Kustannussäätiö 
Henry T. Laurencyn
virallinen www-sivusto

Mitä useimmat eivät tiedä

5_inch_line_art.gif (2138 bytes)

(Ote teoksesta ”Tieto todellisuudesta”)

Kysymykseen, onko ihmiskunta tähän mennessä onnistunut tutkimaan pro­­sentin verran todellisuudesta, vastasi eräs aikamme etevä tiedemies: "Ei, ei edes prosentin kymmenestuhannesosaa."

Siis ei edes yhtä miljoonasosaa! Sellaista tutkijaa kieltämättä kunnioittaa. Kukaan ei tee suurempaa vaikutusta kuin se, joka oival­taa, miten äärettömän tietämätön ihmiskunta on elämän suhteen. Sillä onhan ilmeistä kaikille, jotka ovat hyödyntäneet sen, mitä teologia, filosofia ja tiede esittävät todellisuudesta, että vedetyt johtopää­tök­set ovat pelkkiä hypoteeseja (kaunisteleva sana arvailuille ja olettamuksille!). Tai kuten professori Whittaker asian ilmai­see: "Me tiedämme, että on jotakin, mitä kutsumme aineeksi, mut­ta emme tiedä, mitä se on; tiedämme, että se liikkuu, mutta emme tiedä miksi, ja tämä on kaiken tietomme summa." Näin on. Tiede ei kykene vas­taamaan kysy­myk­­siin Mitä? ja Miksi?, minkä jo Newton oival­si. Vapautu­akseen tämän aivan liian kiusallisen tietämättömyy­den osoituk­sista, pyrkivät nyky­ajan filosofit hylkäämään kaikki todelli­suuskäsit­teet kut­­sumalla juuri niitä fiktioiksi!

Teologian, filosofian ja tieteen piireissä on runsaasti auktoriteet­teja, jotka osaavat arvostella kaikkea ja jotka antavat vuo­ren­varmo­ja lausun­toja sellaisesta, mitä he eivät ole edes tutkineet. He tietä­vät ennakolta, että "tämä" ei voi olla totta, sillä se on "ris­ti­­rii­das­­­sa luon­non­lakien kanssa". Niin kuin heidän paperipaavinsa olisi rat­­kais­sut heille olevaisuuden ongelmat ja tarjonnut maailmankatsomuk­sen, joka selittää todellisuuden ja ratkaisee perusluonteiset tiedonon­gel­mat! Niin kuin tiede voisi määrätä, mikä on "ristiriidassa luonnon­la­kien kanssa", kun se ei ole tutkinut edes prosenttiakaan niistä!

On tärkeää, ettemme rajoitu siihen, mitä on tutkittu, emmekä torju ainoatakaan aatetta syystä, että se vaikuttaa meistä vieraalta, epäto­den­näköiseltä tai turhalta. On tärkeää tarkastella jokaista uutta tie­don mahdollisuutta. Me tiedämme liian vähän, joten meillä ei ole varaa laiminlyödä pienintäkään mahdollisuutta laajentaa tietämystämme. Ensi katsannolla kaikki uusi tuntuu useimmista epätodennäköiseltä. Omasta mielestään arvostelukykyiset hyväksyvät vain sen, mikä sopii heidän ajatusjärjestelmäänsä. Mutta heidän pitäisi oivaltaa, että jos tämä ker­ran on totta, niin heidän pitäisi olla lähes kaikki­tietäviä.

Tiedemiehet näyttävät alituisesti unohtavan, että heidän hypotee­sinsa ja teoriansa ovat vain tilapäisiä. He kehuvat olevansa dogmaat­tisuudesta vapaita, ajattelevansa vapaasti ja oikein. Mutta tieteen historia on aina todistanut päinvastaista. Yhä vieläkin on aivan liian yleistä, että tieteen auktoriteetit hylkäävät näennäisesti epätodennä­köisen, vieraan ja tuntemattoman (jollainen jokainen mullistava aate on ollut). Tutkimatonta tiedemiehet kutsuvat huiputukseksi, kun taas uskovaiset nimittävät sitä jumalaksi.

On jotakin ilmeisen parantu­matonta, syvälle juurtunutta typeryyt­tä siinä, että kieltäydytään tutkimasta.

Todellinen etsijä, joka on oivaltanut ihmiskunnan täydellisen pereh­­tymättömyyden ja älyllisen avuttomuuden olemassaolon ongelmien suhteen, ottaa selvää kaikesta, eikä välitä vallitsevien auktoriteettien katego­risesta torjunnasta tai jäljittelevän yleisen mielipiteen ivailusta ja halveksunnasta kaikkea sellaista kohtaan, mitä se ei tiedä tai ei voi käsittää.

On nähtävästi toivoton tehtävä selvittää täysin tuntematonta pereh­tymättömille, varsinkin, jos tämä tuntuu vieraalta, epätodennäköi­seltä ja epätodelliselta.

Ihmiskuntaa on niin kauan ruokittu niin monilla uskonnollisilla, filosofisilla ja tieteellisillä sekä viime vuosikym­meninä myös okkult­tisilla yrityksillä selittää olemassaoloa, että useimmat ihmiset kiel­täytyvät tutustumasta todelliseen tietoon, kun sitä tarjotaan. He tyy­­tyvät tutkimaan heille näkyvää maailmaa. Yleinen epäily jonkun toisen todellisuuden olemassaolosta voittaa yhä enemmän alaa.

Mutta kuvitellaanpa, että todellisuudesta onkin olemassa sellaista tietoa, joka oppineista näyttää hulluuden huipulta. Oletetaanpa, että filosofi Kant erehtyi väittäessään, ettemme tule koskaan tietämään mitään luonnon sisäisestä todellisuudesta. Otaksutaanpa, että intialai­set rishit, egyptiläiset hierofantit, gnostiset teurgit ja alkuperäi­set, aidot rosenkreuzilaiset eivät olisikaan sellaisia mystagoogeja, puos­kareita ja pettureita, jollaisiksi oppineet ovat yrittäneet heidät tehdä.

Tämän päivän oppineisuudelle on tunnusomaista halveksunta kaikkea isiltä perittyä kohtaan, aivan kuin kaikki ihmiskunnan tähänastiset kokemukset olisivat mielettömiä ja elinkelvottomia.

Luonnontiede on kehittynyt pitkälle rajoitetuilla aloillaan. Mutta ainoastaan näiden tieteiden eliitti alkaa aavistaa, kuinka vähän ihmis­kunta tietää kokonaisuudesta.

Mitä tietävät paleontologit ihmiskunnan iästä? Senkö, että täysin kehittyneitä ihmisiä on esiintynyt planeetallamme 21 miljoonan vuoden ajan?

Mitä tietävät geologit molemmista puolipallomantereista, Lemuriasta ja Atlantiksesta, jotka nykyisin lepäävät Tyynen meren ja Atlantin pohjalla, ja muinaistut­kijat näiden mantereiden sivilisaatioista?

Mitä tietävät arkeologit kulttuureista, jotka ovat meidän aikaamme paljon lähempänä kuin edellä mainitut: intialaisesta kulttuurista noin 50.000 vuotta sitten, egyptiläisestä 40.000 vuotta sitten, perulaisesta 15.000 vuotta sitten tai edes muinaiskreikkalaisesta noin 12.000 vuotta sitten?

Mitä tietävät oppineet eri salaisista tietokunnista, joita on esiin­tynyt monissa maissa? Mitä he tietävät siitä tietokunnasta, jonka Vjaa­sa perusti Intiassa noin 45.000 vuotta sitten, Hermes Trismegis­tos Egyptissä noin 40.000 vuotta sitten, ensimmäinen Zoroaster Persiassa noin 30.000 vuotta sitten tai Pytagoraan vain noin 2700 vuotta sitten perustamasta tietokunnasta?

Mitä tietävät oppineet olemassaolosta, maailmankaikkeuden raken­teesta, muista ainelajeista ja maailmoista kuin fyysisestä tai siitä, että on olemassa viides luomakunta?

Mitä tietävätkään nämä suunnattoman oppineet edes yksilön elämän jatkuvuudesta hänen jätettyään kuluneen organisminsa?

Sekin vähäinen, mitä he ehkä sattumalta ovat onnistuneet kuulemaan tästä tiedosta, on niin vääristeltyä, että sitä voidaan lähinnä pitää karkeana taikauskona.

Ajatus tiedon salassapitämisen tarpeellisuudesta on länsimaiselta näkökannalta jotenkin suorastaan liikuttava tai joka tapauk­sessa vas­ten­mielinen, mikä taas yllyttää olettamaan, että on kysymys "humpuukimestareiden henkisestä puoskaroinnista".

Intialaiset sitä vastoin ilman muuta hyväksyvät, että vaiteliaisuus on tarpeen. Heillä on monituhatvuotinen kokemus siitä, ettei saa "heit­­­tää helmiä", eivätkä he sitä tee.

Ja näin niistä yksinkertaisista syistä, että täsmällinen ymmärtämi­nen vaatii huomattavia edellytyksiä ja että kaikkea valtaa-antavaa tietoa väärinkäyttävät ne, jotka kykenevät käyttämään valtaa omaksi hyväkseen.

Intiassa on monenlaisia joogeja. Korkeimman lajin joogit ovat vain erityisten vihittyjen tuntemia. Joogit, joihin länsimaalaiset saa­vat tutustua, ovat useimmiten ramakrishnalähetystön jäseniä. He opet­tavat saankhja- ja veedaantafilosofiaa Ramakrishnan kaavan mukaan. Korkeimmat joogit ovat vihittyjä ja jättävät tietonsa perin­nöksi vain harvoille valituille oppilaille ja mitä ankarimman vaiti­olovelvolli­suuden ehdol­la. He pitävät kaikkia länsimaalaisia barbaa­reina ja katsovat tiedon häpäisyksi ilmaista siitä jotakin näille tietämättö­mille, auttamattoman epäileville, ivallisen ja röyhkeän ylimielisille urkkijoille, jotka väärinkäyttävät tiedon niin pian kuin olettavat ymmärtäneensä sen. Sitä paitsi länsimaalaiset asettavat kaiken tietämyk­sensä bar­baari­suuden palvelukseen ja pahantekijöiden käytettäväksi.

Intialaisen elämänasenne on länsimaalaisen asenteen suoranainen vas­takohta. Fyysisen maailman ollessa länsimaalaisille ainoa olemassaoleva maailma, on ylifyysinen todellisuus taas intialaisille olennai­nen tosi­asia. Korkeammat ainemaailmat ovat fyysisen aineen aineellinen perusta ja syyt luonnonprosesseille ovat löydettävissä näistä korkeam­mista maa­ilmoista.

Todellinen joogi, joka on onnistunut kokeiluissaan, on kehittänyt elimiä, jotka toisilla ovat yhä vielä kehittymättömiä. Nämä elimet on tarkoitettu järjestäytymään ja elävöitymään vastaisuudessa, jolloin ne luovat edellytyksiä tutkia korkeampia molekyylilajeja, kokonaista sarjaa korkeampia aggregaatiotiloja, mikä on kaukana atomifysiikan tut­kimusmah­dollisuuksien ulottuvilta.

Näistä taipumuksista länsimaalaisilla ei ole minkäänlaista mieliku­vaa. Heidän mahtavat auktoriteettinsa torjuvat ivaten ja halveksuen aja­tuksen senkaltaisista mahdollisuuksista. He omaavat nimittäin eri­nomaisen kyvyn arvostella sellaista, mistä he eivät mitään tiedä.

Intialainen maailmanselitys onkin paljon länsimaista etevämpi. Se opettaa kehityksestä, sielun ennaltaolosta, jälleen­syntymi­sestä ja kar­masta eli kylvön ja korjuun laista. Se vakuuttaa, että on ole­massa mui­takin maailmoja kuin fyysinen maailma ja ottaa tehtäväkseen tämän todis­tamisen vakaville ja vilpittömille etsijöille, jotka ovat valmii­ta antautumaan sen menetelmille kehit­tääkseen ihmisessä piileviä korke­­ammanlaatuisen objektiivisen tajunnan taipumuksia. Siten se osoit­taa, että agnostikot ja skeptikot ovat väärässä kieltäessään yli­fyysi­sen tiedon, olemassaolon lainmukai­suuden, kehityksen jne. ja raivaa näin tietä esoteriikalle.

Kuinka länsimaalaiset sitten voivat tietää mitään ylifyysisistä maa­ilmoista, kun heiltä puuttuu kyky todeta niiden olemassaolo? He toteavat tosiasioita fyysisessä aineessa soveltamalla fyysistä tajua (objektiivista fyysistä tajuntaa). Varman tiedon toteaminen korkeam­missa maailmoissa vaatii vastaavanlaatuista tajua. Näille korkeamman­laatuisille tajuille on annettu epäonnistunut nimitys selvänäköisyys.

Tiedemiehiä ei voi moittia siitä, että heiltä puuttuu emotionaali­nen tai mentaalinen taju. Mutta on oikein vaatia, etteivät he jyr­kästi kieltäisi sellaisen olemassaoloa, josta heillä ei ole mitään loogista oikeutta lausua mielipiteitä.

Filosofia ei opeta ihmistä ajattelemaan yhdenmukaisesti todellisuu­den kanssa. Sen sijaan se opettaa, että ihminen pelkästään erehtyy yrittäessään ajatella ilman vaadittavia tietoja. Sitä filosofit eivät ole vieläkään oivaltaneet. Sitä paitsi he ovat epäonnistuneet mitä sel­vimmän tiedonongelman ratkaisemisessa.

Länsimaisen psykologian arvostelu luovutetaan mieluiten seuraavan selonteon ymmärtäväiselle lukijalle.

Ajatusjärjestelmiinsä tyytyväiset (varsinkin skeptikot) pitäkööt ne mielellään. Jokainen meistä saa oppia uudel­leen tulevien elämien aikana. Mutta on olemassa etsijöiden luokka, joka vaistomaisesti aavistaa, että täytyy olla jotakin muuta, jotakin enemmän, että asiat eivät voi olla siten kuin oppineet sanovat niiden olevan. Juuri nämä etsijät esoteerikko tahtoo saavuttaa, ei suostutel­lakseen, vaan pyytäkseen hei­tä tutkimaan esoteriikkaa loogisesti. Jos oppi on erheelli­nen, täytyy olla mahdollista kumota se loogisesti. Mutta sitä ei kumota tavallisel­­la pötypuheella, jota tarjoavat aina ne, jotka eivät ole koskaan asiaa tutkineet.

Ihmiskunnan nykyisellä kehitysasteella esoteerinen tieto jää pelkäk­si työhypoteesiksi useimmille ihmisille. Mutta mitä pitemmälle ihmis­kunta kehittyy, sitä kiistattomammaksi käy hypoteesin verraton ylivoi­maisuus.

Järjestelmät ovat ajattelun orientoitumistapoja. Tosiasiat ovat suu­relta osalta arvottomia, ennen kuin järki osaa sovittaa ne oikei­siin yhteyksiinsä (historiallisiin, loogisiin, psykologisiin tai kausaali­siin). Kaikki mielekäs ajattelu perustuu periaatteille ja järjestelmil­le. Jokainen ajatteleva ihminen on tehnyt itselleen järjestelmiä, olipa hän siitä tietoinen tai ei. Järjestelmä antaa oikean käsityksen ajatte­lun perusteesta ja seurauksesta sekä objektii­visten ilmiöiden syistä ja vaikutuksista. Ajatusjärjestelmän laatu osoittaa yksilön kehitysta­son, arvostelukyvyn sekä asiatiedon. Useim­pien järjestelmät ovat tunne­ajattelun uskonjärjestelmiä, joita mitkään tosiasiat eivät voi horjut­taa. Niin ollen yksilö on saavuttanut kypsyyspisteensä, rajan vastaan­ottokyvylleen ja istuu oman ajatus­vanki­lansa kahlitsema­na.

Niin suuri on tietämättömyys olemassaolosta, että teologian dogmi­järjestelmät, filosofian spekulaatiojärjestelmät ja tieteen alkeelli­set hypoteesijärjestelmät on voitu hyväksyä tyydyttävinä selityksinä.

Totuuden etsijät tutkivat vallitsevien järjestelmien lähtötosiasiat tai perushypoteesit, järjestelmän sisäiset vastakohtaisuudet, sen seuraukset sekä mahdollisuudet järkeviin selityksiin.

Monet havaitsevat esoteriikan välittömästi itsestään selväksi pääs­tessään ensimmäistä kertaa kosketuksiin sen kanssa. Asia on nimit­täin siten kuin Platon väitti, että tieto on uudelleenmuistamis­ta. Kaiken, minkä voimme välittömästi oivaltaa, käsittää ja ymmärtää, olem­me edel­li­sissä inkarnaatioissa hyödyntäneet. Myös kerran hankitut ominaisuu­det ja kyvyt jäävät piileviksi, kunnes ne uudessa inkarnaatiossa saa­vat tilaisuuksia kehittyä. Ymmärtämys vanhaa kohtaan säilyy, samoin kuin taipumukset valmiuksiin, mistä nerouden muuten käsit­tämätön ilmiö on yhtenä esimerkkinä monien joukossa.

Esoteerikko kääntyy järjestelmällään niiden puoleen, jotka ovat jää­neet etsijöiksi eivätkä ole voineet tyytyä vallitseviin järjestelmiin. Hän odottaa rauhallisesti päivää, jona tiede on todistanut niin monta siihen saakka esoteerista tosiasiaa, ettei se voi enää kieltäytyä hyväk­­symästä esoteriikkaa ainoana todella pitävänä työhypoteesina.

Esoteerisen tiedon korvaamaton arvo on muun muassa siinä, että se vapauttaa tietämättömyyden taikauskosta ja näennäistiedosta, illuu­si­oista ja fiktioista (kuvitelmista, joille ei löydy vastaavuutta todellisuudessa) ja aiheuttaa kaikkien elämänarvojen täydellisen uudelleen­arvioinnin elämän tarkoituksen ja päämäärän tuntemuksen välttämättömä­nä seuraamuksena.

5_inch_line_art.gif (2138 bytes)

Esoteeriset tietokunnat

Emotionaaliasteella ihminen tarvitsee jotakin kiinteää tunteelle ja mentaaliasteella jotakin kiinteää ajatukselle, jotta hän ei olisi kuin ruoko tuulessa, kuin alus rannattomalla merellä, eikä luulisi vaelta­vansa pohjattomalla hyllyvällä suolla. Tähän mennessä tämä jokin ei ole ollut yhtäpitävää todellisuuden kanssa.

Koska ihmiskunta ei voi koskaan omin avuin hankkia tietoa olemassa­olosta, sen tarkoituksesta ja päämäärästä tai tietoa kosmisesta todel­li­suudesta ja elämästä, se on aina saanut tämän tiedon lahjaksi; kenel­­­­­­tä, osoitetaan myöhemmin.

Tämä ei suinkaan ole ollut vaaratonta. Tietoa, joka antaa valtaa, tietoa luonnonlaeista, luonnonvoimista ja niiden käytöstä, on aina vää­rinkäytetty itsekkäisiin tarkoituksiin. Ja ne, jotka eivät ole voineet käsittää tietoa todellisuudesta, ovat aina vääristäneet sen taikauskok­si ja harhaopeiksi.

Tieto tuo mukanaan vastuun tiedon oikein käyttämisestä. Väärinkäy­tetty tieto johtaa tiedon menetykseen ja kokonaisten kansojen ollessa kyseessä näiden hävittämiseen.

Kaksi kertaa on kokonaiset mantereet, Lemuria ja Atlantis, täytynyt upottaa meren syvyyteen.

Näiden kahden epäonnistumisen jälkeen päätettiin, että tietoa saisi antaa ainoastaan salaisissa tietokouluissa ja vain niille, jotka olivat saavuttaneet vaadittavan kehitysasteen, jotta he voisivat ymmärtää tie­­don oikein eivätkä tulkitsisi sitä väärin, vaan soveltaisi­vat sitä oikein elämän palvelukseen. He saivat oppia ajattele­maan oikein. Jo noin 45.000 vuotta sitten on esoteerisia tietokuntia perustettu niiden kansojen keskuudessa, jotka olivat saavuttaneet riittävän korkean tason. Koska tieto on uudelleenmuistamista, esote­riikan todenmukaisuut­ta eivät voi ymmärtää ne, jotka eivät ole koskaan olleet vihitty­jä.

Tietokunnat olivat moniasteisia. Alimmalla asteella annettiin huo­lel­­lisesti valmisteltuja symboleja, jotka jokaisella korkeammalla asteel­la voitiin tulkita uudella tavalla, joten vain korkeimman asteen saavuttaneet saattoivat ymmärtää kaiken täydellisesti. Menettelytaval­la oli omat hankaluutensa, koska ne, jotka eivät korkeinta astetta saavuttaneet, tekivät joskus itselleen omia ja virheellisiä ajatus­järjes­telmiä.

Niille, jotka eivät näihin tietokuntiin päässeet, perustet­tiin uskontoja, jotka vastasivat eri kansojen ymmärtämismahdollisuuk­sia ja tarkoituksenmukaiseen toimintaan liittyvää normien tarvetta.

Nopeasti lisääntyvä yleinen valistus ja tieteen aluevaltaukset teki­vät toisenlaiset toimenpiteet välttämättömiksi. Jo 1700-luvulta lähtien on uskon ja tiedon (joita ne, jotka luulevat tietävänsä, käsittävänsä ja ymmärtävänsä, eivät kykene erottamaan) välinen kiista jatku­vasti kär­jistynyt. (Kaikki, joilta puuttuu täsmällinen tieto todelli­suu­desta, ovat uskovia, myös ne, jotka eivät sano uskovansa mihinkään.) Tämä kiis­ta alkoi uskonnonvastaisella ja antimetafyysi­sellä valistusfiloso­fialla ja kärjistyi yhä edelleen 1800-luvulla luonnontutkimuksen edis­tymisen myötä. Laplace Système du monde-teok­sineen, Lamarck, Dar­win, Spencer ja Haeckel kehitysoppeineen, Lange Materialismin historia-teok­­sineen ja monet muut vakuuttivat luonnon­tutkijoille, että he "eivät tarvinneet hypoteesia mistään henkisestä maailmasta". Heidän hyökkäyk­sensä vanhempia elämänkatsomuk­sia vastaan johti yhä villiinnyttävämpään harhautumiseen, niin että ihmiset lopulta "tunsivat itsensä yhä epävar­memmiksi sen suhteen, mikä on oikein ja mikä on väärin. He ovat epä­tietoisia jopa siitä, ovatko oikea ja väärä mitään muuta kuin vanhaa tai­ka­uskoa." On olemassa vaara, että ihmis­kunta hulluudessaan tuhoaa itsen­­sä sukupuuttoon.

Tuli tarpeelliseksi ryhtyä toimenpiteisiin tämän mielettömyyden vas­tustamiseksi ja siksi tehtiin päätös sallia eksoteeriseksi esoteerisen tiedon harmiton osa, jonka ihmiskunta kykenee nykyään käsittä­mään, jos­kaan ei vielä ymmärtämään sen merkitystä. Ihmiskunta sai siten mahdol­li­suuden muodostaa itselleen mielekkään käsityksen todelli­suudesta ja elämästä sekä olemassaolon tarkoituk­sesta ja pää­määräs­tä.

Esoteerisissa tietokunnissa ei uskoa sallittu. Tärkeintä oli käsit­tää ja ymmärtää, ei uskoa. Alimmalla asteella he saivat oppia erotta­maan uskon ja otaksuman. Usko on ehdoton ja peräänantamaton emotionaa­linen vakaumus, oikaisuihin ja järkisyihin myöntymätön. Jokaisella on pikku uskonsa melkeinpä mistä mielettömyydestä tahansa juuri siksi, että ihmiseltä puuttuu mahdollisuus saada todellista tietoa muusta kuin näkyvässä maailmassa lopullisesti todetuista tosi­asioista. Otaksuma sitä vastoin on jotakin toistaiseksi, kunnes on saatu tietää. Se on jär­­kisyille altis ja toivoo oikaisua. Auktoritee­teilla saa mielellään olla merkitystä elämän eri aloilla. Mutta heidän olettamuksensa eivät ole mikään lopullinen porras terveelle järjelle, mikä, joskin erilai­nen jokaisella (yksilön inkarnaatioiden kuluessa hankkima, synteetti­nen elämänvaisto), kuitenkin on ylin järki, jota jokaisen pitää pyrkiä kehittämään.

Kahden viimeisen vuosituhannen aikana on eri idiologioiden välillä riehunut hellittämätön taistelu; taistelu teologian ja filosofian, teo­logian ja tieteen sekä filosofian ja tieteen välillä.

13Eurooppalaisen filosofian historiassa tulee näkyviin pääasiassa teologian ja filosofian välinen taistelu. Tässä kiistassa teologia on useimmiten saanut tukea poliittisilta vallanpitäjiltä. Sanoinkuvaamat­tomasti ponnistellen ja miljoonia marttyyreja uhraten filosofia on saa­nut taistellen vähä vähältä saavuttaa ajatuksenvapauden, sanan­vapauden, suvaitsevaisuuden ja humaanisuuden. Tätä saavutusta uhkaa sen sijaan marxistinen idiologia, joka kieltää yksilöä ajattelemasta toisin kuin vallanpitäjät määräävät. Tämä on uutta ajatustyranniaa. Jopa yksinker­taisen älyn pitäisi kyetä oivaltamaan, että mentaalinen kehitys estyy tällä uudenlaisella idiotisoinnilla.

Teologian ja tieteen välinen kiista alkoi Galileista ja jatkuu yhä vieläkin.

Kiista filosofian ja tieteen välillä on ainakin toistaiseksi päätty­­nyt, sen jälkeen kun filosofeista lopullisesti tuli joko ylifyysisten tosiasioiden toteamismahdollisuuden kieltäviä agnostik­koja tai ylifyy­sisen todellisuuden olemassaolon kieltäviä antimetafyy­sikkoja.

Filosofian historiassa, joka itse asiassa alkaa sofisteilla, voimme seurata inhimillisen järjen yrityksiä ratkaista olemassaolon ongelmia omin päin, ilman esoteerista tietoa, pelkästään fyysisen tajun avuin.

Tämä oli tuomittu epäonnistumaan, mikä käy ilmi seuraavasta. Mutta vasta meidän aikanamme aletaan yleisesti oivaltaa, että tämä on mahdo­tonta. Tieteeltä puuttuu käsityselimet, jotka tätä varten tarvittai­siin. Ja tiedemies kieltäytyy puuttumasta sellaiseen, jota ei voi tut­kia luonnontutkimuksen apuvälinein. Tämä on loogisesti katsoen täysin puolus­tettavissa.

On aihetta huomauttaa, ettei intialainen joogafilosofia ole yhden­mukainen esoteerisen tiedon tosiasioiden kanssa, vaan perustettu sel­laisten väärintulkinnoille. Jälleensyntymisestä tehtiin tarkoitukseton sielunvaellus, jonka mukaan ihmisen otaksutaan voivan jälleen­syntyä eläimenä, ymmärtämättä, että takaisinpaluu alempaan luomakun­taan on mahdoton. Evoluution läpi kivi-, kasvi-, eläin- ja ihmiskunnan otaksu­taan lakkaavan, kun ihminen yhtyy ja sammuu nirvaanaan, ymmärtä­mättä, ettei nirvaana ole loppu vaan alku. Intialainen tulkinta manaas­ta, budd­hista, nirvaanasta, aatmasta ja karmasta on harhaanjoh­tava, kuten advaitan absoluuttinen subjektivismi, joka tekee tiedon ole­mas­saolon aine- ja liikeaspektista mahdottomaksi.

5_inch_line_art.gif (2138 bytes)

Todisteet hylozoiikalle

Kun ihmiset saavat käyttöönsä jonkun uuden sanan, menettää se ennem­min tai myöhem­min alkuperäisen merkityksensä. Ihmiset uskovat aina tie­tävän­sä, mihin käsitteeseen sana kuuluu. On ennustettavissa, että sana esoteerinen tulee joukkojen sanavaraston osasena merkitse­mään samaa käy­­tännöllisesti katsoen minkä kanssa tahansa.

Valitetta­vasti on myös olemassa vaara, että esoteriikka joutuu huo­noon huutoon kvasio­kkultis­min alati kasvavan suosion vuoksi. Yhä useam­mat epäpäte­vät kirjailijat, joilla on tarkka vainu sen suhteen, mikä kannattaa, ovat kiireh­tineet tuottamaan kaikenlaista joutavaa roskaa, sillä sellaisella on mainio menekki, kuten kaikella muulla pohjakirjal­li­suu­della. Kaiken fiktiona­lismin tärvelemällä todellisuusaistillaan ihmi­set valitsevat valheen todellisuuden asemesta.

On myös Swedenborgin kaltaisia selvänäkijöitä, jotka todistavat­ "sisäi­sessä maailmassa" näkemästään. Heidän pitäisi harkita esoteerista selviötä, jonka mukaan "ei kukaan itseoppinut näkijä nähnyt koskaan oikein", sillä vaikka seuraava maailma on tosin näennäisesti maailmam­me kaltainen, on se itse asiassa täysin erilai­nen. Ilman eso­teerista tietoa näistä seikoista kaikki tulkitaan väärin.

Hylozoiikan oikeellisuudesta (yhdenmukaisuudesta todellisuuden kans­sa) todisteita tarvitseville on viisi todistetta, jokai­nen erikseen täy­sin riittävä ja vailla vertaistaan loogisessa kestä­vyydessä. Nämä viisi ovat:

    looginen todiste
   
selitystodiste
   
ennustustodiste
    selvänäköisyystodiste
    kokeellinen todiste

Looginen todiste on siinä, että hylozoiikka muodostaa ristiriidat­toman ja kumoamattoman ajatusjärjestelmän. Sellaista ei voi raken­taa inhi­millisellä älyllä eikä ilman tietoa todellisuudesta. Se ei voi kos­kaan joutua ristiriitaan tieteen lopullisesti toteamien tosiasioi­den kanssa. Kaikki uudet tosiasiat tulevat löytämään paikkansa järjestel­mäs­sä. Mitä pitemmälle tutkimus etenee, sitä ilmeisemmin hylozoiik­ka tulee osoittautumaan ainoaksi kestäväksi työhypoteesiksi. Useimmil­le ihmisille se ei voi olla mitään muuta ihmiskunnan nykyi­sellä kehitys­asteella.

Selitystodiste: Hylozoiikka selittää yksinkertaisimmalla, yhtenäi­simmällä, yleisimmällä, ristiriidattomimmalla ja kumoamattomimmalla tavalla tuhansia muuten täysin selittämättömiä ilmiöitä.

Ennustustodiste: On jo olemassa joukko todistettavissa olevia ennus­teita (riittävän monta täyttämään nidoksen) inhimil­lisesti katso­en ei-ennustettavista havainnoista, keksinnöistä ja tapahtumista, jot­ka ovat saaneet vahvistuksensa.

Selvänäköisyystodiste: Niin kuin intialaiset raadzha-joogitkin koros­tavat, voi jokainen, joka on halukas antautumaan tarpeelliselle harjoituk­selle, kehittää ihmisessä piileviä taipumuksia, joista kerran tulee kai­kille ominaisia kykyjä: nimittäin mahdolli­suutta hankkia objek­tiivinen tajunta yhä korkeammissa, tällä hetkellä näkymättömissä molekyy­lila­jeissa eli aggregaatiotiloissa.

Kokeellinen todiste (magia) sisältää, että tähän kuuluvi­en luonnon­lakien ja näiden soveltamiseen tarkoitetun menetelmän tunte­muksella saadaan aikaan muutoksia myös fyysisessä aineessa fyy­sis-eetteristen aine-energioiden avulla. Magia on kuiten­kin useista syistä kielletty. Se antaisi aseet ihmiskunnan kaikkien mahdol­listen pahanteki­jöiden käsiin ja houkuttelisi heidät kaiken­näköi­siin rikok­siin. Tiede­miehet ovat leimanneet maagikot huijareiksi ja pitäneet kaik­kia sellaisia ilmiöitä mahdottomina, koska ne ovat "ristiriidassa luonnonlakien kanssa". Maagikoista on tullut marttyy­reita myös toisella tavalla. Sensaationhaluiset vaativat yhä enemmän sensaatioi­ta. Apua tar­vitsevat piirittävät uhrinsa avunpyynnöillään. Uteliaat tahtovat saada valmiin ratkaisun jokaiseen omaan ongelmaansa.

5_inch_line_art.gif (2138 bytes)

Kustannussäätiö Henry T. Laurencyn viralliselle www-sivustolle