa molekyylilajia (aggregaatiotilaa) muo­­dostaen kuusi piiriä, joilla kullakin on eri säde maan kes­kipis­tees­tä. Emotionaalimaailmassa oleville eri piirit vaikuttavat ole­van yhtä monta eri maailmaa, yhä korkeampia "henkisiä" maailmoja. Emo­tionaali­nen atomimaailma, joka on varustanut molekyylimaailmat alkuperäisaineella, on olemassa niissä kaikissa, mutta inhimillinen tajunta ei voi sitä käsittää.

2Kaikella aineella on tajuntaa ja muistia. Molekyylien jokaisella atomilla on sen lisäksi yhteisyystajunta oman molekyylilajinsa atomien kanssa. Tässä kollektiivitajunnassa vastaavilla maailmoilla on kollektiivimuisti, jota voivat lukea ne, jotka ovat hankkineet objektiivisen tajunnan vastaavassa molekyylilajissa. Emotionaalimaailmassa on itse atomimaailman (ihmisen ulottumattomissa olevan) ainoan täsmällisen kol­lektiivimuistin ohella kuusi erilaista kollektiivista molekylaaris­ta muistia.

3Steinerilla oli objektiivinen tajunta neljässä alemmassa molekyyli­lajissa ja täten mahdollisuus tutkia neljää eri kollektiivimuistia. Steiner varoittaa tietämättömiä uskomasta siihen, mitä he mahdollisesti sattuvat emotionaalimaailmassa näkemään. Se osoittaa, että hän erotti useita kollektiivimuisteja. Mitä alhaisempaa lajia ne ovat, sitä epä­luo­tettavampia ne kaikissa suhteissa ovat. Mutta ei edes korkein niis­tä muis­teista, joita Steiner kykeni tutkimaan, anna tietoa menneestä, vaan yksinomaan siitä, mitä ihmiset ovat luulleet menneestä, niin kuin meidän maailmanhistoriammekin on historioitsijoiden käsityksiä mennees­tä.

4Emotionaalimaailman kollektiivinen atomimuisti on ainoa, jota ei voi väärentää, vaan se toisintaa tarkasti emotionaalisten ja fyysisten maa­ilmojen menneet tapahtumat, mutta ei korkeampien maailmojen tapahtumia.

5On vaikea sanoa varmuudella, mihin kollektiivimuistiin Steiner py­säh­tyi kutsuen sitä "akashakronikaksi", koska moni asia viittaa siihen, että hän sekoitti joskus toisiinsa alhaaltapäin laskettuna kol­man­nen­ ja­ neljännen kollektiivimuistin (siis 48:4 ja 5). Akashakronikka on sitä paitsi hyvin epäonnistunut nimitys, lähinnä Eliphas Levin alke­mistisesta terminologiasta omaksuttu. Aakaasha on planeettahierarkian mukaan maailma 44 (submanifestaalinen maailma eli paranirvaana) eikä maail­ma 48. Tapansa mukaan tietämättömyys on käyttänyt sitä monissa yhte­yk­sissä paitsi ainoassa oikeassa.

6Planeettahierarkia on kerran jos toisenkin varoittanut käyttämästä emotio­naalista tai mentaalista selvänäköisyyttä. Emotionaalimaailmassa tie­doksi saatu ei ole tietoa olemassasolosta, todellisuudesta ja elä­mäs­tä. Mentaalimaailman tavoin se on tarkoitettu levon olotilaksi uutta inkarnaatiota odoteltaessa. Vain fyysisessä ja kausaalisessa maailmassa ihmisellä on mahdollisuus todeta varmoja tosiasioita, ei emotionaa­li­sessa eikä mentaalisessa maailmassa. Näissä maailmoissa ei voi tietää, onko se, mitä nähdään, luonnon pysyvää todellisuutta vai ei.

7Emotio­naalimaailmassa saa vahvistuksen kaikille illuusioilleen ja fiktioil­leen, hypoteeseilleen ja teorioilleen ja kaikille muillekin mieli­ku­villeen.

8Hindut tapaavat emotionaalimaailmassa Brahmaan, Vishnun ja Shivan, buddhalaiset Buddhansa ja kristityt evankeliumien Jeesuksen. 45-minän, D.K.:n, mukaan on hänestä itsestään olemassa emotionaalisten palvojien muovaama emotionaalinen jäljennös. Varoitus on ilmeinen. Koko raamattu on siellä kuin filmille nauhoitettuna. Cervantesin Don Quijotea, Du­mas,in muskettisotureita tai Danten huvinäytelmää tai jota­kin muuta kir­jallista mestariteosta rakastaneet voivat nauttia näistä erilaisina versioina.

9"Akashakronikka" antaa tietoa siitä, mitä ihmiset ovat ajatelleet, uskoneet, rakastaneet ja palvoneet. Jos se olisi antanut tietoa todel­lisuudesta, olisi Steiner oivaltanut ylifyysisten maailmojen atomisen rakenteen. Jos se olisi antanut tietoa menneestä, ei Steiner olisi tehnyt niin kohtalokkaita erehdyksiä historian suhteen.

10Jokaisen piirin kollektiivimuisti vastaa yleensä osapuilleen asuk­kaiden keskimääräistä (kehitystason määräämää) todellisuus­käsi­tystä. Jos emotionaalimaailmassa on joitakin, joilla on varmaa tietoa todellisuudesta, he ovat niitä, jotka hyvin pienin edistymisen toivein elävät siellä yrittääkseen auttaa muita orientoitumaan, kä­sit­tämään ja ymmär­tä­mään. Fyysisessä maailmassa oleskelevien tavoin ovat kaik­ki vakuut­tu­nei­ta siitä, että juuri heidän väärinkäsityksensä on ainoa oikea ja että "kenenkään ei tarvitse tulla ja teeskennellä oivaltavansa ja ymmär­tä­vänsä enemmän". On mahdotonta hankkia tietoa maailmasta tai pii­ristä omin päin. Harvoin kukaan oppii mitään uutta tässä maailmassa, vaan siellä nojaudutaan fyysisessä ole­massa­olossa hankittuihin illuu­sioihin ja fiktioihin. Koska emotio­naa­li­maa­ilman aine ei tee mitään vastarintaa, niin "kukin näkee, mitä entuu­des­taan tietää", eikä katso aiheelliseksi muuttaa käsitystään. Emotio­naa­limaailman kollektiivinen atomimuisti on neljän­nen luomakunnan yk­silöiden saavuttamattomissa.

 

6.10  Steinerin antroposofia

1Steiner laati oman tietoteoriansa ja filosofiansa, oman ylifyysisen järjestelmänsä, oman uskonnonhistoriansa.

2Steiner puolusti mielipiteitään vetoamalla neljään hänen käytettä­vissään olleeseen tiedonlähteeseen:

 

tavanomainen tieteellinen tutkimusmenetelmä

imaginaatio

inspiraatio

intuitio

 

3Imaginaatiolla Steiner tarkoitti emotionaalista selvänäköään tunte­matta esoteerista selviötä, jonka mukaan "kukaan itseoppinut näkijä ei koskaan nähnyt oikein".

4Inspiraatio on menetelmistä harhauttavin, minkä esoteerinen puhetapa tekee selväksi: "enkelit kuiskivat vain valheita", telepaat­tisesti vas­taanotettuja illuusioita ja fiktioita.

5Intuition määritelmä osoittaa Steinerin olevan tietämätön siitä, että intuitio on kausaalitajuntaa, pääsy platoniseen ideain maailmaan. Se ei suinkaan ole, kuten Steiner väittää, "samastumista korkeampiin olentoihin". Kukaan koko kosmoksessa ei voi samastua korkeampiin olen­­toihin, ainoastaan alempiin, mikä ei aina ole ollut eduksi.

6Kuten on jo huomautettu, kukaan ei voi tutkia mitään maailmaa "puh­taalla" ajattelulla - merkityksetön termi (lainattu Kantilta, joka laa­­ti sisällöltään tyhjän järjen).

7Steinerin mukaan ihminen elää kolmessa maailmassa ("fyysisessä, eetterisessä ja astraalisessa") ja koostuu "organismista, eetteriruu­miista, astraaliruumiista ja olemassaolonsa kuolemattomasta ytimestä, minästään, joka kuuluu ikuiseen henkimaailmaan".                 

8"Itse minä on liittoutunut lähinnä astraali- eli sieluruumiiseen, jossa tajunta sijaitsee." Nämä ruumiit eivät ole laadultaan ainetta, vaan koostuvat "eetterisestä elinvoimasta" ja "astraalisesta tajunnan voimasta".

9"Keskittyneessä ajattelussa nousee fyysisistä kuvista tyhjentynee­seen tajuntaan yliaistillisten olentojen ja tapahtumien maailma. Itse­­petok­­seen ei ole mitään mahdollisuutta."

10Steiner ei ilmeisesti tiennyt, että inkarnoituneella ihmisellä on viisi verhoa, että korkeinta (viidettä) verhoa (kausaaliverhoa) kutsu­taan sieluruumiiksi, että kaikilla näillä viidellä verholla on omalaa­tuisensa tajunta, että kaikki verhot muodostuvat yhä hienommista aine­lajeista, että voima on hienommanlaatuista ainetta, että ihmiskun­nas­sa oleva yksilö ei voi suhteuttaa minätajuntaansa kausaaliverhossa olevaan mona­diin, joka on hänen varsinainen minänsä. Hänen mainitsemansa "kolme maail­maa" ovat ne, jotka hän tuntee omasta kokemuksestaan. Mutta ilman men­taaliverhoa mentaalimaailmassa ihmisellä ei ole mahdollisuutta aja­tel­la. Se hänen olisi pitänyt tietää.

11Steiner puhuu "kosmis-planetaarisesta" tietämättä, että planeetta ei ole kosmoksessa vaan aurinkokunnassa, ja että aurinkokunnat on näh­­tävä omina palloinaan kosmoksessa, niin kuin planeetta on pallo aurin­kokunnassa.

12Steinerin sinänsä oikea perinteellistä mystiikkaa koskeva arvostelu ei suinkaan perustunut hänen omille löydöilleen. Jo kauan ennen Stei­neria oli huomautettu, että järki on ainoa oikaisukeino emotionaalisen mielikuvituksen liiallisuuksille ja että mystikon mentaalisuuteen koh­­distama halveksunta (sen ollessa esteenä yhteydelle jumalaan) joh­tuu tietämättömyydestä.

13Steinerin mukaan hänen oppinsa "perustuvat välittömälle ja suoralle ylifyysisten todellisuuksien havainnoimiselle", vain hänen järjestel­män­sä on "looginen järjestelmä, joka mahdollistaa järkiperäisen ajat­telun".

14Hänen teoksissaan törmää yhtenään lausumaan, että käsitykset syn­tyivät hänen omien havaintojensa tuloksena ja että nämä ovat ainoat oikeat. Tomerilla väittämillään hän on valanut (yksipuolisesti perehtyneisiin) kannattajiinsa uskon, että hän on itse tehnyt kaikki nämä "henkiset löydöt". Jatkuvasti törmää lausumiin kuten: "Steiner on paljastanut tärkeän tosiasian" (ikivanhan esoteerisen) tai "henki­tie­de selittää..." tai "Steinerin oppi reinkarnaatiosta", "yli­aistil­lisen maailman objektiivista todellisuutta koskeville paljas­tuksille...­ Steiner antoi nimen antroposofia".

15Ketään Steinerin kehitystä seurannutta ei hämmästytä tosiasia, että hänen oppilaansa korostivat hänen ensisijaisuuttaan kaiken tiedon suh­teen. Hänellä oli yli-ihmiskompleksista kärsiville ominainen kyky muis­­taa kaikki oppimansa, mutta unohtaa, kuinka oli kai­ken oppinut. Mutta jos joku hämmästelisi sitä, miksi tieteellisesti koulutetut ihmiset nielevät arvostelematta kaiken, jo val­tavaa ylifysiikan kirjallisuutta perusteellisesti tutkimatta, osoit­taa se vain perehtymättömyyttä myös tieteelliseen herkkäus­koisuu­teen. Stei­­nerin teoksista löytyvät pitävät tosiasiat olivat olemassa "ennen Steineria".

16Steinerin erehdys oli siinä, ettei hän tyytynyt silloin saatavissa olleisiin esoteerisiin tosiasioihin, eikä pyrkinyt tekemään niistä jär­jestelmää, vaan täydensi tosiasioita subjektiivisilla mie­leenjohtumil­la. Steinerin ansio oli, että hän uskalsi esiintyä puo­lustaen tietoa "korkeamman maailman" olemassaolosta aikana, jolloin kaik­ki länsimaisen ennemmistön hyväksymät auktoriteetit kielsivät yli­fyysisen tiedonmahdollisuuden. Tämän lisäksi ovat hänen suorituk­sen­sa eri tutkimusaloil­la olleet kiitettäviä.

 

6.11  Steiner esoteerikkona

1Jos esoteerikolla tarkoitetaan henkilöä, joka aikaisemmassa inkar­naatiossa oli planeettahierarkian jäsenen perustamaan esoteeriseen tietokuntaan vihitty ja jolla niin muodoin on tieto todellisuudesta piilevänä ja joka seuraavissa inkarnaatioissa ei hyväksy mitään maa­ilman- ja elämänkatsomusta, joka ei pidä yhtä esoteerisen tiedon kans­sa, niin silloin Steiner ei ollut esoteerikko.

2Jos esoteerikolla sen sijaan tarkoitetaan henkilöä, joka hyväksyy jonkinlaisen ylifyysisen tietojärjestelmän, voidaan Steineria pitää esoteerikkona.

3Koska melkein kaikki yritykset ylifyysisen järjestelmän laati­misek­si vedetään nykyisin yhä tahratumman esoteriikka-nimityksen alle, on tehtävä selvä ero niiden välillä, jotka Steinerin tapaan täydentävät todelli­suu­den tosiasioita omilla rakennelmillaan, ja sellaisten välil­lä, jot­ka raken­tavat järjestelmänsä yksinomaan planeettahierarkian tosi­asioille.

4Esoteeriset järjestelmät ovat siis tietojärjestelmiä, jotka laadit­tiin symboliseen muotoon eri tietokunnissa. Ne sovellettiin eri kanso­jen mahdollisuudelle käsittää todellisuutta viimeisten 45.000 vuoden aikana. Joitakin näistä järjestelmistä Blavatsky on selostanut pääkoh­dittain teoksessaan Salainen oppi. Näiden symbolien tulkitseminen vaa­­tii esoteerisia tosiasioita. Vuodesta 1875 (jolloin tiettyjä osia jär­jestelmästä sai julkaista) vuoteen 1920 julkaistiin planeettahie­rarki­an tosi­asioita Teosofisen Seuran kautta ja myöhemmin muiden äänenkan­nattajien kautta ("rosenkreuzilaiset" ja antroposofit eivät kuulu näi­hin).

5Esoteerikolla ei ole mitään vaikeuksia ratkaista, ovatko väitetyt tosiasiat myös todellisia tosiasioita. Vain ne, jotka eivät ole kos­kaan ymmärtäneet, kiistelevät niistä kysyen: "kuka on sanonut sen?" He tyytyvät sokeasti luottamaan auktoriteetteihin.

6Steineria ei ole koskaan vihitty yhteenkään planeettahierarkian hyväksymistä tietokunnista. Tämä ilmenee parhaiten tavasta, jolla hän muokkasi saamiaan tosiasioita. Ne harvat esoteeriset tosiasiat, joita hänen antroposofiastaan löytyy, ovat kaikki teosofeil­ta otettuja.

7Steiner ei tuntenut seuraavia perusluonteisia, oikealle todellisuus­käsitykselle välttämättömiä tosiasioita:

 

olemassaolon kolme aspektia

kosmoksen atominen rakenne

kosmoksen 49 atomimaailmaa

aurinkokunnan 42 molekyylilajia

viides luomakunta

planeettahierarkia

planeettahallitus

aurinkokuntahallitus

kosminen organisaatio

seitsemän yhä korkeammanlaatuista jumaluusvaltakuntaa.

 

  6.12  Steiner historioitsijana

1Steiner itse ilmoittaa akashakronikan olevan hänen historiallinen ja ainoa luotettava tiedonlähteensä. Epäonnistuminen oli siten väis­tämätön. Sieltä löytää pelkästään vahvistusta ennakolta omaksumilleen käsityksille (Swedenborgin ja monien muiden tavoin).

2Oikeat historialliset tosiasiat, joita steinerilaisessa histo­rian­kirjoituksessa esiintyy, olivat tunnettuja "ennen Steineria".

318.-31. toukokuuta 1908 Steiner piti kaksitoista luentoa Johanneksen evankeliumista Hampurissa, 15.-24. syyskuuta 1909 kymmenen luentoa Luu­­kaksen evankeliumista Baselissa, 1.-12. syyskuuta 1910 kaksitoista luen­toa Matteuksen evankeliumista Bernissä ja 15.-24. syyskuuta 1912 kym­menen luentoa Markuksen evankeliumista Baselissa. Jos Besant olisi tiennyt näiden sisällön, Steiner olisi välittömästi erotettu.

4Nämä luennot eivät käsittele niinkään paljon evankeliumeita kuin historian fiktionalismia, raamatun tulkintaa yleensä sekä histo­rianfi­losofiaa steinerilaisen akashakronikan mukaan.

5On ollut helppoa saada nämä painetuiksi ja käännetyiksi monille kielille.

6Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Steiner toiminut hyvässä uskos­sa. Riittävän vahvan kuvitteluvoiman omaavat henkilöt toimivat aina siten. On myös väistämätöntä, että antroposofit, joiden luottamus profeettansa erehtymättömyyteen on ehdoton, uskovat niin kuin hän. Tu­­le­vaisuuden tutkimuksen tehtävänä on vaikuttavin todistein selvittää, kuka on oikeassa, verrata eri tulkintoja ja lausumia toisiinsa. Täl­lais­ten kysymysten suhteen on parempi olla epäilevä kuin uskova, jos ei tiedä.

7Kun Steiner huomasi, että teosofiset johtajat kieltäytyivät pitä­mästä raamattua jumalallisena auktoriteettina, hän menetti luottamuksen näiden johtajien kyvykkyyteen. Teosofit olivat nimittäin oivaltaneet aiheellisuuden Buddhan varoituksessa, jonka mukaan "ei pidä uskoa sa­not­­tuun asiaan vain siksi, että se on sanottu; eikä perinteisiin sik­si, että mennyt aika on jättänyt ne jälkimaailmalle; eikä pyhien kir­joituksiin siksi, että pyhät miehet ovat kirjoittaneet ne" jne. Ih­miskunta ei ole vieläkään oivaltanut tämän neuvon viisautta.

8On tie­tenkin mahdotonta puuttua lähemmin kaikkiin kohtuuttomuuksiin Stei­nerin historiantulkinnassa. Riittäkööt muutamat näytteet siitä, mitä hillitön mielikuvitus kykenee aikaansaamaan. Esoteerikoille nämä esi­merkit ovat joka tapauksessa riittävän valaisevia, varoittavia todis­teita akashakronikoitsijoiden epäluotettavuudesta.

9Atlantilaisista saamme tietää: "Muinaisen atlantilaisen kehityksen aikoihin voitiin tietyllä astraaliseetterisellä selvänäköisyydellä katsoa olemassaolon jumalallis-henkisiin perusteisiin." Katsomista jumalallisiin maailmoihin fyysis-eetterisellä ja alimmalla emotionaa­lisella selvänäköisyydellä voidaan hyvinkin kutsua ihmeeksi.

10Ja egyptiläisistä Steiner tietää kertoa, että he "balsamoivat kuol­leiden ruumiita, jotta viidennen aikakauden (omamme) ihmisillä olisi mahdollisimman suuri persoonallisuustietoisuus". Näin hän todella kir­joitti!

11Raamatun tutkimustaan Steiner harjoitti erilaisten periaatteiden mukaan. Hän tulkitsi kirjoituksia kirjaimellisesti, historiallisesti tai symbolisesti, miten hänen rakentavalle mielikuvitukselleen kul­loinkin sopi. Goethen Faustista löytyy ilmaisu: "Vesi on erikois­laa­tuinen mehu." Siitä syntyi Steinerille ongelma, jonka hän ratkaisi syvämietteisellä tavalla. Mutta ilman todellisuustietoa siitä tuli se, mitä saattoi odottaa: mielikuvitusrakennelma.

12Hebrealaisten historiasta tuli pääasiallisesti "oppia veren merki­tyk­sestä, sen periytyvyydestä kautta sukupolvien ja sen erikoistu­mi­sesta henkisyyden mahdollistamiseksi".

13"Herääminen historialliseen katsantotapaan lähtee muinaisheb­realai­sesta maailmankatsomuksesta. Se antaa ensimmäisen herätteen histo­ri­al­liselle näkemykselle."

14Steinerin teoksissa törmää alituisesti ilmaisuun "essealaiset opet­tivat ensimmäisinä".

15Esoteriikan mukaan essealaiset eivät olleet ensimmäisiä millään alalla. Kaikki heidän opetuksensa olivat joko lainaa tai fiktioita. Essealaisten raamattu oli juutalainen kabbala, joka oli heidän muokkauksensa noin 30.000 vuotta vanhemmasta kaldealaisesta kabbalasta. Muokkaus oli ymmärtämättä jääneiden esoteeristen symbolien vaihtamista omiin symboliyrityksiin, jotka vastasivat heidän fiktioitaan.

16Seuraavat Steinerin teoksista otetut lainaukset, jotka voitaisiin monikertaistaa, eivät kaipaa kommentteja. Ne ovat samantyylisiä kuin koko hänen yleinen raamatuntulkintansa. Ne ovat myös riittävän valai­se­via esoteerisesti orientoituneille.

17"Kun ihminen atlantilaisella ajalla löysi jumalallisen kaikkialta ulkomaailmasta, löysivät juutalaiset sen sisimmästään."

18Juutalainen kansa kykeni "olemuksessaan ruumiillisesti hahmottamaan  atlantilaisten jumalallishenkisen".

19"Suuresta maailman jumalasta on nyt tullut hebrealaisen kansan juma­la." Se on oikein. Juutalaiset tekivät kosmisesta jumaluudesta persoo­nallisuuden ja omaisuusjumalan.

20Tuollaista lukiessaan ei ole vaikea ymmärtää, ettei Besant enää voinut pitää Steineria teosofina. Esoteriikka on täysin samaa mieltä teosofian kanssa hyväksyessään Buddhan lausunnon, ettei ole ollut, eikä koskaan saa tulla olemaan mitään niin pyhiä lähdekirjoja, etteikö ihmisen niitä tulkitessaan tule käyttää tervettä järkeään.

21Teosofisesta kirjallisuudesta Steiner löysi nimitykset vihkimys ja initiaatio. Koska hän luotti siihen, että hänen intuitionsa osasi tul­kita kaiken oikein, ei hän tavalliseen tapaansa ottanut koskaan selvää sanojen oikeasta merkityksestä. Hän ei nähtävästi tiennyt, että myös intuitio vaatii tosiasioita.

22Vihkimys on seremonia, joka läpikäydään esoteeriseen veljeskuntaan liityttäessä.

23Initiaatio sitä vastoin tarkoittaa itsehankittua objektiivista tajun­taa korkeammassa maailmassa (fyysis-eetterisessä, emotionaalises­sa, mentaalisessa, kausaalisessa, essentiaalisessa jne. maailmassa).

24Teosofisesta kirjallisuudesta Steiner löysi kuvauksen egyptiläisestä vihkimyksestä (Kheopsin pyramidissa) ja luuli, että näin aina tapahtui. Mutta neofyytti ei suinkaan aina ole fyysisesti tiedoton kolmen vuoro­kauden ajan. Toisinaan hän ei ole lainkaan tiedoton. Toisinaan hän saat­taa olla siinä tilassa parin viikon ajan. Muinaiset opettajat piti­­­vät vihkimykset suurten uskonnollisten juhlien yhteydessä, joi­hin koko kansa osallistui ja koko veljeskunta oli siten koolla. Tuol­loin saat­­toi olla soveliasta ohjata neofyyttiä perusteellisesti hänen uudessa maailmassaan, opettaa häntä tekemään ero monien eri ai­ne­­lajien, piiri­en, ilmiöiden jne. välillä.

25Sitten Steiner pääsi kuulemaan lausuman "seitsemän" initiaatiota. Aavistamatta, että tällä ilmaisulla oli erityinen merkityksensä, hän luuli sen tarkoittavan kristillisten mystikkojen subjektiivisia elä­myksiä emotionaalimaailman seitsemässä piirissä. Mutta esotee­ri­sesti sillä tarkoitettiin objektiivisen tajunnan itsehankintaa aurin­kokunnan seitsemässä atomimaailmassa (atomimaailmoissa erotukseksi molekyylimaa­ilmoista).

26Steiner piti selvänäköisyyttä tarpeellisena edellytyksenä hänen antroposofisen henkitieteensä ymmärtämiselle ja siihen perehtymiselle. Hän ei tiennyt, että korkeammat maailmat eivät ole henkisempiä kuin fyysinen maailma, että emotionaalinen ja mentaalinen selvänäköisyys eivät anna tietoa olemassaolosta, elämän tarkoituksesta ja päämäärästä tai planeetan menneisyydestä, että inhimillinen selvänäköisyys vain vahvistaa elämäntietämättömyyden illuusioita ja fiktioita.

27Niinpä Steiner saattoi väittää, että "muinainen intialainen vihki­mys­menetelmä" (jota ei ole koskaan ollut olemassa) oli seurausta sii­tä, että esi-isämme kaipasivat menettämäänsä selvänäkökykyä. Esoteerisissa tietokunnissa neofyyttia varoitettiin nimenomaan kaiken­lai­sesta selvänäköisyydestä siihen saakka, kunnes hän oli hankkinut täy­dellisen tietoisuuden kausaaliverhossaan ja onnistunut siten aktivoimaan tajunnan eetteri-, emotionaali- ja mentaaliverhojen päälaen tshakrassa.

28Koska Steineria ei oltu koskaan vihitty esoteeriseen tietokuntaan, vaan ainoastaan lukuisiin kvasijärjestöihin kautta aikojen, oli hänen ajan oloon aika hankalaa tietää kovin paljon enempää kuin teosofit asioista, joista hän ei tietenkään voinut tietää mitään. Tehdäkseen kaikki vihkimykset tarpeettomiksi hän turvautui golgatamysteeriin, joka selitti kaiken.

29Steinerin mukaan minä kykenee vihkimyksen jälkeen (mitä hyötyä siitä nyt onkaan) unitilassa ei vain "katselemaan maatamme" vaan myös "ajelehtimaan ulos kosmokseen". Siihen Steiner ei missään tapauksessa kyennyt. (Emotionaalimaailma ulottuu vain puoliväliin kuuta.)

30Steiner oli sitä mieltä, että golgatamysteerin jälkeen initiaatiot ovat olleet täysin tarpeettomia. Siihen asti tieto todellisuudesta oli annettu salaisissa tietokunnissa. "Golgatamysteerin kautta näissä ini­­ti­aatiotemppeleissä annettu opetus paljastui ihmiskunnalle". "Golgata­mysteerin kautta ovat voimat, joita aiemmin oli saatavilla vain henkien nä­ke­mi­seen vihkivien voimien yhteydessä, tulleet yleisen käyttöön." Gol­ga­ta­mysteerin ansiosta "initiaatio oli siten peruutettu historialli­sena tapahtumana... esitettiin nyt ainutkertaisena tapah­tumana koko ihmis­kunnan edessä... vanhan maailman päättyminen oli annettu... uuden ajan alku tullut". Golgatamysteeri "ei ole mitään muuta kuin initiaa­tion tuomista mysteerien syvyydestä maailmanhistorian tasolle. Jokaisen initiaatiolajin ja golgatamysteerin välillä on tietenkin suuri ero."

31Jos golgatamysteeri on tehnyt kaikki tietokunnat tarpeettomiksi, on ehkä ihmeteltävää, miksi niin rosenkreuzilaisveljeskunta kuin maltee­silaisveljeskuntakin perustettiin golgatamysteerin jälkeen.

32Steiner ei tiennyt planeettahierarkian, planeettahallituksen, au­rin­­kokuntahallituksen ja kosmisen organisaation olemassaolosta. Ne harvat ja hajanaiset tosiasiat, joita hän intialaisten boodhisattvasta oli saanut, olivat sitä paitsi omansa suuressa määrin elvyttämään tiet­­tyjä puo­lia hänen olemuksessaan: hänen taipumustaan mystiikkaan, rakenta­vaan mielikuvitukseen, hänen mieltymystään hyväksyä päähänpistot korke­ampina innoituksina. Ei ole ihme, ettei mikään siitä, mitä hän boodhi­sat­tvoista, buddhoista jne. opetti, missään mielessä vastannut todelli­suutta.

33Kuten kaikki esoteerikot tietävät, on boodhisattva intialainen "maa­­ilmanopettajan", planeettahierarkian toisen departemen­tin (opetusdepar­­tementin) päällikön, nimitys. Nykyinen maailmanopettaja on Christos-Maitreeja, joka otti haltuunsa tämän viran Gautaman tultua buddhaksi (ja siirryttyä siten 42-minänä toiseen jumaluuskuntaan). Gautama oli silloin ollut maailmanopettajana noin viisikymmentätuhatta vuotta ja perustanut tänä aikana esoteerisia tietokuntia Intiassa Vjaasana (noin 45.000 vuotta sitten), Egyptissä Hermes Trismegistoksena (noin 40.000 vuotta e.Kr.), Persiassa Zoroasterina eli Zarathustrana (29.700 e.Kr.) ja Kreikassa Orfeuksena (7000 e.Kr.).

34Hermes eli siis enemmän kuin kymmenentuhatta vuotta ennen ensimmäis­tä Zoroasteria eikä siis ole voinut saada mitään tältä. Stei­ner ilmoit­taa, että "ihmiskuntaa auttaakseen" Zarathustra lahjoitti eetteriruumiinsa Moosekselle tämän maatessa kaislikossa ja astraali­ruu­miinsa Her­mes Trismegistokselle. Tuollainen on kuitenkin mahdotonta. Eetteriver­ho kuuluu organismille, eikä sitä voi luovuttaa muutoin kuin organis­miin liittyneenä.

35Seuraava asia kiinnostanee esoteerikkoja, jotka eivät ole perehty­neet steinerilaiseen tarinaan Buddhasta.

36"Boodhisattva Gautama saattoi tulla buddhaksi, koska nyt oli ensim­mäistä kertaa olemassa sellainen keho." Steiner ei selvästikään ollut tie­toinen siitä, että ennen Gautamaa on ollut kolme buddhaa.

37"Jos Boodhisattvan sielullistamaa kehoa olisi tarkasteltu selvänä­öllä, olisi voitu nähdä, että Boodhisattva eli samanaikaisesti henki­ruumiissa ja fyysisessä ruumiissa." Steiner ei kerro, mitä hän "henki­ruumiilla" tarkoittaa. Esoteerikkojen mukaan boodhisattvalla on fyysi­sessä maail­massa esiintyessään kaikkiaan seitsemän atomilajeista 43-49 muodos­tuvaa yhä korkeammanlaatuista aineverhoa. Edelliseen Steiner lisää jok­seenkin hämmästyttävän tiedonannon: "Siten Boodhisattva ei koskaan täysin jättä­nyt henkistä maailmaa."

38Buddha "leijailee henkisissä maailmoissa" ja hänen tehtävänään on sieltäkäsin "puuttua kaikkeen, mitä maapallolla tapahtuu." Steiner ei selvästikään tiennyt, kuinka hän muuten pääsisi eroon hänestä. Buddhan puuttuminen asioihin golgatamysteerin jälkeen vaikuttaa kieltämättä hieman tarpeettomalta.

39Tämän sadun Buddhasta voi sopivasti lopettaa Steinerin tiedonannol­la, että Betlehemin paimenet näkivät Buddhan siinä enkelihahmossa, jota taivaalliset sotajoukot ympäröivät.   

40Näkikö Steiner kaiken tämän akashakronikassa vai oliko se "inspiraa­tiota" vaiko "intuitiota"?

41Lopuksi meille ilmoitetaan, että "meidän on nyt kehityttävä siten, että kehitämme niitä henkisiä kykyjä... joita Buddha oli ilmentänyt."

42Onnistuttuamme siinä, olemme astuneet toiseen jumaluuskuntaan (maa­ilmat 36-42) ja oltuamme 47-minuuksia tulleet vähintään 42-minuuk­siksi.

43Steinerin historiantulkinta osoittaa, kuinka vaarallista on ruveta tulkitsemaan vanhojen mysteerien symboleja tosiasioita tietämättä. Tämän Stei­ner luuli osaavansa tehdä. Ja tulos oli kohtuuton.

44Niinpä esimerkiksi teosofinen kirjallisuus mainitsee "suuren kos­mi­sen uhrin". Steiner tiesi heti, että tämä tarkoitti suurta golga­ta­mysteeriä. Sen merkitys on toinen. Se viittaa suureen uhriin (todella­kin kosmiseen), jonka korkein jumaluusyhteisö suorittaa, kun se päät­tää muodostaa uuden kosmoksen mahdollistaakseen ikiaineen kaaoksessa ole­vil­le ikiatomeille kaikki­tietä­vyy­den ja kaikkivaltiuden hankkimisen. Tämä on kosmista pelastustyötä.

45Neljä evankeliumia on valittu niiden viidenkymmenen kirjoitelman jou­­kosta, joita gnostiset munkit Aleksandriassa kirjoittivat. Sen täh­­den niitä osaavat tulkita oikein vain esoteeriseen gnostiikkaan vihi­tyt. Steiner piti näitä kertomuksia historiallisten tapahtumien kuva­uk­sina, koska hän löysi ne toisintoina akashakronikasta.

46Steiner ei myöskään tiennyt, että "ristiinnaulitseminen" on symboli­nen ilmaisu jälleensyntymiselle: inkarnaatioverhot (eetterinen, emotio­naa­linen, mentaalinen ja alempi kausaalinen) kiinni naulittuina olemas­saolon kiertävän pyörän neljälle puolalle. Organismi kuuluu eläinkun­taan.

47Steiner oli tyypillinen mystikko, mikä käy ilmi hänen raamatun ja evankeliumien tulkinnostaan yleensä ja gol­gatamysteeristään erityises­ti. Tälle mysteerille hän laati mielikuvituksellisen tarinansa planeet­tamme koko historiasta. Hän sanoi "aina uskoneensa, että todel­lisen tiedon täytyy olla sopusoinnussa uskonnon kanssa". Se, mitä ihmiset us­­kovat, johtaa aina näennäisesti objektiivisten käsitysten subjekti­voin­­tiin. Toinen asia on sitten, mitä uskonnolla (mahdol­li­sesti sen tietyl­lä muodolla) tarkoitetaan.

48"Hän mietiskeli mitä syvimmän ihmetyksen ja kunnioituksen vallassa suuren, keskeisen golgatamysteerin edessä. Kristuksen kuolema ristillä selitti kokonaisuudessaan sekä varhaisemman että myöhemmän historian", sanoo eräs hänen oppilaistaan.

49Steiner itse sanoo: "Seisominen henkisesti Golgatan mysteerin edes­­­sä oli mitä hartainta, vakavinta juhlaa ja muodostui sielun­kehi­tyksel­leni ratkaisevaksi asiaksi."

50"Jeesuksen Kristuksen elämä ja kuolema ja ylösnousemus on keskeinen tapahtuma niin kosmisessa kuin maallisessakin historiassa. Se siveel­linen voima, joka tämän tapahtuman kautta vapautettiin, jäi pysyväksi koko maapallon vastaisen historian ja ihmiskunnan kehityksen varalle."

51"Veren virratessa Kristuksen haavoilta Golgatalla muuttuivat kaikki olosuhteet maan päällä."

52"Jumalallisella teollaan Golgatalla hän kylvi elämän viljan, joka pelasti ihmiskunnan henkisen tulevaisuuden."

53"...Golgatan mysteerin aikoihin saakka ei ihmisen sielu maan päällä ylipäätään ollut omansa sallimaan taivasten valtakuntaa, yliaistil­li­sia maailmoja minäänsä... yhtymään minäänsä."

54"Vasta Golgatan jälkeen ihmisistä on tullut minätietoisia. Ennen sitä he ajattelivat kollektiivisesti, sen jälkeen yksilöllisesti, mikä tulee käymään yhä ilmeisemmäksi."

55"Suurta kosmista Golgatan mysteeriä" koskevat lainaukset voitaisiin monikertaistaa. Tälle Steiner perustaa koko historiantulkintansa. Stei­nerin leski kokoaa puolisonsa uskonnonfilosofian seuraavasti: "Ratkai­seva käännekohta henkisyyden aineeseen alasastumisen ja sen uudelleen­ylös­nousemisen, suurimman pelastajantyön, historiallisen synty­mi­sen kes­kuk­sen välillä on silloin, kun Aurinkojumaluus (Ahura Mazdao) las­keu­tuu alas inhimilliseen kehoon ja läpikäy kuoleman Golgatan mys­teeris­sä." 

56Steiner ei tiennyt, että tämä mysteeri oli gnostinen symboli, joka luotiin noin kolme vuosisataa ennen ajanlaskumme alkua. Kuten kaikki aidot gnostiset symbolit, on tämä jäänyt ratkaisemattomaksi mysteeriksi vihkiytymättömille.

57Kaiken sen ilkivallan jälkeen, jota tällä ihmiskunnan evoluution sym­bolilla on harjoitettu, planeettahierarkia on katsonut sopivaksi ilmoittaa sen oikean tulkinnan.

58Kolme ristiä gnostikkojen alttarilla oli tarkoitettu symboloimaan:

planeettahallitusta (keskiristi maailmanpelastajineen)

planeettahierarkiaa (katuvainen ryöväri)

ihmiskuntaa (katumaton ryöväri)

59Toinen gnostinen symboli oli "eksynyt poika". Se symboloi sitä osaa ihmiskuntaa, joka "ikävöi saavansa palata takaisin isäinkotiin" (minä­tietoiseksi tulemista kausaaliverhossa kausaalimaailmassa).

60Seuraavat Steinerin neljää evankeliumia koskevista luennoista umpi­mähkään valitut otteet on tarkoitettu valistamaan esoteerikkoja stei­nerilaisen akashakronikan luotettavuudesta.

61Matteuksen evankeliumista käy ilmi, että "Zoroasteria suojeli Ahura Mazdao, suuri aurinkohenki, joka oli yhtyvä maahan ja esiintyvä ihmis­kunnan historiassa Kristuksena", että "Jeesus on Zarathustran inkarnaa­tio", ja että "Jeesuksen elämä on maanpäällisen elämän suurin tapahtu­ma".

62Markuksen evankeliumissa Steiner paljastaa, että pakeneva nuorukai­nen (Mark. 14:51,52) ei ole ihminen vaan "Kristuksessa oleva kosminen perusaines, joka tästä käännekohdasta lähtien liitettiin impulssina maan evoluutioon". Sama nuorukainen istui myöhemmin haudan äärellä (Mark. 16:5,6), mikä osoittaa, että "kyseessä on kosminen tapah­tuma".

63"Luukaksen evankeliumi sisältää buddhismin varsinaisen henkisen sub­­stanssin", mutta "ylevämmässä muodossa". Buddhismi ilmenee uudessa hahmossa, "helppotajuisena yksinkertaisimmillekin älyille".

64"Kun Kristus kirosi viikunapuun, symboloi se vanhan tiedonpuun kor­vaamista uudella puulla, jonka hedelmät ovat kypsyneet Golgatan mystee­ristä."

65Kristuksen ansiota on, että ihminen on vasta nyt alkanut tutkimaan fyysistä maailmaa.

66Kristuksen ilmestyminen oppilailleen kuoleman jälkeen on Steinerille "todiste ylösnousemuksen totuudesta". Ilmeisesti hän ei tiennyt, että "ylösnousemus" oli muinaisten opettajien nimitys reinkarnaatiolle. Uudel­leen synnytään, kun vanhat inkarnaatioverhot ovat hajonneet ja minä tarvitsee uusia verhoja aktivoidakseen tajuntansa uudelleen alem­missa verhois­saan, kunnes se on saavuttanut kyvyn aktivoida tajunnan yhä korkeam­missa verhoissa.

67Tietämättä, että planeettahierarkia valmistelee maailmanopettajan (boodhisattvan) Christoksen esiintymistä fyysisessä hahmossa, Steiner selitti, että "on kohtuutonta puhua Kristuksesta samalla tavoin kuin boodhisattvoista..." "Pitäisi olla itsestään selvää, että kaiken puheen Kristuksen uudellenruumiillistumisesta täytyy osoit­tautua mielettömäk­si." "Kristus on maan henki ja maa on Kristuksen ruumis eli vaatetus." "Kristinusko ei lähde persoonallisesta opetta­jasta, vaan juuri Golga­tan mysteeristä, maailmanhistoriallisesta to­si­asiasta, kuolemasta ja ylösnousemuksesta."

68Ja vielä lopuksi:

69Ihminen löytää "suuren viisauden havaitessaan auringon henkisyyden, suuren aurinkoauran".

                    


 

6.13    KOSMOS PLANEETTAHIERARKIAN ANTAMIEN

 TOSITIETOJEN MUKAAN

1Seuraavat tosiasiat annetaan niille, joilla ei ole ennakkotietoa eri ainemaailmoista, jotka muo­dostavat kosmoksen:                      

 

 21–49      kosmiset atomimaailmat 

43–49       aurinkokuntien atomimaailmat

46–49       planeettojen atomimaailmat.

 

3Aurinkokunnat muodostetaan seitsemästä alimmasta kosmisesta atomi­maailmasta ja planeetat neljästä alimmasta atomimaailmasta. Kaikki kor­keammat atomimaailmat lävistävät kaikki alemmat maailmat.

 

 41–42       muodostavat kuusi yhä korkeampaa jumaluuskuntien sarjaa

43 ja 44    kuudennen luomakunnan maailmat             planeettahierarkian

45 ja 46    viidennen luomakunnan maailmat               maailmat

47–49       neljän alimman luomakunnan maailmat (ihmisen maailmat)

 

5Aurinkokunnissa ja planeetoissa atomilajit ovat alkuperäisaine 42 molekyylimaailmalle (aggregaatiotilalle), kuudelle jokaisessa atomi­maailmassa. Atomilajien jälkeen merkityt numerot merkitsevät mole­­kyylimaailmoja.

6Seuraava taulukko viittaa ihmisen maailmoihin. Jokaisessa maailmassa ihmisellä on inkarnaation aikana maailmaa vastaavasta ainelajista muo­dostuva verho:

 

749:5-7     "näkyvä" fyysinen maailma (organismi)

 49:2-4     fyysinen eetterimaailma (organismin eetteriverho)

 48:2-7     emotionaali- eli "astraali"-maailma  (emotionaaliverho)

 47:4-7     mentaalimaailma (mentaaliverho)

 47:1-3     kausaalimaailma eli platoninen ideain maailma (kausaaliverho inhimillisine monadeineen)

 

8Kausaaliverho on ihmisen ainoa pysyvä verho, jonka sisään monadi aina sulkeutuu. Inkarnoituva olemus on kausaaliverho. Inkarnaati­on päättymisen ja alempien verhojen hajoamisen jälkeen mona­di odottaa kausaaliverhossaan nukkuen tilaisuutta uuteen inkarnaatioon. Hankittu­aan korkeimman kausaalisen tajunnan (47:1) ihminen siirtyy vii­denteen luomakuntaan ja hankkii näiden maailmojen ainelajeista muodos­tuvat ver­hot.

9Kaikella aineella on tajuntaa (henkeä). Jokaisella molekyyli- ja atomilajilla on sille ominainen tajunnanlajinsa. Olemassaolon tarkoitus on monadien tajunnankehitys yhä korkeampien luomakuntien yhä korkeampi­en ainelajien tajunnassa.

 

 


 

7  JOOGA ESOTERIIKAN VALOSSA

 

7.1  Länsimainen tietämättömyys

1Länsimaissa aletaan olla yhä paremmin tietoisia Intian poliittisista ja sosiaalisista liikkeistä. Mutta intialaisten "henkisen" elämän suh­teen vallitsee surkea tietämättömyys. Vasta viime aikoina ovat eräät amerikkalaiset psykologit jooga-propagandan vaikuttamina alkaneet ihmetellä, eikö olisi aiheellista tutkia, omaavatko intialaiset todellakin "valistuneen sielunelämän".

2Suurin osa siitä, mitä useimmat Intiasta tietävät, on todennäköises­ti saatu pyhäkoulussa, jossa lapset oppivat, mikä käsitys kristityillä lähe­tyssaarnaajilla on näistä elämää taitamattomista pakanoista. Käy ilmi, että he sekoittavat joogit ja fakiirit keskenään aavistamatta näi­­­den välistä suunnatonta kehityksellistä etäisyyttä.

3Niin kutsutut fakiirit ("fakiiri" on oikeastaan arabiankielinen nimi­tys askeetil­le), jotka kaikki oleskelevat barbaariasteen tuntumas­sa, voidaan jakaa kahteen päälajiin, joille voitaisiin antaa nimet illusionistit ja kvi­etistit. Illusionistit esittävät hyvin erikoistu­nei­ta psykolo­gi­sia temppujaan (esim. suosittua "nuoratemppuaan"), jotka yleensä periytyvät suvussa. Kvietistit ovat osaksi niitä, jotka kidut­ta­vat elimistöään, osaksi  niitä, jotka pyrkivät "murhaamaan sielunsa" tappamalla kaikki aistimuksensa, tunteensa ja ajatuksensa. Aiheuttamat­ta mitään uutta karmaa, pyytämättä elämältä mitään, mikä voisi pakottaa heidät synty­mään uudel­leen, he uskovat saavuttavansa nirvaanan eli sam­mu­misen.

4Lähetyssaarnaajat syyttävät pakanaparkoja siitä, että he temppeleis­sään palvovat kauheita epäjumalia, mutta unohtavat, että tietyt kristi­tyt palvovat temppeleissään niin neitsyt Mariaa kuin lukuisia pyhäin­kuvia ja ikonejakin. Heillä ei ole aavistustakaan siitä, että intialai­­set kuvapatsaat ovat vahvasti "magnetoituja", minkä seurauk­sena hartau­teen vaipuneet erilaisten kosmisten voimien symbolien tun­ne­palvojat saavat kaipaamansa fyysis-eetterisen ja emotionaalisen virkistyksen.

5Länsimaissa on erittäin suppea piiri oppineita, "orientalistit" ja "sanskritistit", jotka Max Müllerin tavoin puuhailevat sanskritin­kielisen kirjallisuuden käännösten ja tulkintojen parisssa. He ovat tietämättömiä siitä, että tämä ikivanha kirjallisuus on kauttaaltaan symbolista, ja että tätä symboliikkaa eivät voi tulkita oikein edes oppineimmat brahmiinit tai joogit.

6Missään ei normaaliyksilölle (useimmille) tuntematon ole ollut sel­laisen loputtoman spekulaation kohteena kuin Intiassa. Missään eivät ajattelevat ihmiset ole olleet niin valmistautuneita perehtymään todel­lisuuteen ja etsimään vastausta kysymyksiin olemassaolon laadusta ja elämän tarkoituksesta kuin siellä.

7Intia tarjoaa valikoiman kaikkia olemassaolevia uskonnollisia ja filosofisia katsomuksia. Enemmistönä ovat hindut, joilla lukematto­mien alempien jumalien ohella on yhä selvittämättömät, täysin väärin­tulkitut symbolit olemassaolon kolmelle aspektille: aine (Brahma), tajunta (Vishnu) ja liike (Shiva).

8Hindujen kauhu on jo vuosituhansia sitten iskostettu kansallinen taikausko "sielunvaelluksesta". Uskomuksen mukainen milloin kuliksi, milloin lehmäksi, milloin krokotiiliksi muuttuminen, milloin pähkinässä asuminen, ei tunnu kovinkaan houkuttelevalta, varsinkaan brahmiinin mielestä. Kaikkia tuon­kaltaisen fiktion uhriksi joutuneita hallitsee lopulta halu välttää sellaista kohtaloa mihin hintaan hyvänsä. Ja koska kohtalo (karma) on yksilön tajunnanilmaisujen tulos, voidaan vapautu­minen sielunvael­luksesta ja sammuminen nirvaanaan saavuttaa vain tappa­malla kaikki tajunnanilmaisut, vapautumalla ennen kaikkea kaikenlai­sis­ta haluista elämässä.

9Tästä perusajatuksesta on lukemattomia muunnelmia, alimman kastin alkukantaisimmista kuvitelmista brahmiinien mitä kehitellyimpiin ja monimutkaisimpiin loogisiin spekulaatiojärjestelmiin. Laajalle levinnyt käsitys on, että sillä, joka on onnistunut "syntymään kahdesti" brah­mii­nien kastiin, on nirvaana käden ulottuvilla.

10Ehtymätön, levoton intialainen spekulaatio (pääasiassa brahmiinien keskuudessa), jonka täytyy yhtenään kehitellä laajoja loogisia järjes­telmiä jokaisesta mielijohteesta, ja jolla yhtenään täytyy olla uusia fik­tioita muokattavanaan, ei koskaan tyydy kertakaikkisesti selvitet­tyyn järjestelmään, vaan kutoo edelleen mitä hatarimpien abstraktioi­den­­sa verkkoa. Länsimainen loogikko hämmästyisi näiden päätelmien terä­­vyyt­tä, mikä vahvistaa, että logiikka ei ratkaise mitään tiedonon­gel­mia.

11Eräs todiste sille, että Hermann Keyserling ymmärsi intialaista mie­lenlaatua, oli hänen oikea havaintonsa, että syy budd­hismin epäonnistu­miselle Intiassa oli ja tulee olemaan, että se ehkäi­see jatkuvaa speku­laatiovimmaa, tekee sen suorastaan mahdotto­maksi.

 

7.2  Joogafilosofia

1Seuraavaksi vertaillaan toisiinsa esoteriikan (hylozoiikan) ja joo­gafilosofian todellisuuskäsitystä. Sellainen vertailu on osoit­tau­tunut yhä tarpeellisemmaksi. Länsimailla joogaa esittämään pyr­kineet joogit ovat olleet esoteerista tietoa vailla. Eikä joogaa käsitelleillä länsi­maalai­silla ole ollut edellytyksiä selventää ongelmia.

2Monista Intiassa esiintyvistä filosofisista järjestelmistä ovat eri­tyisesti kaksi järjestelmää olleet joogien lähtökohtana. Toinen on aja­tusjärjestelmä, jota Patandzhali käytti kirjoittaessaan suutransa, nimit­­­­täin saankhja. Toinen on Shankaran muotoilema veedaanta.

3Saankhja on dualistinen järjestelmä niin kuin veedaantakin oli ennen kuin Shankara muotoili sen uudelleen.

4Saankhja lähtee aineesta (prakriti) ja tajunnasta (purusha), vee­daan­­­ta aineesta (aakaasha) ja energiasta (praana). Saankhjasta puuttuu ener­gia, veedaantasta tajunta. Sen sijaan nämä aspektit luetaan yksi­löl­le, lähin­nä ominaisuuksina.

5Kolme prakritille luettavaa ominaisuutta (gunaa: sattva, radzhas, tamas) ovat esoteriikan mukaan kolmen atomilajin, 45, 47, 49, aine-ener­gioita.

6Filosofit eivät ole onnistuneet idässä eivätkä lännessä ratkaisemaan olemassaolon perusongelmaa: kolmiyhteisyyttä, olemassaolon kolmea aspek­­tia.

7Eurooppalaista filosofiaa tutkineet joogafilosofit ovat pysähtyneet Schopenhauerin filosofiaan sen ollessa yhdenmukaisin heidän oman filo­sofiansa kanssa. Schopenhauer itse lähti vuorostaan upanishadeista. He lainaavat hänen "tilaa, aikaa ja kausaliteettia", mutta unohtavat mai­nita molemmat perusluonteiset asiat, "tahdon ja mielikuvan (tajunnan)". Subjektivisteina he kaikki ovat laiminlyöneet aineaspektin.

8Muotoa, jonka veedaanta sai Shankaran käsittelyssä, kutsutaan "advai­­­taksi", vaikka nimitystä veedaanta käytetään virheellisesti yhtä usein.

9Shankara karsi veedaantasta aineaspektin, mistä oli seurauksena ehdo­ton subjektivismi. Advaita kieltää aineen olemassaolon, kieltää, että ulkopuolellamme on jokin todellisuus, kieltää, että on olemassa jota­kin muuta kuin itse, aatma, nirvaana. Kaikki muu on vain "nimeä ja muo­toa", aistien petosta, näennäistä todellisuutta, illuusiota, maa­jaa. Yksilöillä ei ole omaa olemassaoloa, he ovat kosmisen itsen petol­lisia emanaatioita tai heijastumia.

10Eräs syy siihen, että joogit käsittävät todellisuuden väärin, on heidän tietämättömyytensä olemassaolon kolmesta aspektista. Jokai­nen ainemaailma on erilainen kuin jokainen muu maailma, mikä johtuu erois­ta ikiatomitiheydessä. Todellisuuskäsityksen täytyy siten olla erilai­nen eri maailmoissa.

11On olemassa pääasiallisesti kolme täysin erilaista niin kutsutun tietoteorian lajia: länsimaisen elämäntietämättömyyden, intialaisen illuusiofilosofian (advaitan) ja hylozoiikan tietoteoria.

12Länsimainen teoria on joko tavanomaista agnostista tai skeptistä fysikalismia, joka kieltää olemassaolon kaikelta, mitä kaikki eivät voi todeta ja näkee tajunnan orgaanisen aineen ominaisuutena, tai filosofista subjektivismia, joka sijoittaa ihmisen eri tajunnanlajit fiktiiviseen, "immateriaaliseen" tai "henkiseen" tajunnanmaailmaan.

13Advaitafilosofia tekee kardinaalivirheen arvioimalla yhden maa­ilman todellisuutta toisen maailman todellisuusnäkemyk­sestä lähtien ja päätyy sen vuoksi pelkkiin mielettömyyksiin. Esimerkiksi 45-maail­man todellisuuskäsitys on loogisesti mahdoton niin 47-minälle kuin 43-minällekin. Filosofien täytyy oppia antamaan "tämän olla tätä" jokai­sessa maailmassa.

14Illuusiofilosofia voidaan selittää psykologisesti siten, että alem­piin atomilajeihin involvoituneet atomit vaihtuvat aineen hajotessa lähinnä korkeammaksi lajiksi. Kun 45-atomi "halkeaa", se hajoaa 44-atomeiksi.

15Hylozoikka korostaa, että jokainen maailma on oma väistämätön todel­lisuutensa, yhtä todellinen kuin kaikkien muiden maailmojen todel­li­suus niissä oleskeleville. Todellisuuden kolme aspektia eivät vain näytä erilaisilta vaan ovat erilaisia eri maailmoissa.

16Veedaanta oli tarkoitettu reaktioksi fysikalismia vastaan ja mer­kit­si tajunnanaspektin korostamista, mutta ei silti alkuperäisessä muodossaan poistanut aineaspektia. Tämän virheen teki 800-luvulla j.Kr.:n elänyt Shankara (advaitassa). Ensimmäinen Shankara esiintyi pian Buddhan jäl­keen.

17Tajuntaa ei voi olla ilman aineellista perustaa. Tajunnan­aspektin merkitys kasvaa ja aineaspektin merkitys vähenee jokaisen korkeamman maailman myötä. Mutta on väärin kieltää aineaspektin ehdo­ton olemassa­olo ja vielä suurempi virhe laiminlyödä sen merkitys ihmi­sen maailmois­sa. Shankaran illuusiofilosofia on mentaalinen fiktio emo­tionaalisten illuusioiden maailmassa.

18Esoteriikka selittää kuinka Shankara saattoi keksiä näennäisesti mie­lettömän ideansa.

19On vain yksi tajunta: kosminen kokonaistajunta, jossa jokai­sella ikiatomilla on korvaamaton osa, ja kaikki tajunta on sekä kollektiivis­ta että yksilöllistä. Jos olemassaolon aine- ja liikeaspek­tia ei huomi­oi­da, tulee tajunnanaspektista täydellisen hallitseva. Sen tähden tar­vit­see vain ajatella seuraavien tosiasioiden seuraukset. Fyysinen atomi (49:1) sisältää 48 yhä korkeampaa atomilajia ja miljardeja ikiatomeja. Involuutioaineeseen kuuluvalla fyysisellä ato­milla on jo aktuaalistu­nut, passiivinen tajunta ja siten yhtä monta tajuntapistettä kuin ikiatomejakin. Koko kosmos on yksi tajunta, huo­mattavalta osalta aktiivi­nen, joka tapauksessa aktivoitu.

20Advaitan spekulaatio osoittaa mielikuvituksen kaikkivaltaa, sen onnistuttua pääsemään loogisen tarkastelun ulottuvilta ja vältyttyä koh­talolta asettua Ikaroksen tavoin aivan liian kouraantuntuvaan yhtey­teen todellisuuden kanssa.

21Intialaiselle mielenlaadulle on kuvaavaa, että sekä saankhjalla että advaitalla näyttää olevan kykyä viihtyä saman turbaanin alla. Sen jäl­keen kun saankhjan (aineaspektin) avulla on onnistuttu selittämään ole­massa­olon ilmiöitä, mikään ei estä kruunaamasta työtä ja siirtymäs­tä advaitan illuusiofilosofiaan ja hairahtumasta mitä hatarimpiin abstrak­­tioihin. Jos nyt jostain syystä olisi uudelleen pakko antaa jär­kevä seli­tys noille vihastuttaville aineellisille ilmiöille, sukelle­taan jälleen kainostelematta surmanhypyllä dualismiin ja sellai­sia taidonnäytteitä voidaan ilmeisesti toistaa kuinka usein tahan­sa.

22Tämä mentaalinen liikkuvuus ja liukuvien määritelmien epäsel­vyys helpottavat uusien ajatusjärjestelmien omakohtaista ja subjektii­vis­ta muotoilua. Ei ole ainuttakaan vakiintunutta näkemys­tä, vaan jokai­nen joogapyhimys on antanut oman sanamuotonsa yhteisille perusopinkappa­leille. Vivekanandan mukaan tämä on syy siihen, että Intiassa joka vuosi syntyy uusia lahkoja. Ulkopuolisten taholta tuleva arvostelu on sen vuoksi arveluttava asia, sillä sanottiinpa mitä tahan­sa, on joo­gafilosofeilla aina mahdollisuus vedota johonkin toiseen auktoriteet­tiin.

23Joogi hyödyntää saankhjafilosofiaa, kunnes hän on "saavuttanut itsetoteutuksen" ja siinä tilassa tullut "yhdeksi jumalan kans­sa", tullut jumalaksi. Sen jälkeen kelpaa vain advaita, jonka kat­so­taan olevan kaikkitietävyyden näkemys olemassaolosta. Se on kummallista kaikkitietävyyttä, joka ei tunne seuraavien asioiden olemassa­oloa:

 

49 kosmista atomimaailmaa

42 molekulaarista aurinkokuntamaailmaa

6 yhä korkeammanlaatuista luomakuntaa aurinkokunnassa (maailmoissa 43-49)

6 yhä korkeammanlaatuista jumaluuskuntaa (maailmoissa 1-42) aurinko­kuntahallitusta

planeettahallitusta

ja joka edellisen lisäksi ei tunne:

olemassaolon kolmea aspektia

ikiainetta

involuutioainetta

evoluutioainetta

inhimillistä minää kausaaliverhossa

reinkarnaatiota erotukseksi sielunvaellukselle, vain joitakin tosi­asioita mainitaksemme.

 

24Pytagoraan hylozoiikan ja Shankaran panteismin välinen perusero on siinä, että advaita olettaa, että tajunta voi olla olemassa ilman aineel­lista perustaa, kun sitä vastoin hylozoiikan mukaan tajun­nalla ei voi olla aineesta riippumatonta itsenäistä olemassaoloa, vaan se on aina vält­tämättä sitoutunut aineeseen.

25Panteismin mukaan elämän täytyy olla vailla järkevää tarkoitusta. Maailmansielu erottaa itsestään yksilöllisen sielun, joka neljän luo­makunnan halki tarkoituksettomasti harhailtuaan ("sielunvaellus") lopulta onnistuu saavuttamaan nirvaanan ja tuhoutuu palautumalla iku­i­sesti muuttumattomaan maailmansieluun, joka työskentelee sokeasti ja automaattisesti ilman päämäärää. On ymmärrettävää, että jos itsetajun­nan omalla olemassaololla ei ole kiintopistettä, ole­tetaan sen sulautu­van ikisieluun, niin pian kuin se on vapautunut aineesta.

26Hylozoiikan mukaan kosmos koostuu potentiaalisen tajunnan omaavista ikiatomeista (monadeista), jotka herätetään eloon involuutioprosessis­sa, jonka jälkeen ne kivikunnasta alkaen yhä korkeampien luomakun­tien kautta yhä korkeammissa ainemaailmoissa hankkivat yhä huomatta­vamman osallisuuden kosmiseen kokonaistajuntaan, joka on kaikkien mona­dien kol­lektiivinen tajunta. Yksilö on siis ikuisesti kuolematon, ja elämän tarkoitus on yksilöllisen tajunnan kehittäminen ja laajenta­minen kos­miseksi kaikkitietävyydeksi ja kaikkivallaksi. Paluu korkeam­masta luo­makunnasta takaisin alempaan luomakuntaan on tietenkin mahdo­ton.

27Jokainen aurinkokunta, planeetta, maailma planeetassa, muodostaa tajunnallisen kokonaisuuden, johon jokaisella monadilla (ikiatomilla) on luovuttamaton osallisuus. Mitä enemmän monadin tietoinen osallisuus siihen kasvaa, sitä suurempi sen vastuu on. Aurinkokunnan kohtalo on kaikkien monadien aktiivisuuden tulos. Kaikki vaikuttavat kaikkiin. Myös ihmiskunta muodostaa kollektiivin kollektiivissa.

28Sanotusta käynee ilmi, että jooga on eksoteriikkaa eikä esoteriik­kaa.

 

7.3  JOOGAN FIKTIOT

1"Rishit", Atlantiksen temppelikoulujen opettajat, opettivat älylli­selle parhaimmistolle tietoa todellisuudesta.

2Tästä opetuksesta todella hyötyneet (muuta ihmiskuntaa huomattavasti vanhemmat kausaaliolennot) ovat kauan sitten siirtyneet viidenteen luo­makuntaan.

3Mitä tulee muihin, oli osalla heistä tarpeeksi ymmärtämystä vält­tääk­seen tiedon väärinkäyttöä, ja he ovat saaneet muistaa tiedon uudel­leen esoteerisissa tietokunnissa.

4Mustaan papistoon kuuluneet tai sitä seuranneet onnistuivat siinä määrin tuhoamaan "mentaalisen prinsiipin" (mentaalisen käsityselimen todellisuuden tajun), että sen "parantaminen" on vaatinut inkarnoi­tu­maan lähes viidenkymmenentuhannen vuoden ajan. Monille ei riitä ilmei­sesti sekään. He jatkavat järkensä tylsistämistä.

5Tosiasia, että intialaisista tuli kaikista kansoista etevimpiä tie­donsäilyttäjiä, johtui siitä, että "manu" salli vanhimman arjalaisen rodun muodostaa oman kastinsa (brahmiinit) ja "boodhisattva" antoi kai­kenlaisia varokeinoja noudattaen tälle kastille niin paljon tie­toa vatuutettavaksi, että se on voinut saada erikoisaseman "henkises­sä" suh­teessa.

6Kaikkialle Intiaan perustettiin henkisiä keskuksia luostareineen. Harjoitetut varokeinot johtivat lopulta siihen, että vain hiero­fantit osasivat tulkita "pyhiä kirjoituksia" oikein ja kuolivat itse ennen kuin olivat löytäneet arvoisensa seuraajan.

7Alkuperäisestä tiedosta nykyisin jäljellä oleva on yleisesti katsoen avutonta väärintulkintaa. Mutta tästä huolimatta esoteerikolla ei ole vaikeuksia tunnistaa kadonnutta tietoa nykyisin vallitsevissa fikti­oissa. Boodhisattvan (myöhemmin Buddhan) epäonnistuneesta yrityksestä opettaa terveen järjen ensisijaisuutta ja ylivoimaisuutta ilmenee, kuin­ka syöpyneitä ja syvälle kansan mieleen juurtuneita nämä fiktiot edelleen ovat. On kuvaavaa, että brahmiinit vieläkin huolissaan varti­oivat alkuperäiseksi luulemaansa oppia.

8Joogafilosofia on intialaisen elämänfilosofian summa. Siinä suh­teessa se on verrattomasti muiden kansojen aikaansaannoksia ylivoimai­sempi, myös psykologisesti katsoen. Sitä voisi kutsua emotionaalisuu­den tieteeksi. Kuitenkin käy ilmi, että inhimillinen järki ei voi rat­kaista olemassaolon ongelmia, kuten Buddha kauan sitten teki selväksi, eikä ihminen ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella kykene omin voimin edes kohottamaan Isiksen huntua. Sitä ei voi teh­dä kukaan, joka ei ole hankkinut itsetietoisuutta kausaaliver­hos­saan, saapunut platoniseen ideain maailmaan.

9Sanskritinkieliset termit, jotka ovat periytyneet ajalta, jolloin rishit opettivat Atlantiksessa, ovat edelleen väärinymmärrettyjä. Nii­tä ei voi tulkita oikein ilman esoteerista tietoa. Joogien manasta, buddhia, nirvaanaa ja aatmaa koskevat selitykset ovat virheellisiä. He eivät ole käsittäneet oikein edes jälleensyntymisen ja karman merki­tystä.

10Rishien kirjoitukset oli alun pitäen kirjoitettu senzarin kielellä, ja ne käännettiin myöhemmin sanskritin kielelle. Muiden kuin esotee­rikko­jen on joka tapauksessa mahdotonta ymmärtää näistä jäljelle jää­neitä, usein turmeltuneita kirjoituksia, upanishadeja ja veedoja. San­skri­tinkielisten termien väärinymmärtäminen ilmenee nimenomaan eri jooga­koulujen niille antamista erilaisista merkityksistä.

11Joogit nimittävät "manasta" milloin ajattelukyvyksi, milloin sielun­voimaksi, milloin antahkaranan toiminnaksi.

12He nimittävät "buddhia" milloin järjeksi, milloin intuitioksi, mil­loin ahamkaaraksi, milloin antahkaranaksi.

13He nimittävät "aatmaa" milloin minäksi, milloin sieluksi, milloin Brahmaniksi, milloin absoluutiksi.

 14Eräs jooga-auktoriteetti nimittää antahkaranaa "sisäiseksi väli­neeksi, jolla subjekti oppii tuntemaan objektin samastumisen kautta". "Antahkarana seisoo minän ja objektin välillä."

15Esoteriikan mukaan antahkarana on yhdysside eri verhojen ja näiden erilaatuisten tajuntojen välillä.

16Vielä muutamat joogalainaukset kiinnostanevat tässä yhteydessä:

17"Sielu eli antahkarana saa voimansa yhdistymällä Minään eli Aat­maan, joka on sama kuin Brahman eli Absoluutti."

18"Hindujen Aatma on muuttumaton Todellisuus, Suuri Todistaja, Tajunta itse."

19"Buddhi on päättäväinen tila, joka määrää, että tämä on puu eikä ihmi­nen."

20Seuraavaksi annetaan joitakin tietoja yleisistä käsityksistä koskien joogien maailmoja, intuitiota, tahtoa, jälleensyntymistä, karmaa sekä kolmea intialaiselle katsantotavalle luonteenomaisinta asiaa: dharmaa, itsetoteutusta ja samaadhia.

 

7.4  Joogien maailmat

1Viidennen luomakunnan saavuttaneilla ja planeettahierarkiaan liitty­neillä yksilöillä on esoteriikan mukaan käytettävänään neljä planetaa­rista atomimaailmaa, maailmat 46–49. Neljännen luomakunnan yksilöt elä­vät kolmessa atomimaailmassa (47–49), jotka on jaettu viiteen molekyy­li­maailmaan.

2Tietyt joogakoulut puhuvat viidestä kosmisesta maailmasta. Toiset tyytyvät kolmeen maailmaan maailmankaikkeudessa.

3Ne, jotka uskovat, että kosmoksessa on viisi maailmaa, myöntävät myös minälle viisi verhoa tai ainakin neljä, mikäli viides ja korkein verho on kaiken käsittävä maailmansielu Brahman. Jotkut ovat sitä miel­tä, että kolme riittää ja heidän määritelmänsä muistuttavat epäselvyy­dessään teologien ruumista, sielua ja henkeä.

4Tietyt joogakirjailijat puhuvat Patandzhaliin viitaten yksilön vii­des­tä erilaatuisesta tajunnasta. Mutta käy ilmi, että kaksi korkeinta tajunnanlajia kuuluvat viidennen luomakunnan yksilölle. Ne vastaavat nimittäin 46- ja 45-minän tajuntoja.

5Tuollaiset teoreettiset spekulaatiot ovat merkityksettömiä. Merki­tyk­sellistä sitä vastoin on, mistä maailmoista heillä on mahdollisuus puhua omasta kokemuksesta. Joogit voivat hankkia menetelmillään fyysis-eetterisen ja emotionaalisen tajun (selvänäköisyyden eli objek­tiivisen tietoisuuden aineellisista ilmiöistä näissä maailmoissa). Tämän yli mene­vä kuuluu arvailujen alalle. Heillä ei ole mahdollisuutta hankkia objektiivista tajuntaa mentaalimaailmassa ja korkeammissa maa­il­moissa.

6Maailma, jota he kutsuvat nirvaanaksi (jossa he menettävät tietoi­suutensa), yhteinen päämäärä sekä hinduille että buddhisteille, vastaa parhaassa tapauksessa suunnilleen sitä, mitä esoteerikot kut­suvat kau­saalimaailmaksi eli platoniseksi ideain maailmaksi. Mutta siitä he ovat edelleen tietämättömiä.

 

 7.5  Intuitio

1Intuitio antaa tietoa osoittamalla perusteet ja syyt.

2Koska niin intuitio kuin tahtokin ovat inhimillisen kokemuksen ulot­­tumattomissa olevia kykyjä, on selvää, että ilman esoteerista tie­toa joogeilla täytyy olla epäselviä kuvitelmia niiden merkityk­sestä, mikä myös heidän määritelmiensä epämääräisyydestä ilmenee.

3"Intuitiolla" tarkoitettiin alunperin jumaluuden välitöntä ja kai­kin­puolista käsitystä todellisuudesta ja tapahtumainkulusta. Esimer­kiksi Plotinos käytti sanaa merkitsemään jumaluuden absoluuttista tietoa. Joogit käyttävät yleensä sanaa merkitsemään seurausta emotio­naalivärähtelyjen välit­tömästä käsittämisestä, näiden värähtelyjen sisältäessä aina jonkinlai­sia men­taalivärähtelyjä. Psykologit puhuvat hetkellisestä yleiskatsauk­ses­ta, kehittyneen älyn nopeasta synteesi­toiminnasta. Usein on kysymys välit­tömästä ymmärtämisestä, joka perus­tuu alitajunnalliselle uudelleen muis­tamiselle ja tunnistamiselle. Jotkut tar­koittavat sillä sanalla ideoiden saamis­ta josta­kin ihmisen emotionaa­lisista tai mentaalisista ylitajunnoista. On ehdo­tettu jopa mieli­joh­detta, inspiraatiota, ilmestystä. Nämä ovat kuiten­kin toisen yksilön taholta tulevaa tietoista tai tiedostamatonta vai­kut­tamista. Yleisessä puheessa sana "intuitio" on väärinkäytöllä alen­nettu merkitsemään mieleenjohtumia, päähänpistoja, kaikenlaista mielikuvituk­sellisuutta.

4Mitä tulee korkeampiin ainelajeihin ja maailmoihin ja näille ominai­siin tajunnan ja energian lajeihin, ei arkisessa kielenkäytössä ole ollut näitä kattavia nimityksiä. Oltuaan kykenemättömiä löytämään uusia nimiä uusille asioille ovat esoteeriset kirjailijat käyttäneet kielessä jo olemassaolevia sanoja, jotka "vihkiytymättömät" ovat autta­mattomasti idiotisoineet. Myös Vjaasan ja Patandzhalin käyttämät sans­kri­tinkieli­set termit ovat osoittautuneet sopimattomiksi erityisesti siksi, että ne ovat jooga-auktoriteettien ja kirjanoppineiden brahmii­nien väärin­tul­kitsemia. Jotta vallitsevaan käsitesekaannukseen saatai­siin paran­nusta, lienee syytä siirtyä matemaattisiin nimityksiin.

5Tämä avuttomuus on kuitenkin johtanut siihen, että esoteeriset kir­jailijat ovat käyttäneet sanaa "intuitio" merkitsemään kahta täysin eri­laa­tuista tajuntaa, niin kausaalitajuntaa (47:1-3) kuin essentiaa­litajun­taakin (46:1-7).

6Mentaalitajuntaa nimitettiin esoteerisesti "kuudenneksi aistiksi" ja intuitiota "seitsemänneksi aistiksi".

7Mentaalitajunnalla on inkarnaation aikana kolme pääasiallista teh­tävää. Se antaa yksilölle mahdollisuuden todeta fyysi­siä tosiasioita elimistön nk. viiden aistin avulla. Se muokkaa nämä tosiasiat aivoissa käsitettäviksi järjestelmiksi. Se palvelee ali- ja ylita­jun­nan välit­täjänä.

 

7.6  Tahto

1Ihmisellä ei ole tietoa tahdosta, sen olemuksesta eikä siitä huo­lehtivista laeista. Mutta tietämättömyys on luonnollisesti tiennyt kaiken tästä asiasta, ja niinpä sanaa on sovellettu kaikkeen, millä oli tekemistä toivomuksen, aikomuksen, pyrkimyksen, toimintakyvyn jne. kanssa.

2"Tahto" oli alunperin symbolinen nimitys liikeaspektille (tahtoas­pek­­tille).

3Dynamis vaikuttaa kahdella tavalla: epäsuorasti aineaspektissa alku­sysäyksenä aine-energialle sekä suoraan aktiivin tajunnan kautta.

4"Tahto" tarkoitti tajunnan kykyä antaa dynamiksen vaikuttaa itsensä kautta. Mitä korkeampi tajunnan laji on, sitä suurempi mahdollisuus dyna­miksella on vaikuttaa. Korkein tajunta on myös korkein "valta".

5Ilmeisen avuttomassa sanojen puutteessaan esoteeriset kirjailijat ovat käyttäneet nimitystä "tahto" korkeimmasta tajunnanlajista niin viidennessä kuin kuudennessakin luomakunnassa, siis niin 45- kuin 43-tajunnastakin. Tämä ei ole myötävaikuttanut selvyyden lisääntymiseen tai käsitesekaannuksen vähentymiseen.

6Fyysisessä suhteessa ihmisen "tahto" on elinvoimaa ja toimintakykyä; emotionaalisesti luoksevetävää ja poistyöntävää voimaa; mentaalisesti motiivissa (tavallisesti toiminnan motiivissa) pysymistä.

7Teologiseen riidanaiheeseen ihmisen "vapaasta" tahdosta oli syynä tietämättömyys siitä, että "tahto" on vaikuttimen "määräämä" ja että vahvin vaikutin voittaa.

8Muut ongelmat koskevat osaksi kyvyttömyyttä soveltaa tietoa tai päätöksiä toimintoihin ennen kuin tarpeellinen toimintakyky on hankit­tu, osaksi taistelua vastakkaista laatua olevien toivomusten välillä. Couén lause, että silloin kun "tahto" ja mielikuvitus joutuvat ris­ti­riitaan, mielikuvitus aina voittaa, johtui siitä, ettei hän oivaltanut, että itse asiassa oli kysymys eri toivomuksista ja siitä, että hän nimitti suggestiivisinta toivomusta mielikuvitukseksi.

 

7.7  Jälleensyntyminen

1Kohtalokkain todiste joogien tietämättömyydestä todellisuuden suh­teen on heidän uskonsa "sielunvaellukseen". He eivät edes tiedä, että paluu korkeammasta luomakunnasta alempaan luomakuntaan on mahdoton, että ihminen ei voi syntyä uudelleen eläimenä.

2Ramakrishna-joogien mahtavin auktoriteetti, itse koulun perustajan jälkeen, on Vivekananda. Tämä väitti vallan tosissaan, että hänen koi­­ransa oli erään hänen aiemmin kuolleen ystävänsä inkarnaatio.

3Heidän on korkea aika hylätä tämä aivan liian kompromettoiva harha­luulo ja selvittää seuraajilleen perusero kansallisen taikauskon sie­lunvaellusluulon ja esoteriikan reinkarnaatiotiedon välillä.

4Tämä tietämättömyys on paras todiste sille, että joogit eivät kyke­ne tutkimaan edellisiä inkarnaatioitaan, ja ettei yksikään heistä ole kyennyt tulemaan kausaaliminäksi. Jos joku on siinä onnistunut, hän on lakannut olemasta joogi. Kun yksilö on hankkinut objektiivisen itse­tie­toisuuden kausaaliverhossaan, hän voi tutkia kaikkia tämän pysyvän verhon elämiä inkarnaatioita. Kausaaliverhoa tarvitaan siirryttäessä eläinkunnasta ihmiskuntaan, eikä se voi inkarnoitua eläimen kehoon.

5Siirtyessään ihmiskunnasta viidenteen luomakuntaan hankkii kausaa­liverhossa oleva minä uuden verhon tässä korkeammassa maailmassa (46) ja tulee siten essentiaaliminäksi, 46-minäksi.

6Kaikkien vallitsevien väärinkäsitysten vuoksi on mahdotonta tarpeek­si tähdentää, että kausaalimaailmaan kuuluva kausaaliverho on verho, joka tekee yksilöstä (monadista, minästä) ihmisen, että kausaaliverho on ihmisen "sielu" niin kuin submanifestaaliverhosta tulee kerran yksi­lön "henki" maailmassa 44. Kausaaliverho ei voi koskaan inkarnoitua eläimenä. Ilmiö, jota kutsutaan "riivaukseksi", aiheutuu siitä, että jonkun toi­sen emotionaaliverho pyrkii syrjäyttämään laillisen omistajan emotio­naaliverhon. Sillä ei ole mitään tekemistä reinkarnaation kanssa.

7Teosofien varsin epäonnistunut nimitys "kuolemattomuus" selvi­tettä­köön tässä yhteydessä. "Kuolemattomiksi" nimitettiin niitä, jotka eivät enää koskaan voi menettää tajunnanjatkuvuuttaan, eivät rein­karnoitues­saan eivätkä aurinkokunnan hajotessa.

 

7.8  Karma

1Oppi karmasta (kylvön ja korjuun laista, syyn ja vaikutuksen lais­ta) on kuten oppi "sielunvaelluksesta" yhteinen useimmille intialaisil­le. Oli väistämätöntä, että tietämättömyys vääristi molemmat (alunpe­rin­ esoteeriset) opit, koska ihmisellä on näköjään parantumaton taipu­mus korvata puuttuvat tosiasiat spekulaatioilla ja uskoa ilmeisen aut­tamattomalla omahyväisyydellä sokeasti, että hänen elämäntietämät­tö­myy­tensä mielijohteet ovat yhtäpitäviä todellisuuden kanssa.

2Esoteriikan mukaan kosmos on lainmukainen kokonaisuus. Kosminen manifestaatioprosessi etenee järkkymättömien aine- ja energialakien (luonnonlakien) mukaan. Tajunnanaspektia koskevat elämänlait ovat myös kumoamattoman päteviä. Puhe "lakien kumoamisesta" todistaa tietämättö­myydestä. Alemman energialajin vaikutuksesta voi vapautua korkeam­man energian avulla, mutta ei voi kumota lakeja, jotka ovat pysyvästi vaikuttavien voimien ilmausta.

3Kukaan ei voi kumota tajunnankehitystä koskevia elämänlakeja. Mutta vapauden lain mukaan on jokaisella olennolla omassa pienessä valtapii­rissään tietty määrä vapautta, jota voi väärinkäyttää.

4Jos ihminen elää yhdenmukaisesti elämänlakien kanssa, edistyy hänen kehityksensä nopeimmalla mahdollisella tavalla, kitkattomasti, sopu­soin­tuisesti, suurimman mahdollisen onnellisuuden myötäilemänä. Mutta jokainen erehdys elämänlakien (tunnettujen ja tuntemattomien) suhteen aiheuttaa seurauksia, joiden on vähitellen määrä opettaa yksi­löä löytä­mään lait ja soveltamaan niitä oikein (tähän vaadittujen inkar­naa­ti­oiden luku­määrä on hänen oma asiansa). Jos hän on tuottanut kär­si­mys­tä toi­sille olennoille, saa hän itse kokea saman määrän kärsimys­tä. Tämä on lahjomattoman oikeuden laki, josta mikään mielivallan ar­mo ei voi vapauttaa.

5Ihmisen dharmaan kuuluu, että hän tekee kaiken voitavansa maailmassa vähentääkseen kaikenlaisissa olosuhteissa kaikkien olentojen kärsimys­tä. Joka kieltäytyy auttamasta silloin, kun voi auttaa, syyl­listyy lai­minlyöntiin, jonka seuraukset eivät suinkaan ole vähäisim­mät.

6Brahmiinien käsitys, että karma on välttämätön kohtalo, että "asetu­taan karman esteeksi", jos pyritään lieventämään kärsi­mystä ja hätää, osoittaa kohtalokasta elämäntietämättömyyttä. Kukaan ei voi olla min­kään lain "esteenä". Jos jonkun on kärsittävä, mikään mahti maailmassa ei voi estää sitä asiaa. Kärsimyksen, jonka olemme toisille aiheutta­neet, voimme hyvittää vapaaehtoisella "uhrilla" tule­vissa elämissä.

7Planeettahierarkia korostaa nimenomaan, ettei kukaan ihminen voi ymmärtää oikein karman lakia. Mutta se ei tarkoita, ettei pitäisi yrit­tää ymmärtää sitä.

8Elämänongelmat, jotka yksilön on itse ratkaistava voidakseen kehit­tyä, toistuvat elämässä toisensa jälkeen, kunnes ne on ratkaistu oike­alla tavalla. Itsensä toteuttamisen laki on kumoamaton laki, joka sanoo, että yksilön on kaikissa luomakunnissa, olkoon ne planetaarisia tai kosmisia, itse hankittava kaikki ominaisuudet ja kyvyt, jotka ovat tarpeellisia jatkokehitykselle seuraavassa korkeammassa luo­ma­kunnassa.

 

7.9  Dharma

1Rishit opettivat olemassaolon tarkoituksenmukaisuutta, opettivat, että elämän tarkoitus on kaiken evoluutio ja elämän päämäärä on kosmi­nen täydellisyys. Heidän opetuksistaan dharma on ehkä parhaiten säilyt­tänyt alkuperäisen järki- eli todellisuussisältönsä.

2Vaikka kohtalon laki ja dharma eivät ole täysin samaa merkit­seviä, on asia helpompi ymmärtää, jos tarkastellaan karmaa korjuun lakina ja dharmaa kohtalon lakina. On väärin pitää molempia samana lakina ja sen lisäksi fatalistisessa mielessä.

3Dharma on jokaisen yksilön sisin luonne, hänen varsinainen olemuk­sen­sa. Dharma on sitä, mikä on määrätty asioiden keskinäisessä järjes­tyksessä. Tulen dharma on palaa. Puun dharma on juurtua, kasvaa, muo­dostaa lehtiä, kukkia ja hedelmiä. Eläinten dharma on elää omalaatunsa ja sisäisen vaistonsa pyrkimyksen mukaan täyttääkseen tarkoituk­sensa. Dharma on elämän tarkoitus jokai­selle yksilölle.

4Ihmisen dharma on erilainen eri kehitysasteilla, elämän eri olosuh­teissa. Jokaisella on erityinen dharmansa, elämäntehtävänsä ratkaista­vanaan, velvollisuutensa täytettävänään. Ihminen elää epätietoisuuden ja epävarmuuden tilassa, kun hän ei vaikuta parhaimman kykynsä mukaan, dharmansa mukaisesti. Inhimillisyys on ihmiskunnan dharma.

5Olemme osaksi vapaita, osaksi sidottuja. Vapaudumme siinä mää­rin kuin olemme hankkineet tietoa Laista ja kykyä soveltaa tätä tie­toa. Mitä alempana kehityksen asteikolla seisomme, sitä epävapaampia olemme. Vapaudumme alhaisemmasta liittyessämme korkeampaan. Täysin vapaita meis­tä tulee vasta sitten, kun olemme saavuttaneet korkeimman jumaluu­den ja tämän saavutamme, kun vähä vähältä yhä korkeammissa maailmoissa löydämme Lain ja sovellamme sitä.

6Uskomme olevamme vapaita toimiessamme omalaatumme mukaisesti. Mutta niin kauan kuin meiltä puuttuu tieto Laista ja kyky soveltaa sitä oikein, teemme vain erehdyksiä, jotka johtavat meidät sidonnaisuuden pak­ko­­tilanteisiin ja pakomietteisiin, kunnes olemme oivaltaneet ereh­dyk­sem­me kokemalla ne. Olemme sidottuja asettuessamme koh­ta­loamme, dhar­maam­­me, inkarnaatiomme tarkoitusta vastaan, toimiessamme vastoin ykse­­yt­tä, kun elämäntietämättömyytemme fiktiot ja illuusiot ja näihin liit­­tyvät kuvitelmat oikeasta ja väärästä hallitsevat meitä, niin kauan kuin omalaatumme ei ole sisäistänyt Lakia, josta olemme hankkineet tun­­temusta, emmekä tahattomasti ja vaistomaisesti sovella sitä.

7Emme saavuta vapautta kvietismillä, laiminlyömällä toimintaa. Ol­les­­samme velttoja, toimettomia, rukoillessamme jumaluutta tekemään sen, mikä on meidän dharmamme tehdä, ei tapahdu mitään kehitystä. Me vapau­dumme toimimalla, suhtautumalla myönteisesti kaikkeen, mikä meitä koh­taa, sallimalla jumalallisten voimien vaikuttaa meissä ja meidän kaut­tamme, minkä ne erehtymättä tekevät niin pian kuin raivaamme es­teet niiden vastaanottamiselle.

8Elämä asettaa jokaisen meistä paikalle, joka on meille paras, pai­kal­le, joka meidän mielestämme ei suinkaan aina ole paras. Jos emme ymmärrä tätä, vaan käsitämme itse itsellemme tai elämän meille aset­tamat vel­vol­lisuudet taakkana, jonka vastahakoisesti ja pakontunteella otamme kannettavaksemme, emme ymmärrä elämää, eikä meillä ole oikeaa myön­teis­tä asennetta. Jos meidän on vaikea alistua siihen, että olemme ylipäteviä elämän meille antamaan tehtävään, että suorituskykyämme ei oikein arvosteta, että saamme kulkea läpi elämän näennäisen merkityk­settöminä nollina, osoittaa se vain, että meidän tarvitsee vapautua monista alemmilla tasoilla ehkä toivottavista, mutta korkeammilla tasoilla täysin sopimattomista ominaisuuksista. Alempiarvoisissa, vähä­pätöisissä asemissa ja rasittavissa olosuhteissa hankimme monia välttä­mättömiä ominaisuuksia. Meidän panoksemme on myös täysin toi­senlainen ja hyödyllisempi, jos olemme oppineet, että hankkimamme kelpoisuuden tulee olla halukas välikappale siellä, mihin kohtalo on meidät asetta­nut, jos olemme oppineet alistumaan näennäisinä nollina, pelkkinä väli­kappaleina olemiseen. Maineella ja kunniamerkeillä on kuten vallalla ja rikkaudella arvaamattomat mahdollisuudet vaikuttaa alempien emotio­naalisten molekyylilajien värähtelyihin illuu­sioiden ja vää­rien arvos­tusten alueilla. Olemalla halukkaita välikap­pa­leita korkeam­mille voi­mille hankimme edellytykset tulla välikappa­leiksi vielä korke­am­mille voimille.

9Emme näe todellista sitoutuneisuuttamme. Siitä, mitä näemme, kyke­nem­me myös vapautumaan. Tärkeä edellytys vapautumiselle on, että eläm­me vapauden ja onnen tunteessa ja tämä riippuu elä­mänasenteestamme. Koko elämä muuttuu sille, joka tekee itselleen selväksi, että tavalli­nen kielteinen asenne on nurinkurinen, että elämän tarkoitus on onni, että kaikki on tarkoitettu kaikkien parhaaksi, että myönteinen elä­männäkemys vie meitä nopeimmin eteenpäin ja ylöspäin. Kaikki kiel­tei­nen, kaikki pakonomainen vaikuttaa ehkäisevästi ja voimia heiken­täväs­ti, tekee työn raskaaksi ja epämiellyttäväksi. Velvollisuuden orjat kompastuvat sidonnaisuuteensa, hyveisiinsä ja vastuun moraalityranniaan. Joogi sallii jumalallisten voimien vaikuttaa kauttansa ja vapautuu siten vastuusta tuloksen suhteen.

 

7.10  Itsetoteutus

1Joogien fiktio "itsetoteutuksesta" on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka esoteeriset käsitteet ovat vähä vähältä menettäneet varsinaisen merkityksensä. Vastaava näkyy kielenkäytössä, kun sivistymättömät käyt­tävät sanoja, joita he ovat kuulleet ja jotka he luulevat ymmärtävänsä. Muutaman sukupolven jälkeen usein vain filologit tietävät sanan varsi­naisen merkityksen.

2Länsimaisista joogaa koskevista kirjoituksista voi lukea, että joo­gi­en päämääränä on "saavuttaa itsetoteutus". Jos tälle ilmai­sulle anne­taan selitys, on tämä yhtä usein epäselvä kuin harhaanjohta­va­kin. Jos­kus saa kuulla länsimaalaisten selittävän, että itseto­teutus merkitsee joogeille, että he ovat hankkineet itseluottamusta, vapautta pelosta ja huolis­ta, jaloa välinpitämättömyyttä tapahtu­mi­en suh­teen (vastakoh­tana elä­män­tietämättömyyden "ei sillä ole mitään väliä"-tyylille), vapau­tunei­suutta omista toiveista. Näin nämä arvostelijat ovat selväs­tikin sekoit­­taneet keinot ja päämäärät.

3Joogit katsovat "saavuttaneensa itsetoteutuksen" toteutettuaan Itsen, mikä tarkoittaa, että he ovat sulautuneet kosmiseen Itseen, maa­il­mansieluun, Brahmaniin, Absoluuttiin. He uskovat tämän olevan mahdol­lista, kun he kaikesta aineellista vapautumalla ovat tulleet "puhtaak­si hengeksi".

4"Aatman on sama kuin Brahman, on ihmisessä yksilöytynyt Brahman, joka aistien harhassa on menettänyt kosketuksen alkuperäänsä. Joogan avulla yksilöitymiseen ja inkarnaatioon eksynyt jumala (Brahman) löy­tää tien takaisin itseensä."

5"Jooga pyrkii metodisesti yhdistämään ihmisen (aatman) hänen todel­liseen olemukseensa (brahmaniin)."

6Yhteistä kaikelle intialaiselle ylifyysiselle spekulaatiolle on usko, että kehitys on saavuttanut lopullisen päämääränsä ihmisessä, että ihminen on "luovan kehityksen" lopullinen tuote, että ihmisen kor­kein tehtävä on saavuttaa jumaluusaste.

7Joogit uskovat, että ihminen voi tulla jumalaksi ja että kaikista heidän suurista henkisistä johtajistaan on tullut jumalia. Heidän uskon­nollinen historiansa on kertomus kaikista jumaliksi tulleista ihmisistä. Sellaisia viliseekin heidän jumalaistarustossaan.

8Niiden välillä, jotka uskovat, että jumalat ovat itsenäisesti ole­mas­sa eivätkä ole sulautuneet maailmansieluun, vallitsee tietenkin eri käsityksiä jumalien välisestä arvojärjestyksestä ja siitä, mitkä sfäärit ovat heidän asuinalueitaan.

 

7.11  Samaadhi

1Jooga-auktoriteettien mukaan sanan "samaadhi" voi yksinkertaisimmin kääntää "yksilön ylitajunnaksi". Näiden mukaan samaadhi on transsitila, jossa yksilöstä tulee puhdas henki, jumala, Brahman eli Absoluutti.

2On erilaatuisia samaadhitiloja, ja eri joogakoulut määrit­televät ne eri tavoin.

3Patandzhalin erilaiset samaadhitilat on jaettu kahteen päälajiin: tietoinen ja tiedostamaton samaadhi. Tietoisissa tiloissa erotetaan erilaatuisia tutkimuskohteita mietiskelyä varten. Tiedostamattomassa tilassa yksilön oletetaan katoavan ylitajuntaan ja tulevan "puhtaaksi hengeksi".

4Muutamat ovat sitä mieltä, että tiedostamattomassa samaadhissa yksilö menettää tajunnanjatkuvuutensa eikä herättyään muista mitään tapahtu­nees­ta, mutta tuntee tavallisesti sanomatonta autuuden tunnetta.

5On selvää, että tiedostamattoman ja siten tuntemattoman suojissa tapahtuva on joutunut monien spekulaatioden kohteeksi. Yleinen käsitys näyttää olevan, että tässä tilassa toimii "sielu", kun taas "ruumis" on levossa.

6Jotkut väittävät joogien samaadhiksi kutsuman transsitilan aiheutu­van siitä, että joogi mitä syvimpään kontemplaatioon vaipuneena onnis­tuu keskittämään tajuntansa ainoaan pisteeseen siten, että hänen valve­ta­juntansa häviää. Sen jälkeen kun mietiskelyn analyysin kohteena ollut ongelma on vähitellen kaikista epäolennaisuuksista vapautettu ja puh­taak­si ideaksi eris­tetty, sen siihen saakka symbolinen mer­kitys paljas­­tuu. Ja tämän oletetaan johtuvan minän yhteydestä ideaan ideain maail­massa. Koetuksen oletetaan olevan niin suuri, että minä kadottaa yhtey­­den aivoihin, ja seurauksena on transsi.

7On myös havaittu transsitiloja, jotka fysiologisesti muistuttavat enemmän "magneettista unta", kataleptista tilaa, jossa motoristen, sensoristen ja vegetatiivisten elinten toiminnot, samoin kuin hengitys ja pulssi, ovat vähentyneet minimiin. Yksilö ei tässä tilassa muista, mitä on tapahtunut valvetajunnan me­net­tämisen jälkeen.

8Kuten monet muut asiat Patandzhalin suutroissa, ovat useat niistä samaadhilajeista, joihin hän on viitannut, edelleen esoteerisia ja joo­gien auttamattomasti väärintulkitsemia. Monet niistä eivät edes sovellu ihmisille, vaan koskevat viidennen luomakunnan yksilöitä.­ Esimerkkinä väärintulkinnasta riittäköön maininta, että osastossa 1, suutrassa 16 mainitun tilan yksilö voi saavuttaa vasta kolmessa kor­keimmassa maail­massa (43-45).

9Ylitajuinen tila samaadhissa ei ole ainoa tai kaikille saman­lainen tila. On pitkä sarja ylitajuntoja, jotka on vähitellen hallit­tava kaut­ta koko vastaisen evoluution, nimittäin erilaiset pas­sii­viset tajunnan lajit niissä molekyyli- ja atomilajeissa, joita minä­ ei ole vielä akti­voinut.

10Samaadhi on siis yhteinen nimitys monille erilaatuisille tajunnan­tiloille. Sen alkuperäinen merkitys on kadonnut jopa pisimmälle pääs­seiltä joogafilosofeilta, eivätkä sitä kykene toteamaan muut kuin kau­­saaliminät ja vielä korkeammat minät.

11Todellinen samaadhi vaatii ennen kaikkea kykyä keskittää monadi-minä sisimpään päälaen tshakraan. Aidossa samaadhissa organismi on täysin aktiivinen alimman triadin ohjaamana, kun taas monadi-minä, johonkin toisen triadin kolmesta yksiköstä keskitettynä, on aktiivinen toisaal­la, mahdollisesti jossakin tämän triadin kolmesta maailmasta (45-47).

12Tavallinen uni on tila, jossa emotionaaliverho yhdessä korkeampien verhojen kanssa jättää organismin eetteriverhoineen. Samaadhi on tekni­sesti katsoen menetelmä, jolla edellisen voi tehdä milloin tahansa.

 

7.12  JOOGAN ERI LAJIT

1Kolme vanhinta joogamenetelmää ovat hatha-, bhakti- ja raadzha-jooga. Hatha-jooga on noin 15 miljoonaa vuotta vanha, bhakti-jooga noin neljä miljoonaa vuotta ja raadzha-jooga noin viisikymmentätuhatta vuotta van­ha.

2Hatha-jooga oli lemurialaisten menetelmä, bhakti-jooga atlantilais­­ten ja raadzha-jooga arjalaisten menetelmä. Hatha oli tarkoitettu täy­dellistämään organismia, bhakti kehittämään emotionaalitajuntaa ja raadzha kehittämään mentaalitajuntaa. Planeettahierarkia on kehittänyt uuden menetelmän, agni-joogan, joka on edelleen esoteerinen, mutta tar­koitettu tulemaan eksoteeriseksi, kun olosuhteet sen sallivat (varmas­tikaan ei lähimmän sadan vuoden aikana). Se on kehittävä kausaa­litajun­nan. Venäläisen Roerichin agni-jooga ei ole aitoa agni-joogaa.

3Kuten tunnettua, intialaiset eivät ole olleet ajanlaskusta kiinnos­tuneita. Vuosiluvut, joita he viime aikoina ovat ruvenneet käyt­tämään, on yleisesti katsoen otettu länsimaalaisen historiankirjoituksen ja arkeologian täydellisen epäonnistuneista ajoituksista, joihin ilmeisesti jo van­has­taan on vaikuttanut juutalainen ajanlasku, jonka mukaan maailma luotiin vuonna 4004 e.Kr.

4Patandzhalin katsotaan olevan raadzha-joogafilosofian perustaja. Eräs nykyinen jooga-auktoriteetti katsoo, että hän eli noin 150 vuotta e.Kr. Tämä merkitsisi siis, että hän eli kauan jälkeen Buddhan, joka syntyi vuonna 643 e.Kr. Itse asiassa Patandzhali eli noin 9000 vuotta ennen ajanlaskuamme alkua, joka alkaa Jeshun oletetusta syntymävuodes­ta.

5Pienessä 192 aforismia (suutraa) sisältävässä, neljään osastoon jaka­massaan kirjasessa Patandzhali selostaa, mitä vihityille oli siihen mennessä suullisesti opetettu Vjaasan noin 35.000 vuotta aiemmin perus­­ta­massa esoteerisessa tietokunnassa. Esitys perustuu eksoteeriseen saankhjafilosofiaan, jonka planeettahierarkia oli paljon aiem­min kehi­tellyt Atlantiksen temppelikoulujen silloiselle eliitille.

6Patandzhalin kirjoituksessa on paljon sellaista, mitä joogafilosofit eivät ole ymmärtäneet. Väärinkäytölle altis esoteerinen tieto on varat­tava niille, jotka kaikkien vastaisten inkarnaatioiden varalta ovat luo­­puneet jokaisesta omakohtaisesta pyyteestä ja vihkiytyneet evoluuti­on palvelukseen. Omakohtaisen kehityksen vaikutin on saada tulla yhä tai­ta­vammaksi tässä elämän palvelemisessa. Esoteerinen tieto, jota vuo­desta 1875 lähtien on yhä laajemmassa määrin annettu ikuisille etsi­jöille, on siten laadittu, että väärinkäyttöä on mahdollisimman paljon ennalta ehkäisty. Se antaa yleisen tiedon olemassaolosta, todellisuudesta ja elämästä vapauttaakseen vallitse­vasta emotionaalisesta illu­siivisuudesta ja mentaalisesta fiktiivi­syydestä.

7Tunnetuimmat jooga-menetelmät, joita seuraavissa luvuis­­sa käsitel­lään, eivät ole lähimainkaan ainoat. Yhä useammat joogat jaetaan eri­tyis­suuntauksiksi eikä lisäjaotuksille näytä olevan mitään havait­ta­vaa rajaa. Monet joogan lajit eivät ole lainkaan tai ovat puutteellisesti länsimaissa tunnettuja, esimerkiksi mantra-, laja-, shakti-, jantra-, dhjaana- ja kundalinii-jooga. Näiden menetelmien merkityksen ymmärtä­minen vaatii erityistä perehtyneisyyttä intialaiseen ajattelu­tapaan.

8Mantra-jooga rakentui alunperin esoteeriselle tiedolle äänen tehos­ta. Useimmat mantrat (sanayhdistelmät) ovat nykyään arvottomia, koska tieto oikeasta intonaatiosta on joutunut hukkaan, ihmiskunnan onneksi. Esoteriikan mukaan ääni ja energia ovat samamerkityksisiä käsitteitä korkeammissa maailmoissa. Sen vuoksi korkeinta valtaa nimi­­tettiin Logokseksi (sanaksi) ja planeettojen ja aurin­kojen voimaratoja "sfääri­en harmoniaksi". Nykyisin mantra-joogit harrastavat enim­mäkseen rituaa­lia, temppelitanssia ja taidetta.

9Muista luetel­­luis­ta laja-jooga käsittelee fyysisen eetteriverhon tshakrojen elävöittämistä ja kundalinii-jooga kokeilee selkäranganpäät­teen tshakran energian herättämistä. Monet joogan auktoriteetit sekoit­tavat tämän energiaan, joka on peräi­sin sakraalisesta tshakrasta. Näi­hin liittyvät menetelmät ovat vaati­neet­ lukemattomia uhreja ("hullut ryn­täävät sisään sinne, mihin vii­saat varovat pääsyä") huolimatta anka­rista varoituksista "tulella leikkimi­sen" suhteen.

 

7.13  Erilaiset joogit

1Kaikista sanskritia ja intialaista filosofiaa opiskelevista intia­laisista käytetty kansantajuinen nimitys "joogi" on erehdyttävä.

2Joogit voidaan jakaa monin eri perustein. Tavanomainen jako on seu­raava: hatha-, raadzha-, gnaana-, bhakti- ja karma-joogit. Mutta tämä jako on eksyttävä, koska monet harjoittavat vuoron perään kutakin jär­jestel­mää, kunnes ovat läpikäyneet kaikki. Toiset erikoistuvat yhteen jär­jestelmään.

3Heidät voidaan jakaa päävaikuttimen mukaan, heidän harjoitustensa tai meditaatioidensa tarkoituksen mukaan. Muutamat yrittävät saavuttaa sen, mitä he nimittävät jumaluusasteeksi. Toiset yrittävät saada val­taansa luonnon ja tavoittelevat maagikoiksi tulemista.

4Hatha-joogien katsotaan yleensä kuuluvan niihin, jotka toivovat tulevansa maagikoiksi. Raadzha-joogit eivät pidä näitä eivätkä hatha- tai raadzha-joogan opettajia todellisina joogeina.

5On parempi olla selvillä siitä, että myös joogit ovat eri kehitys­asteilla ja erityisesti raadzha-joogien suhteen on jokaisella asteella monta kehitystasoa.

6Tietty raadzha-joogien luokka, parhaiten länsimailla ja erityisesti Yhdysvalloissa tunnettu, ovat nk. Ramakrishna-lähetystön joogit. Tästä enemmän seuraavassa luvussa.

7Tunnettujen joogien lisäksi on myös intialaisille itselleen tunte­mattomia joogeja, jotka opettavat järjestelmänsä harvoille huolelli­ses­ti valituille mitä ankarimman vaitiololupauksen ehdolla. Kenellä­kään ei ole toiveita, kaikista vähiten länsimaisilla "barbaareilla", päästä yhteyteen näiden kanssa.

8Sitä paitsi jooga ei ole länsimaalaisia varten. He ovat vaarassa joutua karikatyyreiksi.

 

7.14  Ramakrishnan raadzha-jooga

1Ramakrishna (joka kuoli vuonna 1886) on oppilaidensa länsimailla suorit­taman lähetystoiminnan ansiosta saavuttanut sellaisen arvoval­tai­sen aseman intialaisen joogan luontaisena edustajana, että hänen elä­män­näkemyksensä ansaitsee käsittelyn erillisessä luvussa.

2Ramakrishna kertoi monille oppilailleen oman henkilökohtaisen elä­mänkatsomuksensa, oman tulkintansa "pyhistä kirjoituksista", oman koke­­muksensa eri joogamenetelmistä. Hän rikkoi vallitsevan salassapidon ja kehotti oppilaitaan levittämään julistustaan kaikille kansoille.

3Oppilaidensa silmissä Ramakrishna oli korkeimman olemuksen inkar­naatio. Hän sai heiltä myös arvonimen Bhagavan (= maailman herra). Sitä nimitystä ei ole suotu edes Buddhalle tai Maitreejalle.

4Subjektiivisen tajunnanaspektin suhteen hän oli monessa mie­lessä pitemmälle edistynyt kuin useimmat kristilliset mystikot. Monil­le raad­zha-joogeille on tunnusomaista, että heidän mentaalitajuntansa on hank­ki­nut mahdollisuuden käyttää mentaalienergioita, joista länsimaalai­sil­la ei ole aavistustakaan ja joiden joogin oppilaat uskovat kuulu­van kosmiselle kaikkitietävyydelle ja kaikkivallalle.

5Objektiiviseen aineaspektiin kuuluvat ilmiöt eivät lainkaan kiinnos­taneet Ramakrishnaa. Hän katsoi, että hatha-joogien maagiset kyvyt pidät­telivät yksilöä fyysisessä elämässä ja olivat es­teenä hänen tajun­­nankehitykselleen. Hän uskoi, että ihminen saavuttaa jumaluusasteen nopeimmin keskittymällä täysin ja yksinomaan tajuntaan. Hän lähti olettamuksesta, että ihminen kykenee "toteuttamaan jumalal­lisuutensa" hal­­litsemalla "sielunvoiman". Fyysis-eetterisen ja emotionaalisen objek­tii­visen tajunnan (selvänäköisyyden) hän hankki lähinnä automaattises­ti.

6Ramakrishna saavutti korkeimman emotionaalisen attraktio-asteen ja pääsi yhteyteen essentiaalimaailman (46) kanssa. Mutta hänestä ei tul­­­lut kausaaliminää. Essentiaalimaailmaan tuleminen ja sen käsittä­minen edellyttää kuitenkin korkeinta kausaalista objektiivista tajun­taa. Kukaan ei voi "hypätä" minkään maailman yli kehityksessään. Jo­­­kaisen maailman tarkoituksena on mahdollistaa vastaiselle kehityk­sel­le vält­tämättömien kykyjen hankinta. "Luonto ei tee mitään hyppy­jä."­ Näen­näisen nopea kehitys merkitsee aiemmin saavutetun kehitystason pikais­ta takaisin valtaamista, jolloin oikea selitysperuste ei ole ylitajun­ta vaan alitajunta.

7Joogien uskomus, jonka mukaan yksilö vaipuu samaadhiin mielipuolena ja palaa takaisin viisaana, vaipuu siihen ihmisenä ja palaa takaisin jumalana, ei siis ole oikea.

8Ramakrishnan tila, jota oppilaat kutsuivat samaadhiksi, oli hänen harjoituksen avulla saavuttamansa kyky jättää organismi eetteriverhoi­neen milloin tahansa ja liikkua vapaasti emotionaalimaailman monissa eri piireissä. Tämä meni jopa niin pitkälle, että hänen oli usein vai­kea pysytellä organismissa. Hänen emotionaaliverhonsa saattoi liukua tahattomasti ulos pelkästä hajamielisyydestä.

9Kuten on jo huomautettu ei yksilöllä ole tällä kehitysasteella mitään mahdollisuutta arvioida oikein emotionaalimaailmassa näkemäänsä. "Kukaan itseoppinut näkijä ei koskaan nähnyt oikein" on esoteerinen sel­viö. Ja Ramakrishna oli itseoppinut. Hän uskoi osaavansa itse tut­­kia ja arvioida kaiken oikein. Hän torjui myös erään 45-minän tarjouk­sen saada tutustua esoteeriseen tietoon.

10Emotionaalimaailman korkeimmissa piireissä ihminen viettää suun­nattoman voimakasta mielikuvituselämää, joten on ymmärrettävää, että yksilö voi uskoa olevansa kaikkitietävä ja kaikkivoipa, että "hänen sielunsa on täysin samastunut Brahmaniin". Joogi, joka on saavuttanut korkeimman asteen samaadhin emotionaalimaailmassa, sanookin hyväs­sä uskossa itsestään: "Minä olen Brahman."

11Seuraava Ramakrishnan tekemä selvitys osoittakoon, mitä mielikuvitus täs­sä kaikista todellisuuskriteereistä vapautuneessa tilassa voi pitää todellisuutena.

12"Eräänä päivänä tunsin, miten henkeni pakeni samaadhin korkeuksiin valoa säteilevällä radalla. Pian se jätti taakseen tähtien maailman ja saavutti ideain hienommat vyöhykkeet. Noustessani yhä korkeammalle, näin jumalten ja jumalattarien hahmoja tien molemmin puolin. Henkeni saavutti tämän seudun äärimmäiset rajat, sen säteilevän esteen, joka erotti suhteellisen olemassaolon piirin absoluuttisen olemassaolon pii­ristä. Se kohosi tuon esteen yläpuolelle ja saapui transsendentaa­li­seen valtakuntaan, jossa ei näkynyt yhtäkään ruumiillista olentoa. Eivät edes jumalat uskaltaneet luoda katsettaan sinne, vaan tyytyivät oleskelemaan kaukana sen alapuolella. Mutta hetkistä myöhemmin huomasin siellä seitsemän kunnianarvoista viisasta samaadhiin vaipuneena istu­en..." Kaikki tyynni kuvausta emotionaalimaailman korkeimmista piireistä!

13Ramakrishnan emotionaalinen retki muistuttaa niin Swedenborgin kuin Steinerinkin "ilmestyksiä henkisestä maailmasta". He olivat kaik­­ki hillittyjä, älyllisesti korkeatasoisia, yleistie­toon pereh­ty­nei­tä teräviä kykyjä. Nämä ja lukemattomat muut emotio­naal­iset selvänäkijät vahvistavat esoteerisen selviön, jonka mukaan ilman kausaalis­ta objek­tiivista tajuntaa ei ole mitään mahdollisuutta arvioida emotio­naali­maailman ilmiöitä oikein. Kaikista tulee vääjää­mät­tä tämän maailman emo­tionaalisten illuusioiden ja fiktioiden uhreja.

14Ramakrishnan "kaikkitietävyydestä" esitetyn esimerkin jälkeen annet­takoon esimerkki hänen "kaikkivoipuudestaan". Hän kärsi kurkku­syövästä. Eräs häntä tervehtimään tullut "suuri joogi" kysyi häneltä, miksi hän ei parantanut itseään niin kuin muut raadzha-joogit. Rama­krishna vas­tasi: "Se on kyky, jota en ole koskaan pyytänyt jumalalli­selta äidil­täni (Kaaliilta)."

15Ramakrishnan sanoma on epäilemättä ylivoimainen kaikkiin länsimaiden uskonnonpsykologian saavutuksiin verrattuna. Sitä voi pitää monituhat­vuotisen intialaisen elämänviisauden koosteena. Mutta se ei ole esote­riikkaa. Joogit erehtyvät uskoessaan, että he voivat tulkita oikein sen, mikä upanishadeissa on esoteerista. Esoteerinen ei lakkaa olemasta esoteerista siksi, että se julkaistaan. Rishien symbolikieli on edel­leen tulkitsematta.

 

7.15  Joogamenetelmät

1Länsimaalaiset tutkivat olemassaolon aineaspektia fyysisessä maail­massa. Joogit ovat tutkineet tajunnanaspektia fyysisessä ja emotionaa­lisessa maailmassa. Tästä johtuu joogien suunnaton etevämmyys "psyko­logisessa" suhteessa.

2Yksinkertaisimmin jooga voidaan määritellä pyrkimykseksi aktivoida fyysinen, emotionaalinen ja mentaalinen tajunta. Tajunnanaspektin antau­mukselliset tutkijat ovat kokeilemalla kehittäneet olemassaolevia aktivoimismenetelmiä vuosituhansien ajan. Heidän lähtökohtanaan on ollut tajun­ta sellaisena kuin se on voitu todeta inhimillisessä tajun­nassa. Seuraava esitys eri joogamenetelmistä perustuu pää­asi­assa joo­gien omil­le selvityksille ja on yleisen katsantotavan mukai­nen. Lienee ilmeistä, etteivät nämä menetelmät ilman muuta sovellu länsi­maalaisil­le. Mutta länsimaisella psykologisella tutkimuksella on pal­jon niistä opittavaa ja vielä on pitkälti jäljellä, ennen kuin se kyke­nee omaksu­maan olen­naiset asiat näistä tajunnan aktivoimisen mene­­telmistä. Myös mystikoil­la on paljon opittavaa, sillä mikään länsi­mai­nen mystisismi ei ole jät­tänyt sellaista meditaatioaineistoa niil­le, jotka ovat antau­muksessa uskoneet löytävänsä tavan sulautua elä­män­ykseyteen.

3Ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella ihmisellä ei ole mahdolli­suutta hankkia tietoa muusta kuin fyysisestä todellisuudesta. Tästä ovat todisteena jopa pisimmälle edistyneet joogafilosofit. Mutta kos­ka heillä on objektiivista kokemusta eetteri- ja emotionaalimaailmasta ja erityisesti sen tähden, että heillä on subjektiivista ymmärtämystä inhimil­listen maailmojen tajunnanaspektia kohtaan, on heillä verratto­man pal­­jon oikeampi käsitys näistä todellisuuksista kuin länsimaisella teolo­gialla, filosofialla ja psykologialla.

4Intian tähänastinen "henkinen" etevämmyys on kuitenkin lakkaava muu­­­taman vuosisadan kuluessa, jolloin on nk. länsimaalaisten vuoro olla oppimestareita "itämaalaisille" myös tajunnanaspektin suhteen. "Ex oriente lux" (valo tulee idästä) tulee aina pätemään, sillä idän kan­­­soille länsi tulee olemaan itä.

5Kun länsimaiset filosofit ja psykologit vihdoinkin ovat omaksuneet "idän viisauden", tulevat heidän kehittämänsä tieteelliset menetelmät osoittamaan suuremman todellisuusarvonsa (merkityksensä todellisuuskä­si­­tyk­selle). Lähestymme aikaa, jolloin niin monet länsimaalaiset hank­­kivat kausaalitajunnan, että meidän osamme maailmaa vapautuu useimmis­ta vanhoista emotionaalisista illuusioista ja mentaalisista fikti­ois­ta. He tulevat silloin myös oivaltamaan joogafiktioiden pitämät­tö­myy­den. Intian osalta kehitys viivästyy, sillä perinteellisiin, monessa suhteessa yhteisiin dogmeihin pitäytyvien perinteisten katsantotapojen hylkääminen tulee osoittautumaan huomattavasti vaikeammaksi. "Lännellä" ei ole tähän mennessä ollut maailman- tai elämänkat­so­musta, johon tukeutua, niin kuin intialaisilla on ollut vuosituhan­sien ajan. Siksi se on avoimempi planeettahierarkian sanomalle.

6Esoteriikka tulee poistamaan vallitsevat katsantotavat uskonnon, filosofian ja tieteen alalta, oikeus- ja rahalaitoksen pii­­­ristä. Mitään "ylivaltiota" ei tarvita, kun kaikki kansat hyväksyvät Lain ohjeekseen. Christoksen jälleenesiintyminen fyysi­sessä hahmossa mer­kitsee, että planeettahierarkia valtaa takaisin sen henkisen johta­janaseman, josta se Atlantiksessa karkotettiin. Riittä­vän monet ihmi­set ovat siihen mennessä kehittäneet terveen järjen ja oivaltaneet vallitsevien idiologioiden pitämättömyyden.

7Aktivoimismenetelmillään joogit onnistuvat hallitsemaan niin emoti­o­naalisen kuin mentaalisenkin valvetajunnan. Tätä hallitsemisen kykyä he kutsuvat "tahdoksi", joka on siis osaksi tajunnan yleistä aktiivi­suuden kykyä, osaksi kykyä vaikuttaa verhojen aineeseen. Mentaalita­juntansa hallitsevat ovat hankkineet "mentaalisen tahdon", jossa vaiku­tin on mentaalisen aktiivisuuden tahtomomentti. Mitä kor­keampi mole­kyy­lilaji, sitä korkeampi tajunnanlaji, sitä voimakkaampi dynamiksen vaikutus, sitä voimakkaampi "tahto".

8"Osaksi tahdon kehittäminen" merkitsee kypsytellylle, yhte­näiselle maailman- ja elämänkatsomukselle perustuvaa itseluottamuksen ja itse­määräävyyden hankintaa, osaksi tietoista emotionaali- ja men­taalita­junnan valvontaa.

9Joogit tahtovat saavuttaa "vapautuksen". Tämä sanonta voi tarkoittaa mitä erilaisimpia asioita: vapautumista pelosta, levottomuudesta ja­ epävarmuudesta, jälleensyntymisestä; ja korkeimmanlaatuisten joogien kyseessä ollen minän vapautumista riippuvuudestaan illuusiot ja fikti­ot­ sisältäviin inkarnaatio­verhoihin. Minän hyvät aikomukset he­­rättävät vain päättäväistä vastarintaa minän verhoissa, joissa hallitsevat moni­en inkarnaatioiden aikana periytyneet taipumukset ja juurtuneet tavat, joi­ta verhojen läpi joukoittain virtaavat yleisen mielipi­teen värähte­lyt vahvistavat. Vapautus alkaa minän oivaltaessa, ettei se ole verhon­sa,­ että verhot "luonteeksi" järjestäytyneillä tavoillaan ehkäisevät minän vasta saavuttamia oivalluksia. (Uudet emotionaaliset ja mentaa­liset verhot eivät ole aivan uusia. Verhojen vakiovärähtelyt ("tavat, taipumukset") pidättelevät ensimmäisen triadin ympärillä atomeja ("skandhoja"), jotka seuraavat mukana uuteen inkarnaatioon.)

10Esoteerisesti katsoen minän kehitys on jatkuvaa samastumis- ja vapautumisprosessia. Lapsi kasvaa eroon leikkikaluistaan niin pian kuin se on saanut muita harrastuksia. Saamalla kokemuksia ja muokkaa­malla niitä elämässä toisensa jälkeen ihminen oppii tutkimaan ja hal­litsemaan yhtä todellisuudenalaa toisensa jälkeen fyysisessä, emotio­naalisessa ja mentaalisessa suhteessa. Kun hän on kehittynyt niin pit­käl­le, että hän alkaa kysellä elämän tarkoitusta ja päämäärää ja saa tie­­toa siitä, saa hänen elämänsä vähitellen toisen suuntauksen, joka  on tietoista pyrkimystä tajunnan kehittämiseen. Intiassa hänestä tulee sil­loin joogi.

11Jooga on tunnusomaista kärjistyneen määrätietoisuuden omaaville yksilöille, jotka ovat päättäneet työskennellä itsensä toteuttamisen hyväksi. Näillä menetelmillä he suuresti jouduttavat henkilökohtaista kehitystään. Kuinka nopeasti yksilö saavuttaa korkeampia asteita riip­puu tietenkin saavutetusta kehitystasosta. Kukaan ei voi jättää väliin yhtä­kään kehitysastetta, koska jokaista astetta tarvitaan hankittaessa lähinnä korkeamman ta­son ja sille kuuluvan elämänymmärtämyksen saavut­tamiselle välttämättömiä ominaisuuksia.

12Menetelmällisesti ja järjestelmällisesti tutkittujen tiedonalojen yleistajuistamisella on vaaransa. Tavanomainen arvostelukyvyttömyys, joka perehtyy pintapuolisesti ja siten heikosti aavistaa, mistä on kysymys, luulee kykenevänsä heti käsittämään, ymmärtämään ja arvostelemaan. Tämä on tietenkin totuus myös intialaisen joogan ja kaiken esoteerisen suhteen. Tätä ovat myös ilmentäneet kirjailijat, jotka ovat käsitelleet näitä ongelmia omaamatta tarvittavaa asiantuntemusta. Yleistajuistamisellaan he ovat onnistuneet typerryttämään koko asian avuttomaksi väärinkäsitykseksi, joka leviää yhä laajemmissa piireissä. Vaikeutena on löytää keskitie asian aivan liian pinnallisen ja kohtuut­­­toman ammattimaisen käsittelyn välillä, niin että ihmiset saisivat asi­asta mielikuvan ja samalla käsittäisivät, ettei heillä ole riittävää tietoa kyetäkseen arvostelemaan asiaa tai lausumaan mieli­pi­teitä siitä.

13Jooga voidaan jakaa fyysisiin, emotionaalisiin ja mentaalisiin mene­telmiin.

14Seuraavaksi käsitellään vanhimpia ja tunnetuimpia aktivoimismenetel­miä: hatha- ja raadzha-joogaa, gnaana-, bhakti- ja karma-joogaa.

15Hatha on ilmetty fyysinen menetelmä, bhakti emotionaalinen, raadzha ja gnaana mentaalisia menetelmiä. Kun karma-jooga (toiminnan jooga) kerran ymmärretään oikein Intiassa, se saa ihmisen unohtamaan nauretta­van vähäpätöisyytensä, oman "kehityksensä" jne. ja elämään yksino­maan evoluution palvelemiselle. Tämän tapahduttua kehittyvät kaikki vaadit­tavat taipumukset ja kyvyt automaattisesti ja mitä nopeimmalla taval­la. Oman kehityksen hyväksi eläminen vahvistaa illusiivisuutta.

 

7.16  Hatha-jooga

1Hatha-joogalle on tunnusomaista, että se tähtää enemmän olemassaolon aineaspektiin kuin tajunnanaspektiin ja on kiinnostunut yksinomaan fyy­­sisestä puolesta. Tajuntaa pidetään organismin ja sen eetterienergioi­den hallitsemisen välineenä.

2Monet joogit harjoittavat hathaa raadzha-joogan ohella antaakseen orga­­­­­­nismille suurimman mahdollisen joustavuuden ja harjoittaakseen si­ten­ raadzha-joogaa yhä tehokkaammin. Nämä eivät kuitenkaan kuulu todel­lisiin hatha-joogeihin, joiden päämääränä on fyysisen aineen hallinta (magia).

3Tässä yhteydessä on huomautettava, että joogien sanonta "kumoaa luon­­nonlait" on erehdyttävä. Mitään luonnonlakia (muuttu­mat­tomasti ja vakinaisesti vaikuttavien energioiden ilmausta) ei voi koskaan "kumo­ta". Lentokoneen vahvempi vetovoima kumoaa tilapäisesti maan vetovoi­man vaikutuksen, mutta ei itse painolakia.

4Hatha-joogan menetelmään kuuluvat hengitysharjoitukset, joiden avul­la opitaan hallitsemaan sympaattisen hermoston toimintoja (jotka sen jäl­keen vaativat jatkuvaa valvontaa) sekä elimistön lihaksia ja eli­miä. Tämänlaatuinen jooga on osoittautunut vahingolliseksi länsimaalaisille, joiden fysiologiset ja psykologiset edellytykset ovat kokonaan erilai­set.

5Raadzha-joogit ovat aivan oikeassa huomauttaessaan, että hatha-joo­git eivät vain laiminlyö emotionaalista ja mentaalista kehitystään, vaan joutuvat umpikujaan ja yhä suuremmassa määrin uhreiksi emotio­naaliselle illuusiolleen, jonka mukaan fyysisyys on jotakin sinänsä tavoiteltavaa. Ihmisen päämäärä on hankkia tietoisuus kausaaliverhos­saan. Sen mukana seuraa myös aineen täydellinen hallinta ihmisen maa­ilmoissa.

6Hatha-joogi vaikuttaa tajuntaan välillisesti organisminsa kautta. Raadzha-joogi lähtee suoraan tajunnasta.

7Hatha-joogi hankkii tajunnan herruuden oppimalla hallit­­semaan fyy­sisen kehon värähtelyt. Menetelmällisesti, vähä vähältä, hän oppii hal­litsemaan yhtä kehon eri toiminnoista toisensa jälkeen. Tie­­­ten­kin joo­gi hoitaa kehoansa joka suhteessa järkevästi, noudattaen tiuk­kaa kas­vis­ruokavaliota, huolehtien puhtaudesta ja unesta. Hän käyt­­tää pal­jon vettä sekä ulkoisesti että sisäisesti.

8Aluksi joogi harjoittaa kehoaan siten, että hän kykenee hallitsemaan kehon kaikki lihakset, vaikuttamaan verenkiertoon, vähentämään kehon- aistimusta jne. Tämä tapahtuu osaksi siten, että hän asettuu moniin eri­­laisiin istuma-asentoihin, osaksi siten, että hän pakottaa kehonsa, jopa silmänsä pysyttelemään aivan hiljaa, jolloin eivät edes tahattomat liikkeet, kuten silmänräpäys, ole sallittuja. Silmän levottomuuden kat­­sotaan olevan täysin riittävä aiheuttamaan mielen levottomuutta. Jopa yksinkertaisin fakiiri harjoittaa itseään niin, että hänestä tulee täy­dellisen tunteeton fyysisen kivun suhteen ja piittaamaton emotionaali­sen kärsimyksen suhteen.

9Jokainen liike, jokainen tajunnanilmaus kuluttaa voimaa. Käytännöl­lisesti katsoen emme ole koskaan hiljaa, emme fyysisesti, emotio­naali­sesti emmekä mentaalisesti. Tätä suunnatonta energiantuhlausta hillit­semällä joogi varastoi runsaasti energiaa, jota voi käyttää monella tavalla, ennen kaikkea herättämään eloon piileviä taipumuksia ja kehit­tämään normaaliyksilölle tuntemattomia kykyjä. 

10Parhaimman istuma-asennon länsimaalaisille, jotka tahtovat hyödyn­tää joogasta heille tärkeimmän, osoittavat egyptiläiset kuvapatsaat: selkä vapaa ja suora, rintakehä kohotettuna, kämmenet polville asetet­tuina, kyynärpäät taakse vedettyinä, kantapäät yhdessä, varpaat ulos­päin suunnattuina. Terveellinen valmentava harjoitus on seuraava. Ase­tutaan niin mukavaan istuma-asentoon kuin mahdollista ja jäädään sii­hen esim. puo­leksi tunniksi päivittäin. Tarkkaavaisuus käytetään valvo­maan kaiken liikkumattomuutta. Sanaa "rauha" voi ajatella verkkai­ses­ti, kunnes rauha on levinnyt koko kehoon ja piittaamattomuus kaik­kien vaikutelmien suhteen saavutettu.

11Värähtelyjen suhteen kaikki koostuu värähtelyistä. Koko elämä raken­­tuu erilaisille rytmeille. Luonnossa on kaikella oma värähtely­taajuu­tensa. Joogi soveltaa tätä tietoa kehon elimiin ja toimintoihin, aja­tuk­siin, tunteisiin ja muihin elämänilmaisuihin. Joogi oppii hallit­semaan ilmiöitä havaitsemalla niiden rytmit. Siinä suhteessa hän läh­tee hengityksestä, josta on tehty tiede sinänsä. Hengitysharjoituksil­la­ joogi saattaa sympaattisen hermoston tarkkaavaisuuden valvonnan alai­seksi laajentaen valvontansa vähitellen muiden elinten ja hermojen prosesseihin, myös tahattomasti toimiviin prosesseihin. Niiden vastai­nen toiminta on sen jälkeen tarkkaavaisuudesta riippuvainen, ja paluu tahattomaan toimintaan on mahdoton. Hän ilmaisee asian erikoisen näke­­myksensä mukaan siten, että hengityksessä olevan praanan avulla voi oppia hallitsemaan praanaa yleensä (kaikessa olevaa universaalista energiaa) ja siten hallitsemaan aakaashaa ("ikiainetta") ja kaikkea muuta ainetta.

12Seuraavat hengitystä koskevat huomautukset kiinnostanevat länsimaa­laisia. Tuskin yksi prosentti meistä hengittää täysin luonnol­li­sesti. Rytmi on joutunut hukkaan.

13Sisäänhengityksen aikana pitäisi keuhkojen alapuolella oleva lihas (pallea) kohottaa ylös, mutta useimmilla tämä lihas on toimeton. Monet painavat sen alas puristaen yhä enemmän kokoon jo entuudestaan liiaksi yhteenpainuneita elimiä. Oikea hengitys kohottaa koko rintakehää ja siten kaikkia sisäelimiä, jolloin myös ruoansulatuselimet saavat tuiki tarpeellista liikuntaa.

14Normaaalisti hengitämme 16-18 kertaa minuutissa, pulssin ollessa neljä kertaa suurempi. Hengittäessämme kymmenen kertaa minuutissa aivot kirkastuvat ja ajatustyö helpottuu. Kolme hengenvetoa minuutissa harmonisoi kaikki kehon värähtelyt. Joogi vähentää hengenvedot yhteen minuutissa, mikä mahdollistaa tehokkaan keskittymisen.

15On helppo todeta hengityksen vaikutus eri suhteissa. Marssimusiikki, punainen väri jne. nopeuttavat hengitystä. Hetkellisen nopean hengi­tyk­sen jälkeen (noin 26 hengenvetoa minuutissa) heikentyy kipuaistimus. Hitaasti hengitettäessä (10 hengenvetoa minuutissa) ei voi kiivastua, ärsyyntyä tai hermostua.

16Kenenkään ei pidä ryhtyä minkäänlaisiin hengitysharjoituksiin ilman todella pätevän opettajan ohjausta. Pieninkin erehdys äärimmäisen moni­­­mutkaisen tekniikan suhteen voi olla kohtalokas, mistä lukemattomat uhrit Intiassa ja muualla ovat todisteena. Kaikenlaisia joogaharjoituk­­sia koskee lisäksi sääntö, että niitä ei pitäisi harrastaa kenen­kään, joka ei ole täysin terve joka suhteessa. Rasitus on valtava (leikkiä tuntemattomilla voimilla) ja heikon ruumiinkunnon omaavista ja heikko­hermoisista tulee pian elinkelvottomia.

 

7.17  Raadzha-jooga

1Raadzha-jooga käsittelee olemassaolon tajunnanaspektia ja ulottuu esotee­riselta osaltaan kauas inhimillisten maailmojen tajunnan tuolle puolen. Sitä voisi tietyllä oikeudella nimittää "tarkkaavaisuuden tie­teeksi".

2Kuten kaikkea tajuntaa ja sen kehitystä koskevan suhteen on yksilön itse löydettävä oma menetelmänsä. Hän voi opiskella toisten menetelmiä orientoituakseen, mutta hänen on kehitettävä oma menetelmänsä omalaa­tunsa, aiemmin omalla kehitystasollaan hank­ki­miensa kykyjen mukaan. Ja sellaisen tarve ilmenee harvoin ennen kuin yksilö vauhdilla lähenee kulttuuriastetta.

3Raadzha-jooga merkitsee jatkuvassa ajatteluprosessissa järjestel­mäl­lisesti harjoitettua tajunnan aktivoimista. Tavallisimmin saavutetut tulokset ovat: tajunnan hallinta, itsemääräävyys, persoonallisuuden hankinta, emotionaalisuuden ylevöityminen pyhimysasteelle.

4Itse ajatteluprosessi on jaettu neljään asteeseen: keskittyminen, meditaatio, kontemplaatio ja illuminaatio. Neljännen asteen voidaan sanoa lähentelevän esoteeristen menetelmien rajaa, mutta on vaara, että saavutettu illuminaatio ei merkitsekään lisääntynyttä tietoa todellisuudesta vaan ainoastaan väärin tulkitun symbolin löy­tämistä.

5Tajunnan hallinta saavutetaan, kun tarkkaavaisuus valvoo tajunnan sisältöä.

6Harjoittamaton arki-ihminen elää aistimusten, tunteiden, ajatusten, halujen, toivomusten, mielialojen ja tahdonilmaisujen tajun­nalli­sessa kaaoksessa. Enin osa tämän kaaoksen sisällöstä virtaa muisti­va­rastos­ta, joka on vastaanottanut kaikki yksilölle syötetyt illuusiot ja fik­tiot. Tämä kontrolloimaton tajunnallinen kaaos merkitsee suunna­tonta fyysisen, emotionaalisen ja mentaalisen energian tuhlausta.

7Joogi on saavuttanut kehitysasteen, jolla hän oivaltaa sellaisen "sielunelämän" järjettömyyden ja mielettömyyden. Hän on voinut todeta, että pääosa inhimillisestä kärsimyksestä johtuu siitä, ettemme hallitse mielikuvituksen tunteilua ja ajattelua. Hänessä herää tajunnan hallit­semisen tar­ve ja toive päättää itse, mitä hänen tajun­tansa saa sisäl­tää, mitkä molekyylilajit ja värähtelyt saavat olla hänen ver­­hoissaan.

8Tajunnan hallinta alkaa tajunnan sisällön huomioimisella. Tarkkaa­vai­suus seuraa tyynesti ja persoonattomasti koko assosiaatioleikkiä, kunnes valvonta jonakin päivänä automatisoituu ja tajunnan harhai­le­minen lakkaa. Hän voi kiinnittää huomion määräämäkseen ajaksi mihin tahtoo ja kykenee lopulta itse päättämään, mitä hän tah­too aistia, nähdä, kuulla, tuntea, ajatella. Spartalaisen tavoin hänestä tulee tunteeton fyysisen kivun suhteen, stoalaisen tavoin hän ei piittaa mistään elämän surun aiheista, mistään vihan ja moralismin hyökkäyk­sistä. Analyysillä hän eliminoi kaikki alitajunnassaan olevat elämään kelpaamattomat kompleksit ja muovaa elämää edistäviä komplek­seja, jot­ka mahdollistavat automaattiset reaktiot, joiden laadun hän itse mää­rää. Hän muuntaa itsensä ihanteeksi, jonka on itselleen aset­tanut.

9Keskittyminen on tarkkaavaisuuden kiinnittämistä tiettyyn asiaan. Meditaatio merkitsee kaikkiin tämän ainealan suhteisiin kohdistuvaa keskittynyttä analyysiä. Kontemplaatio tuo mukanaan ongelman pelkistä­misen, kunnes idea on havaittavissa ja tarkkaavaisuus voidaan keskittää tähän ainoaan pisteeseen. Jos aktiivisuus tässä vaiheessa lakkaa, on olemassa nukahtamisen tai tavalliseen transsiin vaipumisen vaara. Jos aktiivisuuden tila jatkuu tarpeeksi kauan, seuraa illumi­naatio ja yksi­lö löytää sen, mitä on etsinyt.

10Meditaatiota tarvitaan muuntelemaan alitajunnan sisältöä ja integ­roi­maan verhoja, kontemplaatiota aktivoimaan ylitietoisten molekyy­li­lajien passiivista tajuntaa ja liittämään se tajunnan kapasiteettiin itsetietoisuuden kautta.

11Raadzha-joogamenetelmällä lisätään eri verhojen eri molekyy­lilajien, tietoisten tai ylitietoisten, värähtelykykyä, omaksutaan kor­keampia emo­tionaalisia ja mentaalisia kykyjä.

12Tajunnan aktivoituminen korkeammissa emotionaalisissa molekyy­lila­jeissa tapahtuu luonnollisella ja mitä vaarattomimmalla tavalla kaikkia jaloja ominaisuuksia, kutakin vuorollaan, meditoimalla. Nämä jalot ominaisuudet yksilö saa, kun korkeampien emotionaalisten molekyyli­la­jien värähtelyt vaikuttavat vuorostaan häneen. Kun minä-tietoisuus kyke­nee pysyttelemään näissä tajunnan tiloissa, se omaksuu automaatti­sesti luoksevetovietin kyvyn ja karsii poistyöntövietin kaik­ki vihan­­ilmaisut, jotka siihen saakka ovat hallineet tunne-elämää. Kun minä kykenee pysytte­lemään korkeimmassa emotionaalisessa tajunnan­ti­las­sa (48:2), hän on yksilö, jota kristillinen mystiikka kutsuu pyhi­­mykseksi.

 

7.18  Gnaana-jooga

1Gnaana-jooga tähtää mentaalitajunnan aktivoimiseen. Gnaana-joogia voitaisiin pitää intialaisen psykologin ja filosofin yhdistelmänä. Joogina oleminen ei kuitenkaan tarkoita, että menetelmä olisi antanut toivotun tuloksen tai että asiaan kuuluvat ongelmat olisi ratkaistu. Todellinen menestyminen vaatii joka tapauksessa, että joogi on aiemmin saavuttanut korkeamman emotionaaliasteen (48:2) raadzha-joogan avulla ja siirtynyt siten automaattisesti korkeammalle mentaaliasteelle (47:5).

2Tällä asteella yksilö lähestyy oleskelunsa päättymistä ihmiskunnas­sa. Menneissä elämissä hän on päässyt selvyyteen ihmiskunnan emo­tio­naa­lisista illuusioista ja voinut havaita, kuinka sen mentaa­liset fik­tiot ovat karsiutuneet pois kuin liukuhihnalla. Hypoteesit, joihin hänen esoteeristen tosiasioiden puutteessa edelleen on tyydyttävä ovat kainalosauvoja, joilla hän laahautuu eteenpäin. Hän on täy­sin selvillä ihmiskunnan suunnattomasta tietämättömyydestä elämän suhteen. Hänen synnynnäinen alitajuinen "vaistonsa" on auttanut häntä hylkäämään suu­rimman osan siitä, mitä ihmiset luulevat tietävänsä.

3Mutta ilman esoteerisia tosiasioita edes joogi ei voi vapautua fik­tioista, jotka intialaisessa katsantotavassa ovat tulleet "selviöiksi". Näi­hin "selviöihin" kuuluvat sielunvaellus, virheellinen käsitys kar­masta, ihminen kehityksen lopullisena tuotteena ja ihmisen kyky tulla juma­laksi.

4Hänen kykenevyytensä perspektiivitajuntaan sallii hänen sisäl­lyttää muut spekulatiiviset järjestelmät korkeammaksi synteesiksi omaan men­taa­lijärjestelmäänsä. Mutta tämä ei riitä saavuttamaan systeemi­­ajatte­lua, joka saadaan kausaali-ideoita konkretisoimalla.

5Gnaana-joogi aloittaa usein opettelemalla erottamaan "minän ja ei- minän". Saksalainen filosofi Fichte käytti ilmaisua subjektivoidakseen vastakohtaisuuden tajunnan ja ulkomaailman välillä. Joogin ajatusraken­nelma viittaa vastakohtaisuuteen minän ja sen verhojen välillä, oike­am­min minän ja aistimusten, tunteiden ja ajatusten välillä. Hän teroit­taa mieleen, että aistimukset eivät ole hänen minänsä, että hänen tun­teensa eivät ole hänen varsinainen olemuksensa, että vaikka hänen aja­tuksensa ovatkin hänen korkeimmanlaatuinen tajuntansa, ne eivät ole hänen minänsä, vaan että minä on se, joka kykenee tarkkailemaan ja hyö­dyntä­mään näitä tajuntoja.

6Koska joogin päämääränä on "Absoluutti", hän soveltaa jokaista mah­dollista tapaa saavuttaakseen sen. Vähitellen hän voi antaa minätun­teensa sulkea piiriinsä yhä enemmän: perheen, suvun, kastin, kansan, ihmiskunnan, koko kosmoksen. Siten hän saavuttaa tilan, jossa hän uskoo samastuneensa Brahmaan. Myös bhakti-joogi käyttää samantapaista menetelmää. Mutta bhakti-joogi seuraa ekstaasin tietä, kun taas gnaana-joo­­gi käyttää usein fiktiojärjestelmää.

7Intialaista luonnehtii hänen vaistomainen luottamuksensa elämään. Niin kuin mystikollekin on totuus hänelle tila, jossa vakuuttuu siitä, että tietää, kykenemättä selittämään miten ja miksi tietää. Gnaana-joo­­gille tietäminen on samaa kuin oleminen. Mutta tuollaiset symbo­li­set vertauskuvat ovat käsitettävissä vasta 45-minä-asteella.

8Gnaana-joogi keskittyy "Absoluuttiin", jonka hän luulee saavutta­vansa vapautumalla ylevimmässä kontemplaatiossa kaikista aineaspektin attri­buuteista (muodosta, ajasta, tilasta, kausaliteetista jne.). Jos hän siinä onnistuu, hän joutuu tilaan, jossa hänen "vapautunut" mielikuvi­tuksensa on kaikkivoipa ja tekee hänestä puhtaan hengen, Brahmanin, Abso­­luutin, mitä hyvänsä hän toivookin.

9Jokaisessa kosmoksen 49 atomimaailmassa ovat olemassa tila, aika, aine, energia, tajunta, lainmukaisuus. Mutta ne ovat täysin erilaisia eri maailmoissa, joten korkeampaan maailmaan vasta saapuneen mielestä niitä ei ole, ennen kuin hän oppii tajuamaan niiden kokonaan uudet ta­vat ilmaista olemassaoloaan ja toimia. Esoteerikko saa oppia ole­maan käyttämättä mukanaan tuomiaan katsantotapoja, varomaan tekemästä min­käänlaisia ennakkokuvitelmia, sillä ne tekevät oikean käsityksen omak­sumisen mahdottomaksi.

10Joogien selvitykset osoittavat, etteivät he ole olleet yhteydessä todellisuuteen, vaan eläneet kokonaan subjektii­visessa tajunnassaan.

11Puhukoot joogit lopuksi itse puolestaan ja selvittäkööt näkemyksen­sä asiasta. Heidän kieltään mystikkokin ymmärtää.

12Vain ykseys on todellisuus, voima, sopusointu, yhteisvaikutus. Ykseyden ulkopuolella voima hajaantuu ja ehkäisee itseään itsepetoksen ja itsetehostuksen kautta kaikissa sen lukemattomissa minä-muodoissa. Kun minä lakkaa olemasta osa ykseyttä, se asettuu vastarintaan ykseyden kanssa ja tehostaa itseään ykseyden kustannuksella ja omaksi turmiokseen.

13Yksilöllisen tajunnan yhtyminen ykseystajuntaan tapahtuu asteittain minän avartuessa sulkemaan piiriinsä yhä enemmän. Joogi todistaa pro­ses­sia, jossa yksilöllinen sisällyttää itseensä universaalisen. Yksey­teen sulautuvalle ei erillisyyttä enää ole ja kaikki vastakohtaisuudet minun ja sinun, minän ja ei-minän, minän ja tämän välil­lä lak­kaavat. Gnaani luopuu kaikista omakohtaisista toivomuksista, kai­kista erilli­syyteen johtavista ajatuksista ja unohtaa oman yksilölli­syytensä. Hän vapautuu dogmeista ja perityistä katsantota­voista. Ilo ja tuska, onni ja kärsimys, hyvä ja paha, elämä ja kuolema, eivät häntä liikuta. Kaik­ki henkilökohtaiset, hitusenkin itsek­k­yyttä tai omistami­senhalua sisäl­tävät seikat häviävät.

14Sitä ennen hän on hankkinut toivottaviksi katsomansa ominaisuudet tavoittamalla ne yhden kerrallaan, tarkastelemalla niitä joka puolelta ja kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, kokemalla alituisesti niiden täydellisyyden mielikuvituksessaan, kunnes ne ovat hahmot­tuneet hänen tajun­nassaan, ilmentävät hänen luonnettaan, ovat määrää­viä tekijöitä alitajuisissa komplekseissa, aivan yksinkertaisesti ovat siellä ja spon­­taanisti vaikuttavat hallitsevina tekijöinä hänen toiminnallisessa elämässään, hänen huomioimatta niitä sen enempää.

15Ei vi tulla siksi, mitä ei ole. Itsetoteutus on joogeille menetel­mällistä pyrkimystä toteuttaa jumalallisia mahdollisuuksiaan. Mutta tämän hän tekee uhrina jumaluudelle, jumalallisen viisau­den ilmai­suna, merkiksi siitä, että jumalallinen tahto on saanut hänessä vaikuttaa. Yksilön mahdollisuuksille ei ole mitään rajoja. Elämä on luot­­tamuksemme mukainen, sillä se ei voi koskaan pettää. Pyri tule­maan täy­delliseksi ja sinusta tulee täydellinen.

16Tietämys, jota joogi vaistomaisesti tavoittelee, on tajunnallinen sa­mas­tuminen siten, että hänestä tulee todellisuus samalla tavalla kuin hän on oma tajuntansa. Vain sama tuntee saman. Ihminen on jumalallinen olemukseltaan. Itsensä tuntemaan oppiminen on tulemista yhä tietoisem­maksi jumalallisista mahdollisuuk­sis­taan. Niin kuin elämä on ikuista ja vaihtaa vain muotoa, on yksilökin katoamaton. Suurin ereh­dys, jonka voimme tehdä, on kutsua itseämme synti­seksi ja parantu­mat­toman pahaksi. Olemme epätäydellisiä, koska olemme edelleen matkalla kohti täydelli­syyttä, päämäärää, jonka kaikki lopulta saavuttavat. Ihminen rajoittaa itseään väittämällä, ettei hän kykene mihinkään. Siten hän itse katkai­see yhteyden jumalalliseen.

17Gnaana-joogi oppii löytämään korkeamman alhaisemmasta, jumalallisen inhimillisestä, oppii henkevöittämään arkipäiväisen. Olemassaolon todellinen luonne ilmenee sille, joka yrittää löytää ykseyden kaikesta. Se ilmenee tajunnassamme, kunhan vain käytämme sen kykyjä oikealla taval­la. Näkyväisellä on korkeampi vastaavuutensa. Katoava on symboli, vertaus, ajallinen on ikuisen kuvastusta. Seuraamalla askel askeleelta tätä universaalista analogiaa (niin kuin ylhäällä niin myös alhaalla) yksilö oppii näkemään läpi ulkokuo­ren, vetämään pois hunnun toisensa jälkeen niiden taakse kätkeytyvän perikuvan ympäriltä.

 

7.19  Bhakti-jooga

1Bhakti-jooga on eräs korkeamman emotionaalisen tajunnan aktivoimi­seen tähtäävistä menetelmistä. Se on menetelmä, joka parhaiten soveltuu kuudenteen departementtiin kuuluville ja eniten vastaa länsimais­ten mys­­tikkojen elämännäkemystä. Bhakta saavuttaa korkeimman emotionaalisen asteen eli pyhimysasteen.

2Tuskin mikään voi paremmin ilmentää tämän joogan elämännäkemystä kuin tyypilliset intialaiset katsantotavat, jotka ovat käyneet rakkaik­si myös monille länsimaisille mystikoille.

3Bhakti-jooga on antaumuksen tie. Kaikki elämän muodot, elävät tai näennäisesti kuolleet, ovat jumalallisuuden ilmentymiä. Oppimalla ra­kas­­­ta­maan ja palvomaan niitä kaikkia joogi tavoittelee ykseyteen ja juma­luu­teen yhtymistä.

4Löydämme, mitä etsimme. Näemme maailmassa juuri sen, mikä kul­loin­kin valtaa mielemme. Rakkaudettomat näkevät maailmassa vain pahaa ja ihmiset ovat heistä pahoja. Vihaavat havaitsevat vihaa kaikkialla ja löytävät alinomaa uusia vaikuttimia vihalleen. He pelkäävät kaikkea, vihastuvat kaikesta, halveksivat kaikkea. He löytävät vain virheitä ja puutteita kaikesta ja kaikista. He eivät kykene näkemään hyvää.

5Sama tuntee saman. Bhaktan mukaan hyvä ihminen ei voi havai­ta mitään pahaa, koska hänessä itsessään ei ole mitään pahaa. Hyväksi tule­vasta ihmisestä kaikki paha häviää ja hänen maailmansa muuttuu. Hän kohoaa piireihin, joissa hän näkee ainoastaan par­haim­man ihmisissä, ollen heidän negatiivisten värähtelyjensä saavutta­mattomissa. Sellai­nen ihminen tietää, että kaikki on hyvää.

6Inhimillinen rakkaus on aina jonkinlaisen itsekkyyden, omistamisen halun rasittama. "Jumalallinen rakkaus" on kaiken elämän katoamattoman ja erottamattoman ykseyden kokemista. Ykseyden oivaltanut on kokenut toisenlaisen onnen kuin inhimillinen onni: saada antaa ja vain antaa ja unohtaa itsensä antaessaan ja palvellessaan. Sen jälkeen hän ei muu­ta voi. Hän tahtoo, hänen täytyy rakastaa. Hän elää saadakseen rakas­­taa.

7Rakkaus ei tunne mitään rajoituksia. Se ei tarvitse vaikutinta rakastaakseen. Se löytää rakkauden ilmentymää kaikkialta. Ehtymättömän rakkauden voima täyttää mielen, joka on halukas tulemaan täytetyksi. Rakkaus ei tarvitse mitään todis­teita jumalan olemassaolosta. Sehän näkee rakkauden jumaluuden kaikes­sa. Kuinka jumala voisi olla muuta kuin rakkautta? Kaikki muu kuin rakkaus olisi yhteensopimatonta hänen olemuksensa kanssa.

8Rakkaus ei tingi. Se ei pyydä, ei kadehdi, ei vihastu, ei etsi omaan­­sa. Mikään ei työnnä sitä luotaan. Kaikki vetää sitä puoleensa ja se itse vetää puoleensa kaikkea. Rakkaus ei koskaan lopu.

9Tämän rakkauden kokenut ei rakasta itsensä tai toisten vuoksi, vaan siksi, että kaikki sulkeutuu ykseyteen, kaikki on ykseyttä. Ykseys ilme­nee kaikessa, mikä herättää kaipuumme ja ilahduttaa meitä. Kaikes­sa, mi­hin tunnemme vetoa - olkoon kysymys asioista, eläimistä tai ihmisistä - ykseys on todellinen syy vetovoimalle, joka toimii meissä ja kaikessa siten, että meistä tulee rakastamaan kykeneviä ja rakastettavia.

10Tie ykseyteen kulkee tunteen vetovoiman, myötätunnon, kiintymyksen, halun, antaumuksen ja palvonnan kautta. Joka hellävaroin ja lempeästi hoivaa näitä hitaasti orastavia tunteita, huomaa ilokseen, kuinka ne antavat hänelle yhä suurempaa ymmärtämystä, liikevoimaa toimintaa var­ten ja kykyä auttaa oikealla tavalla. Oppimalla näkemään sen, mikä ihmi­ses­sä on suurta ja ihailemaan sitä, eikä ainoastaan huomaamaan vaan vieläpä houkuttelemaan esiin ihmisissä piilevän hyvän, kiinnittämällä heidän huomionsa parhaimpaan heissä itsessään, saa antaumuksellinen ihminen yhteyden ykseyden voimiin, jotka vetävät häntä ykseyteen ja herättävät hänessä olevan jumalallisuuden palvomaan hänen ulkopuolellaan ole­vaa­ jumalallisuutta, koska jumaluuden olemus on palvonta. Hänen ei enää tarvitse etsiä kohteita rakkaudelleen häntä ympäröivistä asi­oista tai tapahtumista. Hän kokee ykseyden välittömästi ja spontaa­nis­ti.

11Bhakti-joogi suhtautuu kaikkeen myönteisesti. Hänelle kaikki suhteet ovat jumalsuhteita. Hän ei tunne tarvetta spekuloida jumaluuden luon­­netta, koska kaikki on jumaluuden ilmentymää, ja hän itse kokee sen, ei voi sisältää muuta kuin jumalallisuutta, ei voi olla muuta kuin juma­lallisuutta.

12Joogi opettaa, että jumaluuden voi saavuttaa palvomalla sitä joko persoonallisessa hahmossa tai ilman nimeä ja muotoa, mutta että useim­pien ihmisten on vaikeampaa tajuta persoonatonta jumalaa.

13Jos joogi kuvittelee jumalallisuuden ominaisuudet persoonallisuu­tena, hän lahjoittaa jumalalle korkeimmat keksimänsä ominaisuudet, kai­ken ihailtavan, jumaloimisen ja palvomisen arvoisen. Hän kokee tämän jumalallisuuden mielikuvituksessaan, visualisoi sen, kunnes näkee sen elävänä hahmona spontaanisen emotionaalisen selvänäköisyyden puus­kas­sa. Temppeleiden jumalhahmot ovat yleensä voimakkaasti magnetoitu­ja. Palavan rukouksen, hartaan mietiskelyn, hurmioituneen kaipuun väräh­telyt kyllästävät jumalankuvia sekä eetterisellä että emotionaali­sella ai­neella. Päivittäiset palvojien joukot elävöittävät yhä voimak­kaammin tätä mahtavaa näkyväisyyden rajalla olevaa elementaalia. Voima­kas halu saada "nähdä jumala" riittää myös sen näkemiseen. Jumala tai jumalatar hymyilee suopeasti palvojalle. Mystikkojen "tunne jumalan läsnäolosta" johtuu juuri vuorovaikutuksesta itseluodun voimakkaasti elävän emotionaalisen elementaalin ja mystikon itsensä välillä. Elemen­taalista tulee erotta­maton seuralainen. Tämä on tietenkin vain edul­lista sille, joka tätä tunnetta tarvitsee. Se kohottaa emotionaa­li­värähtelyt luokse­vetävien värähtelyiden vaikutuspiiriin.

14Jokainen "ykseyteen sulautunut" ja jumalallisen tunteen täyttämä menettää vähitellen tarpeen rajoittaa jumalalliset ominaisuudet vain yhteen henkilöön, olkoon yksilö kuinka mahtava tahansa. Hänen palvo­man­sa muoto hajoaa tai hän siirtää palvontansa yhä useampiin muotoi­hin, kunnes kaikki ilmentävät samoja ominaisuuksia ja tunteen riippu­vuus muodosta katoaa. Tällöin häviää myös yksilöllinen itsekkyyden aines palvojasta itsestään.

15Usein joogi säilyttää muodon saadakseen siten useampia tilaisuuksia myös ulkoiseen palveluun ja kokeakseen jumaluuden kaikissa ajatelta­vissa elämän yhteyksissä. Hän kuvittelee jumalan isäksi ja äidiksi, veljeksi ja sisareksi, pojaksi ja tyttäreksi jne. Hän eläytyy kaikkiin näihin rak­kaussuhteisiin saadakseen rakastaa yhä useampia ja yhä enem­män. Ykseys ilmenee myös ystävyydessä. Myötätunto, turvallisuus, luot­tamus, jota hän tuntee ystävää kohtaan, antaa uusia tilaisuuksia ver­tai­­luun, uu­sia mah­­dollisuuksia tunneyhtymiin ja elämyksiin. Alaisten osoit­tamassa arvon­annossa ja kunnioituksessa esimiehiään kohtaan, edel­listen osoittamassa huomaavaisuudessa ja vastuussa alaisiaan koh­taan, löytyy lisää mahdol­li­suuksia ykseyden löytämiselle. Jokainen rakkauden, halun, kai­­puun laji ilmentää joogille yksilön jumalallista vetoa yksey­teen. Tilaa voi joskus luonnehtia jumalalliseksi hulluudek­si, rajattomaksi antaumuk­seksi ja kaikkialla esiintyvän jumaluuden palvonnaksi. Niinpä saattoi Ramakrishna langeta polvilleen "ilotytön" eteen kadulla ja pal­voa hän­tä jumalattarena. Jumalallinen ilmenee myös onnettomuuk­sissa, menetyksissä ja kärsimyksissä, ja koeteltu näkee kaikki nämä asiat ter­ve­­tulleina tilaisuuksina palvelu-uhrin toimittamiselle.

16Jokainen uusi muoto on antaumukselliselle uusi mahdollisuus juma­luuden löytämiseen ja palvomiseen, jumaluuden, joka on kaikki, ja jota ilman mitään ei olisi olemassa.

 

7.20  Karma-jooga

1Karma-jooga voidaan parhaiten luonnehtia "toiminnan joogaksi"; tieto, ymmärtämys ja oivallus palvelevaan elämään sovellettuina. Sitä, mitä jo vanhastaan on nimitetty karma-joogaksi, pitäisi oikeastaan nimittää dharma-joogaksi, velvollisuuden täyttymyksen tieksi. Itsensä unohtava palveleminen on tapa hankkia kaikki tarvittava tieto.

2Jotkut auktoriteetit ovat sitä mieltä, että karma-jooga sisältää hatha-joogan ja laja-joogan (opin tshakroista). Eri käsityksiä, niin kuin yleensä.

3Planeettahierarkian mukaan palveleva elämänasenne on yksinkertaisin, varmin, nopein tie viidenteen luomakuntaan. Kaikkien tähän kykenevien luomakuntien ensisijaisena elämäntehtävänä on palvella alemmilla ke­hi­­tysasteilla olevia, jotta nämä kykenisivät saavuttamaan korkeampia as­tei­ta. Ilman tätä apua ei tapahtuisi mitään evoluutiota tai evoluutio veisi suunnattoman paljon pitemmän ajan. "Antava saa." Epäitsekkäästi ihmiskuntaa palvelevat saavat yhä useampia tilaisuuksia palvelemiseen. Ja it­se palvelu kehittää kaikkia tarpeellisia ominaisuuksia ja kykyjä, vapaut­taa emotionaaalisista illuusioista ja mentaalisista fiktioista.

4Karma-joogi ei saiturin tavoin kasaa rahaa testamentatakseen sen enemmän tai vähemmän "hyvää tekeviin tarkoituksiin" sen jälkeen, kun hän ei enää voi nauttia varallisuudestaan. Mutta hän ei myöskään hal­veksi rikkautta ja valtaa. Päin vastoin hän oivaltaa, että niillä on merkityksensä niin kauan kuin sellaiset illuusiot hallitsevat ihmiskun­taa. Näitä valtatekijöitä hän käyttää palvellakseen kehitystä tehok­kaimmalla taval­la.

5K­arma-jooga onkin jooga-laji, johon pääasiallisesti passiivisen elämänasenteen omaavilla intialaisilla on vähiten taipumusta, mutta joka parhaiten soveltuu länsimaalaisille.

6Karma-jooga on siten toiminnan joogaa, toiminnan ollessa tahdon ilma­usta. Toiminnaksi luetaan kaikki, mihin yksilö ryhtyy, jokainen näkyvä ajatuksen tai tunteen ilmaus. Ajatuksesta ja tunteesta, joita ei muuteta toiminnaksi, tulee esteitä tiellä. Esikuva on mitä vaikutusvaltaisinta opetusta.

7Gnaana-joogille tieto on hyvää ja tietämättömyys pahaa. Bhakti-joo­­gil­le rakkaus on hyvää ja viha pahaa. Karma-joogille kysymys hyvästä ja pahasta yhtyy kysymykseen vapaudesta ja sidonnaisuudesta. Jumaluudelle kaikki on hyvää. Ennen tätä astetta aiheuttaa kaikenlainen abso­lutointi helposti käsitesekaannusta, jota seuraa oikeudellinen kaaos ja jota tie­tämättömyys käyttäisi puolustuksena omalle epätäydelli­syy­delleen. Pahaa on meitä alempana oleva ja se aiheuttaa kärsimystä. Hyvää on mei­tä ylempänä oleva, jota kohti tiedostamattamme hapuilemme ja josta tulem­­me tietoisiksi vasta, kun yritämme toteuttaa sitä enemmän tai vähem­­män tietämättämme. Oivallamme sen välittömästi silloin, kun se täyt­­tää meidät onnella. Ihminen havaitsee alinomaa uudelleen, että se, min­­kä hän äskettäin on oivaltanut pahaksi, oli hänelle hyvän löytämisen keino, että pahan kokeminen selvitti hänelle hyvän. Lopuksi hän oival­taa, että kaikki, mitä hän vaati omalle osalleen, erot­ti hänet yksey­destä. Tietämättömät näkevät pahan aineessa ja ajat­televat ihmisen lan­genneen syntiin, tulleen pahaksi ja kykenemättömäk­si tekemään hyvää syn­tymällä tähän maailmaan. Tämä on joogille mel­kein­pä herjausta, elä­mänvihan nurinkurisuutta. Hänelle koko olemassaolo, niin näkyvä kuin näkymä­tönkin, on jumalallisuuden ilmentymää lukemattomine mahdol­li­suuksineen toteuttaa jumaluuden tah­toa palvelevilla teoilla.

8Kaikki on ykseyttä. Näennäisesti eristetyt osat ovat kaikki ainoan jakamattoman ykseyden ilmausta. Ulkoisesti elävä näkee vain osat ja luulee olevansa riippumaton minuus, kun taas todellisuudessa elävä tie­tää olevansa osa ykseyttä, yhtä kaiken kanssa. Joogi tavoittelee tätä ykseyttä ja kohoaa siten hyvän ja pahan ja elämän ikuisten vaih­telui­den yläpuolelle.

9Kun joogi seuraa Lakia kykynsä mukaan, ilmenee voima, jota me kaik­­ki pidämme omana tahtonamme, niin voimakkaana koko hänen luontees­saan, että hän ymmärtää, ettei tämä ole hänen voimansa vaan jotakin, mikä on asetettu hänen käytettäväkseen ja josta tulee hänen omansa hänen su­lau­tuessaan ykseyteen. Siten hänestä tulee juma­luu­­den välikappale, ja hänen tahtonsa yhtyy kohtalon tahtoon. Jumalallisuutta kaikessa näke­vän täytyy tuntea tämän jumalallisen tah­don läsnäolo it­ses­sään, rakas­taa ja palvoa sitä ja luo­pua siten kaikista omista vaikuttimis­taan itsessään ilmenevän ykseyden tahdon eduksi.

10Tämä merkitsee, että joogi tarjoutuu juma­luudelle uhrina. Näin hävi­ää jokainen ajatus palkkiosta, pelko tai huoli toiminnan seuraamuksista sekä jokainen itsekäs pyyde, jopa epäitsekkään toiminnan antama tyydy­tyskin. Hän luopuu myös jokaisesta yri­tyk­sestä arvioida tekojensa hyvyyt­tä tai pahuutta. Hän uhraa kaiken, kuitenkaan uhraus ei ole mikään itsekieltämys. Se ei ole kielteinen vaan myönteinen. Sillä ei ole mitään yhteistä fata­listin alistuneisuuden kanssa, joka helposti rappeutuu kvietismiksi, toiminnan kieltämiseksi. Uhri sulkee piiriinsä kaiken; jokainen teko, niin, jokainen hengenveto, kaikki on oleva lah­jaa jumalal­liselle ykseydelle. Hän toimii, jotta hänen kauttansa vir­taa­vat juma­lalliset voimat pääsisivät purkautumaan. Itse tulos on uhri, josta tulee täydellinen täydellisesti suoritetun työn kautta. Osoituk­sena siitä, että joogi on uhrannut kaiken, on hänen piittaamattomuuten­sa ("jumalallinen välinpitämättömyytensä") sen suhteen, mitä hänelle tapahtuu. Hän ei koskaan kysy, mitä seuraukset tuovat mukanaan, onnea vaiko epäonnea, kunniaa vaiko häpeää, elämää vaiko kuolemaa.

11Bhagavad-Giitaassa, jota voidaan pitää karma-joogan evankeliumina, saa toiminnan välttämättömyys vahvimman mahdollisen symbolisen ilmai­sun, kun sisäistä elämää kuvataan taisteluna kahden toisiaan vastaan järjestäytyneen, taisteluvalmiin sotajoukon välillä. Runo syntyi reak­tiona velttoudelle, laiskuudelle ja kvietismin taipumukselle, vas­ta­lau­see­na saamattomuudelle ja toimettomuudelle. Tätä velttoutta on edistä­nyt myös taikausko, jonka mukaan voidaan "asettua karman tielle" (ikään­ kuin voitaisiin asettua esteeksi painolaille).

12Planeettahierarkia on aina pitänyt karma-joogaa olennaisena, sillä tieto, jota ei muuteta toiminnaksi, on karman lain mu­kaan vastainen este. Siksi voidaan sanoa, että karma-jooga on yhtä van­­ha kuin hatha-jooga. Se vain edellyttää tietoa toiminnan välttämät­tö­myydestä. Oma-aloitteinen ja määrätietoinen toiminta yleistyy kai vasta sitten, kun ihmiskunta on saavuttanut kulttuuriasteen. Alemmilla asteilla pakko on usein tarpeellinen kannustin, esim. hätätilanteissa tai, veltostuneiden kansojen kyseessä ollen, silloin tällöin nk. dikta­tuuri.

 

7.21  JOOGAN TODELLISUUSARVO

1Jos jotkut Intiassa ehkä voisivatkin ymmärtää Buddhaa, niin eivät ainakaan joogit, koska he eivät tiedä mitään esoteriikasta. Ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella onkin väistämätöntä, että hän on edelleenkin väärinymmärretty. Buddha teki selväksi niille, joilla oli mahdollisuus käsittää ja ymmärtää, ettei ihmisellä ole tarvittavia edellytyksiä rat­kaista olemassaolon ongelmia, ettei ratkaisua voi lukea minkään kansan "pyhistä kirjoituksista".

2Tämä ei ole skeptisismiä Protagoraan, Humen tai Bertrand Russellin tavoin. Se ei ole agnostisismia Kantin tai Herbert Spencerin tavoin. Se oli planeettahierarkian opetusdepartementin silloisen päällikön eri­­tyisen tarkoin perustelema tiedonselvitys. Jos tämä olisi ymmärret­ty, olisimme välttyneet todellisuutta koskevalta mielikuvitusspekulaa­ti­ol­ta, jota on jatkunut yli 2500 vuotta. Eräs osoitus kristillisten us­kon­­nonhistori­oitsijoiden arvostelukyvystä on, että he ovat rohjenneet kutsua Buddhaa ateistiksi.

3Jooga tekee ihmisestä eheän persoonallisuuden ja pyhimyksen. Ja tä­mä on suuri asia ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella. Jokainen niin pitkälle päässyt voi saavuttaa idealiteettiasteen hankkimalla kausaali­tajunnan muutamien harvojen inkarnaatioden kuluessa, kun muu­toin ehkä tuhannet inkarnaatiot olisivat tarpeen. Mutta mitään pitävää maailmankatsomusta jooga ei anna. Se ei sovellu työhypoteesiksi tie­teel­lisesti koulutetuille. Sen sijaan se voi sopia emotionalisteille, jotka kulke­vat mystikon tietä (departementtien 6,4,2 kautta), jotka eivät o